Menettekö heti huomenna kauppaan?
Kommentit (22)
Viimeksi kävin kaupassa eilen. Oma lähi-cittari on ollut lakon ajan auki rajoitetusti, "vain" 8-21 päivittäin (normaalisti 6-24).
Just kävin Prisman pihassa (en ostoksilla). Parkkipaikka oli ihan täynä ja kolme lakkovahtiakin bongasin.
Menen. Solidaarisuudesta en ole käynyt ruokakaupassa lakkopäivinä.
Kävin tänä aamuna kaupassa niin kuin normaalistikkin ostan perjantaina koko viikon ruuat ja muut hygieeniatarvikkeet kuten vessapaperit, talouspaperit jne.
Oli ihanan hiljaista eikä tarvinnut väistellä muita ihmisiä ja nautin kaupassa käymisestä. Kehuin kassalle että ihan kaikki löytyi mitä tarvitsi eikä mistään ollut pulaa ja kuinka typeriä ne hamstraajat oikein olivat.
Missään ei ollut tyhjiä hyllyjä. Miksi jotkut tyhmät eivät usko jos kauppias sanoo ettei ruoka lopu niin siltikin jotkut hamstraavat ja joutuvat paniikkiin.
Menen huomenna kauppaan. Tekisi kuitenkin mieli mennä jo tänään ostamaan herkkuja. En ole käynyt lakon aikana kaupassa kun se on tuntunut väärältä.
Yksi paketti olisi haettavana Citymarketista, mutta olen siirtänyt sen hakemista, juurikin lakon vuoksi. Kannatti, sillä sinne oli tänään saapunut myös toinen paketti, joka oli liian suuri kotiintoimitettavaksi. Sain käytännössä siis palkinnon siitä, että annoin tukeni lakolle, ei tarvinnut kahta eri reissua tehdä.
Joka päivä poikkeen tossa matkalla olevassa lähikaupassa iltavuoroista tullessa -60% tsekkaamassa.
Joskus iltapäivällä menen. Olen jokapäivä kävellyt markettien ohi, on ollut kokkareiden autoja parkkipaikat puolillaan. K-marketissa tavallista enempi.
Käytiin tänään koska oli jo pakko käydä. Tiistaina käytiin viimeksi.
Menen hakkaamaan ovia jo kello 4.50. Jos ei päästetä sisälle alan huutamaan pää punaisena ensimmäiselle henkilökuntaan kuuluvalle.
Kaikki palkankorotukset lisätään ostajien hintoihin kuitenkin niin miksi et käy lakon aikana kaupassa.
Huomenna vasta jos sittenkään. Olen myös solidaarisuuslakossa
Vierailija kirjoitti:
Olen käynyt joka päivä.
Mitä olet ostanut? Miten rahasi riittää?
Palkankorotukset tietää hintojen nousua sillä ei kaupat luovu voitoistaan nostamalla palkkakuluja ilman että se näkyisi kuluttajien hinnoissa.
Pitäisi käydä ostamassa kondomeja ja hiuslakkaa, mutta uskaltaako mennä, jos lakkovahdit katsovat pahasti?
Tänään kauppaan hakeee pizzaa ja jäätelöö.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi käydä ostamassa kondomeja ja hiuslakkaa, mutta uskaltaako mennä, jos lakkovahdit katsovat pahasti?
Anna tuijottaa. Mitä he muka voisivat tehdä?
Joo heti aamusta