Oletko joskus ottanut vanhempasi kanssa puheeksi lapsuutesi epäkohtia?

Meillä isä ja äiti ottavat omatoimisesti puheeksi lapsuuden ja kyselevät, miksi silloin ja silloin tein niin tai näin. Jaksavat jankata jotain murrosikääni liittyviä yksityiskohtia joka kerta tavatessamme. Että miksi sanoin silloin isälle niin, siitä tuli paha meli. Tai miksi piti välttämättä saada tietty takki, vaikka äidin mielestä toinen oli kauniimpi. Tai miksi 8v iässä isoäidin hautajaisissa kaivoin nenääni,vaikka oli kielletty. He saavat minut kokemaan, että tein kaiken väärin, vaikka toisaalta hymistelevät, että ihan hyvä ihminen sinusta tuli, vaikka lapsena ja nuorena olit sellainen, että piti koko ajan hävetä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsuudessa ei ole mitää vakavia laiminlyötejä tms vaan tavallisia asioita. Esim tiettyjä sääntöjä, miksi olin mummolla hoidossa vaikka serkkujen äiti naapurissa oli kotiäiti, jne. Lapsuudessani mitään sääntöä tai asiaa ei koskaan perusteltu. Ehkä mitään perusteita ei edes ollut?

Ap.

Siis sun äiti oli töissä, serkkujen äiti ei ollut ja tähän liittyi joku sääntö?

Erikoiset säännöt on oma kohtansa ja toisena se, miksi olin hoidossa mummolassa vaikka olisin voinut olla naapurissa serkkujen luona. Mutta tällaisen asian ääneen ihmetteleminen saa äitini suuttumaan.

Ap.

Miksi sinun olisi pitänyt olla serkkujen äidin riesana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsuudessa ei ole mitää vakavia laiminlyötejä tms vaan tavallisia asioita. Esim tiettyjä sääntöjä, miksi olin mummolla hoidossa vaikka serkkujen äiti naapurissa oli kotiäiti, jne. Lapsuudessani mitään sääntöä tai asiaa ei koskaan perusteltu. Ehkä mitään perusteita ei edes ollut?

Ap.

Siis sun äiti oli töissä, serkkujen äiti ei ollut ja tähän liittyi joku sääntö?

Erikoiset säännöt on oma kohtansa ja toisena se, miksi olin hoidossa mummolassa vaikka olisin voinut olla naapurissa serkkujen luona. Mutta tällaisen asian ääneen ihmetteleminen saa äitini suuttumaan.

Ap.

Serkkujen äiti ei halunnut itselleen ylimääräistä vahdittavaa. Et kai itsekkään jaksaisi joka päivä hoitaa toisten kakaroita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuden epäkohdat ovat yleensä niitä asioita, joita mielenterveydeltään epävakaat kehittävät itselleen. Muut suhtautuvat lapsuuteensa siten, että kaikenlaista tapahtui, mutta ei siitä pidä vuosikymmenien taakkaa ottaa. Sinä muistat asiat niin kuin haluat muistaa, äiti niin kuin ne olivat. Haluat vain kiusata äitiäsi esittämällä perättömiä väitteitä ja keksimällä muistoja, joita ei ole.

No tämä ei ainakaan terveen ihmisen puhetta ole. :D

Tämä Kivikissaäiti on jo kuukausien ajan tehnyt saman aloituksen ja ihmettelee, miksi äiti ei tunnusta kamalaa lapsuutta. No varmaan siksi, että terapeuttikin on kertonut ap:lle, että sellaista hänen keksimäänsä lapsuutta ei edes ollut!

Mitä pitäisi vastata? Että vaikka kukaan muu ei muista niitä muistamiasi asioita, niin ne olivat totta?311

Mä en tehnyt tätä aloitusta, ja tuo jota puolustat (vai olitko se sinä itse?) on saanut 31/4 alapeukkua (4 siis yläpeukkua) ja lisäksi hänet on tuomittu itse mielenvikaiseksi seuraavassa kommentissa. Eli sori, sä puolustat sairaan ajatuksia.

t.kivikissaäiti, ihminen joka kokee itsensä arvottomaksi, koska äitini sanoi niin

Olen ottanut puheeksi ja ensimmäinen reaktio molemmilla vanhemmilla oli suuttuminen. Kun vähän rauhoittuivat niin myöhemmin keskusteltiinkin asioista ja pyysivät joitain asioita anteeksi. Ihan kaikkea ei pysty selvittämään koska asiaan liittyy uskonto joka on edelleen heille tärkeä asia ja muutenkin ajat olivat erilaiset 25 vuotta sitten, myöskin lasten ruumiillinen kurittaminen oli hyväksyttävämpää silloin kuin nykyään. Ollaan väleissä kuitenkin ja ei mulla ole enää tarvetta muistella menneitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsuudessa ei ole mitää vakavia laiminlyötejä tms vaan tavallisia asioita. Esim tiettyjä sääntöjä, miksi olin mummolla hoidossa vaikka serkkujen äiti naapurissa oli kotiäiti, jne. Lapsuudessani mitään sääntöä tai asiaa ei koskaan perusteltu. Ehkä mitään perusteita ei edes ollut?

Ap.

Siis sun äiti oli töissä, serkkujen äiti ei ollut ja tähän liittyi joku sääntö?

Erikoiset säännöt on oma kohtansa ja toisena se, miksi olin hoidossa mummolassa vaikka olisin voinut olla naapurissa serkkujen luona. Mutta tällaisen asian ääneen ihmetteleminen saa äitini suuttumaan.

Ap.

Serkkujen äiti ei halunnut itselleen ylimääräistä vahdittavaa. Et kai itsekkään jaksaisi joka päivä hoitaa toisten kakaroita?

No eipä ne isovanhemmatkaan jaksaneet. Tärkeintä oli olla pois tieltä. Mummolassa ei ollut mitään tekemistä, ei mitään leluja tai virikkeitä, ei kavereita. Olin täysin näkymätön lapsi. Tuohon aikaan oli yleistä että kotiäidit otti hoitolapsia. Päiväkodit oli vain sosiaalitapauksille .

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus noin 25-vuotiaana yritin. Kerran mm. joulupöydässä. Yksi perheenjäsenistä ilmoitti kantavansa minut lumihankeen.

Sen jälkeen olen saanut tietää enemmän vanhempieni lapsuudesta ja todennut, että vaikka heillä on ollut mokansa, ovat he petranneet ihan huimasti omiin vanhempiinsa nähden. Meillä ei ole ollut fyysistä väkivaltaa eikä alkoholismia, lähinnä vain kylmyyttä ja kommunikointikyvyttömyyttä.

Nyt olen nelissäkymmenissä ja äiti itsekin. Toinen vanhemmistani on kuollut, ja toiselle olen kertonut, että ihan hyvä se lapsuus lopulta oli.

Ajattelitko tosiaan, että juuri joulupöytä on sopiva paikka nostaa kissa pöydälle ja ottaa esille lapsuutesi epäkohdat??

No mitäpä veikkaisit? Tässä sulle kaksi vaihtoehtoa:

A) Harkitsin koko vuoden, mikä olisi paras paikka ja tilanne loukata vanhempiani, ja lopulta valitsin joulupöydän käsiäni hieroskellen.

B) Tulin vanhempieni luo joulunviettoon iloisin mielin, ja kohtasin siellä tutun passiivis-aggressiivisen marttyyritunnelman, lapsuuden joulujen muistot puskivat päälle ja puhuin kiivastuksissani sivu suuni.

Mun lapsuus oli niin kamala, että en olisi äitini kanssa edes väleissä jos ei olisi pystytty käymään sitä läpi. Hän on itsekin käynyt terapiassa viime vuosina ja osaa suhtautua tosi hienosti, pyytää aina anteeksi ja on sanonut, ettei kadu mitään elämässään niin paljon kuin sitä, miten kohteli mua. Se on ollut hyvin puhdistavaa ja ollaan nykyään aika hyvissä väleissä.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu aika paljon siitä millaisista epäkohdista on kyse. Itse kuuntelin suu ammollani isosiskoni tilitystä äidillemme siitä, miten hän on edelleen katkera kun yli 30 vuotta sitten äitimme antoi minulle käyttöön isosiskoni vanhat lempikengät (jotka olivat siis siskolleni jo monta numeroa liian pienet). Tätä "epäkohtaa" siskoni on sitten jaksanut kaikki nämä vuosikymmenet kantaa mukanaan. Sitä miten epäreilusti äiti hänen mukaansa meitä lapsia kohteli. Eihän äidillä ollut varaa ostaa minulle kaikkea uutena kun isosiskolta jäi paljon hyviä vaatteita ja kenkiä ym pieneksi. Ennemmin minunhan pitäisi tällä logiikalla olla katkera kun isosisko sai kaiken uutena ja minä perin ne :)

Se mitä et tajua on se, miten tuollaiset asiat hoidetaan. Sinun päätäsi on ehkä silitelty, mutta siskosi on vain pitänyt olla iso tyttö eikä välittää siitä että lempikengät tuhotaan. Ehkä hänelle oli uskoteltu, että kengät säästetään hänelle muistoksi ja sitten hups yhtäkkiä ne pannaankin sinun käyttöösi kulumaan loppuun. Vanhempasi olisivat voineet kuunnella lastaan jos olivat erehtyneet, mutta ehkä eivät piitanneet. Sinun marinaasi siitä, ettet saa mitään omaa koskaan varmaan nyyhkittiin silmät punaisina myötätunnosta.

t.kivikissaäiti

Vierailija kirjoitti:

Meillä isä ja äiti ottavat omatoimisesti puheeksi lapsuuden ja kyselevät, miksi silloin ja silloin tein niin tai näin. Jaksavat jankata jotain murrosikääni liittyviä yksityiskohtia joka kerta tavatessamme. Että miksi sanoin silloin isälle niin, siitä tuli paha meli. Tai miksi piti välttämättä saada tietty takki, vaikka äidin mielestä toinen oli kauniimpi. Tai miksi 8v iässä isoäidin hautajaisissa kaivoin nenääni,vaikka oli kielletty. He saavat minut kokemaan, että tein kaiken väärin, vaikka toisaalta hymistelevät, että ihan hyvä ihminen sinusta tuli, vaikka lapsena ja nuorena olit sellainen, että piti koko ajan hävetä.

Ei vittu kunnon vanhemmat! :D Tekispä munkin vanhemmat noin, niin saataisiin kunnon sota pystyyn. Että kysyisivätkin, MIKSI? Voisin vaikka vastata, että "koska olin kehittymätön ihminen, vain lapsi, jota teidän olisi pitänyt suojella ja tukea." Sitten katsottaisiin, miten marttyyripaskat valehtelisivat suojelleensa ja minä voittaisin sen sodan :D Se on hävitty heidän puoleltaan jo kun vanhempaa aidosti kiinnostaa, että "miksi?" :D

t.kivikissaäiti

Siis että "miksi olit lapsi joka käyttäytyy kuin lapsi?" Daa!

t.kivikissaäiti

Aikuisena sanoin äidille, etten tule ikinä antamaan anteeksi vanhempien tekemää pahoinpitelyä (sekä fyysinen että henkinen). Äiti oli niin kuin ei olisu itse tehnyt mitään ja syytti vain isää. Että se siitä. Toinen syyttää toista ja toinen on niin kuin mitään ei ole ikinä tapahtunut.

Ja pahoinpitely oli melkoisen raakaa.

Vierailija kirjoitti:

Aikuisena sanoin äidille, etten tule ikinä antamaan anteeksi vanhempien tekemää pahoinpitelyä (sekä fyysinen että henkinen). Äiti oli niin kuin ei olisu itse tehnyt mitään ja syytti vain isää. Että se siitä. Toinen syyttää toista ja toinen on niin kuin mitään ei ole ikinä tapahtunut.

Ja pahoinpitely oli melkoisen raakaa.

Kas kun ei syyttänyt sinua, niin kuin mulle tehtiin ja tehdään yhä.

t.kivikissaäiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsuudessa ei ole mitää vakavia laiminlyötejä tms vaan tavallisia asioita. Esim tiettyjä sääntöjä, miksi olin mummolla hoidossa vaikka serkkujen äiti naapurissa oli kotiäiti, jne. Lapsuudessani mitään sääntöä tai asiaa ei koskaan perusteltu. Ehkä mitään perusteita ei edes ollut?

Ap.

Siis sun äiti oli töissä, serkkujen äiti ei ollut ja tähän liittyi joku sääntö?

Erikoiset säännöt on oma kohtansa ja toisena se, miksi olin hoidossa mummolassa vaikka olisin voinut olla naapurissa serkkujen luona. Mutta tällaisen asian ääneen ihmetteleminen saa äitini suuttumaan.

Ap.

Serkkujen äiti ei halunnut itselleen ylimääräistä vahdittavaa. Et kai itsekkään jaksaisi joka päivä hoitaa toisten kakaroita?

No eipä ne isovanhemmatkaan jaksaneet. Tärkeintä oli olla pois tieltä. Mummolassa ei ollut mitään tekemistä, ei mitään leluja tai virikkeitä, ei kavereita. Olin täysin näkymätön lapsi. Tuohon aikaan oli yleistä että kotiäidit otti hoitolapsia. Päiväkodit oli vain sosiaalitapauksille .

Ap.

Mä olin 70-luvulla päiväkodissa 3-vuotiaasta eteenpäin. En kyllä jaa näkemystäsi tuosta. Kyllä kaikki normaalijärkiset äidit siihen aikaan kävivät töissä. Siis en nyt puhu kasvatustaidoiltaan normaalijärkisistä, mutta ammattiin kykenevistä. Äitini oli toki yh mutta ei hän muutenkaan ois mua kotona 6-vuotiaaksi saakka hoitanut?!

t.kivikissaäiti

Meinasin avautua otsikon aiheesta. Mutta ei maksa vaivaa. Tämä on nyt Äitihullun itsetyydytysketju.

Häntä on pienenä käsketty siivota ja se on toki pahempaa kuin edellä kerrottu pahoinpitely

Ei kannattaisi, äiti vetäisi marttyyrivaihteen päälle eikä meidän suvussa puhuta tunteista. Oon vasta nyt 25-vuotiaana alkanut kipuilla miten tunnekylmä ja turvaton mun lapsuus oli ja millaista oli kasvaa mt-ongelmaisen siskon, marttyyriäidin ja poissaolevan isän kanssa, ja miten sen takia ollaan pikkuveljen kaa enemmän tai vähemmän fucked up. Mutta kyllä me jotenkin pärjätään, omia lapsia ei kyllä koskaan tulla tekemään.

En ole. Joskus mieli tekisi, joskus taas tuntuu paremmalta olla itsekin miettimättä liikaa. Vanhempani ovat vanhoillisia, kylmiä ja ruumiillisen kurituksen tukijoita. En ymmärrä miksi ovat lapsia hankkineet, kun eivät meitä selkeästi ole halunneet. Ketään lapsista ei ole tuettu ja se meistä näkyykin jokaisen itsetunnosta. Olen katkera omille vanhemmille ja kateellinen kavereideni perheistä.

Vierailija kirjoitti:

Meinasin avautua otsikon aiheesta. Mutta ei maksa vaivaa. Tämä on nyt Äitihullun itsetyydytysketju.

Häntä on pienenä käsketty siivota ja se on toki pahempaa kuin edellä kerrottu pahoinpitely

Miten se, mitä mä sanon estää sinua avautumasta aiheesta? Minä ymmärrän loukattujen henkilöiden tunteita, siis sinunkin, jos vanhempasi ovat loukanneet sinua, mutta mä en ymmärrä näitä sadistisia vanhempia enkä heidän ymmärtäjiään. En ymmärrä ihmisiä, jotka sanovat toisille, että anna vanhemmillesi jo rauha, he varmaan yrittivät parhaansa. Eli vanhemmille rauha, kun henkilö, jota on pahoinpidelty jatkaa kärsimistä? Varsinkin, kun se "rauha" pitäisi antaa anonyyminä nettipalstalla, jota ne vanhemmat eivät lue. Wtf?

t.kivikissaäiti

Olen puhunut molempien kanssa.

Isäni otti itse yhteyttä. Se oli pisin puhelu isältä koskaan, ja kerrankin hän puhui. Ja kertoi, miksi alkoholi maistui. Lyhyesti: Isäni kertoi, että ei voinut antaa äidilleni anteeksi, että teki häneltä salaa abortin. Minulla olisi muuten vuoden nuorempi sisarus.

Äiti taas kieltää moista tapahtuneen. Hän ei ikinä tekisi mitään tuollaista. Ja syytösten (en syyttänyt, kysyin vain että onko isän kertomat asiat totta) sijaan odottaisi minulta kiitollisuutta, miten sain kasvaa ydinperheessä, eivätkä he eronneet vuokseni. Siksi sinnittelivät, kunnes muutin kotoa.

En kyllä suostunut ottamaan syitä niskoilleni, vaan sanoin suoraan, että isä oli kyllä riippuvainen alkoholista, mutta äiti oli kyllä itse läheisriippuvainen ja siksi jäi, ei minun vuokseni.

Onkohan toi abortti nyt oikeasti syy juomiselle? Isäsi vain uskoi niin. Eipä oo isäsikään välittänyt siitä mitä äitisi tunsi. Jos väitti että toisinpäin. En ikinä tekisi lasta jota en halua.