Älä pidä isoa koiraa jos et hallitse sitä!
Joo, taas koira-aloitus, mutta olen yhä vaan niin vihaianen.
Meillä on pieni koira, sori siitä. Kaikenlainen ohittaminen sujuu ihan hyvin, miten nyt koirat toisilleen toimii, eli osaa ei tunnu huomaavankaan, osan kanssa haluaisi selkeästi tehdä tuttavuutta ja osalle isottelee. Kuten muutkin vastaantulevat koirat tekevät. Yleisesti kaikki sujuu hyvin, välillä jäädään jopa vähän juttelemaan ja koirat tekevät tuttavuutta. Olen mielestäni tiukka tässä, aloite tulee aina muualta ja pyrin aina mahdollisimman sujuvaan ohittamiseen, koira minun oikealla puolella ja ripeästi ohi.
Tässä alueella on yksi koira, joka on todella pelottava. Tämä sama koira on kolme kertaa hyökännyt koiramme kimppuun aivan normaalissa ohitustilanteessa. Siis todella hyökännyt ja yrittänyt purra niskaan. Ulkoiluttajalla ei ole voimaa pitää koiraa , hän jopa kaatuu maahan koiran hyökätessä todella agressiivisesti pienemmän kimppuun ja myös minua pelottaa niissä tilanteissa, koska koira selkeästi on tosi vihainen ja hampaat näkyvät. Kuulemma "käyttäytyy vaan näin pienempiä koiria kohtaan". Eka kerta oli totaalinen yllätys. Tokalla kerralla en tunnistanut koiraa, koska oli sillä kertaa isännän kanssa, joka edes jossain määrin hallitsi koiran. Kolmannella kerralla olimme sellaisessa paikassa, että ainoa "pako" oli tiheä pusikko kun näin koiran emäntineen tulevan kulman takaa ja taas emäntä oli maassa ja koira oman koirani kimpussa puremassa.
Täällä on paljon koiranomistajia. MItä minun pitäisi tehdä tässä tilanteessa? En voi vältellä tuota koiraa loputtomiin, omistajat asuvat ilmeisen lähellä. Meillä on kouluikäisiä lapsia, joilla on velvollisuus ulkoiluttaa koiramme koulusta palattuaan. Se on sujunut aina mainiosti. Eilisen jälkeen olen jo miettinyt uskallanko antaa heidän viedä koiraa ulos.
Jos tuo koira vielä hyökkää, ajattelin pyytää omistajien yhteystiedot, mutta mitä muuta? Koiramme oli tosi vaisu ja pelokas koko illan sen jälkeen kun sama koira hyökkäsi.
Ja kyllä, erotan leikin ja koirien sähläämisen, vaikka aika tuore koiranomistaja olenkin ja se on minusta usein ihan ok, jos on aikaa ja tilanne sallii. Tässä on nyt kyse aivan suorasta hyökkäyksestä, jossa koiran emäntä ei pysty pitämään koiraa poissa, vaan koira saa vallan emännän kaatuessa maahan. Hento, sporttinen emäntä ja iso vahva koira.
Kommentit (99)
Entä jos kylmästi kannat mukanasi paria kolinapurkkia ja viskot niitä kun koira hyökkää.
Valitettavasti ihmiset vain eivät kuuntele mitään varoituksia eivätkä osaa tulkita toisten eleitäkään. Koirien eleistä puhumattakaan. Edes niiden pientenkään. "Mutta kun tää mun kultamuru haluu leikkii" vaikka todellisuudessa murisee ja näyttää hampaitaan toiselle ja aikoo purra heti kun lähelle pääsee.
Itse otan vastuun omastani ja varoittanut monta kertaa ettei se halua just sun koiraasi tutustua ollenkaan eikä edes tervehtiä.
Mutta en ole vastuussa siitä reagoiko tai kuuleeko kukaan yhtikäs mitään -.-
Mikset ap vaihda reittiä? Tai tee ilmoitusta?
Onko paljonkin auttanut tänne provon kirjoittaminen ongelmaasi? Jos sellaista edes on
Tää on vaan ties kuinka mones aloitus isoista koirista että taitaa olla sama vihaaja kyseessä
Ennemmin kuonokoppa myös pienelle räksyllekin. Voisi oppia ehkä olemaan räksyttämättä. Harvemmin iso ja hiljainen koira sellaista tarvitsee. Monen mielestä se räksyttäminen on kai jotenkin söpöä tai jotain? Yhtälailla se räksyttäminen ärsyttää ihmisiäkin niin miksei myös koiraakin? Kuonokoppa räksylle ja parempi koulutus ja koira-ajokortti heillekin. Monet piskit vaan on niin piloille hemmoteltuja ettei mitää rajaa. Ottakaa myös te pikku räksyn omistajat vastuuta "koulutuksenne" ja "kasvatuksenne" tuloksista ennen muiden syyttelyä mistään. Yhtä lailla sen fifinkin suussa on bakteereja jotka voivat haavat tulehduttaa. Terävät hampaat niilläkin on ;)
Mun koira on kotioloissa ihan hemmoteltu joiltakin osin, mut ulkona on käyttydyttävä kunnolla, eikä haukuta, ilman syytä ainakaan. Sit ulkona jos komennan koiraa jostakin, ihmiset on ihan kauhuissaan. Koira ymmärtää parhaiten asian, kun sanoo tietyllä äänenpäinolla. Mun koira ainakin parhaiten hoksaa mitä sille yrittää kertoa just äänensävystä. Vaikka joskus naurattais vaan koiran touhut, niin pakko komentaa ja kuulostaa vihaiselta. Yleensä joku ulkopuolinen on sitä mieltä, ettei koiralle saa huutaa. Jos se tottelee helpoiten niin? Eikä tuolla koiralla näytä traumoja komentamisesta jääneen, kerjää multa herkkuja ja rapsutuksia, ja tulee torkkumaan sinne missä mä olen, esim olohuoneeseen jalkojenjuureen, sängynviereen jne... ja uskaltaa komentamisesta huolimatta välillä vähän kokeilla rajoja tai osoittaa mieltään, mut ihan harmitonta ja kivaa muuten koiran toiminta.....
Vierailija kirjoitti:
Mikset ap vaihda reittiä? Tai tee ilmoitusta?
Onko paljonkin auttanut tänne provon kirjoittaminen ongelmaasi? Jos sellaista edes on
Tää on vaan ties kuinka mones aloitus isoista koirista että taitaa olla sama vihaaja kyseessä
Enpä usko. Tai vaik ap ois yrittänyt kirjoittaa provon, niin ihan aiheesta kirjoitti. Tympii, kun joutuu isonkin koiran kanssa pelkäämään, että millon joku ääliömäinen koiranomistaja päästää koiransa kimppuun. Aiemmin kirjotinkin, että karkuun päässyt koira kävi mun koiran kans tappelee. Ja sitten, uskokaa vittu oikeasti, kun sanon ettei oma koirani pidä toisista isoista uroksista, älkääkä tuoko sitä koiraa lähelle ja selittäkö että teidän koira ei mitään tee...Onhan näitä nähty, miten ns kiltti ja hallinnassa oleva koira päättääkin tällä kertaa toimia oman päänsä mukaan.... En ilkeyttäni vie koiraani pois, tai kiellä haistelemasta, yritän vaan kiertää mahdolliset ongelmat....
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut sellaisen asian, että mitä juopompi ihminen sitä isompi koira sillä on.
Näillä tatuoiduilla ja muuten ...näköisillä on aina isoja koiria joiden rotu on doberman tms. Ei varmaan oikein koulutettuja milloinkaan.
Vierailija kirjoitti:
Ennemmin kuonokoppa myös pienelle räksyllekin. Voisi oppia ehkä olemaan räksyttämättä. Harvemmin iso ja hiljainen koira sellaista tarvitsee. Monen mielestä se räksyttäminen on kai jotenkin söpöä tai jotain? Yhtälailla se räksyttäminen ärsyttää ihmisiäkin niin miksei myös koiraakin? Kuonokoppa räksylle ja parempi koulutus ja koira-ajokortti heillekin. Monet piskit vaan on niin piloille hemmoteltuja ettei mitää rajaa. Ottakaa myös te pikku räksyn omistajat vastuuta "koulutuksenne" ja "kasvatuksenne" tuloksista ennen muiden syyttelyä mistään. Yhtä lailla sen fifinkin suussa on bakteereja jotka voivat haavat tulehduttaa. Terävät hampaat niilläkin on ;)
Se on vaan niin, että pikkukoiran mahdollinen purema ei aiheuta edes lapselle kovin pahoja vammoja kun taas ison koiran raatelemaksi ovat joutuneet monet ja jopa kuolleet.
Mitä kukkahatumpi täti sitä räksyttävämpi piski. Ihan tähän yleistykseen liittyen että juopoilla ja tatuoiduilla on vain tietynlaisia koiria. Ei se kyllä ihan noin mene. Minulla on tatskoja ja seropi, polvenkorkuinen ja painaa arviolta 15 kiloa. Ja töissä käyn kuten moni muukin. En juo enkä polta.
Mutta pikku fifin purema voi aiheuttaa lapselle trauman sekä koirapelon ja haava voi tulehtua myös. Samat bakteerit niillä rotillaki on kuin isolla piskilläkin vai onko?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset ap vaihda reittiä? Tai tee ilmoitusta?
Onko paljonkin auttanut tänne provon kirjoittaminen ongelmaasi? Jos sellaista edes on
Tää on vaan ties kuinka mones aloitus isoista koirista että taitaa olla sama vihaaja kyseessäEnpä usko. Tai vaik ap ois yrittänyt kirjoittaa provon, niin ihan aiheesta kirjoitti. Tympii, kun joutuu isonkin koiran kanssa pelkäämään, että millon joku ääliömäinen koiranomistaja päästää koiransa kimppuun. Aiemmin kirjotinkin, että karkuun päässyt koira kävi mun koiran kans tappelee. Ja sitten, uskokaa vittu oikeasti, kun sanon ettei oma koirani pidä toisista isoista uroksista, älkääkä tuoko sitä koiraa lähelle ja selittäkö että teidän koira ei mitään tee...Onhan näitä nähty, miten ns kiltti ja hallinnassa oleva koira päättääkin tällä kertaa toimia oman päänsä mukaan.... En ilkeyttäni vie koiraani pois, tai kiellä haistelemasta, yritän vaan kiertää mahdolliset ongelmat....
Miksi pidät ongelmakoiraa? Näitä sopeutumattomia tuntuu olevan joka paikassa. Parhaat on niitä jotka menevät koirapuistoon ja sitten sanovat muille puistoon yrittäjille, että älkää tulko, meidän Tusse ei pidä muista. Koirapuistot eivät ole teidän yksityiskäyttöänne varten!
Monet vetää si vielä koirapuistot keskusteluihin. Eihän niissä ole mikää pakko käydä ellei ole niin laiska ettei itse kävellä viitsi. Ja kaikkiin kun pääsee niin kätevästi autolla ;)
Iso koira, iso vastuu.
Isojen koiran omistajana suorastaan hävettää nämä keskustelut, kun AINA isojen koirien omistajat alkavat jauhaa pikku-fifeistä ja miten ne ei osaa käyttäytyä jne. Syyllistetään pienten koirien omistajat siitä, kun ei saada sitä omaa hurttaa hallintaan. Antaa pienten räkyttää, ne kuitenkin on voimalla hallittavissa. Ette vaan yksinkertaisesti voi sysätä vastuutanne siihen vastaantulijaan.
Kyllä se on niin, että ap:n, hänen lastensa ja kaikkien muidenkin pienten koirien ulkoiluttajien pitää saada ulkoilla ilman pelkoa. Mitä isompi koira, sitä isomman vahingon se purressaan tekee. Se fakta ei muuksi muutu vaikka kuinka yritätte sysätä vastuun pienten koirien omistajille. Lapsetkin voivat ihan hyvin ulkoiluttaa sen kokoista koiraa minkä fyysisesti hallitsevat, ja ei heidän todellakaan pitäisi joutua pelkäämään aikuisia ihmisiä liian vaativine koirineen!
Minulle itselleni on ihan sama, mitä vastaantuleva koira sinänsä tekee. Minä vastaan omistani ja muut omistaan. Toinen koiristani on joutunut tappeluun monta kertaa, kun vieras koira on tullut päälle, yleensä pihasta. Entä jos koirani olisi pieni? Se olisi kuollut monta vuotta sitten. Nytkin sitä on yhdesti purtu pahasti kun oli vielä isompi vastus joka tuli päälle.
Jokaisen ison koiran omistajan pitäisi joskus lenkkeillä pikkukoiran kanssa, niin ehkä oppisi katsomaan tilanteita toisestakin perspektiivistä. Joskus ulkoilen ystäväni pikkukoiran kanssa, ja todellakin ymmärrän miten suojaton sellainen koira tuolla on. Ei se mahda mitään, jos 10 kertaa painavampi käy päälle.
Ja aika monen päälle se iso koira on käynyt ja se "räksytys" kumpuaa sieltä. Ne pelkää. Enkä ihmettele yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Iso koira, iso vastuu.
Isojen koiran omistajana suorastaan hävettää nämä keskustelut, kun AINA isojen koirien omistajat alkavat jauhaa pikku-fifeistä ja miten ne ei osaa käyttäytyä jne. Syyllistetään pienten koirien omistajat siitä, kun ei saada sitä omaa hurttaa hallintaan. Antaa pienten räkyttää, ne kuitenkin on voimalla hallittavissa. Ette vaan yksinkertaisesti voi sysätä vastuutanne siihen vastaantulijaan.Kyllä se on niin, että ap:n, hänen lastensa ja kaikkien muidenkin pienten koirien ulkoiluttajien pitää saada ulkoilla ilman pelkoa. Mitä isompi koira, sitä isomman vahingon se purressaan tekee. Se fakta ei muuksi muutu vaikka kuinka yritätte sysätä vastuun pienten koirien omistajille. Lapsetkin voivat ihan hyvin ulkoiluttaa sen kokoista koiraa minkä fyysisesti hallitsevat, ja ei heidän todellakaan pitäisi joutua pelkäämään aikuisia ihmisiä liian vaativine koirineen!

Minulla on ollut 20 vuotta isoja (50+ kg) koiria, jotka pysyvät hallinnassa ja olen edelleen sitä mieltä, että huonosti kasvatetut ja kehnosti sosiaalistetut pikkukoirat (ja toki isommatkin) ovat todellinen riesa. NIIN paljon niitä päivittäin tapaa kaikkialla, ettei kyse ole enää yksittäistapauksista.
Kaikkien on kannettava vastuunsa koiranomistajana, ei yksin isojen koirien omistajien.
Yksi apukeino, jota käytetään paljon ulkomailla, on kotikoirien neutraus. Esimerkiksi USAssa kutakuinkin kaikki kotikoirat, joita ei käytetä jalostuksessa, neutrataan. Näin ollen kymmenet koirat voivat juosta ja leikkiä rannalla ja puistossa sulassa sovussa. Jostain syystä se ei ole suosittu meillä ja siksi riidanhaastajiin törmää jatkuvasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iso koira, iso vastuu.
Isojen koiran omistajana suorastaan hävettää nämä keskustelut, kun AINA isojen koirien omistajat alkavat jauhaa pikku-fifeistä ja miten ne ei osaa käyttäytyä jne. Syyllistetään pienten koirien omistajat siitä, kun ei saada sitä omaa hurttaa hallintaan. Antaa pienten räkyttää, ne kuitenkin on voimalla hallittavissa. Ette vaan yksinkertaisesti voi sysätä vastuutanne siihen vastaantulijaan.Kyllä se on niin, että ap:n, hänen lastensa ja kaikkien muidenkin pienten koirien ulkoiluttajien pitää saada ulkoilla ilman pelkoa. Mitä isompi koira, sitä isomman vahingon se purressaan tekee. Se fakta ei muuksi muutu vaikka kuinka yritätte sysätä vastuun pienten koirien omistajille. Lapsetkin voivat ihan hyvin ulkoiluttaa sen kokoista koiraa minkä fyysisesti hallitsevat, ja ei heidän todellakaan pitäisi joutua pelkäämään aikuisia ihmisiä liian vaativine koirineen!
Minulle itselleni on ihan sama, mitä vastaantuleva koira sinänsä tekee. Minä vastaan omistani ja muut omistaan. Toinen koiristani on joutunut tappeluun monta kertaa, kun vieras koira on tullut päälle, yleensä pihasta. Entä jos koirani olisi pieni? Se olisi kuollut monta vuotta sitten. Nytkin sitä on yhdesti purtu pahasti kun oli vielä isompi vastus joka tuli päälle.
Jokaisen ison koiran omistajan pitäisi joskus lenkkeillä pikkukoiran kanssa, niin ehkä oppisi katsomaan tilanteita toisestakin perspektiivistä. Joskus ulkoilen ystäväni pikkukoiran kanssa, ja todellakin ymmärrän miten suojaton sellainen koira tuolla on. Ei se mahda mitään, jos 10 kertaa painavampi käy päälle.
Ja aika monen päälle se iso koira on käynyt ja se "räksytys" kumpuaa sieltä. Ne pelkää. Enkä ihmettele yhtään.Minulla on ollut 20 vuotta isoja (50+ kg) koiria, jotka pysyvät hallinnassa ja olen edelleen sitä mieltä, että huonosti kasvatetut ja kehnosti sosiaalistetut pikkukoirat (ja toki isommatkin) ovat todellinen riesa. NIIN paljon niitä päivittäin tapaa kaikkialla, ettei kyse ole enää yksittäistapauksista.
Kaikkien on kannettava vastuunsa koiranomistajana, ei yksin isojen koirien omistajien.
Yksi apukeino, jota käytetään paljon ulkomailla, on kotikoirien neutraus. Esimerkiksi USAssa kutakuinkin kaikki kotikoirat, joita ei käytetä jalostuksessa, neutrataan. Näin ollen kymmenet koirat voivat juosta ja leikkiä rannalla ja puistossa sulassa sovussa. Jostain syystä se ei ole suosittu meillä ja siksi riidanhaastajiin törmää jatkuvasti.
Totta kai on jokaisen kannettava vastuu MUTTA jos se iso koira käy jonkun päälle ja pahimmillaan tappaa sen, niin et voi sanoa että se oli sen pienemmän syy, jos se pienempi kuitenkin edes fyysisesti on ollut hallinnassa.
Jutelkaapa joskus näiden halveksimienne pienten koirien omistajien kanssa, kysykää monenko päälle iso koira on käynyt. Niitä on paljon.
Jostain syystä pienemmät räyhäroopet haluavat käydä oman hurttani kimppuun. Oikein puskevat sitä kohti. Oma hurtta on noin polvenkorkuinen narttu. Ei järin kookas ole rakenteeltaan. Eilenkin oli yksi tälläinen taloyhtiön pihassa. Kovin oli aggressiivisen oloinen ja veti omistajaansa meitä kohti. Kumma kun ei sitä hihnaa osata kelata lyhyemmäksi ja osata vetää sivumpaan kunnolla, ei se koira siitä rikki mene ja se lässyttäminen kuin lapselle ei ole mistään kotoisin. Taisi olla joku terrierisekoitus ulkonäöstä päätellen. Ärhäkän oloinen ainakin oli. Välttelen muita koirakoita oman kanssa juuri siksi kun koskaan ei voi tietää millainen kaksikko kyseessä tai kolmikko jne
Ei kaikki pienten koirien räksytys ole pelkoaggressiota vaan ihan puhdasta aggressiota muita kohtaan. Tai provoamista. Ei kaikkea voi selittää pelkoaggressiollakaan. Ei se ole puolustus aina sille räksytykselle eikä tee siitäkään yhtään sen enempää hyväksyttävää käytöstä kuin isollakaan vaikkei vahingot yhtä suuria ja näyttäviä olekaan
Metsästyslaissa kielletään koirien vapaana pitäminen 1.3. - 19.8. Kaikilla ei ole aidattua omaa pihaa joissa koiran voisi antaa juosta. esim vinttikoiran on pakko päästä juoksemaan välillä. On tyhmää moittia niitä jotka menevät koirapuistoon. onko sitten parempi että koiran käyttää vain takapihalla nopeasti hädällä, jos voimat tai terveys ei riitä pitkiin lenkkeihin? elämä ei ole mustavalkoista. voi tulla sairautta tai mitä tahanasa muutoksia elämään.
Siinä on ainakin opetettu koira käymään ylikierroksilla aina kun toinen koira tulee vastaan... Tuo hihnan kiristäminen viestii koiralle että kohta on vaaranpaikka ja omistaja on epävarma eikä hallitse tilannetta.
Monella tapaa menty pieleen tuossa, muutoin koiran komentaminen ja selvä viesti että ei kannata päästää lähelle olisi fiksua käytöstä.