Asumistuen leikkaus ja vaikutus pienituloisten työssäkävän elämään!!!
Miksi missään mediassa tai muualla ole käsitelty leikkausta siltä kannalta, että pk- seudulta loppuvat kohta työntekijät matalapalkka-aloilta? Eikö kukaan päättäjä tajua, että tällä uudistuksella on nimenomaan päinvastainen vaikutus kuin pienipalkkaisen työn tekemisen kannattavuuden houkutus?Näin tulee katoamaan työntekijöitä ja sosiaalituilla olevien määrä lisääntyy. Mutta onko tämä sen tarkoituskin, jotta saadaan ilmaistyövoimaa sosiaalituilla elävistä, jolloin palkkoja ei tarvitse maksaa?
Rautalangasta:Olen 4- vuotiaan lapsen yksinhuoltaja, asun Helsingissä kaupungin vuokra-asunnossa, jossa vuokra on 810 euroa. Nettopalkkani on n. 1200 e kk elarit 150 e kk ja lapsilisä 120 e kk eli yhteensä 1500 e kk. Saan asumistukea n 400 e kk, vuokra saisi olla maksimissaan 735 mutta niin halpaa asuntoa en ole löytänyt. Eli jos tuo asumistuki leikataan niin etten enimmäisasumismenot tulevat olemaan vaikka 200 e pienemmät, en tiedä mihin muutan. Tiedän useita samassa tilanteessa olevia, joillakin useampi lapsi. En saa toimeentulotukea työtulojen takia.
Tämä leikkaus ei siis koske vain "sosiaaltuilla" eläviä, vaan myös meitä pienituloisia jotka asuvat pk-seudulla! Miten täällä pysytyy enää asumaan ja työskentelemään? Jopa Hyvinkäällä ja Hämeenlinnassa asunnot ovat suunnilleen saman hintaisia kuin Helsingissä, mihin asti täytyisi muuttaa?
Täytyy ihmetellä tätä ja niitä jotka tätä kannattavat. Nythän tilanne tulee muuttumaan niin että Helsinkiin jäävät ne jotka elävät toimeentulotuella,he kun saavat erotuksen toimeentulotuesta.
Eikö ideana ja hallituksen työllisyyspolitiikan tavoitteena pitänyt olla matalapalkka- alojen kannattavuuden lisääminen ja se että työnteko on aina kannattavaa? Nythän kannustetaan heittäytymään toimeentulotuen varaan jotta ei joudu kadulle?
Kommentit (172)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokoomuksen joku edustaja taisi sanoa että sosiaalitukien ei pitäisi olla niin korkeita että niillä käytännössä luodaan yksinhuoltajuutta tai siis edesautetaan perheiden hajoamista. Yksinhuoltajuus tarkoittaa aina alhaisempaa elintasoa. Tuttavapiirissänikin kaikki ydinperheelliset asuu omakotitalossa ja kaikki yh:t jossain kunnan tai saton kämpissä.
No siinäpä oli poliitikolta varsinainen aivopieru. Kun puoliso on lähdössä, pitää vaan väkisin pitää kiinni, niinkö? Millä ihmeellä toinen voi sen estää, jos toinen haluaa erota? Tottakai ero tarkoittaa elintason laskua, muta ei sen pidä sivistyneessä länsimaisessa yhteiskunnassa johtaa kurjuuteen kuitenkaan. Nämä ovat niitä asioita, joiden puolesta on kauan taisteltu ja nyt niitä puretaan pois. Toivon, että ihmiset heräävät.
Tässä tulee huomioida lapsen oikeus isään ja äitiin! Eikö kannattaisi pysyä yhdessä pikku kahnauksista huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nettopalkka 1200 euroa? Eli tosiasiassa teet osa-aikaisia töitä. Mitäs jos kokeilisit tehdä täyttä päivää?
En ole ap mutta osaan kertoa, että ei välttämättä ole helppo saada kokoaikaista työtä. Sijaisuuksia ja pätkiä vain. Lapsen kanssa varmempaa tehdä vaikka säännöllistä osa-aikasta kun epävarmoja pätkiä..
Niin juuri, ja siksi ihmettelen miksi meiltä, jotka elävät tälläisessä tilanteessa, nyt leikataan tukea? Eikö koko ajan ole paasattu siitä, että myös pätkätyön tekeminen ja osapäivätyö täytyy olla kannattavaa, ja siksi on myös se perustulokokeilu meneillään?
Olisin saanut kaupan kassana kokopäivätyön, mutta se olisi ollut sellainen että aamulla soitetaan että pääsetkö Hyvinkäälle illaksi Prisman kassalle, eli ei työvuoroja etukäteen. En voi alkaa sellaiseen, vaikka lapsi olisi vuorohoidossa täytyy sinnekin ilmoittaa työvuorot, eikä niin että tuon tänää illaksi, huomenna alkuyöksi ja haen kello 23.45 ja sitten taas soitan että nyt tuleekin seisaksi aamulla. Heilläkin siellä päiväkodissa on työvuorot ja toiminta suunnitellaan lapsiluvun mukaan.
Voisiko lapsi asua joka toinen viikko isänsä luona? Tai kenties pysyvästi, jos tulotasosi on toistaiseksi heikko? Isällä tulotaso varmasti korkeampi, jos ap:n alkuperäinen suunnitelma on ollut, että mies elättää perheen.
Hämmästyttää, että ihmiset tekevät ammatinvalintoja sen mukaan, että ovat naimisissa. Kyllä jokaisen pitäisi miettiä toimeentulonsa ihan itsellisesti.
Olen jäänyt entisestä ammatistani työttömäksi. Me suunnittelmimme elättävämme lapsen yhdessä.
Hämmästele rauhassa, ja vedä henkeä, tiedätkö että monissa Euroopan maissa on käytössä perheverotus ja lasketaan täysin sen varaan että lapsi elätetään yhdessä? Ihan oikeasti, keiden luulet tekevän ne pienipalkkaiset työt?Luuletko että kaikki ovat nuoria opiskelijoita?Ei kai kukaan hakeudu pienipalkkaiselle alalle vaan töitä tehdään missä niitä on?
Kyllähän lasta elätetään eronkin jälkeen? Suomessa ei ole perheverotusta, ja kyllä hämmästelen, että jos joku ei lue itselleen ammattia sen takia, että laskee jonkun/tietyn miehen hänen elättävän. Kouluun vaan sitten eron jälkeen ja sellainen ammatti, josta saa kunnon tulot! Kyllä se on mielestäni pienipalkkaisella alalle hakeutumista, jos ei opiskella ammattiin.
Vierailija kirjoitti:
Tämä onkin mielenkiintoinen aihe, koska se selvästi jakaa työväenluokkaa. Itse kuulun siihen pienipalkkaisten joukkoon, joka ei ole oikeutettu asumistukeen ja maksaa elämisensä itse. Kalliossa vuokrat ovat korkealla ja iso lovi nettopalkasta, mutta tämä on oma valintani ja olen sen hyväksynyt. Samaan aikaan tiedän parikin työtöntä tyyppiä, jotka nostavat pelkkiä tukia ja asustelevat täällä samalla alueella. Olen monesti ihmetellyt, että miten helvetissä heillä voi olla varaa siihen. Kieltämättä ajatus siitä, että heille maksetaan korkeat vuokrat ilman mitään vastinetta, on työssäkäyvälle ikävä pohtia. Varsinkin kun heillä on aikaa ja ennen kaikkea varaa istua tuolla kapakassa joka ikinen ilta. Eikä puhettakaan mistään nöyrästä asenteesta, vaan kovaäänisesti mölistään miten on vielä pari päivää kun "massit" kilahtaa tilille. Tämä tuntuu yksinkertaisesti epäoikeudenmukaiselta, mutta on todellisuutta.
Näin se vaan on! Juuri tähän epäoikeudenmukaisuuteen tavallisen työläisen etuja ajava Perussuomalaiset etsii ratkaisua näillä leikkauksilla.
Äänestäkää vaan niitä vihreitä ja vasemmistoa niin jatkavat leikkaamisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nettopalkka 1200 euroa? Eli tosiasiassa teet osa-aikaisia töitä. Mitäs jos kokeilisit tehdä täyttä päivää?
En ole ap mutta osaan kertoa, että ei välttämättä ole helppo saada kokoaikaista työtä. Sijaisuuksia ja pätkiä vain. Lapsen kanssa varmempaa tehdä vaikka säännöllistä osa-aikasta kun epävarmoja pätkiä..
Niin juuri, ja siksi ihmettelen miksi meiltä, jotka elävät tälläisessä tilanteessa, nyt leikataan tukea? Eikö koko ajan ole paasattu siitä, että myös pätkätyön tekeminen ja osapäivätyö täytyy olla kannattavaa, ja siksi on myös se perustulokokeilu meneillään?
Olisin saanut kaupan kassana kokopäivätyön, mutta se olisi ollut sellainen että aamulla soitetaan että pääsetkö Hyvinkäälle illaksi Prisman kassalle, eli ei työvuoroja etukäteen. En voi alkaa sellaiseen, vaikka lapsi olisi vuorohoidossa täytyy sinnekin ilmoittaa työvuorot, eikä niin että tuon tänää illaksi, huomenna alkuyöksi ja haen kello 23.45 ja sitten taas soitan että nyt tuleekin seisaksi aamulla. Heilläkin siellä päiväkodissa on työvuorot ja toiminta suunnitellaan lapsiluvun mukaan.
Voisiko lapsi asua joka toinen viikko isänsä luona? Tai kenties pysyvästi, jos tulotasosi on toistaiseksi heikko? Isällä tulotaso varmasti korkeampi, jos ap:n alkuperäinen suunnitelma on ollut, että mies elättää perheen.
Hämmästyttää, että ihmiset tekevät ammatinvalintoja sen mukaan, että ovat naimisissa. Kyllä jokaisen pitäisi miettiä toimeentulonsa ihan itsellisesti.
Olen jäänyt entisestä ammatistani työttömäksi. Me suunnittelmimme elättävämme lapsen yhdessä.
Hämmästele rauhassa, ja vedä henkeä, tiedätkö että monissa Euroopan maissa on käytössä perheverotus ja lasketaan täysin sen varaan että lapsi elätetään yhdessä? Ihan oikeasti, keiden luulet tekevän ne pienipalkkaiset työt?Luuletko että kaikki ovat nuoria opiskelijoita?Ei kai kukaan hakeudu pienipalkkaiselle alalle vaan töitä tehdään missä niitä on?
Kyllähän lasta elätetään eronkin jälkeen? Suomessa ei ole perheverotusta, ja kyllä hämmästelen, että jos joku ei lue itselleen ammattia sen takia, että laskee jonkun/tietyn miehen hänen elättävän. Kouluun vaan sitten eron jälkeen ja sellainen ammatti, josta saa kunnon tulot! Kyllä se on mielestäni pienipalkkaisella alalle hakeutumista, jos ei opiskella ammattiin.
Kuulehan nyt. Todella monessa ammatissa, johon ollaan opiskeltu vuosikausia, on hyvin pieni palkka. Kuitenkin on elintärkeää, että näitä ammatinharjoittajia on tarpeeksi mm. pk-seudulla! Nyt jo on lastentarhanopettajista huutava pula.
Lisäksi ihan kenelle tahansa voi käydä niin, että jää työttömäksi tai joutuu ottamaan vastaan pienipalkkaisen työn. Itselleni esimerkiksi kävi juuri näin. Akateemisesta koulutuksesta ja ahkeruudesta huolimatta lähti työpaikka alta, kun se muutti ulkomaille. Rupesin sitten koulunkäyntiavustajaksi, koska heillä on kuitenkin riittänyt töitä. Tämä kuitenkin tarkoitti sitä, etten ole enää pystynyt maksamaan itse omia asuinkustannuksiani, vaan tarvitsen nyt asumistukea. Koska palkkani on suorastaan naurettavan pieni, en koe minkäänlaista huonoa omaatuntoa tästä, vaan koen sen ihan reiluksi peliksi. Joudun huonon palkan lisäksi lomautetutuksi joka ikinen kesä, joten pystyäkseni työskentelemään täällä, tarvitse siihen tukia.
Mielestäni olen tehnyt järkevän ratkaisun, sillä en jäänyt työttömäksi kovin pitkäksi aikaa. Näillä mennään.

Lisään vielä, että toki asuntomme on mahdollisimman edullinen aso, mikä silti tarkoittaa ylihinnan pulittamista täällä pk -seudulla. Halvempaa ei ole löytynyt. Asumistuki ei todellakaan kata kuin puolet asumiskustannuksistamme, sillä siinähän on jo se katto.
Vierailija kirjoitti:
Äänestäkää vaan niitä vihreitä ja vasemmistoa niin jatkavat leikkaamisia.
Espoo-Mullet raivosta täristen ja sopivaa syyllistä mielen syövereistä kiivaasti etsien näiden leikkausten tekijä vihdoinkin löytyi! Onneksi olkoon!
Vierailija kirjoitti:
Joidenkin toisten pienmpi palkka hyödyttää sinua. Sinä ansaitset korkeammat tulosi pienipalkkaisten selkänahasta. Tukia leikataan että sinulla olisi enemmän rahaa kulutettavaksi. Ja etenkin että riistokapitalistit saisivat yhä suuremman siivun tai siis koko yhteisen kakun itselleen.
Milläköhän tavalla toisten vaikka keskituloisten tai ylempien keskituloisten vähän paremmat ja korkeasti verotut tulovat ovat pienipalkkaisten selkänahasta?
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi ap, en tarkoita olla ilkeä. Mua tympii ihan älyttömästi tämä valittaminen siitä, että ilmaista rahaa ei enää saakkaan yhtä paljon kuin ennen. Nyt olisi hyvä pysähtyä ajattelemaan asiaa siltä kannaltakin, että se raha, jota sinä saat ihan ilmaiseksi, on pois meidän muiden pusseista. Minäkin teen töitä. teen todella paljon töitä pärjätäkseni omillani, ettei muiden tarvitse maksaa minun valinnoistani. Kyllä asuinpaikka ja lapset ovat niitä omia valintoja, kuten ammattikin ja huolimatta siitä miten valinnan jälkeen käy tulevaisuudessa. Sitä kutsutaan vastuuksi. Minä toivoisin, että sinä ap, ihan ystävällisessä hengessä kertoisit minulle miksi sinun pitäisi saada minun palkastani, kenen tahansa toisen palkasta ilmaista rahaa vain kyetäksesi elämään valitsemallasi tavalla ja paikassa? Ei tukia leikata sinun tai kenenkään henkilökohtaiseksi kiusaksi, vaan siksi koska meillä yhteiskuntana ei ole niihin tässä mittakaavassa varaa. Aivan kuten minunkin pitää hyväksyä se, että osa palkastani menee heikompiosaisten tueksi ja yhteiskunnan yhteisen reen vetämiseen, teidän heikompiosaisten tulee hyväksyä se, että siltä ilmaista rahaa ei nyt vaan ole tällä hetkellä enempää annettavana - ei näillä mainituilla tuilla eikä minään muunakaan ilmaisena rahana.
Ilmaista rahaa ei ole eikä ole koskaan ollutkaan. Näissä leikkauksissa kysymyksessä ei ole mikään muu kuin on varallisuuden uudelleen järjestely, jossa Keskusta, Kokoomus ja Perussuomalaiset pyrkivät ohjaamaan kerätyt verotulot pois veroa maksavien työllisten ja työttömien ulottuvilta sidosryhmiensä hallintaan ja ulos maasta. Muistakaa siis äänestää Keskustaa, Kokoomusta ja Perssuomalaisia myös ensi vaaleissa!
Vierailija kirjoitti:
Rautalangasta:Olen 4- vuotiaan lapsen yksinhuoltaja, asun Helsingissä kaupungin vuokra-asunnossa, jossa vuokra on 810 euroa. Nettopalkkani on n. 1200 e kk elarit 150 e kk ja lapsilisä 120 e kk eli yhteensä 1500 e kk. Saan asumistukea n 400 e kk, vuokra saisi olla maksimissaan 735 mutta niin halpaa asuntoa en ole löytänyt. Eli jos tuo asumistuki leikataan niin etten enimmäisasumismenot tulevat olemaan vaikka 200 e pienemmät, en tiedä mihin muutan. Tiedän useita samassa tilanteessa olevia, joillakin useampi lapsi.
Ole huoletta. En tiedä asuntosi kokoa, mutta jos asut esim. Noin 50 neliöisestä kaksiossa, niin asumismenot tuskin muuttuvat mitenkään eli neliöhinta ei ole liian kallis eli leikattava.
Täytyy ihmetellä tätä ja niitä jotka tätä kannattavat. Nythän tilanne tulee muuttumaan niin että Helsinkiin jäävät ne jotka elävät toimeentulotuella,he kun saavat erotuksen toimeentulotuesta.
Eikö ideana ja hallituksen työllisyyspolitiikan tavoitteena pitänyt olla matalapalkka- alojen kannattavuuden lisääminen ja se että työnteko on aina kannattavaa? Nythän kannustetaan heittäytymään toimeentulotuen varaan jotta ei joudu kadulle?
Minun täytyy myös sanoa, että en ymmärrä mikä tässä nyt on ongelma? Jos käteen jää asumiskulujen (suurin menoerä) 700 e/kk, niin mikä tässä on se ongelma? Ota huomioon myös se, että olet osa-aikaistöissä eli päivästäsi jää puolet vapaaksi, voit vaikka viettää aika lapsen kanssa enemmän. Mitä ovat ne suuret lapsikulut? Ruokaa tietenkin täytyy ostaa ja välillä vaatteita (käytetyt!) , mihinkään hirmu kalliisiin harrastuksiin ei ole varaa, mutta näin se on ollut aina ennenkin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nettopalkka 1200 euroa? Eli tosiasiassa teet osa-aikaisia töitä. Mitäs jos kokeilisit tehdä täyttä päivää?
En ole ap mutta osaan kertoa, että ei välttämättä ole helppo saada kokoaikaista työtä. Sijaisuuksia ja pätkiä vain. Lapsen kanssa varmempaa tehdä vaikka säännöllistä osa-aikasta kun epävarmoja pätkiä..
Niin juuri, ja siksi ihmettelen miksi meiltä, jotka elävät tälläisessä tilanteessa, nyt leikataan tukea? Eikö koko ajan ole paasattu siitä, että myös pätkätyön tekeminen ja osapäivätyö täytyy olla kannattavaa, ja siksi on myös se perustulokokeilu meneillään?
Olisin saanut kaupan kassana kokopäivätyön, mutta se olisi ollut sellainen että aamulla soitetaan että pääsetkö Hyvinkäälle illaksi Prisman kassalle, eli ei työvuoroja etukäteen. En voi alkaa sellaiseen, vaikka lapsi olisi vuorohoidossa täytyy sinnekin ilmoittaa työvuorot, eikä niin että tuon tänää illaksi, huomenna alkuyöksi ja haen kello 23.45 ja sitten taas soitan että nyt tuleekin seisaksi aamulla. Heilläkin siellä päiväkodissa on työvuorot ja toiminta suunnitellaan lapsiluvun mukaan.
Voisiko lapsi asua joka toinen viikko isänsä luona? Tai kenties pysyvästi, jos tulotasosi on toistaiseksi heikko? Isällä tulotaso varmasti korkeampi, jos ap:n alkuperäinen suunnitelma on ollut, että mies elättää perheen.
Hämmästyttää, että ihmiset tekevät ammatinvalintoja sen mukaan, että ovat naimisissa. Kyllä jokaisen pitäisi miettiä toimeentulonsa ihan itsellisesti.
Olen jäänyt entisestä ammatistani työttömäksi. Me suunnittelmimme elättävämme lapsen yhdessä.
Hämmästele rauhassa, ja vedä henkeä, tiedätkö että monissa Euroopan maissa on käytössä perheverotus ja lasketaan täysin sen varaan että lapsi elätetään yhdessä? Ihan oikeasti, keiden luulet tekevän ne pienipalkkaiset työt?Luuletko että kaikki ovat nuoria opiskelijoita?Ei kai kukaan hakeudu pienipalkkaiselle alalle vaan töitä tehdään missä niitä on?
Kyllähän lasta elätetään eronkin jälkeen? Suomessa ei ole perheverotusta, ja kyllä hämmästelen, että jos joku ei lue itselleen ammattia sen takia, että laskee jonkun/tietyn miehen hänen elättävän. Kouluun vaan sitten eron jälkeen ja sellainen ammatti, josta saa kunnon tulot! Kyllä se on mielestäni pienipalkkaisella alalle hakeutumista, jos ei opiskella ammattiin.
Olen opiskellut koulunkäynninohjaajaksi. Aiemmin kirjapainoalaa josta jäin työttömäksi. Korkakouluihin en ole koskaan päässyt, eikä minusta ole lähihoitajaksi (haettu sinnekkin).
En minä keksi, mitä minunlaiseni voisi tehdä ja opiskella, riittäisi tavallinen työ jolla elättää itsensä ja lapsensa, ilman noita lomautuksia kesällä. Niiden takia en voi säästää, kun kesällä olen tt- tuen varassa jolloin säästöjä ei saa olla, usein menee heinäkuun puoleen väliin ennenkuin saan ekan tt- tuen.
Kyllä tässä kädestä suuhun eletään.
Ap-
Miksi pienipalkkainen tarvitsee oman asunnon Helsingistä? Muuallakin maailmassa asuvat pienipalkkaiset ihmiset asuntoloissa tai yhteismajoituksessa kaupungeissa ja kenties heillä on varsinainen koti maaseudulla tämän lisäksi.
Eihän tämä ole mikään Suomen etuoikeus tämä asuntojen kalleus pk-seudulla.. Miettikääpä vaikka jotain Lobtoonta tai Pariisia. Tukholmassakin on tilanne paljon pahempi. Pienituloiset asuvat halvemmilla alueille, eikä kukaan luule että heidän oikeus on asua ihan siinä keskustassa. Tai onhan siihen toki oikeus, mutta hintalappu on sitten sen mukainen
Vierailija kirjoitti:
Minun täytyy myös sanoa, että en ymmärrä mikä tässä nyt on ongelma? Jos käteen jää asumiskulujen (suurin menoerä) 700 e/kk, niin mikä tässä on se ongelma? Ota huomioon myös se, että olet osa-aikaistöissä eli päivästäsi jää puolet vapaaksi, voit vaikka viettää aika lapsen kanssa enemmän. Mitä ovat ne suuret lapsikulut? Ruokaa tietenkin täytyy ostaa ja välillä vaatteita (käytetyt!) , mihinkään hirmu kalliisiin harrastuksiin ei ole varaa, mutta näin se on ollut aina ennenkin
Kyllä tämä välillä masentaa. kun mihinkään ylimääräisene ei ole varaa. Sen vuoksi mietin koko työnteon kannattavuutta, mitä jos lopettaisi kokonaan ja olisi lapsen kanssa, saisi tt- tukea seuraavat 30 vuotta? Saman rahan saan ja eläkettä ei kerry nytkään roposia enempää.Meinaan että työnteosta ei ole meille mitään hyötyä.
Vaikka tämä kuinka ottaa päähän muita oma on elämäni. Voisin tehdä vaikka vapaaehtoistyötä, ensi viikolla menen vanhusten ystävätoiminnan kurssille. Tuntisin olevani hyödyllinen vaikka olisinkin yhteiskunnan elätti.
Ja hei, maksan kyllä koko ajan veroja työtuloistani, myös teidän käyttämienne palveluiden rahoittamiseen osallistun minäkin :)
-Ap-
Vierailija kirjoitti:
Täs ois Helsingissä yksiö 690 euroa, jos nyt on siellä pakko asua: https://www.tori.fi/uusimaa/Yksio___A_studio_apartment_36135775.htm?ca=…
Eli yksinhuoltajat vaan vessaan asumaan, ovathan he kaikki tämän maan pohjasakkaa?
Mikä ihmeen pakkomielle teillä ihmisillä on kiusata täällä palstalla yksinhuoltajia? Kirpaseeko niin pahasti, jos joku pienituloinen yksinhuoltaja saa muutama sata euroa asumistukea? Miettikää itse mikä homma se on, kasvattaa ja elättää lapsi/lapset ihan yksin. Monet eivät sitä tilannetta ole vapaaehtoisesti valinneet, vaan niin on käynyt. Kaikki isät eivät myöskään maksa elatusmaksuja. Laita hetkeksi itsesi toisen ihmisen saappaisiin, ja mieti millaista hänellä on. Sitten voit taas jatkaa piruiluja täällä, miten kaikkien yksinhuoltajien pitäisi kärsiä, tai vähintään kuolla nälkään kun rahaa ei ole. Onhan se niin karmeaa, jos yhteiskunta auttaa vähävaraisia. Mistä se on sinun elämässäsi pois? Kerro ihmeessä. Enkä ole ap, eikä ap ole edes kovin pienituloinen. Tonnilla tosiaan luulisi pärjäävän. Mutta kyse on periaatteesta; miksi aina pitää haukkua yksinhuoltajia? Onko se kateutta vai mitä ihmettä se on? Jos sinulla on asiat hiukkasen paremmin, niin haukkumalla täällä niitä jotka sinnittelevät päivästä päivään, olet itse asiassa alempaa ihmisluokkaa, luonteesi perusteella.
Taitamattomasti lainasin osan ja vastaukseni jäi lainauksen väliin.
Eli noin 50 neliöinen kaksio kahdelle ei muuta asumiskulujasi mitenkään! 800 euroa on vielä normikulu kaksiosta. Pienet yksiöt ja 600 euroa ovat eri juttu.
Eli voit huoletta jatkaa asumista!
Kannattaa lopettaa työnteko kokonaan.
Jo on aikakin, että orjapalkalla vääntävät Helsinkiläiset äänestävät jaloillaan. Kuka hitto tekee Helsingissä töitä 1500 euron palkalla. Sulaa hulluutta.
Kehotan kansaa pimeisiin töihin!
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan! Miettikää sitä siellä hallituksessa!