Lue keskustelun säännöt.
Oletko joskus ottanut vanhempasi kanssa puheeksi lapsuutesi epäkohtia?
07.05.2017 |
Miten ovat suhtautuneet?
Mun äiti suuttuu, joten enpä viitsi yrittää jutella enää. Pidetään näennäiset välit.
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Lapsuuden epäkohdat ovat yleensä niitä asioita, joita mielenterveydeltään epävakaat kehittävät itselleen. Muut suhtautuvat lapsuuteensa siten, että kaikenlaista tapahtui, mutta ei siitä pidä vuosikymmenien taakkaa ottaa. Sinä muistat asiat niin kuin haluat muistaa, äiti niin kuin ne olivat. Haluat vain kiusata äitiäsi esittämällä perättömiä väitteitä ja keksimällä muistoja, joita ei ole.
Jos Vilja-Eerika olisi ollut onnellinen ja selvinnyt aikuiseksi asti, niin hän olisi vain kehitellyt kaikki ongelmansa lapsuudessaan?
Hankala siitä on olla ottamatta vuosikymmenien taakkaa, jos kuuntelee ensimmäiset 18 elinvuottaan kuinka ruma, tyhmä ja turha ihminen on. Heti kun kotoa muuttaa niin jokainen osaa ajatella että se oli ny semmosta, eiku etiäpäi? Helppo huudella. Taidat olla itse joku julma äiti joka lapsiansa kiusannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsuuden epäkohdat ovat yleensä niitä asioita, joita mielenterveydeltään epävakaat kehittävät itselleen. Muut suhtautuvat lapsuuteensa siten, että kaikenlaista tapahtui, mutta ei siitä pidä vuosikymmenien taakkaa ottaa. Sinä muistat asiat niin kuin haluat muistaa, äiti niin kuin ne olivat. Haluat vain kiusata äitiäsi esittämällä perättömiä väitteitä ja keksimällä muistoja, joita ei ole.
No tämä ei ainakaan terveen ihmisen puhetta ole. :D
En näe syytä ottaa asiakseni luetella, mitä kaikkea olisi voinut tehdä toisin. Asiat joka tapauksessa on jo tehty, eikä niille mitään voi. Aiheuttaisin vain turhaa pahaa oloa.
Joskus noin 25-vuotiaana yritin. Kerran mm. joulupöydässä. Yksi perheenjäsenistä ilmoitti kantavansa minut lumihankeen.
Sen jälkeen olen saanut tietää enemmän vanhempieni lapsuudesta ja todennut, että vaikka heillä on ollut mokansa, ovat he petranneet ihan huimasti omiin vanhempiinsa nähden. Meillä ei ole ollut fyysistä väkivaltaa eikä alkoholismia, lähinnä vain kylmyyttä ja kommunikointikyvyttömyyttä.
Nyt olen nelissäkymmenissä ja äiti itsekin. Toinen vanhemmistani on kuollut, ja toiselle olen kertonut, että ihan hyvä se lapsuus lopulta oli.
Mun lapsuudessa ei ole mitää vakavia laiminlyötejä tms vaan tavallisia asioita. Esim tiettyjä sääntöjä, miksi olin mummolla hoidossa vaikka serkkujen äiti naapurissa oli kotiäiti, jne. Lapsuudessani mitään sääntöä tai asiaa ei koskaan perusteltu. Ehkä mitään perusteita ei edes ollut?
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole.
Isä kuollut ja äidin luonne on sellainen, että ei sen kanssa voi niistä asioista keskustella. Suuttuu ja lapsellisesti ei pidä yhteyttä vähään aikaan, ei edes lapsenlapsiinsa.
Oon siis joskus jotain maininnut jostain ja näin on käynyt.
Toisaalta mitä niitä enää vatvomaan, ne on ollutta ja mennyttä!
En aikuisena, mutta kylläkai niihin ainakin teininä tuli puututtua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole. Meillä on äidin kanssa nykyään hyvät välit enkä näe mitään syytä alkaa riitelemään. Luulen että tietää kyllä itsekin mokanneensa pahasti monessa asiassa.
Olen jokusen kerran yrittänyt puhua äitini kanssa. Selittää miltä minusta tuntui ja miksi näin ei olisi saanut toimia. Äitini "ei muista" mitään. Päätin että antaa sitten olla. Tapahtuneita ei muuksi enää muuteta. En edes odottanut mitään anteeksipyyntöä, mutta jonkinlaista asian läpikäymistä olisin halunnut, esim. äiti olisi todennut edes jotain tyyliin "en sinua silloin oikein ymmärtänyt" tai olisi kertonut omia syitään miksi käyttäytyi miten käyttäytyi. Mutta ei. Hän ei sitten muista. Mistään näistä asioista yhtään mitään. Ja todettakoon, että äitini muisti toimii vallan hyvin ja minuun tuo KAIKEN esilletuomani unohtaminen ei uppoa. Täytyy silti vaan antaa olla. Äitini on jo niin iäkäs ettei tule enää yhtään lasta synnyttämään ja kasvattamaan, joten ei hän näitä virheitään enää pääse edes toistamaan.Itse voin vain vaikuttaa siihen, etten jää näitä asioita vellomaan. Elämässä on mentävä aina eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on myähästä ny. Parempi ottaa esille vain niitä hyviä asioita. Perintöä tulee varmemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsuuden epäkohdat ovat yleensä niitä asioita, joita mielenterveydeltään epävakaat kehittävät itselleen. Muut suhtautuvat lapsuuteensa siten, että kaikenlaista tapahtui, mutta ei siitä pidä vuosikymmenien taakkaa ottaa. Sinä muistat asiat niin kuin haluat muistaa, äiti niin kuin ne olivat. Haluat vain kiusata äitiäsi esittämällä perättömiä väitteitä ja keksimällä muistoja, joita ei ole.
No tämä ei ainakaan terveen ihmisen puhetta ole. :D
Tämä Kivikissaäiti on jo kuukausien ajan tehnyt saman aloituksen ja ihmettelee, miksi äiti ei tunnusta kamalaa lapsuutta. No varmaan siksi, että terapeuttikin on kertonut ap:lle, että sellaista hänen keksimäänsä lapsuutta ei edes ollut!
Mitä pitäisi vastata? Että vaikka kukaan muu ei muista niitä muistamiasi asioita, niin ne olivat totta?311
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu aika paljon siitä millaisista epäkohdista on kyse. Itse kuuntelin suu ammollani isosiskoni tilitystä äidillemme siitä, miten hän on edelleen katkera kun yli 30 vuotta sitten äitimme antoi minulle käyttöön isosiskoni vanhat lempikengät (jotka olivat siis siskolleni jo monta numeroa liian pienet). Tätä "epäkohtaa" siskoni on sitten jaksanut kaikki nämä vuosikymmenet kantaa mukanaan. Sitä miten epäreilusti äiti hänen mukaansa meitä lapsia kohteli. Eihän äidillä ollut varaa ostaa minulle kaikkea uutena kun isosiskolta jäi paljon hyviä vaatteita ja kenkiä ym pieneksi. Ennemmin minunhan pitäisi tällä logiikalla olla katkera kun isosisko sai kaiken uutena ja minä perin ne :)
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsuudessa ei ole mitää vakavia laiminlyötejä tms vaan tavallisia asioita. Esim tiettyjä sääntöjä, miksi olin mummolla hoidossa vaikka serkkujen äiti naapurissa oli kotiäiti, jne. Lapsuudessani mitään sääntöä tai asiaa ei koskaan perusteltu. Ehkä mitään perusteita ei edes ollut?
Ap.
Siis sun äiti oli töissä, serkkujen äiti ei ollut ja tähän liittyi joku sääntö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin hieman päälle parikymppisenä vanhempien erottua suhteet äitiini ovat hyvät ja melko lämpimät, ja joskus juttellessamme olen ottanut esille pari asiaa mitkä tavalla tai toisella ovat jääneet häiritsemään lapsuudesta ja nuoruudesta ja kysynyt, että miksi äitini käyttäytyi niin kuin käyttäytyi. Vaikka mennyttä ei saa muutettua, niin tuntui se omalla tavallaan hyvältä kuulla niitä vastauksia. Äitini esimerkiksi myönsi suoraan että murrosikäisenä onnistuin riitatilanteissa pääsemään hänen ihonsa alle niin, että hän joskus heitti heiton, jonka tiesi epäreiluksi ja jota vihasin. Toivon että joskus mahdollisten omien lasten kanssa osaan toimia paremmin, mutta olemme kuitenkin erehtyväisiä ihmisiä, ja lasten kasvattaminen on oppimatka vanhemmillekin. Isääni on hieman vaikeampi lähestyä tällaisten asioiden kanssa ja en edes halua ottaa niitä puheeksi, vaikka aihetta olisi enemmän, mutta nyt meillä on sopivan etäiset ja ihan hyvät välit enkä usko että kovin paljoa lämpimämpiä koskaan voisi tullakaan, joten siltäkin osin tilanne on ihan hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Joskus noin 25-vuotiaana yritin. Kerran mm. joulupöydässä. Yksi perheenjäsenistä ilmoitti kantavansa minut lumihankeen.
Sen jälkeen olen saanut tietää enemmän vanhempieni lapsuudesta ja todennut, että vaikka heillä on ollut mokansa, ovat he petranneet ihan huimasti omiin vanhempiinsa nähden. Meillä ei ole ollut fyysistä väkivaltaa eikä alkoholismia, lähinnä vain kylmyyttä ja kommunikointikyvyttömyyttä.
Nyt olen nelissäkymmenissä ja äiti itsekin. Toinen vanhemmistani on kuollut, ja toiselle olen kertonut, että ihan hyvä se lapsuus lopulta oli.
Ajattelitko tosiaan, että juuri joulupöytä on sopiva paikka nostaa kissa pöydälle ja ottaa esille lapsuutesi epäkohdat??
Vierailija kirjoitti:
En näe syytä ottaa asiakseni luetella, mitä kaikkea olisi voinut tehdä toisin. Asiat joka tapauksessa on jo tehty, eikä niille mitään voi. Aiheuttaisin vain turhaa pahaa oloa.
Etkö halua vanhempiesi vieläkään arvostavan sinua, eli haluatko olla arvoton henkilö lopun elämääsi?
Alkaa marttyyriksi kuinka on yrittänyt kaikkensa meidän eteen ja huutaa, että haukkukaa isäänne. Molemmat vanhemmat siis alkoholisteja ja äiti muutenkin todella epävakaa ja joskus jopa pelottava ja hullunkiilto silmissä :D tai sitten vaihtaa puheenaihetta tai ei yksinkertaisesti suostu puhumaan.
Hassua kyllä vaikka kuinka tenttaisi niin suusta ei tule mitään tai pelkkä karjaisu.
Olen antanut hänelle liikaa anteeksi ja vuosiin en ole edes yrittänyt puhua.
Loukkaantui muuten kun kerron käyväni alkoholistien aikuiset lapset - ryhmässä :D mutta sitten lepyttelin häntä, että en kertonut siksi että tarvitsisi tuntea syyllisyyttä vaan siksi että minäkin ymmärrän heitä nyt paremmin..
Onhan nämä vaikeita asioista. Valitettavaa ettei ihmiset aina kykene tunteistaan puhumaan joka johtaa sitten vaikka mihin.
En ole, mutta haluaisin kyllä. Olen viimeisen vuoden aikana kovasti pohtinut sitä, mistä lapsuuteni epävarmuus on mahtanut saada alkunsa. Muistan jo ennen kouluaikaa kärsineeni ihan kummallisista peloista ja ahdistuksista, jotka liittyivät siihen, että ihmiset (tututkin) katsovat minua. Olisi kiinnostavaa ihan oman mielenterveydenkin kannalta saada joitain vastauksia vanhemmilta, mutta taitaa olla aika arka aihe. En sinänsä syytä vanhempiani tai halua heitä syyllistää, mutta tiedän että a) isäni suuttuisi (ei ole muutenkaan hyvä käsittelemään tunneasioita) ja b) äitini loukkaantuisi jos ottaisin näitä juttuja esiin. Samalla kuitenkin tuntuu hölmöltä "esittää" olevansa onnellisen perheen kasvatti, kun tuntuu etteivät vanhemmat tunne minua laisinkaan, kun eivät tiedä näistä asioista. Epävarmuus on tuonut elämääni mm. syömishäiriön, joka on ollut läsnä ihan lapsuudesta asti vanhempieni tietämättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsuudessa ei ole mitää vakavia laiminlyötejä tms vaan tavallisia asioita. Esim tiettyjä sääntöjä, miksi olin mummolla hoidossa vaikka serkkujen äiti naapurissa oli kotiäiti, jne. Lapsuudessani mitään sääntöä tai asiaa ei koskaan perusteltu. Ehkä mitään perusteita ei edes ollut?
Ap.Siis sun äiti oli töissä, serkkujen äiti ei ollut ja tähän liittyi joku sääntö?
Erikoiset säännöt on oma kohtansa ja toisena se, miksi olin hoidossa mummolassa vaikka olisin voinut olla naapurissa serkkujen luona. Mutta tällaisen asian ääneen ihmetteleminen saa äitini suuttumaan.
Ap.
Lapsuuden epäkohdat ovat yleensä niitä asioita, joita mielenterveydeltään epävakaat kehittävät itselleen. Muut suhtautuvat lapsuuteensa siten, että kaikenlaista tapahtui, mutta ei siitä pidä vuosikymmenien taakkaa ottaa. Sinä muistat asiat niin kuin haluat muistaa, äiti niin kuin ne olivat. Haluat vain kiusata äitiäsi esittämällä perättömiä väitteitä ja keksimällä muistoja, joita ei ole.