Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Skitso lapsi :'(
Pää hajoo
13.05.2017 |
Mulla ei ole enää mitään energiaa ton kakaran kanssa! Miten se voi olla noin raivostuttava? Hän on 7vuotias esikoinen, todella fiksu mutta saa näitä raivokohtauksia jolloin mikään ei auta. Huutaa niin ettei saa henkeä. Potkii, hakkaa ja rikkoo paikkoja.
Olimme äsken koko viisi henkinen perhe ulkona pihahommissa ja esikoinen rakensi saippuakupla purkeista jotain omaa kivaa. Pikkuveli oli asiasta kiinnostunut ja meni katsomaan, josta alkoi hirveä huuto erikoiselta.
Kävin hakemassa pikkuveljen pois ja tämä alkoi tietenkin itkeä. Kysyin sitten josko pikkuveli haluaa oman saippuakupla purkin ja itku loppui siihen.
Lähdimme sisältä hakemaan purkkia ja esikoinen lopettaa oman leikin kun seinään ja ryntää pikkuveljen ohi sisään haluamaan myös saippuakupla purkkia.
Sanoin että hän ei nyt saa, vaan hän voi mennä jatkamaan omaa leikkiään rauhassa. Siitä riemu repesi. Ensin hän potki kukkapenkin mullat pihakiville ja huusi kun syötävä, jonka seurauksena hänet oli vietävä sisälle huutamaan (vauva nukkui vaunuissa ulkona).
Sisällä juoksi ympäri taloa eikä suostunut riisumaan ulkovaatteita eikä kenkiä, potki seiniin multaiset jäljet ja yritti rikkoa sellasta porttia.. Meni multakengillä myös hyppimään vauvan leikkimatolle joka oli juuri pesty.
Tämän seurauksena otin hänen lauantai karkkipussinsa ja heitin roskiin.
Hän haki sen sieltä ja juoksi karkuun, otin kiinni ja revin pussin väkisin pois ja uudestaan roskiin, roskapussi pois ja pihalle.
Esikoinen jäi sisälle huutamaan ja rikkomaan paikkoja ja minä painuin adrenaliini pilvissä ulos hengittämään.
Huuto kuuluu ulos asti. Tällainen vastaava raivokohtaus oli viimeksi viime perjantaina. Vähän laimeampi kohtaus maanantaina. Torstaina riiteli leikkikaverinsa kanssa.
En pysty enää edes näkemään tuossa hirviössä mitään positiivista. Käydään neuvolassa psykologilla näiden takia
Voiko tuosta saada enää ihmistä :(
Kommentit (114)
Lapsen käytös ei ole ikätasoistaan ja siihen on puututtava, ennen kuin tavaraa rupaeeaa hajoamaan tai johonkin sattuu ihan oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Narsissilapset vaatii intensiivisempää huomiota ja tuossa on selvästi kateus jaetusta huomiosta. Mutta pistä pikku diiva ruotuun. Toki se edellyttää sinulta herkkyyttä kuulla lapsen tarpeita.
Liikunta purkaa agressiota. Pitäkää diskotanssit. Tai laita lapselle nyrkkeilysäkki. Mätkit säkkiä itsekin ohimennen. Toimii.
Toiminta joka antaa onnistumisen kokemuksia vahvistaa jokaista. Joku helppo peli, leikki tms.
Vierailija kirjoitti:
Lapsen käytös ei ole ikätasoistaan ja siihen on puututtava, ennen kuin tavaraa rupaeeaa hajoamaan tai johonkin sattuu ihan oikeasti.
Sanoikohan ap jotain jostain psykologista... Täysin turha kommentti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kostat lapsen pahan olon heittämällä karkkipussin roskiin? Tarvitsette nyt ulkopuolista apua. Ette näköjään osaa itse auttaa lastanne eikä se ole mikään häpeällinen asia. Tulevaisuudessa joudutte kyllä häpeämään, jos ette nyt hae kunnon apua.
Minäkin ottaisin karkkipussin pois. Rajat on oltava, ilman niitä tilanne pahenee, ja rajat näytetään kulloinkin tilanteeseen sopivalla tavalla, ja nyt ei tainnut muuta olla. Kyllä pitää lapsen ymmärtää, että teoilla on seuraukset, ja väkivalta lienee vanhentunut keino kumminkin..?
"Ei ole normaalia" ei ole pätevä väite. Ei se lapsen vaikea lapsuusluonne tee kenestäkään epänormaalia. Jotkut testailevat niitä rajoja enemmän kuin toiset, ja se todellakin on normaalia. Mieluummin ihmettelisin jos kuulisin lapsesta, joka ei niitä jossain vaiheessa jollain tasoilla testaa.
Kärsivällisyyttä! Psykologi on hyvä juttu. Musiikkiterapian olen kuullut oikeasti auttamaan raivokohtauksiin, tunnen yhden todella vaikean tapauksen jonka käytös rauhoittui huomattavasti vain lyhyen aikaa aloittamisen jälkeen. Onko paikkakunnallanne sellaiseen mahdollisuus? Kannattaa kokeilla! Musiikinharrastaminen on lapsille muutenkin hyödyllistä.
Kyse on 7-vuotiaasta, ei mistään 3-vuotiaasta, jolta voi odottaa tuommoisia raivareita, kun ei ole oppinut hallitsemaan tunteitaan. 7-vuotiaalta niitä jo pitää odottaa. Joten hyvin voi sanoa, että normaali 7-vuotias ei reagoi noin. Käytös on epänormaalia, kunnes siihen löydetään syy.
Höpölöpö. Kaikelle on diagnoosi ja ajatteletko, että ongelma on selätetty kun tämän lapsen raivareille antaa joku hoitotaho jonkun nimen? Ei niitä diagnooseja ennenvanhaan annettu, ja varmasti aika harva juuri siitä syystä on pilalle mennyt ja jäänyt "epänormaaliksi".
Sitä paitsi minä säikähtäisin jos kolmevuotias tuossa määrin "sekoaisi". Silloin voisin jo oikeasti pelätä synnynnäistä luonnehäiriötä, mikä sitten taas ei olisi normaalia. Seitsemänvuotias taas voi olla yhtä hankala tai hankalampi kuin murrosikäinen, kun itsehillintä vielä puuttuu, eikä sitä nyt todellakaan tarvitse vielä 7-vuotiaana olla eikä sen ikäiseltä täysin odottaa.
Tietenkin on helpompi tarttua ongelmaan, kun tietää ongelman nimen. Eri asia lapsen olla vaikka skitsofreeni, kuin pelkkä skitso. Ensimmäinen on hoidettavissa, jälkimmäinen on vain kasa ongelmia, johon ei auta uhkaus, kiristys, lahjonta, kuri, rakkaus tai diskotanssit.
Ja olen hyvin eri mieltä siitä, miten 3-vuotias uhmaikäinen ja 7-vuotias ekaluokkalainen hallitsee tai kuuluu hallita tunteitaan. Toi ei todellakaan ole normaalia 7-vuotiaana riehua ja tuhota kotia raivopäissään.
Ei tuossa auta pelkkä psykologi, vaan kotiin tarvitaan apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi kostat lapsen pahan olon heittämällä karkkipussin roskiin? Tarvitsette nyt ulkopuolista apua. Ette näköjään osaa itse auttaa lastanne eikä se ole mikään häpeällinen asia. Tulevaisuudessa joudutte kyllä häpeämään, jos ette nyt hae kunnon apua.
Kyllä meillä ainakin huonosta käytöksestä seuraa rangaistus. Saa harmittaa ja olla paha mieli, mutta ei saa esim. mennä multakengillä vauvan leikkimatolle. Ja kyllä 7v. jo tietää että tuollaista ei saa tehdä.
Varmasti menin nyt itsekin överiksi kun sen pussin heitin roskiin, mutta tätä on nyt kestänyt niin kauan, että alkaa olla konstit vähissä. Mielestäni tuollaisella käytöksellä ei ole karkkia ansainnut ja pois heittämällä tein selväksi ettei peli vetele plus on turha mankua loppu päivän karkkeja takaisin. Nyt ehkä ymmärtää paremmin että teoilla on seuraukset.
Hän on ollut aina temperamenttinen ja voimakastahtoinen.
Psykologilla ollaan käyty vähän yli vuoden ajan ja siellä on selvinnyt että ongelmia vireystilan kanssa. Käynnit jatkuu vielä ja apua olemme pyytäneet myös koululta ja sukulaisilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sun pitäis olla se kypsä tuossa tilanteessa, niin vaikeaa kuin se onkin. Karkkipäivän voi ja varmasti pitääkin perua kun lapsen käytös on tuollaista, mutta karkit roskiin on jo ihan pentuhommia. Tuosta ja mustavalkoisesta asenteestasi ("skitso", "pysty enää edes näkemään tuossa hirviössä mitään positiivista") päätellen sinunkin kannattaisi käydä psykologilla, oli kyseessä sitten perustavanlaatuinen epäkypsyys kasvattajana tai vain tilanteeseen väsymisestä juontuva yksittäinen lipsahdus.
Kyllä lapselle se välitön rangaistus on parempi kuin viikon päästä tuleva rangaistus. Eihän lapsi silloin enää muista koko tapahtumaa.
Mutta joo ei todellakaan osata itse auttaa tätä lastamme ja kaikki vinkit ovat tervetulleita! Ollaan yritetty tota halaamista ja syliin ottamista mutta lapsi alkaa huutaa kahta kauheammin ettei pysty hengittämään
.
Voihan tämä olla reagointia perheenlisäykseen. Mikä siihen auttaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikaa vaikka pari kertaa viikossa ainoastaan esikoisen kanssa. Isä tai sukulaiset pienten kanssa ja menette uimaan, leikkipuistoon ym. Voi auttaa tai sitten ei, lähinnä jos tilanne on pahentunut mustasukkaisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Oletko joskus kokeillut ottaa syliin (rimpuilusta huolimatta) ja mahdollisimman rauhallisella äänellä puhuen selvittää, mikä lasta harmittaa? Erilaiset tunteethan ovat luonnollisia ja hyväksyttäviä, mutta niitä pitäisi oppia hallitsemaan.
Meillä sylissä pito yritykset meni aina painiksi. Ei todellakaan saatu tuolla konstilla rauhoittumaan. Käytiin neuvolan lastenpsykiatrilla ja 10 kertaa perheneuvolassa, koko perheelle ajat vanhemmat oman hoitajan kanssa ja lapsi oman. Lopputulos yhtä tyhjän kanssa. "Diagnoosi" oli, että joku musta möykky hänellä on. Kiitos ja näkemiin.
Nyt lapsi on kaksikymmentä ja ollaan viisi vuotta kamppailtua keskivaikean masennuksen kanssa, johon onneksi on saatu oikeasti hyvää ja asiallista hoitoa.
Toivottavasti te saatte asiat kuntoon aikaisemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käymme myös vanhemmat tämän saman psykologin juttusilla. En sano että lapseni on skitso vaikka nyt otsikossa niin seisookin. Kirjoitin tämän kiukus päissäni ja purin omaa päätäni tänne, Aikuisille. Muille vanhemmille. Ehkä jollekin joka ymmärtää ja osaisi antaa uuden näkökulman tai poistaa harmaan verhon jonka läpi nyt esikoistani katson. Onhan hän myös ihana ja hyväntahtoinen eikä kokoajan raivoa.
Pää hajoo kirjoitti:
Voisko nyt tulla ees ne perus haukut miten olen huono äiti plus muuta mieltä piristävää?
Joo siis niinku tosi huono äiti ja silleen... ääh ei jaksa haukkua. Tsemppiä ja toivottavasti saatte tarvitsemanne avun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei sinä jolla on nyt 20 vuotias lapsi, Tarkoititko että se keskivaikea masennus on tällä lapsellasi? Onko selvinnyt mistä se johtuu? Meillä on suvussa masennusta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kostat lapsen pahan olon heittämällä karkkipussin roskiin? Tarvitsette nyt ulkopuolista apua. Ette näköjään osaa itse auttaa lastanne eikä se ole mikään häpeällinen asia. Tulevaisuudessa joudutte kyllä häpeämään, jos ette nyt hae kunnon apua.
Minäkin ottaisin karkkipussin pois. Rajat on oltava, ilman niitä tilanne pahenee, ja rajat näytetään kulloinkin tilanteeseen sopivalla tavalla, ja nyt ei tainnut muuta olla. Kyllä pitää lapsen ymmärtää, että teoilla on seuraukset, ja väkivalta lienee vanhentunut keino kumminkin..?
"Ei ole normaalia" ei ole pätevä väite. Ei se lapsen vaikea lapsuusluonne tee kenestäkään epänormaalia. Jotkut testailevat niitä rajoja enemmän kuin toiset, ja se todellakin on normaalia. Mieluummin ihmettelisin jos kuulisin lapsesta, joka ei niitä jossain vaiheessa jollain tasoilla testaa.
Kärsivällisyyttä! Psykologi on hyvä juttu. Musiikkiterapian olen kuullut oikeasti auttamaan raivokohtauksiin, tunnen yhden todella vaikean tapauksen jonka käytös rauhoittui huomattavasti vain lyhyen aikaa aloittamisen jälkeen. Onko paikkakunnallanne sellaiseen mahdollisuus? Kannattaa kokeilla! Musiikinharrastaminen on lapsille muutenkin hyödyllistä.
Kyse on 7-vuotiaasta, ei mistään 3-vuotiaasta, jolta voi odottaa tuommoisia raivareita, kun ei ole oppinut hallitsemaan tunteitaan. 7-vuotiaalta niitä jo pitää odottaa. Joten hyvin voi sanoa, että normaali 7-vuotias ei reagoi noin. Käytös on epänormaalia, kunnes siihen löydetään syy.
Höpölöpö. Kaikelle on diagnoosi ja ajatteletko, että ongelma on selätetty kun tämän lapsen raivareille antaa joku hoitotaho jonkun nimen? Ei niitä diagnooseja ennenvanhaan annettu, ja varmasti aika harva juuri siitä syystä on pilalle mennyt ja jäänyt "epänormaaliksi".
Sitä paitsi minä säikähtäisin jos kolmevuotias tuossa määrin "sekoaisi". Silloin voisin jo oikeasti pelätä synnynnäistä luonnehäiriötä, mikä sitten taas ei olisi normaalia. Seitsemänvuotias taas voi olla yhtä hankala tai hankalampi kuin murrosikäinen, kun itsehillintä vielä puuttuu, eikä sitä nyt todellakaan tarvitse vielä 7-vuotiaana olla eikä sen ikäiseltä täysin odottaa.
Tietenkin on helpompi tarttua ongelmaan, kun tietää ongelman nimen. Eri asia lapsen olla vaikka skitsofreeni, kuin pelkkä skitso. Ensimmäinen on hoidettavissa, jälkimmäinen on vain kasa ongelmia, johon ei auta uhkaus, kiristys, lahjonta, kuri, rakkaus tai diskotanssit.
Ja olen hyvin eri mieltä siitä, miten 3-vuotias uhmaikäinen ja 7-vuotias ekaluokkalainen hallitsee tai kuuluu hallita tunteitaan. Toi ei todellakaan ole normaalia 7-vuotiaana riehua ja tuhota kotia raivopäissään.
Ensinnäkin "skitso" ei tarkoita yhtään mitään, ja vaikka tarkoittaisi, niin ajatteletko että tosiaan ei tälle puhekielisesti "hullulle" käytökselle käy hoidoksi kuri ja rakkaus, muu terve harrastaminen ja liian energian kuluttaminen fiksuilla, hauskoilla ja ihan terapeuttisilla tavoilla? Mikä siihen sitten toimii? Lääkityskö?
Skitsofreniaan ei tosiaan rakkaus riitä, se on vakava sairaus ja siihen tarvitsee lääkityksen. Muihinkin diagnooseihin (jos niitä lähtee hakemaan) on tänä päivänä vastaus lääkitys, joka nykyään määrätään aivan liian usein aikuisille, ja niin surullista kuin se onkin, myös lapsille, kun ei ensin olla kokeiltu terveitä ja luonnollisia tapoja korjata ongelmaa ja hillitä tämän wnb-sairauden "oireita".
7 v on yksi kehitysvaihe lapsen elämässä. Toisaalta sitä ollaan jo niin "iso", kun on jo koululainen, mutta tosiasiassa ihan pieni vielä, joka tarvitsee huomiota ja syliä. Tunteet myllertää eikä osaa niitä käsitellä. Haluaisi olla se pieni joka saa tarvita vielä äitiä, mutta pitää olla se isompi kuin pikkusisaruksensa.
Laitoshoito voisi olla paras vaihtoehto. Ennen kuin vahingoittaa muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kostat lapsen pahan olon heittämällä karkkipussin roskiin? Tarvitsette nyt ulkopuolista apua. Ette näköjään osaa itse auttaa lastanne eikä se ole mikään häpeällinen asia. Tulevaisuudessa joudutte kyllä häpeämään, jos ette nyt hae kunnon apua.
Minäkin ottaisin karkkipussin pois. Rajat on oltava, ilman niitä tilanne pahenee, ja rajat näytetään kulloinkin tilanteeseen sopivalla tavalla, ja nyt ei tainnut muuta olla. Kyllä pitää lapsen ymmärtää, että teoilla on seuraukset, ja väkivalta lienee vanhentunut keino kumminkin..?
"Ei ole normaalia" ei ole pätevä väite. Ei se lapsen vaikea lapsuusluonne tee kenestäkään epänormaalia. Jotkut testailevat niitä rajoja enemmän kuin toiset, ja se todellakin on normaalia. Mieluummin ihmettelisin jos kuulisin lapsesta, joka ei niitä jossain vaiheessa jollain tasoilla testaa.
Kärsivällisyyttä! Psykologi on hyvä juttu. Musiikkiterapian olen kuullut oikeasti auttamaan raivokohtauksiin, tunnen yhden todella vaikean tapauksen jonka käytös rauhoittui huomattavasti vain lyhyen aikaa aloittamisen jälkeen. Onko paikkakunnallanne sellaiseen mahdollisuus? Kannattaa kokeilla! Musiikinharrastaminen on lapsille muutenkin hyödyllistä.
Niin minäkin ottaisin karkkipussin pois ja joskus ollaan otettukin. Mutta opetamme myös ekologisia arvoja, sekä rahankäytön järkevyyttä. Roskiin ei kuulu heittää syömiskelpoista ruokaa ym. Se pussi menee kaappiin ja sen saa vasta seuraavana karkkipäivänä.
Pää hajoo kirjoitti:
Hei sinä jolla on nyt 20 vuotias lapsi, Tarkoititko että se keskivaikea masennus on tällä lapsellasi? Onko selvinnyt mistä se johtuu? Meillä on suvussa masennusta
Kyllä samaisella lapsella. Selvää vastausta ainakaan minä en ole saanut, koska hän oli jo 15-v, kun nämä hoidot alkoivat ja vanhemmat eivät saa tietää hoidossa ilmi tulleita asioita.
Isän puolelta ilmeisesti on suvussa masennusta. Pääasia on, että nyt hoidetaan ja moni asia on paremmin kuin aikaisemmin. Tietysti sitä toivoisi, että olisi jo aikaisemmin voitu aloittaa. Olisi hänellekin ollut helpompaa.
Alue: Aihe vapaa
Höpölöpö. Kaikelle on diagnoosi ja ajatteletko, että ongelma on selätetty kun tämän lapsen raivareille antaa joku hoitotaho jonkun nimen? Ei niitä diagnooseja ennenvanhaan annettu, ja varmasti aika harva juuri siitä syystä on pilalle mennyt ja jäänyt "epänormaaliksi".
Sitä paitsi minä säikähtäisin jos kolmevuotias tuossa määrin "sekoaisi". Silloin voisin jo oikeasti pelätä synnynnäistä luonnehäiriötä, mikä sitten taas ei olisi normaalia. Seitsemänvuotias taas voi olla yhtä hankala tai hankalampi kuin murrosikäinen, kun itsehillintä vielä puuttuu, eikä sitä nyt todellakaan tarvitse vielä 7-vuotiaana olla eikä sen ikäiseltä täysin odottaa.