Lue keskustelun säännöt.
Repesin pahasti kätilöiden ammattitaidottomuuden takia
Tuusan nuuska
18.04.2017 |
Synnytin esikoisemme eräässä yliopistosairaalassa kolmisen vuotta sitten. Avautumisvaihe oli nopea, mutta ponnistusvaiheessa homma jäi junnaamaan. Ponnistin voimieni takaa, kuten kätilöt neuvoivat, mutta vain vauvan päälaki kävi näkyvissä, ja meni uudelleen sisään. Puolen tunnin ponnistamisen jälkeen vauvan sydänäänet alkoivat laskea, ja kätilöt hoputtivat minua, että lapsi on saatava pian ulos. Työnsin ja työnsin ilman tulosta. Lopulta minulle leikattiin eppari ja käskettiin edelleen ponnistaa lujaa. Lapsi syntyi syöksyllä heti seuraavalla työnnöllä, ja repesin peräaukkoa myöten. Lapsi oli yhdeksän pisteen tyttö,eli ihan hyväkuntoinen kuitenkin.
Olin epparista ja pahasta repeämästä todella järkyttynyt. Minun annettiin ymmärtää, että repeäminen oli vain huonoa tuuria. Myöhemmin tajusin, että olin ponnistanut huonoimmassa mahdollisessa asennossa eli selälläni. Välilihaa ei tuettu, eikä pään syntymistä jarrutettu vaan lapsen annettiin tulla täysin hallitsemattomasti. Syytän repeämisestä kätilöiden ammattitaidottomuutta ja/tai välinpitämättömyyttä. Pikkukakkosen syntymä olisi edessä loppukeväästä, ja olen vaatinut sektiota. En enää aio ottaa riskiä, että toinenkin synnytys hoidetaan yhtä huonosti ja repeän uudelleen. Onko teillä vastaavanlaisia kokemuksia?
Kommentit (136)
Usein synnytyksessä riittää pitkälle oikeat sanat oikealla hetkellä. Mulla on ollut aina hyvät kätilöt kättärillä, sellaisia jotka osaa ottaa tilanteet haltuun lempeästi ohjailemalla. Ponnistusvaiheessa on tuettu ja oltu tukematta, mutta tärkeintä on ollut se läsnäolo ja neuvonta, koko ajan on itsekkin pysynyt tilanteet tasalla, mitä tapahtuu ja miksi, kuinka kovaa pitää ponnistaa ja mihin suuntaan, milloin lopettaa. Kehuja on tullut juuri niissä hetkissä kun tuntuu, että enää ei jaksa. Tsempattu loppuun asti. Tässä on paljon kyse henkilökemiasta, kannattaa rohkeasti pyytää toista kätilöä jos siltä vähäänkään tuntuu.
Kolme synnytystä, jokainen erilainen. Ei repeämiä, kivunlievityksenä kuuma suihku ja ilokaasu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä vaan että se ilman karkailu ei välttämättä johdu repeämästä. Mä en revennyt mitenkään mutta ilmaa karkaili synnytyksen jälkeen n. kuukauden ja isoa hätää en saanut kunnolla ulostumaan varmaan vuoteen. Pitkittynyt ponnistusvaihe itsessään saattaa tehdä sellasta.
Ap, onkohan tässä nyt koko totuus? Kuulijaa varsin puoskarimaiselta.
Montako epiduraalia olit saanut tuohon mennessä ja kauan synnytys oli kestänyt?
Kyllä sitä asentoa voi itse vaihtaa/avata suunsa. Lisäksi toki myös jokaisen kudostyyppi on erilainen. Näitkö todella siinä ponnistuksen lomassa tarkkaan missä kätilöiden kädet jne oli?
Ymmärrän suuttumuksesi ja omat lapseni syntyivät 70-luvulla ja silloin tehtiin tosi reilut epparit, eikä mielellään annettu repeillä, sillä repeämät paranevat miten sattuu ja leikkaushaava yleensä tosi hyvin.
Juuri yksi eläkkeelle jäänyt kätilo jutteli tästä nykyisestä repeilysynnytyksestä ja oli sitä mieltä, että nykykoulutksella ei opeteta tarpeeksi tilanteen oikeaa arviointia ja kätilöt eivät osaa tehdä eppareita.
t. yksi hoitsu
Kolmen lapseni synnytyksissä paras kokemus oli mieskätilöstä. Mistähän se johtuu, että mies kun tarttuu kauhaan tai toimii kätilönä, hän on siinä yleensä huippu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä tiedät, että kätilö ei muka edes yrittänyt estää pahempaa repeytymistä? Tuskin sinä näit kovin tarkasti mitä alapääsi seutuvilla häärättiin kun itse ponnistit henkesi kaupalla? Tuossa tilanteessa varmasti kätilöllä oli mielessä enemmän vauvan hapensaanti kuin äidin väliliha. Joskus pitää valita prioriteetit. Olisiko susta ollut parempi, että kätilö olisi keskittynyt täysillä estämään repeämää ja asettanut vauvan hyvinvoinnin kakkossijalle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö äitiysloma ole sairausloman ja lapsenhoitovapaan yhdistelmä? Vai oikeastiko on paljon synnyttäjiä, jotka ovat ihan kunnossa synnytyksen jälkeen?
Toisen lapsen jälkeen olin heti synnytyksen jälkeen kunnossa. Seuraavana päivänä pois ja olin jo pyöräilemässä sitä seuraavana päivänä.
Lapsi oli kolmikiloinen, pieniä repeytymiä.
Ensimmäisen kanssa tehtii episitomia ja toipuminen oli todella hidasta.
Kyllä eppari pitkällä tähtäimellä vaan paranee hyvin. En ottaisi riskiä repeilystä. Jaksan kyllä muutaman viikon olla pyöräilemättä ja autolla saa ajettua lähes saman tien.
No tässä mun jutussa ei ollut pointti se, etten olisi malttanut olla pyöräilemättä, vaan se, että se oli vaan hemmetti mahdolluista. Mieti ennnen kuin reagoit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä nuo pahat vammat johtuvat ensisijaisesti synnyttäjän kudostyypistä. Mitä taas ponnistusasentoon tulee, siihen vaikuttaa aika moni asia, sikiön sydänäänistä äidin vointiin ja kätilön ergonomiaan.
On helppoa jossitella, mutta ihan tosielämässä moni päätyy ponnistusvaiheen pitkittyessä aktiivisista passiivisiin asentoihin. Itsekin jalat hapoilla ponnistaneena tiedän, että saa olla aika aerobic-ohjaaja, jos meinaa vetää kolme varttia ponnistusasentoa pystyssä.
Älä viitsi puhua roskaa ja pelotella. Eppari tutkitusti lisää repeämien riskiä, siksi sen tekemisestä on rutiinina luovuttu. Tehdään vain pakon edessä. Ja ihan hyvin normikuntoinen ja -voimainen nainen jaksaa niissä synnytyshormonipäissään ponnistaa muutenkin kuin makuulla, ja silloinkin jos makuulle päädytään, on kylkiasento suositeltava, ei suinkaan selinmakuu jossa lantio ja häntäluu ovat kaikista huonoiten "auki".
En puhu roskaa enkä pelottele. Rutiininomaisesta episiotomiasta ei ole kuin haittaa äidille, ja useimmissa sairaaloissa siitä on luovuttu. Itsekin olen kirjoittanut esitietoihini, että ennemmin repeämä kuin episiotomia, ja sitä tahtoa on aina kunnioitettu. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun lapsi on saatava kiireesti ulos, episiotomia tehdään.
Ja ilmoittautukoon jokainen, joka on ponnistanut kolme varttia esim. polvillaan tai seisaallaan. Minulla se jäi tekemättä, vaikka olen juossut puolimaratonin reippaasti alle kahteen tuntiin.
Itse olin myös todella hyväkuntoinen ensisynnyttäjä, kun esikoinen tuli otsa edellä eli ilmeisesti samassa tarjonnassa kuin ap:n lapsi. Koitin ponnistaa jakkaralla, mutta kun ponnistusvaihe kesti 55 min, en jaksanut enää. Siis edes jakkaralla. Kylkiasennossa lapsi sitten syntyi. Ehkä olisin vielä jaksanut, mutta minua alkoi pelottaa, että pyörryn ja kaadun jakkaralta, ja tämä ei tuonut lisää rentoutta hommaan.
Kaksi seuraavaa on sitten tullut helposti jakkaralla. Ponnistusajat 5 min ja 2 min.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ekassa (käynnistetyssä) synnytyksessä tuli kolmannen asteen repeämä, kun lapsi tuli jotenkin hassussa asennossa ulos. Kätilö teki epparin, mutta repeämä tuli siitä huolimatta. Se korjattiin leikkaussalissa ja paranin ihan mukavasti. Kätilö arveli myöhemmin, että repeäminen johtui kudostyypistä. Toisen raskauden aikana pääsin pelkopolille ja synnytysarvioon ja sain itse päättää synnytystavan. Päätin lopulta valita alatiesynnytyksen, vaikka minulle jätettiin myös mahdollisuus sektioon. Toka synnytys käynnistyi itsestään, ja vaikka lapsi oli isompi kuin ensimmäinen, niin tuloksena oli vain neljä tikkiä. Ekassa synnytyksessä repeäminen ei siis tarkoita automaattisesti uutta repeämää. Keho on kuitenkin synnyttänyt jo kerran, ja paikat on valmiiksi vähän venyneet. Molemmat synnytykset hoidettiin Kätilöopistolla.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän suuttumuksesi ja omat lapseni syntyivät 70-luvulla ja silloin tehtiin tosi reilut epparit, eikä mielellään annettu repeillä, sillä repeämät paranevat miten sattuu ja leikkaushaava yleensä tosi hyvin.
Juuri yksi eläkkeelle jäänyt kätilo jutteli tästä nykyisestä repeilysynnytyksestä ja oli sitä mieltä, että nykykoulutksella ei opeteta tarpeeksi tilanteen oikeaa arviointia ja kätilöt eivät osaa tehdä eppareita.
t. yksi hoitsu
Juu, varmasti haava paranee, jos vertaillaan täydellisessä maailmassa. Tosimaailmassa on tutkittu, että sen haavan LISÄKSI tulee helpommin ne repeämät, koska on jo leikattu haava. Siksi eppareita ei enää tehdä sitä tahtia kuin 70-luvulla ja kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilman kätilöitä sekä lapsesi että sinä olisitte voineet kuolla.
Minulla tuli ensimmäisessä synnytyksessä 4. asteen repeämä, joka korjattiin leikkaussalissa. Toista synnytystä pelkäsin kovasti, mutta onneksi kätilö oli tosi ymmärtäväinen ja osaava. Taisi laittaa jotain öljyäkin kun pää oli tulossa ulos. Ja repeämää ei tullut. Itse olen tosi iloinen, että uskaltauduin synnyttää alakautta ja sain positiivisen kokemuksen synnytyksestä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esikoisen syntymästä kolmisen vuotta sitten sain pahat repeämät. Käynnistetty synnytys, pitkittynyt ponnistusvaihe ja virhetarjonta johtivat lopulta imukuppisynnytykseen. Sulkijalihasten repeämiä ei edes huomattu kuin vasta 4 kuukauden kuluttua synnytyksestä. Nyt joka kerta kontrollissa käydessä aina huomataan miten vaurio onkin luultua pahempi.
Ilmaa en pysty pidättämään, ajoittaista ulosteen ja virtsankarkailua. Häntäluu murtunut ja lantioon tullut jotain vikaa. Peräsuolilaskeuman mahdollisuutta aletaan tutkia seuraavaksi ja sen jälkeen mahdollisesti lantiota.
Olen nyt 25-vuotias. Alatiesynnytystä ei minulle enää suositella.
Vihaan niitä kahta kätilöä, jotka synnytyksestäni aluksi vastasivat sekä loppuvaiheen kahta lääkäriä, jotka eivät tehneet sektiopäätöstä.Toisella kätilöllä noin kolmisenkymmentä synnytystä takana ennen kuin "hoiti" omani. Kokeneempi kätilö jätti hänet siihen. Olen todella katkera siitä, että kätilö hoki koko ajan synnytyksen etenevän ja lääkärin tullessa paikalle todettiin, ettei synnytys ole edennyt yhtään. On jäänyt mietityttämään, että jos olisin kokeillut vaikka jotain toista asentoa tms. olisinko säästynyt repeämiltä. Hokeman vuoksi en osannut tehdä mitään toisin.
Ihme naureskelijoita sairaalatkin täynnä. Miettikää nyt, kätilöparka tekee minkä osaa ja toinen vaan nauraa vieressä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö äitiysloma ole sairausloman ja lapsenhoitovapaan yhdistelmä? Vai oikeastiko on paljon synnyttäjiä, jotka ovat ihan kunnossa synnytyksen jälkeen?
Toisen lapsen jälkeen olin heti synnytyksen jälkeen kunnossa. Seuraavana päivänä pois ja olin jo pyöräilemässä sitä seuraavana päivänä.
Lapsi oli kolmikiloinen, pieniä repeytymiä.
Ensimmäisen kanssa tehtii episitomia ja toipuminen oli todella hidasta.
Kyllä eppari pitkällä tähtäimellä vaan paranee hyvin. En ottaisi riskiä repeilystä. Jaksan kyllä muutaman viikon olla pyöräilemättä ja autolla saa ajettua lähes saman tien.
No tässä mun jutussa ei ollut pointti se, etten olisi malttanut olla pyöräilemättä, vaan se, että se oli vaan hemmetti mahdolluista. Mieti ennnen kuin reagoit.
Olisin minäkin pystynyt pyöräilemään pienen episiotomian jälkeen. En olisi nauttinut siitä mutta kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Sitä vaan että se ilman karkailu ei välttämättä johdu repeämästä. Mä en revennyt mitenkään mutta ilmaa karkaili synnytyksen jälkeen n. kuukauden ja isoa hätää en saanut kunnolla ulostumaan varmaan vuoteen. Pitkittynyt ponnistusvaihe itsessään saattaa tehdä sellasta.
Oletko käynyt tutkimuksissa? Minulle tuli sulkijalihasvauriot synnytyksessä, joita ei sillon huomattu. Korjattiin vuoden päästä. "Oireesi" ovat samanlaiset kuin minulla.
Vierailija kirjoitti:
Ihme naureskelijoita sairaalatkin täynnä. Miettikää nyt, kätilöparka tekee minkä osaa ja toinen vaan nauraa vieressä.
Oli varmaan ottanut ilokaasua.
Kaksi alatiesynnytystä takana ja todella hyvät kokemukset. Ei repeämiä tai episiotomiaa kummassakaan synnytyksessä, ja todella ammattitaitoiset kätilöt, jotka auttoivat vauvan päätä syntymään hallitusti. Olin myös itse valmistautunut synnytyksiin ja kerroin kätilöille toiveistani esim.ponnistamisen suhteen.
Kyllä eppari pitkällä tähtäimellä vaan paranee hyvin. En ottaisi riskiä repeilystä. Jaksan kyllä muutaman viikon olla pyöräilemättä ja autolla saa ajettua lähes saman tien.