Kannattaako lapsia hankkia, jos haluaa elämän olevan ensisijaisesti helppoa ja mukavaa?

Vierailija kirjoitti:

Itämainen viisaus nuhtelee kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen herkkä ja asioihin voimakkaasti reagoiva ihminen, ja nuoruus ja varhainen aikuisuus on ollut minulle melkoista kamppailua. Puhe mukavuusalueelta poistumisen tärkeydestä huvittaa, kun itse koetan päivittäin tasapainoilla, jotta pääsisin sinne edes hetkeksi. Kannattaako tällaisen ihmisen hankkia lapsia? Oletan, että lasten hankinta lisää elämän kuormittavuutta, monimutkaisuutta ja raskautta joka tapauksessa vaikka voikin tarjota isoja tunnekokemuksia sellaisia kaipaaville.

Jos tiedät että nyt elämä on helppoa ja mukavaa niin sitten ei. Yleensä ihminen tottuu samaan ja kaikesta pienestä tulee sitten epämukavaa ja sellaista että tekee mieli sanoa perkele tai potkaista roskapönttöä.

Lasten kanssa elämä tulee olemaan 10x vaikeampaa mutta tavallaan sitten tietää ne hetket kun on oikeasti helppoa. Eli se helppous ja vaikeus on aina vakio. Ihminen mukautuu tilanteeseen nopeasti.

Laotse aikoinaan mainitsi paljon viisauksia mutta haluaisin jakaa kanssasi kahden kesken tämän viisauden.

Raskaus on keveyden perusta. Rauhallisuus on kiireen hallitsija. Siksi mestari kulkee koko päivän, eikä kuitenkaan luovu raskaasta taakastaan.

Kiitos kommentistasi. Elämäni ei ole tällä hetkellä helppoa ja mukavaa, eikä se ole ollut sellaista koko aikuisikääni, mutta pienin askelin olen sitä kohti menossa, karsimalla elämästä turhaa ja kuuntelemalla tarkemmin omia tarpeitani.

Sanot, että ihminen tottuu kaikenlaiseen ja että vaikeus on vakio, mutta kyllä minun elämässäni on ainakin ollut tilanteita ja jaksoja, jotka ovat olleet erityisen kuormittavia ja joihin en ole sopeutunut. Tuntuu, että useimmilla muilla ihmisillä se skaala tilanteita, joihin voi sopeutua, on laajempi kuin minulla. Kuten sanottu, en useinkaan pääse omalle mukavuusalueelleni, ja kun pääsen, lipeän helposti sieltä pois.

Olethan sinä sopeutunut jos olet elossa. Kun pääset niin lipeät pois eli sinulla menee mainiosti. Voit myös ajatella menneiden aikojen ihmisiä jotka elivät vielä raskaammissa olosuhteissa ja silti onnistuivat lisääntymään ja saamaan jälkipoven eteenpäin suorittamaan samaa riittiä kuin esi-emäntänsä.

Pitää oppia ettei elämä ole leikki jossa saa vain hyvää. Oikeastaan mikään suunniteltu pelikään ei ole viihdyttävä jos pelissä aina voittaisi. Voitto muuttuisi vakioksi.

Siksi säännöt sanovat että voittoon kuuluu myös häviö.

Jos et ole tyytyväinen elämän leikkiin niin voit lopettaa leikin kesken. Lohdutukseksi täytyy muistuttaa että leikki kyllä loppuu aikanaan itsestäänkin. Kun muistutat aamuisin itseäsi että tämä leikki loppuu joskus niin ehkä se lohduttaa sinua jatkamaan peliä, koska siihen sisältyy paljon salaisuuksia, seikkailuja ja ehkä voittojakin.

On kuitenkin huonoa pelihenkeä sanoa että en tykkää tästä pelistä koska en voita. Se on kiukuttelua. Voit välillä hengähtää ja käydä vessassa tai tupakalla tai ihan mikä sinua rentouttaa ja sitten jatkaa taas tätä elämän mittaista peliä.

Tärkeää on kunnioittaa kaikkia jotka on leikissä mukana, koska hyvä pelihenki on tärkeää ja luo oikean tunnelman. Perheleikki on yksi leikki. Voit leikkiä ihan mitä tahansa haluat, muistat vain säännöt jossa kunnioitetaan muita pelaajia.

Sana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen herkkä ja asioihin voimakkaasti reagoiva ihminen, ja nuoruus ja varhainen aikuisuus on ollut minulle melkoista kamppailua. Puhe mukavuusalueelta poistumisen tärkeydestä huvittaa, kun itse koetan päivittäin tasapainoilla, jotta pääsisin sinne edes hetkeksi. Kannattaako tällaisen ihmisen hankkia lapsia? Oletan, että lasten hankinta lisää elämän kuormittavuutta, monimutkaisuutta ja raskautta joka tapauksessa vaikka voikin tarjota isoja tunnekokemuksia sellaisia kaipaaville.

Boldatut lauseet saavat minut ajattelemaan, että jäsentäisin kysymyksen itse ehkä eri tavalla kuin sinä, ap. Ethän sinä jättäisi lapsia hankkimatta kai sen takia, että "haluat elämän olevan helppoa ja mukavaa", vaan sen takia, ettet jaksaisi vielä raskaampaa elämää kuin mitä elät jo nyt? Tuskin kukaan, jonka elämä jo valmiiksi on "melkoista kamppailua", haluaisi sen olevan vielä vaikeampaa. Jokainen elää voimavarojensa mukaan.

Tämän vuoksi otsikko viittaa mielestäni erilaiseen tilanteeseen kuin viestin sisältö.

On totta, että en halua tehdä elämästäni raskaampaa, mutta kyllä minä lopulta haluan elämäni olevan myös helppoa ja mukavaa. Parin vuoden sisään elämäntilanteeni on toivottavasti sellainen, että tuo on realistinen toive. Se, että koen elämän perusluonteeltaan aika raskaaksi on toki osittain herkkyydestäni johtuvaa, mutta paljolti kyse on myös siitä, miten ankarasti ja vaativasti olen suhtautunut itseeni. Olen vasta ihan viime aikoina alkanut nähdä herkkyyden myös vahvuutena. Olen alkanut miettiä, minkälainen elämä todella sopii minulle ja minkälainen ei.

Ymmärrän toki, että aika moni pitää helppoutta ja mukavuutta jollakin tavalla arveluttavina elämänarvoina, ja ajatus kärsimyksen kirkastavasta vaikutuksesta elää protestanttisessa kulttuurissamme vahvana. Itse en vain mitenkään osaa nähdä asiaa noin. Helppous ja mukavuus tarkoittaa minulle sitä, että on tilaa hengittää, rentoutua ja omistautua niille asioille, joita pitää tärkeänä. Se on vastakohta  taisteluvalmiustilalle, johon kehoni tuntuu juuttuvan muita helpommin.

No mun mielestä pikkulasten kanssa kaikki on vaikeampaa. Siivous, ruoanlaitto, matkustaminen, työssäkäynti - kaikki muuttuu vaikeammaksi. Tosin minä sanon tämän vasta yhden lapsen kokemuksella, ja hänkin vasta taapero. Oletan että viiden vuoden päästä on helpompaa.

Mutta sehän ei toki tarkoita, että jos jokin on vaikeaa, ettei se voisi olla samaan aikaan mukavaa ja hauskaa. Siivous 1,5v:n kanssa voi olla oikeasti aika hulvatontakin. 

Vastauksena kysymykseesi: ei sitä oikeasti voi sanoa toiselle pitäisikö lapsia hankkia vai ei. Sen verran voin sanoa, että ainakin ensimmäiset kaksi vuotta kaikki on vaikeampaa ja oma vapaus vähenee huomattavasti. Nainen on sidotumpi lapseen kuin mies ensimmäiset vuodet, ja sille ei oikein voi mitään (ellei toki päätä että mies jää heti kotiin, ja näin vauva kiintyy ensisijaisesti isään - mutta isän pitää tietää sitten ettei hän voi tuosta noin vaan varata viikon leporeissua itselleen). Mutta mun mielestä sen sitovuuden pitää tasaantua ajan kanssa, ja mies ei voi heittäytyä yhdeksi lapseksi joukkoon. Miehen pitää hoitaa oma osuus kodinhoidosta, kauppareissuista yms. Sekin jo helpottaa arkea ja elämää, kun on tasavertainen parisuhde.

Mutta, kun kerran kysyit, niin on tämä vaikeampaa elämää. Aina näihin ketjuihin tulee niitä jotka kertovat kuinka lapset hoituvat sivussa, äitiysloma on niin ihanaa ja leppoisaa aikaa jne. No ei se ole, jos vauva osaa ilmaista edes jonkin verran tahtoaan tai taapero on edes keskiverron aktiivinen. Tai siis joo, olisin kai minäkin voinut antaa itkeä sillä välin kun kokkaan/siivoan/jne., mikäpä siinä vaikeaa olisi ollut. Mielestäni se vaikeus tulee siitä, kun tiedostaa mitä vauva tarvitsee ja kuinka itse on konkreettisesti sen ensimmäisen vuoden ajan vauvalle koko maailma. Ja kyllähän tämä uralla etenemistä vaikeuttaa, ei estä, mutta vaikeuttaa.

Vierailija kirjoitti:

No mun mielestä pikkulasten kanssa kaikki on vaikeampaa. Siivous, ruoanlaitto, matkustaminen, työssäkäynti - kaikki muuttuu vaikeammaksi. Tosin minä sanon tämän vasta yhden lapsen kokemuksella, ja hänkin vasta taapero. Oletan että viiden vuoden päästä on helpompaa.

Mutta sehän ei toki tarkoita, että jos jokin on vaikeaa, ettei se voisi olla samaan aikaan mukavaa ja hauskaa. Siivous 1,5v:n kanssa voi olla oikeasti aika hulvatontakin. 

Vastauksena kysymykseesi: ei sitä oikeasti voi sanoa toiselle pitäisikö lapsia hankkia vai ei. Sen verran voin sanoa, että ainakin ensimmäiset kaksi vuotta kaikki on vaikeampaa ja oma vapaus vähenee huomattavasti. Nainen on sidotumpi lapseen kuin mies ensimmäiset vuodet, ja sille ei oikein voi mitään (ellei toki päätä että mies jää heti kotiin, ja näin vauva kiintyy ensisijaisesti isään - mutta isän pitää tietää sitten ettei hän voi tuosta noin vaan varata viikon leporeissua itselleen). Mutta mun mielestä sen sitovuuden pitää tasaantua ajan kanssa, ja mies ei voi heittäytyä yhdeksi lapseksi joukkoon. Miehen pitää hoitaa oma osuus kodinhoidosta, kauppareissuista yms. Sekin jo helpottaa arkea ja elämää, kun on tasavertainen parisuhde.

Mutta, kun kerran kysyit, niin on tämä vaikeampaa elämää. Aina näihin ketjuihin tulee niitä jotka kertovat kuinka lapset hoituvat sivussa, äitiysloma on niin ihanaa ja leppoisaa aikaa jne. No ei se ole, jos vauva osaa ilmaista edes jonkin verran tahtoaan tai taapero on edes keskiverron aktiivinen. Tai siis joo, olisin kai minäkin voinut antaa itkeä sillä välin kun kokkaan/siivoan/jne., mikäpä siinä vaikeaa olisi ollut. Mielestäni se vaikeus tulee siitä, kun tiedostaa mitä vauva tarvitsee ja kuinka itse on konkreettisesti sen ensimmäisen vuoden ajan vauvalle koko maailma. Ja kyllähän tämä uralla etenemistä vaikeuttaa, ei estä, mutta vaikeuttaa.

Kiitos rehellisyydestäsi. Tämä vaikeuden ja helppouden kysymys on sellainen, jossa herkät ihmiset tuntuvat poikkeavan vähemmän herkistä. Aika monen vanhemman olen kuullut sanovan, että se on rankkaa mutta kuitenkin sen arvoista tai että kaikki arvokkaat asiat elämässä ovat vaikeita. Oma kokemukseni on, etten arvosta esimerkiksi tutkintoani yhtään sen enempää, vaikka sen saaminen on ollut vaikein asia elämässäni, eikä aikaisemmin tekemäni työ tuntunut merkityksellisemmältä, vaikka se kuormitti ja stressasi todella paljon. Sen sijaan minulle on ollut paljon iloa parisuhteesta, taiteen tekemisestä, luonnossa liikkumisesta ja muusta sellaisesta, mikä tekee elämästäni vähemmän raskasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on helpompaa ja mukavanpaa, jos on lapsia. Se on vain ajasta kysymys. Se helpompi ja mukavampi tulee sitten vanhuksena, kun lapset auttavat sua toimimaan sen ajan tietoyhteiskunnan kanssa, kun itse olet täysin pudonnut ja sormet on koppurat.

Tai sitten voit itse pysyä lapsettomana ja kiinnostuneena elämästä ja opettaa itse nuoremmillesi, miten teknologia toimii. Aika hullu ajatus, että joku kuvittelee vielä vuonna 2017, että lapsia kannattaa hankkia vanhuuden turvaksi.

Vanhuksena saatat olla dementoituva ja et pysty pysymään perässä. Kurjaa, jos kukaan ei käy tervehtimässä palvelutalossa. Ei ole ketään, joka välittää.

Kateellisena seurasin vanhusten kuntoutusosastolla ysikymppistä, jolla oli paljon joka päivä vieraita. Ne olivat lapsia ja lapsenlapsia.

Itse en onnistunut saamaan kuin yhden lapsen.

Siis se vaikutushan menee niin päin, että ne tärkeimmät asiat ovat sellaisia, joiden vuoksi on valmis kärsimään epämukavuutta.

Jos ei asia ole itselle tärkeä, ei sitä mikään määrä kärsimystä tee tärkeäksi. Ja vaikka asia olisikin tärkeä, sen epämukavuuden täytyy silti pysyä kohtuullisena, tai muuten hommasta menee maku.

Herkällä ihmisellä se raja tulee vieläpä  vastaan nopeammin kuin muilla.

Jos erityisherkkiä on se 15–20 % väestöstä, aika monet heistä ovat lapsia kuitenkin hankkineet.

Vierailija kirjoitti:

Jos erityisherkkiä on se 15–20 % väestöstä, aika monet heistä ovat lapsia kuitenkin hankkineet.

Tätä olen itsekin ajatellut, ja sen vuoksi avasin tämän ketjun. Kun ottaa huomioon, miten vähän omaa aikaa etenkin pienten lasten vanhemmilla on, pitää kyllä ihmetellä, miten muut hyvin herkät ihmiset jaksavat vanhemmuutta. Mutta on myös totta, että herkkyyttä on monenlaista, ja eri asiat kuormittavat herkkiäkin eri tavoin.

peluriiii kirjoitti:

Pitää oppia ettei elämä ole leikki jossa saa vain hyvää. Oikeastaan mikään suunniteltu pelikään ei ole viihdyttävä jos pelissä aina voittaisi. Voitto muuttuisi vakioksi. 

Ihmiset eivät koskaan pidä tästä. Tuon takia kristinusko on suosittua kun luvataan kuoleman jälkeen palkinto ja toivo paremmasta.

Siksi moni ostaa kristinuskon.

Siksi ap:n kysymys on yhdentekevä ja lapsi on vain hedelmä.

Ei puukaan mieti että muuttuuko kasvaminen vaikeammaksi kun tekee hedelmää. Se tekee joka vuosi  hedelmää ja pudottaa liialliset hedelmän alut pois jos olosuhteet ovat epäedulliset.

Mekaaninen ajattelutapa lastentekokoneena luo paineita.

Ei ihminen ole kone vaan olio.

Eikä yhteiskunta ole tehdas vaan ihmisen elinalue.

Siksi pitäisi unohtaa erilaisten houkutusten tavoittelu ja nauttia siitä mitä eteen tulee ja elää elämää kuin ihmisen tulee elää.

Elää lapsuus ja nuoruus ja aikuisuus sitten lopuksi vanhuus. Syntymä ja kuolema.

Ihmisen elämä kiertää kuin vuodenajat. Tarkalla syklillä. Ei se elämä miettimällä parane vaan elämä elää eteenpäin vaikka pysähtyisit miettimään lapsentekoa ja kaiken vaikeutta.

Suunnittelu on ennustamisen luonne. Tulevaa ei voi tietää. Jos tulevan tietää se on menneisyyttä.

Siksi on turha miettiä vaikeutuuko elämä lapsen saatua. Yhdentekeviä ajatuksia. Anna ajatusten leijailla pois ja mieti miltä yhdyntä tuntuu.

Mielestäni kysymykseni ei ole ollenkaan yhdentekevä vaan hyvinvointini ja elämäni mielekkyyden kannalta hyvin oleellinen.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni kysymykseni ei ole ollenkaan yhdentekevä vaan hyvinvointini ja elämäni mielekkyyden kannalta hyvin oleellinen.

Jos pysähdyt miettimään asiaa ja teet ihan minkä valinnan tahansa niin et voi tietää kuin sen valinnan jonka päätät tehdä.

Valintoja on mutta elät vain yhden valinnan ja muut sulkeutuu.

Elämä joka tapauksessa menee kesään, syksyyn, talveen ja kun mietit niin vanhenet.

Siksi kysymyksesi on yhdentekevä. Se ei ole monentekevä.

Kannattaa ja sinun TULEE hankkia lapsia. Älä laita elämäsi onnea itsesi varaan. Laita onnesi lasten varaan, niin et pety.

Hölmöä on myös harmitella jos ei olekaan tyytyväinen kun päätti valita lapsen hankinnan.

Sama kun lähtisi retkelle kansallismuseoon jossa ei ole vessaa ja päättäisi olla käymättä vessassa ennen lähtöä kansallismuseeoon jossa ei ole vessaa.

Asian harmittelu ei paranna asiaa eikä muuta aikaa. Tulee kesä, syksy, talvi ja kevät.

Et ikinä voi valita pelkkää hyvää ja voittoa. Pelin säännöissä lukee säännöt.

Autan sua darling kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni kysymykseni ei ole ollenkaan yhdentekevä vaan hyvinvointini ja elämäni mielekkyyden kannalta hyvin oleellinen.

Jos pysähdyt miettimään asiaa ja teet ihan minkä valinnan tahansa niin et voi tietää kuin sen valinnan jonka päätät tehdä.

Valintoja on mutta elät vain yhden valinnan ja muut sulkeutuu.

Elämä joka tapauksessa menee kesään, syksyyn, talveen ja kun mietit niin vanhenet.

Siksi kysymyksesi on yhdentekevä. Se ei ole monentekevä.

Yhdentekevä tarkoittaa merkityksetöntä. Päätös siitä, hankkiiko lapsia vai ei, on ainakin minusta hyvin merkityksellinen, ja sillä on hyvin suuri vaikutus siihen, minkälainen elämästä muodostuu.

Sitten kun pätös on tehty niin spekulointi kannattaa tietenkin jättää pois.

Vierailija kirjoitti:

Autan sua darling kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni kysymykseni ei ole ollenkaan yhdentekevä vaan hyvinvointini ja elämäni mielekkyyden kannalta hyvin oleellinen.

Jos pysähdyt miettimään asiaa ja teet ihan minkä valinnan tahansa niin et voi tietää kuin sen valinnan jonka päätät tehdä.

Valintoja on mutta elät vain yhden valinnan ja muut sulkeutuu.

Elämä joka tapauksessa menee kesään, syksyyn, talveen ja kun mietit niin vanhenet.

Siksi kysymyksesi on yhdentekevä. Se ei ole monentekevä.

Yhdentekevä tarkoittaa merkityksetöntä. Päätös siitä, hankkiiko lapsia vai ei, on ainakin minusta hyvin merkityksellinen, ja sillä on hyvin suuri vaikutus siihen, minkälainen elämästä muodostuu.

Sitten kun pätös on tehty niin spekulointi kannattaa tietenkin jättää pois.

Mutta kun et voi tietää muuttuuko elämäsi ilman lasta miksikään tai lapsen kanssa miksikään.

Tuossa tilanteessa olevia kusetetaan kaiken maailman ennustajilla ja he tienaavat hyvät rahat epävarmoilta hölmöiltä.

Seuraa biologiaasi. Seuraa halujasi. Vainua ja tartu kiinni ja ota vastuu seuraamuksista.

Suunnittelu ja varautuminen on illuusiota siitä että voisit hallita elämääsi ja päättää asioista. Ei ole varmaa että edes saat lapsia tai edes että saat hedelmöittäjän.

Kun ratkaiset ongelman saat uuden ongelman tai kaksi lisää.

Hankit suuren omaisuuden niin pelkäät varkaita. Hankit vartijoita ja pelkäät vartijoita. Alat vahtimaan vartijoita etkä pääse nauttimaan omaisuudesta. Silloin se mitä himoitset hallitsee sinua.

Lapsetkin voivat hallita äitiään. Älä hanki lapsia jos haluat lapsia.

Epävarmuutesi on yhtä suuri kuin varmuutesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mun mielestä pikkulasten kanssa kaikki on vaikeampaa. Siivous, ruoanlaitto, matkustaminen, työssäkäynti - kaikki muuttuu vaikeammaksi. Tosin minä sanon tämän vasta yhden lapsen kokemuksella, ja hänkin vasta taapero. Oletan että viiden vuoden päästä on helpompaa.

Mutta sehän ei toki tarkoita, että jos jokin on vaikeaa, ettei se voisi olla samaan aikaan mukavaa ja hauskaa. Siivous 1,5v:n kanssa voi olla oikeasti aika hulvatontakin. 

Vastauksena kysymykseesi: ei sitä oikeasti voi sanoa toiselle pitäisikö lapsia hankkia vai ei. Sen verran voin sanoa, että ainakin ensimmäiset kaksi vuotta kaikki on vaikeampaa ja oma vapaus vähenee huomattavasti. Nainen on sidotumpi lapseen kuin mies ensimmäiset vuodet, ja sille ei oikein voi mitään (ellei toki päätä että mies jää heti kotiin, ja näin vauva kiintyy ensisijaisesti isään - mutta isän pitää tietää sitten ettei hän voi tuosta noin vaan varata viikon leporeissua itselleen). Mutta mun mielestä sen sitovuuden pitää tasaantua ajan kanssa, ja mies ei voi heittäytyä yhdeksi lapseksi joukkoon. Miehen pitää hoitaa oma osuus kodinhoidosta, kauppareissuista yms. Sekin jo helpottaa arkea ja elämää, kun on tasavertainen parisuhde.

Mutta, kun kerran kysyit, niin on tämä vaikeampaa elämää. Aina näihin ketjuihin tulee niitä jotka kertovat kuinka lapset hoituvat sivussa, äitiysloma on niin ihanaa ja leppoisaa aikaa jne. No ei se ole, jos vauva osaa ilmaista edes jonkin verran tahtoaan tai taapero on edes keskiverron aktiivinen. Tai siis joo, olisin kai minäkin voinut antaa itkeä sillä välin kun kokkaan/siivoan/jne., mikäpä siinä vaikeaa olisi ollut. Mielestäni se vaikeus tulee siitä, kun tiedostaa mitä vauva tarvitsee ja kuinka itse on konkreettisesti sen ensimmäisen vuoden ajan vauvalle koko maailma. Ja kyllähän tämä uralla etenemistä vaikeuttaa, ei estä, mutta vaikeuttaa.

Kiitos rehellisyydestäsi. Tämä vaikeuden ja helppouden kysymys on sellainen, jossa herkät ihmiset tuntuvat poikkeavan vähemmän herkistä. Aika monen vanhemman olen kuullut sanovan, että se on rankkaa mutta kuitenkin sen arvoista tai että kaikki arvokkaat asiat elämässä ovat vaikeita. Oma kokemukseni on, etten arvosta esimerkiksi tutkintoani yhtään sen enempää, vaikka sen saaminen on ollut vaikein asia elämässäni, eikä aikaisemmin tekemäni työ tuntunut merkityksellisemmältä, vaikka se kuormitti ja stressasi todella paljon. Sen sijaan minulle on ollut paljon iloa parisuhteesta, taiteen tekemisestä, luonnossa liikkumisesta ja muusta sellaisesta, mikä tekee elämästäni vähemmän raskasta.

Luulet, ehkä nauttivasi noista asioista nyt. Mutta sitten kun sinulla on omia lapsia ja teet noita asioita lastesi kanssa, nautit enemmän ja aidommin!

kenpao lou tiu sang kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autan sua darling kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni kysymykseni ei ole ollenkaan yhdentekevä vaan hyvinvointini ja elämäni mielekkyyden kannalta hyvin oleellinen.

Jos pysähdyt miettimään asiaa ja teet ihan minkä valinnan tahansa niin et voi tietää kuin sen valinnan jonka päätät tehdä.

Valintoja on mutta elät vain yhden valinnan ja muut sulkeutuu.

Elämä joka tapauksessa menee kesään, syksyyn, talveen ja kun mietit niin vanhenet.

Siksi kysymyksesi on yhdentekevä. Se ei ole monentekevä.

Yhdentekevä tarkoittaa merkityksetöntä. Päätös siitä, hankkiiko lapsia vai ei, on ainakin minusta hyvin merkityksellinen, ja sillä on hyvin suuri vaikutus siihen, minkälainen elämästä muodostuu.

Sitten kun pätös on tehty niin spekulointi kannattaa tietenkin jättää pois.

Mutta kun et voi tietää muuttuuko elämäsi ilman lasta miksikään tai lapsen kanssa miksikään.

Tuossa tilanteessa olevia kusetetaan kaiken maailman ennustajilla ja he tienaavat hyvät rahat epävarmoilta hölmöiltä.

Seuraa biologiaasi. Seuraa halujasi. Vainua ja tartu kiinni ja ota vastuu seuraamuksista.

Suunnittelu ja varautuminen on illuusiota siitä että voisit hallita elämääsi ja päättää asioista. Ei ole varmaa että edes saat lapsia tai edes että saat hedelmöittäjän.

Kun ratkaiset ongelman saat uuden ongelman tai kaksi lisää.

Hankit suuren omaisuuden niin pelkäät varkaita. Hankit vartijoita ja pelkäät vartijoita. Alat vahtimaan vartijoita etkä pääse nauttimaan omaisuudesta. Silloin se mitä himoitset hallitsee sinua.

Lapsetkin voivat hallita äitiään. Älä hanki lapsia jos haluat lapsia.

Epävarmuutesi on yhtä suuri kuin varmuutesi.

Viestisi ovat kyllä tosi ihmeellisiä ja logiikkasi vähintääkin arveluttavaa. Minulle tulee sepustuksistasi jotenkin ällöttävä olo, vaikka et sinänsä kirjoita mitään ilkeää.

Erityisherkkyydestä et ainakaan tiedä mitään, se on ilmeistä.

Lisää kokemuksia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mun mielestä pikkulasten kanssa kaikki on vaikeampaa. Siivous, ruoanlaitto, matkustaminen, työssäkäynti - kaikki muuttuu vaikeammaksi. Tosin minä sanon tämän vasta yhden lapsen kokemuksella, ja hänkin vasta taapero. Oletan että viiden vuoden päästä on helpompaa.

Mutta sehän ei toki tarkoita, että jos jokin on vaikeaa, ettei se voisi olla samaan aikaan mukavaa ja hauskaa. Siivous 1,5v:n kanssa voi olla oikeasti aika hulvatontakin. 

Vastauksena kysymykseesi: ei sitä oikeasti voi sanoa toiselle pitäisikö lapsia hankkia vai ei. Sen verran voin sanoa, että ainakin ensimmäiset kaksi vuotta kaikki on vaikeampaa ja oma vapaus vähenee huomattavasti. Nainen on sidotumpi lapseen kuin mies ensimmäiset vuodet, ja sille ei oikein voi mitään (ellei toki päätä että mies jää heti kotiin, ja näin vauva kiintyy ensisijaisesti isään - mutta isän pitää tietää sitten ettei hän voi tuosta noin vaan varata viikon leporeissua itselleen). Mutta mun mielestä sen sitovuuden pitää tasaantua ajan kanssa, ja mies ei voi heittäytyä yhdeksi lapseksi joukkoon. Miehen pitää hoitaa oma osuus kodinhoidosta, kauppareissuista yms. Sekin jo helpottaa arkea ja elämää, kun on tasavertainen parisuhde.

Mutta, kun kerran kysyit, niin on tämä vaikeampaa elämää. Aina näihin ketjuihin tulee niitä jotka kertovat kuinka lapset hoituvat sivussa, äitiysloma on niin ihanaa ja leppoisaa aikaa jne. No ei se ole, jos vauva osaa ilmaista edes jonkin verran tahtoaan tai taapero on edes keskiverron aktiivinen. Tai siis joo, olisin kai minäkin voinut antaa itkeä sillä välin kun kokkaan/siivoan/jne., mikäpä siinä vaikeaa olisi ollut. Mielestäni se vaikeus tulee siitä, kun tiedostaa mitä vauva tarvitsee ja kuinka itse on konkreettisesti sen ensimmäisen vuoden ajan vauvalle koko maailma. Ja kyllähän tämä uralla etenemistä vaikeuttaa, ei estä, mutta vaikeuttaa.

Kiitos rehellisyydestäsi. Tämä vaikeuden ja helppouden kysymys on sellainen, jossa herkät ihmiset tuntuvat poikkeavan vähemmän herkistä. Aika monen vanhemman olen kuullut sanovan, että se on rankkaa mutta kuitenkin sen arvoista tai että kaikki arvokkaat asiat elämässä ovat vaikeita. Oma kokemukseni on, etten arvosta esimerkiksi tutkintoani yhtään sen enempää, vaikka sen saaminen on ollut vaikein asia elämässäni, eikä aikaisemmin tekemäni työ tuntunut merkityksellisemmältä, vaikka se kuormitti ja stressasi todella paljon. Sen sijaan minulle on ollut paljon iloa parisuhteesta, taiteen tekemisestä, luonnossa liikkumisesta ja muusta sellaisesta, mikä tekee elämästäni vähemmän raskasta.

Luulet, ehkä nauttivasi noista asioista nyt. Mutta sitten kun sinulla on omia lapsia ja teet noita asioita lastesi kanssa, nautit enemmän ja aidommin!

Ehkä, jos lapset ovat helppoja ja terveitä. Toisaalta noita luonto- ja vapaa-ajanhetkiä ei niinkään paljon aina ole, vaan suuri osa ajasta menee ruoka- ja vaatehuoltoon ja elatuksen hankkimiseen ja muihin arkisiin huolehtimisiin.