Miksi tunteiden seuraamisesta on tehty kaikkein korkein hyvä mitä jokaisen pitäisi toteuttaa?

Ei pidä. Mutta elän silti mielummin onnellisena tämän elämän kuin onnettomana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunteiden kuuntelu ja seuraaminen voi toimia niin kauan kun olet nuori, voimissasi ja terve. Jos sairastut tai tarvitset läheisiltäsi sekä ystäviltäsi apua ja tukea , heitä ei huvita , heidän tunteensa sanoo ei. Oletko tyytyväinen ? Yhteiskunta ei pysty kaikessa auttamaan riittävästi.

Minä en ymmärrä miksi tunteiden kuunteleminen ja toisten auttaminen olisivat jotenkin ristiriidassa? Itse ainakin nimenomaan haluan auttaa toisia, se on hyvin aito tunne. Haluan hoitaa lapset hyvin ja kyse on nimenomaan tunteesta, ei järjestä.

Ja kun tunne katkeaa tai loppuu, niin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä muu voi ohjata sinua paremmin omassa elämssäsi, kuin sinun tunteet? Ne kertovat juuri siitä, mitä SINÄ haluat ja mitkä ovat sinun tarpeesi.

Tässä elämässä on eletty aina muiden piikkiin ja muiden tarpeisiin, ja niin eletään nykyäänkin. Yhteiskunta vie osansa ja päättää mitä saat tehdä, työnantaja vie suurimman osan hereilläoloajastasi, ja päättää mitä sillä teet. Muun ajan toimit sukulaistesi, läheistesi ja ystäviesi kanssa yhteistuumin, eli ajattelet heidänkin hyvinvointia, pyrit tekemään kaikille hyvät olot elämään.

Tässä helposti unohtaa itsensä, on niin paljon kaikkia ja kaikkea, mihin sitä aikaa ja varojaan käyttää. Mutta sitten, kun olet sen 60 vuotta tehnyt sitä, niin mitä jää käteen?

Minä en ainakaan suostu käyttämään elämääni siihen, että muilla on hyvä olla. En aio hyväksyä oppituntia, jonka mukaan minun on oltava hiljaa, ja hyväksyttävä elämä, jota en tunne omakseni.

Kun kaikki vaan ymmärtäisivät, että avain onneen on itsensä kuuntelu.

Tässä olikin melkein kaikki mikä on nykyään pielessä. Tunteet ovat muka jotain syvällistä ja oikeaa ja totuus. Eivät ole.

Mikä on syvällistä ja oikea totuus, sinun mielestäsi?

Miksi on paha, jos ihmiset seuraavat tunteitaan?

Tuntuu, että kun ihmiset alkavat ottaa onneaan omiin käsiinsä, ja tekemään niitä päätöksiä, mikä tekee he onnelliseksi, osa ihmisistä kokee sen uhkana. Ehkä itse elät parisuhteessa, joka ei oikein toimi, ja sinua pelottaa, että miehesi haluaakin parempaa ja jättää? Jos antaa tunteille vallan, niin huomaakin, että itse ei nautikaan elämästä ja se alkaa pelottaa?

Ketään ei voi, eikä saa, kontrolloida. Jos joku on onneton elämässään, miksi se on kaiken vääryyden perusta, että rakentaa itselleen onnen, huomioiden tunteensa ja sen, mitä on ja mitä itse tahtoo?

Elämän ei kuulu olla onnetonta.

Vastaa kysymykseen miksi juuri sinun onnesi on tärkeämpi kuin esimerkiksi lapsesi onni?

Etkö tiedä tätä uutta nykyajan suurta viisautta:

Vanhemman onni = lapsen onni

;) Nykyään mitä onnellisempi vanhempi on sitä parempi se on lapselle. Lapselle ei ole parasta yhteinen aika vaan se, että mamma pääsee pullistelemaan pakaroitaan salille

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viime aikoina pohtinut samaa. Aina pitäisi mennä fiilis edellä ja realiteetit toisena. Ikävä kyllä tuo jatkuva fiiliksen perässä seilailu on ihan älyttömän lyhytjänteistä ja harvoin johtaa kovin kestäviin ratkaisuihin.

Yhteiskuntamme on kuitenkin rakennettu siten, että otat fiiliksen mukaan riskejä ja kulutat aina vain enemmän, joko itseäsi sisältäpäin tai jotain hyödykettä. Pahin uhka olisi realiteeteissä oleva ihminen, joka olisi onnellinen itseensä sellaisena kuin on ja onnellinen siihen, jota on jo saavuttanut: eihän sellainen ihminen kuluttaisi juuri mitään.

Kelle sellainen on uhka? Kuka tätä yhteiskuntaa on rakentanut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunteiden kuuntelu ja seuraaminen voi toimia niin kauan kun olet nuori, voimissasi ja terve. Jos sairastut tai tarvitset läheisiltäsi sekä ystäviltäsi apua ja tukea , heitä ei huvita , heidän tunteensa sanoo ei. Oletko tyytyväinen ? Yhteiskunta ei pysty kaikessa auttamaan riittävästi.

Minä en ymmärrä miksi tunteiden kuunteleminen ja toisten auttaminen olisivat jotenkin ristiriidassa? Itse ainakin nimenomaan haluan auttaa toisia, se on hyvin aito tunne. Haluan hoitaa lapset hyvin ja kyse on nimenomaan tunteesta, ei järjestä.

Ja kun tunne katkeaa tai loppuu, niin?

Lapset hoidetaan silti? Kun sinun ei enää tee mieli ajaa autoa, mutta olet 100km päässä kotoa, niin lopetatko siihen paikkaan?

Tulee mieleen sovinismiajat, kun naisilla ei ollut valtaa eikä oikeuksia. "Naiset ovat tunneihmisiä, eivät he voi tehdä suuria päätöksiä!! Jos nainen tulee tähän firmaan, en voi jäädä katsomaan tämän tuhoa!"

Nyt jotain järkeä näihin keskusteluihin.

Tunteet ja järki mielestäni on äärettömän hyvä yhdistelmä kaiken kannalta. Yksi ilman toista on huono. Parisuhteessakin -siinä tunteiden isoimmassa hullunmyllyssä- pitää pohjimmiltaan kuunnella omaa järkeään, joskus myös läheisten. Joskus silloinkin, kun tunne sanoo toista, järki tietää, ettei joku ihminen ole esim. hyvä kumppani. Tunteisiin ei aina voi luottaa, ne ovat silti toki tärkeitä, ne tekevät meistä inhimillisiä. Pitää vain hallita omia tunteitaan enemmän kuin ne hallitsevat sinua, ja tunnistaa milloin niillä on pohja todellisuudessa ja milloin ne ovat täysin päättömiä ja perättömiä biologisia suojamekanismeja.

Vierailija kirjoitti:

Tutkimusten mukaan suurin osa katuu eroaan jo kahden vuoden kuluttua erostaan. Tutkimusten mukaan onnellisimpia ovat ihmiset, jotka toimivat pyytettömästi muiden hyväksi, sillä antaessaan saa.

Vai olisko myös niinpäin, että onnellisimmat lähtee helpommin auttamaan ku ne negatiiviset jotka käpertyy vain itseensä?

Mun on hirveen vaikea tavoittaa aina näiden tunne-järki -keskusteluiden mielekkyyttä. Ihan siitä syystä, että aniharva oikeesti edustaa jotain ääripäätä, vaikka niin halutaan uskoa. Eiköhän kaikki käytä molempia. Ja muutenkin tuo kahtiajako on vanhanaikainen. Tunteiden ja järjen liitto on moniulotteisempi eikä mikään joko/tai.

Tässä keskustelussa näkee myös miten väärin ihmiset ymmärtävät toisiaan. Joillekin tunteen mukaan eläminen tarkoittaa tutusmismatkaa itseensä, syvällisempää itsetutkiskelua ja joillekin se on vastuutonta ja impulsiivista itsekkyttä. Ensin pitäis selvittää mitä ylipäätään toinen tarkoittaa sillä tunteella elämisellä ennen kun alkaa tuomitsemaan. Ironista että nämä nykyajan hedonismista irtautuneet muka-paremmat tähän syyllistyvät, samalla kun saarnaavat muille itsekeskeisuyydestä

Vierailija kirjoitti:

Mikä muu voi ohjata sinua paremmin omassa elämssäsi, kuin sinun tunteet? Ne kertovat juuri siitä, mitä SINÄ haluat ja mitkä ovat sinun tarpeesi.

Tässä elämässä on eletty aina muiden piikkiin ja muiden tarpeisiin, ja niin eletään nykyäänkin. Yhteiskunta vie osansa ja päättää mitä saat tehdä, työnantaja vie suurimman osan hereilläoloajastasi, ja päättää mitä sillä teet. Muun ajan toimit sukulaistesi, läheistesi ja ystäviesi kanssa yhteistuumin, eli ajattelet heidänkin hyvinvointia, pyrit tekemään kaikille hyvät olot elämään.

Älä ainakaan kuvittele, että sitten kun kukaan ei enää vaadi sinulta mitään, voisit käyttää aikasi matkusteluun, harrastuksiin, shoppailuun, teattereissa tai kahviloissa. Tai, että saisit hakea ruokasi kaupasta tai kävelisit valaistulla kadulla. Tämä kun tarvitsee ihmisiä, jotka antavat elämästään muuhunkin kuin omiin tunteisiinsa.

Kuinka ihmiset voivatkin nykypäivänä olla näin ajattelematonta, että kehtaavat ääneen ihmetellä, miksi aikaa pitäisi antaa muuhun kuin siihen mikä itsestä on kivaa?

Miksi tämäkin väännetään joko-tai muotoon? Joko tunteet tai järki? Ihmisillä on yleensä kyky molempiin, joten miksi ei käyttäisi molempia tasavertaisesti? Pelkkä tunteilu saa tekemään vääriä päätöksiä, koska tunteita tulee hyvin impulsiivisesti ja harva ihminen tunnistaa, miksi tuntee missäkin tilanteessa milläkin tavall. Pelkkä järkeily taas vie psykopatian juurille, jossa esim. tappamista voi järkeillä hyvin kylmän rauhallisesti (tapoin koska siitä on järjellisesti minulle hyötyä). Samalla tavalla se järkeily vie oman edun tavoittelun äärelle ja tuhoaa ihmissuhteita. Tasapaino on se asia ja itsetuntemus, itsekriittisyys ja armollisuus samassa paketissa. Pysähtyminen asioiden äärelle, eikä niin, että elämä olisi pelkkää suorittamista. Tunne JA järki, samassa paketissa.

Kun minä aloin tuntemaan järkeilyn sijaan, otin etäisyyttä vahingollisiin ihmissuhteisiin, jotka perustuivat pelkälle hyväksikäytölle. En enää lamaannu ahdistuksesta ja muista vaikeista tunteista, vaan tiedän, että ne menee ohi. Ahdistus ja viha kertovat minulle aina jotain. Suoritan liikaa, nukun liian vähän, annan kohdella itseäni huonosti, en panosta tärkeisiin ihmissuhteisiin jne. Mutta näiden tunteiden kohdalla pitää osata pysähtyä ja tarkastella niitä järkeäkin käyttäen. Kun tunnen ja järkeilen, elän arvojeni mukaista elämää: autan muita, olen lempeä ja reilu, olen rehellisempi, olen vegaani, haluan muille hyvää, haluan antaa takaisin kaiken saamani hyvän, otan vastuun omasta elämästäni ja omista valinnoistani, en syytä muita, kykenen työhön ja siedän painetta jne.

Tässä varmaan puhutaan niistä klassisista ihmisistä, jotka juoksevat omien tunteiden perässä kuin tuuli, joka vaihtelee myrskyisästi suuntaa. Itse olen lapsesta asti toiminut järjellä tunteiden sijaan. Juossut muita miellyttääkseni ja kärsinyt siitä henkisesti että fyysisesti tosi paljon, kun en ole kuunnellut mitä minä haluan. Tilanne loppui siihen, kun törmäsin mieheen joka juoksi omien tunteiden ja ajatustensa mukaan, yrittäen muokata minusta hänelle mieluisaansa. Kun hän sanoi " järki ja tunteet eivät voi kulkea käsikädessä". Ihankuin olisi pitänyt ajatella vain jommalla kummalla näistä. Tuon jälkeen tajusin, että nyt jos koskaan pitää alkaa ajattelemaan myös omalla tunteella, mikä minusta tuntuu oikealta.  Ottaa järki ja tunteet yhdessä käyttöön. Elämäni muuttui heti paremmaksi, vaikka se joskus tekeekin kipeää ja vähän kirpaisee, niin kyllä se on se elämä kuitenkin paremmaksi muuttuu.

Tunteiden kokeminen ei ole mikään paha asia. Tunteiden mukaan eläminenkään ei sitä välttämättä ole. Eri asia miten tunteita käsittelee ja miten niistä ottaa hyödyn tekemällä samalla fiksuja päätöksiä (jolloin järki astuu mukaan kuvioon)

Esim. Ihastuessaan varattuna toiseen:

- tunteita voi tutkia: miksi tunnen näin, miksi juuri tuo ihminen, mitä minä voin/kannattaa tehdä asialle?

Kun noita asioita käsittelee, voi esiin nousseiden, yllättävienkin tunteiden kautta löytää ajatuksia, joita ei olisi muuten tullut ajatelleeksikaan. Kyllä tunteet kertoo meille usein jotain tarpeellista.

Eli sitten kun on käynyt läpi tuon ajatuskuvion, voi olla mahdollista että onkin valaistunut eri tavoin. Oppinut jotain uutta itsestään ja/tai parisuhteestaan. Ja voi tehdä jopa vielä järkevämpiä päätöksiä kuin aiemmin sen myötä.

Kuka sanoi että tunteiden myötä eläminen tarkoittaisi automaattisesti vastuutonta käytöstä ja valintoja?