Voiko Aspergerin syndroomaisella olla loistavat sosiaaliset taidot?

Wannabe-Aspergerit.

Se diagnoosi ja myönnetty tuki löytyy mustana valkoisella tutkimusten jälkeen jos oireyhtymä löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sosiaalisia ongelmia ei esiinny työelämässä tai perhe-elämässä, ei diagnoosia tule asettaa - tämä ihan virallisissa kriteereissä ja tutkimuksissa. Mitä helvettiä sillä normisti pärjäävä ihminen edes tekee? Juuri tämä vie _oikeilta_ asseilta ja avuntarvitsijoilta uskottavuuden kun tämä teeskentelijät osatavat yksityiseltä autismi-diagnooseja introverttiyteen.

Et taida ymmärtää, ettei small talkin ja roolin omaksuminen tarkoita, etteikö ongelmia, suuria jopa, olisi.

Tarvitsetko tukea? Jos et, et tarvitse diagnoosiakaan.

Minä olisin tarvinnut tukea. Olisin välttynyt vuosikymmenten helvetiltä. Yritin hakea ja monesti apua, kukaan ei ymmärtänyt mistä oli kyse. Olen käyttänyt tolkuttomasti aikaa ihmismielen ja itseni ymmärtämiseen, koko nuoruuteni siltikään ymmärtämättä. Lapseni saatua dgn tajusin, että tämä sama on itsellänikin. Palaset loksahtelivat kohdalleen. En hae itselleni diagnoosia, olen itse selvinnyt tähänkin asti, mutta tajuaminen on suuri helpotus ja vihdoinkin ymmärrän miksi kaikki on niin vaikeaa. Vaikka sosiaalinen osaan ollakin, muistan kuinka aloitin opettelemalla katsomaan luokkakavereita silmiin..

Onneksi tekeillä on verikoe, josta käy ilmi, kuka on autisti ja kuka ei. Saadaan tällekin jankutukselle loppu.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi tekeillä on verikoe, josta käy ilmi, kuka on autisti ja kuka ei. Saadaan tällekin jankutukselle loppu.

Ihan varmaan niin.

Varmasti voi omasta mielestään.

Vierailija kirjoitti:

Sosiaaliset taidot voi todellakin opetella. Ihmisten kanssa pärjää yleensä hyvin, kun on tosi kohtelias ja huomaavainen, on kiinnostunut muista ja ennen kaikkea: esittää näille kysymyksiä. Tuo viimeisin on itselleni tärkeä kohta, saan aina keskustelun helposti käyntiin sellaisten kanssa, jotka tykkäävät puhua itsestään. Ovat aivan haltioissaan, kun muistan aivan kaikki sanotut ja kerrotut asiat pitkänkin ajan päästä, ja muistan palata niihin ja kysyä päivitystä tilanteeseen.

Myös ilmiöistä puhuminen on minulle helppoa, mutta harmittavan harvassa ovat ihmiset, jotka niistä ovat kiinnostuneet keskustelemaan - suurin osa haluaa puhua joko omista tai muiden kokemuksista. Ja sitten on ne kaikkein vaikeimmat ihmiset, jotka eivät mielellään puhu itsestään tai jotka esittävät vastakysymyksiä - en pidä itseeni kohdistuvasta huomiosta enkä osaa keskustella omista asioistani, joten tässä se assi minussa näkyy.

Hauskaa muuten, että joku mainitsi small-talkin vaikeana! Minä taas rakastan sitä! Sehän on valmiiksi käsikirjoitettu kaava keskustelua. Ei tarvitse ajatella mitään, käy vain läpi kaikki turhanpäiväiset kuulumiset ja säät ja semmoiset. Ihan parasta.

Olen siis assi, nainen. Minua pidetään yleensä sosiaalisesti tosi lahjakkaana. Töissäni olen asiantuntijatehtävässä, johon sisältyy mm esiintymistä. Lapsena olin tosi sulkeutunut, erakko ja omituinen, mutta tietoisesti opettelin varhaisaikuisuudessa sosiaaliset taidot muita tarkkailemalla ja matkimalla. Pidän ihmisistä, mutta suurin osa keskusteluista on kyllä ihan täysin turhaa ajanhukkaa ja pelkkää hiljaisuuden täyttämistä.

Tuo kuvaus tuo mieleen yhden tuttuni. Hän on hämmentänyt minut muutaman kerran puhumalla asioista, joita kuulemma olen vuosia sitten kertonut, mutta joita en valitettavasti itse muista lainkaan tai muistan huonosti. Luultavasti minä en ole Assi. Hänestä en tiedä. Mutta minua tuo vanhojen asioiden muistaminen ei ilahduta, vaan hämmentää. Ne tilanteet ja se vaihe elämästä kun on jo kauan sitten mennyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaaliset taidot voi todellakin opetella. Ihmisten kanssa pärjää yleensä hyvin, kun on tosi kohtelias ja huomaavainen, on kiinnostunut muista ja ennen kaikkea: esittää näille kysymyksiä. Tuo viimeisin on itselleni tärkeä kohta, saan aina keskustelun helposti käyntiin sellaisten kanssa, jotka tykkäävät puhua itsestään. Ovat aivan haltioissaan, kun muistan aivan kaikki sanotut ja kerrotut asiat pitkänkin ajan päästä, ja muistan palata niihin ja kysyä päivitystä tilanteeseen.

Myös ilmiöistä puhuminen on minulle helppoa, mutta harmittavan harvassa ovat ihmiset, jotka niistä ovat kiinnostuneet keskustelemaan - suurin osa haluaa puhua joko omista tai muiden kokemuksista. Ja sitten on ne kaikkein vaikeimmat ihmiset, jotka eivät mielellään puhu itsestään tai jotka esittävät vastakysymyksiä - en pidä itseeni kohdistuvasta huomiosta enkä osaa keskustella omista asioistani, joten tässä se assi minussa näkyy.

Hauskaa muuten, että joku mainitsi small-talkin vaikeana! Minä taas rakastan sitä! Sehän on valmiiksi käsikirjoitettu kaava keskustelua. Ei tarvitse ajatella mitään, käy vain läpi kaikki turhanpäiväiset kuulumiset ja säät ja semmoiset. Ihan parasta.

Olen siis assi, nainen. Minua pidetään yleensä sosiaalisesti tosi lahjakkaana. Töissäni olen asiantuntijatehtävässä, johon sisältyy mm esiintymistä. Lapsena olin tosi sulkeutunut, erakko ja omituinen, mutta tietoisesti opettelin varhaisaikuisuudessa sosiaaliset taidot muita tarkkailemalla ja matkimalla. Pidän ihmisistä, mutta suurin osa keskusteluista on kyllä ihan täysin turhaa ajanhukkaa ja pelkkää hiljaisuuden täyttämistä.

Tuo kuvaus tuo mieleen yhden tuttuni. Hän on hämmentänyt minut muutaman kerran puhumalla asioista, joita kuulemma olen vuosia sitten kertonut, mutta joita en valitettavasti itse muista lainkaan tai muistan huonosti. Luultavasti minä en ole Assi. Hänestä en tiedä. Mutta minua tuo vanhojen asioiden muistaminen ei ilahduta, vaan hämmentää. Ne tilanteet ja se vaihe elämästä kun on jo kauan sitten mennyttä.

Mistä sitten puhutaan? Sinusta tänään ja huomenna? Jipii...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi tekeillä on verikoe, josta käy ilmi, kuka on autisti ja kuka ei. Saadaan tällekin jankutukselle loppu.

Ihan varmaan niin.

Ei ole vitsi, vaikka kuulostaa aivan älyttömältä. Et ole oikein kärryillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi tekeillä on verikoe, josta käy ilmi, kuka on autisti ja kuka ei. Saadaan tällekin jankutukselle loppu.

Ihan varmaan niin.

Ei ole vitsi, vaikka kuulostaa aivan älyttömältä. Et ole oikein kärryillä.

Linkki?

Vierailija kirjoitti:

Onnistuuko sitten ”normaaleilta” ihmisiltä aina esiintymiset, small talkit tuntemattomien kanssa ja uudessa ryhmässä toimiminen ns tuosta vain? Nimittän itselläni on vähän vastapuolesta riippuen välillä kyllä vaikeuksia paljonkin. Jonkin aspergertestin tein mutta sen mukaan en ole edes lähellä aspergeria.

Ei varmastikaan, mutta ero on siinä, että neurologisesti "normaali" yrittää edes kohteliaisuudesta jutella jostain aiheesta, vaikka se ei häntä niin nappaisikaan. Esim. esittämällä kysymyksiä, näyttäen kiinnostuneelta sanoen väliin, "niinkö?" tai "ihanko totta?" Ylipäätään osoittaen kohteliasta kiinnostusta keskustelukumppaniaan kohtaan. Asperger ei käyttäydy näin. Hän kääntyy pois, vaikka toisella olisi lause kesken. Tuntemani aspergerin mielestä hänen on ihan ok toimia näin. Häntä lainatakseni: "Jos häntä ei kiinnosta, niin häntä ei v***u kiinnosta."

Hän ei kärsi lainkaan kuunnella, "mitä kenellekin kuuluu" tai "miten sun loma meni". Hänelle riittää kaksi sanaa, "tosi hyvin" tai "paska reissu". Yhtään enempää hän ei jaksa kuunnella. Eikä hän myöskään itse kerro mitään. Vastaa sanalla. Tai kahdella. Useimmiten saat vastauksen, "en tiedä".

-

Jokainen ihminen on myös omanlaisensa, diagnooseilla tai ilman. Ei voi sanoa yhden tai kaksi tavattuaan, että kaikki ovat samanlaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnistuuko sitten ”normaaleilta” ihmisiltä aina esiintymiset, small talkit tuntemattomien kanssa ja uudessa ryhmässä toimiminen ns tuosta vain? Nimittän itselläni on vähän vastapuolesta riippuen välillä kyllä vaikeuksia paljonkin. Jonkin aspergertestin tein mutta sen mukaan en ole edes lähellä aspergeria.

Ei varmastikaan, mutta ero on siinä, että neurologisesti "normaali" yrittää edes kohteliaisuudesta jutella jostain aiheesta, vaikka se ei häntä niin nappaisikaan. Esim. esittämällä kysymyksiä, näyttäen kiinnostuneelta sanoen väliin, "niinkö?" tai "ihanko totta?" Ylipäätään osoittaen kohteliasta kiinnostusta keskustelukumppaniaan kohtaan. Asperger ei käyttäydy näin. Hän kääntyy pois, vaikka toisella olisi lause kesken. Tuntemani aspergerin mielestä hänen on ihan ok toimia näin. Häntä lainatakseni: "Jos häntä ei kiinnosta, niin häntä ei v***u kiinnosta."

Hän ei kärsi lainkaan kuunnella, "mitä kenellekin kuuluu" tai "miten sun loma meni". Hänelle riittää kaksi sanaa, "tosi hyvin" tai "paska reissu". Yhtään enempää hän ei jaksa kuunnella. Eikä hän myöskään itse kerro mitään. Vastaa sanalla. Tai kahdella. Useimmiten saat vastauksen, "en tiedä".

Eli on rehellinen. Ei ketään _oikeasti_ kiinnosta; se on vain sosiaalinen ”peli” johon utelu kuuluu. Tällä halutaan jatkossa henkilöltä jotakin (henkistä tai fyysistä).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnistuuko sitten ”normaaleilta” ihmisiltä aina esiintymiset, small talkit tuntemattomien kanssa ja uudessa ryhmässä toimiminen ns tuosta vain? Nimittän itselläni on vähän vastapuolesta riippuen välillä kyllä vaikeuksia paljonkin. Jonkin aspergertestin tein mutta sen mukaan en ole edes lähellä aspergeria.

Ei varmastikaan, mutta ero on siinä, että neurologisesti "normaali" yrittää edes kohteliaisuudesta jutella jostain aiheesta, vaikka se ei häntä niin nappaisikaan. Esim. esittämällä kysymyksiä, näyttäen kiinnostuneelta sanoen väliin, "niinkö?" tai "ihanko totta?" Ylipäätään osoittaen kohteliasta kiinnostusta keskustelukumppaniaan kohtaan. Asperger ei käyttäydy näin. Hän kääntyy pois, vaikka toisella olisi lause kesken. Tuntemani aspergerin mielestä hänen on ihan ok toimia näin. Häntä lainatakseni: "Jos häntä ei kiinnosta, niin häntä ei v***u kiinnosta."

Hän ei kärsi lainkaan kuunnella, "mitä kenellekin kuuluu" tai "miten sun loma meni". Hänelle riittää kaksi sanaa, "tosi hyvin" tai "paska reissu". Yhtään enempää hän ei jaksa kuunnella. Eikä hän myöskään itse kerro mitään. Vastaa sanalla. Tai kahdella. Useimmiten saat vastauksen, "en tiedä".

Eli on rehellinen. Ei ketään _oikeasti_ kiinnosta; se on vain sosiaalinen ”peli” johon utelu kuuluu. Tällä halutaan jatkossa henkilöltä jotakin (henkistä tai fyysistä).

Tavallaan kyllä. Hän on erittäin rehellinen, mutta näissä tilanteissa se tulee ilmi oudosti töksähtäen, ja hän antaa itsestään töykeän kuvan. Käyttäytyy selkeästi eri tavalla kuin muut. Saattaa myös äkisti raivostua, jos hänen kuormitustasonsa menee yli.

Tuolla yllä assi-nainen kirjoitti, että suurin osa keskustelusta on täysin turhaa ja hiljaisuuden täyttämistä. Tämä tuntemani asperger voisi sanoa täsmälleen samoin. Hän on erakkoluonne ja varsinkin noiden kaveriporukassa vietettyjen iloisten anekdoottijuttelujen jälkeen, hän vetäytyy täysin omiin oloihinsa sanomatta enää sanaakaan.

-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnistuuko sitten ”normaaleilta” ihmisiltä aina esiintymiset, small talkit tuntemattomien kanssa ja uudessa ryhmässä toimiminen ns tuosta vain? Nimittän itselläni on vähän vastapuolesta riippuen välillä kyllä vaikeuksia paljonkin. Jonkin aspergertestin tein mutta sen mukaan en ole edes lähellä aspergeria.

Ei varmastikaan, mutta ero on siinä, että neurologisesti "normaali" yrittää edes kohteliaisuudesta jutella jostain aiheesta, vaikka se ei häntä niin nappaisikaan. Esim. esittämällä kysymyksiä, näyttäen kiinnostuneelta sanoen väliin, "niinkö?" tai "ihanko totta?" Ylipäätään osoittaen kohteliasta kiinnostusta keskustelukumppaniaan kohtaan. Asperger ei käyttäydy näin. Hän kääntyy pois, vaikka toisella olisi lause kesken. Tuntemani aspergerin mielestä hänen on ihan ok toimia näin. Häntä lainatakseni: "Jos häntä ei kiinnosta, niin häntä ei v***u kiinnosta."

Hän ei kärsi lainkaan kuunnella, "mitä kenellekin kuuluu" tai "miten sun loma meni". Hänelle riittää kaksi sanaa, "tosi hyvin" tai "paska reissu". Yhtään enempää hän ei jaksa kuunnella. Eikä hän myöskään itse kerro mitään. Vastaa sanalla. Tai kahdella. Useimmiten saat vastauksen, "en tiedä".

Eli on rehellinen. Ei ketään _oikeasti_ kiinnosta; se on vain sosiaalinen ”peli” johon utelu kuuluu. Tällä halutaan jatkossa henkilöltä jotakin (henkistä tai fyysistä).

Tavallaan kyllä. Hän on erittäin rehellinen, mutta näissä tilanteissa se tulee ilmi oudosti töksähtäen, ja hän antaa itsestään töykeän kuvan. Käyttäytyy selkeästi eri tavalla kuin muut. Saattaa myös äkisti raivostua, jos hänen kuormitustasonsa menee yli.

Tuolla yllä assi-nainen kirjoitti, että suurin osa keskustelusta on täysin turhaa ja hiljaisuuden täyttämistä. Tämä tuntemani asperger voisi sanoa täsmälleen samoin. Hän on erakkoluonne ja varsinkin noiden kaveriporukassa vietettyjen iloisten anekdoottijuttelujen jälkeen, hän vetäytyy täysin omiin oloihinsa sanomatta enää sanaakaan.

Noin minäkin toimin, mutta ei se ole epäkohteliaisuutta - päinvastoin. En odota tai halua ihmisiltä mitään, en siis myöskään anna siitä illuusiota. Ei kiinnosta niin ei kiinnosta.

Enpä usko, mutta harvalla ns. normaalillakaan ei ole loistavia sosiaalisia taitoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi tekeillä on verikoe, josta käy ilmi, kuka on autisti ja kuka ei. Saadaan tällekin jankutukselle loppu.

Ihan varmaan niin.

Ei ole vitsi, vaikka kuulostaa aivan älyttömältä. Et ole oikein kärryillä.

Linkki?

https://www.news-medical.net/news/20180619/Follow-up-study-confirms-suc…

Minä olen juuri tuollainen asperger. Osaan olla sosiaalisesti erittäin taitava, ja olen sen taidon hyvin tietoisesti opetellut. Parhaimmillani olen sosiaalisissa tilanteissa hauska, kohtelias, helposti lähestyttävä ja itsevarma. Olen hyvä juuri small talkissa, ja pidän myös hyviä puheita sekä luentoja. Osana myös lähestyä ja keskustella eri taustoista tulevien ihmisten kanssa, osaan olla välillä flirttaileva ja tarvittaessa myös kaikki huomioonottava juhlaemäntä. Mutta nämä on nimenomaan taitoja, jotka olen tietoisesti ja pitkäjänteisesti opetellut. Nuorena opettelu oli lähinnä tarkkailua, ja joskus jopa matkin eri ihmisten käytöstä. Vanhentuessa metodit on monipuolistuneet, olen lukenut kirjoja, katsonut videoita ja harrastanut hieman improvisaatiota. Lopulta päädyin yliopistoon opiskelemaan mm. sosiologiaa ja psykologiaa keskittyen ihmisten käyttäytymiseen sekä sosiaalisiin rakenteisiin, ja nykyään teen väitöskirjaakin näihin liittyen. 

On minulla kuitenkin vieläkin tiettyjä sosiaalisia ongelmia, mutta ainoastaan lähimmät ystäväni ja perheenjäseneni edes tietävät näistä. Minun on myös vieläkin hyvin vaikeaa ilmaista omia tunteitani tai kohdata ja käsitellä muiden negatiivisia tunteita. Suurimpana ongelmana on kuitenkin se totaalinen väsyminen sosiaalisiin tilanteisiin aina jossain vaiheessa. Vietin juuri juhannuksen intensiivisesti perheen ja ystävien kesken mökillä, ja tänään olen koko päivän istunut kotona puhumatta kenellekään tai edes vastaamatta viesteihin. Nykyään osaan onneksi tunnistaa rajani, enkä koskaan esim. suunnittele viikolle liikaa ohjelmaa ihmisten kanssa.

Minua ei toisaalta suoraan sanottuna kiinnosta kuunnella kenen tahansa ongelmia tai syvempiä kuulumisia, ja muiden assien tavoin myös minä keskustelisin lähes aina kaikkein mieluiten juuri niistä tietyistä mielenkiinnon kohteistani, mutta ole oppinut tässäkin suhteessa käyttäytymään "sosiaalisesti oikein". En myöskään mielistele ketään ja sanon mielipiteeni tarvittaessa hyvinkin suoraan, vaikkakaan en ilkeästi. En jaksa mitään turhaa draamaa enkä viitsi kuunnella valitusta ongelmista, jotka johtuvat yleensä lähinnä valittajan omista asenneongelmista. On varmasti ihmisiä, jotka eivät pidä minusta. 

Aikuisiällä saamani diagnoosi helpotti elämääni paljon juuri siten, että osaan nykyään tunnistaa rajani. Olen myös puhunut tästä lähipiirini kanssa, niin että hekään eivät loukkaannu jos en tule monien päivien vierailuille, tai pidä yhteyttä edes joka viikko. Ennen diagnoosia minulla oli kuitenkin monenlaisia vaikeuksia. Lapsena turhauduin jos jouduin olemaan liian pitkään ihmisten seurassa, ja se purkautui joskus jopa väkivaltaisesti. Nuorena taas ahdistuin ja masennuin vakavasti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi tekeillä on verikoe, josta käy ilmi, kuka on autisti ja kuka ei. Saadaan tällekin jankutukselle loppu.

Ihan varmaan niin.

Ei ole vitsi, vaikka kuulostaa aivan älyttömältä. Et ole oikein kärryillä.

Linkki?

https://www.sciencedaily.com/releases/2018/06/180619122434.htm