Voiko aikuisella olla mutismi?

Aikuisellakin voi olla selektiivinen mutismi, mutta mielestäni esimerkkisi ei kuulosta varsinaisesti mutismilta. Mutismi liittyy enemmän sosiaalisiin tilanteisiin liittyvään pelkoon. Lapsi ei esim. puhu koulussa sanaakaan opettajalle, mutta puhuu ihan normaalisti yhdelle kaverille välitunnilla.

Tuollainen parisuhteessa tai ystävyyssuhteessa tapahtuva vaikeneminen on enemmänkin mykkäkouluun verrattavissa olevaa vallankäyttöä. Eli kaveri tai puoliso suuttuu jostain tai on ahdistunut muuten vain, mutta ei osaa käsitellä tunteitaan ja purkaa sen vaikenemalla eli mykkäkoululla.

Voi olla, yleensä tää vaan huomataan jo lapsena ja monesti terapia autaa lasta pääsemään tän yli tai ainakin oireet voivat helpotua.... Omalla lapsella on todettu, alkoi noin 3vuotiaana, osasi jo puhua, mutta jostain syystä alkoi pelätä puhumista, eli käytännössä puhui vaan omille vanhemmille.... puheterapiaa on mennyt vuosia ja apua on ollut, mutta muutoksia tapahtuu hitaasti.... Lisäksi on muitakin diagnooseja....

Minulla oli mutismi lapsena. Aloin puhumaan vasta eskarissa. Nyt 27 vuotiaana koen, että mutismini on tulossa takaisin yhden traumaattisen kokemuksen myötä.. Koen sen ahdistavana että helpottavana asiana..

Vierailija kirjoitti:

Mikä sen puhumattomuuden laukaisee? Mistä olette puhuneet ennen kuin se alkaa?

lapsuus ja luonne.

Oon tosi pettynyt itseeni.. ei ole kivaa ihmisille.

Kiinnostava aihe, sillä 23-vuotias tyttäreni juuri kertoi, että hänellä on tuo diagnoosi.

Tietenkin se liittyy ahdistukseen, mutta hän sanoi, että ahdistuksen alkusyy on todennäköisesti neurologinen. Ei nimittäin itse neljän terapiavuodenkaan jälkeen usko, että tämä liittyisi tunteisiin tai tunteita laukaiseviin aiheisiin.

Hän epäilee, että hänellä on diagnosoimaton adhd, joka aiheuttaa sen ahdistuksen ja ahdistus estää puheen, mutta myös kirjoittamisen. Älyssä ei ole vikaa ja lukutaidon oppi spontaanisti 5-vuotiaana.

Eli ei alunperin saa ajatuksiaan järjestykseen, sitten ahdistuu ja vaikenee. Sanoja ei tule.

Tämän vuoksi toisen asteen opinnot kestivät 7 vuotta ja nyt hän törmäsi vaivaansa korkeakoulussa.

Risoo, sillä koetin saada hänet neurologisiin/neuropsykologisiin testeihin jo 10 vuotta sitten, mutta meille on 10 vuotta tyrkytetty pelkkää tunneterapiaa. Jos hänellä olisi oikea diagnoosi, saattaisi olla oikea hoito ja oikeat tukitoimet eikä neljän vuoden opintolainat niskassa ja vaiva vain jatkuu.

Vierailija kirjoitti:

Voi olla, yleensä tää vaan huomataan jo lapsena ja monesti terapia autaa lasta pääsemään tän yli tai ainakin oireet voivat helpotua.... Omalla lapsella on todettu, alkoi noin 3vuotiaana, osasi jo puhua, mutta jostain syystä alkoi pelätä puhumista, eli käytännössä puhui vaan omille vanhemmille.... puheterapiaa on mennyt vuosia ja apua on ollut, mutta muutoksia tapahtuu hitaasti.... Lisäksi on muitakin diagnooseja....

Terapia varmaan auttaa jos ahdistuksen alkusyy on jokin tunnistamasi traumaattinen kokemus.

Mutta entäpä jos ahdistuneisuuden alkusyy onkin tunnistamaton ja hoitamaton adhd (aiemmin nimitetty add:ksi mutta kuulemma tätä ei enää ole tautiluokituksessa erikseen)?

Googlailin ja törmäsin listaukseen, jossa mutismi oli mainittu adhd:n liitännäisoireena.

Miten yhteiskunnalla on varaa jättää nämä jutut tutkimatta ja heittää noppaa, että kyllä tämä varmaan hoituu lääkkeillä ja neljän vuoden musiikkiterapialla? Haaskataan nuoren elämä ja iso kasa rahaa. Psykoterapia on kallista ja kyllähän sinä siellä käyt jos sinulle väitetään, että se auttaa.

Tyttäreni elämästä on haaskaantunut nyt 10 vuotta aikaa eikä mikään ole muuttunut paremmaksi. Toki hänellä olisi nyt työkalut hoitaa tunneperäistä ahdistustaan, jos se olisi tunneperäistä.

Itse epäilin mutismia hänen ollessaan 3, mutta eipä äitiä kukaan uskonut. Hän kälkätti iloisesti minulle, mutta vaikeni päiväkodissa, koulussa, lukiossa, ammattiopinnoissa.

Meillä ei käsittääkseni tapahtunut yhtään mitään hänen lapsuudessaan. Hän vain lakkasi puhumasta kodin ulkopuolella kun meni päiväkotiin kolmivuotiaana.

Perheemme isä tietenkin hoiti ongelman omalla tavallaan eli kieltämällä sen ja ryhtymällä juomaan ja lopulta lähti. Liekö hänelläkin neuropsykologinen ongelma, joka haittasi puhumista?

Olen nyt aikuisena tajunnut että kärsin kouluaikana selektiivisestä mutismista.

Kukaan aikuinen kuten vanhemmat tai opettajat ei sitä huomannut tai siitä välittänyt eikä sitä diagnosoitu. N47

Mulla oli lapsena selektiivinen mutismi, joka vaikuttaa mun elämään edelleen aikuisena. Lapsena en puhunu koulussa mitään, mutta kotona ja vapaa-ajalla puhuin normaalisti. Myös koulukavereille puhuin silloin kun kutsuin heidät kotiin kylään, vaikka samoille ihmisille en pystyny puhua koulussa.

Nyt aikuisena oon töissä tosi ujo ja hiljainen. Joidenki kanssa pystyn puhua enemmän ja kertoa omia ideoita ja mielipiteitä, mutta osan kanssa puhuminen on vaikeaa. Nyt aikuisena pystyn kyllä vastata kaikille, mutta usein lyhyesti enkä osaa jatkaa keskustelua. Esimerkiksi kahvitauolla olen yleensä se, joka seuraa sivusta keskustelua enkä itse osallistu siihen, ellei multa erikseen kysytä jotain.

Jos tutustun vapaa-ajalla ystävän kautta uuteen ihmiseen niin pystyn jutella sille ihan normaalisti ja olla oma itseni kun ystävä on seurassa. Ystävän mennessä vessaan saatan mennä lukkoon, eikä keskustelu suju enää. En pysty kahdestaan tutustua uusiin ihmisiin selvinpäin. Humalassa pystyn puhua kaikille mitä tahansa, jonka takia nyt sinkkuna tulee juotua vähän liian usein. Esimerkiksi löydän seuraa baarista ja yöllä pystytään puhua mistä tahansa monta tuntia, mutta aamulla en enää pystykään muuta kuin vastata yhdellä sanalla kysymyksiin.

Lapsena tätä asiaa yritettiin hoitaa erilaisten terapioiden avulla, mutta enää aikuisena en oo hakenu apua. Haluaisin olla sosiaalinen ihminen, joka pystyy olla oma itsensä ja puhua kaikille normaalisti. Ehkä alan nyt selvittää mistä ja minkälaista apua voisin tähän saada.

Voi olla tietysti. Mutismi liittyy ainakin skitsofreniaan ja autismiin ja aikuisilla voivat nämä sairaudet oireilla mutismina hyvin myös. Paljon olen tavannut työssäni skitsofreniamutismia. Terv. mt-hoitaja.

Minulla on mutismi. En vain uskalla enää puhua kenellekään mitään, koska ihmiset sanovat aina että eivät muka kuule mitä sanon. Minusta puheessani ei ole koskaan ollut mitään vikaa eikä siitä aikaisemmin huomauteltu mitään, mutta viime vuosien aikana yllättäen alettiin hokemaan että "Mitä sanot? En kuule mitä sanot". Vaikka minä puhun niin kuuluvasti kuin pystyn ilman, että huudan ja puhun mahdollisimman selkeästi, niin puhettani ei muka kuulla tai sitten ei ymmärretä. En vain enää uskalla puhua kun ihmiset vain jankuttivat ja jankuttivat, että eivät kuule tai ymmärrä mitä sanon. Eivät muka kuule, vaikka minä melkein huusi mitä sanoin.