Huumeita kokeilleet:tunnustitteko neuvolassa
kokeilleenne kun/jos terkkari kysyi asiaa? Ei muuten kannata, kyllä sitä sitten on " huumeäiti" aina kaikissa papereissa.
Kommentit (40)
mutta myönsin käyttäneeni aika reippaasti alkoholia ennen raskautta. Tähän asiaan th ei kuitenkaan palannut kertaakaan koko raskauden aikana. Että ei täälläpäin ainakaan leimaantunut ja ihmettelinkin vähän asiaa mielessäni. Tuli semmoinen olo että ollaan välinpitämättömiä. Tai sitten se th jotenkin näki minusta että en raskausaikana juonut jota en kuitenkaan usko että voi päältäpäin nähdä. Tämä siis Helsingissä jossa ongelmaäitejä varmaankin löytyy.
" kokoillut" , mikä oli vähän kaunistelua. Ikinä siitä ei ollut missään mitään puhetta sen jälkeen eikä kukaan missään mitenkään reagoinut siihen.
ja absolutisti leimataan hihhuleiksi tms. ...
ja enkä todellakaan halunnut siitä mitään merkintää mihinkään.
Kannattaa yleensäkin olla varovainen mitä kertoo lääkäreille/hoitajille. Tuppaavat kirjaamaan kaiken ylös ja siellä ne tiedot sitten kummittelevat potilaskertomuksessasi potilasarkistossa aina ja ikuisesti, eikä niitä saa mitenkään sieltä pois.
tullut edes mieleen, et olisin kertonut.
En jaksa lukea ketjua läpi, mutta kommentoinpa silti. Kuvitelkaa työntekijän asemaa, hän pyrkii turvaamaan ensisijaisesti hyvät olosuhteet syntyvälle lapselle, lisäksi toki tukemaan tarvittaessa apua tarvitsevia vanhempia (ja nämä luonnollisesti linkittyvät). TUlee kysyä, oletko käyttänyt huumeita, se on ensimmäinen lähtökohta sille, että asiasta voidaan lähteä puhumaan. Jos äiti on kokeillut ja kertoo sen, hyvä! SItten voidaan yhdessä suunnata eteenpäin. Tottakai työntekijä haluaa varmistaa, ettei lapsella ole vaaraa raskausaikana tai sen jälkeen, se vain käytännössä vaatii kysymyksiä ja séurantaa. NIin monenlaista näkee matkan varrela, ettei pelkkiin sinisiin silmiin auta luottaa jos haluaa tehdä työnsä hyvin.
Jos taas äiti ei kerro kokeiluistaan/käytöstään on vaikeampia tarvittaessakaan etsiä aktiivisesti ja yhteistyössä toimivia ratkaisuja.
Jos tiedätte, että huumeiden aiheuttamaa riskiä lapsen kehitykselle ei ole, niin paljonko häviätte siinä, että kerrotte aiemmat kokeilunne. Mikäli olette fiksuja ja avoimin mielin, niin yhteistyö onnistuu melko varmasti työsntekijöiden kanssa, vaikka myönnänkin, että todennäköisesti joudutte tarkempaan seulaan. Mitä siinä häviää? Onko th-/lääkäri- ihmissuhde teille niin merkityksellinen? Jos taas riski on olemassa, eikö ole itsenne ja lapsen kannalta hyvä, että asiaan pyritään puuttumaan.
Älkää jaksako narista!
Tosielämässä minusta ruumiit ja arkut ovat ihan luonnollinen asia. Esim. kaikissa sukulaisten hautajaisissa olen halunnut nähdä vainajan ja se on ollut rauhallinen ja luonnollinen kokemus. Hautajaisista en tietenkään tapahtumana nauti (kuka nauttii??) mutta en niitäkään pelkää.
Jostain syystä uniini kuitenkin nämä asiat tulevat erittäin ahdistavina ja pelottavina. Ruumisarkut edustavat jotain ihan kauheaa, ja usein unissa ruumiit " heräävät eloon" ja esim. kävelevät minua kohti kuin zombiet. Tai kuten viime yönä, jolloin haudattavana ollut, minulle tuntematon vanha nainen vain nousi arkussaan istumaan ja totesi, ettei hän mitään kuollut ole. Se ei ollut unessa mikään ilouutinen, vaan todella ahdistavaa.
Onko muilla vastaavaa???
esikoista odottaessa menin kertomaan että olen poltellut joskus, silloinkin siitä oli jo vuosia aikaa. niin vain tahtoivat sairaalassa ottaa vastasyntyneestä jonkun näytteen, minä leikkauksen jälkeisessä tokkurassa annoin luvan. kyllä v*tutti oikeasti jälkeenpäin, kun näin leimattiin. toki tulivat kertomaan jälkikäteen että ei mitään ollut testissä (mikälie sitten olikaan) näkynyt.
nyt toista odottaessa sanoin samalle terkalle että eipä viitsitä sitä enään sinne kirjottaa korttiin että kokeiltu on, ja terkan mielestä oli ok juttu.
toki on hyvä että huolehditaan, mutta kuinka moni oikeasti esim. raskauden aikana pössyttelevä siitä nla:ssa mainitsisi..
minäkin,että mainitsin joskus kokeilleeni pilveä. terkkoja on ollut yhteensä neljä, ja kaikki syynäävät, kun selukee siel papereis. vituttaa. yhelle kyllä sanoin, että ehkä minä kymmenen vuotta sitten olin eri kuin nyt. se jättikin asiansiihen.
Narkkariäidin leiman siitä hyvästä sain ja tosi paha mieli jäi raskausaikaisena saadusta kohtelusta.
Kuinkahan moni oikea narkkari sitä tosiaan kertois kokeilleensa tai käyttäneensä huumeita. Ei yksikään.
Meillä terkkari kysyi että poltatko, vastasin ei ja samalla enempiä kyselemättä merkkasi viivaa myös alkoholin ja huumeiden käytön kohtaan.
Vierailija:
minäkin,että mainitsin joskus kokeilleeni pilveä. terkkoja on ollut yhteensä neljä, ja kaikki syynäävät, kun selukee siel papereis. vituttaa. yhelle kyllä sanoin, että ehkä minä kymmenen vuotta sitten olin eri kuin nyt. se jättikin asiansiihen.
tai satunnaisesti on nuoruudessaan kokeillu huumeita. Ei niitä nyt kannata mennä kertoilemaan kelle tahansa.
täti sanoi, että eiköhän hänen sukupolvestaan lähes kaikki ole 70-luvulla, ja jätti merkkaamatta mihinkään.
Vierailija:
tai satunnaisesti on nuoruudessaan kokeillu huumeita. Ei niitä nyt kannata mennä kertoilemaan kelle tahansa.
Joskus kymmenen vuotta sitten kokeilin kerran hasista. Olen kuullut, että lapsi pistetään tämmöisissäkin tapauksissa testeihin, joten mitä järkeä olisi ollut sanoa yhdestä kokeilusta. Se jäi kuitenkin siihen yhteen kertaan enkä edes polta tupakkaa.
vaikka kokeiluja olisi vain se kerta silloin joskus, opettaisi se neuvolan terkkaa suhtautumaan asiaan luonnollisesti. Lisäksi ehkä asia nousisi pois pikku hiljaa sieltä tabujen joukosta ja myös ne paljon käyttävät uskaltautuisivat tunnustamaan ja raskaus/vauva pääsisi sille kuuluvaan seurantaan.
Myönnän että tunnustavat saavat osakseen kyyläystä, mutta uskon kaiken olevan kuitenkin askel kohti vapaampaa keskustelua aiheesta. Ja kun kaikkien joskus käyttäneiden lapset testataan, voimme hyvällä omalla tunnolla testata myös ne riippuvaisten lapset ja he saavat tarvitsemansa hoidon esim. opiaattiriippuvaisen vauva menee heti synnyttyään morrphin-tiputukseen jolla hoidetaan vieroitusoireet alenevin annoksin. Tällä tavalla ei terkkojen tarvitse alkaa arvioida kuka pitää testata ja kuka ei vaan kaikille sama laki. parempi näin kuin että ei testata ketään, eikö?
että poltatko, juotko, käytätkö. En, en, en. Tosin kuka nyt tunnustaisi? Vaikka taitaisi se näkyä päällekin päin..?
Terkka suhtautui todella hyvin, ei tentannut ja uskoi, että en enää käytä.
Kokeiluistani oli silloin tosin jo lähes 10 vuotta aikaa ja toisekseen olin kuullut yhdestä tutusta joka meni sanomaan " kokeilleensa" (ja oikeasti oli tosiaan KERRAN polttanut hasista) niin sitä syynättiin koko raskausaika huumeäitinä!