Miksi tunteiden seuraamisesta on tehty kaikkein korkein hyvä mitä jokaisen pitäisi toteuttaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä muu voi ohjata sinua paremmin omassa elämssäsi, kuin sinun tunteet? Ne kertovat juuri siitä, mitä SINÄ haluat ja mitkä ovat sinun tarpeesi.

Tässä elämässä on eletty aina muiden piikkiin ja muiden tarpeisiin, ja niin eletään nykyäänkin. Yhteiskunta vie osansa ja päättää mitä saat tehdä, työnantaja vie suurimman osan hereilläoloajastasi, ja päättää mitä sillä teet. Muun ajan toimit sukulaistesi, läheistesi ja ystäviesi kanssa yhteistuumin, eli ajattelet heidänkin hyvinvointia, pyrit tekemään kaikille hyvät olot elämään.

Tässä helposti unohtaa itsensä, on niin paljon kaikkia ja kaikkea, mihin sitä aikaa ja varojaan käyttää. Mutta sitten, kun olet sen 60 vuotta tehnyt sitä, niin mitä jää käteen?

Minä en ainakaan suostu käyttämään elämääni siihen, että muilla on hyvä olla. En aio hyväksyä oppituntia, jonka mukaan minun on oltava hiljaa, ja hyväksyttävä elämä, jota en tunne omakseni.

Kun kaikki vaan ymmärtäisivät, että avain onneen on itsensä kuuntelu.

Tässä olikin melkein kaikki mikä on nykyään pielessä. Tunteet ovat muka jotain syvällistä ja oikeaa ja totuus. Eivät ole.

Mikä on syvällistä ja oikea totuus, sinun mielestäsi?

Miksi on paha, jos ihmiset seuraavat tunteitaan?

Tuntuu, että kun ihmiset alkavat ottaa onneaan omiin käsiinsä, ja tekemään niitä päätöksiä, mikä tekee he onnelliseksi, osa ihmisistä kokee sen uhkana. Ehkä itse elät parisuhteessa, joka ei oikein toimi, ja sinua pelottaa, että miehesi haluaakin parempaa ja jättää? Jos antaa tunteille vallan, niin huomaakin, että itse ei nautikaan elämästä ja se alkaa pelottaa?

Ketään ei voi, eikä saa, kontrolloida. Jos joku on onneton elämässään, miksi se on kaiken vääryyden perusta, että rakentaa itselleen onnen, huomioiden tunteensa ja sen, mitä on ja mitä itse tahtoo?

Elämän ei kuulu olla onnetonta.

Vastaa kysymykseen miksi juuri sinun onnesi on tärkeämpi kuin esimerkiksi lapsesi onni?

Vierailija kirjoitti:

Sana kirjoitti:

Se näyttää olevan ns. ajan henki.

Tunteitaan seuraava ihminen tekee valintoja, jotka ovat moraaliarvojen(-sa) osalta ristiriidassa, joskus räikeässä. Hänen valintojensa ainoa johtolanka on juuri se, että hän on seurannut tunteitaan. Toki jos hän on korottanut "aina pitää seurata sydäntään / kuunnella tunteitaan" jne, - periaatteen korkeimmaksi arvokseen, niin sittenhän hän elää arvojensa mukaan, vaikkakin itsekkäästi.

Olen tullut siihen tulokseen, että luopuminen on ainoa tie muuttaa asioita konkreettisesti paremmaksi tässä maailmassa yksilötasolla. Jos yksilöt eivät ole valmiita luopumaan monista asioista, mitä heidän sydämensä halajaa, kollektiivista muutosta parempaan ei tapahdu maailmassa. Luopuminen osuu nimenomaan tunteidensa seuraamisen periaatteeseen, on sitä vastaan.

Ihan mielenkiintosta, että sulla on tällanen tunne.

En esitellyt tunteitani kommentissani. Usein se periaate, jota kuvasin, on nimenomaan ristiriidassa omien tilapäisten tunteitteni kanssa. Kaikki näkemykset eivät aina perustu tunteeseen.

Täällä myös viisikymppinem, joka ihmetellyt samaa, " Oikeus onneen " ja " Oikeus omaan elämään" , jotenkin tuntuu että nämä on monesti käsitetty väärin, tietysti ihmisellä on oikeus em. asioihin, mutta jos ihmisellä on vaikkapa lapsia , niin kyllä se vaan on niin, että ei lähdetä sitä onnea tavoittelemaan lasten kustannuksella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä muu voi ohjata sinua paremmin omassa elämssäsi, kuin sinun tunteet? Ne kertovat juuri siitä, mitä SINÄ haluat ja mitkä ovat sinun tarpeesi.

Tässä elämässä on eletty aina muiden piikkiin ja muiden tarpeisiin, ja niin eletään nykyäänkin. Yhteiskunta vie osansa ja päättää mitä saat tehdä, työnantaja vie suurimman osan hereilläoloajastasi, ja päättää mitä sillä teet. Muun ajan toimit sukulaistesi, läheistesi ja ystäviesi kanssa yhteistuumin, eli ajattelet heidänkin hyvinvointia, pyrit tekemään kaikille hyvät olot elämään.

Tässä helposti unohtaa itsensä, on niin paljon kaikkia ja kaikkea, mihin sitä aikaa ja varojaan käyttää. Mutta sitten, kun olet sen 60 vuotta tehnyt sitä, niin mitä jää käteen?

Minä en ainakaan suostu käyttämään elämääni siihen, että muilla on hyvä olla. En aio hyväksyä oppituntia, jonka mukaan minun on oltava hiljaa, ja hyväksyttävä elämä, jota en tunne omakseni.

Kun kaikki vaan ymmärtäisivät, että avain onneen on itsensä kuuntelu.

Niin, avain omaan onneen. Valitettavasti elämässä on kuitenkin niin, että kaikki mitä teet, koskettaa myös muita ihmisiä. Miksi juuri sinun onnesi on tärkeämpää kuin muiden? Kun kaikki ajattelevat noin, on maailma tosi kamala paikka elää. On olemassa ikäviä asioita ja vastuita, jotka jonkun on pakko hoitaa, eikä se aina ole kivaa, mutta jonkun ne on vaan hoidettava.

Inhottaa tämä nykyinen egoistinen trendi, jossa keskitytään vain itseensä ja omiin tarpeisiin ja omaan onneen, eli käytännössä halutaan aina olla saamapuolella eikä itse antaa mitään. Ja tämä kaikki nähdään vielä jotenkin henkisen kypsyyden huipentumana, vaikka todellisuudessa asia on aivan päinvastoin. Halutaan palata vauva- ja pikkulapsitasolle - tasolle, jolla henkinen kehitys on vielä niin kesken, että ymmärrystä muihin kuin omiin tarpeisiin ei vielä ole.

Olipa kertakaikkiaan hieno vastaus, en siis ole tuo alkup. jolle vastasit, mutta puit ajatukseni sanoiksi. Ihan kuin ihmiset eivät enää ymmärtäisi, että kaikella on seurauksensa, ja sen vastapainoksi, että on vapauksia ja oikeuksia, on myös velvollisuuksia. On velvollisuuksia puolisoa ja lapsia kohtaan, yhteiskuntaa kohtaankin, omia vanhempia kohtaan, ympäristöä kohtaan.

Ei tarvitse mennä äärilaidasta toiseen, vaan voi valita keskitien. Eli ei tarvitse elää väkivaltaisessa liitossa, mutta pitää yrittää kaikkensa, jos syynä liiton epäonnellisuuteen on syynä se, että "ollaan kasvettu erilleen" ja tunteet ihastuksia kohtaan on syytä pitää kurissa. Ei tarvitse alkaa vanhempiensa omaishoitajaksi, mutta kiitoksena saamastaan elämästä ja lapsuuden hoivasta pitää jollain tavalla huolehtia vanhemmistaan ja pitää yhteyttä. Poisluettuna taas esim. väkivaltainen vanhempi. Itsestään ei tarvitse repiä kaikkea irti ja saa kuunnella tunteitaankin ja tottakai elämästä saa nauttia. Jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä muu voi ohjata sinua paremmin omassa elämssäsi, kuin sinun tunteet? Ne kertovat juuri siitä, mitä SINÄ haluat ja mitkä ovat sinun tarpeesi.

Tässä elämässä on eletty aina muiden piikkiin ja muiden tarpeisiin, ja niin eletään nykyäänkin. Yhteiskunta vie osansa ja päättää mitä saat tehdä, työnantaja vie suurimman osan hereilläoloajastasi, ja päättää mitä sillä teet. Muun ajan toimit sukulaistesi, läheistesi ja ystäviesi kanssa yhteistuumin, eli ajattelet heidänkin hyvinvointia, pyrit tekemään kaikille hyvät olot elämään.

Tässä helposti unohtaa itsensä, on niin paljon kaikkia ja kaikkea, mihin sitä aikaa ja varojaan käyttää. Mutta sitten, kun olet sen 60 vuotta tehnyt sitä, niin mitä jää käteen?

Minä en ainakaan suostu käyttämään elämääni siihen, että muilla on hyvä olla. En aio hyväksyä oppituntia, jonka mukaan minun on oltava hiljaa, ja hyväksyttävä elämä, jota en tunne omakseni.

Kun kaikki vaan ymmärtäisivät, että avain onneen on itsensä kuuntelu.

Tässä olikin melkein kaikki mikä on nykyään pielessä. Tunteet ovat muka jotain syvällistä ja oikeaa ja totuus. Eivät ole.

Mikä on syvällistä ja oikea totuus, sinun mielestäsi?

Miksi on paha, jos ihmiset seuraavat tunteitaan?

Tuntuu, että kun ihmiset alkavat ottaa onneaan omiin käsiinsä, ja tekemään niitä päätöksiä, mikä tekee he onnelliseksi, osa ihmisistä kokee sen uhkana. Ehkä itse elät parisuhteessa, joka ei oikein toimi, ja sinua pelottaa, että miehesi haluaakin parempaa ja jättää? Jos antaa tunteille vallan, niin huomaakin, että itse ei nautikaan elämästä ja se alkaa pelottaa?

Ketään ei voi, eikä saa, kontrolloida. Jos joku on onneton elämässään, miksi se on kaiken vääryyden perusta, että rakentaa itselleen onnen, huomioiden tunteensa ja sen, mitä on ja mitä itse tahtoo?

Elämän ei kuulu olla onnetonta.

Syvällistä on kokonaisuuksien ymmärtäminen, sen ymmärtäminen, että muillakin on tunteita ja teoilla seurauksensa. Kyllä se varmasti ainakin lapsista tuntuu uhkaavalta, jos vanhemmille on tärkeintä oma onnellisuutensa, ei lasten. Ja kehitysmaan ihmisistä se, että toiset saa sen onnensa heitä riistämällä.

Pointtini tässä on nyt siis se, että vain osalla ihmisistä on edes mahdollisuus tehdä omaan onneensa vaikuttavia valintoja ja loput joutuvat sopeutumaan ja tyytymään siihen, mitä sattuvat saamaan. Niiden, joilla on mahdollisuus valita, tulisi kantaa myös vastuuta, eikä ajatella vain itseään.

Tunne-ihmisten kanssa järkeily on ihan mahdotonta, kaikkeen käy vastaukseksi "koska musta tuntuu siltä". On todella raivostuttavaa esim. työelämässä kun perustelee oman näkökantansa järkeillen ja ihan siis sanoilla kertoen, että miksi se on järkevä ja joku on eri mieltä, kun kysyy perusteluja niin vastaus on juuri se "kun ei se vain tunnu oikealta", siis mitä helvettiä? Ja sitten muut tunne-ihmiset nyökkäilee, että joo ei se nyt vain tunnu oikealta.

Ai saatana mitä pelleilyä, sitten kaikki on paskaa ja levällään, koska kaikki mahdolliset muutokset ja yritykset kehittää asioita paremmiksi "tuntuu väärältä". Lisko-ihmiset "tuntuu väärältä jos ei tee asioita niinkuin on 100 vuotta tehty, ei pysty muuttamaan, kun vaisto sanoo, että uusi asia = vaarallista".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä muu voi ohjata sinua paremmin omassa elämssäsi, kuin sinun tunteet? Ne kertovat juuri siitä, mitä SINÄ haluat ja mitkä ovat sinun tarpeesi.

Tässä elämässä on eletty aina muiden piikkiin ja muiden tarpeisiin, ja niin eletään nykyäänkin. Yhteiskunta vie osansa ja päättää mitä saat tehdä, työnantaja vie suurimman osan hereilläoloajastasi, ja päättää mitä sillä teet. Muun ajan toimit sukulaistesi, läheistesi ja ystäviesi kanssa yhteistuumin, eli ajattelet heidänkin hyvinvointia, pyrit tekemään kaikille hyvät olot elämään.

Tässä helposti unohtaa itsensä, on niin paljon kaikkia ja kaikkea, mihin sitä aikaa ja varojaan käyttää. Mutta sitten, kun olet sen 60 vuotta tehnyt sitä, niin mitä jää käteen?

Minä en ainakaan suostu käyttämään elämääni siihen, että muilla on hyvä olla. En aio hyväksyä oppituntia, jonka mukaan minun on oltava hiljaa, ja hyväksyttävä elämä, jota en tunne omakseni.

Kun kaikki vaan ymmärtäisivät, että avain onneen on itsensä kuuntelu.

Tässä olikin melkein kaikki mikä on nykyään pielessä. Tunteet ovat muka jotain syvällistä ja oikeaa ja totuus. Eivät ole.

Mikä on syvällistä ja oikea totuus, sinun mielestäsi?

Miksi on paha, jos ihmiset seuraavat tunteitaan?

Tuntuu, että kun ihmiset alkavat ottaa onneaan omiin käsiinsä, ja tekemään niitä päätöksiä, mikä tekee he onnelliseksi, osa ihmisistä kokee sen uhkana. Ehkä itse elät parisuhteessa, joka ei oikein toimi, ja sinua pelottaa, että miehesi haluaakin parempaa ja jättää? Jos antaa tunteille vallan, niin huomaakin, että itse ei nautikaan elämästä ja se alkaa pelottaa?

Ketään ei voi, eikä saa, kontrolloida. Jos joku on onneton elämässään, miksi se on kaiken vääryyden perusta, että rakentaa itselleen onnen, huomioiden tunteensa ja sen, mitä on ja mitä itse tahtoo?

Elämän ei kuulu olla onnetonta.

Entä jos sinun tunteesi sanovat, että X on sinulle se oikea, mutta X rakastaa toista. Onko silloin oikeutettua vaatia X toimimaan niin kuin sinä haluat, jotta sinä olisit onnellinen? Koska jos et voi rakentaa omaa onneasi X:n kanssa, niin silloinhan olet onneton etkä elä niin kuin haluat.

Tunteidensa kuunteleminen ja niiden huomioiminen päätöksenteossa ei siis sinänsä ole minusta väärin, vaan ainoastaan tunteidensa asettaminen johtavaksi periaatteeksi. Lyhyesti sanottuna: jos tunne on ristiriidassa sen kanssa, mikä on oikein, tulee valita se, mikä on oikein, eikä seurata tunnettaan.

Muutoin on kyllä syytäkin huomioida tunteensa ja mahdollisuuksien mukaan tehdä päätöksiä, jotka ovat tunteiden kanssa linjassa.

Mä taas olen tulkinnut tuota niin, että voi kuunnella omaa sisäistä ääntään siitä, mikä tuntuu itselle oikealta valinnoissa, mutta tehdä kuitenkin valintoja, joihin sitoutuu eikä niin, että ne ovat vain hetken huumaa. Itse koen, että minulla on vaikkapa asiat, joista olen kiinnostunut ja mielenkiintoa on riittänyt vuosien ajan ja myös niihin tylsiin rutiineihin ja pitkäjänteisyyteen, eikä vain lyhytaikaiseen viihteeseen. Minusta tuo on sitä itsensä kuuntelun ydintä.

 Ja taas kun aiemmin elettiin niin, että tärkeintä oli täyttää velvollisuudet tai muiden odotukset, niin ei tarvitse elää. Mutta vaikka kuuntelisikin omaa sisäistä ääntään, eihän se sitä tarkoita mielestäni, että valitsisi helpoimman tien, valitsee vain sen, joka tuntuu itsestä oikeimmalta.

Mutta onhan se hyvä kysymys, että tietääkö ihminen, mikä hänelle on aina itselleen parasta. Voihan vaikka ihmisen itse kokemansa suuri rakkaus olla sellainen, joka hänelle on haitallinen. Eli vaikka suuri rakkaus, josta ei voi päästää irti, mutta hommassa ei ole järkeä koska on vaikka päihteitä tai toinen on varattu tai mikä vastaava syy vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä muu voi ohjata sinua paremmin omassa elämssäsi, kuin sinun tunteet? Ne kertovat juuri siitä, mitä SINÄ haluat ja mitkä ovat sinun tarpeesi.

Tässä elämässä on eletty aina muiden piikkiin ja muiden tarpeisiin, ja niin eletään nykyäänkin. Yhteiskunta vie osansa ja päättää mitä saat tehdä, työnantaja vie suurimman osan hereilläoloajastasi, ja päättää mitä sillä teet. Muun ajan toimit sukulaistesi, läheistesi ja ystäviesi kanssa yhteistuumin, eli ajattelet heidänkin hyvinvointia, pyrit tekemään kaikille hyvät olot elämään.

Tässä helposti unohtaa itsensä, on niin paljon kaikkia ja kaikkea, mihin sitä aikaa ja varojaan käyttää. Mutta sitten, kun olet sen 60 vuotta tehnyt sitä, niin mitä jää käteen?

Minä en ainakaan suostu käyttämään elämääni siihen, että muilla on hyvä olla. En aio hyväksyä oppituntia, jonka mukaan minun on oltava hiljaa, ja hyväksyttävä elämä, jota en tunne omakseni.

Kun kaikki vaan ymmärtäisivät, että avain onneen on itsensä kuuntelu.

Tässä olikin melkein kaikki mikä on nykyään pielessä. Tunteet ovat muka jotain syvällistä ja oikeaa ja totuus. Eivät ole.

Mikä on syvällistä ja oikea totuus, sinun mielestäsi?

Miksi on paha, jos ihmiset seuraavat tunteitaan?

Tuntuu, että kun ihmiset alkavat ottaa onneaan omiin käsiinsä, ja tekemään niitä päätöksiä, mikä tekee he onnelliseksi, osa ihmisistä kokee sen uhkana. Ehkä itse elät parisuhteessa, joka ei oikein toimi, ja sinua pelottaa, että miehesi haluaakin parempaa ja jättää? Jos antaa tunteille vallan, niin huomaakin, että itse ei nautikaan elämästä ja se alkaa pelottaa?

Ketään ei voi, eikä saa, kontrolloida. Jos joku on onneton elämässään, miksi se on kaiken vääryyden perusta, että rakentaa itselleen onnen, huomioiden tunteensa ja sen, mitä on ja mitä itse tahtoo?

Elämän ei kuulu olla onnetonta.

Tunteet ovat ailahtelevia, ne tulevat ja menevät. Syntymekanismi on monimutkainen. Tunteisiin ei voi luottaa ainoana kompassina tässä elämässä. Pitäisi osata ikäänkuin etäännyttää itsensä tunteistaan ja tarkkailla niitä kylmänviileästi. Ei paniikkihäiriöisen kannata lukittautua kotiin loppuelämänsä ajaksi,koska hänen tunteensa niin käskevät.

Täällä yksi 'tunneihminen'. Pidän 'sydämen seuraamista' hyvänä asiana mutta kokonaiskuva tosiaan pitäisi nähdä kuten joku taisi sanoakin. Yleensä tuo sydämen seuraaminen tarkoittaa minulle kuitenkin eri asioita kuin esim. vietit, useammin itseasiassa  päinvastaista. Eli jotenkin hyvän ja oikean etsimisen puitteissa tunteiden kuuntelua yritän harrastaa.

Tutkimusten mukaan suurin osa katuu eroaan jo kahden vuoden kuluttua erostaan. Tutkimusten mukaan onnellisimpia ovat ihmiset, jotka toimivat pyytettömästi muiden hyväksi, sillä antaessaan saa.

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi 'tunneihminen'. Pidän 'sydämen seuraamista' hyvänä asiana mutta kokonaiskuva tosiaan pitäisi nähdä kuten joku taisi sanoakin. Yleensä tuo sydämen seuraaminen tarkoittaa minulle kuitenkin eri asioita kuin esim. vietit, useammin itseasiassa  päinvastaista. Eli jotenkin hyvän ja oikean etsimisen puitteissa tunteiden kuuntelua yritän harrastaa.

Täällä toinen. Kuljen tunteet etunenässä, olen hyvin tunteellinen ja vähän liiankin herkkä. Mutta mulle myös tunteellisuus tarkoittaa nimenomaan asioiden pohtimista myös muiden näkökulmasta, en halua ketään loukata. Seuraan tunteitani, mutta en toimi hetken mielijohteesta, enkä mitenkään päättömästi. Minusta juuri tunteellinen ihminen tekee kaikkensa esim. avioliiton onnistumisen eteen. Ja kun rakastaa puolisoaan syvästi ja on tähän tunteellisesti hyvin kiintynyt, on jopa mahdotonta rakastua toiseen. Joskus voi vähän ihastua, mutta sen kyllä tunnistaa pintapuoliseksi ja nopeasti  ohimeneväksi.

Ei saa joutua täysin tunteidensa valtaan, ei tunteidensa riepoteltavaksi. Tunteikkuus on mielestäni hyvä asia, mutta ei se saa tarkoittaa, että järkeä ei käytä ollenkaan. Jos elää liian voimakkaasti tunteidensa varassa, tekee paljon tyhmyyksiä, esim. hankkii suuren lapsilauman ja sitten huomaakin, että voimavarat eivät riitä sen hoitamiseen, niin ihania kuin ne vauvat ovatkin. Tai ostaa unelmien huvilan, joka paljastuukin ajan myötä homeröttelöksi. Tai ihan mitä vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä muu voi ohjata sinua paremmin omassa elämssäsi, kuin sinun tunteet? Ne kertovat juuri siitä, mitä SINÄ haluat ja mitkä ovat sinun tarpeesi.

Tässä elämässä on eletty aina muiden piikkiin ja muiden tarpeisiin, ja niin eletään nykyäänkin. Yhteiskunta vie osansa ja päättää mitä saat tehdä, työnantaja vie suurimman osan hereilläoloajastasi, ja päättää mitä sillä teet. Muun ajan toimit sukulaistesi, läheistesi ja ystäviesi kanssa yhteistuumin, eli ajattelet heidänkin hyvinvointia, pyrit tekemään kaikille hyvät olot elämään.

Tässä helposti unohtaa itsensä, on niin paljon kaikkia ja kaikkea, mihin sitä aikaa ja varojaan käyttää. Mutta sitten, kun olet sen 60 vuotta tehnyt sitä, niin mitä jää käteen?

Minä en ainakaan suostu käyttämään elämääni siihen, että muilla on hyvä olla. En aio hyväksyä oppituntia, jonka mukaan minun on oltava hiljaa, ja hyväksyttävä elämä, jota en tunne omakseni.

Kun kaikki vaan ymmärtäisivät, että avain onneen on itsensä kuuntelu.

Tässä olikin melkein kaikki mikä on nykyään pielessä. Tunteet ovat muka jotain syvällistä ja oikeaa ja totuus. Eivät ole.

Mikä on syvällistä ja oikea totuus, sinun mielestäsi?

Miksi on paha, jos ihmiset seuraavat tunteitaan?

Tuntuu, että kun ihmiset alkavat ottaa onneaan omiin käsiinsä, ja tekemään niitä päätöksiä, mikä tekee he onnelliseksi, osa ihmisistä kokee sen uhkana. Ehkä itse elät parisuhteessa, joka ei oikein toimi, ja sinua pelottaa, että miehesi haluaakin parempaa ja jättää? Jos antaa tunteille vallan, niin huomaakin, että itse ei nautikaan elämästä ja se alkaa pelottaa?

Ketään ei voi, eikä saa, kontrolloida. Jos joku on onneton elämässään, miksi se on kaiken vääryyden perusta, että rakentaa itselleen onnen, huomioiden tunteensa ja sen, mitä on ja mitä itse tahtoo?

Elämän ei kuulu olla onnetonta.

Koska missään ei ole luvattu, että se, että sinä seuraat tunteitasi tuo mukanaan mitään hyvää kenellekään muulle, kuin sinulle. Pelkkien omien tunteiden seuraaminen on itsekästä. Sinusta tuntuu, että haluat kuunnella musiikkia kovaa klo. 02 yöllä kerrostalossa. Entäs ne muiden tunteet? Heidän, joiden pitää herätä aamulla aikaisin töihin?

Sinusta tuntuu, että haluat erota lapsistasi ja muuttaa kauas pois. Entä ne pienet lapset, jotka kärsivät kovasta ikävästä? Parisuhde ja perhe vaatii kompromissejä ja silloin on osattava tasapainoitella kaikkien tunteiden kanssa. Joskus luopua ja joskus vaatia. Ei vaan itsekkäästi juosta omien tunteiden perässä ja sen oman onnen oikeudessa.

Pelkästään omaa onneaa ajatteleva ihminen on pelottava, koska itsekäs ihminen saattaa aiheuttaa paljon pahaa muille.

Itsekäs ihminen aiheuttaa pahaa myös itselleen!

Tee kuten haluaisit itsellesi tehtävän. Rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi, kuten Jeesus sanoi.

Hieno ketju. Aina välillä av yllättää.

Mutta asiaan. Itse ajattelisin, että tämä tunteiden ylivallan korostus liittyy koko tähän isoon kuvioon, missä elämme.

Länsimaisia ihmisiä ei enää hallita uskonnolla tai rautaisilla diktatuureilla, meitä hallitaan kapitalismilla. Teemme töitä, jotta meillä olisi varaa kuluttaa - ja siinäpä se elämä kuluukin, töitä tehdessä ja kuluttaessa. Koska meillä kaikilla on näennäinen vapaus koska vain lähteä kävelemään (toisin kuin vaikka maaorjuuden aikana) meitä täytyy manipuloida hienovaraisemmin. Se tapahtuu juuri niin, että meitä kehotetaan "seuraamaan tunteitamme". Käytännössä seuraamme markkinavoimien impulsseja. Pidämme pyörät pyörimässä, haluamme uuden auton, haluamme matkustaa. Haluamme netflixin, skyriä, laatikkopyörän, puolison jota kelpaa esitellä. Haluamme, koska haluaminen ei lopu saamalla. Haluaminen loppuu kuolemalla. Siinäpä se elämä sitten menikin.

T. Buddhalaisuutta harkitseva.

Ihmiset ajelehtivat. Ihmiset eivät enää tiedä mikä on oikein ja mikä väärin suhteessa siihen riskiin, jonka he ottavat. Elämällä tunteiden varassa voi yrittää selittää itselleen tehneensä oikeita päätöksiä. Tavallaan sama kuin yhkapelurin tapa elää kieltämällä todellisuutta: uhkapeluri uskoo, että noppaa heitellessä olisi jokin nopanheittoja toisiinsa sitova voima, joka mahdollistaisi jatkuvan voittoputken. Todellisuudessa nopanheitto regressoituu aina kohti keskiarvoa, teit mitä hyvänsä. Sama pätee tunteisiinkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä muu voi ohjata sinua paremmin omassa elämssäsi, kuin sinun tunteet? Ne kertovat juuri siitä, mitä SINÄ haluat ja mitkä ovat sinun tarpeesi.

Tässä elämässä on eletty aina muiden piikkiin ja muiden tarpeisiin, ja niin eletään nykyäänkin. Yhteiskunta vie osansa ja päättää mitä saat tehdä, työnantaja vie suurimman osan hereilläoloajastasi, ja päättää mitä sillä teet. Muun ajan toimit sukulaistesi, läheistesi ja ystäviesi kanssa yhteistuumin, eli ajattelet heidänkin hyvinvointia, pyrit tekemään kaikille hyvät olot elämään.

Tässä helposti unohtaa itsensä, on niin paljon kaikkia ja kaikkea, mihin sitä aikaa ja varojaan käyttää. Mutta sitten, kun olet sen 60 vuotta tehnyt sitä, niin mitä jää käteen?

Minä en ainakaan suostu käyttämään elämääni siihen, että muilla on hyvä olla. En aio hyväksyä oppituntia, jonka mukaan minun on oltava hiljaa, ja hyväksyttävä elämä, jota en tunne omakseni.

Kun kaikki vaan ymmärtäisivät, että avain onneen on itsensä kuuntelu.

Tässä olikin melkein kaikki mikä on nykyään pielessä. Tunteet ovat muka jotain syvällistä ja oikeaa ja totuus. Eivät ole.

Mikä on syvällistä ja oikea totuus, sinun mielestäsi?

Miksi on paha, jos ihmiset seuraavat tunteitaan?

Tuntuu, että kun ihmiset alkavat ottaa onneaan omiin käsiinsä, ja tekemään niitä päätöksiä, mikä tekee he onnelliseksi, osa ihmisistä kokee sen uhkana. Ehkä itse elät parisuhteessa, joka ei oikein toimi, ja sinua pelottaa, että miehesi haluaakin parempaa ja jättää? Jos antaa tunteille vallan, niin huomaakin, että itse ei nautikaan elämästä ja se alkaa pelottaa?

Ketään ei voi, eikä saa, kontrolloida. Jos joku on onneton elämässään, miksi se on kaiken vääryyden perusta, että rakentaa itselleen onnen, huomioiden tunteensa ja sen, mitä on ja mitä itse tahtoo?

Elämän ei kuulu olla onnetonta.

Mietin kyllä. Olen hyvin empaattinen ihminen, toisten kipu tuntuu kovasti omassa rinnassa ja haluan aina antaa omastani sen, mitä pystyn. Vaikka olisi yksi karkki, niin vaikka puolitetaan, että molemmat saa.

Ei tunteiden kuuntelu ja muiden arvostus ole toisiaan kumoavia. Älä satuta, älä valehtele, älä jätä toisia pulaan.

Silti edelleen kuulutan omien tunteiden ja niiden kuuntelun perään. Jos olet onneton, kun asut keskustassa, kaikessa vilinässä, KUUNTELE ITSEÄSI ja pyri pääsemään pois keskustasta. Älä jää järkiperäiseen ratkaisuun vain sen takia, että se olisi helppo, ja muiden elämään soveltuva tapa.

Olen melko hämmentynyt, miten hyökkäävästi osa keskustelijoista ottaa tämän mielipiteen. Ei kukaan teille ole tekemässä pahaa, eikä tämä mielipide kaada pohjaa teidän näkemyksiltä ja mielipiteiltä. Sulassa sovussa voidaan keskustella, ja olla eri mieltä.

Voi hyvä luoja. Mieti Mieti kerrankin! Mieti muitakin kuin itseäsi!

Joku on sanonut viisaasti, ettei tunteilleen voi mitään, mutta itse voi hallita sitä kuinka suuren vallan tunteilleen antaa. Ja tietysti tilanteeseen sopivalla tavalla. Kaikissa tilanteissa tunteitaan ei kannata tukahduttaa, mutta toisissa itsensä hillitseminen säästää monelta tuskalta myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä muu voi ohjata sinua paremmin omassa elämssäsi, kuin sinun tunteet? Ne kertovat juuri siitä, mitä SINÄ haluat ja mitkä ovat sinun tarpeesi.

Tässä elämässä on eletty aina muiden piikkiin ja muiden tarpeisiin, ja niin eletään nykyäänkin. Yhteiskunta vie osansa ja päättää mitä saat tehdä, työnantaja vie suurimman osan hereilläoloajastasi, ja päättää mitä sillä teet. Muun ajan toimit sukulaistesi, läheistesi ja ystäviesi kanssa yhteistuumin, eli ajattelet heidänkin hyvinvointia, pyrit tekemään kaikille hyvät olot elämään.

Tässä helposti unohtaa itsensä, on niin paljon kaikkia ja kaikkea, mihin sitä aikaa ja varojaan käyttää. Mutta sitten, kun olet sen 60 vuotta tehnyt sitä, niin mitä jää käteen?

Minä en ainakaan suostu käyttämään elämääni siihen, että muilla on hyvä olla. En aio hyväksyä oppituntia, jonka mukaan minun on oltava hiljaa, ja hyväksyttävä elämä, jota en tunne omakseni.

Kun kaikki vaan ymmärtäisivät, että avain onneen on itsensä kuuntelu.

Tässä olikin melkein kaikki mikä on nykyään pielessä. Tunteet ovat muka jotain syvällistä ja oikeaa ja totuus. Eivät ole.

Mikä on syvällistä ja oikea totuus, sinun mielestäsi?

Miksi on paha, jos ihmiset seuraavat tunteitaan?

Tuntuu, että kun ihmiset alkavat ottaa onneaan omiin käsiinsä, ja tekemään niitä päätöksiä, mikä tekee he onnelliseksi, osa ihmisistä kokee sen uhkana. Ehkä itse elät parisuhteessa, joka ei oikein toimi, ja sinua pelottaa, että miehesi haluaakin parempaa ja jättää? Jos antaa tunteille vallan, niin huomaakin, että itse ei nautikaan elämästä ja se alkaa pelottaa?

Ketään ei voi, eikä saa, kontrolloida. Jos joku on onneton elämässään, miksi se on kaiken vääryyden perusta, että rakentaa itselleen onnen, huomioiden tunteensa ja sen, mitä on ja mitä itse tahtoo?

Elämän ei kuulu olla onnetonta.

Koska missään ei ole luvattu, että se, että sinä seuraat tunteitasi tuo mukanaan mitään hyvää kenellekään muulle, kuin sinulle. Pelkkien omien tunteiden seuraaminen on itsekästä. Sinusta tuntuu, että haluat kuunnella musiikkia kovaa klo. 02 yöllä kerrostalossa. Entäs ne muiden tunteet? Heidän, joiden pitää herätä aamulla aikaisin töihin?

Sinusta tuntuu, että haluat erota lapsistasi ja muuttaa kauas pois. Entä ne pienet lapset, jotka kärsivät kovasta ikävästä? Parisuhde ja perhe vaatii kompromissejä ja silloin on osattava tasapainoitella kaikkien tunteiden kanssa. Joskus luopua ja joskus vaatia. Ei vaan itsekkäästi juosta omien tunteiden perässä ja sen oman onnen oikeudessa.

Pelkästään omaa onneaa ajatteleva ihminen on pelottava, koska itsekäs ihminen saattaa aiheuttaa paljon pahaa muille.

TODELLA kärjistetty, enkä todellakaan tuota tarkoittanut. En tee muille pahaa, ja otan todellakin muut huomioon. En ohita jonossa, koska MINÄ haluan äkkiä päästä ostamaan asioita, en ota viimeistä pullaa, koska MINUN sattuu tekemään mieli pullaa.

Itsekkyys ja itsensä kuuntelu ja omien tunteiden arvostus on täysin eri asioita, miksi ne on niputetu yhdeksi?