Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kävin mummoni haudalla ja näin entisen luokkakaverini haudan
16.04.2017 |
Oli kuollut jo 36-vuotiaana. En yleensä kulje sitä kautta tai katsele hautoja, mutta nyt satuin katsomaan. Olen varmaan joskus mennyt siitä ohi, mutta en ole tullut katsoneeksi. On varmasti hän, koska pieni paikkakunta ja sukunimi ei ole kovin yleinen. Virkeä tyttö, suosittu, joka ei kiusannut ketään ja hyvä koulussa. Niin se elämä joskus vie. En tiedä kuolinsyytä, enkä oikein enää tunne lukioaikaisia luokkakavereitani. Mutta jotenkin pisti ajattelemaan.
Kommentit (22)
Vierailija kirjoitti:
Kuolema korjaa monin eri tavoin satoaan. Mitä vanhemmaksi tulee saa nähdä kaiken tutun ja turvallisen häviämisen. Se on elämää.
Tämän edessä juuri nyt.Kalman haju sanoi tätini. Olen itse 51v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuolema korjaa monin eri tavoin satoaan. Mitä vanhemmaksi tulee saa nähdä kaiken tutun ja turvallisen häviämisen. Se on elämää.
Nyt olen kyllä eri mieltä. Mitä vanhemmaksi elää ja kokee ja oppii, sitä turvallisemmaksi maailma muuttuu koska ymmärtää ilmiötä ja niiden taustoja.
Aina on hyvä olla välit Jumalan kanssa kunnossa ja olla valmis lähtemään.
Voi olla vain yksi silmänräpäys ja lähtö tulee.
Pohjimmiltaan elämänlanka on hyvin hauras.
Tänään juhlimme Jeesuksen ylösnousemusta. Hän voitti kuoleman ja avasi meille pääsyn taivaaseen.
Hyvä, kun mietit elämän rajallisuutta. Jokaisella on aikansa lähteä ajasta ikuisuuteen. Kannattaisi olla se viisas neitsyt, jolla oli lampussaan öljyä. Se tarkoitta jatkuvaa uskon yhteyttä Jeesuksen kanssa. Jumala antaa uskon lahjana, kun sitä etsii. Usko takaa taivaaseen pääsyn. Omin teoin se ei onnistu. Kaikki ansio on Herran. Kunnia Hänelle.
Armosta saamme elää rauhan aikaa. Samoin armosta on jokapäiväinen leipä. Uskossa näkee koko elämän ajan ohjauksen, jota en itsekään alkuun osannut edes ajatella. Selvää johdatusta on ollut, vaikka olen itse sitä muka ohjaillut. Sillä, Herra vaikuttaa tekemisen ja tahtomisen.
Nyt elän kiitoksen aikaa eläkkeellä. Tosin surun verhoamana miehen sairauden vuoksi.
Kerron vielä vuosien takaa lapsettomuuden. Siihenkin tuli apu Herralta, saimme pojan. Lopetin kaikki ihmisten apujen hakemisen ja jäin ns. Jumalan haltuun. Silloin se raskaus tuli. Lapsemme on rukousten lapsi. Nyt saan olla mummu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Virkeä tyttö, suosittu, joka ei kiusannut ketään ja hyvä koulussa.
Miten tämä nyt liittyy millään tavalla nuorena (tai edes vanhana) kuolemiseen? Eihän se viikatemies keneltäkään kouluarvosanoja kysele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo kyllähän tommoset jutut aina pistää miettimään. Mun kukaan luokkakaveri ei vielä (ainakaan tietääkseni) ole kuollut mutta kyllä me just juteltiin kaverin kanssa että taitaa jäädä ala-asteen luokkakokous pitämättä.. Sen verran surullisia kohtaloita sieltäkin löytyy. Täytetään tänävuonna vasta 23 ja jo nyt on muutama tosi pahasti huumeisiin koukuttunut ja yksi jopa vankimielisairaalaan itsensä saanut. :( Kyllä sitä täytyy olla onnellinen miten hyvin itsellä on asiat.
Vierailija kirjoitti:
Kuolema korjaa monin eri tavoin satoaan. Mitä vanhemmaksi tulee saa nähdä kaiken tutun ja turvallisen häviämisen. Se on elämää.
Tajusin yhtäkkiä välähdyksenomaisesti, että eräs super-ilkeä pomoni on jo joko kuollut vanhuuteen tai sitten kituuttelee toinen jalka haudassa - tajusin, että siitä kaikesta paskasta onkin mennyt jo 40 vuotta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun koulukaverini kuoli 19 -vuotiaana autokolarissa. Veti silloin hieman hiljaiseksi, kun ei ollut aiemmin ikinä pahemmin miettinyt elämän rajallisuutta ja sitä miten kaikki voi olla ohi hetkessä.
Itsellä myös muutama kuollut kenen kanssa käytiin niin ala- kuin yläasteet. Kyllä se pysäyttää kun vie jouluisin kynttilät. Monilla meillä on perheet ja lapset. Heillä ei kerennyt edes kunnolla nuoruus alkamaan kun menehtyivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuolema korjaa monin eri tavoin satoaan. Mitä vanhemmaksi tulee saa nähdä kaiken tutun ja turvallisen häviämisen. Se on elämää.
Nyt olen kyllä eri mieltä. Mitä vanhemmaksi elää ja kokee ja oppii, sitä turvallisemmaksi maailma muuttuu koska ymmärtää ilmiötä ja niiden taustoja.
Puhut nyt täysin eri asiasta kuin ylemmän kommentin kirjoittaja. Sinulta meni nähtävästi kirjoituksen pointti ohi.
Kaveriperheen kaikki lapset kuolivat auto-onnettomuudessa, kun olin 7. luokalla. Yksi luokkakavereistani kuoli parikymppisenä syöpään. Minulle on elämän rajallisuus ollut nuoresta asti selvillä sekä ymmärrys siitä, että aina ei voi omilla valinnoilla vaikuttaa siihen, kuinka pitkä elämäntie meille on annettu kuljettavaksi. Toivon, että minä en joudu hautaamaan omaa lastani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun eka koulukaveri kuoli jo 15-vuotiaana oman käden kautta. Sitten niitä vähän vieraampia mutta samasta koulusta meni muutamia peräkanaa, kuka myös oman käden kautta, kuka yliannostukseen ym. Joskus parikymppisenä yksi vieraampi tyttö kuoli syöpään.
Nyt ei olekaan tainnut ketään enää kuolla ns. ei-enää-niin-nuorena aikuisena, aletaan kohta olla nelikymppisiä kaikki.
Yläasteluokaltani on ainakin kaksi jo kuollut. Kolmikymppisenä ja nelikymppisenä. Seitsemän prosenttia, noin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virkeä tyttö, suosittu, joka ei kiusannut ketään ja hyvä koulussa.
Miten tämä nyt liittyy millään tavalla nuorena (tai edes vanhana) kuolemiseen? Eihän se viikatemies keneltäkään kouluarvosanoja kysele.
Ei se liitykään mitenkään kuolemiseen. Ap todennäköisesti halusi muistella vainajaa ja siksi mainitsi nämä asiat.
Minun koulukaveri kuoli auto-onnettomuudessa 7-vuotiaana.
Olimme koko luokka haudalla laulamassa, muistan hyvin vaikka vuosia on kulunut jo 51.
Olen 50-v ja koulukavereista ja tuttavista on kuollut jo moni. Syinä auto-onnettomuudet, tapaturmat, itsemurhiakin muutama, sairaskohtaukset ja syöpä. Yksi kuoli onnettomuudessa pienen lapsensa kanssa. Aina heitä ajatellessa on iloinen, että vielä saa täällä maan päällä olla rakkaiden kanssa.
Mulla ei ole koskaan kuollut ketään läheistä. Vaarini kuoli viisitoista vuotta sitten, mutta olin silloin vielä niin pieni, etten osannut järkyttyä siitä. Miltähän se tuntuu, kun ensimmäinen oikeasti läheinen lähtee. :/
Alue: Aihe vapaa
Kuolema korjaa monin eri tavoin satoaan. Mitä vanhemmaksi tulee saa nähdä kaiken tutun ja turvallisen häviämisen. Se on elämää.