Lue keskustelun säännöt.
Sukulaisen passiivis-aggressiivinen tunkeminen
21.04.2017 |
On alkanut rasittaa tämä sukulaisen käytös. Kahtena vuonna varannut lomansa meidän lasten syys- ja hiihtolomille. Siis yhtään meiltä kysymättä. Sitten alkaa tunkea lomanviettoon kanssamme, yhtään kysymättä miten aioimme lomailla.
Soittelee/viestittelee lapsille meidän ohitsemme. Keksivät kaikenlaisia "omia salaisuuksia" ja ilmauksia "omaksi kieleksi" jne. Pyrkii sulkemaan pois siitä meidät vanhemmat.
Kehittelee perheellemme perinteitä. Että "perinteisesti" on aina tehty näin, joten kutsumalla hänet kerran mökille pääsiäisenä, siitä on tullutkin nyt sitten ikiaikainen perinne/velvoite.
Lapsilla on pitkät koulupäivät, on harrastukset, leirikoulujutut jne. Vapaa-aikaa ei heillä vain ole samaan tapaan kuin joskus taaperona. Tosi usein myös viikonloppuna luetaan kokeeseen. Emme me vanhemmatkaan heitä näe enää yhtä paljon kuin ennen! He elävät jo irtautumisen vaihetta. Nyt tämä sukulaisnainen ottaa tämän jotenkin henkilökohtaisesti.
Hän on myös todella raskasta seuraa. Jankkaa omia asioitaan ja sairauksiaan ihan koko ajan. Huokailee merkitsevästi ja "lepäilee" silmät suljettuina jne. Aina takki ihan tyhjä, kun on viettänyt aikaa hänen kanssaan. Plus että on tosi häiritsevää, että ei koskaan keskustele meidän aikuisten kanssa, vaan käyttäytyy koko ajan kuin olisi kolmas teini.
Sellaista to-del-la uuvuttavaa ripustautumista...
Kommentit (5)
Missä sinä näet yltäkylläisyä rakkautta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Missä sinä näet yltäkylläisyä rakkautta?
Etkö sinä sitten näe? Lue nyt ihmeessä avaus uudestaan, aivan selvää se on kun vain ottaa silmän käteen.
Yksinäinen on varmasti. Mutta en jaksa koko ajan vetää perässäni. Ärsyttää myös ihan suunnattomasti se ainainen omanapaisuus, kun tää ei myöskään ole vastavuoroista. Aina kun minulla on jokin ongelma, se on "minun omaa syytäni". Hän sen sijaan on aina olosuhteiden uhri.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Yksinäinen on varmasti. Mutta en jaksa koko ajan vetää perässäni. Ärsyttää myös ihan suunnattomasti se ainainen omanapaisuus, kun tää ei myöskään ole vastavuoroista. Aina kun minulla on jokin ongelma, se on "minun omaa syytäni". Hän sen sijaan on aina olosuhteiden uhri.
Ap
Minä kun en tuota kauhean helpolla usko. Anna edes yksikin konkreettinen esimerkki, jossa hän on aiheuttanut ongelmansa itse. Yleensä sellaiset jotka valittavat olevansa olosuhteiden uhri, valittavat asiasta. Kyllä ihminen sen itse tunnistaa.
Missäs se passiivis-aggressiivisuus tässä on? Minä näen vain yksinäisyyttä ja yltäkylläistä rakkautta.