Millainen on tuntemasi alkoholisti?

Ystäväni, jo eläkeläisrouva, on innokas järjestämääm kaikkia retkiä, tapahtumia, juhlia ihan rasittavuuteen asti. Koska kaikki ovat vain näyttämönä runsaalle alkoholin nauttimiselle. Usein huomaan myös lupauduttuani "mukaan" johonkin juttuun että se onkin jotain ihan muuta kuin mistä oli puhe. Naiset ovat todella taitavia peittämään oman juomisensa, hänkin on tarkkana että juo samaa tahtia toisten kanssa. Vasta loppuvaiheessa huomaamatta heilautetaan menemääm useampi lasillinen. Ja juopon ilta ei lopu ikinä, aina pitäisi lähteä jatkoille hänen luokseen tai baariin vaikka normaali-ihmistä jo väsyttää kuuden tunnin jälkeen eikä alkoholi enää maistu. Ikinä en häntä ole nähnyt örveltämässä vaan aina kontrolloitu käytös.

Vierailija kirjoitti:

Mun on saatava illalla se yksi. Eilenkin jäi yhteen kuten aina mutta se yksi on saatava viikonpäivästä riippumatta. Ongelma kai sekin?

Kyllä: viina vie i sunua. Ei niin, sinä päättäisit juotko vai et. Olet ylittänyt rajan (hallinta, viina vie sinua).

Jos et halua päätyä pohjalle asti, nyt olisi hyvä aika tehdä stoppi tuolle (AA, työterveyshuolto).

5. v. päästä voi muuten olla 2-3/ilta ja eläkkeellä umpihumalaan miltei joka ilta. Tai elämän ongelmissa riistäytyy täysin käsistä.

*holisti n sisar ja toisen lapsi*

Mä oon alkoholisti. Sellainen, josta kukaan ei sitä uskoisi. Rankempaa juomista on kestänyt noin 7 vuotta. Se tarkoittaa sitä, että viikonloput olen lähes koko ajan kännissä, samoin lomat. Maanantaisin menen krapulassa töihin, jossa istun kahvitunnin hiljaa, kun toiset puhuvat mitä tekivät viikonloppuna. Itse en edes muista, millainen sää oli ollut, ja vain nyökyttelen, kun toiset päivittelevät kuinka lujaa satoi vettä/lunta tai kuinka ihanan aurinkoista oli. 

Kuukausi sitten tapahtui jotain, joka pysäytti. Maanantaiaamuna en ollutkaan selvä. Lähdin kuitenkin töihin varmana siitä, että nyt jään kiinni. Töissä oli kuitenkin tapahtunut jotain sellaista, joka pisti kuviot uusiksi. Jouduin, tai pääsin, paperitöihin yksin, jolloin minun ei tarvinnut kohdata muita ihmisiä. Se pelasti minut, sillä kertaa. Nyt olen ollut kuukauden selvänä. Toki minulla on ennenkin ollut kuukausienkin selviä jaksoja, joten en luota itseeni yhtään tällä hetkellä. Jokainen päivä, jonka olen selvä, on kuitenkin voitto.

Vierailija kirjoitti:

Outo ajatus, että alkoholisti olisi vain puistijuoppo. Suurin osa varmaan päällisin puolin tavallisen oloisia ja hoitavat työnsä. Eivät vaan myönnä tai halua nähdä sitä. Oma isäni on alkoholisti. Ollut töissä yliopistolla tutkijana ja kirjoittanut pari kirjaakin. Muut pitävät hyvänä seuramiehenä. Harmi vain, että isän toinen puoli oli se humalassa lapsiaan pilkkaava, äitiä pettävä ja pelottavan epäluotettava ihminen. Eli kuka vaan ja missä yhteiskunnallisessa asemassa oleva voi olla alkoholisti. Vaikka ei päälle päin siltä näyttäisi. Eniten surettaa se, että isä on selvästi onneton kun juo ja pakenee jotain. Olisin myös toivonut itselleni hieman toisenlaista ja kannustavaa isää. Nyt kokoilen itseluottamustani pikku hiljaa ja opettelen näkemään omat vahvuudet. Olen vaativa itselleni ja haukun itseäni vaikka päällisin puolin olen itsekin ihan hyvin elämässä tähän mennessä pärjännyt. Mutta sisäinen kriitikko minussa on vielä aika vahva. Mutta olen matkalla lempeämpään suhtautumiseen. :) Tsemppiä kaikille, jotka painiskelee samojen asioiden kanssa! Me ollaan vahvempii ku uskotaankaan.

Viima tuo ihmisen pimeimmän puolen pinnalle. Kaikki (pinta)sivistys katoaa sen alta.

.

Isäsi tajuaa varsin hyvin miten julma ja ilkeä teille on:se hävettää, surettaa. Alkoholisti ei vain pysty myöntämään, että on alkoholiongelmainen (menusi hoitoon, jos pystyisi). Suurin osa häpeää juoppouttaan - isälläsikin kova asema; paljon menetettävää.

.

*holistin sisar ja toisen lapsi*

Vierailija kirjoitti:

Mä oon alkoholisti. Sellainen, josta kukaan ei sitä uskoisi. Rankempaa juomista on kestänyt noin 7 vuotta. Se tarkoittaa sitä, että viikonloput olen lähes koko ajan kännissä, samoin lomat. Maanantaisin menen krapulassa töihin, jossa istun kahvitunnin hiljaa, kun toiset puhuvat mitä tekivät viikonloppuna. Itse en edes muista, millainen sää oli ollut, ja vain nyökyttelen, kun toiset päivittelevät kuinka lujaa satoi vettä/lunta tai kuinka ihanan aurinkoista oli. 

Kuukausi sitten tapahtui jotain, joka pysäytti. Maanantaiaamuna en ollutkaan selvä. Lähdin kuitenkin töihin varmana siitä, että nyt jään kiinni. Töissä oli kuitenkin tapahtunut jotain sellaista, joka pisti kuviot uusiksi. Jouduin, tai pääsin, paperitöihin yksin, jolloin minun ei tarvinnut kohdata muita ihmisiä. Se pelasti minut, sillä kertaa. Nyt olen ollut kuukauden selvänä. Toki minulla on ennenkin ollut kuukausienkin selviä jaksoja, joten en luota itseeni yhtään tällä hetkellä. Jokainen päivä, jonka olen selvä, on kuitenkin voitto.

Hieno homma.

Nyt menet päälle AA-ryhmään, niin saat tukea - pystyt pitämään päätksesi (juhannus, pikkujoulut ym. tiukkoja testikohtia).

.*holistin sisar ja toisen lapsi*

Finderella kirjoitti:

Alkoholisti on sanana aika vahva. 

Mutta juon alkoholia noin kuutena päivänä viikosta. Pääsääntöisesti arkisin noin 2 - 8 annosta ja viikonloppuisin joko nollaukset iltaisin tai sitten kivat tasaiset kännit iltapäivästä pilkkuun pari vuorokautta. 

Käyn töissä, teen työni hyvin. Lenkkeilen. Olen sosiaalinen. Huolehdin ulkonäöstäni. En peittele alkoholikäyttäytymistäni keneltäkään. Vähennän sitten, kun keksin muuta tekemistä tai kun löydän muun ratkaisun krooniseen ahdistukseeni.

Alkoholisti on kyllä vahva sana, mutta kuvaa nyt sun elämäntilannetta. Ei pahalla, vaan että sun kannattaisi nyt myöntää asia itsellesi, että voit sille tehdä jotain. Sun selitys kuulostaa juurikin mun exältä, joka ei pystynyt olemaan kahta päivää kauempaa selvin päin.

Surullinen ketju. Kertoo hyvin, miten tuttua alkoholismin eri vaikutukset ovat niin monelle meistä. Itselläkin olisi niin monta tarinaa kerrottavana tähän, mutta ketjun lukeminen oli oikeasti aika rankkaa ja toi mieleen paljon surullisia muistoja elämän varrelta.

Minulle kerrottiin teininä että ollaan alkoholistisukua. Tosi on, vaikka olen pienikokoinen nainen, kestän viinaa eikä ikinä ole krapula. Tästä syystä pysyn melko loitolla koko aineesta. Olen tämän asian kertonut myös lapsilleni avoimesti, ja sanonut että kannattaa olla varovainen, ja mieluummin olla ilman. Ei siksi ettei kestä viinaa, vaan kestää sitä liiankin hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Finderella kirjoitti:

Alkoholisti on sanana aika vahva. 

Mutta juon alkoholia noin kuutena päivänä viikosta. Pääsääntöisesti arkisin noin 2 - 8 annosta ja viikonloppuisin joko nollaukset iltaisin tai sitten kivat tasaiset kännit iltapäivästä pilkkuun pari vuorokautta. 

Käyn töissä, teen työni hyvin. Lenkkeilen. Olen sosiaalinen. Huolehdin ulkonäöstäni. En peittele alkoholikäyttäytymistäni keneltäkään. Vähennän sitten, kun keksin muuta tekemistä tai kun löydän muun ratkaisun krooniseen ahdistukseeni.

Alkoholisti on kyllä vahva sana, mutta kuvaa nyt sun elämäntilannetta. Ei pahalla, vaan että sun kannattaisi nyt myöntää asia itsellesi, että voit sille tehdä jotain. Sun selitys kuulostaa juurikin mun exältä, joka ei pystynyt olemaan kahta päivää kauempaa selvin päin.

Samaa mieltä. Olet vahvalla matkalla pohjalle. Nyt vielä et ole (julkisivu kunnossa, pystyt peittelemään). Missä ajattelit olla 5. vuoden päästä?

.

Itse olen tosiaan vierestä seurannut 2. ihmisen itsetuhon -hidasta itsemurhaa - viinalla. Veljeni ja äitini. Veli kuoli jo (käveli rekan alle; yritti viedä koko perheensä) ja äidin, joka yhä juo, 75 v.

.

Minä en liioin ole koskaan uskaltanut viinalla leikkiä. Äidin suvulta niin tiukka perintö. Ja joo: eihän se pahalta maistu.

*holistin sisar ja toisen lapsi*

Minäkin tykkään vähän liikaa lipitellä valkkaria viikonloppuisin. Eilen kuitenkin viinipullo jäi oastamatta ja jää tänäänkin, koska haluan sunnuntaina olla pirteä lapsenlapseni syntymäpäivillä. Lastenlasten seurassa en yleensäkään ole edes krapulassa. Yksin sitten voin sitä viiniä siemailla, jos ei ole tiedossa mitään velvotteita. Eihän se tosin tarpeellista olisi.

Minä olen alkoholisti. 50+ nainen, kokopäivätyössä asiantuntijatehtävissä. Naama pöhöttynyt ja keskivartalolihavuutta mutta jos ei ole minua muunlaisena nähnyt niin ei voi tietää, että johtuu alkoholista. Juon yli 50 annosta viikossa, edes miesystäväni ei tiedä sitä. Viikonloppuisin otamme yhden väkevän drinkin perjantaina, kun tulen hänen luokseen, ja sitten lipitämme viiniä, lauantaina ehkä olutta alkuillasta kun jotain puuhastellaan ja jälleen sitä viiniä - se, mitä hän ei tiedä on, että minulla on oma piilopulloni konjakkia, josta naukkailen lisäksi. Arki-iltaisin korkkaan puoli kahdeksan aikoihin ja vedän vauhdilla 6-8 annosta ennen kuin yhdentoista-puoli kahdentoista aikaan nukahdan. En koskaan soittele tai someta kännissä, en käy baareissa. Työpaikan juhlissa ja työmatkoilla otan korkeintaan pari lasillista ja sitten vetäydyn kotiin tai hotellihuoneeseen jatkamaaan tissuttelua yksin.

Tiedän, että pitäisi lopettaa ennen kuin maksa pamahtaa, ja koko ajan on tietoisuus myös siitä, että runsas alkoholinkäyttö lisää nimenomaan vatsan alueen syöpäriskiä ja ne ovat usein niitä pahimpia syöpiä. Julkisen sektorin hoidon olen kuitenkin jo vuosia sitten todennut onnettomaksi; keskustelut jonkun "päihdeterapeutin" eli A-klinikkasäätiön kouluttaman sairaanhoitajan kanssa eivät olleet mistään kotoisin, pystyin viemään häntä kuin litran mittaa ja hän kuunteli pää kallellaan ja uskoi kaiken. Työterveyden puolelle en tämän asian kanssa halua mennä. Eikä lääkäreillä olisi muutenkaan tarjota muuta kuin lääkehoitoa, mitä en myöskään halua, koska antabus on joidenkin ihmisten maksalle vaarallisempaa kuin alkoholi ja mielihyvän poistamiseen perustuvat nalmefeeni- ja naltreksonilääkkeet eivät sovi minulle. AA:ta ei kannata edes ehdottaa, tunnen sen erittäin hyvin oltuani aikoinani useita vuosia AA:n jäsen.

Alkoholisteja voi todellakin olla monen laisia. Itsellä lähimpinä tuttuina koko isän puoleinen suku, isä valitettavasti mukaan lukien.

Isä on maanviljelijä, joten aika paljon vapaa aikaa herralla on köytettävissään. Valitettavasti suurinosa tästä ajasta kuluu juopotteluun ja sängynpohjalla makailuun. Ongelmaa hänellä ei omasta mielestään ole vaikka parhaimmillaan yli puolet kuusta on kulunut kalan lailla juoden. Kaupungilla hän on kuitenkin melko arvostettu paikallispoliitikko, mutta nykyisin kokouksissa käyntikin on jäänyt toiseksi pullon houkutuksille.

Ironisinta tässä tilanteessa on se kuinka isäni aina lapsuudessamme teki alkoholisoituneesta (nyt edesmenneestä) sedästäni meille lapsille varoittavan esimerkin siitä mihin alkoholin liikakäyttö johtaa. Isä myös ilmeisesti inhosi kuinka vaarini (hänen oma isänsä) usein joi liikaa ja tarinan mukaan useampikin mummola käynti loppui tästä syystä lyhyeen.

Tarinan opetus taitaa olla se että jopa alkoholisteja halveksivat voivat sellaisiksi muuttua.

Sulkeutuneita, epärehellisiä, aina jokin salaisuus mukanaan jota varjellaan kaikin käytettävissä olevin keinoin. Alkoholisti elää puutteellisessa todellisuudentajussa ja muuttuneessa persoonallisuudessa. Kannattaa käydä kuulemassa alkoholismista ja alkoholistin käyttäytymismalleista lisää minnesota hoitojen päihdeinfoista. Näistä hoidoista tällä hetkellä kuumin on https://www.fenix-klinikat.fi/

usein perjantaisin paikan päällä tuolla ja ympäri suomea tämän tästä!

Ex mieheni, esitti seurusteluaikana ettei juo. Selvinpäin fiksu ja filmaattinen, äitinsä lellikki, joka kahdesti pelasti tämän maksamalla kymppitonnien velat. Johtuivat juomisesta ja pelaamisesta. Kolmannella kerralla isänsä takasi lainan, päätti sitten taas kerran kuitenkin ajaa humalassa autonsa ojaan nurin, ja isot sakot siitä jälleen tuli. Halpaa lystiä.

Kun muutimme yhteen paljastui, että joka päivä oli juotava itsensä humalaan, töihin mentiin aina väsyneenä. Kalja muka auttoi pääsemään väsymyksestä pois, vaikka syyhän se oli. Töissä lopulta alettiin puhalluttamaan häntä, kuulemma ilman syytä otettu silmätikuksi. Potkut sai lopulta kun juomattomuus oli mahdottomuus.

Monesti itki lopettavansa, mutta meni viisi minuuttia ja jääkaapista kuului suhahdus. Minä pöljä maksoin kaikki asumiskulut, kun sovittiin, että säästyneillä rahoilla hän maksaisi velkojaan pois, no pelasi ja joi ne. Lähdin sitten muualle opiskelemaan, siitä alkoi uhkailu ja pettäminen, minä en muka enää käynyt kotona iltaisin, no kävin kyllä. Miehellä vaan meni aina muisti juotuaan. Minä olin sanonut hänelle, että jos hän on humalassa, menen muualle nukkumaan. Ei muistanut tätäkään. Hermostuin vain uhkailusta ja jätin hänet. Monet kerrat soitti vielä perään, ei muistanut jättämistä. Vaikka selvinpäinkin asiasta puhuin. Minun olisi kuulemma pitänyt hänet pelastaa. Selvinpäin esitti että ei ollut missään mitään vikaa, vaikka selvästi jokin ahdisti. Äitillensä kun joskus juomisesta puhuttiin, ei uskonut, mokoma ilmoitti etukäteen tulemisensa, niin tottakai sinnitteli äidin kyläilyn juomatta.

Pettämisestä tosiaan sain tietää vasta jälkikäteen, kun paras ystävänsä minulle tunnusti. Oli kuulemma niin mustasukkainen minusta, ja epäili minun pettävän, ja baareissa iski sitten keski-ikäisiä naisia. Olisihan tuosta suhteesta sanottavana vaikka ja mitä, mutta onneksi lähdin reiteille, nykyään asuu isänsä luona, joka kuva mikä Facebookissa näkyy, on hänestä humalassa. Siskonsa kuvaamana, olen siis siskonsa face-kaveri.

En tunne alkoholisteja, en pidä sellaisia elämässäni.

Kuollut.

Kuka niistä ?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen alkoholisti. 50+ nainen, kokopäivätyössä asiantuntijatehtävissä. Naama pöhöttynyt ja keskivartalolihavuutta mutta jos ei ole minua muunlaisena nähnyt niin ei voi tietää, että johtuu alkoholista. Juon yli 50 annosta viikossa, edes miesystäväni ei tiedä sitä. Viikonloppuisin otamme yhden väkevän drinkin perjantaina, kun tulen hänen luokseen, ja sitten lipitämme viiniä, lauantaina ehkä olutta alkuillasta kun jotain puuhastellaan ja jälleen sitä viiniä - se, mitä hän ei tiedä on, että minulla on oma piilopulloni konjakkia, josta naukkailen lisäksi. Arki-iltaisin korkkaan puoli kahdeksan aikoihin ja vedän vauhdilla 6-8 annosta ennen kuin yhdentoista-puoli kahdentoista aikaan nukahdan. En koskaan soittele tai someta kännissä, en käy baareissa. Työpaikan juhlissa ja työmatkoilla otan korkeintaan pari lasillista ja sitten vetäydyn kotiin tai hotellihuoneeseen jatkamaaan tissuttelua yksin.

Tiedän, että pitäisi lopettaa ennen kuin maksa pamahtaa, ja koko ajan on tietoisuus myös siitä, että runsas alkoholinkäyttö lisää nimenomaan vatsan alueen syöpäriskiä ja ne ovat usein niitä pahimpia syöpiä. Julkisen sektorin hoidon olen kuitenkin jo vuosia sitten todennut onnettomaksi; keskustelut jonkun "päihdeterapeutin" eli A-klinikkasäätiön kouluttaman sairaanhoitajan kanssa eivät olleet mistään kotoisin, pystyin viemään häntä kuin litran mittaa ja hän kuunteli pää kallellaan ja uskoi kaiken. Työterveyden puolelle en tämän asian kanssa halua mennä. Eikä lääkäreillä olisi muutenkaan tarjota muuta kuin lääkehoitoa, mitä en myöskään halua, koska antabus on joidenkin ihmisten maksalle vaarallisempaa kuin alkoholi ja mielihyvän poistamiseen perustuvat nalmefeeni- ja naltreksonilääkkeet eivät sovi minulle. AA:ta ei kannata edes ehdottaa, tunnen sen erittäin hyvin oltuani aikoinani useita vuosia AA:n jäsen.

Oletko kokeillut Päihdelinkin foorumia tai muita nettitukiryhmiä? Suomessa on kyllä ikävän vähän saatavilla muunlaista vertaistukea kuin AA:ta. Jos englanti sujuu sinulta, niin SMART Recoveryn nettiyhteisö voisi olla myös kokeilemisen arvoinen vaihtoehto. SMARTilla on monissa maissa myös AA:n tapaisia vertaistukiryhmiä, tosin täällä niitä ei vielä ole kai järjestetty.

Mä olin varmaan ennen alkoholisti. Viikolla meni joka päivä n. pullo viiniä, aloittelin heti töistä tultua ja jatkoin n. klo 20.30 asti, jolloin lopetin juomisen, söin illallisen ja menin nukkumaan herätäkseni kuudelta seuraavana aamuna töihin. Koskaan ei ollut (tuntunut olevan) krapulaa, elimistö kai tottui. 

Perjantaina saattoi mennä kaksi tai kolmekin pulloa viiniä. Jos meni kolme, saattoi olla krapula lauantaina, jos meni vain kaksi, oli vaan "vetämätön" olo. En ikinä suunnitellut mitään menoja lauantaille ennen iltaa.

Nykyään juon n. viinipullollisen viikossa (yleensä pe-iltana) ja olen hämmästynyt mikä ero on vireystasoon. Ei sitä huomaa kun vähitellen alkaa ottaa enemmän ja enemmän. Eli en lopettanut kokonaan mutta vähensin radikaalisti. Yhdestä pullosta ei edelleenkään tule krapulaa kun juon hitaasti ja syön samalla, en juo humalahakuisesti enää. 

Naapurit sen sijaan kiskoo kaljaa joka ilta (siis 7 päivää viikossa), silti perheen nainen lähtee joka aamu (autolla) töihin. Isällä on firma kotona ja aikuiset pojat (liki kolmekymppiset, mutta asuvat silti kotona) menee krapulassa töihin. Sieltä kuuluu joka ilta semmoista jokellusta että menee varmaan ainakin kori/ilta. 

Eipä siinä, oikein mukavia naapureita ovat, vaikka alkoholisteja ovatkin. 

Eräs tuntemani on salajuoppo. Kaikilta pitää juoda kokoajan salaa muutama kalja. Joka päivä pitää juoda ne muutama kalja ja käyttää myös lääkkeitä joista on riippuvainen. Sitten on vähän tokkurainen ja se tulee ilmi puheesta, järjenjuoksusta ja kirjoittamisesta. Kovasti yrittää ulospäin olla skarppi mutta näkyyhän ne elintavat niin ylipainona kuin muutenkin elettynä elämänä kasvoissa jne. 

Minusta tuntuu ettei hän kestä elämää ilman päihdyttäviä aineita tai niitä tunteita mitä elämässä on kuten häpeä, syyllisyys, huono itsetunto ja että joskus on varmaan ollut aika kus*pää ihminen. Kaikki nämä pitää jollain saada pois ajatuksista muistuttamasta.