Tieteen Kuvalehtikin tietää: "Runsas seksikokemus sammuttaa kiinnostuksen"
http://tieku.fi/ihminen/seksi/runsas-seksikokemus-sammuttaa-kiinnostuks…
"Jos sinulla on entisiä ihmissuhteita ja seksiseikkailuja vaikka muille jakaa, et ole muiden silmissä kovin haluttava elämänkumppani.
Less is more.
"Vähemmän on enemmän" näyttää nyt pätevän myös rakkauselämään.
Brittiläiset psykologit ovat tulleet uudessa tutkimuksessaan siihen tulokseen, että mitä enemmän entisiä seurustelusuhteita ja seksikumppaneita ihmisellä on, sitä vähemmän haluttava hän on elämänkumppanina.
Sekä miehet että naiset pitävät ihanteellisena suhteiden määränä kahta.
Liian suuri kokemus kavahduttaa
Tutkimus tehtiin kyselykaavakkeella, ja sen toteuttivat Nottinghamin, Bristolin ja Swansean yliopistojen tutkijat. Siihen vastasi 188 miestä ja naista, joiden keski-ikä oli 25 vuoden tienoilla.
Vastaajat ilmoittivat, että elämänkumppaniehdokkailla ei pitäisi olla kahta entistä suhdetta enempää ja että liian suuri seksikumppaneiden määrä sammutti kiinnostuksen.
Naiset kavahtivat miehiä, joilla oli ollut enemmän kuin kuusi seksikumppania, ja miehet eivät halunneet suhteeseen sellaisten naisten kanssa, jotka olivat tanssineet vaakamamboa yli 11 ihmisen kanssa.
Hurvittelunhaluisiin ei voi luottaa
”Kumpikin sukupuoli osoitti haluttomuutta suhteeseen sellaisen kanssa, jolla oli hyvin värikäs seksihistoria”, kirjoitti psykologian tohtori Steve Stewart-Williams tutkimuksessa.
Hän selitti tuloksia sillä, että seksuaalisesti hyvin vapautuneita pidetään vähemmän uskollisina ja vähemmän halukkaina sitoutumaan ihmissuhteeseen.
Ironista kyllä kokeeseen osallistuneet eivät itse vastanneet ihanteitaan. Keskimääräinen ex-kumppaneiden määrä miehillä oli 5,81 ja naisilla 8,4."
Hauskaa sinänsä, että naiset ovat tässä vielä miehiä konservatiivisempia. Palstalta on saanut jokseenkin erilaisen käsityksen.
Kommentit (114)
Vierailija kirjoitti:
Usean sadan panon miehen on oltava hyvä sängyssä, kun on kerta noin monesta eri naisesta kokemusta! ....tai näin voisi ainakin luulla.
Tai sitten se on niin huono ettei kelpaa kuin kerran kullekin ja siksi kumppaneita kertyy kertymistään, kun kukaan ei halua toista kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Usean sadan panon miehen on oltava hyvä sängyssä, kun on kerta noin monesta eri naisesta kokemusta! ....tai näin voisi ainakin luulla.
Mä olin teininä huolissani siitä, olenko hyvä vai en, onko tarpeeksi iso jne. Sitten kun aloin seurustella ensi kertaa 16-vuotiana ja menetin poikuuteni, epävarmuus jäi ja kuvittelin että olin hyvä sängyssä kun sain tyttikselle tuotettua orgasmeja. Myös kokoni sai kehuja. Olimme molemmat ekaa kertaa sängyssä. Seurustelua jatkuikin 3 vuotta ja opin melko hyväksi. Eron jälkeen löysin uuden tytön vietettyäni noin vuoden sinkkuna ja järkytys olikin suuri, sillä tällä olikin ihan eri näköinen vagina eikä hän pitänyt erityisemmin niistä jutuista, joilla olin aiemmin saanut exäni huutamaan hoosiannaa. Nielin ylpeyteni, myönsin itselleni että en ollutkaan niin hyvä sängyssä, mutta halusin oppia tämän uuden tyttökaverin tavan saada nautintoa ja ennen pitkää opininkin. Seksi oli sen jälkein mahtavaa. Erosimme kuitenkin puolen vuoden jälkeen. Mutta olin ymmärtänyt, mistä hyvässä seksissä oli oikeastaan kyse: kokeilemisesta. Niinpä seurustelun sijaan halusin kokeilla yhdenillan juttuja, "säätöjä" yms. ja opin lisää. Moni likka tykkäsi aivan erilaisista asioista ja aina sai ns. "aloittaa alusta", mutta en minä kertaakaan ajatellut, että olenpas kokematon ja huono, vaan olin todella innoissani: minkähänlainen tämä nainen on sängyssä, mistäköhän hän pitää ja onkohan se jotain aivan uutta! Jos on, niin mahtavaa!
SInkkuaikaa oli, myös muutama seurustelusuhde ja nyt kolmekymppisenä minulla on ollut yli 100 eri seksikumppania ja viime viikonloppuna olin aivan mykistunyt kun menin senkyyn sellaisen naisen kanssa, joka halusi aivan totaalisen uusia juttuja!
Oma yhteenvetoni on seuraava: hyvä seksi on yhtä kuin avoin mieli. Tämä tarkoittaa sitä, että et voi opetella ennalta kaikkea ulkoa, vaan se oppiminen on ikään kuin orgaaninen prosessi. Jos olet tarpeeksi itsevarma tai vain pidät suunnattomasti seksistä, niin tämä ei ole sinulle ongelma. Jos et ole heti hyvä, opit sen aika nopeasti - ja loppua ei ole - kun luulet harrastavasi elämäsi parasta seksiä, niin sseuraavalla kerralla jotain aivan mieletöntä voi tapahtua, joka tuntuu vielä paremmalta!
m30

PS. Tuntuu, että toisinaan tästä aiheesta on vaikea puhua ns. "äijäporukassa", olen itse 100% hetero, mutta naispuolisten ystävien kanssa saan enemmän vastakaikua ja keskustelut voivat jatkua monta tuntia. Kyseessä siis oikeat ystävät, ei säädöt tai muijat joita haluaisin. Monesti kun on jätkien kanssa, niin siinä on vähän sellaista esittämistä ja toisttalta se että pistetään vähän vitsiksi koko juttu. Tää on musta semmonen ongelma, josta ei oikeestaan julkisesti kauheesti puhuta. Tabu varmaankin.
Vierailija kirjoitti:
Olen sinkkumies, ikää 33v ja panoja jotain sadan ja kolmensadan väililtä, arvio koska en ole pitänyt kirjaa tai laskenut kun ei ole ollut tarvetta.
No naiset, kiinnostaako yli sadan panon mies naista, jos on kuitenkin lojaali, eikä ole koskaan suhteessa pettänyt?
Toki. Itsellä saman verran. Säännöt kentällä ovat ainakin selvät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usean sadan panon miehen on oltava hyvä sängyssä, kun on kerta noin monesta eri naisesta kokemusta! ....tai näin voisi ainakin luulla.
Mä olin teininä huolissani siitä, olenko hyvä vai en, onko tarpeeksi iso jne. Sitten kun aloin seurustella ensi kertaa 16-vuotiana ja menetin poikuuteni, epävarmuus jäi ja kuvittelin että olin hyvä sängyssä kun sain tyttikselle tuotettua orgasmeja. Myös kokoni sai kehuja. Olimme molemmat ekaa kertaa sängyssä. Seurustelua jatkuikin 3 vuotta ja opin melko hyväksi. Eron jälkeen löysin uuden tytön vietettyäni noin vuoden sinkkuna ja järkytys olikin suuri, sillä tällä olikin ihan eri näköinen vagina eikä hän pitänyt erityisemmin niistä jutuista, joilla olin aiemmin saanut exäni huutamaan hoosiannaa. Nielin ylpeyteni, myönsin itselleni että en ollutkaan niin hyvä sängyssä, mutta halusin oppia tämän uuden tyttökaverin tavan saada nautintoa ja ennen pitkää opininkin. Seksi oli sen jälkein mahtavaa. Erosimme kuitenkin puolen vuoden jälkeen. Mutta olin ymmärtänyt, mistä hyvässä seksissä oli oikeastaan kyse: kokeilemisesta. Niinpä seurustelun sijaan halusin kokeilla yhdenillan juttuja, "säätöjä" yms. ja opin lisää. Moni likka tykkäsi aivan erilaisista asioista ja aina sai ns. "aloittaa alusta", mutta en minä kertaakaan ajatellut, että olenpas kokematon ja huono, vaan olin todella innoissani: minkähänlainen tämä nainen on sängyssä, mistäköhän hän pitää ja onkohan se jotain aivan uutta! Jos on, niin mahtavaa!
SInkkuaikaa oli, myös muutama seurustelusuhde ja nyt kolmekymppisenä minulla on ollut yli 100 eri seksikumppania ja viime viikonloppuna olin aivan mykistunyt kun menin senkyyn sellaisen naisen kanssa, joka halusi aivan totaalisen uusia juttuja!
Oma yhteenvetoni on seuraava: hyvä seksi on yhtä kuin avoin mieli. Tämä tarkoittaa sitä, että et voi opetella ennalta kaikkea ulkoa, vaan se oppiminen on ikään kuin orgaaninen prosessi. Jos olet tarpeeksi itsevarma tai vain pidät suunnattomasti seksistä, niin tämä ei ole sinulle ongelma. Jos et ole heti hyvä, opit sen aika nopeasti - ja loppua ei ole - kun luulet harrastavasi elämäsi parasta seksiä, niin sseuraavalla kerralla jotain aivan mieletöntä voi tapahtua, joka tuntuu vielä paremmalta!
m30
En kiellä / kyseenalaista mitään kokemuksesi perusteella, olet varmaankin aivan oikeassa. Mutta: meikäläisellä on ollut tasan yksi petikumppani, seurustelusuhde kun olin 24-27. Juu, poikuus meni vasta 24-vuotiaana. Joten pitää ottaa huomioon, että me emme kaikki ole noin onnekkaita kuin sinä. Senpä takia tuollainen teksti hieman ärsyttää, vaikka se tuskin oli kuitenkaan tarkoitus? Kuulosti vilpittömältä ja varmaan noin se meneekin, mutta naiset saavat niin paljon helpommin seksiä, että myös he kartuttavat kokemusta matkan varrella ja näin ollen tällaiset miehet kuin minä ja monet muut, joilla on yksi seurustelisuhde ja sitä kautta yksi petikumppani ja sitten vielä minulla on toinenkin, tosin se seurustelu päättyi lyhyeen, mutta toinen petikumppani siinä pamahti listaani. Olen saman ikäinen kuin sinä. Elämme eri maailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutamia pointteja:
- Kuka tosissaan kysyy että "montako sulla on ollut?"
- Kuka on niin pöhkö ettei tajua että toinen voi ihan hyvin vaikka valehdella?
- Millä logiikalla miehet haluavat naisen joka ei selkeästi juuri seksistä välitä ja myöhemmin itkevät kun nainen ei anna?Minulla on takana 20 seksipartneria ja epäilen että miehelläni on varmaan vähemmän, mutta eipä mies ole minulta ikinä kysynyt määrää enkä minä häneltä. Tuollaisen kyselijä olisi totaalinen turn-off koska mies olisi 99% varmuudella joko uskovainen tai todella huonosta itsetunnosta kärsivä. Ja voin olla satavarma ettei tämä "vanha kettu" minustakaan näkisi montako kumppania on ollut vaikka kuinka niin väittää.
Minulla (N38) on takana 20 aktiivivuotta ja 6 seksipartneria, joista 2 aviomiestä. Seksikertoja kumppanin kanssa jokunen tuhat, soolot lisäksi. Kumpikin aviomies on hyytynyt ajan myötä. Minun näkökulmastani naisen kumppanien määrällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa pitääkö seksistä vai ei, ja epäilisin myös miehistä löytyvän pitkien parisuhteiden ihmisiä.
38 vuotta ja kaksi aviomiestä????
Sinä et tiedä pitkistä parisuhteista mitään.
Avioiduin ensimmäisen kerran aivan liian nuorena. Se liitto kesti viisi vuotta. Nykyisen kanssa on kahdestoista vuosi menossa. Jälkimmäiseen lasken ikäiselleni pitkäksi suhteeksi. -ed.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usean sadan panon miehen on oltava hyvä sängyssä, kun on kerta noin monesta eri naisesta kokemusta! ....tai näin voisi ainakin luulla.
Mä olin teininä huolissani siitä, olenko hyvä vai en, onko tarpeeksi iso jne. Sitten kun aloin seurustella ensi kertaa 16-vuotiana ja menetin poikuuteni, epävarmuus jäi ja kuvittelin että olin hyvä sängyssä kun sain tyttikselle tuotettua orgasmeja. Myös kokoni sai kehuja. Olimme molemmat ekaa kertaa sängyssä. Seurustelua jatkuikin 3 vuotta ja opin melko hyväksi. Eron jälkeen löysin uuden tytön vietettyäni noin vuoden sinkkuna ja järkytys olikin suuri, sillä tällä olikin ihan eri näköinen vagina eikä hän pitänyt erityisemmin niistä jutuista, joilla olin aiemmin saanut exäni huutamaan hoosiannaa. Nielin ylpeyteni, myönsin itselleni että en ollutkaan niin hyvä sängyssä, mutta halusin oppia tämän uuden tyttökaverin tavan saada nautintoa ja ennen pitkää opininkin. Seksi oli sen jälkein mahtavaa. Erosimme kuitenkin puolen vuoden jälkeen. Mutta olin ymmärtänyt, mistä hyvässä seksissä oli oikeastaan kyse: kokeilemisesta. Niinpä seurustelun sijaan halusin kokeilla yhdenillan juttuja, "säätöjä" yms. ja opin lisää. Moni likka tykkäsi aivan erilaisista asioista ja aina sai ns. "aloittaa alusta", mutta en minä kertaakaan ajatellut, että olenpas kokematon ja huono, vaan olin todella innoissani: minkähänlainen tämä nainen on sängyssä, mistäköhän hän pitää ja onkohan se jotain aivan uutta! Jos on, niin mahtavaa!
SInkkuaikaa oli, myös muutama seurustelusuhde ja nyt kolmekymppisenä minulla on ollut yli 100 eri seksikumppania ja viime viikonloppuna olin aivan mykistunyt kun menin senkyyn sellaisen naisen kanssa, joka halusi aivan totaalisen uusia juttuja!
Oma yhteenvetoni on seuraava: hyvä seksi on yhtä kuin avoin mieli. Tämä tarkoittaa sitä, että et voi opetella ennalta kaikkea ulkoa, vaan se oppiminen on ikään kuin orgaaninen prosessi. Jos olet tarpeeksi itsevarma tai vain pidät suunnattomasti seksistä, niin tämä ei ole sinulle ongelma. Jos et ole heti hyvä, opit sen aika nopeasti - ja loppua ei ole - kun luulet harrastavasi elämäsi parasta seksiä, niin sseuraavalla kerralla jotain aivan mieletöntä voi tapahtua, joka tuntuu vielä paremmalta!
m30
Sinulla on ihana ja hieno asenne/ote.
nainen
Minulla on yksi erittäin komea miespuolinen ystävä. En uskonut ollenkaan aluksi kun hän kertoi ettei ole harrastanut seksiä. On kuitenkin yli 30v ja ulkonäkönsä ja käytöksensä puolesta varmastikin haluttua seuraa. Mutta ei vain halua seksiä ilman rakkautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usean sadan panon miehen on oltava hyvä sängyssä, kun on kerta noin monesta eri naisesta kokemusta! ....tai näin voisi ainakin luulla.
Mä olin teininä huolissani siitä, olenko hyvä vai en, onko tarpeeksi iso jne. Sitten kun aloin seurustella ensi kertaa 16-vuotiana ja menetin poikuuteni, epävarmuus jäi ja kuvittelin että olin hyvä sängyssä kun sain tyttikselle tuotettua orgasmeja. Myös kokoni sai kehuja. Olimme molemmat ekaa kertaa sängyssä. Seurustelua jatkuikin 3 vuotta ja opin melko hyväksi. Eron jälkeen löysin uuden tytön vietettyäni noin vuoden sinkkuna ja järkytys olikin suuri, sillä tällä olikin ihan eri näköinen vagina eikä hän pitänyt erityisemmin niistä jutuista, joilla olin aiemmin saanut exäni huutamaan hoosiannaa. Nielin ylpeyteni, myönsin itselleni että en ollutkaan niin hyvä sängyssä, mutta halusin oppia tämän uuden tyttökaverin tavan saada nautintoa ja ennen pitkää opininkin. Seksi oli sen jälkein mahtavaa. Erosimme kuitenkin puolen vuoden jälkeen. Mutta olin ymmärtänyt, mistä hyvässä seksissä oli oikeastaan kyse: kokeilemisesta. Niinpä seurustelun sijaan halusin kokeilla yhdenillan juttuja, "säätöjä" yms. ja opin lisää. Moni likka tykkäsi aivan erilaisista asioista ja aina sai ns. "aloittaa alusta", mutta en minä kertaakaan ajatellut, että olenpas kokematon ja huono, vaan olin todella innoissani: minkähänlainen tämä nainen on sängyssä, mistäköhän hän pitää ja onkohan se jotain aivan uutta! Jos on, niin mahtavaa!
SInkkuaikaa oli, myös muutama seurustelusuhde ja nyt kolmekymppisenä minulla on ollut yli 100 eri seksikumppania ja viime viikonloppuna olin aivan mykistunyt kun menin senkyyn sellaisen naisen kanssa, joka halusi aivan totaalisen uusia juttuja!
Oma yhteenvetoni on seuraava: hyvä seksi on yhtä kuin avoin mieli. Tämä tarkoittaa sitä, että et voi opetella ennalta kaikkea ulkoa, vaan se oppiminen on ikään kuin orgaaninen prosessi. Jos olet tarpeeksi itsevarma tai vain pidät suunnattomasti seksistä, niin tämä ei ole sinulle ongelma. Jos et ole heti hyvä, opit sen aika nopeasti - ja loppua ei ole - kun luulet harrastavasi elämäsi parasta seksiä, niin sseuraavalla kerralla jotain aivan mieletöntä voi tapahtua, joka tuntuu vielä paremmalta!
m30
En kiellä / kyseenalaista mitään kokemuksesi perusteella, olet varmaankin aivan oikeassa. Mutta: meikäläisellä on ollut tasan yksi petikumppani, seurustelusuhde kun olin 24-27. Juu, poikuus meni vasta 24-vuotiaana. Joten pitää ottaa huomioon, että me emme kaikki ole noin onnekkaita kuin sinä. Senpä takia tuollainen teksti hieman ärsyttää, vaikka se tuskin oli kuitenkaan tarkoitus? Kuulosti vilpittömältä ja varmaan noin se meneekin, mutta naiset saavat niin paljon helpommin seksiä, että myös he kartuttavat kokemusta matkan varrella ja näin ollen tällaiset miehet kuin minä ja monet muut, joilla on yksi seurustelisuhde ja sitä kautta yksi petikumppani ja sitten vielä minulla on toinenkin, tosin se seurustelu päättyi lyhyeen, mutta toinen petikumppani siinä pamahti listaani. Olen saman ikäinen kuin sinä. Elämme eri maailmassa.
Minua taas ärsyttää tuo ikuinen kitinä, että naiset saa naiset naiset saa .... Ei ole niin. Sinun asenteessasi on vikaa. Teistä kahdesta ottaisin m30 mieluummin; hänellä on arvostava asenne naisiin.
nainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usean sadan panon miehen on oltava hyvä sängyssä, kun on kerta noin monesta eri naisesta kokemusta! ....tai näin voisi ainakin luulla.
Mä olin teininä huolissani siitä, olenko hyvä vai en, onko tarpeeksi iso jne. Sitten kun aloin seurustella ensi kertaa 16-vuotiana ja menetin poikuuteni, epävarmuus jäi ja kuvittelin että olin hyvä sängyssä kun sain tyttikselle tuotettua orgasmeja. Myös kokoni sai kehuja. Olimme molemmat ekaa kertaa sängyssä. Seurustelua jatkuikin 3 vuotta ja opin melko hyväksi. Eron jälkeen löysin uuden tytön vietettyäni noin vuoden sinkkuna ja järkytys olikin suuri, sillä tällä olikin ihan eri näköinen vagina eikä hän pitänyt erityisemmin niistä jutuista, joilla olin aiemmin saanut exäni huutamaan hoosiannaa. Nielin ylpeyteni, myönsin itselleni että en ollutkaan niin hyvä sängyssä, mutta halusin oppia tämän uuden tyttökaverin tavan saada nautintoa ja ennen pitkää opininkin. Seksi oli sen jälkein mahtavaa. Erosimme kuitenkin puolen vuoden jälkeen. Mutta olin ymmärtänyt, mistä hyvässä seksissä oli oikeastaan kyse: kokeilemisesta. Niinpä seurustelun sijaan halusin kokeilla yhdenillan juttuja, "säätöjä" yms. ja opin lisää. Moni likka tykkäsi aivan erilaisista asioista ja aina sai ns. "aloittaa alusta", mutta en minä kertaakaan ajatellut, että olenpas kokematon ja huono, vaan olin todella innoissani: minkähänlainen tämä nainen on sängyssä, mistäköhän hän pitää ja onkohan se jotain aivan uutta! Jos on, niin mahtavaa!
SInkkuaikaa oli, myös muutama seurustelusuhde ja nyt kolmekymppisenä minulla on ollut yli 100 eri seksikumppania ja viime viikonloppuna olin aivan mykistunyt kun menin senkyyn sellaisen naisen kanssa, joka halusi aivan totaalisen uusia juttuja!
Oma yhteenvetoni on seuraava: hyvä seksi on yhtä kuin avoin mieli. Tämä tarkoittaa sitä, että et voi opetella ennalta kaikkea ulkoa, vaan se oppiminen on ikään kuin orgaaninen prosessi. Jos olet tarpeeksi itsevarma tai vain pidät suunnattomasti seksistä, niin tämä ei ole sinulle ongelma. Jos et ole heti hyvä, opit sen aika nopeasti - ja loppua ei ole - kun luulet harrastavasi elämäsi parasta seksiä, niin sseuraavalla kerralla jotain aivan mieletöntä voi tapahtua, joka tuntuu vielä paremmalta!
m30
Jotenkin tunnut pitävän seksiä aika teknisenä juttuna, vaikka hienosti tajuat sen moninaisuuden ja naisten erilaisuuden keskenään. Niistä miehistä joiden kanssa on ollut "maailman parasta seksiä" mulle ei ole jäänyt mieleen temput joita osasivat, vaan sellaiset kiihottuneet yhteisyyden ja luottamuksen kokemukset. Se ei ole paras, jonka kanssa sain eniten orgasmeja ja kokeilin eniten juttuja, vaan se, joka myös emotionaalisesti jätti jonkun jäljen.
Vierailija kirjoitti:
mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
😂😂😂😂
Voivoi. Yli 70 seksikumppania ja mieheni silmissä olen haluttavin ja upein nainen maailmassa. Hän osaa nimittäin ajatella, että sillä, mitä aiemmin olen elämässäni tehnyt, ei ole mitenkään hirveää merkitystä ja että seksi on seksiä. Ei se pillu sitä kulu. Sinkkuna saa sekoilla, suhteessa en ole pettänyt ikinä.Kunpa seksi olisikin vaan seksiä, niin runkulla saisin elämäni taas raiteilleen. Seksissä on kuitenkin äärimmäisen merkittävä psykologinen ulottuvuus ainakin näin miehen kannalta. Naisena olosta en mitään tiedä.
Komppaan tota psykologista aspektia näin naisena. Kun on kerran harrastanut seksiä jonkun kanssa, niin kyllä siinä aika vahva linkki muodostuu kaikkine hormonimyrskyineen yms.
Olen huomannut että kyllä se kumppanien määrä todellakin vaikuttaa naiseen. Eteenkin sen ensimmäisen merkitys on aivan valtava, ja eteenkin naiset peilaavat kaikkia seuraaviaan sen kautta. Mitä vähemmän kumppaneita on, sitä parempi! On enemmän yhteistä ja ainutkertaista intiimiä jaettavaa sen oman rakkaan kanssa, kun sitä intimiteettiä ei ole jaettu pitkin maailmaan. Näin nyrkkisääntönä sanoisin, että mitä enemmän kumppaneita naisella on ollut, sitä vähemmän sitoutuvan kumppanin mies saa tälläisestä naisesta itselleen. Kaikkein paras on kun naisella ei olisi ollut yhtään kumppania, mutta jos on ollut yli 3 elossa olevaa kumppania, niin minä pidän naista viallisena ja arvostelukyvyttömänä, kun on kerran tarvinnut vaihtaa noin monta kertaa. Myöskin nämä modernit naiset, modernit seksistä nauttivat irtosuhteiden sahaajat, jätän omaan arvoonsa välittömästi.
Ihan uteliaisuudesta: Missä vaiheessa tapailua/tutustumista, kysyt naiselta kuinka monen kanssa hän on ollut?
Oma ensimmäinen kertani oli 39 vuotta sitten näppylänaamaisen poikaystäväni kanssa. Voin kertoa sinulle, etten vuosikymmeniin ole peilannut seuraavia kertoja sen kautta :-DDD
En käy treffeille, enkä ns. tapaile naisia. Elän elämääni, ja keskustelen niiden ihmisten kanssa, jotka eteeni tulevat. Jos joku nainen minusta kiinnostuu, tulee se historiakin sieltä esille kyselemättäkin, sille joka osaa vähääkään rivien välistä lukea. Eteenkin jos pukeutuminen ja ulosanti on tyrkkyä, ei siinä tarvitse luulla olevansa jotain ainutlaatuista sellaiselle ihmiselle. Oma moraalini on todella korkea, enkä suostu tekemisiin kevytkenkäisten kanssa. Minä tahdon olla naiselle jotain arvokasta ja ainutlaatuista, sekä tahdon naisen olevan minulle sitä samaa. Ainutlaatuista tavaraa ei jaeta kuin karkkia maailmalle, jokaiselle joka kehtaa pyytää. Tästä syystä yksin eläminen on tuttua, eikä se edes haittaa kun tulee mainiosti itsensä kanssa juttuun! Sadanvuoden yksinäisyyskin on parempi, kuin elää elämäänsä hut*un kanssa.
Mielenkiintoista. Kollegalleni tuli yllätyksenä, että olen nuoruudessa käynyt rock-festivaaleilla, hän kun kuvitteli minun olevan "porvarillinen" kotihiiri, joka tykkää vain tehdä käsitöitä ja harrastaa liikuntaa, ja on avioeronsa jälkeen nyt vasta uudessa parisuhteessa. Eli ilmeisesti en todellakaan vaikuta kevytkenkäiseltä enkä todellakaan pukeudu "tyrkysti", mutta niin vaan on useita kymmeniä seksipartnereita mahtunut vuosien varrelle.
(Tiedostan kyllä, että olen varmaan täysin eri ikäluokkaa kuin sinä, mutta pidän silti aika koomisena väitettä, että ihmisestä näkisi päällepäin monenko kanssa hän on ollut.)
Kukaan ei ikinä uskoisi, mikä määrä minulla oli sinkkuhoitoja 20-28v. Ei ikinä. Seuraavien 20 vuoden aikana 28-48 olikin vain kaksi.
Olen mukva ja kiva ja herttainen. Olen myös ns viattoman näköinen. Mutta sinkkuvuosina oli varmaan 8 miestä vuodessa...
Mulla on ollut viimeisen kolmen vuoden aikana ehkä 50-70 naista seksikumppanina. En tätä voi kertoa kuin anonyymina, koska ihmisillä on aika ahdas mieli. Ehkäisyt on olleet kunnossa ja mitään seksitautia ei ole koskaan ollut. Kaikkien kanssa on hyvät välit ja hymyillään tavatessa.
Onnellisimmillani kuitenkin olen ollut tässä välissä olleessa suhteessa, jolloin sain rauhan. Opin myös itsestäni sen, että olen silloin erittäin uskollinen, vaikka houkutuksia oli paljon.
Olen pohtinut avauksen aihetta sen verran, että en varmaan voi tästä olla koskaan täysin rehellinen tulevalle kumppaniehdokkaalle. Toivoisin löytäväni hieman samanlaisen kokeneen naisen, joka olisi kuitenkin säilyttänyt laillani semmoisen kiltteyden, uuden löytämisen riemun ja leikkimielisyyden, eikä ole ns. "paatunut". En ole mikään seksiaddikti, että mieluummin panostan laatuun kuin määrään.
Hmm joo ei itselleni kyllä merkkaa tippaakaan montako kumppania seurustelukumppanillani on ollut eikä edes kiinnosta. Jos jollakik on ollut monta niin se voi kertoa että on elänyt hetkessä ja nauttinut elämästä. Tai toki se voi kertoa myös siitä että on pönkittänyt itsetuntoaan seksillä. Mutta mitä väliä, ihmkset muuttuvat elämänsä aikana yllättävänkin paljon. Mietin vaan että kyseleekö joku ihan vakavissaan toisen seksikumppaneiden määrää? :D
Suuri määrä ei ole hyvä, mutta ei meitä vanhempia neitsyitäkään hyvällä katsota - me vasta alieneitä olemmekin...
Itse en lämpene miehistä, jotka ovat arvoiltaan vanhanaikaisia ja arvottavat naista seksikokemusten perusteella, joten ei tuossa nyt mitään ongelmaa omalla kohdallani ole. Vakka kantensa valitsee. En menetä ketään sellaista jonka haluaisin.
Vierailija kirjoitti:
Hmm joo ei itselleni kyllä merkkaa tippaakaan montako kumppania seurustelukumppanillani on ollut eikä edes kiinnosta. Jos jollakik on ollut monta niin se voi kertoa että on elänyt hetkessä ja nauttinut elämästä. Tai toki se voi kertoa myös siitä että on pönkittänyt itsetuntoaan seksillä. Mutta mitä väliä, ihmkset muuttuvat elämänsä aikana yllättävänkin paljon. Mietin vaan että kyseleekö joku ihan vakavissaan toisen seksikumppaneiden määrää? :D
Ihminen muuttuu itseasiassa hyvin vähän aikuiseksi tulonsa jälkeen. Kokemusta tulee mutta ihminen ei sisältä juurikaan muutu.
Siksi onkin niin tärkeätä tietää mitä ihminen on tehnyt menneisyydessä. Se kertoo aika pitkälle minkälainen ajatusmaailma ihmisellä on ja se taas antaa paljon osviittaa siitä mitä se tulee tekemään tulevaisuudessa.
Nämä joilla on ollut useita suhteita ja jopa avioliittoja ovat täysin kykenemättömiä sitoutumaan.
Suhde arkipäiväistyy aina eikä sitä millään voi estää.
Halut vähenevät radikaalisti yleensä siinä vaiheessa, kun parisuhde on kestänyt muutaman vuoden. Syy on suhteen arkipäiväistyminen ja tylsistyminen. Muut miehet alkavat kiinnostaa, joten siinä mielessä halut eivät katoa kokonaan. Tätähän miehet aina mainostavat "moniavioisuutensa" oikeutuksena, mutta sama ilmiö tapahtuu naisilla ja ehkä jopa nopeammin.
Ihminen ei ole kuitenkaan yksioikoinen viettiensä orja, vaan pystyy laittamaan pysyvän parisuhteen halutessaan etusijalle sarjaromanssien tilalta. Parisuhdeseksi on enemmän kuin riittävä jos sen eteen tekee töitä.
Ihminen joka taas juoksee viettiensä mukaan on ihminen johon ei voi luottaa.

Silkkaa korulauseeksi muotoiltua paskaa. Ihminen nimen omaan MUUTTUU kokemuksien mukaan. Jopa perusarvot järkkyvät esimerkiksi kriisin jälkeen, kun elämä pitää järjestää uudelleen.
Ja seksi ei ole poikkeus. Hyvät kokemukset auttavat löytämään itsensä seksuaalisuutta, huonot voivat taas viedä kadoksiin. Kokemattomuus taas pistää arvailemaan ja selittelemään. Ja kirjoittamaan tänne.
Vierailija kirjoitti:
Nämä joilla on ollut useita suhteita ja jopa avioliittoja ovat täysin kykenemättömiä sitoutumaan.
Suhde arkipäiväistyy aina eikä sitä millään voi estää.
Halut vähenevät radikaalisti yleensä siinä vaiheessa, kun parisuhde on kestänyt muutaman vuoden. Syy on suhteen arkipäiväistyminen ja tylsistyminen. Muut miehet alkavat kiinnostaa, joten siinä mielessä halut eivät katoa kokonaan. Tätähän miehet aina mainostavat "moniavioisuutensa" oikeutuksena, mutta sama ilmiö tapahtuu naisilla ja ehkä jopa nopeammin.
Ihminen ei ole kuitenkaan yksioikoinen viettiensä orja, vaan pystyy laittamaan pysyvän parisuhteen halutessaan etusijalle sarjaromanssien tilalta. Parisuhdeseksi on enemmän kuin riittävä jos sen eteen tekee töitä.
Ihminen joka taas juoksee viettiensä mukaan on ihminen johon ei voi luottaa.
Mä en juurikin parisuhdemielessä haluaisi miestä, jolla olisi kovin iso läjä päättyneitä suhteita takana. Ennustaisihan se väkisinkin, että minäkään tuskin tulen lopulta riittämään. Ja sama jos seksikumppaneita olisi valtava määrä niin vaikea olisi silloinkaan uskotella, että voisin olla lähellekään viimeinen.
Ja jos tämä mies ei syystä tai toisesta enää kiinnosta, niin hänen luokseen on silti mentävä ettei vaikuttaisi kevytkenkäiseltä? Haloo! Nyt ei eletä enää 1800-lukua eikä tämä ole Saudi-Arabia! Naisilla on oikeus itse valita, kenen kanssa menevät sänkyyn! Ihme juttu, että tämä on vielä nykyään jollekin epäselvää.
m30