Voiko aikuisella olla mutismi?

Hiljaisuudenvankina kirjoitti:

Kirjoitan aiheesta myös blogia elamahiljaisuudessa.blogspot.fi

Kiitos blogista! Avasin sen jo tabletille, ja luen iltalukemiseksi sitä. Näytti mielenkiintoiselta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahin kysymys on "Mitä kuuluu?" Lähes vihaisesti sanon "tavallista". Kaikki muutkin tuollaiset "kiitos" ja "paljon onnea" herättävät vihaa, ja näytän sen halveksuvalla katseella. Melkein kuin hullu olen. 😅

N22

Ystäväni vastaa myös tuohon mitä kuuluu -kysymykseen "tavallista" tai "normaalia". Olen huomannut, että se tarkoittaa, ettei kuulu kummemia, joku ronskimpi sanoisi, että samaa paskaahan tää.

Jos ystävälleni kuuluu parempaa, niin hän kyllä sanoo "hyvää kai". Tuo on aikalailla vahvin hyvän kuulumisen merkki häneltä mitä voi olla.

Usein vastaa myös olan kohautuksella. Se on sitten sellainen mitä väliä -vastaus, johon ei kannata tivata enempää, mutta voi kysellä jatkokysymyksiä jostain helposta, kuten töistä.

Mutta hän ei siis ikinä vastaa mitä kuuluu -kysymykseen yhtä sanaa tai olan kohautusta enempää. Ei ikinä ala kertomaan mitään mitä on tapahtunut tai miten on mennyt. Hyvin niukalti antaa vihjettä mitä kuuluu ja miten keskustelu voisi edetä.

Kuitenkin hän vaikuttaa lopulta juttelevan mielellään ja välillä mennään hyvin syvällisiin juttuihin.

Ap

Tunnistan ystävästäsi itseni. En koskaan ala kertomaan tarkemmin mitä minulle kuuluu. Vain jos esitetään jatkokysymyksiä. Olan kohautusta teen välillä, mutta en muista missä yhteydessä. Ehkä silloin kun tuntuu että vastaus kysymykseen on niin selvä, että koen eleen riittävän kysyjälle. Yleensä samalla vastaan myös sanallisesti.

Mieheni joutuu välillä sanomaan että toistan taas samaa\puhun liian pitkään. Puhetta riittää kun alan kertomaan minua innostavasta asiasta tai jos jokin ärsyttää. Takerrun juttuun enkä tajua toisen kyllästymistä.

N22

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahin kysymys on "Mitä kuuluu?" Lähes vihaisesti sanon "tavallista". Kaikki muutkin tuollaiset "kiitos" ja "paljon onnea" herättävät vihaa, ja näytän sen halveksuvalla katseella. Melkein kuin hullu olen. 😅

N22

Ystäväni vastaa myös tuohon mitä kuuluu -kysymykseen "tavallista" tai "normaalia". Olen huomannut, että se tarkoittaa, ettei kuulu kummemia, joku ronskimpi sanoisi, että samaa paskaahan tää.

Jos ystävälleni kuuluu parempaa, niin hän kyllä sanoo "hyvää kai". Tuo on aikalailla vahvin hyvän kuulumisen merkki häneltä mitä voi olla.

Usein vastaa myös olan kohautuksella. Se on sitten sellainen mitä väliä -vastaus, johon ei kannata tivata enempää, mutta voi kysellä jatkokysymyksiä jostain helposta, kuten töistä.

Mutta hän ei siis ikinä vastaa mitä kuuluu -kysymykseen yhtä sanaa tai olan kohautusta enempää. Ei ikinä ala kertomaan mitään mitä on tapahtunut tai miten on mennyt. Hyvin niukalti antaa vihjettä mitä kuuluu ja miten keskustelu voisi edetä.

Kuitenkin hän vaikuttaa lopulta juttelevan mielellään ja välillä mennään hyvin syvällisiin juttuihin.

Ap

Tunnistan ystävästäsi itseni. En koskaan ala kertomaan tarkemmin mitä minulle kuuluu. Vain jos esitetään jatkokysymyksiä. Olan kohautusta teen välillä, mutta en muista missä yhteydessä. Ehkä silloin kun tuntuu että vastaus kysymykseen on niin selvä, että koen eleen riittävän kysyjälle. Yleensä samalla vastaan myös sanallisesti.

Mieheni joutuu välillä sanomaan että toistan taas samaa\puhun liian pitkään. Puhetta riittää kun alan kertomaan minua innostavasta asiasta tai jos jokin ärsyttää. Takerrun juttuun enkä tajua toisen kyllästymistä.

N22

Miten olet miehen saanut, jos vain kohauttelet olkia ja muriset? Minä ainakin olen joutunut olemaan vähän kiva päästäkseni parisuhteeseen. En niin aktiivinen, olenhan nainen mutta kuitenkin miellyttävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahin kysymys on "Mitä kuuluu?" Lähes vihaisesti sanon "tavallista". Kaikki muutkin tuollaiset "kiitos" ja "paljon onnea" herättävät vihaa, ja näytän sen halveksuvalla katseella. Melkein kuin hullu olen. 😅

N22

Ystäväni vastaa myös tuohon mitä kuuluu -kysymykseen "tavallista" tai "normaalia". Olen huomannut, että se tarkoittaa, ettei kuulu kummemia, joku ronskimpi sanoisi, että samaa paskaahan tää.

Jos ystävälleni kuuluu parempaa, niin hän kyllä sanoo "hyvää kai". Tuo on aikalailla vahvin hyvän kuulumisen merkki häneltä mitä voi olla.

Usein vastaa myös olan kohautuksella. Se on sitten sellainen mitä väliä -vastaus, johon ei kannata tivata enempää, mutta voi kysellä jatkokysymyksiä jostain helposta, kuten töistä.

Mutta hän ei siis ikinä vastaa mitä kuuluu -kysymykseen yhtä sanaa tai olan kohautusta enempää. Ei ikinä ala kertomaan mitään mitä on tapahtunut tai miten on mennyt. Hyvin niukalti antaa vihjettä mitä kuuluu ja miten keskustelu voisi edetä.

Kuitenkin hän vaikuttaa lopulta juttelevan mielellään ja välillä mennään hyvin syvällisiin juttuihin.

Ap

Tunnistan ystävästäsi itseni. En koskaan ala kertomaan tarkemmin mitä minulle kuuluu. Vain jos esitetään jatkokysymyksiä. Olan kohautusta teen välillä, mutta en muista missä yhteydessä. Ehkä silloin kun tuntuu että vastaus kysymykseen on niin selvä, että koen eleen riittävän kysyjälle. Yleensä samalla vastaan myös sanallisesti.

Mieheni joutuu välillä sanomaan että toistan taas samaa\puhun liian pitkään. Puhetta riittää kun alan kertomaan minua innostavasta asiasta tai jos jokin ärsyttää. Takerrun juttuun enkä tajua toisen kyllästymistä.

N22

Miten olet miehen saanut, jos vain kohauttelet olkia ja muriset? Minä ainakin olen joutunut olemaan vähän kiva päästäkseni parisuhteeseen. En niin aktiivinen, olenhan nainen mutta kuitenkin miellyttävä.

Noh en sentään murahtele koskaan, osoitan vihani pienemmillä eleillä (Käännän silmät sekunniksi eri suuntaan mielenosoituksellisesti yms). Pääni sisällä käsittelen voimakkaimmat tunteet. Miehen löysin netin kautta. Hänelläkin on vaikeuksia sosiaalissa tilanteissa, joten ei säikähtänyt hiljaisuuttani. Mikä nyt enää harvoin näkyy hänen seurassaan. Juurikin nuo ärsyttävät kysymykset ja sanat, jotkut vaikeat puheenaiheet, pistävät minut hiljaiseksi.

Olen kyllä kiva hänelle. On meillä naurua ja muuta hassuttelua. Tosin joskus alan tekemään jotain leikkimielistä ääntä tai liikettä toistuvasti, niinkuin vetäisin roolia. Siitä hän ei pidä.

N22

up

Jotenkin hassu ajatus, että mutismi tai suunnilleen mikään muukaan vaiva katoaisi jotenkin taianomaisesti kasvaessa ja aikuistuessa.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin hassu ajatus, että mutismi tai suunnilleen mikään muukaan vaiva katoaisi jotenkin taianomaisesti kasvaessa ja aikuistuessa.

Eikö vaan olekin! Silti tosiaankin, kun olen lukenut artikkeleita mutismista, niin niissä puhutaan poikkeuksetta, että se on lapsuuden ja nuoruuden vaiva. Ja on jossain niinkin sanottu kyllä, että yleensä mutismi lievenee / katoaa aikuisuuden myötä.

Vaikka näin varmasti onkin, niin itsekin pidän epätodennäköisenä, että ihan joka ikisellä se mutismi sitten aikuistuessa haihtuisi. Ihan jo siitä syystä, että eivät varmasti kaikki saa asianmukaista apua, tukea, terapiaa. Ilman apujakin itsetunto vahvistuu lapsen kasvaessa, mutta eihän se mikään automaatio ole.

Ap

Oireena joo, mutta taustalla jokin mt-ongelma. 

Ehkä sinun kannattaisi jollain neutraalilla hetkellä kysyä, miten hän toivoo sinun käyttäytyvän tuon tapahtuessa. Osaat sitten poistua heti, istua hiljaa tai jutella itseksesi. 

Minulla on tuollaista aika lievänä, mutta se kestää vain hetken ja periaatteessa varmaan saisin murrettua hiljaisuuden muurin, jos huomaisin toisen hätääntyvän tms. 

Toinen vanhemmistani taas ei ole puhunut muulle perheelle kymmeniin vuosiin. Kaukaisemmille sukulaisille puhuu joskus ja joskus ei. 

Siitä hiljaisuudesta juteltiin kerran. Hän ei osannut sanoa mitä hänelle siinä tapahtuu ja mistä se johtuu. Mutta sen hän sanoi, että se ei ole mikään minuun kohdistuva kosto tms. Tuo auttoi minua niin paljon, että kun seuraava täyshiljaisuus tuli, niin en enää mennyt sellaiseen paniikkiin kuin ennen. Ahdistuin kyllä, mutta ilmapiiri pysyi aiempaa positiivisempana. Hänkään ei tällä kertaa sulkeutunut minnekään ovien taakse. Juttelin siinä sitten itsekseni jonkin aikaa, kunnes lähdin kotiin.

Tuo meni aiempaa paremmin, mutta vaivaa minua edelleen paljon. Ja kyllä on tarkoitus sopivalla hetkellä vielä kysyä juuri tuota, että mitä minä voisin siinä tehdä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Siitä hiljaisuudesta juteltiin kerran. Hän ei osannut sanoa mitä hänelle siinä tapahtuu ja mistä se johtuu. Mutta sen hän sanoi, että se ei ole mikään minuun kohdistuva kosto tms. Tuo auttoi minua niin paljon, että kun seuraava täyshiljaisuus tuli, niin en enää mennyt sellaiseen paniikkiin kuin ennen. Ahdistuin kyllä, mutta ilmapiiri pysyi aiempaa positiivisempana. Hänkään ei tällä kertaa sulkeutunut minnekään ovien taakse. Juttelin siinä sitten itsekseni jonkin aikaa, kunnes lähdin kotiin.

Tuo meni aiempaa paremmin, mutta vaivaa minua edelleen paljon. Ja kyllä on tarkoitus sopivalla hetkellä vielä kysyä juuri tuota, että mitä minä voisin siinä tehdä.

Ap

Vastaako hän enään tässä vaiheessa millään tavalla

Mun serkkuni on jo 20-vuotias ja eikä oo vuosiin puhunut sanaakaan kenellekään, mukaanlukien vanhempansa kenen luona hän asuukin. Ala-asteella häntä oli kiusattu, minkä jälkeen käsittääkseni selektiivisestä mutismista pikkuhiljaa puhe lakannut kokonaan. En tiedä puhuuko sitten netissä tai nettipeleissä kirjoittaen, tietokoneella viettää paljon aikaa.

Vanhempiensa kanssa kommunikoi lähinnä sormella osoittamalla paperilta "kyllä" tai "ei".

Hyvin erikoinen tila. Olis kiinnostavaa kuulla lisää mutismista, erityisesti jos kukaan mutisti haluaisi täällä kirjoittaen jakaa kokemuksiaan.

Kuulostaa myös vähän dissosiaatio-oireilta, niihinhän voi liittyä mutismia.

Hiljaisuudenvankina kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siitä hiljaisuudesta juteltiin kerran. Hän ei osannut sanoa mitä hänelle siinä tapahtuu ja mistä se johtuu. Mutta sen hän sanoi, että se ei ole mikään minuun kohdistuva kosto tms. Tuo auttoi minua niin paljon, että kun seuraava täyshiljaisuus tuli, niin en enää mennyt sellaiseen paniikkiin kuin ennen. Ahdistuin kyllä, mutta ilmapiiri pysyi aiempaa positiivisempana. Hänkään ei tällä kertaa sulkeutunut minnekään ovien taakse. Juttelin siinä sitten itsekseni jonkin aikaa, kunnes lähdin kotiin.

Tuo meni aiempaa paremmin, mutta vaivaa minua edelleen paljon. Ja kyllä on tarkoitus sopivalla hetkellä vielä kysyä juuri tuota, että mitä minä voisin siinä tehdä.

Ap

Vastaako hän enään tässä vaiheessa millään tavalla

Minun vanha ketjuni osui silmiin. Ensin saattaa vielä vastata nyökkäämällä, mutta pian sekin loppuu. Sitten ei saa enää mitään kontaktia, ja sehän on minulle tietenkin turhauttavaa ja tuskastuttavaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa myös vähän dissosiaatio-oireilta, niihinhän voi liittyä mutismia.

Tämäkin vaihtoehto on kulkenut rinnalla.

Ap

Työkavereina on ollut vuosien mittaan pari aikuista, mies ja nainen, toinen edelleenkin. Molemmat lukkiintuvat totaalisesti tietyissä tilanteissa. Yleensä sellaisissa, että neuvoteltiin ja joku muu kiihtyi ja alkoi kovaan ääneen agressiivisesti määräilemään. Lukkiutuma oli niin vahva, että he eivät muistaneet, mitä tilanteessa tapahtui ja mitä oli sovittu.

Kriisihän siitä syntyi asiantuntijayhteisössä ja ongelmaa selvitettiin työnohjauksessa ja psykologien avulla, etenkin toista tapausta.

Ilmeni, että hänellä oli toinen vanhemmista hyvin autoritäärinen ja ankara. Noissa tilanteissa hän koki kovaäänisen työkaverin vanhempanaan ja lukkiintui.

Myös toisen työkaverin vanhemmista toinen oli hyvin voimakastahtoinen johtaja ja työkaveri itse arveli sen vaikuttavan häneen niin, että hän taantuu, kun alitajuntaan tule muistuma lapsuudesta

Jossain määrin he pääsivät työnohjauksessa eroon pelostaan. Ja työtoverit oppivat tunnistamaan tilanteet. Joitain työjärjestelyitä tehtiin myöskin.

Voisiko ap huomaamattaan laukaista ystävässään vastaavan reaktion ja taantumisen pieneksi lapseksi? Ei siihen välttämättä tarvita kuin tietyt äänensävyt, sanat tai ilmeet.

Molemm

Miksi ei voisi olla aikuisenakin?

Niin ja miksi kiusaat ystävääsi, kun kerran huomaat, ettei hän kykene vastaamaan? 

Teet jotain samaa kuin ne henkilöt, jotka aiheuttivat hänelle varhain trauman - lopeta siis kiusaaminen kun olet jo huomannut, ettei tyylisi ole hänelle sopiva.

Olen joskus miettinyt, voiko minulla olla joku tällainen. Tai sitten vain olen epätavallisen ujo aikuiseksi ihmiseksi. Kärsin myös sosiaalisten tilanteiden pelosta ja paniikkikohtauksista. Menen jossain tilanteissa niin lukkoon, etten saa sanaakaan suustani. Kotioloissa olen ihan normaali. Olin jo lapsena ujo, mutta tämä paheni yläasteella ja lukiossa. Minulle liikkuminenkin on vaikeaa muiden katsoessa. Liikuntatunnit olivat painajaista koulussa. Kerran 12-vuotiaana piti esittää pantomiimia luokan edessä ja se tilanne sai niin lukkoon, etten pystynyt liikkua ollenkaan. Muistan vieläkin, miten ahdistunut olin. 

Muiden on varmaan vaikea uskoa, että olen kotona aivan erilainen ihminen. 

Vähän vanhempi keskustelu mutta tässä aikuinen mutisti