Onko kukaan eronnut pitkästä suhteesta ihan ok -kumppanin kanssa ja löytänyt paremman tilalle?

Vierailija kirjoitti:

Jos on lapseton niin kyllä, mutta jos ja kun monilla on jo lapsia jopa useampia niin ei välttämättä kannata erota.

Eikös kaikki nyt oikeasti tiedä mitä noin yleisesti yh-äideistä ajatellaan ? Vaikka ei saisi leimata kaikkia joidenkin tiettyjen takia mutta niin vaan helposti käy. Hyviäkin yh-äitejä on mutta aika vähän.

Eivät ole kenellekään se ensimmäinen vaihtoehto koskaan, mutta joku tyytyy mutta sitä se on tyytymistä ja jos parempi ilmaantuu niin katoaa aika nopeasti.

On realistista ymmärtää kysynnän ja tarjonnan laki

Nykyisin harva lähivanhempi on yh, yleisempää on yhteishuolto sekä vuoroviikkoilu. Tarkistapa hieman käsitystäsi, ne ovat 1970-luvulta ja haiskahtavat ummentuneelle.

Minä en ajattele mikä huoltajuusmuoto yksin lasta taluttavalla ihmisellä on, enemmän merkkaa kokonaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Minulla samanlainen tilanne jopa vähän samoilla spekseillä. Rakastan miestäni, mutta olen alkanut miettimään, miten pitkälle rakkaus riittää. Pelkään, että se vain hiipuu vähitellen pois ja juuri ne ärsyttävät puolet sieltä saavat minut vähitellen inhoamaan miestä. Mieheni on myös nörtti, vakava ja rauhallinen (tosin harrastaa paljon liikuntaa) ja siten täysin minun vastakohtani. Joskus se tuntuu tosi hyvältä, että toinen täydentää minua ja joskus tekisi mieli pomppia tasajalkaa, ravistella toista ja pakottaa toinen vaikka hassuttelemaan ja pelleilemään. Mutta ei niin ei.

Kahdestaan meillä on aina hauskaa, mutta lapset on jotenkin olleet liikaa meidän parisuhteelle ja miehen luonteelle. Pelkään, että katkeroidun miehelle ennen kuin lapset ovat paljon isompia ja sen jälkeen mikään ei enää auta. Mieheni on hyvä, ihana, älykäs mies ja hyvä kumppani monelle naiselle. Tuntuu vähän väärältä pitää häntä itselläni, vaikka en osaa tarpeeksi arvostaa häntä. 

Hyvin tutulta kuulostaa! Onpa helpottavaa kuulla, että vähän samanlaista on muillakin - vaikka en tätä kenellekään toivoisi. Pitää varmaan ottaa tunteet rohkeasti puheeksi miehen kanssa. AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on lapseton niin kyllä, mutta jos ja kun monilla on jo lapsia jopa useampia niin ei välttämättä kannata erota.

Eikös kaikki nyt oikeasti tiedä mitä noin yleisesti yh-äideistä ajatellaan ? Vaikka ei saisi leimata kaikkia joidenkin tiettyjen takia mutta niin vaan helposti käy. Hyviäkin yh-äitejä on mutta aika vähän.

Eivät ole kenellekään se ensimmäinen vaihtoehto koskaan, mutta joku tyytyy mutta sitä se on tyytymistä ja jos parempi ilmaantuu niin katoaa aika nopeasti.

On realistista ymmärtää kysynnän ja tarjonnan laki

Nykyisin harva lähivanhempi on yh, yleisempää on yhteishuolto sekä vuoroviikkoilu. Tarkistapa hieman käsitystäsi, ne ovat 1970-luvulta ja haiskahtavat ummentuneelle.

Minä en ajattele mikä huoltajuusmuoto yksin lasta taluttavalla ihmisellä on, enemmän merkkaa kokonaisuus.

Kiinnostaakohan ap:ta mitä sinä, lainaamasi kirjoittaja tai vaikka minä ajatellaan huoltajuusmuodoista siinä vaiheessa kun hän on eronnut ja alkaa tulla pakkeja lastensa takia?

Kolmen lapsen yh:lla voi olla vaikeuksia löytää parempaa. Oletko sitten itse urheilullinen ja menevä, vai mistä nuo vaatimukset miehelle?

Miksi olet ottanut tuon miehen, jos hän ei yhtään vastaa ihannemiestäsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmenkympinkriisiä kai... Lapsia kolme ja suhdetta jo 13 vuotta takana.

Ero ollut mielessä, koska tuntuu, että mikään tuossa miehessä ei vastaa niitä toiveita, mitä mulla on kumppanille. On kuitenkin hyvä mies, puoliso ja isä. Toivoisin kuitenkin aktiivisempaa ja vahvempaa miestä rinnalleni sekä lisää intohimoa. Mieheni on passiivinen nörttityyppi, insinööri ja urheilun välttelijä.

Eroaminen näillä perusteilla olisi varmasti tyhmää ja itsekästä. Mutta kiinnostaa silti kuulla, onko joku oikeasti löytänyt sen unelmiensa kumppanin erottuaan ihan hyvästä kumppanista?

Kyllä vaan.

Itse olin samanikäisenä samassa tilanteessa, kolme lasta ja kaikki ihan oikeasti ihan hyvin.

Ei miehessä eikä suhteessa mitään erikseen mainittavaa vikaa. Itse vain tiesin, etten siihen voi jäädä. Ja olen siitä päätöksestä kyllä saanut kuulla mielipiteitä eri ihmisiltä, ihan kysymättäkin. Mutta kun on vain lähdettävä -ei jääminen olisi oikein ketään kohtaan.

Hoidin/ hoidimme eron niinkuin liittommekin. Yhteistyössä, toisiamme kuunnellen ja arvostaen. Ja samalla linjalla jatkamme yhteishuoltajuutta edelleen.

Ja kyllä -eromme jälkeen todellakin löysin sen sielunkumppanini ja puuttuvan puoliskoni, ja jos olisin taipuvainen uskomaan sen suuntaisiin asioihin, väittäisin, että aavistus hänestä ja tästä suhteesta oli se voima, joka pakotti lähtemään.

En ole ylpeä, mutta mitään en kadu.

AP kysyy: oliko sulla noihin aikoihin muuten ns. 30 kriisin merkkejä?

Ihan hyvä kysymys. En ainakaan muista, että olisi mitään ollut. Ei mulla eikä meillä ollut muutenkaan mitään kriisejä eikä ongelmia. Hauskaa, mukavaa, rauhallista arkea lasten kanssa ja välillä kahdestaan. Jokin vain mun sisällä huusi ja kirkui kovaa, että se kaikki oli ihan väärin. Joku täällä sanoikin hyvin, mitä itsekin ajattelin, että oli väärin pitää itsellään niin valtavan hyvä mies, joka saisi varmasti paljon paremmankin naisen ja tekisi kenet tahansa toisen erittäin onnelliseksi pelkällä olemassaolollaan.

Tämän nykyisen kanssa arki ei aina ole niin hauskaa eikä rauhallistakaan, ja isoja kriisejä on ollut useampiakin (ei toki mitään pettämistä/hakkaamista/tms), mutta kertaakaan ei ole tullut mieleenkään lähteä.

Pari kertaa alussa, kun oli isompi yhteenotto, leikittelin ajatuksella että palaisin vanhaan ja helppoon elämään, siinä kun ei niin tarvinnut kipuilla itsensä kanssa, mutta samaan aikaan toki tiesin ettei se ole mikään todellinen vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet ottanut tuon miehen, jos hän ei yhtään vastaa ihannemiestäsi?

Ollaan molemmat muututtu sieltä 17-vuotiaasta aika paljon. AP

Vierailija kirjoitti:

Oletko sitten itse urheilullinen ja menevä, vai mistä nuo vaatimukset miehelle?

Olen kyllä ja tuntuu siltä että kaipaisin kumppanilta enemmän tukea esim. treenaamisessa. AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko sitten itse urheilullinen ja menevä, vai mistä nuo vaatimukset miehelle?

Olen kyllä ja tuntuu siltä että kaipaisin kumppanilta enemmän tukea esim. treenaamisessa. AP

Silloin voisit pyytää nykyistä miestä kustantamaan sinulle pt:n.

Itse urheilulliset ja menevät miehet saa itseään vielä hurjempia treenimimmejä, joten treenikannustusta kaipaava kolmen lapsen yh on auttamattomasti jo lähtökohtaisesti out of.

Kysytään näin päin, että löytäisitkö miestä vaihtamalla lapsillesi ehjemmän perheen.

Ihan kivoja miehiä voi vaihdella kivempiin niin kauan kuin ei ole jälkikasvua. Itse vaihtelin kolmekymppiseksi saakka. Nyt on nähty miehiä ja maailmaa niin paljon, että osaan ymmärtää, että miestä vaihtaessani vaihtaisin lasteni perhettä.

Ja ei, parempaa perhettä ei meille ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko sitten itse urheilullinen ja menevä, vai mistä nuo vaatimukset miehelle?

Olen kyllä ja tuntuu siltä että kaipaisin kumppanilta enemmän tukea esim. treenaamisessa. AP

Voi apua, tää on varmasti provo. Ei kukaan hajota perhettään, jotta saisi treenitsemppausta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko sitten itse urheilullinen ja menevä, vai mistä nuo vaatimukset miehelle?

Olen kyllä ja tuntuu siltä että kaipaisin kumppanilta enemmän tukea esim. treenaamisessa. AP

Voi apua, tää on varmasti provo. Ei kukaan hajota perhettään, jotta saisi treenitsemppausta.

Tarkoitan, että harrastuksissa ja itselleni tärkeissä asioissa muutenkin. Joku nyt vaan tarttui tuohon treenaamiseen. AP

Ohis, mutta miksi kaikki olettavat, että ap jäisi yksinhuoltajaksi?

Vierailija kirjoitti:

Kolmenkympinkriisiä kai... Lapsia kolme ja suhdetta jo 13 vuotta takana.

Ero ollut mielessä, koska tuntuu, että mikään tuossa miehessä ei vastaa niitä toiveita, mitä mulla on kumppanille. On kuitenkin hyvä mies, puoliso ja isä. Toivoisin kuitenkin aktiivisempaa ja vahvempaa miestä rinnalleni sekä lisää intohimoa. Mieheni on passiivinen nörttityyppi, insinööri ja urheilun välttelijä.

Eroaminen näillä perusteilla olisi varmasti tyhmää ja itsekästä. Mutta kiinnostaa silti kuulla, onko joku oikeasti löytänyt sen unelmiensa kumppanin erottuaan ihan hyvästä kumppanista?

Ensimmäinen rivi kuin omasta elämästäni. Lapset tuolloin 3, 9 ja 12v. Mies tosin atleettinen urheilija mutta silti.

en vain saanut arvostusta enkä rakkautta.

3v lasten kanssa ja tuli nuorempi mies joka halusi koko paketin:) 20v oltu onnellisia yhdessä.

Muista että toisella kierroksella teillä molemmilla on sitten historianne painolastina suhteessanne. Uusperheily voi olla järjettömän raskasta.

Vierailija kirjoitti:

Intohimoinen Adonis kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmenkympinkriisiä kai... Lapsia kolme ja suhdetta jo 13 vuotta takana.

Ero ollut mielessä, koska tuntuu, että mikään tuossa miehessä ei vastaa niitä toiveita, mitä mulla on kumppanille. On kuitenkin hyvä mies, puoliso ja isä. Toivoisin kuitenkin aktiivisempaa ja vahvempaa miestä rinnalleni sekä lisää intohimoa. Mieheni on passiivinen nörttityyppi, insinööri ja urheilun välttelijä.

Eroaminen näillä perusteilla olisi varmasti tyhmää ja itsekästä. Mutta kiinnostaa silti kuulla, onko joku oikeasti löytänyt sen unelmiensa kumppanin erottuaan ihan hyvästä kumppanista?

On. Monikin. Aktiivisia, urheilullisia, hyvännäköisiä, -kroppaisia, nuorempia, älykkäämpiä ja varakkaimpia miehiä on maailma pullollaan vain odottamassa sitä hetkeä, että joku kolmen lapsen äippä ymmärtää erota nykyisestä miehestään ja hakee heidät pois.

Ei ole pakko olla ilkeä. AP

Täällä on paljon provoilijoita. Älä niistä välitä.

Olet varmaan lukenut noita Sami Minkkinen ketjuja? Ne laittaa miettimään, että eikö kannata kuitenkin yrittää parantaa sitä nykyistä suhdetta ja jatkaa?  Minkkiselläkin 3. vaimo (tai avovaimo) ainakin kehissä; 2. kanssa lapsiakin. Eipä näytä onneaan löytävän.

Millaisen hyvän miehen ajattelin 3 lapsen yh:na löytää? Et ole kuumaa kamaa sinkkumarkkinoilla. :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko sitten itse urheilullinen ja menevä, vai mistä nuo vaatimukset miehelle?

Olen kyllä ja tuntuu siltä että kaipaisin kumppanilta enemmän tukea esim. treenaamisessa. AP

Silloin voisit pyytää nykyistä miestä kustantamaan sinulle pt:n.

Itse urheilulliset ja menevät miehet saa itseään vielä hurjempia treenimimmejä, joten treenikannustusta kaipaava kolmen lapsen yh on auttamattomasti jo lähtökohtaisesti out of.

Kuka on lasten kanssa kotona, jos molemma menee ja urheilee?

Ota kuule personal trainer. (Urheiluun, ei rakastajaksi heh heh.)

.

Sulla on kolmenkympin kriisi. Ei muuta hätää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko sitten itse urheilullinen ja menevä, vai mistä nuo vaatimukset miehelle?

Olen kyllä ja tuntuu siltä että kaipaisin kumppanilta enemmän tukea esim. treenaamisessa. AP

Silloin voisit pyytää nykyistä miestä kustantamaan sinulle pt:n.

Itse urheilulliset ja menevät miehet saa itseään vielä hurjempia treenimimmejä, joten treenikannustusta kaipaava kolmen lapsen yh on auttamattomasti jo lähtökohtaisesti out of.

Tämä. Ei kukaan oikeasti urheilullinen mies ota 30v kolmen lapsen äitiä, kun on tarjolla nuorempia lapsettomia, vaikka ap olisi millainen fitnesskissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet ottanut tuon miehen, jos hän ei yhtään vastaa ihannemiestäsi?

Ollaan molemmat muututtu sieltä 17-vuotiaasta aika paljon. AP

Niin ihminen voi muuttua vaikka kolmekymppisenä. Sinä olet silloin päättänyt papin aamenen alla rakastaa myötä ja vastoinkäymisissä. Nyt sinun lupauksesi miehellesi ja lapsillesi punnitaan.