Äiti on yrittänyt soittaa mulle ekaa kertaa sen jälkeen kun syytti minua siitä että hänellä ei ole rahaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kun oikeasti, miten suhtautua äitiin niin, ettei hän pääse haukkumaan minua siitä, että itse toimii väärin? Pelkään, että äiti on yksinäinen ja että on minun syyni, jos en pidä yhteyttä. Mutta aloituksessa on kerrottu, miksi minulle yhteydenpitäminen on satuttavaa. En kestäisi jos äiti on turhaan onneton koska minä, mutta asioiden sopimisesta ei tule mitään, kun ihminen ei myönnä virheitään, eikö niin?

ap

Ehdin jo vastata kerran ennenkuin luin tämän, mutta jatkan vielä tuosta virheiden myöntämisestä... mitä lisäarvoa se oikeasti antaa sinulle että äitisi 'menettää kasvonsa' ja myöntää virheensä? Sinä tiedät että hän on väärässä ja todennäköisesti äitisikin tietää vaikka ei kykene sanomaan sitä ääneen.

Perhesiteiden ( äidin ja tyttären) ei pitäisi olla valtataistelua. Sinä olet nuori ja vahvoilla. Ole armollinen ja suvaitseva äidillesi. Mutta pidä myös huoli omista rajoistaso. Äitisi on vanha ja sinä kumminkin määräät tahdin.

5

Minusta tuollainen ei ole tervettä. Se opettaa ihmisille ihan vääristynyttä ajattelua ja epärehellisyyttä. Lisäksi jos toinen onkin narsisti, niin se on erittäin vahingollista olla käsittämättä sitä. Narsisti ei varsinaisesti paina villasella sinun virheitäsi, vaan myrkyttää sinut omista virheistään syylliseksi.

ap

Mutta tuolla ehdottomuudella henkilösuhteista tulee yhtä taistelua. Ja ei ole mitään järkeä riidellä tai taistella asioista joilla ei ole oikeasti mitään merkitystä. Se että minä olen oikeassa ei ole riidan arvoista. Siinä vaiheessa menen eteenpäin. Pystyn hyväksymään ihmiset vikoineen, kaikissa meissä on omat hyvätkin puolet ja lahjakkuudet. Niin sinussa kuin äidissäsikin.

Minun äitini ja mummoni pitivät 15 vuoden mykkäkoulun ennenkuin mummo kuoli. En usko että kukaan enää muisti mikä oli alunperin riidanaihe, mutta oli se mikä tahansa se ei ollut 15 vuoden arvoinen.

Minulle kuulosti että sinä käytät välejä äitiisi tai niiden katkaisemista vallan välineenä. Sekään ei ole reilua.

5

Mistä sinä tiedät, ettei se ollut 15 vuoden arvoinen? Miten uskallat päättää siitä mitä ne muut tunsivat?

ap

Vierestä katsoneena se 15 vuoden tuska ei todellakaan ollut sen arvoinen. Voithan sinä katkaista välit äitiisi, rankaista häntä kieltäytymällä vastaamasta puheluihin koska hän on sanonut vääriä asioita. Se ei vain ole sen arvoista. Koet että äitisi on kohdellut sinua lapsena väärin, mutta et sinä tule saamaan nautintoa kostosta vaan kärsit siinä rinnalla.

Ja jos lukisit ajatuksella tätä ketjua, niin ymmärtäisit, etten minä kaipaa rangaista äitiäni.

ap

Eikä äitini ole kohdellut minua vain lapsuudessa väärin vaan juuri mitä kaksi viikkoa sitten syyttänyt MINUA siitä, ettei hänellä ole rahaa! Ei yhtään mieti mille sellainen ajatus omalta äidiltä voi lapsesta, joka varmasti ei ole syyllinen siihen mitenkään, tuntua.

ap

Hän ei ikinä valita edes rahapulaa, mutta sitten tulee tuollainen syytös jostain ulkoavaruudesta. Tai siis joskus on ottanu puheeksi ja ainakin kahdesti olen lainannut rahaa, 7000 ja 500 vai oliko se 700 auton moottoriremonttiin.

ap

Minä inhoan ihmisiä, jotka katsovat oikeudekseen heitellä toisia väärillä syytöksillä ja sitten vielä olla yhteydessä osoittamatta pienintäkään katumusta. Minä jos en katuisi kaikkea hänelle missä minä olen tehnyt väärin niin tulisi hirveät haukut.

ap

Silti mä kai säälin häntä mutta kai pitäis vaan lopettaa sääliminen.

ap

Hei ap,

Äitisi ehkä on pienessä mielessään miettinyt, että jos sinua ei olisi ollut, olisi hänen elämänsä varmaan (not) mennyt paremmin: hän olisi opiskellut lääkäriksi (not) eikä lähihoitajaksi, pariutunut jonkun 'paremman' miehen kanssa, voinut käyttää rahansa vain omiin juttuihinsa eikä sinun harrastuksiin ja vaatteisiin, ja nyt hänellä olisi joku muhkea säästö pankissa

millä kustantaa matkustelit ja hammashoidot...

Vika EI kuitenkaan ole sinun. Hän ja isäsi panivat sinut alulle, ja pitivät sinut. Sinulla ei ollut siihen mitään päätäntävaltaa. HÄN on elämässään tehnyt jokaisen valinnan itse, joutuen totta kai huomioimaan myös sinut, jonka hän valitsi synnyttää.

Nyt hän varmaan kärsii jostain vaihdevuosimasennuksesta - tässäkö se minun elämäni nyt oli, ja tuostakin (=AP) tuli vain tuollainen joka ei edes osaa kiitollinen olla. Kyllä Mä olen säälittävä kun en ole koskaan saanut tehdä mitä itse olen halunnut. Mutta, AP se on ihan Ok, että etäännyttää itsesi tuosta. Hänen elämänsä valinnat eivät ole sinun vikasi!

Ja jos on liian raskasta niin älä vastaa niihin soittoihin. Näin olen tehnyt itsekin - jolloin äitini marttyrimäisesti totesi 'jos mulla olisi ollut joku kohtaus niin olisit sitten vaan antanut minun kuolla tänne' mutta minä sanoin, että 'älä ikinä luota, että minä pystyn vastaamaan. Ja jos sulla on joku sairaskohtaus niin soita nyt hyvä ihminen hätänumeroon ja tilaa ambulanssi' (jonka jälkeen sain luurin korvaan ja parin viikon mykkäkoulun...)