Hankitaan joku diagnoosi lapselle, selitykseksi lapsen huonolle käytökselle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän 5v ei kestä ollenkaan vastoinkäymisiä, on vissiin tällainen erityisherkkä. On helpompi antaa hänelle periksi, kun kuunnella tuntitolkulla huutoa ja itkua, jos ei vaikka saa pillimehua kun haluaa. Eikä tämä ole mikään hatusta vedetty keksitty juttu, eritysherkkyys.

Toivottavasti tämä oli provo. Itse olen erityisherkkä aikuinen ja ihan mainiosti olen kestänyt vastoinkäymisiä lapsesta asti. Taidat pukea kaikkihetimullenyt-lapsen erityisherkäksi. Todellisuudessa lapsellasi ei ole sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä, etkä itse ole kykeväinen sitä lapsellisi opettamaan, jos luovutat lapsen edessä. 

No onko sinusta normaalia, että 5v itkee ja huutaa pää punaisena vaikka tunnin, jos ei saa haluamaansa pillimehua? Tai jos ollaan lähdössä ulos ja sataa vettä, että täytyisi laittaa kumisaappaat, lapsi huutaa siitäkin tunnin? Kyllä se on merkki erityisherkkyydestä.

No ei ole erityisherkkä. Tottunut saamaan tahtonsa läpi, ja enemmän tahtoa ja puhtia kuin vanhemmissa jotka kuitenkin antavat periksi kun tarpeeksi kauan kiljuu. Yksi lapsistani oli pienenä jonkun aikaa tuollainen kiljukaula, tokeni vähitellen kuin huomasi ettei saa tahtoaan perille. Nut esiteininö on siirtynyt verbaaliseen jankutukseen 🙄

Meidän ekaluokkalainen on fiksu, empaattinen ja hyväkäytöksinen lapsi. Kiukutellakin osaa toki, mutta kaverisuhteet luonnistuvat hyvin, koulussa toimii kauniisti niin kavereiden kuin opettajienkin kanssa. Silti hän on par'aikaa tutkimuksissa, todennäköisesti saa ADD-diagnoosin. Ei siis käyttäytymisessä ongelmaa, vaan häiriötä toiminnanohjauksessa, uppoutumista ajatuksiin, haahuilua, ei ajantajua... Tämä toki ap:n mielestä varmaan hoituisi paremmalla vanhemmuudella :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän 5v ei kestä ollenkaan vastoinkäymisiä, on vissiin tällainen erityisherkkä. On helpompi antaa hänelle periksi, kun kuunnella tuntitolkulla huutoa ja itkua, jos ei vaikka saa pillimehua kun haluaa. Eikä tämä ole mikään hatusta vedetty keksitty juttu, eritysherkkyys.

Toivottavasti tämä oli provo. Itse olen erityisherkkä aikuinen ja ihan mainiosti olen kestänyt vastoinkäymisiä lapsesta asti. Taidat pukea kaikkihetimullenyt-lapsen erityisherkäksi. Todellisuudessa lapsellasi ei ole sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä, etkä itse ole kykeväinen sitä lapsellisi opettamaan, jos luovutat lapsen edessä. 

No onko sinusta normaalia, että 5v itkee ja huutaa pää punaisena vaikka tunnin, jos ei saa haluamaansa pillimehua? Tai jos ollaan lähdössä ulos ja sataa vettä, että täytyisi laittaa kumisaappaat, lapsi huutaa siitäkin tunnin? Kyllä se on merkki erityisherkkyydestä.

No mikähän tässäkin nyt on alapeukutuksen arvoista??

No se, että todella moni nykyvanhempi ei uskalla käyttää auktoriteettiaan. Pelätään, että lapsi masentuu, tekee itsarin tai ainakin syyttää vanhempia terapiassaan, että hänelle huudettiin silloin vuonna Y.

Oikeasti lapset haastavat niitä rajoja, joita heille laitetaan. Lapsi tarvitsee selkeät säännöt, mitä tehdään tai he ovat eksyksissä. Lapselle ei saa antaa liikaa päätösvaltaa. Säännöt luovat turvaa. (Mieti jos työpaikallasi olisi pomo, joka ei osaa ikinä sanoa, mitä nyt tehtäisiin ja kyselee muilta.) Pahinta on, että vanhemmat menevät tähän mukaan antaen lapselle liikaa vahtoehtoja ja oikeuden päättää kaikesta. "Mitä muroja me ostettais, kulti?" Ja muroja on sata merkkiä kaupassa. Lapsi ahdistuu.

Jos lapsi vaatii pillimehua tunnin, pitää vanhemman olla tiukkana ja kestää se rääkyminen. Rääkymistä maailmaan mahtuu. Kertakin joustoa, niin peli menetetään. Lapsi oppii, että säännöt on tehty vaan kierrettäväksi. Luonteitakin on lapsilla erilaisia, toiset vaan jaksavat vaatia kovaäänisesti ja pirun sitkeästi. (Samanlaisia aikuisiakin muuten on.)

Pettymykset on lapsella pienet, mutta aikuisena suuremmat. Jos oppii, ettei pety koskaan, voi olla todella masentunut, kun elämän iso itsestä riippumaton pettymys iskee vastaan, eikä ennen sitä ole oppinut käsittelemään sitä, ettei aina saa kaikkea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän 5v ei kestä ollenkaan vastoinkäymisiä, on vissiin tällainen erityisherkkä. On helpompi antaa hänelle periksi, kun kuunnella tuntitolkulla huutoa ja itkua, jos ei vaikka saa pillimehua kun haluaa. Eikä tämä ole mikään hatusta vedetty keksitty juttu, eritysherkkyys.

Toivottavasti tämä oli provo. Itse olen erityisherkkä aikuinen ja ihan mainiosti olen kestänyt vastoinkäymisiä lapsesta asti. Taidat pukea kaikkihetimullenyt-lapsen erityisherkäksi. Todellisuudessa lapsellasi ei ole sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä, etkä itse ole kykeväinen sitä lapsellisi opettamaan, jos luovutat lapsen edessä. 

No onko sinusta normaalia, että 5v itkee ja huutaa pää punaisena vaikka tunnin, jos ei saa haluamaansa pillimehua? Tai jos ollaan lähdössä ulos ja sataa vettä, että täytyisi laittaa kumisaappaat, lapsi huutaa siitäkin tunnin? Kyllä se on merkki erityisherkkyydestä.

No mikähän tässäkin nyt on alapeukutuksen arvoista??

No se, että todella moni nykyvanhempi ei uskalla käyttää auktoriteettiaan. Pelätään, että lapsi masentuu, tekee itsarin tai ainakin syyttää vanhempia terapiassaan, että hänelle huudettiin silloin vuonna Y.

Oikeasti lapset haastavat niitä rajoja, joita heille laitetaan. Lapsi tarvitsee selkeät säännöt, mitä tehdään tai he ovat eksyksissä. Lapselle ei saa antaa liikaa päätösvaltaa. Säännöt luovat turvaa. (Mieti jos työpaikallasi olisi pomo, joka ei osaa ikinä sanoa, mitä nyt tehtäisiin ja kyselee muilta.) Pahinta on, että vanhemmat menevät tähän mukaan antaen lapselle liikaa vahtoehtoja ja oikeuden päättää kaikesta. "Mitä muroja me ostettais, kulti?" Ja muroja on sata merkkiä kaupassa. Lapsi ahdistuu.

Jos lapsi vaatii pillimehua tunnin, pitää vanhemman olla tiukkana ja kestää se rääkyminen. Rääkymistä maailmaan mahtuu. Kertakin joustoa, niin peli menetetään. Lapsi oppii, että säännöt on tehty vaan kierrettäväksi. Luonteitakin on lapsilla erilaisia, toiset vaan jaksavat vaatia kovaäänisesti ja pirun sitkeästi. (Samanlaisia aikuisiakin muuten on.)

Pettymykset on lapsella pienet, mutta aikuisena suuremmat. Jos oppii, ettei pety koskaan, voi olla todella masentunut, kun elämän iso itsestä riippumaton pettymys iskee vastaan, eikä ennen sitä ole oppinut käsittelemään sitä, ettei aina saa kaikkea.[/quote]

Tästä hyvänä esimerkkinä palstan sinkkumiehet, jotka vaativat tyttöystäväkseen tarjottimella tulevaa älykästä, fiksua, yhteistyöhaluista, seksikästä ja kotityöt hoitavaa huippumallia.

Huomiota ne lapset vain ovat vailla. Usein näillä on välinpitämättömät vanhemmat, joita kiinnostaa vain somepäivitykset.

Lopettakaa jo (ap ja kumppanit)

Valhe harvoin auttaa mihinkään pitkällä tähtäimellä, mutta myös huoli ja riistävä epätoivoisuus on sietämätöntä. Sama hieman laveammin. Ketään tuskin auttaa keksitty ja valheellinen diagnoosi. Mutta jos on mahdollista saada nimi sille, mistä jokin johtuu, niin se auttaa jaksamaan; sillä, jos tiedetään mikä vaivaa, niin siihen on ehkä löydettävissä ratkaisu. Ellei tänään, niin ehkä jo huomenna. Harmillistahan se on, että osalle ei kykyä, saati edeshalua  ymmärtää, että kaikki sairaudet tai vammat eivät ole sellaisia, että ne näkyisivät päälle päin, jonka johdosta niin allergitat sekä muut erityisyliherkkyydet että mielensaraudet vain pariesimerkkiä mainitakseni ovat heille vain heikkoutta tai muuta jotain "kunnon ihmisillä" ole.

Kun onnekkaat, hyvin onnekkaat vai sittenkin vin empatia kyvyttömät ja ymmärtämättömät eivät kai ole niitä itse. Ja kun ei ole itse kohdannut, niin sitähän saattaa erehtyä luulemaan, että kaikki on vain ja ainoastaan itsestä kiinni. Aika paljon onkin, mutta elämä saattaa yllättää, eikä sitten kuitenkaan ole ihan kaikki, vaikka kovasti haluaisi uskoa ja "tietää" niin olevan.

Enkä nyt tarkoita, että jokaisen nyt tarvitsisi tykönään heittäytyä fatalistiksi, vaan pientä myötä tuntoa ja ymmärrysta.    

En kyllä olisi halunnut ujolle tytölleni selektiivinen mutismi diagnoosia, mutta sellaisen lääkäri antoi ja sillä mennään. Ja selittää se diagnoosi sitä miksi ei vastaa esim. Vieraille ihmisille. Kaikkeni olen tehnyt, että rohkaistuisi, yrittänyt hyvällä ja pahalla mutta kun ei suju niin ei suju.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luuleeko oikeasti joku, että keskosena syntynyt selviää ilman mitään damagea? Ei varmasti ole aivot tai hermosto kehittynyt, jos syntyy rv 26 600 grammaa painava vauva.

Nykyään ei ole luonnollista karsintaa, koska lääketiede on niin kehittynyt. Siksi näitä on paljon enemmän kuin ennen.

60-luvulla ei keskosilla ollut paljoa mahdollisuuksia.

Synnytyksen jälkeen voidaan elvyttää useimmat happivajeesta kuolleet vauvat. Ihan varmasti on aivot kärsineet siinä jonkin verran.

Luonnon oma karsinta olisi tosiaan paras keino hankkiutua heikoista eroon, niin valitettavan karulta kun se kuulostaakin, totta se on. Nykyään ei enää luonnonvalinta tosiaan toimi, minkä kyllä huomaakin toisinaan. Itsekin hyvin todennäköisesti olisin jo kuollut, jos ei nykylääketiedettä olisi.

Nykyään kyllä kävelee kaduilla sellaista degeneraattia vapaana, jotka olisi ennen survottu suohon enempiä miettimättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän 5v ei kestä ollenkaan vastoinkäymisiä, on vissiin tällainen erityisherkkä. On helpompi antaa hänelle periksi, kun kuunnella tuntitolkulla huutoa ja itkua, jos ei vaikka saa pillimehua kun haluaa. Eikä tämä ole mikään hatusta vedetty keksitty juttu, eritysherkkyys.

Toivottavasti tämä oli provo. Itse olen erityisherkkä aikuinen ja ihan mainiosti olen kestänyt vastoinkäymisiä lapsesta asti. Taidat pukea kaikkihetimullenyt-lapsen erityisherkäksi. Todellisuudessa lapsellasi ei ole sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä, etkä itse ole kykeväinen sitä lapsellisi opettamaan, jos luovutat lapsen edessä. 

No onko sinusta normaalia, että 5v itkee ja huutaa pää punaisena vaikka tunnin, jos ei saa haluamaansa pillimehua? Tai jos ollaan lähdössä ulos ja sataa vettä, että täytyisi laittaa kumisaappaat, lapsi huutaa siitäkin tunnin? Kyllä se on merkki erityisherkkyydestä.

:D :D et oo tosissas!?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän 5v ei kestä ollenkaan vastoinkäymisiä, on vissiin tällainen erityisherkkä. On helpompi antaa hänelle periksi, kun kuunnella tuntitolkulla huutoa ja itkua, jos ei vaikka saa pillimehua kun haluaa. Eikä tämä ole mikään hatusta vedetty keksitty juttu, eritysherkkyys.

Toivottavasti tämä oli provo. Itse olen erityisherkkä aikuinen ja ihan mainiosti olen kestänyt vastoinkäymisiä lapsesta asti. Taidat pukea kaikkihetimullenyt-lapsen erityisherkäksi. Todellisuudessa lapsellasi ei ole sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä, etkä itse ole kykeväinen sitä lapsellisi opettamaan, jos luovutat lapsen edessä. 

No onko sinusta normaalia, että 5v itkee ja huutaa pää punaisena vaikka tunnin, jos ei saa haluamaansa pillimehua? Tai jos ollaan lähdössä ulos ja sataa vettä, että täytyisi laittaa kumisaappaat, lapsi huutaa siitäkin tunnin? Kyllä se on merkki erityisherkkyydestä.

No mikähän tässäkin nyt on alapeukutuksen arvoista??

No se, että todella moni nykyvanhempi ei uskalla käyttää auktoriteettiaan. Pelätään, että lapsi masentuu, tekee itsarin tai ainakin syyttää vanhempia terapiassaan, että hänelle huudettiin silloin vuonna Y.

Oikeasti lapset haastavat niitä rajoja, joita heille laitetaan. Lapsi tarvitsee selkeät säännöt, mitä tehdään tai he ovat eksyksissä. Lapselle ei saa antaa liikaa päätösvaltaa. Säännöt luovat turvaa. (Mieti jos työpaikallasi olisi pomo, joka ei osaa ikinä sanoa, mitä nyt tehtäisiin ja kyselee muilta.) Pahinta on, että vanhemmat menevät tähän mukaan antaen lapselle liikaa vahtoehtoja ja oikeuden päättää kaikesta. "Mitä muroja me ostettais, kulti?" Ja muroja on sata merkkiä kaupassa. Lapsi ahdistuu.

Jos lapsi vaatii pillimehua tunnin, pitää vanhemman olla tiukkana ja kestää se rääkyminen. Rääkymistä maailmaan mahtuu. Kertakin joustoa, niin peli menetetään. Lapsi oppii, että säännöt on tehty vaan kierrettäväksi. Luonteitakin on lapsilla erilaisia, toiset vaan jaksavat vaatia kovaäänisesti ja pirun sitkeästi. (Samanlaisia aikuisiakin muuten on.)

Pettymykset on lapsella pienet, mutta aikuisena suuremmat. Jos oppii, ettei pety koskaan, voi olla todella masentunut, kun elämän iso itsestä riippumaton pettymys iskee vastaan, eikä ennen sitä ole oppinut käsittelemään sitä, ettei aina saa kaikkea.[/quote]

Tästä hyvänä esimerkkinä palstan sinkkumiehet, jotka vaativat tyttöystäväkseen tarjottimella tulevaa älykästä, fiksua, yhteistyöhaluista, seksikästä ja kotityöt hoitavaa huippumallia.

Jotain rajaa nyt! En minä sitä sentään tarjottimella vaadi.

Toki tuollaisia vanhempia löytyy, ne on niitä samoja jotka esittää masentunutta lääkärille helpon saikun toivossa. Mutta on niitäkin joiden mielestä kaikki ei-näkyvät sairaudet on taikauskoa, ja kaikki ongelmat katoaa jos niihin ei kiinnitä mitään huomiota.

Minua ärsyttää, kun jotkut vanhemmat, joiden lapsilla on joku diagnoosi,  ei tietänkään koske kaikkia, tuntuu että ovat lopettaneet normaalin kasvatuksen siihen paikkaan, jos sitä on ikinä edes ollut. Nyt ei sitten ainakaan tarvi komentaa tai yrittää opettaa lapselle oikeaa tai väärää tai normaaleja käytöstapoja. Tekosilla ei ole mitään seuraamuksia vaan ei olla näkevinään tai ymmärtävinään, että lapsi on tehnyt jotain pahaa tai väärää. Voi voi vaan, että meidän kulta ei nyt ymmärrä tai osaa, kun sillä on tämä diagnoosi. Aletaan vaan syyttämään muita ymmärtämättömyydestä. Luulisi, että nuo erityislapset nyt tarvisi enemmän ohjausta ja puuttumista omilta vanhemmilta kuin 'normaali' lapset, eikä päin vastoin. 

Ja sitten vielä se voivottelu ja säälin kerjääminen, kun ei ymmärretä, että  ei ne muutkaan lapset käyttäydy aina automaattisesti ja koko ajan hyvin ja täydellisesti, vaan kyllä se vaatii aina kaikilta vanhemmilta ohjausta ja kunnon kasvatusta, että saadaan lapset käyttäytymään edes suht oikein.