Miten te ruokitte teinit, kun tuntuu, ettei mikään määrä ruokaa riitä niille?
Meillä on 13-, 15-, ja 16-vuotiaat lapset ja vaikka kuinka selkä vääränä kannan ruokaa kaupasta, aina tuntuu kaapit olevan tyhjänä.
Lapset söisi mieluusti vaikka kolme lämmintä ateriaa päivässä, niiden lisäksi aamu-, ilta- ja välipalanälkä on pohjaton kaivo. Jos ostan 8 banaania, niin huomenna ei ole yhtään jäljellä, eilen tein 4 litran jauhelihakeiton, ei siitä tälle päivälle mitään jäänyt. Ei mitään väliä kuinka ison makaronilaatikon tekee, kaikki katoaa hetkessä ja parin tunnin päästä jääkaapin ovi käy taas.
Joo, ei hiilarimättöä vaan proteiinia, mutta ei noille aina voi pelkkiä pihvejäkään paistella.
Puuroa keittävät usein aamulla, kananmunia on usein iltapalalla, silti hedelmät, leivät, myslit, jogurtit, rajkat jne. häviää alta aikayksikön.
Silti nuo on ihan riukuja kaikki mukulat, urheilevat ja on ulkona paljon ja kun kotiin tulevat, nälkä on jäätävä.
Nuo syö meidät kohta vararikkoon, tai ehkä vielä enemmän ärsyttää jatkuva kaupassakäynti, mutta pitäähän ne silti ruokkia.
Miten ihmeessä te muut pidätte kylläisinä kasvavat ja urheilevat teinit?
Kommentit (272)
Toivon, että omat lapseni ovat aloittaneet ruuanlaiton ennen kuin yläkouluun siirtyvät. Aloitellaan jo ennen kuin ikä on kaksinumeroinen. Ei niin, että äitimuori kantaa ruokaa pöytään teinien silmien eteen ja sisään kauhottavaksi. Kun jaksaa urheilla, jaksaa kantaa myös ruokakassit kaupasta.
Syövätkö koulussa? Jos eivät, miksi eivät?
Vierailija kirjoitti:
Meillä on 4 lasta jotka on ja ovat olleet urheilevia teinejä. Ihan normaaleja annoksia syövät, ovat jopa moneen verrattuna pieniruokaisia. Silti jaksavat treenata ja pelata. Tälläkin hetkellä kuopus on isänsä kanssa salilla ennen aamiaista.
Meillä on aina tehty ihan tavallista kotiruokaa itse, kasvikset hiilarit ja proteiinit tasapainossa joten ei ole jatkuvasti nälkä. Leipääkään ei hirveästi mussuteta (1-2 siivua päivässä) eikä pizzoja ostella kaappiin, sokerijugurteillakaan ei juuri herkutella (ihan tyhjää ravintoa). Koskaan eivät ole nälkää valitelleet.
Ihan käsittämätöntä lukea näitä juttuja! Tosin lapset eivät ole olleet mitään 7pvää viikossa treenaavia (vain 3-4)
aktiiviurheilijoita.
Ja sun pojat on samaan aikaan parissa vuodessa venähtäneet pituutta parikymmentä senttiä ja muuttuneet vartaloltaan pojasta leveäharteisrksi miehiksi ja tämä kaikki tapahtui jopa normaalia pienemmillä annoksilla?
Kaikki mikä kulkee nimellä ruoka katoaa. Pellillinen pullia, kuivakakku tai iso pussillinen korppuja katoaa mystisesti seuraavaan aamuun mennessä.
Kaikki katoaa pakkasestakin. On aivan sama mikä pakaste on kyseessä.
Kerran katosi 12-munan kenno vuorokaudessa...
Tämän kaiken tekee yksi teinipoika!
Vierailija kirjoitti:
Juuri kukaan ei ole maininnut välipalahedelmänä banaania, joka on aivan omaa luokkaansa nälän pidossa. Meillä jääkiekkoa harrastava 13-vuotias, joka ei ole mitenkään suuri banaanin ystävä, mutta ymmärtää ja on oppinut kantapään kautta, miten syödä ennen treenejä ja pelejä. Viinirypäleet ovat myös hyvä eväs pelireissuilla.
Koulun ja treenien välissä oleva aika ratkaisee, miten syödä. Jos aikaa on 2-3 tuntia, sopivia ovat: tavallinen ateria, kevyet valmisateriat, puurot, leivät, karjalanpiirakka, pinaattiletut, myslit ja murot. Jos aikaa on 1-2 tuntia; jogurtti/viili, marjarahka, hedelmät, kiisselit, marjasoseet, mehut, leipä, pikapuurot, myslipatukat, riisivanukas. 1 tunti ennen voi nauttia; mehut, mehukeitto, banaani, urheilujuoma, jogurttijuoma, kaakaojuoma, hedelmäsoseet. Ja sitten treenien/pelin jälkeen AINA kunnon ateria, myös myöhään illalla. Välittömästi ( 30 minuutin sisällä tulisi nauttia hiilaria ja proteiinia suhteessa hh 40-50g ja prot. 15-35g, vaikkapa se banaani+maitojuoma)
Mitä alapeukuttamista tässä on? Ravintovalmentajan antamia ohjeita, kun vanhemmat taivastelivat, että pitääkö tosiaan syödä ruokaa vielä iltamyöhälläkin. t. 156
Nämä ovat siis ammattilaisen antamia ohjeita, joista saa osviittaa. Suoraan ruokapadan äärestä ei siis rynnätä kentälle, vaan syömiset pitää ennakoida ja ottaa vaikka sinne kouluun lisäevästä pienessä kylmälaukussa. Ateriavälit eivät saisi olla yli 3 tuntia.
Siis 4 litraa jauhelihakeittoa viisihenkiselle perheelle? En ole lukenut muita viestejä, joten voi olla toistoa ,mutta aloitusviestin ruokamäärät ovat vähäisiä, jos teillä on kolme teiniä ja mies. 8 banaania, osiinko ne pitäisi jakaa? Me syödään miehen kanssa 3 litraa keittoa kahdessa päivässä, kasvava lapsi syö enemmän ja ollaan hoikkia. Hedelmiä syödään 2-3/henkilö/päivä. Lapset syö enemmän kuin sinä, jos ovat poikia. Mitenkähän iso se sinun iso makaronilaatikko oikeasti? 1 pussi makaronia/400 grammaa jauhelihaa todellakin menee tuolla sakilla kerralla. Varsinkin kun urheilevat, kasvava lapsi syö eikä liho.
Oma neuvoni on, ellei ole allergioita, suosia juureksia. Jääkaappiin porkkanoita ym ja osta paljon kausituotteita. Puuro ei juurikaan täytä, tee sen kanssa soppaa. Raparperia saa kohta halvalla. Myös makaronilaatikkoon voi laittaa sipulia ja porkkanaa, kokeile, yllättävän hyvää ja halpaa jatketta. Porkkana-ananas-salaatti on hyvää ja täyttävää, eilen oli marketissa tuoretta ananasta euron kilo.
Kasvupyrähdys vaatii kauheasti polttoainetta. Teininä minäkin söin siinä vaiheessa yhtä paljon kuin ruumiillista työtä tekevä isäni, ja olin aina hoikka. Muistan siitä kun äiti sitä ihmetteli ja laskeskeli.
Vierailija kirjoitti:
Juuri kukaan ei ole maininnut välipalahedelmänä banaania, joka on aivan omaa luokkaansa nälän pidossa. Meillä jääkiekkoa harrastava 13-vuotias, joka ei ole mitenkään suuri banaanin ystävä, mutta ymmärtää ja on oppinut kantapään kautta, miten syödä ennen treenejä ja pelejä. Viinirypäleet ovat myös hyvä eväs pelireissuilla.
Koulun ja treenien välissä oleva aika ratkaisee, miten syödä. Jos aikaa on 2-3 tuntia, sopivia ovat: tavallinen ateria, kevyet valmisateriat, puurot, leivät, karjalanpiirakka, pinaattiletut, myslit ja murot. Jos aikaa on 1-2 tuntia; jogurtti/viili, marjarahka, hedelmät, kiisselit, marjasoseet, mehut, leipä, pikapuurot, myslipatukat, riisivanukas. 1 tunti ennen voi nauttia; mehut, mehukeitto, banaani, urheilujuoma, jogurttijuoma, kaakaojuoma, hedelmäsoseet. Ja sitten treenien/pelin jälkeen AINA kunnon ateria, myös myöhään illalla. Välittömästi ( 30 minuutin sisällä tulisi nauttia hiilaria ja proteiinia suhteessa hh 40-50g ja prot. 15-35g, vaikkapa se banaani+maitojuoma)
Nämä ovat siis ammattilaisen antamia ohjeita, joista saa osviittaa. Suoraan ruokapadan äärestä ei siis rynnätä kentälle, vaan syömiset pitää ennakoida ja ottaa vaikka sinne kouluun lisäevästä pienessä kylmälaukussa. Ateriavälit eivät saisi olla yli 3 tuntia.
Noihan on pelkkää sokeria :)
Vierailija kirjoitti:
Meillä on teinipoika, mutta en tunnista ongelmaa. Hän on aina syönyt saman verran kuin itsekin syön, ehkä vähemmänkin.
Sillä ei sitten ole alkanut vielä se venähdys. Jotkuthan venähtää vasta armeijassa.
Luin tämän ketjun. Se, mikä pistää silmään, on se, että pojille ruokaa tekee äiti! (Voi olla että isätkin tekevät ruokaa?). Mutta pääasiassa äidit, naiset, kantavat selkä väärällä, kädet kipeinä kallista ruokaa - ja viettävät tuntikausia keittiössä kokkaamassa jättiläismäisiä annoksia - POJILLEEN!
Jos tämä keskustelu koskisi tyttöjen syömisiä, niin luultavasti a) tyttö kokkaisi itse b) kukaan ei tuskailisi ruokamäärien kanssa c) tyttö laitettaisiin kokkaamaan perheelle ja itselleen, vaikka tyttö ei haluaisi...
Minkä ihmeen takia juuri nälkäisille teinipojille tehdään ruokaa? Opetetaan suoraan malli, että on ok nälkäisen miehen istua valmiiseen ruokapöytään. Pääsääntöisesti naisetkin ja tytöt ovat supernälkäisiä harkkojen, työpäivien, yms. jälkeen - ja mieluusti istuvat valmiiseen ruokapöytään.
Tasa-arvo on tästä keskustelusta kaukana.
Toki ymmärrän, että kyse oli alkujaan ruokamenojen hillinnästä --- silti ei voi kuin ihmetellä, miten äidit paapovat poikiaan. Tyttöjen ruokahuolto on toista!
Tämä keskustelu muistuttaa myös toista aihetta vauvapalstalla; nimittäin sitä, missä naiset turhaututuvat ja oikeutetusti suuttuvat kun miesystävä/poikaystävä/isä syö perheen jääkaapin toistuvasti tyhjäksi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri kukaan ei ole maininnut välipalahedelmänä banaania, joka on aivan omaa luokkaansa nälän pidossa. Meillä jääkiekkoa harrastava 13-vuotias, joka ei ole mitenkään suuri banaanin ystävä, mutta ymmärtää ja on oppinut kantapään kautta, miten syödä ennen treenejä ja pelejä. Viinirypäleet ovat myös hyvä eväs pelireissuilla.
Koulun ja treenien välissä oleva aika ratkaisee, miten syödä. Jos aikaa on 2-3 tuntia, sopivia ovat: tavallinen ateria, kevyet valmisateriat, puurot, leivät, karjalanpiirakka, pinaattiletut, myslit ja murot. Jos aikaa on 1-2 tuntia; jogurtti/viili, marjarahka, hedelmät, kiisselit, marjasoseet, mehut, leipä, pikapuurot, myslipatukat, riisivanukas. 1 tunti ennen voi nauttia; mehut, mehukeitto, banaani, urheilujuoma, jogurttijuoma, kaakaojuoma, hedelmäsoseet. Ja sitten treenien/pelin jälkeen AINA kunnon ateria, myös myöhään illalla. Välittömästi ( 30 minuutin sisällä tulisi nauttia hiilaria ja proteiinia suhteessa hh 40-50g ja prot. 15-35g, vaikkapa se banaani+maitojuoma)
Nämä ovat siis ammattilaisen antamia ohjeita, joista saa osviittaa. Suoraan ruokapadan äärestä ei siis rynnätä kentälle, vaan syömiset pitää ennakoida ja ottaa vaikka sinne kouluun lisäevästä pienessä kylmälaukussa. Ateriavälit eivät saisi olla yli 3 tuntia.
Noihan on pelkkää sokeria :)
Jokainen tajuaa, että noita saa myös sokerittomina tai ilman lisättyä sokeria. En huomannut edes mainita. Mutta kerro toki omat ohjeesi, kun olet niin fiksu.

Sokeriton riisivanukas. Ihanan puhdas ja prosessoimaton luonnontuote!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri kukaan ei ole maininnut välipalahedelmänä banaania, joka on aivan omaa luokkaansa nälän pidossa. Meillä jääkiekkoa harrastava 13-vuotias, joka ei ole mitenkään suuri banaanin ystävä, mutta ymmärtää ja on oppinut kantapään kautta, miten syödä ennen treenejä ja pelejä. Viinirypäleet ovat myös hyvä eväs pelireissuilla.
Koulun ja treenien välissä oleva aika ratkaisee, miten syödä. Jos aikaa on 2-3 tuntia, sopivia ovat: tavallinen ateria, kevyet valmisateriat, puurot, leivät, karjalanpiirakka, pinaattiletut, myslit ja murot. Jos aikaa on 1-2 tuntia; jogurtti/viili, marjarahka, hedelmät, kiisselit, marjasoseet, mehut, leipä, pikapuurot, myslipatukat, riisivanukas. 1 tunti ennen voi nauttia; mehut, mehukeitto, banaani, urheilujuoma, jogurttijuoma, kaakaojuoma, hedelmäsoseet. Ja sitten treenien/pelin jälkeen AINA kunnon ateria, myös myöhään illalla. Välittömästi ( 30 minuutin sisällä tulisi nauttia hiilaria ja proteiinia suhteessa hh 40-50g ja prot. 15-35g, vaikkapa se banaani+maitojuoma)
Mitä alapeukuttamista tässä on? Ravintovalmentajan antamia ohjeita, kun vanhemmat taivastelivat, että pitääkö tosiaan syödä ruokaa vielä iltamyöhälläkin. t. 156
Nämä ovat siis ammattilaisen antamia ohjeita, joista saa osviittaa. Suoraan ruokapadan äärestä ei siis rynnätä kentälle, vaan syömiset pitää ennakoida ja ottaa vaikka sinne kouluun lisäevästä pienessä kylmälaukussa. Ateriavälit eivät saisi olla yli 3 tuntia.
No ajattelepa ihan itse, äläkä usko jotain ravintovalmentajaa, he kun eivät useinkaan ymmärrä omasta alastaan yhtään mitään. Kauheaa saissea tuollainen: mehua, urheilujuomaa, muroja, jugurttijuomaa, mehukeittoa, huhhuh! Elimistö-parka huutaa tuskissaan tuota sokerimäärää, eipä ihme, että monet urheilijatkin vanhemmiten sairastuvat diabetekseen.

Tarkoitin ihan kokonaisuutta, en jotain yksittäistä tuotetta, jossa on lisättyä sokeria.

Joo varmaan, jos noita kaikkia syö yhtaikaa, mutta ei ne pelaajat kuole, jos pukuhuoneessa tempaisevat jonkun mustikkakeiton tai energiapatukan samalla kun pukevat. Ootko ihan tyhmä? Lanttuako pitäisi jyrsiä?
Vierailija kirjoitti:
Meillä on 4 lasta jotka on ja ovat olleet urheilevia teinejä. Ihan normaaleja annoksia syövät, ovat jopa moneen verrattuna pieniruokaisia. Silti jaksavat treenata ja pelata. Tälläkin hetkellä kuopus on isänsä kanssa salilla ennen aamiaista.
Meillä on aina tehty ihan tavallista kotiruokaa itse, kasvikset hiilarit ja proteiinit tasapainossa joten ei ole jatkuvasti nälkä. Leipääkään ei hirveästi mussuteta (1-2 siivua päivässä) eikä pizzoja ostella kaappiin, sokerijugurteillakaan ei juuri herkutella (ihan tyhjää ravintoa). Koskaan eivät ole nälkää valitelleet.
Ihan käsittämätöntä lukea näitä juttuja! Tosin lapset eivät ole olleet mitään 7pvää viikossa treenaavia (vain 3-4) aktiiviurheilijoita.
Mä luulen, että tässä ketjussa ei nyt monenkaan osalta tarkoiteta mitään 3 x viikossa "aktiiviurheilijoita".
Kun pääsee koulusta 15.45 ja menee suoraan vaikka kahdeksi tunniksi uimaan, kuten tyttäreni poikaystävä tekee 6 x viikossa, niin kyllä se ruoka vaan on vähän erilailla mietittävä. Jos harvoin tuo kilpauimari on meillä syömässä, niin osaan jo varata kahden henkilön annoksen, koska syö kuin hevonen. Myös hedelmiä menee aivan tolkuttomasti, ihan omille teineillekin.
Tytöllä on 12 h tanssia viikossa (ja omatoimiset lenkit jne. päälle) ja päiviä, jolloin menee juuri suoraan koulusta ja viimeinen tunti loppuu klo 21. Siihen mahtuu 30/45 min hyppytunti, jolle on varattava päivällinen evääksi. Aika usein pasta/risotto/wokki/linssityyppinen keitto, joka on helppo lämmittää, mutta myös sopivassa suhteessa hiilaria ja proteiinia. Ovat molemmat 16-vuotiaita.
Nuorin on 11-vuotias poika ja pelaa tennistä 4 x viikossa, mutta vaan huvikseen. Ei hänen ruokavalionsa tai määrä poikkea varmaan mistään ihan tavallisesta. Syö koulussa, syö välipalan, menee treeneihin ja syö päivällisen ja iltapalan. Ei isoja määriä, pikemminkin päinvastoin, sais syödä enemmän.
Voin vaan kuvitella tavoitteellisesti futaavan tai kiekkoilevan 14-vuotiaan, tai vaikka pesistä pelaavan, kasvupyrähdyksessä olevan pojan...
Unohtakaa valmisruoat, puhdasta perusruokaa tuon ikäinen tarvitsee kasvaakseen, pois murot, sokeroidut jugurtit, jauhonakit, ranskalaiset, valmisruoat, kaupan tuoremehut.
Perunoita, lihaa, ruisleipää, kananmunia, marjoja, ruismarjapuuroa, voita, maitoa, pinaattia, lihaista hernekeittoa, kasviksia kaupasta/omasta maasta, aamupalaksi puuroa, välipalaksi maitorahkaa, kaurahiutaleita sekaan, hedelmiä.
Kokonaisuus ratkaisee, pelkkä soijarouheesta tehty pata ei riitä yksistään, mutta kun siihen yhdistää ruisleivän, voin, maidon, kasvikset ja jälkiruoan (soppa, marjarahka, marjapuuro) ollaan jo huomattavasti täyttävämmässä ateriassa, jolloin välipalat jäävät vähemmäksi.
Osta liha kokonaisena ja leikkaa itse suikaleiksi, pihveiksi, ihan miten tarvitset, huomattavasti halvemmalla pääset kuin kaupan valmiiksi leikatuilla lihoilla. Perunat isossa säkissä suoraan tuottajalta.
Ensi syksynä lähdette porukalla marjanpoimintaan ja poimitte ensi talveksi marjat, osa tehdään mehuksi ja osa laitetaan pakasteeseen. Olkaa viikkoa ostamatta valmisruokia/valmisteita ja käyttäkää rahat oikeisiin raaka-aineisiin, hinnanero on huomattava. Nuoret oppivat kyllä tekemään itsekin ruokaa kun on kunnon raaka-aineet mistä tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri kukaan ei ole maininnut välipalahedelmänä banaania, joka on aivan omaa luokkaansa nälän pidossa. Meillä jääkiekkoa harrastava 13-vuotias, joka ei ole mitenkään suuri banaanin ystävä, mutta ymmärtää ja on oppinut kantapään kautta, miten syödä ennen treenejä ja pelejä. Viinirypäleet ovat myös hyvä eväs pelireissuilla.
Koulun ja treenien välissä oleva aika ratkaisee, miten syödä. Jos aikaa on 2-3 tuntia, sopivia ovat: tavallinen ateria, kevyet valmisateriat, puurot, leivät, karjalanpiirakka, pinaattiletut, myslit ja murot. Jos aikaa on 1-2 tuntia; jogurtti/viili, marjarahka, hedelmät, kiisselit, marjasoseet, mehut, leipä, pikapuurot, myslipatukat, riisivanukas. 1 tunti ennen voi nauttia; mehut, mehukeitto, banaani, urheilujuoma, jogurttijuoma, kaakaojuoma, hedelmäsoseet. Ja sitten treenien/pelin jälkeen AINA kunnon ateria, myös myöhään illalla. Välittömästi ( 30 minuutin sisällä tulisi nauttia hiilaria ja proteiinia suhteessa hh 40-50g ja prot. 15-35g, vaikkapa se banaani+maitojuoma)
Mitä alapeukuttamista tässä on? Ravintovalmentajan antamia ohjeita, kun vanhemmat taivastelivat, että pitääkö tosiaan syödä ruokaa vielä iltamyöhälläkin. t. 156
Nämä ovat siis ammattilaisen antamia ohjeita, joista saa osviittaa. Suoraan ruokapadan äärestä ei siis rynnätä kentälle, vaan syömiset pitää ennakoida ja ottaa vaikka sinne kouluun lisäevästä pienessä kylmälaukussa. Ateriavälit eivät saisi olla yli 3 tuntia.
No ajattelepa ihan itse, äläkä usko jotain ravintovalmentajaa, he kun eivät useinkaan ymmärrä omasta alastaan yhtään mitään. Kauheaa saissea tuollainen: mehua, urheilujuomaa, muroja, jugurttijuomaa, mehukeittoa, huhhuh! Elimistö-parka huutaa tuskissaan tuota sokerimäärää, eipä ihme, että monet urheilijatkin vanhemmiten sairastuvat diabetekseen.
Joo varmaan, jos noita kaikkia syö yhtaikaa, mutta ei ne pelaajat kuole, jos pukuhuoneessa tempaisevat jonkun mustikkakeiton tai energiapatukan samalla kun pukevat. Ootko ihan tyhmä? Lanttuako pitäisi jyrsiä?
Ei sulla ole varaa ketään tyhmäksi haukkua. Eikä se kuulu hyviin käytöstapoihinkaan. Toki onhan se ymmärrettävää, että suututtaa kun toiset sanoo ruokiasi hyvin sokeripitoisiksi. Ja kehtaavat vielä sanoa, että liika sokeri sairastuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Luin tämän ketjun. Se, mikä pistää silmään, on se, että pojille ruokaa tekee äiti! (Voi olla että isätkin tekevät ruokaa?). Mutta pääasiassa äidit, naiset, kantavat selkä väärällä, kädet kipeinä kallista ruokaa - ja viettävät tuntikausia keittiössä kokkaamassa jättiläismäisiä annoksia - POJILLEEN!
Jos tämä keskustelu koskisi tyttöjen syömisiä, niin luultavasti a) tyttö kokkaisi itse b) kukaan ei tuskailisi ruokamäärien kanssa c) tyttö laitettaisiin kokkaamaan perheelle ja itselleen, vaikka tyttö ei haluaisi...
Minkä ihmeen takia juuri nälkäisille teinipojille tehdään ruokaa? Opetetaan suoraan malli, että on ok nälkäisen miehen istua valmiiseen ruokapöytään. Pääsääntöisesti naisetkin ja tytöt ovat supernälkäisiä harkkojen, työpäivien, yms. jälkeen - ja mieluusti istuvat valmiiseen ruokapöytään.
Tasa-arvo on tästä keskustelusta kaukana.
Toki ymmärrän, että kyse oli alkujaan ruokamenojen hillinnästä --- silti ei voi kuin ihmetellä, miten äidit paapovat poikiaan. Tyttöjen ruokahuolto on toista!
Tämä keskustelu muistuttaa myös toista aihetta vauvapalstalla; nimittäin sitä, missä naiset turhaututuvat ja oikeutetusti suuttuvat kun miesystävä/poikaystävä/isä syö perheen jääkaapin toistuvasti tyhjäksi...
No minäpä vastaan sinulle. Meillä molemmat pojat ovat urheilijoita, jotka eivät yksinkertaisesti EHDI tekemään omia eväitään, kun niitä läksyjäkin pitää ehtiä tekemään. Tyttö taas ei harrasta aktiivisesti mitään, vaan voi hyvin ensin itse tehdä välipalansa ennen kuin lähtee sinne päivälenkilleen. Tytölle on myös pienestä pitäen ollut selvää osallistua ruoanlaittoon, mutta pojille ei niinkään, joten he eivät edes osaisi itse tehdä oikein mitään keittiössä. En näe tässä mitään pahaa, eikä kukaan lapsista olekaan valittanut.
ei kalapuikkoja vaan aidosta kalasta ruokaa. 656