Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Auttakaa. Kuolen tähän suruun ja erosta jo 2 vuotta :(
26.04.2017 |
Löysin vasta kolmekymppisenä elämäni rakkauden, perustimme perheen ja saimme pari ihanaa lasta. Täysin yllättäen mieheni jätti meidät ja siitä alkoi helvetti. Olen nyt ollut yksin ja lasten kanssa 2 vuotta enkä vain pääse yli erosta en sitten millään. Kaikki ihana mitä meillä oli vietiin silmänräpäyksessä. Nyt olen vain yksin ja suren. Olen kyllä yrittänyt käydä kavereiden kanssa ulkona ja tutustua uusiin ihmisiin. Ei vain löydy mitään eikä mikään olisi silti ennallaan, kun en saa koskaan perhettäni takaisin. Miten tästä voi ikinä selvitä? Aika auttaa muka, no ei ole vuodetkaan auttaneet.
Kommentit (69)
Tuossa on the ongelma. Niin kauan kuin ajattelet noin, niin aikaa voi kulua vaikka kymmenen vuotta, etkä pääse asiasta yli.
ala tietoisesti ajattelemaan, että juna meni jo. Sinun perheesi on nyt sinä ja lapsesi. Mennyt oli ihanaa, mutta se on mennyttä. Olisit halunnut olla yhdessä, mutta se on ohi.
Sen sijaan Ala haluamaan onnellista elämää ilman miestä: haluan elää onnellisena tästä eteenpäin.
Älä katso taaksesi vaan ymmärrä, että jos se juna ei pysähtynyt sinun asemallesi, niin se ei ollut sinun junasi.
12
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin vain niin oman perheeni takaisin ;(
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei varmaan kannata aikakaan mitään uusia suhdevirittelyitä tehdäkään ennenkuin oma pääkoppa on kunnossa. Epätoivoisena teet varmasti hätiköityjä päätöksiä ja pahimmassa tapauksessa vain lapset kärsii.
Nainen ei tarvitse miestä ollakseen hyvä ja onnellinen.
Päästä irti siitä miehen haavekuvasta sillä ei se niin ihana ollut kun noin vain lähti.
Elämä on valintoja eli voit tosiaan itse valita että pärjäät ilman miestä ja elämän koko onni ja autuus ei saa/voi olla yhdestä miehestä kiinni. Hyväksy realiteetit ja jatka eteenpäin.
Ei se helppoa ole mutta ei kai tuo haikailu ja itsesäälissä rypeminenkään ole mistään kotoisin.
Ja olet aikuinen ihminen ja voit suunnitella elämää ihan itse ja tehdä vaikka mitä kivaa lasten kanssa.
Ja lapset kasvaa niin äkkiä että suosittelen nauttimaan elämästä heidän kanssaan HETI ja NYT!
Toki voit jäädä räpistelmään nykyiseen olotilaan mutta ehkä sinusta löytyy sen verran munaa ja vihaakin että pääset eteenpäin?
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä ollut netissäkin ja yrittänyt sitä kautta, mutta ei netistä mitään löydy.
Oikeita suruja?? Mikä sitten on oikea suru ellei elämänsä tärkeimmän ihmisen menettäminen ole sitä? Mies oli kaikkeni, elämäni rakkaus ja olin varma, että elämme yhdessä vanhuuteen asti. Hänen myötään meni perhe, kaikki yhteiset suunnitelmat, toinen mummola, yhteiset perhetutut...
Olen myös käynyt ammattiavun luona juttelemassa, mutta ei se samojen asioiden jankkaus vie elämää yhtään eteenpäin. Haluaisin vain niin oman perheeni takaisin ;(
Ap
Ihan ensin sinun on nyt hyväksyttävä se että tämä jättäminen on tapahtunut. Vai vieläkö elättelet toiveita, että voisi palata sinun luoksesi? Sinun tulisi alkaa elää tätä hetkeä tällaisenä kuin se on eikä sitä tulevaisuuden unelmaa jonka mielikuvissasi rakensit tai rakensitte.
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä ollut netissäkin ja yrittänyt sitä kautta, mutta ei netistä mitään löydy.
Oikeita suruja?? Mikä sitten on oikea suru ellei elämänsä tärkeimmän ihmisen menettäminen ole sitä? Mies oli kaikkeni, elämäni rakkaus ja olin varma, että elämme yhdessä vanhuuteen asti. Hänen myötään meni perhe, kaikki yhteiset suunnitelmat, toinen mummola, yhteiset perhetutut...
Olen myös käynyt ammattiavun luona juttelemassa, mutta ei se samojen asioiden jankkaus vie elämää yhtään eteenpäin. Haluaisin vain niin oman perheeni takaisin ;(
Ap
No kyllä tämäkin viesti todistaa, että mielenterveyspalveluille olisi kysyntää. Eli ENTINEN mies on elämän tärkein ihminen? Näin toteaa kahden lapsen äiti. Yhä kaksi vuotta eron jälkeen...
Minusta on väärin sanoa, että toiset selviävät koska heillä ei ole samanlaista tunnetason sitoutumista.
Minulle kävi samoin, mutta 20v avioliitto takana, lapset teinejä, suunniteltiin talon rakentamista, lomaa Nizzaan. Ja hups mies lähti, rakensi talon toisen kanssa ja lähetti häämatkalta kortin lapsille v..tun Nizzasta. Ikinä en sinne mene, räjäyttäkööt isis maantasalle, tuollaiset absurdit ajatukset helpottivat vähän rupesivat naurattamaan kamaluudessaan.
Pienellä paikkakunnalla en kehdannut edes kirjastosta lainata ero -oppaita, lainasin suru, tk täynnä tuttuja, en kehdannut kysellä terapiaa, meni iltalukioon opiskelemaan psykaa, opettaja parka. Puhuin ystävien kanssa, muutaman lauseen kerrallaan yhdelle.
Jostain syystä en koskaan ole kaivannut kumppania hirveästi, kaipasin sitä yhtä, meitä ja meidän perhettä. Vihasin, raivosin, kaipasin, mitätöin, surin kaikki kamalat tunteet.
Yksi ajatus lohdutti silloinkin kun kyyhötin vessan nurkassa silmät päästäni itkien, on tästä muutkin selvinneet, miksen minäkin.
Eikö ole mitään aikaa milloin suru pitää lopettaa, jonain iltana vaan huomaa että on itkenyt viimeksi aamulla.
Kyllä sinä selviät niin me muutkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yllä joku sanoi, että päästä irti täydellisen miehen haavekuvasta. Ymmärräthän, että mies ei todellakaan ole täydellinen, jos hän pettää ja jättää. Miksi kaipaat paskiaista?
Minusta turha on mihinkään terapiaan lähteä. Täältä saat jo niin hyviä ohjeita ja vertaistukea, kunhan vain avaat silmäsi niille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä ollut netissäkin ja yrittänyt sitä kautta, mutta ei netistä mitään löydy.
Oikeita suruja?? Mikä sitten on oikea suru ellei elämänsä tärkeimmän ihmisen menettäminen ole sitä? Mies oli kaikkeni, elämäni rakkaus ja olin varma, että elämme yhdessä vanhuuteen asti. Hänen myötään meni perhe, kaikki yhteiset suunnitelmat, toinen mummola, yhteiset perhetutut...
Olen myös käynyt ammattiavun luona juttelemassa, mutta ei se samojen asioiden jankkaus vie elämää yhtään eteenpäin. Haluaisin vain niin oman perheeni takaisin ;(
Ap
No kyllä tämäkin viesti todistaa, että mielenterveyspalveluille olisi kysyntää. Eli ENTINEN mies on elämän tärkein ihminen? Näin toteaa kahden lapsen äiti. Yhä kaksi vuotta eron jälkeen...
Väännän tähän nyt sitten vielä rautalangasta, että kyllä äidille pitäisi ne lapset olla AINA kaikista tärkeimpiä ja olla ensisijaisia, mutta Ap:lla vähän toiset intressit ja siksi suosittelenkin hankkimaan apua.
Kaksi vuotta on aika lyhyt aika. Sain aikoinaan seurata vierestä kun tuttavan mies jätti tämän toisen naisen takia. He olivat olleet yhdessä 16 vuotta ja heillä oli useampi lapsi. Nainen jäi tosiaan aika tyhjän päälle, mutta keskittymällä lapsiinsa hän pääsi elämässä eteenpäin. Tapahtuneesta on nyt yhdeksän vuotta ja vastikään tämä nainen lähetti minulle kutsun häihinsä.
Elikkä näin alkajaisiksi pyri unohtamaan kaikki miehet. Keskity lapsiisi ja omaan hyvinvointiisi. Mene terapiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanot että kaikki ihana vietiin. Miten ihanaa se oli miehen mielestä jos hän kerta lähti. Ja mihin perustui sitten se sinun kokemus ihanasta, jos olit niin sokea miehen tarpeille, että hänen lähtö tuli tuollaisena yllätyksenä. Oliko sinulla joku harha ihanasta.
Vierailija kirjoitti:
Lapset on 3v ja 5v. Lapsilla on kaikki hyvin, eivät he edes muista perheemme elämää. Minä vain en selviä tästä yksinäisyydestä ja siitä tuskasta, kun miehellä on jo uusi perheonni meneillään :(
Ap
Minusta ongelman ydin voi piillä tässä. Jostain syystä ap ei edes halua päästää miehestä irti, on jotenkin pakkomielteisesti takertunut siihen että tämä mies kuuluu hänelle, vain tämä mies voi tehdä hänet onnelliseksi.
Toivottavasti et tee niin kuin minun miehen exä, joka edelleen viisi vuotta erosta lähettelee hänelle, hänen lapsille ja minulle sekavia syytös-ja anelukirjeitä.
Se on ohi, sinun pitää hyväksyä se ja löytää elämällesi uusi suunta ja sisältö. Tällä hetkellä sen sisällön pitäisi olla sinun lapset ja teidän perhe. Niin, se on perhe, jota sinä et pidä minään ja jota laiminlyöt tuossa pakkomielteessäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanot että kaikki ihana vietiin. Miten ihanaa se oli miehen mielestä jos hän kerta lähti. Ja mihin perustui sitten se sinun kokemus ihanasta, jos olit niin sokea miehen tarpeille, että hänen lähtö tuli tuollaisena yllätyksenä. Oliko sinulla joku harha ihanasta.
Mies oli vaan muutoksenhaluinen h**ripukki, eikä sillä sen ihmeempiä "tarpeita" ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanot että kaikki ihana vietiin. Miten ihanaa se oli miehen mielestä jos hän kerta lähti. Ja mihin perustui sitten se sinun kokemus ihanasta, jos olit niin sokea miehen tarpeille, että hänen lähtö tuli tuollaisena yllätyksenä. Oliko sinulla joku harha ihanasta.
Mies oli vaan muutoksenhaluinen h**ripukki, eikä sillä sen ihmeempiä "tarpeita" ollut.
Ja tämä huoripukki on siis unelmiesi täyttymys, elämäsi valo, ja ainoa mies jota koskaan voit rakastaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanot että kaikki ihana vietiin. Miten ihanaa se oli miehen mielestä jos hän kerta lähti. Ja mihin perustui sitten se sinun kokemus ihanasta, jos olit niin sokea miehen tarpeille, että hänen lähtö tuli tuollaisena yllätyksenä. Oliko sinulla joku harha ihanasta.
Mites ne naisen tarpeet jotka on sivuutettu kn lapset on ollu vauvoja? Niin mitäs niistä, äidithän tekee kaiken kiltisti valittamatta siksi se kuulostaa miehistä niin helpolle. Mut äidit tekee sen lasten takia, ei miehen. Miehellä taas ei ole muita velvollisuuksia kun omat tarpeet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanot että kaikki ihana vietiin. Miten ihanaa se oli miehen mielestä jos hän kerta lähti. Ja mihin perustui sitten se sinun kokemus ihanasta, jos olit niin sokea miehen tarpeille, että hänen lähtö tuli tuollaisena yllätyksenä. Oliko sinulla joku harha ihanasta.
Mies oli vaan muutoksenhaluinen h**ripukki, eikä sillä sen ihmeempiä "tarpeita" ollut.
Ja tämä huoripukki on siis unelmiesi täyttymys, elämäsi valo, ja ainoa mies jota koskaan voit rakastaa?
Munko?
Hyväksy tosiasia et joskus ihminen on ihan vaan sitä itseään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanot että kaikki ihana vietiin. Miten ihanaa se oli miehen mielestä jos hän kerta lähti. Ja mihin perustui sitten se sinun kokemus ihanasta, jos olit niin sokea miehen tarpeille, että hänen lähtö tuli tuollaisena yllätyksenä. Oliko sinulla joku harha ihanasta.
Mites ne naisen tarpeet jotka on sivuutettu kn lapset on ollu vauvoja? Niin mitäs niistä, äidithän tekee kaiken kiltisti valittamatta siksi se kuulostaa miehistä niin helpolle. Mut äidit tekee sen lasten takia, ei miehen. Miehellä taas ei ole muita velvollisuuksia kun omat tarpeet?
En kiistä. Mutta ap sanoo että kaikki oli niin ihanaa ettei koskaan enää voi tulla toista niin ihanaa, joten tämä ei voi päteä häneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanot että kaikki ihana vietiin. Miten ihanaa se oli miehen mielestä jos hän kerta lähti. Ja mihin perustui sitten se sinun kokemus ihanasta, jos olit niin sokea miehen tarpeille, että hänen lähtö tuli tuollaisena yllätyksenä. Oliko sinulla joku harha ihanasta.
Mies oli vaan muutoksenhaluinen h**ripukki, eikä sillä sen ihmeempiä "tarpeita" ollut.
Ja tämä huoripukki on siis unelmiesi täyttymys, elämäsi valo, ja ainoa mies jota koskaan voit rakastaa?
Munko?
Koska esitin kysymyksen ap:lle, oletin että siihen vastasi ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kakkosen kommentti ei ole ihan tuulesta temmattu, itse koin terapian auttavan eron jälkeen. Kävin muutamia kertoja selvittämässä ajatuksiani. Olin itse lähtijä. Koin avioeron todella ahdistavana ja suurena epäonnistumisena, mutta ainoana vaihoehtona. Surutyötä kävin lähinnä lasten takia.
Suosittelen siis ammattiauttajaa!
En ole ap, mutta itsekin terapian tarpeessa kiinnostaisi tietää miten noihin terapioihin hakeudutaan? Mitä niistä kannattaa maksaa? Mistä tietää, että saa hyvän terapeutin, josta on apua, kun kerran se maksaakin varmaan paljon?
Lääkärille. Yleislääkäri osaa auttaa alkuun, psykiatrille sitten B-lausuntoa varten että saa sen Kelan tukemaa psykoterapiaa varten. Itse pääsin lääkärille työterveyden kautta, kannattaa hyödyntää jos mahdollista.
Terapeutin etsimiseen kannattaa pistää rahaa ja aikaa, vaikka se pahalta tuntuukin aluksi kun haluaisi vaan apua. Maksaa itsensä takaisin moninkertaisena. Kaikki terapeutit eivät ole hyviä itselle, se vaatii että kemiat natsaa.
Lääkäri - Psykiatri (tämä kai maksaa useamman kerran) - Mahdollinen B-lausunto ja Kelan tuki - Terapeutin etsintä (miten?) - Lopulta psykoterapia.
Kuulostaa niin vaivalloiselta, että oma-aloitteisuuteen ja introverttiyteen taipuvaisena ihmisenä en jaksa tuohon rumbaan ryhtyä. Töitäkin pitäisi tehdä ja lapsia hoitaa.
On se raskas tie, mutta surullinen totuus on, ettei rikottu mielenterveys tule helpolla (eikä todellakaan ilmaiseksi) takaisin.
Alue: Aihe vapaa
Olen kyllä ollut netissäkin ja yrittänyt sitä kautta, mutta ei netistä mitään löydy.
Oikeita suruja?? Mikä sitten on oikea suru ellei elämänsä tärkeimmän ihmisen menettäminen ole sitä? Mies oli kaikkeni, elämäni rakkaus ja olin varma, että elämme yhdessä vanhuuteen asti. Hänen myötään meni perhe, kaikki yhteiset suunnitelmat, toinen mummola, yhteiset perhetutut...
Olen myös käynyt ammattiavun luona juttelemassa, mutta ei se samojen asioiden jankkaus vie elämää yhtään eteenpäin. Haluaisin vain niin oman perheeni takaisin ;(
Ap