Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten te muut inteovertit jaksatte olla koko päivän lastenne kanssa?
02.05.2017 |
Minulla on reipas 1-vuotias, jonka kanssa pitäisi olla kotona vielä kolme kuukautta. Hän on vauhdikas ja erittäin sosiaalinen, ei halua ollenkaan olla yksin. Koko ajan pitäisi jutella hänen kanssaan tai leikkiä jotain. Minulla taas on suuri tarve saada olla yksin välillä. Monen tunnin "pakkososiaalisuus" on minulle tosi rankkaa.
Lapsi on ihana, mutta hän on nyt alkanut nukkua vain 30-45 minuutin päiväunet. Aikaisemmin hän nukkui 2-3 tuntia, ja minulle jäi hyvin aikaa tehdä kotitöitä rauhassa, ja vähän ladata omia akkuja lukemalla vähän aikaa tai ottamalla pienet torkut. Se auttoi tosi hyvin jaksamaan: 4 h lapsen kanssa oloa, 2 h omaa rauhaa, 4 h lapsen kanssa oloa... ja sitten mies tuleekin töistä, ja ottaa lapsen hetkeksi hoiviinsa ennen iltatoimia. Mutta nyt kun lapsi ei oikein nuku, ehdin vain siivota lounaan jäljet ja käydä vessassa, ja sitten tuo lapsi jo herääkin. Ei oikein ole aikaa nollata ylitäyttä sosiaalisuusmittaria.
Tuntuu että pää räjähtää, kun en saa ollenkaan hengähtää keskellä päivää. Löytyisikö muilta introvertti-äideiltä mitään keinoja, miten jaksaa tätä vielä muutama kuukausi? Siis mahdollisimman tuskatta 👍🏼
Kommentit (31)
En jaksanut. Lapsi lopetti päiväunet vaille 2v iässä ja minä lähdin töihin, isä jäi vuorostaan kotiin. Nykyisin valvon tunnin pari kauemmin kuin muu perhe, jotta saan olla itsekseni hiljaisuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toiset lapset vaatii enemmän huomiota kuin toiset. Tsemppiä sinulle. Tiedän, mitä se on. Se jatkuu ainokaisella pitkään, n. 8 vuoden ikäänkin saattaa mennä, kunnes kaverit pääsee jo itsekin kylään. Voimia.
Silloin kun lapsi oli alle 2v. oli se etu, ettei yhteisen ajan tarvinnut olla kovin kummoista. Riitti kun istui lattialla ja antoi jotain huomiota. Ulkona kävellessä annoin ajatusten tuulettua, sekin vähän auttoi.
Päiväunille nukutin joko vieressä istuen ja luin samalla kirjaa. Tai sitten nautin rattaiden kanssa kävelylenkistä ja musiikista.
Emme käyneet muskareissa tai muissa. Piha ja puisto riittivät, joskus kyläiltiin.
Päiväunien jäätyä pois on rankempaa. Päivässä ei ole enää lepohetkeä. Toisaalta lapsi on niin iso että ymmärtää jos sanon että haluan juoda nyt kahvikupillisen yksin. Näytän kellosta milloin tulen leikkimään. Teemme paljon palapelejä ja tämä napero onneksi oppi jo tosi aikaisin lukemaan eli viihtyy kirjojen parissa.
Pitkin päivää tarvitsen sen pienen hetken hiljaisuudessa ja siten jaksan iltaan. Päiväunettomuus too onneksi iltarauhan jo 19.30.
Käytän kaiken päiväuniajan ihan vain itseeni. Kun lapset menee unille, niin koti saa olla ihan rempallaan sen aikaa.
Ulkoilu on myös hyvä, lapsi viihdyttää itse itseään ja äiti saa vain olla. Välillä teet pari hiekkakakkua ja jatkat taas kirjan lukemista tai vaan katselet taivaalle.
Vierailija kirjoitti:
Käytän kaiken päiväuniajan ihan vain itseeni. Kun lapset menee unille, niin koti saa olla ihan rempallaan sen aikaa.
Ulkoilu on myös hyvä, lapsi viihdyttää itse itseään ja äiti saa vain olla. Välillä teet pari hiekkakakkua ja jatkat taas kirjan lukemista tai vaan katselet taivaalle.
En oikeasti ymmärrä miksi tällä asenteella varustetut ihmiset tekevät lapsia. Siis oikeasti. Jos sen lapsen kanssa puuhailu on tuollaista tuskaa, niin miksi sellainen oli pakko hankkia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytän kaiken päiväuniajan ihan vain itseeni. Kun lapset menee unille, niin koti saa olla ihan rempallaan sen aikaa.
Ulkoilu on myös hyvä, lapsi viihdyttää itse itseään ja äiti saa vain olla. Välillä teet pari hiekkakakkua ja jatkat taas kirjan lukemista tai vaan katselet taivaalle.
En oikeasti ymmärrä miksi tällä asenteella varustetut ihmiset tekevät lapsia. Siis oikeasti. Jos sen lapsen kanssa puuhailu on tuollaista tuskaa, niin miksi sellainen oli pakko hankkia?
Koska sen jälkeen kun se vuoden vaikein aika on ohi, lapsen kanssa olemisesta nauttii ja muutenkin suurin osa ajasta on onnellinen lapsen kanssa? Sinun kommenttisi on järjetön, vähän sama kuin kysyisi miksi kukaan hankkii lapsia jos ei nauti synnytyksestä? Ihmiset ovat erilaisia, toisille vauva-aika on maailman ihaninta ja toiset nauttivat enemmän hieman vanhemman lapsen hoitamisesta. Jokaisen pitää kuitenkin kaikki vaiheet käydä läpi, ja johonkin vaiheeseen on ihan ok olla tuskastunut.
Päivähoito? Siellä lapsi saisi seuraa? Ei tarvisi olla yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö viihdy pihallakaan omissa puuhissaan? Hiekkalaatikolla kaivamassa? Jos siinä sivussa saisit lueskeltua kirjaa tai selattua puhelinta ja epäsosialisoitua välillä.
Lisäksi ehdotan, että siivoat lounassotkut lapsen ollessa hereillä, samoin vessassakäynnit. Ja kun lapsi painaa pään tyynyyn, sun oma aikasi alkaa siitä. Lapsen voi ottaa mukaan siivoushommiin, jos muuten alkaa parku.Niin yksivuotias? Olisi kuitenkin ihan suotavaa, että hieman tarkkailisi tuon ikäisen lapsen puuhia, eikä keskity mihinkään kirjaan yms. kovin intensiivisesti. Vaikka toki nykyään on tapana, että mammat istuu rivissä kännykkä kädessä ja muksut sitten tekee mitä sattuu.
Mun yksivuotias (tai puolitoista jo nykyään) uppoutui joihinkin puuhiin aika innolla ja riitti kun istui vieressä ja lueskeli kirjaa ja välillä kommentoi tekemisiä. Esimerkiksi ulkovaatteiden pukeminen ja kenkien järjestely oli tällaista puuhaa. Ja ulkona seuratessa aika monet lapset tuntuu uppoutuvan juuri hiekkalaatikkoleikkeihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytän kaiken päiväuniajan ihan vain itseeni. Kun lapset menee unille, niin koti saa olla ihan rempallaan sen aikaa.
Ulkoilu on myös hyvä, lapsi viihdyttää itse itseään ja äiti saa vain olla. Välillä teet pari hiekkakakkua ja jatkat taas kirjan lukemista tai vaan katselet taivaalle.
En oikeasti ymmärrä miksi tällä asenteella varustetut ihmiset tekevät lapsia. Siis oikeasti. Jos sen lapsen kanssa puuhailu on tuollaista tuskaa, niin miksi sellainen oli pakko hankkia?
Koska sen jälkeen kun se vuoden vaikein aika on ohi, lapsen kanssa olemisesta nauttii ja muutenkin suurin osa ajasta on onnellinen lapsen kanssa? Sinun kommenttisi on järjetön, vähän sama kuin kysyisi miksi kukaan hankkii lapsia jos ei nauti synnytyksestä? Ihmiset ovat erilaisia, toisille vauva-aika on maailman ihaninta ja toiset nauttivat enemmän hieman vanhemman lapsen hoitamisesta. Jokaisen pitää kuitenkin kaikki vaiheet käydä läpi, ja johonkin vaiheeseen on ihan ok olla tuskastunut.
Mutta tuo ensimmäisenä lainattu kuvaus kuulosta siltä, että lapsi on vastenmielinen otus, jota on vain pakko ulkoiluttaa. Ja toiveissa on, että hän muuttaa omilleen mahdollisimman pian.
En vain ymmärrä tuota marinaa lapsen kanssa olemisesta, kun sellaista ei kuitenkaan ole ihan pakko hankkia. Toki voi olla päiviä, että pitää vetää hieman syvempään henkeä, mutta jos joka päivä on tuollaisia tunteita kuin AP esimerkiksi kuvasi, niin kyllä minä ihan rehellisesti ihmettelen alkuperäisiä syitä lapsen hankkimiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puolentoista vuoden paikkeilla alkoi helpottamaan. En edes osaa sanoa mikä muutoksen sai aikaan. Tottuiko jatkuvaan seuraan vai oppiko vauva kommunikoimaan paremmin, pystyi puhumaan aikuismaisemmmin ilman tekopirteyttä ja lässytystä mitä pikkuvauvan kanssa joka voi pidemmän päälle uuvuttaa. Lisäksi kun aloin lukemasn lapselle päivittäin sain itsekin Sen inä levähtää. Rakastan lukemista. Lastenkirjat eivät edes niin haittaa. Monesti ovat upeita taidepläjäyksiä kuvineen ja väreineen
Alue: Aihe vapaa
Niin yksivuotias? Olisi kuitenkin ihan suotavaa, että hieman tarkkailisi tuon ikäisen lapsen puuhia, eikä keskity mihinkään kirjaan yms. kovin intensiivisesti. Vaikka toki nykyään on tapana, että mammat istuu rivissä kännykkä kädessä ja muksut sitten tekee mitä sattuu.