Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Auttakaa. Kuolen tähän suruun ja erosta jo 2 vuotta :(
26.04.2017 |
Löysin vasta kolmekymppisenä elämäni rakkauden, perustimme perheen ja saimme pari ihanaa lasta. Täysin yllättäen mieheni jätti meidät ja siitä alkoi helvetti. Olen nyt ollut yksin ja lasten kanssa 2 vuotta enkä vain pääse yli erosta en sitten millään. Kaikki ihana mitä meillä oli vietiin silmänräpäyksessä. Nyt olen vain yksin ja suren. Olen kyllä yrittänyt käydä kavereiden kanssa ulkona ja tutustua uusiin ihmisiin. Ei vain löydy mitään eikä mikään olisi silti ennallaan, kun en saa koskaan perhettäni takaisin. Miten tästä voi ikinä selvitä? Aika auttaa muka, no ei ole vuodetkaan auttaneet.
Kommentit (69)
Minkä ikäiset lapset? Olen kohtalotoveri. Minulla yli 10-vuotiaat mutta vaikeaa on silti. Heillä yhteys isään katkolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sinun olisi jotenkin jo pitänyt kahdessa vuodessa edistyä surun ja menetyksen käsittelyssä. Tottakai surua tuntee jollain tasolla aina, mutta ei sen tuossa vaiheessa enää pitäisi viedä toimintakykyä.
Kallonkutistajaa minäkin suosittelen.
Onko sulla jossain vaiheessa tämän kahden vuoden aikana ollut helpompaa. Jos on, niin mikä silloin teki elämästä helpompaa?
Lapset on 3v ja 5v. Lapsilla on kaikki hyvin, eivät he edes muista perheemme elämää. Minä vain en selviä tästä yksinäisyydestä ja siitä tuskasta, kun miehellä on jo uusi perheonni meneillään :(
Ap
Kakkosen kommentti ei ole ihan tuulesta temmattu, itse koin terapian auttavan eron jälkeen. Kävin muutamia kertoja selvittämässä ajatuksiani. Olin itse lähtijä. Koin avioeron todella ahdistavana ja suurena epäonnistumisena, mutta ainoana vaihoehtona. Surutyötä kävin lähinnä lasten takia.
Suosittelen siis ammattiauttajaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli perheenä aina reissuja ja suunnitelmia, perheen yhteistä elämää. Mies vain hyppäsi perheestä toiseen ja jatkaa samaa eloa siellä. Minä yritän selviytyä yksin vailla suunnitelmia. En ymmärrä miten toiset selviytyvät niin helposti ja löytävät uusia suhteita?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kakkosen kommentti ei ole ihan tuulesta temmattu, itse koin terapian auttavan eron jälkeen. Kävin muutamia kertoja selvittämässä ajatuksiani. Olin itse lähtijä. Koin avioeron todella ahdistavana ja suurena epäonnistumisena, mutta ainoana vaihoehtona. Surutyötä kävin lähinnä lasten takia.
Suosittelen siis ammattiauttajaa!
En ole ap, mutta itsekin terapian tarpeessa kiinnostaisi tietää miten noihin terapioihin hakeudutaan? Mitä niistä kannattaa maksaa? Mistä tietää, että saa hyvän terapeutin, josta on apua, kun kerran se maksaakin varmaan paljon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli perheenä aina reissuja ja suunnitelmia, perheen yhteistä elämää. Mies vain hyppäsi perheestä toiseen ja jatkaa samaa eloa siellä. Minä yritän selviytyä yksin vailla suunnitelmia. En ymmärrä miten toiset selviytyvät niin helposti ja löytävät uusia suhteita?
Ap
Suosittelen lämpimästi: mene terapiaan.
Lohdutuksen sanoina myös se, että mies on kyllä hirveän sekaisin. Tuollainen perheestä toiseen meneminen ei ole normaalin ihmisen toimintaa. Varmasti tulee jättämään sen nykyisen "onnensa" ennemmin tai myöhemmin.
Onko sinulle jäänyt epäselväksi miksi noin kävi, miksi mies lähti ja jätti teidät? Surun takana voi olla myös käsittelemätöntä vihaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kakkosen kommentti ei ole ihan tuulesta temmattu, itse koin terapian auttavan eron jälkeen. Kävin muutamia kertoja selvittämässä ajatuksiani. Olin itse lähtijä. Koin avioeron todella ahdistavana ja suurena epäonnistumisena, mutta ainoana vaihoehtona. Surutyötä kävin lähinnä lasten takia.
Suosittelen siis ammattiauttajaa!
En ole ap, mutta itsekin terapian tarpeessa kiinnostaisi tietää miten noihin terapioihin hakeudutaan? Mitä niistä kannattaa maksaa? Mistä tietää, että saa hyvän terapeutin, josta on apua, kun kerran se maksaakin varmaan paljon?
Lääkärille. Yleislääkäri osaa auttaa alkuun, psykiatrille sitten B-lausuntoa varten että saa sen Kelan tukemaa psykoterapiaa varten. Itse pääsin lääkärille työterveyden kautta, kannattaa hyödyntää jos mahdollista.
Terapeutin etsimiseen kannattaa pistää rahaa ja aikaa, vaikka se pahalta tuntuukin aluksi kun haluaisi vaan apua. Maksaa itsensä takaisin moninkertaisena. Kaikki terapeutit eivät ole hyviä itselle, se vaatii että kemiat natsaa.
Toiset selviävät, kun heillä ei ollut sitä tunnetason sitoutumista kuin sinulla. Jos olit laittanut kaiken tuohon suhteeseen, niin irtipääseminen on vaikeaa.
Minulla om ollut sama tilanne vuosia sitten. Mies vaihtoi minut lennosta toiseen. Paitsi että avioliitto oli silloin kestänyt 20 vuotta. Suru oli valtava. Kamalinta oli se tunne, että minä en kelvannut.
Kirjoitin päiväkirjaa, luin kaikki ero-opukset. Ja se, että hyväksyy tunteensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kyllä tossa on kallonkutistajan paikka, jos ei jo reippaasti yli kolmekymppinen ihminen osaa suhteuttaa millasia suruja on oikeesti olemassa ja mitä kannattaa surra vuositolkulla. Missä pumpulissa Ap on oikein elämänsä viettäny, kun jostain miehen lähdöstä ei pääse yli? Mitähän mahtaa käydä kun elämä tulee heittämään ihan oikeita ja todellisia surunaiheita eteen?
Lohduttaudu sillä ap, että voi olla että kun alkuhuuma haihtuu niin mies lähtee taas eteenpäin nykyisestä perheestä ja sinne jää taas vaimo ja lapsi perään itkemään. Valitsit vain sellaisen miehen, joka lentää kukasta kukkaan kun siltä tuntuu. Syy ei ole sinun eikä lastesi, eli yritä nyt katsoa eteenpäin ja elää lastesi kanssa mahdollisimman hyvää elämää. Voit matkustella heidän kanssaan kyllä, varsinkin kun he siitä vielä vähän kasvavat. Onko sinulla sisarta tai hyvää ystävää jonka voit ottaa matkalle mukaan. Toiseksi aikuiseksi. Ja mitä tulee suruun epäonnistumisesta ja hylkäämisen tunteesta, kyllä se helpottaa ajan kanssa. Odota vielä vuosi, niin luulen että katsot jo maailmaa avoimimmin silmin. Liian aikaisin siihen uuden miehen etsiminen ei liene paikallaan, ehdit myöhemminkin kunhan ensin pääset irti entisestä. Purat vain katkeruutta vielä uuden miehen niskaan ja siitä ei hyvää seuraa. Lapset sinulla on jo tehty eli halutessasi sinulla ei sen takia ole kiirettä löytää uutta miestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No kyllä tossa on kallonkutistajan paikka, jos ei jo reippaasti yli kolmekymppinen ihminen osaa suhteuttaa millasia suruja on oikeesti olemassa ja mitä kannattaa surra vuositolkulla. Missä pumpulissa Ap on oikein elämänsä viettäny, kun jostain miehen lähdöstä ei pääse yli? Mitähän mahtaa käydä kun elämä tulee heittämään ihan oikeita ja todellisia surunaiheita eteen?
12 jatkaa
Tuo ajattelutapa oli minun ensimmäinen käännekohtani. Huomasin, että asiat voisivat olla huonomminkin. Kukaan ei ole kuollut, lapseni ovat terveitä.
Tunne on sellainen, että se tulee ja menee. Jos se jumahtaa paikoilleen, niin ajatus blokkaa sen. Eli ap: sinun pitää tietoisesti alkaa AJATTELEMAAN eri tavalla. Sitten tunne seuraa perässä.
Vierailija kirjoitti:
No kyllä tossa on kallonkutistajan paikka, jos ei jo reippaasti yli kolmekymppinen ihminen osaa suhteuttaa millasia suruja on oikeesti olemassa ja mitä kannattaa surra vuositolkulla. Missä pumpulissa Ap on oikein elämänsä viettäny, kun jostain miehen lähdöstä ei pääse yli? Mitähän mahtaa käydä kun elämä tulee heittämään ihan oikeita ja todellisia surunaiheita eteen?
Tekis mieli sanoa, mutten sano.
Teillä ei varmasti kaikki ollut hyvin suhteessa, kun noin kävi? Oliko mies muka aivan täydellinen ja ihana, ja lapset olivat kummankin haave jne? Itse aavistin exästäni, että ei ollut täysin luotetava jne. joten en alkanut hänen kanssaan tekemään lapsia, vaikka valmis olisin ehkä ollutkin. Siirryin elämässäni eteenpäin, ja hän jatkoi pettämistä seuraavan naisen kanssa, joka hänet pian jättikin. Nyt tiedän ja tunnen, että nykyinen mieheni on maailman paras, eikä ikinä hylkäisi minua. Pian 7 vuotta yhdessä, ja lapsi saa tulla! Voimia sinne <3 Sinun täytyy koittaa olla mahdollisimman paljon ystäviesi kanssa, ja tosiaan se terapia varmasti auttaisi eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kakkosen kommentti ei ole ihan tuulesta temmattu, itse koin terapian auttavan eron jälkeen. Kävin muutamia kertoja selvittämässä ajatuksiani. Olin itse lähtijä. Koin avioeron todella ahdistavana ja suurena epäonnistumisena, mutta ainoana vaihoehtona. Surutyötä kävin lähinnä lasten takia.
Suosittelen siis ammattiauttajaa!
En ole ap, mutta itsekin terapian tarpeessa kiinnostaisi tietää miten noihin terapioihin hakeudutaan? Mitä niistä kannattaa maksaa? Mistä tietää, että saa hyvän terapeutin, josta on apua, kun kerran se maksaakin varmaan paljon?
Lääkärille. Yleislääkäri osaa auttaa alkuun, psykiatrille sitten B-lausuntoa varten että saa sen Kelan tukemaa psykoterapiaa varten. Itse pääsin lääkärille työterveyden kautta, kannattaa hyödyntää jos mahdollista.
Terapeutin etsimiseen kannattaa pistää rahaa ja aikaa, vaikka se pahalta tuntuukin aluksi kun haluaisi vaan apua. Maksaa itsensä takaisin moninkertaisena. Kaikki terapeutit eivät ole hyviä itselle, se vaatii että kemiat natsaa.
Lääkäri - Psykiatri (tämä kai maksaa useamman kerran) - Mahdollinen B-lausunto ja Kelan tuki - Terapeutin etsintä (miten?) - Lopulta psykoterapia.
Kuulostaa niin vaivalloiselta, että oma-aloitteisuuteen ja introverttiyteen taipuvaisena ihmisenä en jaksa tuohon rumbaan ryhtyä. Töitäkin pitäisi tehdä ja lapsia hoitaa.
Laita happypancakeen ilmoitus. Sieltä tulee viestiä kaikenlaisilta mukavilta miehiltä vaikka nainen olisi kuvaton.
Monella miehistä on jo useampi lapsi, joten sopisivat samassa tilanteessa olevan yh naisen kanssa yhteen.
Itse olen josku s ollut samassa tilanteessa ja surrut loppunutta suhdetta, vaikka se oli vain hyväksi.
Tajusin vasta myöhemmin, että olisi pitänyt vaan heti alkaa deittailla, koska suru unohtuu nopeampaa, kun huomaa maailman olevan pullollaan mukavia miehiä...
Alue: Aihe vapaa
Varaa aika kallonkutistajalle.