Ystäväpariskunta suuttui, koska emme antaneet heidän yöpyä illan päätteeksi
Kutsuimme ystäväpariskunnan viettämään lauantai-iltaa hyvän ruoan ja juoman merkeissä. Mitään yökyläilystä ei oltu puhuttu. Puolen yön aikoihin alkoi väsymys iskeä kaikille ja ystävämme kyselivät missä voisivat nukkua. Sanoimme, ettemme heitä valitettavasti voi yöksi majoittaa. Asumme ahtaassa kaksiossa ja halusimme vihdoin omaa yhteistä parisuhdeaikaa, kun lapsikin oli saatu yöksi isovanhemmille hoitoon.
Kumpikaan ystävistämme ei ollut enää ajokuntoinen muutamien viinilasillisten jälkeen. Ehdotimme taksin tilaamista ja niin tehtiin. Noin 30 km meiltä oli matkaa heille takaisin kotiin.
Nyt aamulla sain viestin, jossa ystäväpariskunnan nainen hakkui minut ja mieheni täysin. Lupasin maksaa hänelle puolet taksiin kuluneista kustannuksista, mutta ehdotuksestani pillastui vain lisää. Nyt ei enää vastaa viesteihin eikä puheluihin.
Teimmekö väärin? Niin pahasti että ystävyys on katkaisemisen arvoinen?
Kommentit (482)
Tottakai pitää kysyä etukäteen voiko jäädä yöksi! Sehän pitäisi olla itsestään selvyys. Mikä ihmisiä oikein vaivaa?! Järki hoi...
Mitä teidän mielestä, jotka kommentoivat, että isännän/emännän pitää huolehtia vieraiden matkakustannuksista ja kulkemisista ylipäätään. Niin jos ajatellaan, että synttärisankari asuu vaikka 30 kilometrin päässä muista ja kutsuu vaikkapa kolme pariskuntaa viettämään synttäri-illallista luokseen. Hän on koko päivän leiponut ja kokkaillut vieraille ruokaa. Niin pitääkö hänen alkaa iltapäivällä sitten lähteä yksitellen hakemaan näitä vieraita (jotka asuvat eri puolilla toisistaan) ja sitten istua koko ilta kuivin suin, että pääsee taas kyyttämään näitä vieraita koteihinsa tai sitten vastaavasti maksaa puolet näiden vieraiden taksimaksuista, joista muodostuukin sitten jo aika sievoinen summa.
Onneksi meidän piireissä ei ole tapana jäädä illanistujaisten jälkeen toisten nurkkiin nukkumaan päätä selväksi. Itse järjestämme usein noin kymmenen hengen juhlia ja olisi järkytys, jos kotiinlähdön aikaan sellainen porukka alkaisikin vaatia majoitusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On täällä ihme sakkia, yleensä noin 60€,on iso raha, menee 30 km:n taksimatkasta, 2 henkeä, aloitusmaksu, ilta/yötaksa. Niin moni kehtaa kirjoittaa, että ei ole iso raha. Harva tavallinen duunari maksaa 60 € yhdestä taksimatkasta, meillä menee 40€ ja sillä tulee auton tankki täyteen, ja ajetaan useampi viikko.
Kun kutsutaan nauttimaan illasta viikonloppuna, ruoan ja juoman merkeissä, niin kutsujan TULEE ILMOITTAA, että meillä ei saa yöpyä, tietää tulla omalla autollaan tai järjestää jonkun hakemaan.
Minulle 60€ on iso raha, ajan sillä melkein kuukauden omalla autolla. Ruokaakin tuolla saa ainakin viikon.
Sitten valitetaan että ei ole varaa maksaa yksityiselle yleislääkärille 60€, mutta taksiin voi laittaa.
Käytän taksia vain Kelakorvattuna, muulloin en, kotiuduin sairaalasta Kelataksista.
Niin, katsos kun kaikki meistä ei ole duunareita. Mikä sinä olet sanomaan porukkaa ihme sakiksi vain koska sinulla itselläsi ei ole 60 € rahaa laittaa taksiin? Toki jos rahatilanne on kehno niin silloin pitää tehdä itse niitä suunnitelmia miten säästää rahaa, esim. toinen on selvinpäin ja ajetaan omalla autolla. Se on vieraan asia kysyä voiko yöksi jäädä eikä kutsujan.
Äläpäs luule,että kaikki duunarit ovat köyhiä.Mieheni repii duunarina sellasta liksaa,ettei korkeakoulutetutkaan suurin osa sellaista saa:D
Heh, moni duunari on yrittäjä, esim. putkimiehet, sähkömiehet, rakennusinsinöörit ovat todella työllistettyjä. Itse olen duunariperheestä, ja kyllä ei ollut rahasta puutetta. Edelleen, olen ylpeä että naisena minulla on kädentaitoja. Mieheni on ns.akateeminen, älykkö, matemaatikko. Moni ammattimies tienaa huomattavasti paremmin kuin akateeminen. Turhaa siis halveksia duunareita, käden taidot ovat jotain, ei tarvita palveluita, me olemme niitä, joilta ostatte palveluita, kovaan hintaan.
Ihan sama vaikka ei olisi alun perin sovittukaan tai mitä väärinkäsitystä, niin vieraat kyllä majoitetaan, jos sitä ehdottavat. Todella törkeää heittää pihalle ja vielä tökeröin perustein. Huomaa kyllä, että ajatellaan vaan omaa napaa ja nämä "ystävät" on vaan käyttötavaraa.. turha kuvitella, että kukaan itseään vähänkään kunnioittava ystävä tulee tuon jälkeen kylään :)
Täytyy muistaa tämä ensi kesänä kun menen ystäväni häihin. Emme tietenkään miehen kanssa varaa hotellia emmekä mieti miten pääsemme kotiin juhlapaikalta, vaan vaadimme sitten lähtöhetkellä päästä morsiusparin kotiin yöksi ja mieluusti vaikka sillä samalla kyydillä kun ei me haluta laittaa rahaa taksiin. Jos kutsuu häihin ja juottaa humalaan pitäisi ymmärtää sitten suunnitella meidän majoituksemme myös! Näinhän täällä ketjussa selkeästi sanotaan.
Vierailija kirjoitti:
Ne jotka ovat eri mieltä tästä että on tökeröä, jollei olekaan valmis majoittamaan niin heillä ei vain ole käytöstapoja ja se on fakta.
Fakta on se että ainakin minun ystäväpiirissä ollaan niin läheisiä ja avuliaita ettei ole käynyt mielessäkään etteikö saisi yöksi jäädä tai etteikö yöksi otettaisi.

Tuon kaltaiset käytöstapoja osaamattomat ja ajattelemattomat loisijat saa meiltä ainakin luvan pysyäkin poissa, ei jäädä kaipaamaan kun on niin paljon fiksumpiakin kavereita!
Ap, arvaa huviksesi mitä nämä "ystävät teistä kertovat muille ystäville" kaikki tuttavanne tietävät, minkälaisia olette, muka haetaan että ei ole omaa autoa, juotetaan pää täyteen, ja sitten antaa vetää, me halutaan nyt naida. Someaikana juttu leviää kuin kulovalkea. Luuletko, että teille kukaan haluaa näistä, joita muka kutsutte ystäviksi. EI, saatte olla rauhassa pikkukaksiossa.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy muistaa tämä ensi kesänä kun menen ystäväni häihin. Emme tietenkään miehen kanssa varaa hotellia emmekä mieti miten pääsemme kotiin juhlapaikalta, vaan vaadimme sitten lähtöhetkellä päästä morsiusparin kotiin yöksi ja mieluusti vaikka sillä samalla kyydillä kun ei me haluta laittaa rahaa taksiin. Jos kutsuu häihin ja juottaa humalaan pitäisi ymmärtää sitten suunnitella meidän majoituksemme myös! Näinhän täällä ketjussa selkeästi sanotaan.
Juuri näin teette. Mieheni oli yötä morsiusparin luona hääyönä, eivät halunneet laittaa kaukaa tullutta ystävää mihinkään hotelliin. Mitä sitten, se on elämää. Tuolloin emme olleet yhdessä, nykyisin tapaamme porukalla.

Jep, todella kätevää! Itsekin huonon rahatilanteen omaavana olen jättänyt kutsuja väliinkin. Tästä lähtien tartun kaikkiin kutsuihin. En välitä siitä milloin kenties viimiset julkiset menevät tai voinko juoda alkoholia, että pääsen kotiin. Vaan kätevästi yöpyminen järjestyy, kun vähän siinä lähdönhetkellä valittelee omaa rahatilannetta ja pyytää jäädä yöksi. Emäntä ei tietystikään henno kieltäytyä ja jos kehtaa kieltäytyä nin aina seuravaana päivänä voi haukkua tämän, niin eipähän toista kertaa enää kieltäydy. Sitten seuraavan päivänä julkisia menee sen verran harvoin, että voikin sitten pidempään viettää kylässä ja sitten lopulta saa vaikka suoraan kotiovelle kyydin. Todella kätevää myös niinä viikonloppuina, kun ei ole jaksanut käydä itse kaupassa, niin saa ainakin aamupalan syötyä muualla.
Kiitos vinkistä! :-)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy muistaa tämä ensi kesänä kun menen ystäväni häihin. Emme tietenkään miehen kanssa varaa hotellia emmekä mieti miten pääsemme kotiin juhlapaikalta, vaan vaadimme sitten lähtöhetkellä päästä morsiusparin kotiin yöksi ja mieluusti vaikka sillä samalla kyydillä kun ei me haluta laittaa rahaa taksiin. Jos kutsuu häihin ja juottaa humalaan pitäisi ymmärtää sitten suunnitella meidän majoituksemme myös! Näinhän täällä ketjussa selkeästi sanotaan.
Juuri näin teette. Mieheni oli yötä morsiusparin luona hääyönä, eivät halunneet laittaa kaukaa tullutta ystävää mihinkään hotelliin. Mitä sitten, se on elämää. Tuolloin emme olleet yhdessä, nykyisin tapaamme porukalla.
Ihmiset on kyllä itsekeskeisiä, oman mukavuuden takia toiset eivät saa viettää edes hääyötä, koska kyllä asiaan kuuluu olla hyvä emäntä ja isäntä! Uskomatonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne jotka ovat eri mieltä tästä että on tökeröä, jollei olekaan valmis majoittamaan niin heillä ei vain ole käytöstapoja ja se on fakta.
Fakta on se että ainakin minun ystäväpiirissä ollaan niin läheisiä ja avuliaita ettei ole käynyt mielessäkään etteikö saisi yöksi jäädä tai etteikö yöksi otettaisi.
Ei tässä ollut siitä kyse. Vaan siitä, että automaattisesti oletetaan ja sitten suututaan ja haukutaan isäntäpari, joka on juuri kestittänyt heitä yhden illan. Se ettei teillä ole käynyt mielessäkään etteikö toisen luokse voisi jäädä yöksi kertoo vain siitä, että teiltä puuttuu ainakin tässä asiassa käytöstavat ja samoin tilannetaju. Ei siitä, että muut olisivat jotenkin väärässä.
Vierailija kirjoitti:
Ap, arvaa huviksesi mitä nämä "ystävät teistä kertovat muille ystäville" kaikki tuttavanne tietävät, minkälaisia olette, muka haetaan että ei ole omaa autoa, juotetaan pää täyteen, ja sitten antaa vetää, me halutaan nyt naida. Someaikana juttu leviää kuin kulovalkea. Luuletko, että teille kukaan haluaa näistä, joita muka kutsutte ystäviksi. EI, saatte olla rauhassa pikkukaksiossa.
Voi luoja 😁
Ap, kiva että saatte olla siinä pikkukaksiossa, kuulostaa ahtaalta ja ankealta,onko vielä kunnan vuokraluukku? Kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Ap, kiva että saatte olla siinä pikkukaksiossa, kuulostaa ahtaalta ja ankealta,onko vielä kunnan vuokraluukku? Kivaa.
Joo, kyllä heidän ainakin osan kommentoijien näkökulmasta varmasti pitäisikin ostaa uusi tilavampi asunto ystävien kestitsemistä varten. Ainakin jos täyttää pyöreitä vuosia ja haluaa kutsua enemmän ihmisiä kylään, niin siinähän saa sitten porukkaa olla majoittamassa tai vastaavasti kyyditsemässä näitä kotiin tai sittten rahoittamassa kuljetukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy muistaa tämä ensi kesänä kun menen ystäväni häihin. Emme tietenkään miehen kanssa varaa hotellia emmekä mieti miten pääsemme kotiin juhlapaikalta, vaan vaadimme sitten lähtöhetkellä päästä morsiusparin kotiin yöksi ja mieluusti vaikka sillä samalla kyydillä kun ei me haluta laittaa rahaa taksiin. Jos kutsuu häihin ja juottaa humalaan pitäisi ymmärtää sitten suunnitella meidän majoituksemme myös! Näinhän täällä ketjussa selkeästi sanotaan.
Juuri näin teette. Mieheni oli yötä morsiusparin luona hääyönä, eivät halunneet laittaa kaukaa tullutta ystävää mihinkään hotelliin. Mitä sitten, se on elämää. Tuolloin emme olleet yhdessä, nykyisin tapaamme porukalla.
Ei voi olla totta! En ikipäivänä olisi huolinut itselleni noin noloa reppanaa :D Tunkee mukaan hääparin matkaan hääyönä! No, onnea sulle :D

Hahahah, ehkä tässä tarkoitettiin kuitenkin että mies oli morsiusparin luona yötä mutta morsiuspari itse vietti hääyönsä muualla. Ainakin toivottavasti näin ;D Tosin tämä palsta yllättää, että enpä ihmettelisi, jos yöpyminenmorsiusparin kanssa samassa huoneesa olisi jonkun mielestä täysin normaalia, kunhan vieraille ei koidu ylimääräistä harmia.
Hyvät ystävät mahtuvat vaikka hääyönä. Meillä ei ajeta vieraita hotelliin sama pätee toisin päin. ollaan aikamoisia rohkeita pareja. Onko teillä monellakaan oikeita ystäviä, tuskin. Samaan sänkyyn mahtuu useampi.