Äiti ostelee meille turhaa tavaraa... Miten saan sen lopettamaan?

Vierailija kirjoitti:

 Mitä tapahtuisi, jos vastaisi kertomalla mitä mahdollisesti tarvitsee? Eipä taitaisi ikinä ostaa sellaista. Kyse on hänestä ja hänen ostoksistaan, joita pitää sitten ylistää ja niiden käyttämisestä kertoa kerta toisensa jälkeen. Osuiko oikeaan

Kyllä osui.

Kerro sille, että tavara ei ole läheskään niin arvostettua nykyään, kuin minimalismi, siisteys ja tila. Osta sille konmari-kirjat. Kerro, että spr ei edes suostu ottamaan niitä hänen teille antamia tavaroitaan vastaan, koska ovat ihan tukossa tavarasta. Kerro, että ruokalahjat ovat toivottuja, jos hänen on jotenkin teitä lahjottava.

Onhan näitä organisaatioita, joille voi viedä ylimääräiset kamat. Nykyään on paljon työttömiä ja köyhiä, jotka voivat olla onnellisia saadessaan uutta tavaraa. Ajatelkaa sitä hyväntekeväisyytenä.

Vierailija kirjoitti:

Kerro sille, että tavara ei ole läheskään niin arvostettua nykyään, kuin minimalismi, siisteys ja tila. Osta sille konmari-kirjat. Kerro, että spr ei edes suostu ottamaan niitä hänen teille antamia tavaroitaan vastaan, koska ovat ihan tukossa tavarasta. Kerro, että ruokalahjat ovat toivottuja, jos hänen on jotenkin teitä lahjottava.

Varo tuota ruokalahjat toivottuja, sieltä alkaa sitten tulla ruokaa pilaantumaan kaappiin, kun itse olette jo ostaneet. Kinkkisiä juttuja.

Luulen, ettei tuollaisille vain voi mitään. Samanlaista käytöstä vähän kaikilla elämänalueilla, luulisin. Voi haitata ihan kokonaista elämää.

Mun anoppi valittaa ettei hänen 1000 €/kk nettoeläke riitä elämiseen. No eikai se riitä kun ostelee meille ja itselleen hajuvesiä, huonetuoksuja (vaikka olen allerginen niille), v-tun livelovelaugh-sisustustauluja ja muita romuja. Sai kerran raivarit kun sanoin sille, että "Eihän sun tarvitse pienestä eläkkeestäs meille ostella, pärjäämme itsekin"

Mt-hoitajana työskentelevä kaverini sanoi, että yleensä tämmöisen käytöksen takana on vauvaiän/lapsuuden hylkäämiskokemus. 

Meille ei onneksi noin tavaraa tuoda. Anoppi kysyy että halutaanko, ja jos ei niin osaa antaa olla.

Jossain vaiheessa oli ongelmana, että aina anopilla käydessä hän tyrkytti kauheat kasat ruokaa yms. mukaan, vaikka sanottiin että ei tarvita. Ei millään halunnut uskoa. Sanottiin aika painokkaasti asiasta, ja hetken aikaa toimi niin että kun tarjosi mukaan otettavaa, luvattiin ottaa vähän jotain, ja kassissa oli mitä pitikin. Jossain vaiheessa tilanne meni taas siihen, että kun sovittiin että laittaa kassiin vaikka palan piirakkaa ja pakastemansikoita, kassista löytyi lisäksi pari maitopurkkia, leipää, hedelmiä, jotain marinoituja possusuikaleita, avattuja leikkelepaketteja, puoli tyhjiä margariinirasioita yms., kaikkea mahdollista mitä meillä ei edes käytetä tai oli jo kotona ihan tarpeeksi. Sanottiin sitten että meillä on nyt nollatoleranssi, eikä oteta yhtään mitään, kun ei puhe kerran mene perille.

Nyt tyrkyttää sitten aina rahaa, vaikka meillä on parempi rahatilanne kuin anopilla itsellään. Mies olikin juuri sanonut, että ihan oikeasti meillä on rahaa itsellä ihan tarpeeksi, ja jos ei lopeta tyrkyttämistä, aletaan itse maksaa hänelle aina kun mennään käymään.

En ymmärrä mikä pakkomielle joillakin väkisin "auttaa", vaikka mitään avuntarvetta ei ole. Miksi ei vaan voi uskoa että läheisillä on asiat hyvin, ja nauttia omasta elämästä?

En tajua kuka oikeasti arvostaa sitä että pitää ostaa iso talo jotta kaikki tavarat mahtuu, tai että kaikki paikat ovat ihan täynnä tavaraa. Millainen pieni taapero tarvitsee esim. kolme kassia kenkiä? Aikuisetkaan eivät tarvitse.

Olen ilmeisesti todella m*lkku tyyppi, kun meille ei tuo kukaan yhtään mitään. Isäni joskus kysyy, kun hän työnsä puolesta on paljon reissussa että tarviiko asiaa x koska täällä olisi. Mutta jos sanon että ei tarvitse tai meille ei mahdu niin hän ei sitä osta. Jos taas hän löytää, sanotaanko uuden polkupyörän lapselle mutta meille se ei säilytykseen mahdu siihen asti että se lapselle olisi sopiva, niin hän säilyttää sitä omassa varastossaan. Muutenkin meille isä on osannut ostaa vaikka ja mitä oikeasti tarpeellista. Etsin uutta peiliä ja ohimennen hänelle siitä mainitsin, niin parin viikon päästä hän oli käynyt jossain rautakaupassa ja bongannut sieltä -70% alennuksella erittäin hienon peilin.

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi valittaa ettei hänen 1000 €/kk nettoeläke riitä elämiseen. No eikai se riitä kun ostelee meille ja itselleen hajuvesiä, huonetuoksuja (vaikka olen allerginen niille), v-tun livelovelaugh-sisustustauluja ja muita romuja. Sai kerran raivarit kun sanoin sille, että "Eihän sun tarvitse pienestä eläkkeestäs meille ostella, pärjäämme itsekin"

Mt-hoitajana työskentelevä kaverini sanoi, että yleensä tämmöisen käytöksen takana on vauvaiän/lapsuuden hylkäämiskokemus. 

Minä taas luin, että tämmöiset hyvää hyvyyttään tekevät ovat usein narsistisia. Meillä ainakin anoppi harrastaa tätä hyvää hyvyyttään ja sitten loukkaantuu marttyyrina jos ei apua tai tavara kelpaa. Lisäksi odottaa vastapalveluksia teoista joita hän on tehnyt koska hänkin "hyvää hyvyyttään" teki.

Vähän ehkä eri kuin pelkkä tavaran roudaaminen muille, mutta tulipa tämä puoli mieleen.

Vierailija kirjoitti:

 Mitä tapahtuisi, jos vastaisi kertomalla mitä mahdollisesti tarvitsee? Eipä taitaisi ikinä ostaa sellaista. Kyse on hänestä ja hänen ostoksistaan, joita pitää sitten ylistää ja niiden käyttämisestä kertoa kerta toisensa jälkeen. Osuiko oikeaan

Ei se auta näiden kanssa. Joskus se tuntuu kiusanteolta. Jos pyydät jotain tiettyä (ei tietenkään olla koskaan oltu vailla mitään, mutta yhteen aikaan yritin saada ostovimmaa suunnattua johonkin järkevämpään), niin saat takuuvarmasti jotain vähän sinne päin, mutta kuitenkin sellaista, mitä et voi käyttää. "Kun hän ajatteli että onhan tämä paljon parempi". Tyyliin lapsi toivoo vaikka jotain tiettyä lelua, niin tuo siitä jonkun halpaversion, joka hajoaa kun se otetaan paketista. Ja niitä sitten viisi kappaletta. Jotka kaikki hajoaa heti kättelyssä. Kun sillä viiden hinnalla lapsi olisi saanut juuri sen, mitä toivoi. Mutta ei.

Eli ap, en tiedä mikä lopullisesti auttaa, meillä on hieman vähentynyt kun ollaan aina vaan kieltäydytty ja kieltäydytty ja vielä kerran kieltäydytty ja sitten vielä mies on räjähtänyt pari kertaa kunnolla (hänen äidistään kyse). Mutta ei ole kokonaan loppunut silti. Heikko lohdutus siitä, että et ole ap ainoa tämän ongelman kanssa painiva.  

Minkä ikäisiä nuo äitinne ja anoppinne ovat? Kuuluvatko he sodanjälkeiseen sukupolveen, joka ei koskaan oppinut puhumaan tunteistaan ja näyttämään rakkauttaan muulla tavalla kuin ruokaa laittamalla ja turhaakin tavaraa ostamalla? Siis kun nämä naiset ojentavat taas kerran muovikassin täynnä ties mitä, niin oikeastaan he sillä sanovat, että rakastavat teitä ja lapsianne. He itse ovat mahdollisesti eläneen aineellisessakin puutteessa ja haluavat niin kauheasti, että heidän lastensa ja lastenlastensa ei tarvitse sellaista puutetta kokea. Ja vielä: moni heistä on joko leski tai eronnut ja tuntee itsensä valtavan yksinäiseksi. Ystävätkin ovat - jos heitä on ollutkaan - kaikonneet vuosien saatossa. Nyt tuo tavara on jonkinlainen korvike. Kukaan teistä ei nimittäin mainitse isää tai appiukkoa, jonka kanssa voisitte liittoutua ja pyrkiä yhdessä vaikuttamaan siihen, että tuo tavaroiden hamstraaminen loppuisi.

Yhden tätini dementian ensioireita oli tuollainen turhan tavaran osteleminen, jota hän ei juurikaan edes antanut kenellekään (ehkä joululahjaksi sentään). Sen sijaan hän piilotteli tavaroitaan, ettei hänen kanssaan asunut siskonsa olisi huomannut, että taas oli käyty ostoksilla. Huippu oli, kun täti oli ostanut uudet nahkahanskat, vaikka hänellä oli miltei uudet ennestään. Hän piilotti hanska pyykkikoneeseen ja unohti ne sinne. Pani sitten lakanapyykin pyörimään. Hanskoista irtosi tietysti väriä ja lakanat menivät piloille. Ja kukapa sai syyt niskoilleen? Juu, sisko! Ja kylässä käynyt tuttava!

Tavaran antaminen on joskus tapa hallita toisten elämää: sisustusta, arkea, pukeutumista, identiteettiä. Siinä viedään tavallaan henkilöltä itseltään mahdollisuus tehdä valintoja elämäänsä liittyen.

Ja koska se sama tavara on usein oman, heikon identiteetin jatke, niin saajan kieltäytyminen ja tavarasta luopuminen vaikkapa roskiin loukkaa siksi aivan julmetusti tavaran antajaa.

Narsismi periaatteessa voisi aivan hyvin liittyä siihen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi valittaa ettei hänen 1000 €/kk nettoeläke riitä elämiseen. No eikai se riitä kun ostelee meille ja itselleen hajuvesiä, huonetuoksuja (vaikka olen allerginen niille), v-tun livelovelaugh-sisustustauluja ja muita romuja. Sai kerran raivarit kun sanoin sille, että "Eihän sun tarvitse pienestä eläkkeestäs meille ostella, pärjäämme itsekin"

Mt-hoitajana työskentelevä kaverini sanoi, että yleensä tämmöisen käytöksen takana on vauvaiän/lapsuuden hylkäämiskokemus. 

Minä taas luin, että tämmöiset hyvää hyvyyttään tekevät ovat usein narsistisia. Meillä ainakin anoppi harrastaa tätä hyvää hyvyyttään ja sitten loukkaantuu marttyyrina jos ei apua tai tavara kelpaa. Lisäksi odottaa vastapalveluksia teoista joita hän on tehnyt koska hänkin "hyvää hyvyyttään" teki.

Vähän ehkä eri kuin pelkkä tavaran roudaaminen muille, mutta tulipa tämä puoli mieleen.

Narsismi on seurausta hylkäämisestä. Toki kaikki romuntuojat eivät ole narsisteja, vaan muuten häiriintyneitä. 

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi valittaa ettei hänen 1000 €/kk nettoeläke riitä elämiseen. No eikai se riitä kun ostelee meille ja itselleen hajuvesiä, huonetuoksuja (vaikka olen allerginen niille), v-tun livelovelaugh-sisustustauluja ja muita romuja. Sai kerran raivarit kun sanoin sille, että "Eihän sun tarvitse pienestä eläkkeestäs meille ostella, pärjäämme itsekin"

Mt-hoitajana työskentelevä kaverini sanoi, että yleensä tämmöisen käytöksen takana on vauvaiän/lapsuuden hylkäämiskokemus. 

Mielenkiintoista! Anopillani on taustalla tällainen, on oman mummunsa kasvattama sinne kuusivuotiaaksi asti, eikä aikuisiälläkään hänen oma äitisuhteensa ollut aivan niistä mutkattomimmista päästä. Itse olen aina ajatellut että lapsena sota-ajan pulan eläneenä anopilla on tavaraan jotenkin kieroutunut suhde ja siksi roudaa sitä "halavalla sain" tyyliin myös lähimmilleen. Ja kyllä siellä taustalla varmasti on jonkinlaista vallanhalua omien lastensa perheitä kohtaan, vaikka muuten mukava ja lämmin ihminen onkin.

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäisiä nuo äitinne ja anoppinne ovat? Kuuluvatko he sodanjälkeiseen sukupolveen, joka ei koskaan oppinut puhumaan tunteistaan ja näyttämään rakkauttaan muulla tavalla kuin ruokaa laittamalla ja turhaakin tavaraa ostamalla? Siis kun nämä naiset ojentavat taas kerran muovikassin täynnä ties mitä, niin oikeastaan he sillä sanovat, että rakastavat teitä ja lapsianne. He itse ovat mahdollisesti eläneen aineellisessakin puutteessa ja haluavat niin kauheasti, että heidän lastensa ja lastenlastensa ei tarvitse sellaista puutetta kokea. Ja vielä: moni heistä on joko leski tai eronnut ja tuntee itsensä valtavan yksinäiseksi. Ystävätkin ovat - jos heitä on ollutkaan - kaikonneet vuosien saatossa. Nyt tuo tavara on jonkinlainen korvike. Kukaan teistä ei nimittäin mainitse isää tai appiukkoa, jonka kanssa voisitte liittoutua ja pyrkiä yhdessä vaikuttamaan siihen, että tuo tavaroiden hamstraaminen loppuisi.

Yhden tätini dementian ensioireita oli tuollainen turhan tavaran osteleminen, jota hän ei juurikaan edes antanut kenellekään (ehkä joululahjaksi sentään). Sen sijaan hän piilotteli tavaroitaan, ettei hänen kanssaan asunut siskonsa olisi huomannut, että taas oli käyty ostoksilla. Huippu oli, kun täti oli ostanut uudet nahkahanskat, vaikka hänellä oli miltei uudet ennestään. Hän piilotti hanska pyykkikoneeseen ja unohti ne sinne. Pani sitten lakanapyykin pyörimään. Hanskoista irtosi tietysti väriä ja lakanat menivät piloille. Ja kukapa sai syyt niskoilleen? Juu, sisko! Ja kylässä käynyt tuttava!

Epäilin itse tätä samaa, ja siksi ryhdyin tekemään niin, että aina erotessa halaan anoppia ja olen opettanut lapsetkin halaamaan hyvästiksi. (Toki lapset saattavat muutenkin halailla.) Vaikka itse en mikään halailu-ihminen olekaan. En tiedä onko tämä ollut se avaintekijä, mutta tavaroiden tuominen ja tuputtaminen on kyllä vähentynyt. Tietenkin olemme myös säännönmukaisesti kieltäytyneet tavaroista ja korostaneet sitä, että anoppi on arvokas ilman tavaralahjojakin. Ihan siis sanoneet suoraan että ei tarvita tavaraa, rakastetaan sua ilmankin.

Vierailija kirjoitti:

Kun äiti kävi ulkomailla, mitä teki varsin usein, toi kaikille tyttärilleen ja miniöilleen tuliaisiksi esim. arvokkaita käsilaukkuja tai vastaavia, pojille ja vävyille sitten vastaavasti lompakoita tms. Ihan kiva, mutta kun tuollaiset yleensä haluaa valita itse.

Mitään lahjana saatua tai perittyä ei olisi myöskään saanut heittää pois eikä laittaa kierrätykseen, kun siten ei arvostettu lahjan antajaa tai sitä, keltä tavara oli peritty.

.

Voi ei, meillä täsmälleen sama. Käsilaukkuja, huiveja ja asusteita tuli aikanaan aivan järjettömiä määriä joka ikiseltä ulkomaanmatkalta. Ei antajilla ollut edes erityisen huono maku, mutta suuria vaikeuksia käsittää että minulle kaksikymmentä käsilaukkua on vain riesa, tykkään käyttää kahta huolella valittua ja minulle on täysin absurdi ajatus että hankkisin niitä useita uusia vuodessa. Sama juttu huivien kanssa.

Samaten olin myymässä muutamaa sukulaisen käsityönä tekemää vaatetta eteenpäin. Anoppi järkyttyi tästä niin että pelasti ne itselleen "koska käsityötä on arvostettava". Itse olisin arvostanut sitä hankkimalla sille käyttäjän, anoppi arvostaa sitä sullomalla muovipussissa varastonsa nurkkaan. Tässäpä tiivistettynä ajatusmaailmojemme ero.

Sanon kyllå disclamerina että anoppi on muuten ihana.

Miettikää, kaikki kaapit täynnä roinalla täytettyjä muovipusseja vaanimassa.

Eikö ole muuten aika tyypillistä, että lapselle tuputetut vaatteet ovat liian pieniä?

Miksi sellaista pitäisi sietää, ja miksi kohde itse ei ymmärrä, että toimintansa on epänormaalia? Ei kukaan osta kaappia täyteen tavaroita jollekin ihmiselle, joka ei edes asu samassa huushollissa, se on epänormaalia.

Useinhan tuollainen käytös ulottuu myös muille elämänalueille. Yrittävät kontrolloida muutenkin kuin ostosten kautta. Pitäisi olla ihmisen täysi-ikäistyttyä joku lainsuoja tuollaisia vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Kiikuta suorinta tietä Pelastusarmeijalle tai jaa naapureille jos huolivat.

Ap voi uhata äitiään edunvalvonnalla, on selkeästi sen tarpeessa.

Tämä tuli itsellekin mieleen. Tutkintapyyntö edunvalvonnan tarpeesta maistraattiin, sillä tämä hoituu. Perusteena, että muori aiheuttaa itselleen taloudellista vahinkoa ja on kyvytön hoitamaan raha-asioitaan. Edunvalvontahan on sen päämiehen parhaaksi, sen kautta turvataan, että rahat riittävät omaan elämiseen.

Luultavasti tuo ei mene läpi ilman lääkärin lausuntoa, mutta ainakin muori saa itselleen maistraatista kirjeen, jossa annetaan hänelle mahdollisuus antaa oma vastine tähän asiaan. Jos ei tuo muuhun tepsi, niin ainakin sydämistyy niin että jättää turhan shoppaamisen tykkänään.

Jos ei halua ryhtyä näin radikaaleihin toimenpiteisiin, niin sitten tavarat myyntiin ja myynnistä saadut rahat jollekin järjestölle, jota anoppi ei voi sietää. Vaikka scientologeille tai Suomen vastarintaliikkeelle.