Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Järjestin miehelleni pienen yllätyksen, en olekaan kotona siivoamassa ja hoitamassa kaikkea kun hän palaa töistä :)
21.04.2017 |
Meillä on siis menossa ruuhkavuodet ja minä olen pyörittänyt kotia yksin lasten syntymästä asti. Teen ruuat, siivoan, pesen pyykit, hoidan tiskit, käyn kaupassa, lenkitän koirat ja olen lasten kanssa.
Mies ei näihin ehdi osallistua kun hänen täytyy levätä usein rankan työpäivänsä jälkeen (on töissä 8-16 toimistossa). Viikonloppuisinkin tämä työn uuvuttama mieheni tarvitsee jatkuvasti irtiottoja arjesta kavereidensa kanssa, milloin menevät keikalle, milloin peliin ja joskus(useimmiten) ihan vain baariin parille.
Niin ja jaksaa hän käydä kuntosalilla n. 4 krt viikossa työpäivien jälkeen kun se nollaa hänen aivonsa ja hän voi sitten rauhassa illan viimeiset tunnit lepäillä kotona sohvalla kun vaimo on siivonnut kodin ja on puhtaat vaatteet ja lämmin ruoka odottamassa, nämähän "kuuluvat hyvän vaimon tehtäviin" :) :)
No mies on myös aina todennut, kuinka helppoa mun on ottaa koira samalla lenkille kun menen lasten kanssa ulos, tai kuinka mun on samalla helppoa olla lasten kanssa kun siivoilen ja laitan ruokaa.
No tänään miehellä on jälleen sovittua menoa illalla kavereidensa kanssa, mutta minä ehdin ensin. En tehnyt kotona yhtään mitään aamulla vaan lähdin ensin kampaajalle, sen jälkeen syömään ja nyt tulin kotiin vaihtamaan vaatetta ja lähden ennen kuin mieheni tulee töistä ja hakee lapset tarhasta ja illalla näen ystäviäni ja käymme jossain lasillisella ja syömässä. Miehelleni jätän lapun, että tulen n. klo 22-23 :)
Saa nähdä onko lapset ruokittu tarhan jälkeen, onko koira käytetty ulkona, onko pyykkikone pyörinyt, onko tiskit tiskattu jne :)
ps. Tää on mun eka vapaapäivä vuosiin kun en kyhnötä kotona siivoamassa ja leikkimässä kodinhengetärtä, huomenna arki jatkuu iltavuorolla, mutta tänään mä nautin. :)
Kommentit (355)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse sain kerran tarpeekseni, kun kiireinen uramies oli muutenkin hyvin harvoin kotona ja sitten ilmoitti lähtevänsä osaston risteilylle Tallinnaan. Kysyin, onko pakko lähteä, ettei edes perjantai-iltaa voi olla kotona, kun arkipäivät ja -illat muutenkin menee töissä ja matkoilla. Kuulemma oli tärkeää osaston hengen kannalta, johtavassa asemassa kun oli.
En sanonut mitään, mutta siivosin kodin tiptop ja soitin vanhemmilleni, että lähdetäänpä yhdessä kylpyläviikonloppua viettämään, kun mieskään ei ole kotona. Pakkasin lapset autoon ja suljin puhelimeni.
Mies palasi la-aamuna tyhjään, siistiin kotiin ja oli alkanut huolestuneena soittelemaan ensin vanhemmilleni, jotka siis olivat minun kanssani (heillä ei matkapuhelinta silloin edes ollut), sitten veljelleni, joka ei tiennyt asiasta yhtään mitään ja lopulta yhteisille ystävillemme peläten, että olen saanut lopullisesti tarpeekseni.
Palasin sunnuntaina iltapäivällä hyväntuulisena onnistuneen kylpyläreissun jälkeen kotiin. Helpottunut mies oppi jotain siitä...Käsittämätöntä että tämä viesti on saanut yli 160 yläpeukkua. Minusta tämmöiset katoamistemput on henkistä väkivaltaa. Se että lähtee kylpyläreissulle lasten ja isovanhempien kanssa on tietenkin ihanaa, mutta että tekee sen kertomatta tai viestiä jättämättä osalle perheestä on henkistä väkivaltaa. On ihan eri asia että toinen on työmatkalla josta tiedät kuin että toinen katoaa kertomatta muutamaksi päiväksi. Mun äiti teki ton kun olin yläaste ikäinen, ei vaan tullut töistä kotiin yksi päivä, kyllä mä 5-6 tuntia odotin ennenkuin soitin hätäkeskukseen josta ohjattiin soittamaan sairaalat kun niihin onnettomuuteen joutuneet eka tuodaan. Sairaalasta taas kehotettiin soittamaan poliisille ja kyllä ne ilmoittavat omaisille jos loukkaantuneella on henkilötiedot mukanaan. Äiti ilmestyi kotiin 2 1/2 päivän päästä omin jaloin. Katoamistemppu kyllä vaikutti, mun lapsuus jakautuu aikaan ennen äidin katoamista ja aikaan sen jälkeen. Tästä on jo yli kolmekymmentä vuotta enkä ole unohtanut noiden päivien ahdistusta ja tuskaa.
Meillä ei parisuhde jatkuisi jos puoliso tekisi katoamistempun.
Tosi ikävä kokemus sinulla. En silti ihan tajua, miksi sotket vanhempasi heitteillejätön aikuisten ihmisten toimintaan. Ei liity aiheeseen mitenkään.
No kyllä tässä kylpylärouvan viestissä se suurin nautinto ja tarkoitus oli miehen huolestuminen... Kiva jos olisi saanut rentouduttua ja nautittua ihan sillä kylpyläreissulla mutta se ei riittänyt.
Hän voisi miettiä sitä toisin päin, miltä tuntuu jos mies katoaisi ilmoittamatta pariksi vuorokaudeksi. Olisiko se huolehtiminen nautinto?
Ei parisuhde jossa tarkoituksella loukataan toista ole jatkamisen arvoinen.Ohi aiheen, mutta eikös tässä kylpylärouvan tapauksessa mies ollut työmatkan jälkeen ilmoittanut lähtevänsä Tallinnan risteilylle, jolloin rouva ajatteli lähtevänsä itsekin vapaa-ajan vietttoon kylpylään vanhempiensa kanssa.
En ymmärrä jankkaamista, vai oletetaanko täällä, vaimolla olevan velvollisuus anoa lupa, jos hän astuu kodin kynnyksen yli. Ja tuskin hän olisi saanut miestään kiinni, oli kännykät tai ei.
Ja eihän tässä lapsia hylätty, vaan ne oli äidin ja isovanhempien hyvässä hoidossa.
Minusta kylpylärouva käyttäytyi juuri samalla tavalla kuin miehensä, paitsi että piti huolta lasten hyvinvoinnista.Kommenteista päätellen, äidin olisi pitänyt kököttää viikonlopun neljän seinän sisällä.
Etkö sinä tosiaan ymmärrä mikä ero on lähteä reissuun lasten kanssa ja jättää vaikka toiselle lappu siitä kotiin kuin KADOTA kahdeksi yöksi LASTEN kanssa eikä vastata puhelimeen! Mitä tahansa on voinut tapahtua, eihän mies tiedä mitään!
Ei tuollaiset ihmiset tajua, anna olla. Heidän mieli ja ajatukset kulkee niin omaa logiikkaansa. Kuka tahansa järkevä ymmärtää ettei tuollainen toimintatapa ole Ok. Pienille lapsille opetetaan ettei hädällä leikitä. Johan tuossa joutuu mahdollisesti moni viranomainen tuhlaamaan vähäisiä resurssejaan jos niitäkin joutuu hälyttämään. Kuvottavaa touhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse sain kerran tarpeekseni, kun kiireinen uramies oli muutenkin hyvin harvoin kotona ja sitten ilmoitti lähtevänsä osaston risteilylle Tallinnaan. Kysyin, onko pakko lähteä, ettei edes perjantai-iltaa voi olla kotona, kun arkipäivät ja -illat muutenkin menee töissä ja matkoilla. Kuulemma oli tärkeää osaston hengen kannalta, johtavassa asemassa kun oli.
En sanonut mitään, mutta siivosin kodin tiptop ja soitin vanhemmilleni, että lähdetäänpä yhdessä kylpyläviikonloppua viettämään, kun mieskään ei ole kotona. Pakkasin lapset autoon ja suljin puhelimeni.
Mies palasi la-aamuna tyhjään, siistiin kotiin ja oli alkanut huolestuneena soittelemaan ensin vanhemmilleni, jotka siis olivat minun kanssani (heillä ei matkapuhelinta silloin edes ollut), sitten veljelleni, joka ei tiennyt asiasta yhtään mitään ja lopulta yhteisille ystävillemme peläten, että olen saanut lopullisesti tarpeekseni.
Palasin sunnuntaina iltapäivällä hyväntuulisena onnistuneen kylpyläreissun jälkeen kotiin. Helpottunut mies oppi jotain siitä...Ihan vitun sairasta henkistä väkivaltaa. Yäk millainen ihminen sinä olet. Tällaisilla asioilla ei leikitä. Voi osua joskus omaan nilkkaan ku ketään ei kiinnostaa pätkääkään ja olet pulassa. Melkein toivoo sellaista opetusta tällaisille...
Jep, en hetkeäkään usko että yhdellekään mammalle olisi ok että mies joku päivä hakee lapset hoidosta ja katoaa kahdeksi yöksi, eikä vastaa puhelimeen.
Vierailija kirjoitti:
Nyt en tiedä paljonko sulla niitä lapsia on, mutta pesetkö nyrkkipyykillä ? Tiskaatko astiat käsin ?
Itse jäin 3 kk ennen lapsen syntymää kotiin, töissä yt neuvottelut , työpaikka loppui äitiysloman aikana ja ystävä antoi hyvän neuvon. Karsi tarpeeton.
Kävin koko kodin läpi ja myin kirppiksellä kaikki mitä ei tarvittu. Kun nämä oli myyty, aloitin homman alusta.Lapset 3 kpl syntyivät 2 v välein ja kun vanhin meni kouluun, pääsin takaisin töihin.
Ok, meillä lapset ovat kilttejä ja arki on ollut helppoa. Asumme keskustassa, esim kierrättäminen helppoa, harrastukset ratikkamatkan päässä, ruokakauppa vastapäätä, ratikkapysäkki 50 m päässä jne.
Mutta vakioita oli käytössä, mm ruokalistat ja näihin tehdyt ostoslistat, kunnon lukujärjestys, vaatehuoltopäivät ja kunnollinen varastointi näihin. To do listat ja muutenkin järjestelmällisyys.
Se että mies tekee konttoritöitä ei tarkoita ettei pitäisi aivoja nollata ja kuntosali on mitä parasta kaikkeen.
Paljon on itsestä kiinni mitä saa arkena tehtyä.
Teitkö sinä vaimona ja äitinä tuon yksin ja miehesi oli vapaamatkustaja ja perheesi jälkeenjäänyt lapsen tasolle neljäs lapsi?
Missä on perheen ja puolisoiden tasa-arvo ja tasavertaisuus perheen huoltajana.
Olen ollut naimisissa jo 36-vuotta ja meillä kotityöt ja lapset on hoidettu yhdessä, joka on hyvän parisuhteen peruspilari, eikä koskaan ole tarvinnut, ei edes silloin kun lapset oli pieniä tarvittu omaa tai yhteistä aikaan, vaan ollaan haluttu olla perhe yhdessä.
Kotitöiden lomassa puhumme paljon, päivän tapahtumat, ongelmat jne. ja juuri yhdessä tekeminen ja siinä tilanteessa puhuminen on lujittanut yhdessäoloa ja olemme saaneet jakaa yhdessä arjen.
Meille työpaineet on purettu kotitöillä ja arkielämällä, kun ne on vastapainoa työlle ja jos käymme salilla, se on pikemmin molempien kunnon kohentamista.
En ymmärrä parisuhdetta tai miksi edes ollaan yhdessä, jos toinen on vapaamatkustaja ja omat menot ja toinen ottaa vastuun perhe-elämästä ja tekee kotityöt.
Jos teit kaikki työt itse ja vielä ylpeilet organisaatio kyvyilläsi, niin todellisuudessa teit kahta työpäivää ja miehesi oli vapaamatkustaja. Vain harvalla parisuhde kukoistaisi tuossa tilanteessa.
AP, miten miehesi reagoi? Haluan kuulla!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse sain kerran tarpeekseni, kun kiireinen uramies oli muutenkin hyvin harvoin kotona ja sitten ilmoitti lähtevänsä osaston risteilylle Tallinnaan. Kysyin, onko pakko lähteä, ettei edes perjantai-iltaa voi olla kotona, kun arkipäivät ja -illat muutenkin menee töissä ja matkoilla. Kuulemma oli tärkeää osaston hengen kannalta, johtavassa asemassa kun oli.
En sanonut mitään, mutta siivosin kodin tiptop ja soitin vanhemmilleni, että lähdetäänpä yhdessä kylpyläviikonloppua viettämään, kun mieskään ei ole kotona. Pakkasin lapset autoon ja suljin puhelimeni.
Mies palasi la-aamuna tyhjään, siistiin kotiin ja oli alkanut huolestuneena soittelemaan ensin vanhemmilleni, jotka siis olivat minun kanssani (heillä ei matkapuhelinta silloin edes ollut), sitten veljelleni, joka ei tiennyt asiasta yhtään mitään ja lopulta yhteisille ystävillemme peläten, että olen saanut lopullisesti tarpeekseni.
Palasin sunnuntaina iltapäivällä hyväntuulisena onnistuneen kylpyläreissun jälkeen kotiin. Helpottunut mies oppi jotain siitä...Käsittämätöntä että tämä viesti on saanut yli 160 yläpeukkua. Minusta tämmöiset katoamistemput on henkistä väkivaltaa. Se että lähtee kylpyläreissulle lasten ja isovanhempien kanssa on tietenkin ihanaa, mutta että tekee sen kertomatta tai viestiä jättämättä osalle perheestä on henkistä väkivaltaa. On ihan eri asia että toinen on työmatkalla josta tiedät kuin että toinen katoaa kertomatta muutamaksi päiväksi. Mun äiti teki ton kun olin yläaste ikäinen, ei vaan tullut töistä kotiin yksi päivä, kyllä mä 5-6 tuntia odotin ennenkuin soitin hätäkeskukseen josta ohjattiin soittamaan sairaalat kun niihin onnettomuuteen joutuneet eka tuodaan. Sairaalasta taas kehotettiin soittamaan poliisille ja kyllä ne ilmoittavat omaisille jos loukkaantuneella on henkilötiedot mukanaan. Äiti ilmestyi kotiin 2 1/2 päivän päästä omin jaloin. Katoamistemppu kyllä vaikutti, mun lapsuus jakautuu aikaan ennen äidin katoamista ja aikaan sen jälkeen. Tästä on jo yli kolmekymmentä vuotta enkä ole unohtanut noiden päivien ahdistusta ja tuskaa.
Meillä ei parisuhde jatkuisi jos puoliso tekisi katoamistempun.
Joo, eipä lastenkaan hädällä ole merkitystä usein ku mamma haluaa näpäyttää! Lisäksi usein saatetaan just sitoa muita näihin valheellisiin huonoin "sä et sit tiedä missä oon, jos se soittaa"
Itsekästä ja lapsellista. Noin ei vaan asioita hoideta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse sain kerran tarpeekseni, kun kiireinen uramies oli muutenkin hyvin harvoin kotona ja sitten ilmoitti lähtevänsä osaston risteilylle Tallinnaan. Kysyin, onko pakko lähteä, ettei edes perjantai-iltaa voi olla kotona, kun arkipäivät ja -illat muutenkin menee töissä ja matkoilla. Kuulemma oli tärkeää osaston hengen kannalta, johtavassa asemassa kun oli.
En sanonut mitään, mutta siivosin kodin tiptop ja soitin vanhemmilleni, että lähdetäänpä yhdessä kylpyläviikonloppua viettämään, kun mieskään ei ole kotona. Pakkasin lapset autoon ja suljin puhelimeni.
Mies palasi la-aamuna tyhjään, siistiin kotiin ja oli alkanut huolestuneena soittelemaan ensin vanhemmilleni, jotka siis olivat minun kanssani (heillä ei matkapuhelinta silloin edes ollut), sitten veljelleni, joka ei tiennyt asiasta yhtään mitään ja lopulta yhteisille ystävillemme peläten, että olen saanut lopullisesti tarpeekseni.
Palasin sunnuntaina iltapäivällä hyväntuulisena onnistuneen kylpyläreissun jälkeen kotiin. Helpottunut mies oppi jotain siitä...Ihan vitun sairasta henkistä väkivaltaa. Yäk millainen ihminen sinä olet. Tällaisilla asioilla ei leikitä. Voi osua joskus omaan nilkkaan ku ketään ei kiinnostaa pätkääkään ja olet pulassa. Melkein toivoo sellaista opetusta tällaisille...
Jep, en hetkeäkään usko että yhdellekään mammalle olisi ok että mies joku päivä hakee lapset hoidosta ja katoaa kahdeksi yöksi, eikä vastaa puhelimeen.
Mut siinä on kato se, ku miehiä täytyy näpäyttää koska ne tekee virheitä. Mammat ei tee ikinä virheitä vaan hoitaa kaiken ja tyylillä. Vain mies voi tehdä mamman parisuhteessa väärin. Näpäytyksetkin on vaan oikeutettuja ja hyvästä, vaikka niillä aiheutettaisi mitä pahaa ympärilleen (esim muutkin voi huolestua, virkavallan resurssit... huono malli lapsille tulevaisuutta varten, ym)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Passiivisagressiivinen teko on aina parempi kuin suora puhuminen. Eikö aikuiset ihmiset voi keskustella mikä olisi suhteessa reilu työnjako? Ja jos keskustelu ei onnistu tai toinen ei suostu tekemään omaa osuuttaan, miksi sellaisen ihmisen kanssa on edes alunperin perustettu perhe? En todellakaan ymmärrä sitä, että ihmiset valittavat parisuhteestaan ja kostavat lapsellisilla teoilla puolisoilleen kun puhuakin voisi.
Maailmaan mahtuu puhetta eikä sillä ole välttämättä mitään vaikutusta.
Se että saa joskus maistaa omaa lääkettään , saattaa olla tehokkaampaa.
Oletko valmis itse nielemään kanssa sen oman lääkkeen kun se aika koittaa? Vai onko niin et se oma lääke on vaan muille? Onko aina "täysin eri asia" kyseessä, jos joku muu tarjoilee sitä omaa lääkettä sulle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taitaa kyllä olla niin, että nämä näpäyttäjävaimot ovat jo puhuneet ehkä useastikin tyytymättömyydestään tilanteeseen, mutta miehet eivät ole vaivautuneet muuttamaan mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Passiivisagressiivinen teko on aina parempi kuin suora puhuminen. Eikö aikuiset ihmiset voi keskustella mikä olisi suhteessa reilu työnjako? Ja jos keskustelu ei onnistu tai toinen ei suostu tekemään omaa osuuttaan, miksi sellaisen ihmisen kanssa on edes alunperin perustettu perhe? En todellakaan ymmärrä sitä, että ihmiset valittavat parisuhteestaan ja kostavat lapsellisilla teoilla puolisoilleen kun puhuakin voisi.
Maailmaan mahtuu puhetta eikä sillä ole välttämättä mitään vaikutusta.
Se että saa joskus maistaa omaa lääkettään , saattaa olla tehokkaampaa.Oletko valmis itse nielemään kanssa sen oman lääkkeen kun se aika koittaa? Vai onko niin et se oma lääke on vaan muille? Onko aina "täysin eri asia" kyseessä, jos joku muu tarjoilee sitä omaa lääkettä sulle?
Hehän ovat saaneet sitä jo, jatkuvalla syötöllä. Sitä "omaa lääkettään" juuri tarkoittaa. Pöljä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missäs AP on? Passaamassa miestään ja siivoamassa. Ei riitä aikaa päivittää voimafantasiaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
JESS HYVÄ AP !!!
Mäkin hoidan aina kodin siivoukset, mutta nyt oon tarkotuksella testannu miestä. Vessan roskakori pursuaa yli roskia ja niitä on vessan lattiallakin. 2 viikkoa menny, eikä sitä kukaan ole siistinyt.. Oon tässä vähän kahtellu ja odotellu, saisko mies jotain aikaseksi.. Ei hyvältä näytä.
Miehet...
Niin ja missään tapauksessahan ei voi sanoa, että veisitkö roskat... ei toki...
Ja missään tapauksessa ei mies itse voi huomata noita asioita? Mikä työnjohtaja se nainen perheessä on? Kaksi aikuista, kyllä kummankin pitäisi ymmärtää hoitaa kotia ihan oma-aloitteisesti.
On täällä huvittavaa porukka, meinasi lauantaiaamun kahvit mennä väärään kurkkuun :D!
Lukekaa alkuperäinen teksti uudelleen, kylpylästä kirjoittanut jatkaa:
1. Kyseessä ei ollut työmatka vaan vapaa-ajalla tapahtuva risteily työkavereiden kesken "osaston sisäisen hengen nostattamiseksi". Entäs se perheen sisäinen henki?
2. Käytännössä kyseessä oli yksi yö, koska mies itse oli poissa pe-la yön ja palasi joskus la-aamupäivällä (saatoin kyllä palata jo la-illallkin, en enää muista, koska tapahtuneesta on niin paljon aikaa).
3. Hän kyllä osasi heti yhdistää tapahtumat, koska oli huolestuneena soitellut ystävillemmekin, että olenkohan lopullisesti kyllästynyt. Kuten jokainen normaali, ajatteleva ihminen tekisi. Hän näki, että auto oli poissa ja tietää kyllä, että onnettomuuden sattuessa poliisi ottaa varsin pian yhteyttä. Kuten jokainen normaali ihminen tietää. Ihan itse on koettu sekin.
Minä en voi kuin ihmetellä, millaisissa parisuhteissa ne kommentoijat oikein elävät, joiden ensimmäinen ajatus on tehdä ilmoitus poliisille lastenryöstöstä? Mahtaa olla paljon epävarmuutta ja pelkoa suhteissa.
Otetaanpa ihan hypoteettinen tilanne, että näin todellakin olisi tapahtunut: Kumpaa luulette poliisin uskovan, vaimoa, joka hyväntuulisena palaa iloisten lasten kanssa siistiin kotiin ja ihmettelee miehelleen, että "voi kulta rakas, oliko sinulla niin hauskaa Tallinnassa, ettet ollenkaan muistanut, että kerroin lähteväni isovanhempien kanssa kylpylään?", vai juuri Tallinnasta palannutta miestä...? Lapset eivät todellakaan tienneet tilanteesta mitään, kokivatpahan vain hauskan kylpyläreissun minun ja isovanhempien (jotka eivät myöskään tiedä asiasta mitään) seurassa. Kännykät eivät silloin olleet vielä niin tavallisia (isovanehmmilla ei ollut) ja ihan hyvin olisin voinut omani unohtaa kotiin, akku loppua jne.
Osa kommentoijista on ollut fiksuja ja ymmärtänyt mistä on kyse, osa on ihan pihalla kuin Ellun kanat. Ymmärrän kyllä, että jos suhteessa on asiat totuttu hoitamaan huutamalla, riitelemällä kenties nyrkkien puhuessa ja pelkäämällä mitä ihmeellisimpiä asioita, on vaikea ymmärtää muita toimintamalleja.
Tämän enempää en tähän aiheeseen palaa, toteanpahan vain, että tuona viikonloppuna meillä keskusteltiin rauhallisesti molempien toiveista työn ja perhe-elämän tasapainottamisen suhteen ja erityisesti työajan ulkopuolella tapahtuvan elämän suhteen. Mies on aina tehnyt paljon töitä enkä sitä ole koskaan yrittänyt estää, mutta minun mielestäni kohtuullista oli sitten rauhoittaa vapaa-aikaa perheelle. Meillä muutos tapahtui, mies ei enää pitänyt perhettä itsestään selvänä taustalla olevana juttuna. Ja myös ne työajan ulkopuolella olevat iltatilaisuudet, joihin hän pystyi vaikuttamaan, muuttuivat avec-tilaisuuksiksi. Onnistuimme ilmeisen hyvin, koska olemme edelleen onnellisesti naimisissa ja lapsetkin ovat aikuisia (tuolloin he olivat pieniä).
I rest my case.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On täällä huvittavaa porukka, meinasi lauantaiaamun kahvit mennä väärään kurkkuun :D!
Lukekaa alkuperäinen teksti uudelleen, kylpylästä kirjoittanut jatkaa:
1. Kyseessä ei ollut työmatka vaan vapaa-ajalla tapahtuva risteily työkavereiden kesken "osaston sisäisen hengen nostattamiseksi". Entäs se perheen sisäinen henki?
2. Käytännössä kyseessä oli yksi yö, koska mies itse oli poissa pe-la yön ja palasi joskus la-aamupäivällä (saatoin kyllä palata jo la-illallkin, en enää muista, koska tapahtuneesta on niin paljon aikaa).
3. Hän kyllä osasi heti yhdistää tapahtumat, koska oli huolestuneena soitellut ystävillemmekin, että olenkohan lopullisesti kyllästynyt. Kuten jokainen normaali, ajatteleva ihminen tekisi. Hän näki, että auto oli poissa ja tietää kyllä, että onnettomuuden sattuessa poliisi ottaa varsin pian yhteyttä. Kuten jokainen normaali ihminen tietää. Ihan itse on koettu sekin.
Minä en voi kuin ihmetellä, millaisissa parisuhteissa ne kommentoijat oikein elävät, joiden ensimmäinen ajatus on tehdä ilmoitus poliisille lastenryöstöstä? Mahtaa olla paljon epävarmuutta ja pelkoa suhteissa.
Otetaanpa ihan hypoteettinen tilanne, että näin todellakin olisi tapahtunut: Kumpaa luulette poliisin uskovan, vaimoa, joka hyväntuulisena palaa iloisten lasten kanssa siistiin kotiin ja ihmettelee miehelleen, että "voi kulta rakas, oliko sinulla niin hauskaa Tallinnassa, ettet ollenkaan muistanut, että kerroin lähteväni isovanhempien kanssa kylpylään?", vai juuri Tallinnasta palannutta miestä...? Lapset eivät todellakaan tienneet tilanteesta mitään, kokivatpahan vain hauskan kylpyläreissun minun ja isovanhempien (jotka eivät myöskään tiedä asiasta mitään) seurassa. Kännykät eivät silloin olleet vielä niin tavallisia (isovanehmmilla ei ollut) ja ihan hyvin olisin voinut omani unohtaa kotiin, akku loppua jne.
Osa kommentoijista on ollut fiksuja ja ymmärtänyt mistä on kyse, osa on ihan pihalla kuin Ellun kanat. Ymmärrän kyllä, että jos suhteessa on asiat totuttu hoitamaan huutamalla, riitelemällä kenties nyrkkien puhuessa ja pelkäämällä mitä ihmeellisimpiä asioita, on vaikea ymmärtää muita toimintamalleja.
Tämän enempää en tähän aiheeseen palaa, toteanpahan vain, että tuona viikonloppuna meillä keskusteltiin rauhallisesti molempien toiveista työn ja perhe-elämän tasapainottamisen suhteen ja erityisesti työajan ulkopuolella tapahtuvan elämän suhteen. Mies on aina tehnyt paljon töitä enkä sitä ole koskaan yrittänyt estää, mutta minun mielestäni kohtuullista oli sitten rauhoittaa vapaa-aikaa perheelle. Meillä muutos tapahtui, mies ei enää pitänyt perhettä itsestään selvänä taustalla olevana juttuna. Ja myös ne työajan ulkopuolella olevat iltatilaisuudet, joihin hän pystyi vaikuttamaan, muuttuivat avec-tilaisuuksiksi. Onnistuimme ilmeisen hyvin, koska olemme edelleen onnellisesti naimisissa ja lapsetkin ovat aikuisia (tuolloin he olivat pieniä).
I rest my case.
Noh noh. Menehän siivoamaan siitä.
Vierailija kirjoitti:
On täällä huvittavaa porukka, meinasi lauantaiaamun kahvit mennä väärään kurkkuun :D!
Lukekaa alkuperäinen teksti uudelleen, kylpylästä kirjoittanut jatkaa:
1. Kyseessä ei ollut työmatka vaan vapaa-ajalla tapahtuva risteily työkavereiden kesken "osaston sisäisen hengen nostattamiseksi". Entäs se perheen sisäinen henki?
2. Käytännössä kyseessä oli yksi yö, koska mies itse oli poissa pe-la yön ja palasi joskus la-aamupäivällä (saatoin kyllä palata jo la-illallkin, en enää muista, koska tapahtuneesta on niin paljon aikaa).
3. Hän kyllä osasi heti yhdistää tapahtumat, koska oli huolestuneena soitellut ystävillemmekin, että olenkohan lopullisesti kyllästynyt. Kuten jokainen normaali, ajatteleva ihminen tekisi. Hän näki, että auto oli poissa ja tietää kyllä, että onnettomuuden sattuessa poliisi ottaa varsin pian yhteyttä. Kuten jokainen normaali ihminen tietää. Ihan itse on koettu sekin.
Minä en voi kuin ihmetellä, millaisissa parisuhteissa ne kommentoijat oikein elävät, joiden ensimmäinen ajatus on tehdä ilmoitus poliisille lastenryöstöstä? Mahtaa olla paljon epävarmuutta ja pelkoa suhteissa.
Otetaanpa ihan hypoteettinen tilanne, että näin todellakin olisi tapahtunut: Kumpaa luulette poliisin uskovan, vaimoa, joka hyväntuulisena palaa iloisten lasten kanssa siistiin kotiin ja ihmettelee miehelleen, että "voi kulta rakas, oliko sinulla niin hauskaa Tallinnassa, ettet ollenkaan muistanut, että kerroin lähteväni isovanhempien kanssa kylpylään?", vai juuri Tallinnasta palannutta miestä...? Lapset eivät todellakaan tienneet tilanteesta mitään, kokivatpahan vain hauskan kylpyläreissun minun ja isovanhempien (jotka eivät myöskään tiedä asiasta mitään) seurassa. Kännykät eivät silloin olleet vielä niin tavallisia (isovanehmmilla ei ollut) ja ihan hyvin olisin voinut omani unohtaa kotiin, akku loppua jne.
Osa kommentoijista on ollut fiksuja ja ymmärtänyt mistä on kyse, osa on ihan pihalla kuin Ellun kanat. Ymmärrän kyllä, että jos suhteessa on asiat totuttu hoitamaan huutamalla, riitelemällä kenties nyrkkien puhuessa ja pelkäämällä mitä ihmeellisimpiä asioita, on vaikea ymmärtää muita toimintamalleja.
Tämän enempää en tähän aiheeseen palaa, toteanpahan vain, että tuona viikonloppuna meillä keskusteltiin rauhallisesti molempien toiveista työn ja perhe-elämän tasapainottamisen suhteen ja erityisesti työajan ulkopuolella tapahtuvan elämän suhteen. Mies on aina tehnyt paljon töitä enkä sitä ole koskaan yrittänyt estää, mutta minun mielestäni kohtuullista oli sitten rauhoittaa vapaa-aikaa perheelle. Meillä muutos tapahtui, mies ei enää pitänyt perhettä itsestään selvänä taustalla olevana juttuna. Ja myös ne työajan ulkopuolella olevat iltatilaisuudet, joihin hän pystyi vaikuttamaan, muuttuivat avec-tilaisuuksiksi. Onnistuimme ilmeisen hyvin, koska olemme edelleen onnellisesti naimisissa ja lapsetkin ovat aikuisia (tuolloin he olivat pieniä).
I rest my case.
Sinun on ihan totta oltava jotenkin mielenterveysongelmainen, ei millään pahalla mutta "kumpaa poliisi uskoo?" olit siis valmistautunut valehtelemaan poliisillekkin, vain näpäyttääksesi miestäsi? Ei sillä ole mitään merkitystä "kumpaa poliisi uskoo" kun heidän resursseja on jo tuhlattu turhuuteen. Miten voi olla ettet nää toiminnassasi mitään väärää? Miten tuollaisia ihmisiä voi olla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On täällä huvittavaa porukka, meinasi lauantaiaamun kahvit mennä väärään kurkkuun :D!
Lukekaa alkuperäinen teksti uudelleen, kylpylästä kirjoittanut jatkaa:
1. Kyseessä ei ollut työmatka vaan vapaa-ajalla tapahtuva risteily työkavereiden kesken "osaston sisäisen hengen nostattamiseksi". Entäs se perheen sisäinen henki?
2. Käytännössä kyseessä oli yksi yö, koska mies itse oli poissa pe-la yön ja palasi joskus la-aamupäivällä (saatoin kyllä palata jo la-illallkin, en enää muista, koska tapahtuneesta on niin paljon aikaa).
3. Hän kyllä osasi heti yhdistää tapahtumat, koska oli huolestuneena soitellut ystävillemmekin, että olenkohan lopullisesti kyllästynyt. Kuten jokainen normaali, ajatteleva ihminen tekisi. Hän näki, että auto oli poissa ja tietää kyllä, että onnettomuuden sattuessa poliisi ottaa varsin pian yhteyttä. Kuten jokainen normaali ihminen tietää. Ihan itse on koettu sekin.
Minä en voi kuin ihmetellä, millaisissa parisuhteissa ne kommentoijat oikein elävät, joiden ensimmäinen ajatus on tehdä ilmoitus poliisille lastenryöstöstä? Mahtaa olla paljon epävarmuutta ja pelkoa suhteissa.
Otetaanpa ihan hypoteettinen tilanne, että näin todellakin olisi tapahtunut: Kumpaa luulette poliisin uskovan, vaimoa, joka hyväntuulisena palaa iloisten lasten kanssa siistiin kotiin ja ihmettelee miehelleen, että "voi kulta rakas, oliko sinulla niin hauskaa Tallinnassa, ettet ollenkaan muistanut, että kerroin lähteväni isovanhempien kanssa kylpylään?", vai juuri Tallinnasta palannutta miestä...? Lapset eivät todellakaan tienneet tilanteesta mitään, kokivatpahan vain hauskan kylpyläreissun minun ja isovanhempien (jotka eivät myöskään tiedä asiasta mitään) seurassa. Kännykät eivät silloin olleet vielä niin tavallisia (isovanehmmilla ei ollut) ja ihan hyvin olisin voinut omani unohtaa kotiin, akku loppua jne.
Osa kommentoijista on ollut fiksuja ja ymmärtänyt mistä on kyse, osa on ihan pihalla kuin Ellun kanat. Ymmärrän kyllä, että jos suhteessa on asiat totuttu hoitamaan huutamalla, riitelemällä kenties nyrkkien puhuessa ja pelkäämällä mitä ihmeellisimpiä asioita, on vaikea ymmärtää muita toimintamalleja.
Tämän enempää en tähän aiheeseen palaa, toteanpahan vain, että tuona viikonloppuna meillä keskusteltiin rauhallisesti molempien toiveista työn ja perhe-elämän tasapainottamisen suhteen ja erityisesti työajan ulkopuolella tapahtuvan elämän suhteen. Mies on aina tehnyt paljon töitä enkä sitä ole koskaan yrittänyt estää, mutta minun mielestäni kohtuullista oli sitten rauhoittaa vapaa-aikaa perheelle. Meillä muutos tapahtui, mies ei enää pitänyt perhettä itsestään selvänä taustalla olevana juttuna. Ja myös ne työajan ulkopuolella olevat iltatilaisuudet, joihin hän pystyi vaikuttamaan, muuttuivat avec-tilaisuuksiksi. Onnistuimme ilmeisen hyvin, koska olemme edelleen onnellisesti naimisissa ja lapsetkin ovat aikuisia (tuolloin he olivat pieniä).
I rest my case.
Sinun on ihan totta oltava jotenkin mielenterveysongelmainen, ei millään pahalla mutta "kumpaa poliisi uskoo?" olit siis valmistautunut valehtelemaan poliisillekkin, vain näpäyttääksesi miestäsi? Ei sillä ole mitään merkitystä "kumpaa poliisi uskoo" kun heidän resursseja on jo tuhlattu turhuuteen. Miten voi olla ettet nää toiminnassasi mitään väärää? Miten tuollaisia ihmisiä voi olla?
Ja lisäyksenä "ihan hyvin olisin voinut unohtaa puhelimen kotiin" juu niin olisit ja silloin se olisi ollut inhimillinen virhe, mutta sinä teit sen tahallasi. Sinä halusit että mies huolestuu eikä tiedä mitä on tapahtunut. Ei hyvää päivää.
Vierailija kirjoitti:
Jos mies tienaa 100% perheen rahoista, kuuluu hänelle silloin 0% kotitöistä. Jos mies tienaa 50% perheen rahoista, kuuluu hänelle silloin 50% kotitöistä.
Miten siis on?
Eli tämän mukaan esimerkiksi meillä tilanne olisi seuraavanlainen: Molemmat vanhemmat käyvät töissä, 3 lasta. Miehen palkka on nelinkertainen minun palkkaani verrattuna, johtuen pitkälti siitä, että vaikka meillä molemmilla on sama korkeakoulutus, minä olen hoitanut yhteisiä lapsiamme kotona useamman vuoden yhteensä samalla kun mieheni on luonut uraansa. Pitäisikö meillä siis kotityöt jakaa siten, että minä hoidan 3/4 kaikista kotitöistä ja mieheni ainostaan 1/4, siksi että hän tuo 75% tuloista talouteemme?
Näyttääpä ihmisillä olevan paljon ongelmia parisuhteissaan, kun on lukenut monta sivua näitä tekstejä. Toisaalta hyvä niin, itselläni riittää työsarkaa tulevaisuudessa :) T. Psykologiksi pian valmistuva
Voisiko joku vastata, joku siis joka on sitä mieltä että tämä kylpylään lastensa kanssa kadonnut rouva toimi oikein, olisiko se ok että vaimo ilmoittaisi lähtevänsä tyttöjenreissulle ja mies tästä suivaantuneena eräs kaunis päivä hakisi lapset hoidosta ja vaimolle mitään ilmoittamatta olisi lasten kera poissa kaksi päivää, eikä vastaisi puhelimeen? Kavereille eikä sukulaisillekkaan ei olisi kertonut mitään. Palaisi sitten reissusta ja odottaisi vaimon olevan oppinut virheistään, pyytävän anteeksi ja menevän itseensä?
Alue: Aihe vapaa
Jos vaivautuisit lukemaan ketjun tietäisit, että ap:n mies tekee toimistotyötä 8-16, mutta ap raskaampaa vuorotyötä isommalla palkallakin ja myös mm iltavuoroja.
Kyllä se on mies, joka tässä käyttäytyy 'rumasti'.