Olen masentunut, mutta olo paranee aina, kun menee kahvilaan lehden ääreen kupposelle ja näkee ihmisvilinää ulkona

Minä piristän itseäni kävelemällä. Ihailen luontoa, kuuntelen linnunlaulua, katson ojassa olevia sammakoita ja nautin etenkin aurinkoisista päivistä. 

Jess. Varsinkin jos kahvilassa voi lukaista vielä jonkun aikakauslehden.

Vierailija kirjoitti:

Liian moni masentunut jää sängyn pohjalle makaamaan eikä tee asialle mitään.Hieno juttu että olet löytänyt keinon piristää itseäsi.

Hirveän moni syöpäsairas, diabeetikko ja epileptikko ei tee asialle mitään. Ottaisivat itseään niskasta kiinni ja valitsivat asenteen, jolla paranee!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liian moni masentunut jää sängyn pohjalle makaamaan eikä tee asialle mitään.Hieno juttu että olet löytänyt keinon piristää itseäsi.

Kannattaa lukea esim. Tellervo Koiviston haastattelu. Hän kertoo siinä, kuinka vaikeaa masentuneena on toimia. Maitopurkin ottaminen ottaminen jääkaapista voi olla jo liian suuri ponnistus.

Joo osalla toki on näin. Itselläni on diagnosoitu vaikea psykoottinen masennus, mutta kykenen siitä huolimatta esim. opiskelemaan ja tekemään opintojen ohella töitä ja toimintakykyni on melkolailla täysin säilynyt. Tähän syynä on varmasti lapseni, jonka takia tunnen velvollisuudekseni elää, vaikka kuolemasta olen haaveillutkin. Joskus töissä tai koulussa ollessani en edes muista masennustani, mutta yksin ollessani tunnen olevani maailman hirvein ja epäonnistunein ihminen, joka ällöttää ja inhottaa muita. Masennukset voivat olla hyvin erilaisia.

Psykoottinen ihminen ei kykene opiskelemaan, tekemään töitä, saati huolehtimaan lapsesta. Olet varmaankin vaikeasti masentunut?

En ole koskaan ollut niin pihalla onneksi, ettenkö olisi laittanut koiran hyvinvointia etusijalle. Pahimpana aikana jouduin laittamaan sen hoitoon, kun itse makasin vaan sängyssä. Sellaista apua oli  todella vaikea pyytää - tunsin itseni sen takia todella luuseriksi. Vähän helpommassa vaiheessa olen kierrellyt koiran kanssa ulkona tyyliin yöllä, ja reiteillä jossa liikkuu mahdollisimman vähän ihmisiä. Sen hellittäessä liikun kuten muutkin ja saatan jutella muiden koiranomistajien ja ulkoilijoiden kanssa. 

Pointtina tässä oli kertoa, että oikeasti on paljon apua kun pakottaa itseään liikkeelle ja ulos. Useimmiten kävelyn ja luonnossa liikkumisen aikana on parempi olo, kuin jos möllöttäisi koko ajan sisällä. Sama pätee kirjastoon, kirppareihin jne. Vaikka usein tuntuu, että tästä ei saa mitään irti, niin tulee hetkiä jolloin huomaakin saaneensa energiaa ja hetkeksi muuta ajateltavaa. Kun katselee muita ihmisiä, niin kannattaa muistaa, että meitä muitakin masentuneita siellä pyörii ja monenlaisia muita ihmisiä inhimillisine vaikeuksineen. Se on masentuneen mielen harhaa, että kaikki muut olisivat onnellisia ja vain minä tällainen surkimus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liian moni masentunut jää sängyn pohjalle makaamaan eikä tee asialle mitään.Hieno juttu että olet löytänyt keinon piristää itseäsi.

Kannattaa lukea esim. Tellervo Koiviston haastattelu. Hän kertoo siinä, kuinka vaikeaa masentuneena on toimia. Maitopurkin ottaminen ottaminen jääkaapista voi olla jo liian suuri ponnistus.

Joo osalla toki on näin. Itselläni on diagnosoitu vaikea psykoottinen masennus, mutta kykenen siitä huolimatta esim. opiskelemaan ja tekemään opintojen ohella töitä ja toimintakykyni on melkolailla täysin säilynyt. Tähän syynä on varmasti lapseni, jonka takia tunnen velvollisuudekseni elää, vaikka kuolemasta olen haaveillutkin. Joskus töissä tai koulussa ollessani en edes muista masennustani, mutta yksin ollessani tunnen olevani maailman hirvein ja epäonnistunein ihminen, joka ällöttää ja inhottaa muita. Masennukset voivat olla hyvin erilaisia.

Psykoottinen ihminen ei kykene opiskelemaan, tekemään töitä, saati huolehtimaan lapsesta. Olet varmaankin vaikeasti masentunut?

Masennuksessa psykoottisuus voi rajoittua vain johonkin tiettyyn asiaan, esim. minulla se on kokemus itsestäni kelvottomana ja fyysisesti erittäin epämiellyttävänä. Tiedostan asian ja ymmärrän kyllä ajatusteni olevan harhaluuloja, mutta silti ne ajoittain valtaavat mieleni ja tuntuvat todellisilta. (Niin ja olen itse asiassa sairaanhoitaja ja lääketieteen opiskelija, olen perehtynyt asiaan aika paljon. Lapseni on myös ihan hyvässä hoidossa, perheemme saa säännöllisesti apua, vaikka kiintymyssuhteen lapseni ja minun välillä onkin todettu olevan hyvä ja turvallinen).

Helposti sitä jää vain kotiin ja kohta alkaa kauppareissun ajatteleminenkin ahdistaa. Maailma tuntuu pahalta paikalta, suorastaan pelottaa katsella ikkunasta ja nähdä ohikulkevia ihmisiä, miettiä ulos menemistä itse. Mutta kun lopulta uskaltaa ulos, niin yleensä kaikki on heti paremmin. :) Kävellä kaduilla ja katsella, mieluiten vähän syrjässä ihmisvilinästä tai sellaiseen kellonaikaan, ettei ole liikkeellä kuin koiranulkoiluttajia ja leppoisia vanhuksia rollaattoreineen, kun hälisevät, juopuneet teinilaumat ovat vielä omissa koloissaan. Kirpputorit ovat myös oma pakopaikkani, siellä kun saa katsella, viettää aikaa ja hypistellä, eikä kukaan tule tyrkyttämään palvelua ja kyttäämään, että eikö tuo nyt meinaa mitään ostaa. Kahvilaan uskaltaudun harvoin, todella, todella hyvänä päivänä kun itsetuntoni on huipussaan.

Silloin kun olin masentunut, ei kykyni olisi riittänyt tuollaiseen. Pukeutua, mennä kahvilaan, kahvin tilaaminen ja maksaminen. En olisi halllinnut tuota kaikkea millään. Ei olisi onnistunut minulta.

Suosittelen kuuntelemaan YLE areenasta Radio YLE puheen Mahadura&özberkan-ohjelman jakso "Tervetuloa Suomeen masentuneiden maahan".

Mitä nämä ilmeisesti mielenterveysammattilaisiksi itsensä kuvittelevat oikein selittää? Masennusta on monenlaista ja monen asteista. Osaa voi auttaa ihmisvilinä, osaa ei. Osaa auttaa opiskelu tai työnteko, osaa ei. Osaa auttaa luonnossa kulkeminen, osaa ei. Osaa auttaa luova puuhastelu, maalaaminen tms., osaa ei. Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää? Masentuneet ihmiset eivät ole mitään toistensa klooneja tuntemustensa ja käyttäytymisensä suhteen. Huomaa kyllä, että täällä on mammat katselleet liikaa telkkaria, jos kuvittelevat, että kaikki masentuneet vain makaavat sängyssä eikä mikään ei voi mitenkään auttaa, jos ei napsi lääkkeitä ja käy intensiiviterapiassa. Totta kai terapia ja lääkkeet ovat yleensä se paras apu, ja auttavat vaikeasti/keskivaikeasti masentunutta pääsemään ylös sängystä ja pitämään itsensä ja kämppänsä kunnossa, mutta ne eivät ole mikään maaginen kytkin, joilla tulee taas onnelliseksi. Masennuslääkkeet esimerkiksi toimivat niin, että ne auttavat palauttamaan aivon kemikaalitasapainon entisen kaltaiseksi. Ne eivät tuota onnellisuutta, ne nimenomaan tuovat lisää toimintakykyä, joka on eri masentuneilla ihmisillä eri tasoilla. Toiminta taas voi sitten parantaa masennuksen. Ja vaikka ei lääkkeitä söisikään, voi omalla toiminnalla parantaa oloaan tekemällä asioita, joista tietää olon paranevan, ja pitämällä itsestään huolta parhaansa mukaan. Terapia tähtää tämän asian ymmärtämiseen, siis tietysti sen lisäksi, että siellä toivottavasti oppii ymmärtämään masennuksen alkuperää ja triggereitä ja käsittelemään niitä. 

MASENTUNEELLA IHMISELLÄ VOI OLLA ONNELLISIA TAI AINAKIN HYVIÄ HETKIÄ. Tätä ei voi korostaa liikaa, koska ihan liian moni masentunut ei hae apua, koska luulee, etteivät asiat ole tarpeeksi huonosti. Hänethän naurettaisiin ulos lääkärin vastaanotolta, jos menisi sinne puhumaan tunteistaan ja sanoisi, että kavereiden näkeminen tai luonnossa kulkeminen tai urheileminen helpottaa. Hänhän on sitten vain "alakuloinen ihminen", joka nauttii asioista ihan normaalisti.

Oma masennukseni parani ensimmäisellä kahdella kerralla omien tekojeni seurauksena. Aloin pitää "hyvien asioiden päiväkirjaa", johon kirjoitin joka päivä yhden hyvän asian siitä päivästä. Oli pakko keksiä jotain hyvää jokaisesta päivästä. Vähän alle vuoden päästä siitä kaikki oireet olivat poissa. Siitä meni yli vuosi seuraavaan masennusjaksoon, josta selvisin taas samalla tavalla. Hain apua vasta kolmannessa jaksossa, jolloin sain lääkkeet ja aloitin terapian. Olen nyt syönyt lääkkeitä vuoden ajan, ja asiat ovat suurimmaksi osaksi hyvin. Välillä tuntuu, että masennus on palaamassa. Tämä on normaalia. Kaikenlaiset tunteet ovat normaaleja masentuneelle ihmiselle.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen syyllisyyttä, kun en osaa nauttia siitä kahvikupposesta ja ihmisvilinästä, vaan makaan mieluummin sängyn pohjalla. Väsähdän ihmisistä helposti terveenäkin.

Se piristävä vaikutus perustuukin siihen, että kontaktia ei tartte ottaa mihinkään. Mutta tuntee hetken, että maailma ja sen sorina pyörii tässä omalla painolla ja joku ajatuskulkukin voi tulla Iltapäivälehteä lukiessa, kun sängyssä kaikki vaan painuisi syvemmälle harmauteen.

Tästäkin ketjusta käy hyvin ilmi, miten masentuneet voi jakaa kahteen porukkaan: niihin jotka oikeasti haluavat kuntoutua ja toipua. Jotka ovat valmiita ottamaan pieniä askeleita parempaa huomista kohti, vaikka se ei helppoa ole. Ovat myös varsin tietoisia sairaudestaan ja sen mukanaan tuomista haasteista, mutta eivät silti ole täysin luovuttaneet ja ovat valmiita ITSE tekemään tilanteelleen sen mikä on mahdollista.

Tää toinen porukka on taas niin täyttä myrkkyä kuin olla ja voi. Joka ikinen neuvo torpataan ja isketään maahan, tulkoon se neuvo sitten keltä tahansa. Esimerkiksi lääkärit yleisesti ohjeistavat, että masentuneen tulee hakeutua (halusipa tai ei) ihmisten ilmoille. Myrkkyporukalla on "varaa" torpata tämäkin neuvo perusteella "mä vertaan ulkona itseäni terveisiin ihmisiin". Tällä logiikalla heidän ei varmaan pitäisi pyöriä netissäkään, sillä kyllä täällä ne normaalit ihmiset kertoo työelämätään, harrastuksistaan jne. Myrkkyporukka omaa aggressiivisen asenteen ihan kaikkeen, jos joku jollain tasolla kyseenalaistaa masennusta tai edes antaa jotain neuvoja, niin ruvetaan kurkkusuorana laukomaan jotain syöpävertauksia. Jos nämä myrkkyporukat ovat yksinoikeudella niin omia sairautensa asiantuntijoita, niin miksi sitten eivät ole parantaneet itse itseään? Tai antaisivat vastauksia sitten itse: esimerkiksi, jos kerran ihmisten ilmoilla ei ole hyvä olla niin kotona neljän seinän sisällä 24/7 onko se hyvä/parempi ratkaisu?

Kukas kissan hännän nostaa,jos ei kissa itse.Ärsyttävä sanonta mutta pitää kyllä paikkansa.Sitä on askeleen lähempänä parantumista kun tekee päätöksen siitä että haluaa parantua.

Itsellä keskivaikea ja haluan päästä takaisin jaloilleni.Kovan ponnistelun takana simppelitkin asiat,kuten roskien vienti ja kaupassakäynnistä puhumattakaan.Joskus psyykkaan itseäni jo aamulla sängyllä maatessani ja parhaimpina päivinä käy niin että huijaan itseni pienelle kävelylle roskien vientien lomassa.Julkisille paikoille on ahdistava mennä jos joutuu kohtaamaan muita ihmisiä.Jotenkin häpeää masentunutta olemustaan ja sitä kun muut ihmiset huomaavat ettei tolla ole kaikki kotona.

Vierailija kirjoitti:

Tästäkin ketjusta käy hyvin ilmi, miten masentuneet voi jakaa kahteen porukkaan: niihin jotka oikeasti haluavat kuntoutua ja toipua. Jotka ovat valmiita ottamaan pieniä askeleita parempaa huomista kohti, vaikka se ei helppoa ole. Ovat myös varsin tietoisia sairaudestaan ja sen mukanaan tuomista haasteista, mutta eivät silti ole täysin luovuttaneet ja ovat valmiita ITSE tekemään tilanteelleen sen mikä on mahdollista.

Tää toinen porukka on taas niin täyttä myrkkyä kuin olla ja voi. Joka ikinen neuvo torpataan ja isketään maahan, tulkoon se neuvo sitten keltä tahansa. Esimerkiksi lääkärit yleisesti ohjeistavat, että masentuneen tulee hakeutua (halusipa tai ei) ihmisten ilmoille. Myrkkyporukalla on "varaa" torpata tämäkin neuvo perusteella "mä vertaan ulkona itseäni terveisiin ihmisiin". Tällä logiikalla heidän ei varmaan pitäisi pyöriä netissäkään, sillä kyllä täällä ne normaalit ihmiset kertoo työelämätään, harrastuksistaan jne. Myrkkyporukka omaa aggressiivisen asenteen ihan kaikkeen, jos joku jollain tasolla kyseenalaistaa masennusta tai edes antaa jotain neuvoja, niin ruvetaan kurkkusuorana laukomaan jotain syöpävertauksia. Jos nämä myrkkyporukat ovat yksinoikeudella niin omia sairautensa asiantuntijoita, niin miksi sitten eivät ole parantaneet itse itseään? Tai antaisivat vastauksia sitten itse: esimerkiksi, jos kerran ihmisten ilmoilla ei ole hyvä olla niin kotona neljän seinän sisällä 24/7 onko se hyvä/parempi ratkaisu?

Sä oot ite myrkky.

Vierailija kirjoitti:

Tästäkin ketjusta käy hyvin ilmi, miten masentuneet voi jakaa kahteen porukkaan: niihin jotka oikeasti haluavat kuntoutua ja toipua. Jotka ovat valmiita ottamaan pieniä askeleita parempaa huomista kohti, vaikka se ei helppoa ole. Ovat myös varsin tietoisia sairaudestaan ja sen mukanaan tuomista haasteista, mutta eivät silti ole täysin luovuttaneet ja ovat valmiita ITSE tekemään tilanteelleen sen mikä on mahdollista.

Tää toinen porukka on taas niin täyttä myrkkyä kuin olla ja voi. Joka ikinen neuvo torpataan ja isketään maahan, tulkoon se neuvo sitten keltä tahansa. Esimerkiksi lääkärit yleisesti ohjeistavat, että masentuneen tulee hakeutua (halusipa tai ei) ihmisten ilmoille. Myrkkyporukalla on "varaa" torpata tämäkin neuvo perusteella "mä vertaan ulkona itseäni terveisiin ihmisiin". Tällä logiikalla heidän ei varmaan pitäisi pyöriä netissäkään, sillä kyllä täällä ne normaalit ihmiset kertoo työelämätään, harrastuksistaan jne. Myrkkyporukka omaa aggressiivisen asenteen ihan kaikkeen, jos joku jollain tasolla kyseenalaistaa masennusta tai edes antaa jotain neuvoja, niin ruvetaan kurkkusuorana laukomaan jotain syöpävertauksia. Jos nämä myrkkyporukat ovat yksinoikeudella niin omia sairautensa asiantuntijoita, niin miksi sitten eivät ole parantaneet itse itseään? Tai antaisivat vastauksia sitten itse: esimerkiksi, jos kerran ihmisten ilmoilla ei ole hyvä olla niin kotona neljän seinän sisällä 24/7 onko se hyvä/parempi ratkaisu?

Masennus laski toimintakykyäni. En esim osannut tehdä enää niitä asioita mitä aiemmin pidin itsestään selvänä. Kahville lähteminen esim olisi ollut liian vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästäkin ketjusta käy hyvin ilmi, miten masentuneet voi jakaa kahteen porukkaan: niihin jotka oikeasti haluavat kuntoutua ja toipua. Jotka ovat valmiita ottamaan pieniä askeleita parempaa huomista kohti, vaikka se ei helppoa ole. Ovat myös varsin tietoisia sairaudestaan ja sen mukanaan tuomista haasteista, mutta eivät silti ole täysin luovuttaneet ja ovat valmiita ITSE tekemään tilanteelleen sen mikä on mahdollista.

Tää toinen porukka on taas niin täyttä myrkkyä kuin olla ja voi. Joka ikinen neuvo torpataan ja isketään maahan, tulkoon se neuvo sitten keltä tahansa. Esimerkiksi lääkärit yleisesti ohjeistavat, että masentuneen tulee hakeutua (halusipa tai ei) ihmisten ilmoille. Myrkkyporukalla on "varaa" torpata tämäkin neuvo perusteella "mä vertaan ulkona itseäni terveisiin ihmisiin". Tällä logiikalla heidän ei varmaan pitäisi pyöriä netissäkään, sillä kyllä täällä ne normaalit ihmiset kertoo työelämätään, harrastuksistaan jne. Myrkkyporukka omaa aggressiivisen asenteen ihan kaikkeen, jos joku jollain tasolla kyseenalaistaa masennusta tai edes antaa jotain neuvoja, niin ruvetaan kurkkusuorana laukomaan jotain syöpävertauksia. Jos nämä myrkkyporukat ovat yksinoikeudella niin omia sairautensa asiantuntijoita, niin miksi sitten eivät ole parantaneet itse itseään? Tai antaisivat vastauksia sitten itse: esimerkiksi, jos kerran ihmisten ilmoilla ei ole hyvä olla niin kotona neljän seinän sisällä 24/7 onko se hyvä/parempi ratkaisu?

Sä oot ite myrkky.

Onko ihan liikaa vaadittu että perustelisit lauseesi?

Vierailija kirjoitti:

Tästäkin ketjusta käy hyvin ilmi, miten masentuneet voi jakaa kahteen porukkaan: niihin jotka oikeasti haluavat kuntoutua ja toipua. Jotka ovat valmiita ottamaan pieniä askeleita parempaa huomista kohti, vaikka se ei helppoa ole. Ovat myös varsin tietoisia sairaudestaan ja sen mukanaan tuomista haasteista, mutta eivät silti ole täysin luovuttaneet ja ovat valmiita ITSE tekemään tilanteelleen sen mikä on mahdollista.

Tää toinen porukka on taas niin täyttä myrkkyä kuin olla ja voi. Joka ikinen neuvo torpataan ja isketään maahan, tulkoon se neuvo sitten keltä tahansa. Esimerkiksi lääkärit yleisesti ohjeistavat, että masentuneen tulee hakeutua (halusipa tai ei) ihmisten ilmoille. Myrkkyporukalla on "varaa" torpata tämäkin neuvo perusteella "mä vertaan ulkona itseäni terveisiin ihmisiin". Tällä logiikalla heidän ei varmaan pitäisi pyöriä netissäkään, sillä kyllä täällä ne normaalit ihmiset kertoo työelämätään, harrastuksistaan jne. Myrkkyporukka omaa aggressiivisen asenteen ihan kaikkeen, jos joku jollain tasolla kyseenalaistaa masennusta tai edes antaa jotain neuvoja, niin ruvetaan kurkkusuorana laukomaan jotain syöpävertauksia. Jos nämä myrkkyporukat ovat yksinoikeudella niin omia sairautensa asiantuntijoita, niin miksi sitten eivät ole parantaneet itse itseään? Tai antaisivat vastauksia sitten itse: esimerkiksi, jos kerran ihmisten ilmoilla ei ole hyvä olla niin kotona neljän seinän sisällä 24/7 onko se hyvä/parempi ratkaisu?

Joillekin ihmisille ei vaan mene kaaliin se, että se masennus on juuri sitä, ettei halua tai kykene tekemään mitään tai lähtemään minnekään. Äly hoi!

Ja kyllä, masennustakin on erilaista ja eriasteista, vaikka joku jaksaakin tehdä jotain, toinen välttämättä ei.

Vierailija kirjoitti:

Olet allapäin, et masentunut. Masennus on vakava sairaus, joka ei parane ihmisiä näkemällä.

Tarkoitukseni ei ole negatiivinen, olen iloinen, että ihmiset hoitaa alakuloaan itse. Mutta tämä aliarvioi masentuneita.

Äitini on ollut reilun viikon sairaalassa masennuksen vuoksi. On käyty katsomassa, viety kukkia, käyty yhdessä ulkoilemassa, juteltu, tsempattu ja soiteltu. Mutta ei, syvällä masennuksen suossa on edelleen. Surullista, että nuo raskaat mietteet eivät ole vielä yhtään helpottaneet. Paljon enemmän kuin alakuloa, josta kahvilassa käynti nostaisi. Hyvä, jos jollain riittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästäkin ketjusta käy hyvin ilmi, miten masentuneet voi jakaa kahteen porukkaan: niihin jotka oikeasti haluavat kuntoutua ja toipua. Jotka ovat valmiita ottamaan pieniä askeleita parempaa huomista kohti, vaikka se ei helppoa ole. Ovat myös varsin tietoisia sairaudestaan ja sen mukanaan tuomista haasteista, mutta eivät silti ole täysin luovuttaneet ja ovat valmiita ITSE tekemään tilanteelleen sen mikä on mahdollista.

Tää toinen porukka on taas niin täyttä myrkkyä kuin olla ja voi. Joka ikinen neuvo torpataan ja isketään maahan, tulkoon se neuvo sitten keltä tahansa. Esimerkiksi lääkärit yleisesti ohjeistavat, että masentuneen tulee hakeutua (halusipa tai ei) ihmisten ilmoille. Myrkkyporukalla on "varaa" torpata tämäkin neuvo perusteella "mä vertaan ulkona itseäni terveisiin ihmisiin". Tällä logiikalla heidän ei varmaan pitäisi pyöriä netissäkään, sillä kyllä täällä ne normaalit ihmiset kertoo työelämätään, harrastuksistaan jne. Myrkkyporukka omaa aggressiivisen asenteen ihan kaikkeen, jos joku jollain tasolla kyseenalaistaa masennusta tai edes antaa jotain neuvoja, niin ruvetaan kurkkusuorana laukomaan jotain syöpävertauksia. Jos nämä myrkkyporukat ovat yksinoikeudella niin omia sairautensa asiantuntijoita, niin miksi sitten eivät ole parantaneet itse itseään? Tai antaisivat vastauksia sitten itse: esimerkiksi, jos kerran ihmisten ilmoilla ei ole hyvä olla niin kotona neljän seinän sisällä 24/7 onko se hyvä/parempi ratkaisu?

Joillekin ihmisille ei vaan mene kaaliin se, että se masennus on juuri sitä, ettei halua tai kykene tekemään mitään tai lähtemään minnekään. Äly hoi!

Ja kyllä, masennustakin on erilaista ja eriasteista, vaikka joku jaksaakin tehdä jotain, toinen välttämättä ei.

Ei kukaan ole väittänytkään, että se olisi helppoa. Onhan se useissa viesteissä käynyt ilmi, että pitää lähteä tekemään jotain pientä vaikka ei haluaisi tai kykenisi. Pitää vaan mennä sen tahtotilan yli ja pakottautua. Miten masennuksesta voi mitenkään parantua tai toipua, jos ei itse tee asialle yhtään mitään? Tuleeko joku Helinä-keiju eräänä päivänä ja taikoo sairauden pois? Eikö sairaalla ole itsellään yhtään mitään vastuuta paranemisestaan?

Vierailija kirjoitti:

Just se hyöty näistä käynneistä onkin. Olen ainakin sen pienen hetken kirpparilla/kirjastossa miettimättä omaa kurjuutta. Rahat on tiukilla, joten olen kokenut nämä hyviksi ja ilmaisiksi terapioiksi.

Minäkin kärsin nuorena masennuksesta useamman vuoden. Ja huomasin silloin tuon saman, että kun väkisellä menee toisten ihmisten pariin, niin se olo helpottuu. Ajattelen itse masennuksen niin, että masentunut zoomaa niihin omiin ongelmiinsa, jolloin ne näyttävät isoilta eikä pysty näkemään mitään muuta. Tuo muiden ihmisten pariin hakeutuminen siirtää fokuksen pois omista ongelmista, eivätkä ne näytä ja tunnu niin suurilta. 

Minulle masennusdiagnoosi ja lääkitys oli jotain sellaista, mikä tavallaan otti minulta pois sen, että olisin voinut itse jotenkin auttaa itseäni. Kun sain diagnoosin, koin itsekin, että olen sairas, en mahda tälle mitään. Hassua kyllä, ennen diagnoosia olin käynyt terapiassa pari vuotta eikä tämä terapeutti mitään masennusta huomannut. Minulle toipuminen masennuksesta lähti siitä, että lopetin lääkkeiden syönnin ja aloin ottamaan vastuuta itsestäni ja omasta hyvinvoinnistani. Ei tämä elämä vieläkään kunnolla suju, mutta ainakaan en vieritä syytä jollekin sairaudelle, jolle en itse mahda mitään.