Kertokaa järkyttäviä/yllättäviä faktoja töistänne, joita muut ei tiedä
Olen itse hotellisiivooja, aikaa yhdelle huoneelle on 10 min. Juomalaseja ei koskaan pestä, itse pyyhin ne märällä rätillä puhtaaksi. Työkaveri pelkästään hönkäisee lasiin ja kuivaa liinalla. En juo koskaan hotellien laseista.
Kommentit (910)
Vierailija kirjoitti:
Hoitoalalla olen törmännyt vaikka mihin, ja se todella järkyttää.
Kerran menin perehdytysvuoroon yöhoitajaksi (olin juuri valmistunut) ja teimme yökön kanssa kierrosta. Yökkö availi sitten muiden vaippoja ja laittoikin ne takaisin kiinni. Eräällä vanhuksella oli ulosteet vaipoissa ja ihmettelin miksi sitten availi sitä jos ei pese, hän sitten sanoi ettei tartte, aamuvuoro hoitaa. Aamuun oli ainakin vielä 9 tuntia aikaa. Erikoinen logiikka.
Eräässä paikassa oli muutama pönäkkä laitoshuoltaja, jotka aina komensivat että vain pienet siivut kakkua tai muuta vanhuksille, että itelle jää myös. Jos oli vaikka joku piirakkapala, se saatettiin viipaloida kolmeen osaan. xD Ja nämä kuule söivät järkyt määrät niitä.
Sitten on nämä hygienian puutokset jotka ovat järkyttäviä. Osa hoitajista ei vaihda hanskoja edes potilaiden välillä tai käytä käsidesiä. Tulevat kipeenä töihin ja yskivät ilman että käsi edes on suojana suoraan ruokatarvikkeisiin tai potilaisiin päin. Osahan vanhuksista on saanut ihan keuhkokuumeita ja sitten onkin luonto jo korjannut pois. Osa hoitajista siis hoitaa oikeesti kipeenä heikkokuntoisia vanhuksia. Yhdessä paikassa jopa esimies tuli kuumeessa ja ripulissa töihin eikä suostunut lähtemään kotiin vaikka osa hoitajistakin jo kehotti. Lisäksi monien tekohampaat ovat sekoittuneet ja välillä niitä ei pestä varmaan pariin viikkoonkaan. Kotihoidossa on vanhuksia jotka oikeesti ovat ilman suihkua sen parikin kuukautta, koska ei ole aikaa houkutella kun itse kieltäytyvät.
Olin oikeesti todella järkyttynyt etenkin hygieniatasolla mitä sairaaloissakin törmää. Sitä laiminlyödään todella.
Kotihoidon asiakkaalla on oikeus kieltäytyä suihkusta, minkä sille voi. Ei siel todella ole aikaa 5tuntia kehottaa sitä muoria suihkuun, jos seei ite sinne halua!
[/quote]
Itsekin olen nähnyt kuinka hoitajat syövät potilaan ruokia laitoksessa. Kuinkahan kotihoidossa olevan esim. hedelmät kelpaavat tai lääkkeet?[/quote]
Ootko ikinä käyny kotihoidossa niiden mummojen kotona, jotka asioista ei enää nii hyvin ole perillä. Ei todella tee mieli koKea niihi hedelmii tai ruokiin, ties millä ulosteisilla käsillä koskettu jne. Ja niistä lääkkeistä, niistä näkee jos niitä puuttuu..
Olen lähihoitajana vanhuspuolella, yksityisessä monikansallisessa veroparatiisifirmaahar ssa. Asiat tehdään hutiloiden, ei niin väliä kunnon hoidosta.Suurin osa työ-ajasta kuluu siivoamiseen, vanhukset ovat toissijaisia. Mitään virikkeitä ei ole, omaisille täytyy esittää että kaikki on hyvin. Ulkomaalaisia, kielitaidottomia hoitajia töissä, he eivät ymmärrä suomen työlakeja. Työnantaja käyttää heitä hyväkseen. Suomalaiset hoitajat, jotka uskaltavat kritisoida asioita, irtisanotaan. Firman nimi alkaa kirjaimella A.

Ehkä ne sinunkin työt loppuu. Miksi sinne vanhuksen luo edes mennään. Kieltäytyy se kuitenkin kaikesta.
Minulla on kokemusta eräästä yksityisestä hoiva-alan firmasta, alkaa E:llä. Sielläkin käytettiin tosi paljon kielitaidottomia työntekijöitä. Mun käy sääliksi sekä ne työntekijät että asiakkaat, koska se tilanne on molemmille tosi epäreilu. Perehdytystäkään ei viitsitty tehdä englanniksi, suomeksi vaan huudettiin ja oletettiin että no se menee varmaan vähän sinne päin. Kyseinen firma käytti myös opiskelijoita tosi törkeästi väärin, opiskelijaa ei IKINÄ saisi jättää yksin asiakkaiden kanssa koska opiskelijalle ei voi antaa vastuuta, mutta kyseisessä paikassa kaksi opiskelija saatettiin jättää asiakkaiden kanssa yksin koko osastolle ja vuorotkin saatettiin suunnitella niin että opiskelija on yksi työntekijöistä ja korvaa "oikean" työntekijän. Ei varmaan tule yllätyksenä, että nämä opiskelijat oli myös suht kielitaidottomia eivätkä varmasti osanneet puuttua epäkohtiin tai vaatia palkkaa (jos opiskelijaa käyttää työvoimana korvaamaan "oikea" työntekijä, hänelle pitää maksaa palkkaa).

No, huolehditaanko edes vanhuksen puhtaudesta saati ravinnon saannista? Onhan se siivouskin puhtautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pysty valitettavasti osallistumaan tähän ketjuun mutta pakko kommentoida ison päivittäistavaraketjun edustajana, että meillä ei ikinä, oikeasti ikinä myydä asiakkaalle tarkoituksella vanhaa tavaraa. Mitään vanhaksi mennyttä ei laiteta palvelutiskiin, jauheliha tehdään vain tuoreista raaka-aineista.
Ostan itsekin meidän palvelutiskistä, enkä tekisi niin jos vähänkin arveluttaisi.Lisäksi vielä kommentti asiakkaista. Meillä tiedetään että asiakas on se joka meidänkin palkat maksaa, siksi meillä ei asiakkaita haukuta.
Halusin vaan oikoa näitä kauhutarinoita, mitä luin tästä ketjusta. Kaikkialla ei niin toimita.
Hyvä, että tällaisiakin ruokakauppoja on. Olisi mukava tietää, mikä ketju. Stockmannhan on jäänyt kiinni vanhojen juustojen myynnistä irtotiskistä.
Haluaisin tietää myös, mikä hotelli /-ketju on se, jossa lasit pyyhitään luutulla tai hönkäillään puhtaaksi ja kylppäri kuivataan edellisen asiakkaan likaisella pyyhkeellä. Ilmoittaisin hotellin johdolle ja terveysviranomaisille.
Juustothan on parhaimmillaan yleensä päiväyksen jo mentyä. Eivät ehdi kypsyä päiväykseen mennessä. Ihan turha heittää syömäkelpoista juustoa roskiin. Ihmiset on vaan niin neuroottisia päiväystensä kanssa. Ja sä et näytä tietävän juustoista yhtään mitän, mutta halusit päästä haukkumaan Stockmannia.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kokemusta eräästä yksityisestä hoiva-alan firmasta, alkaa E:llä. Sielläkin käytettiin tosi paljon kielitaidottomia työntekijöitä. Mun käy sääliksi sekä ne työntekijät että asiakkaat, koska se tilanne on molemmille tosi epäreilu. Perehdytystäkään ei viitsitty tehdä englanniksi, suomeksi vaan huudettiin ja oletettiin että no se menee varmaan vähän sinne päin. Kyseinen firma käytti myös opiskelijoita tosi törkeästi väärin, opiskelijaa ei IKINÄ saisi jättää yksin asiakkaiden kanssa koska opiskelijalle ei voi antaa vastuuta, mutta kyseisessä paikassa kaksi opiskelija saatettiin jättää asiakkaiden kanssa yksin koko osastolle ja vuorotkin saatettiin suunnitella niin että opiskelija on yksi työntekijöistä ja korvaa "oikean" työntekijän. Ei varmaan tule yllätyksenä, että nämä opiskelijat oli myös suht kielitaidottomia eivätkä varmasti osanneet puuttua epäkohtiin tai vaatia palkkaa (jos opiskelijaa käyttää työvoimana korvaamaan "oikea" työntekijä, hänelle pitää maksaa palkkaa).
Iänikuinen jankkaus että opiskelijat on työvoimaa. Meneehän sen työntekijän aikaa siihen kun se niitä urveloita vetää perässään.
T. Hoitaja joka itsekin ihan opiskellut. Ja oli hienoa, kun luotettiin ja sai tehdä asioita yksinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoitoalalla olen törmännyt vaikka mihin, ja se todella järkyttää.
Kerran menin perehdytysvuoroon yöhoitajaksi (olin juuri valmistunut) ja teimme yökön kanssa kierrosta. Yökkö availi sitten muiden vaippoja ja laittoikin ne takaisin kiinni. Eräällä vanhuksella oli ulosteet vaipoissa ja ihmettelin miksi sitten availi sitä jos ei pese, hän sitten sanoi ettei tartte, aamuvuoro hoitaa. Aamuun oli ainakin vielä 9 tuntia aikaa. Erikoinen logiikka.
Eräässä paikassa oli muutama pönäkkä laitoshuoltaja, jotka aina komensivat että vain pienet siivut kakkua tai muuta vanhuksille, että itelle jää myös. Jos oli vaikka joku piirakkapala, se saatettiin viipaloida kolmeen osaan. xD Ja nämä kuule söivät järkyt määrät niitä.
Sitten on nämä hygienian puutokset jotka ovat järkyttäviä. Osa hoitajista ei vaihda hanskoja edes potilaiden välillä tai käytä käsidesiä. Tulevat kipeenä töihin ja yskivät ilman että käsi edes on suojana suoraan ruokatarvikkeisiin tai potilaisiin päin. Osahan vanhuksista on saanut ihan keuhkokuumeita ja sitten onkin luonto jo korjannut pois. Osa hoitajista siis hoitaa oikeesti kipeenä heikkokuntoisia vanhuksia. Yhdessä paikassa jopa esimies tuli kuumeessa ja ripulissa töihin eikä suostunut lähtemään kotiin vaikka osa hoitajistakin jo kehotti. Lisäksi monien tekohampaat ovat sekoittuneet ja välillä niitä ei pestä varmaan pariin viikkoonkaan. Kotihoidossa on vanhuksia jotka oikeesti ovat ilman suihkua sen parikin kuukautta, koska ei ole aikaa houkutella kun itse kieltäytyvät.
Olin oikeesti todella järkyttynyt etenkin hygieniatasolla mitä sairaaloissakin törmää. Sitä laiminlyödään todella.
Kotihoidon asiakkaalla on oikeus kieltäytyä suihkusta, minkä sille voi. Ei siel todella ole aikaa 5tuntia kehottaa sitä muoria suihkuun, jos seei ite sinne halua!
Ehkä ne sinunkin työt loppuu. Miksi sinne vanhuksen luo edes mennään. Kieltäytyy se kuitenkin kaikesta.
Ehkä tää oli just se syy kun vaihdoin muualle töihin. Plus ne sadat muut ongelmat siä..
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olen nähnyt kuinka hoitajat syövät potilaan ruokia laitoksessa. Kuinkahan kotihoidossa olevan esim. hedelmät kelpaavat tai lääkkeet?
Ootko ikinä käyny kotihoidossa niiden mummojen kotona, jotka asioista ei enää nii hyvin ole perillä. Ei todella tee mieli koKea niihi hedelmii tai ruokiin, ties millä ulosteisilla käsillä koskettu jne. Ja niistä lääkkeistä, niistä näkee jos niitä puuttuu..
Kyllä nyt banaanin voisi syödä 😅. Niin, ja minua inhottaa kun en tiedä kuinka paskaisilla käsillä toinen hoitaja koskee kaikkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kokemusta eräästä yksityisestä hoiva-alan firmasta, alkaa E:llä. Sielläkin käytettiin tosi paljon kielitaidottomia työntekijöitä. Mun käy sääliksi sekä ne työntekijät että asiakkaat, koska se tilanne on molemmille tosi epäreilu. Perehdytystäkään ei viitsitty tehdä englanniksi, suomeksi vaan huudettiin ja oletettiin että no se menee varmaan vähän sinne päin. Kyseinen firma käytti myös opiskelijoita tosi törkeästi väärin, opiskelijaa ei IKINÄ saisi jättää yksin asiakkaiden kanssa koska opiskelijalle ei voi antaa vastuuta, mutta kyseisessä paikassa kaksi opiskelija saatettiin jättää asiakkaiden kanssa yksin koko osastolle ja vuorotkin saatettiin suunnitella niin että opiskelija on yksi työntekijöistä ja korvaa "oikean" työntekijän. Ei varmaan tule yllätyksenä, että nämä opiskelijat oli myös suht kielitaidottomia eivätkä varmasti osanneet puuttua epäkohtiin tai vaatia palkkaa (jos opiskelijaa käyttää työvoimana korvaamaan "oikea" työntekijä, hänelle pitää maksaa palkkaa).
Iänikuinen jankkaus että opiskelijat on työvoimaa. Meneehän sen työntekijän aikaa siihen kun se niitä urveloita vetää perässään.
T. Hoitaja joka itsekin ihan opiskellut. Ja oli hienoa, kun luotettiin ja sai tehdä asioita yksinkin.
Ihana suhtautuminen opiskelijoihin! Toivottavasti et toimi työpaikallasi ohjaajana.
Minustakin oli kiva kun sai vastuuta sopivissa määrin, mutta en missään nimessä olisi ollut pätevä olemaan vastuussa koko osastosta yksin tai toisen opiskelijan kanssa. On se hienoa että luotetaan, mutta joku suhteellisuudentaju pitää olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kokemusta eräästä yksityisestä hoiva-alan firmasta, alkaa E:llä. Sielläkin käytettiin tosi paljon kielitaidottomia työntekijöitä. Mun käy sääliksi sekä ne työntekijät että asiakkaat, koska se tilanne on molemmille tosi epäreilu. Perehdytystäkään ei viitsitty tehdä englanniksi, suomeksi vaan huudettiin ja oletettiin että no se menee varmaan vähän sinne päin. Kyseinen firma käytti myös opiskelijoita tosi törkeästi väärin, opiskelijaa ei IKINÄ saisi jättää yksin asiakkaiden kanssa koska opiskelijalle ei voi antaa vastuuta, mutta kyseisessä paikassa kaksi opiskelija saatettiin jättää asiakkaiden kanssa yksin koko osastolle ja vuorotkin saatettiin suunnitella niin että opiskelija on yksi työntekijöistä ja korvaa "oikean" työntekijän. Ei varmaan tule yllätyksenä, että nämä opiskelijat oli myös suht kielitaidottomia eivätkä varmasti osanneet puuttua epäkohtiin tai vaatia palkkaa (jos opiskelijaa käyttää työvoimana korvaamaan "oikea" työntekijä, hänelle pitää maksaa palkkaa).
Iänikuinen jankkaus että opiskelijat on työvoimaa. Meneehän sen työntekijän aikaa siihen kun se niitä urveloita vetää perässään.
T. Hoitaja joka itsekin ihan opiskellut. Ja oli hienoa, kun luotettiin ja sai tehdä asioita yksinkin.Ihana suhtautuminen opiskelijoihin! Toivottavasti et toimi työpaikallasi ohjaajana.

Olen ollut opiskelijavastaavana ja myöskin opettajana. Lopettakaa asiaton kirjottelu ja tehkää työnne varsinkin jos se on sitä tärkeää perushoitoa.

Sulkeeko asiaton kirjoittelu av:lla vapaa-aikana töiden tekemisen jotenkin pois? Mitä ihme hölynpölyä tuo nyt on? Eikä noissa edellisen kommentoijan viesteissä edes ollut mitään asiatonta :D
Täällä hoivapaikkojen esimiehet paniikissa yrittävät selittää asiat parhain päin. Totuushan on se, että yksityiset veroparatiisifirmat tekevät voittoa , huonosti palkatuilla lähihoitajilla, minimi mitoituksella. Hoitohenkilöstö on pakoitettu sanomaan mitä johtajat sanelevat. Totuus on aivan toinen. Omaiset, ottakaa selvää mitä seinien sisällä oikeasti tapahtuu.

Et sitten halua kertoa mikä yritys kyseessä..? Edes alkukirjainta?
Vierailija kirjoitti:
Entisessä työpaikassa asiakkaille näytettiin virheellisiä diagrammeja, jotta pystyttiin vaikuttamaan ostopäätökseen. Vaitiolovelvollisuus estää kertomasta mitä työtä tein.
hmm joku televisio-työ jossa on saatu ihmiset käyttämään enemmän rahaa äänestääkseen suosikkejaan kun on tilanne näyttänyt huonolta vaikka todellisuudessa ei olis ollu tarvetta törsätä niin paljoa :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoitoalalla olen törmännyt vaikka mihin, ja se todella järkyttää.
Kerran menin perehdytysvuoroon yöhoitajaksi (olin juuri valmistunut) ja teimme yökön kanssa kierrosta. Yökkö availi sitten muiden vaippoja ja laittoikin ne takaisin kiinni. Eräällä vanhuksella oli ulosteet vaipoissa ja ihmettelin miksi sitten availi sitä jos ei pese, hän sitten sanoi ettei tartte, aamuvuoro hoitaa. Aamuun oli ainakin vielä 9 tuntia aikaa. Erikoinen logiikka.
Eräässä paikassa oli muutama pönäkkä laitoshuoltaja, jotka aina komensivat että vain pienet siivut kakkua tai muuta vanhuksille, että itelle jää myös. Jos oli vaikka joku piirakkapala, se saatettiin viipaloida kolmeen osaan. xD Ja nämä kuule söivät järkyt määrät niitä.
Sitten on nämä hygienian puutokset jotka ovat järkyttäviä. Osa hoitajista ei vaihda hanskoja edes potilaiden välillä tai käytä käsidesiä. Tulevat kipeenä töihin ja yskivät ilman että käsi edes on suojana suoraan ruokatarvikkeisiin tai potilaisiin päin. Osahan vanhuksista on saanut ihan keuhkokuumeita ja sitten onkin luonto jo korjannut pois. Osa hoitajista siis hoitaa oikeesti kipeenä heikkokuntoisia vanhuksia. Yhdessä paikassa jopa esimies tuli kuumeessa ja ripulissa töihin eikä suostunut lähtemään kotiin vaikka osa hoitajistakin jo kehotti. Lisäksi monien tekohampaat ovat sekoittuneet ja välillä niitä ei pestä varmaan pariin viikkoonkaan. Kotihoidossa on vanhuksia jotka oikeesti ovat ilman suihkua sen parikin kuukautta, koska ei ole aikaa houkutella kun itse kieltäytyvät.
Olin oikeesti todella järkyttynyt etenkin hygieniatasolla mitä sairaaloissakin törmää. Sitä laiminlyödään todella.
Kotihoidon asiakkaalla on oikeus kieltäytyä suihkusta, minkä sille voi. Ei siel todella ole aikaa 5tuntia kehottaa sitä muoria suihkuun, jos seei ite sinne halua!
Tässä en syyllistäkään hoitajia, vaan koko järjestelmää. Musta on aika ikävää ettei normaali hygieniataso toteudu kun tilanne on mikä on. Jos olisi aikaa, ehkäpä vanhuksetkin sinne suihkuun lähtisivät. Ensin istuttaisiin alas, juteltaisiin kuulumisia ja annetaan aikaa. Näin syntyy hyvä ja luottamuksellinen suhde ja suihkun myyminen asiakkaalle onnistuu. Vanhuksetkin ovat ihmisiä ja he jos jotkut, tarvitsevat aikaa ja läsnäoloa. Hoitosuunnitelmassa lukee että suihku kerran viikossa niin onhan se ikävää että se toteutuu vain puolen vuoden välein. Palvelusta kuitenkin maksetaan. Keinoja kyllä löytyy. Väkisin ei ketään aletakaan raahaamaan. Kuitenkin jokaisella meistä on oikeus puhtauteen ja hyvään oloon silloin kun omat voimavarat siihen eivät riitä.
Tämä nyt tuskin tulee yllätyksenä kellekään mutta kebab-pitserioiden hygienia yms. käsitykset.
Olin nuorena töissä pitseriassa ja niitä pitsojen täytteitä säilytettiin sellaisessa laatikostossa, joka piti ne kylmässä. Mutta kun näitä ei vaihdettu kuin joskus ja jouluna, eikä välttämättä silloinkaan. Jos katkaravuista jäi jotain niin seuraavana päivänä päälle sekoitettiin pakkasesta otettua. Eli siellä saattoi olla neljä päivää takaisin pakkasesta otettua katkarapua, joka oli vain sekoitettu "uudempiin".
Muistan yhdenkin kerran (opiskelin kokiksi joten hygieniakäsitys oli erittäin selvillä) että ne ananakset olivat olleet jo pidemmän aikaa siinä laatikostossa mutta pomo kielsi vaihtamasta, tulisi tappiota. Ensin käytetään vanhat pois ja sitten vasta uutta tilalle. Eräs työkaveri (ei-suomalainen) hermostui pomon ollessa pois ja vippasi kaikki roskiin. Sai potkut. Sääli, oli ihan paras työkaveri koska hän sentään tiesi hygienian ja osasi puhua suomea.
Mutta toisaalta tiedän yhden pitserian jossa mitään ruoka-ainetta ei käsitelty ilman hanskoja ja nekin piti vaihtaa aina vaihtaa kun vaihdettiin ruoka-aineesta toiseen. Kuten myös leikkuulaudat.
Yrittäkääs arvata, kummassa oli vähemmän ruokamyrkytyksiä....ja ei, en suostu vieläkään syömään kebab-pitseriassa.
Työmaalla nousee monenmoisia ihmisten luita pääkalloista sääriluihin aika ajoin esille - ne kaivetaan vaan takaisin maahan ihmisten näkyviltä, ettei ihmiset säikähtele.
Aika harmitonta siis verrattuna teidän muiden juttuihin :o
Olin pari vuotta töissä eräässä ruokakaupassa. Siellä oloni aikana tuli remontti, jossa kauppa pieneni ja sen myötä pomo päätti, että voidaan hoitaa siivous omalla porukalla siivousfirman käyttämisen sijaan. Siivous oli hoidettava sitten muiden töiden ohessa, mitään lisätunteja ei kukaan todellakaan kyseistä hommaa varten saanut. Siivoukseen ei ollut ohjeistusta eikä perehdytystä, eikä kunnon välineitä. Kaupassa oli palvelutiski, ja sen sekä keittiön puhdistus ja kaikkien tiskien hoitaminen kuului tiskin työntekijälle, aikaa tähän oli tiskin sulkemisen jälkeen tunti. Ihan kauhean huolella ei siinä ajassa saanut paikkoja siivottua, kun tiskitkin oli pestävä käsin, koska astianpesukoneesta ei ollut mihinkään. Pakkeja kertyi päivän mittaan isot kasat ja tiskiä oli kunnon vuori. Tiskin purkaminen ja myytävien tuotteiden pakkaaminen/pois heittäminen hoidettiin toki myös sen tunnin aikana. Työntekijästä riippuen jäätiin joko palkattomiin ylitöihin hoitamaan hommat loppuun, tai jätettiin tiskit myyjien hoidettavaksi muiden iltahommien ohessa. Keittiö ja lihakylmiöt oli siivottomia, kun aikaa ei ollut kuin pyyhkiä pahimmat roiskeet pinnoilta.
Lisäksi kaupassa oli asiakasvessat, joiden siivoaminen kuului meille myyjille. Työsopparissa ei toki tällaisesta hommasta ollut mainintaa, eikä se meidän työnkuvaan oikeasti olisi kuulunut. Ei ollut yksi tai kaksi kertaa, kun joku asiakas ripuloi vessat seiniä myöten, kerran löytyi ne paskaiset kalsaritkin pöntön takaa. Suurin osa meistä myyjistä kieltäytyi siivoamasta näitä sotkuja; ei tuntunut kovin hyvältä ajatukselta käydä kuuraamassa ripulia ja sitten mennä samoissa vaatteissa takaisin kassalle käsittelemään asiakkaiden ostoksia saati sitten lihatiskiin käsittelemään pakkaamattomia elintarvikkeita. Pomokin ymmärsi tämän eikä kehdannut alkaa asiasta vääntämään, mutta jätti kuitenkin homman meidän huoleksemme. Monesti laitettiin vaan epäkunnossa-kyltti vessan oveen, mutta lopulta joku ylitunnollinen työntekijä päätyi ne sotkut siivoamaan, kun ei hennonnut jättää tekemättä pomon määräämää hommaa. Vessojen siivottomuudesta tuli usein asiakaspalautetta.
Oiva-tarkastuksessa saatiin surullinen naama, mutta tarkastaja tuli vähän ajan päästä uusintakäynnille etukäteen ilmoitettuna ajankohtana, jota ennen kuurattiin paikat kuntoon ja saatiin hymynaama. Me työntekijät annettiin epäkohdista palautetta kauppiaalle usein, mutta ei kiinnostanut. Kaupalla meni niin huonosti, ettei yksinkertaisesti ollut varaa maksaa mistään. Sittemmin koko pulju joutui sulkemaan ovensa.