Äiti on yrittänyt soittaa mulle ekaa kertaa sen jälkeen kun syytti minua siitä että hänellä ei ole rahaa

Vain uuden salaisen numeron hankkiminen auttaa...mutta sitten sulla ei ois enää syytä kerjätä huomiota täällä.

Äitisibon mitä on ja se on ok

Älä odota muuta

Ei kun oikeasti, miten suhtautua äitiin niin, ettei hän pääse haukkumaan minua siitä, että itse toimii väärin? Pelkään, että äiti on yksinäinen ja että on minun syyni, jos en pidä yhteyttä. Mutta aloituksessa on kerrottu, miksi minulle yhteydenpitäminen on satuttavaa. En kestäisi jos äiti on turhaan onneton koska minä, mutta asioiden sopimisesta ei tule mitään, kun ihminen ei myönnä virheitään, eikö niin?

ap

Sulla on äitiä ikävä. Tee välirauha äidin kanssa, mutta sopikaa säännöt jatkoon. Kummallakaan ei ole oikeutta loukata toista. Anteeksianto eheyttää sinua vaikka toinen ei edes ymmärtäisi pyytää anteeksi.

Kuulostaa siltä että äitisi on narsisti. Niin on minunkin äitini. Kesti vain todella kauan ymmärtää se, aina etsin syytä vain itsestäni. Tutustu narsismia käsittelevään kirjallisuuteen, se on ainakin minulle tuonut mielenrauhaa ymmärryksen lisääntymisen myötä. Ja hyväksy se että rakkaudenosoituksia tai äitisi muuttumista on turha enää 40 vuoden jälkeen odotella.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä että äitisi on narsisti. Niin on minunkin äitini. Kesti vain todella kauan ymmärtää se, aina etsin syytä vain itsestäni. Tutustu narsismia käsittelevään kirjallisuuteen, se on ainakin minulle tuonut mielenrauhaa ymmärryksen lisääntymisen myötä. Ja hyväksy se että rakkaudenosoituksia tai äitisi muuttumista on turha enää 40 vuoden jälkeen odotella.

Minulle on todella vaikea ajatella, että äiti olisi narsisti, vaikkakin se on todennäköistä. Koska äiti ei ymmärrä itse sitä ja tulee näin ollen minun hylkäämäkseni ilman syytä, jonka ymmärtää. Se vaikuttaa julmuudelta minulta ja minun on vaikea olla sen kanssa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ei kun oikeasti, miten suhtautua äitiin niin, ettei hän pääse haukkumaan minua siitä, että itse toimii väärin? Pelkään, että äiti on yksinäinen ja että on minun syyni, jos en pidä yhteyttä. Mutta aloituksessa on kerrottu, miksi minulle yhteydenpitäminen on satuttavaa. En kestäisi jos äiti on turhaan onneton koska minä, mutta asioiden sopimisesta ei tule mitään, kun ihminen ei myönnä virheitään, eikö niin?

ap

Ehdin jo vastata kerran ennenkuin luin tämän, mutta jatkan vielä tuosta virheiden myöntämisestä... mitä lisäarvoa se oikeasti antaa sinulle että äitisi 'menettää kasvonsa' ja myöntää virheensä? Sinä tiedät että hän on väärässä ja todennäköisesti äitisikin tietää vaikka ei kykene sanomaan sitä ääneen.

Perhesiteiden ( äidin ja tyttären) ei pitäisi olla valtataistelua. Sinä olet nuori ja vahvoilla. Ole armollinen ja suvaitseva äidillesi. Mutta pidä myös huoli omista rajoistaso. Äitisi on vanha ja sinä kumminkin määräät tahdin.

5

Äitinihän kai kaipaisi rakkautta, sitähän narsisti velkoo kun ei ole saanut ja siksi tullut narsistiksi.

Mitenkään en kykene olemaan rakastava hänelle, vaikka äiti sitä tarttisi. Äiti ois onnellinen(?) jos vastaisin hänelle, mutta onko onnellinen, ellen vastaa?

ap

Vierailija kirjoitti:

Minulle on todella vaikea ajatella, että äiti olisi narsisti, vaikkakin se on todennäköistä. Koska äiti ei ymmärrä itse sitä ja tulee näin ollen minun hylkäämäkseni ilman syytä, jonka ymmärtää. Se vaikuttaa julmuudelta minulta ja minun on vaikea olla sen kanssa.

ap[/

Todennäköisesti äitisi toimii ainakin osin täysin tietoisesti. Nyt sinun pitää päättää kumpi on tärkeämpää, oma hyvinvointisi vai äitisi hyvinvointi, haluatko vielä olla kynnysmattona? Eikä sinun tarvitse äitiäsi täysin hylätä. Itse olen valinnut että säilytän viileähköt ja melko etäiset mutta kohteliaat välit äitiini, on toiminut hyvin.Lue oikeasti sitä kirjallisuutta aiheesta!

Terveisin 6

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kun oikeasti, miten suhtautua äitiin niin, ettei hän pääse haukkumaan minua siitä, että itse toimii väärin? Pelkään, että äiti on yksinäinen ja että on minun syyni, jos en pidä yhteyttä. Mutta aloituksessa on kerrottu, miksi minulle yhteydenpitäminen on satuttavaa. En kestäisi jos äiti on turhaan onneton koska minä, mutta asioiden sopimisesta ei tule mitään, kun ihminen ei myönnä virheitään, eikö niin?

ap

Ehdin jo vastata kerran ennenkuin luin tämän, mutta jatkan vielä tuosta virheiden myöntämisestä... mitä lisäarvoa se oikeasti antaa sinulle että äitisi 'menettää kasvonsa' ja myöntää virheensä? Sinä tiedät että hän on väärässä ja todennäköisesti äitisikin tietää vaikka ei kykene sanomaan sitä ääneen.

Perhesiteiden ( äidin ja tyttären) ei pitäisi olla valtataistelua. Sinä olet nuori ja vahvoilla. Ole armollinen ja suvaitseva äidillesi. Mutta pidä myös huoli omista rajoistaso. Äitisi on vanha ja sinä kumminkin määräät tahdin.

5

Minusta tuollainen ei ole tervettä. Se opettaa ihmisille ihan vääristynyttä ajattelua ja epärehellisyyttä. Lisäksi jos toinen onkin narsisti, niin se on erittäin vahingollista olla käsittämättä sitä. Narsisti ei varsinaisesti paina villasella sinun virheitäsi, vaan myrkyttää sinut omista virheistään syylliseksi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle on todella vaikea ajatella, että äiti olisi narsisti, vaikkakin se on todennäköistä. Koska äiti ei ymmärrä itse sitä ja tulee näin ollen minun hylkäämäkseni ilman syytä, jonka ymmärtää. Se vaikuttaa julmuudelta minulta ja minun on vaikea olla sen kanssa.

ap[/

Todennäköisesti äitisi toimii ainakin osin täysin tietoisesti. Nyt sinun pitää päättää kumpi on tärkeämpää, oma hyvinvointisi vai äitisi hyvinvointi, haluatko vielä olla kynnysmattona? Eikä sinun tarvitse äitiäsi täysin hylätä. Itse olen valinnut että säilytän viileähköt ja melko etäiset mutta kohteliaat välit äitiini, on toiminut hyvin.Lue oikeasti sitä kirjallisuutta aiheesta!

Terveisin 6

Kiitos sinulle. Triggeröidyn todellakin jos koitan pitää äitiini yhteyttä. Ehkä koitan ajatella, että en ota, mutta että se ei nyt tarkoita vihaa häntä kohtaan, vaikka ullatus tunnen todella paljon vihaa ihmistä kohtaan, joka ilmisesti läpi minun lapsuuteni on pitänyt minua syyllisenä asioihin, jotka eivät ole minun vastuullani mitenkään.

Ja itse asiassa kiitos tämän palstan, olen narsismia ymmärtävässä terapiassa, mutta seuraava kertani on vasta ensi viikolla ja äitini kommentti siitä, että olisin syyllinen hänen pahaan oloonsa rahattomuudestakin on puitu siellä vasta yhden kerran, eli tosi vähän. Mutta onneksi se on mulla.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kun oikeasti, miten suhtautua äitiin niin, ettei hän pääse haukkumaan minua siitä, että itse toimii väärin? Pelkään, että äiti on yksinäinen ja että on minun syyni, jos en pidä yhteyttä. Mutta aloituksessa on kerrottu, miksi minulle yhteydenpitäminen on satuttavaa. En kestäisi jos äiti on turhaan onneton koska minä, mutta asioiden sopimisesta ei tule mitään, kun ihminen ei myönnä virheitään, eikö niin?

ap

Ehdin jo vastata kerran ennenkuin luin tämän, mutta jatkan vielä tuosta virheiden myöntämisestä... mitä lisäarvoa se oikeasti antaa sinulle että äitisi 'menettää kasvonsa' ja myöntää virheensä? Sinä tiedät että hän on väärässä ja todennäköisesti äitisikin tietää vaikka ei kykene sanomaan sitä ääneen.

Perhesiteiden ( äidin ja tyttären) ei pitäisi olla valtataistelua. Sinä olet nuori ja vahvoilla. Ole armollinen ja suvaitseva äidillesi. Mutta pidä myös huoli omista rajoistaso. Äitisi on vanha ja sinä kumminkin määräät tahdin.

5

Minusta tuollainen ei ole tervettä. Se opettaa ihmisille ihan vääristynyttä ajattelua ja epärehellisyyttä. Lisäksi jos toinen onkin narsisti, niin se on erittäin vahingollista olla käsittämättä sitä. Narsisti ei varsinaisesti paina villasella sinun virheitäsi, vaan myrkyttää sinut omista virheistään syylliseksi.

ap

Mutta tuolla ehdottomuudella henkilösuhteista tulee yhtä taistelua. Ja ei ole mitään järkeä riidellä tai taistella asioista joilla ei ole oikeasti mitään merkitystä. Se että minä olen oikeassa ei ole riidan arvoista. Siinä vaiheessa menen eteenpäin. Pystyn hyväksymään ihmiset vikoineen, kaikissa meissä on omat hyvätkin puolet ja lahjakkuudet. Niin sinussa kuin äidissäsikin.

Minun äitini ja mummoni pitivät 15 vuoden mykkäkoulun ennenkuin mummo kuoli. En usko että kukaan enää muisti mikä oli alunperin riidanaihe, mutta oli se mikä tahansa se ei ollut 15 vuoden arvoinen.

Minulle kuulosti että sinä käytät välejä äitiisi tai niiden katkaisemista vallan välineenä. Sekään ei ole reilua.

5

Sinun pitää vaan ymmärtää että et ole syyllinen siihen miten äitisi elämä meni. Ja ymmärtää että ei hän ymmärrä että hänen elämästä vastuu on hänellä itsellään. Ei kannata odottaa että hän koskaan ymmärtäisi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kun oikeasti, miten suhtautua äitiin niin, ettei hän pääse haukkumaan minua siitä, että itse toimii väärin? Pelkään, että äiti on yksinäinen ja että on minun syyni, jos en pidä yhteyttä. Mutta aloituksessa on kerrottu, miksi minulle yhteydenpitäminen on satuttavaa. En kestäisi jos äiti on turhaan onneton koska minä, mutta asioiden sopimisesta ei tule mitään, kun ihminen ei myönnä virheitään, eikö niin?

ap

Ehdin jo vastata kerran ennenkuin luin tämän, mutta jatkan vielä tuosta virheiden myöntämisestä... mitä lisäarvoa se oikeasti antaa sinulle että äitisi 'menettää kasvonsa' ja myöntää virheensä? Sinä tiedät että hän on väärässä ja todennäköisesti äitisikin tietää vaikka ei kykene sanomaan sitä ääneen.

Perhesiteiden ( äidin ja tyttären) ei pitäisi olla valtataistelua. Sinä olet nuori ja vahvoilla. Ole armollinen ja suvaitseva äidillesi. Mutta pidä myös huoli omista rajoistaso. Äitisi on vanha ja sinä kumminkin määräät tahdin.

5

Minusta tuollainen ei ole tervettä. Se opettaa ihmisille ihan vääristynyttä ajattelua ja epärehellisyyttä. Lisäksi jos toinen onkin narsisti, niin se on erittäin vahingollista olla käsittämättä sitä. Narsisti ei varsinaisesti paina villasella sinun virheitäsi, vaan myrkyttää sinut omista virheistään syylliseksi.

ap

Mutta tuolla ehdottomuudella henkilösuhteista tulee yhtä taistelua. Ja ei ole mitään järkeä riidellä tai taistella asioista joilla ei ole oikeasti mitään merkitystä. Se että minä olen oikeassa ei ole riidan arvoista. Siinä vaiheessa menen eteenpäin. Pystyn hyväksymään ihmiset vikoineen, kaikissa meissä on omat hyvätkin puolet ja lahjakkuudet. Niin sinussa kuin äidissäsikin.

Minun äitini ja mummoni pitivät 15 vuoden mykkäkoulun ennenkuin mummo kuoli. En usko että kukaan enää muisti mikä oli alunperin riidanaihe, mutta oli se mikä tahansa se ei ollut 15 vuoden arvoinen.

Minulle kuulosti että sinä käytät välejä äitiisi tai niiden katkaisemista vallan välineenä. Sekään ei ole reilua.

5

Mistä sinä tiedät, ettei se ollut 15 vuoden arvoinen? Miten uskallat päättää siitä mitä ne muut tunsivat?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kun oikeasti, miten suhtautua äitiin niin, ettei hän pääse haukkumaan minua siitä, että itse toimii väärin? Pelkään, että äiti on yksinäinen ja että on minun syyni, jos en pidä yhteyttä. Mutta aloituksessa on kerrottu, miksi minulle yhteydenpitäminen on satuttavaa. En kestäisi jos äiti on turhaan onneton koska minä, mutta asioiden sopimisesta ei tule mitään, kun ihminen ei myönnä virheitään, eikö niin?

ap

Ehdin jo vastata kerran ennenkuin luin tämän, mutta jatkan vielä tuosta virheiden myöntämisestä... mitä lisäarvoa se oikeasti antaa sinulle että äitisi 'menettää kasvonsa' ja myöntää virheensä? Sinä tiedät että hän on väärässä ja todennäköisesti äitisikin tietää vaikka ei kykene sanomaan sitä ääneen.

Perhesiteiden ( äidin ja tyttären) ei pitäisi olla valtataistelua. Sinä olet nuori ja vahvoilla. Ole armollinen ja suvaitseva äidillesi. Mutta pidä myös huoli omista rajoistaso. Äitisi on vanha ja sinä kumminkin määräät tahdin.

5

Minusta tuollainen ei ole tervettä. Se opettaa ihmisille ihan vääristynyttä ajattelua ja epärehellisyyttä. Lisäksi jos toinen onkin narsisti, niin se on erittäin vahingollista olla käsittämättä sitä. Narsisti ei varsinaisesti paina villasella sinun virheitäsi, vaan myrkyttää sinut omista virheistään syylliseksi.

ap

Mutta tuolla ehdottomuudella henkilösuhteista tulee yhtä taistelua. Ja ei ole mitään järkeä riidellä tai taistella asioista joilla ei ole oikeasti mitään merkitystä. Se että minä olen oikeassa ei ole riidan arvoista. Siinä vaiheessa menen eteenpäin. Pystyn hyväksymään ihmiset vikoineen, kaikissa meissä on omat hyvätkin puolet ja lahjakkuudet. Niin sinussa kuin äidissäsikin.

Minun äitini ja mummoni pitivät 15 vuoden mykkäkoulun ennenkuin mummo kuoli. En usko että kukaan enää muisti mikä oli alunperin riidanaihe, mutta oli se mikä tahansa se ei ollut 15 vuoden arvoinen.

Minulle kuulosti että sinä käytät välejä äitiisi tai niiden katkaisemista vallan välineenä. Sekään ei ole reilua.

5

Miten niin käytän välien katkaisua äitiini vallan välineenä, siis? Minkä vallan?

ap

Vierailija kirjoitti:

Sinun pitää vaan ymmärtää että et ole syyllinen siihen miten äitisi elämä meni. Ja ymmärtää että ei hän ymmärrä että hänen elämästä vastuu on hänellä itsellään. Ei kannata odottaa että hän koskaan ymmärtäisi

Mietin olenko syyllinen äidin tunteisiin.... Äidistä tuntuu kurjalta, oletettavasti, ja syynä äidin sanojen mukaan on se, että minä vaikutin siihen, ettei hänellä ole rahaa mennä hammas- ja silmälääkäriin. En tiedä miten siihen vaikutin. Äidilleni tämä tuntuu jollain tasolla olevan täysin todellinen syy. Minun on vaikea käsittää näin absurdeja ajatuskulkuja.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kun oikeasti, miten suhtautua äitiin niin, ettei hän pääse haukkumaan minua siitä, että itse toimii väärin? Pelkään, että äiti on yksinäinen ja että on minun syyni, jos en pidä yhteyttä. Mutta aloituksessa on kerrottu, miksi minulle yhteydenpitäminen on satuttavaa. En kestäisi jos äiti on turhaan onneton koska minä, mutta asioiden sopimisesta ei tule mitään, kun ihminen ei myönnä virheitään, eikö niin?

ap

Ehdin jo vastata kerran ennenkuin luin tämän, mutta jatkan vielä tuosta virheiden myöntämisestä... mitä lisäarvoa se oikeasti antaa sinulle että äitisi 'menettää kasvonsa' ja myöntää virheensä? Sinä tiedät että hän on väärässä ja todennäköisesti äitisikin tietää vaikka ei kykene sanomaan sitä ääneen.

Perhesiteiden ( äidin ja tyttären) ei pitäisi olla valtataistelua. Sinä olet nuori ja vahvoilla. Ole armollinen ja suvaitseva äidillesi. Mutta pidä myös huoli omista rajoistaso. Äitisi on vanha ja sinä kumminkin määräät tahdin.

5

Minusta tuollainen ei ole tervettä. Se opettaa ihmisille ihan vääristynyttä ajattelua ja epärehellisyyttä. Lisäksi jos toinen onkin narsisti, niin se on erittäin vahingollista olla käsittämättä sitä. Narsisti ei varsinaisesti paina villasella sinun virheitäsi, vaan myrkyttää sinut omista virheistään syylliseksi.

ap

Mutta tuolla ehdottomuudella henkilösuhteista tulee yhtä taistelua. Ja ei ole mitään järkeä riidellä tai taistella asioista joilla ei ole oikeasti mitään merkitystä. Se että minä olen oikeassa ei ole riidan arvoista. Siinä vaiheessa menen eteenpäin. Pystyn hyväksymään ihmiset vikoineen, kaikissa meissä on omat hyvätkin puolet ja lahjakkuudet. Niin sinussa kuin äidissäsikin.

Minun äitini ja mummoni pitivät 15 vuoden mykkäkoulun ennenkuin mummo kuoli. En usko että kukaan enää muisti mikä oli alunperin riidanaihe, mutta oli se mikä tahansa se ei ollut 15 vuoden arvoinen.

Minulle kuulosti että sinä käytät välejä äitiisi tai niiden katkaisemista vallan välineenä. Sekään ei ole reilua.

5

Mistä sinä tiedät, ettei se ollut 15 vuoden arvoinen? Miten uskallat päättää siitä mitä ne muut tunsivat?

ap

Vierestä katsoneena se 15 vuoden tuska ei todellakaan ollut sen arvoinen. Voithan sinä katkaista välit äitiisi, rankaista häntä kieltäytymällä vastaamasta puheluihin koska hän on sanonut vääriä asioita. Se ei vain ole sen arvoista. Koet että äitisi on kohdellut sinua lapsena väärin, mutta et sinä tule saamaan nautintoa kostosta vaan kärsit siinä rinnalla.

Ennen kuin osaa sanoa mitään niin pitäisi tietää, kumpi teistä on kadottanut muutaman inkkarin kanootista.

Tuntuu, että olen kamala tytär, kamala ihminen, koska äidistä tuntuu pahalta minun takiani, koska hänellä ei ole jostain absurdista syystä, joka liittyy minuun, varaa mennä edes lääkäriin. En kuitenkaan ala maksaa niitä hänelle koska hän on aiheuttanut erittäin pahaa mieltä minulle pitäessään minua syyllisenä asioihin, joihin en ole syypää. Syyttänyt, ei pyytänyt.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kun oikeasti, miten suhtautua äitiin niin, ettei hän pääse haukkumaan minua siitä, että itse toimii väärin? Pelkään, että äiti on yksinäinen ja että on minun syyni, jos en pidä yhteyttä. Mutta aloituksessa on kerrottu, miksi minulle yhteydenpitäminen on satuttavaa. En kestäisi jos äiti on turhaan onneton koska minä, mutta asioiden sopimisesta ei tule mitään, kun ihminen ei myönnä virheitään, eikö niin?

ap

Ehdin jo vastata kerran ennenkuin luin tämän, mutta jatkan vielä tuosta virheiden myöntämisestä... mitä lisäarvoa se oikeasti antaa sinulle että äitisi 'menettää kasvonsa' ja myöntää virheensä? Sinä tiedät että hän on väärässä ja todennäköisesti äitisikin tietää vaikka ei kykene sanomaan sitä ääneen.

Perhesiteiden ( äidin ja tyttären) ei pitäisi olla valtataistelua. Sinä olet nuori ja vahvoilla. Ole armollinen ja suvaitseva äidillesi. Mutta pidä myös huoli omista rajoistaso. Äitisi on vanha ja sinä kumminkin määräät tahdin.

5

Minusta tuollainen ei ole tervettä. Se opettaa ihmisille ihan vääristynyttä ajattelua ja epärehellisyyttä. Lisäksi jos toinen onkin narsisti, niin se on erittäin vahingollista olla käsittämättä sitä. Narsisti ei varsinaisesti paina villasella sinun virheitäsi, vaan myrkyttää sinut omista virheistään syylliseksi.

ap

Mutta tuolla ehdottomuudella henkilösuhteista tulee yhtä taistelua. Ja ei ole mitään järkeä riidellä tai taistella asioista joilla ei ole oikeasti mitään merkitystä. Se että minä olen oikeassa ei ole riidan arvoista. Siinä vaiheessa menen eteenpäin. Pystyn hyväksymään ihmiset vikoineen, kaikissa meissä on omat hyvätkin puolet ja lahjakkuudet. Niin sinussa kuin äidissäsikin.

Minun äitini ja mummoni pitivät 15 vuoden mykkäkoulun ennenkuin mummo kuoli. En usko että kukaan enää muisti mikä oli alunperin riidanaihe, mutta oli se mikä tahansa se ei ollut 15 vuoden arvoinen.

Minulle kuulosti että sinä käytät välejä äitiisi tai niiden katkaisemista vallan välineenä. Sekään ei ole reilua.

5

Mistä sinä tiedät, ettei se ollut 15 vuoden arvoinen? Miten uskallat päättää siitä mitä ne muut tunsivat?

ap

Vierestä katsoneena se 15 vuoden tuska ei todellakaan ollut sen arvoinen. Voithan sinä katkaista välit äitiisi, rankaista häntä kieltäytymällä vastaamasta puheluihin koska hän on sanonut vääriä asioita. Se ei vain ole sen arvoista. Koet että äitisi on kohdellut sinua lapsena väärin, mutta et sinä tule saamaan nautintoa kostosta vaan kärsit siinä rinnalla.

Siis kenelle tuska? Mummollesiko? Hänenkin olisi pitänyt kantaa vastuu itsestään, jos on loukannut jotakuta, niin osoittaa katumusta, aidosti. Ei vissiin osannut. Oliko se äitisi vika? Miksi se katumuksen puute ja kyvyttömyys olisi pitänyt ottaa hänen selkänahoistaan?

ap