Lue keskustelun säännöt.
Naimisiin - yhteinen nimi vai ei?
15.04.2017 |
Tiedän, että tätä ei voi kukaan minun puolestani ratkaista, mutta haluan nyt kuulla ne kaikki anonyymit ilkeätkin mielipiteet, jotka tähän asiaan ulkopuolisilta kohdistuvat.
Olemme menossa naimisiin ulkomaalaisen mieheni kanssa. Hänen nimensä ei ole suomalaiselle kovin vaikea kirjoittaa tai lausua. Oma nimeni on tyyliä Virtanen, eli Suomessa erittäin yleinen. Miehen nimi on hänen kotimaassaan melko yleinen, Suomessa ei taida silti olla muita. Teen kansainvälistä työtä, jossa nimi on jokaisen tavamerkki. Toisaalta olen vasta uran alkupäässä, joten nimen vaihtuminen ei vielä vahingoittaisi kaikkea yhtä paljon kuin myöhemmin. Perhe on suunnitelmissa. Tuntuisi erityisesti miehen ja lasten kannalta helpoimmalta, että he olisivat saman nimisiä, että joka tilanteessa olisi helppo nopeasti todistaa että mies on heidän isänsä.
Dieter, Dieter-Virtanen vai Virtanen?
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt halua maalata piruja seinälle, mutta puolet avioliitoista kariutuu. Kukaan ei tietenkään usko, että oma liitto kuuluisi niihin kariutuviin, mutta todennäköisyys on silti melkoinen.
Etenkin naisilla on tapana avioitua myöhemmin uudelleen. Siinä sitten olisit, työura tehtynä entisen miehesi nimellä eli Dieterinä. Hankala olisi palata Virtaseen ja hankala olisi muuttua uuden miehen mukaan Niemiseksi.
Kun mielipiteitä kysyt, kerron omani: järkevintä on, että jokainen ihminen elää saman nimisenä elämänsä alusta sen loppuun asti. Valtaosassa maailman kulttuureista myös toimitaan näin. Nimi ei avioitumisen myötä muutu, ja miksi pitäisikään.
Kiitos, tämä on ihan järkevä pointti. Miten toimisit lasten nimien kanssa? Ap
Toimisin, kuten aikoinani toiminkin. Kaikilla saman avioliiton lapsilla pitää lain mukaan olla sama sukunimi. Sovimme mieheni kanssa, että nimi menee esikoisemme mukaan.
Jos ensimmäinen lapsi on tyttö, hän (ja mahdolliset seuraavat lapset, joita meille sitten tulikin kaksi) saa minun sukunimeni. Jos tulee poika, lapset kantavat isänsä sukunimeä.
Esikoisemme on tyttö, kaksi nuorempaa poikia. Ja sopimuksen mukaan menimme: heillä kaikilla on minun nimeni. Ainoa, joka hieman kakisteli asiasta kuultuaan, oli appiukko. Ei hänkään sen jälkeen, kun anoppi pontevasti totesi, että "kyllä *Minnan* sukunimi kauniimpi onkin".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja se yhteinen nimi olisi automaattisesti miehen nimi?
Aivan, unohdin sanoa että mies on osallisena heidän sukunsa nimeä kantavassa perheyrityksessä, joten hänen ei ainakaan ole järkevää omaansa vaihtaa.
Mitä väliä tuolla on, jos mies kuitenkin asuu Suomessa ja perheyritys oletettavasti toimii miehen kotimaassa?
Kyllä hän säännöllisesti hoitaa yrityksen asioita Suomesta käsin ja käydään tietysti usein hänen kotimaassaan. Jotenkin minusta tuntuu helpommalta että "Dieter Electronicsin" puolesta vastaa F. Dieter kuin F. Virtanen. Ap
Tuntuuko sinusta sitten asiakkaana hankalalta, jos Jankon betonin puolesta vastaa J. Virtanen kuin J. Jankko? Väitän, että suurimmalle osalle asialla ei ole mitään merkitystä. Ennemmin ehkä niin päin, että henkilö, jota ei nimensä perusteella pysty yhdistämään firmaan, vaikuttaa pätevämmältä kuin henkilö, joka nimensä perusteella on jotain sukua yrityksen perustajalle, eli ehkä saanut työnsä vain suhteilla.
Ei tietysti. Mieheni ei juuri asioi asiakkaiden kanssa, vaan lähinnä hoitaa hallinnollisia ja yhteistyöasioita, jolloin on etua siitä että asema yrityksessä on selvä. Ap
Eikö miehen asema selviä tittelistä, joka hänellä varmaan lukee käyntikortissa/sähköpostin allekirjoituksessa/laatimissaan lomakkeissa yms.?
Pidä oma sukunimesi. Ja lapsille myös sinun sukunimesi. Kuka äiti haluaa lapsilleen isän sukunimen, jos itsellään on oma sukunimi?? Ja vielä ulkomaalaisen! Jotkut ovat huolissaan, miten isä liitetään lapsiin, jos ovat eri sukunimisiä. Mielestäni pitäisi enämpi olla huolissaan, jos äidillä ja lapsilla olisi eri sukunimet. Jos miehen suku asuu ulkomailla, niin erotilanteessa lapset jäänevät Suomeen äidin kanssa ja isä menee sinne, mistä tulikin. Tällöin lapsilla olisi varmaan ulkopuolinen olo ihmeellisen sukunimensä kanssa.
Riippuu ihan sukunimestä. Oma tyttönimeni on kamala joten todellakin otin mieheni lyhyen ja kauniin sukunimen.
Jos nyt tulisi ero 26 vuoden jälkeen niin pitäisin tämän nykyisen sukunimeni koska se ei ole enää vain miehen nimi vaan koko perheen nimi ja se on ollut sukunimeni yli puolet elämästäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tulette tulevaisuudessa eroamaan, joten on parempi pitää oma sukunimi.
Vierailija kirjoitti:
Yhteinen nimi. Moni ääri-feministi haluaa pitää isänsä nimen, mutten tiedä ketään, joka olisi vaihtanut äitinsä tyttönimeen, joka sekin on tietysti peräisin äidin isältä. 😂
12 alapeukkua kertoo, että moni nainen on vaihtanut isänsä nimen äidin äidin isän nimeksi. 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole mitään erityisen vahvoja mielipiteitä sen suhteen, mitä muiden pitäisi tehdä, mutta itse ottaisin miehen nimen ja otinkin. Halusin ehdottomasti että ollaan koko perhe saman nimisiä. Perinne sekä miehen kauniimpi ja harvinaisempi sukunimi puolsivat miehen sukunimeä eikä mikään erityinen seikka puoltanut minun sukunimeäni. Jokainen päättää kumminkin onneksi itse.
Minä en vaihtanut, vaikka asutaan englanninkielisessä maassa ja nimessäni on j-kirjain, joka englanniksi saa koko sukunimen ihan sössönsööksi. Miehen sukunimi on lyhyt, helppo brittinimi. Minulle ajatuskin oman sukunimeni vaihtamisesta on todella vieras.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En nyt halua maalata piruja seinälle, mutta puolet avioliitoista kariutuu. Kukaan ei tietenkään usko, että oma liitto kuuluisi niihin kariutuviin, mutta todennäköisyys on silti melkoinen.
Etenkin naisilla on tapana avioitua myöhemmin uudelleen. Siinä sitten olisit, työura tehtynä entisen miehesi nimellä eli Dieterinä. Hankala olisi palata Virtaseen ja hankala olisi muuttua uuden miehen mukaan Niemiseksi.
Kun mielipiteitä kysyt, kerron omani: järkevintä on, että jokainen ihminen elää saman nimisenä elämänsä alusta sen loppuun asti. Valtaosassa maailman kulttuureista myös toimitaan näin. Nimi ei avioitumisen myötä muutu, ja miksi pitäisikään.
En nyt ihan ymmärrä mitä niin kauhean hankalaa siinä sukunimen vaihtamisessa on. Siis toki kukin saa minun puolestani halutessaan sen omankin pitää, mutta tuo vaihtamisen hankaluus perusteena taitaa olla vähän liioiteltua. Useimmat naispuolisista kavereistani ja työtovereistani ovat vaihtaneet sukunimeä, ja lähes yksinomaan kommentit ovat olleet sen suuntaisia että vaihto oli yllättävän helppo ja siihen tottui nopeasti. Tuntemani eronneet naiset eivät ole vaihtaneet tyttönimeen koskaan, vaan ottaneet suoraan uuden miehen sukunimen jos joskus uudelleen avioituvat. Tätäkään ei ole kukaan valittanut erityisen hankalaksi.
Mulle oli ihan luonnollista, että pidän oman sukunimeni. Se on minun nimeni ja minun identiteettini. Vaikkakin sinun sukunimesi on yleinen, niin siinä on kuitenkin sinun suomalaisuutesi ja siten oma itsesi näkyvillä. Siskoni meni naimisiin ulkomaalaisen miehen kanssa, ja osittain siitä syystä piti oman sukunimensä.
Emme ole kertaakaan katuneet oman nimen pitämistä, päin vastoin. Muutaman vuoden naimisissa oltuani tuntuisi päin vastoin hassulta, että minulla olisi mieheni nimi. Se on hänen nimensä, tämä minun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä lapset ovat isänsä nimellä ja minä omalla sukunimelläni. Minulle sukunimen vaihtaminen tuntuu todella vieraalta, yhtä omituiselta kuin etunimen vaihtaminen.. enkä ole ikinä ajatellut että olisi jotenkin erikoista että lapsillani on eri sukunimi kuin minulla.. lapsetkin pitävät sitä ihan normaalina 😉😁
En ota kantaa kummin päin pitäisi tehdä, mutta Suomessa ei hirveästi ole väliä onko vanhemmilla sama nimi kuin lapsillaan. Arkipuheessa ei sukunimiä muutenkaan käytetä, joten vaikka olen saman niminen kuin lapseni, tulee käytännössä esiteltyä itsensä lapseen liittyvissä yhteyksissä itsensä: "Jaana, Ainon äiti". En edes tiedä läheskään kaikkien lasteni kavereiden tai hänen vanhempiensa sukunimiä.
Koulussa kaikki viestit menevät Wilman kautta, jolloin opettajat ilmeisesti suoraan näkevät kenen vanhemmalta viesti tulee vaikka lähettäjän nimi olisi Ransu Karvakuono.
Esim. lääkärissä eivät tee kuitenkaan mitään oletuksia lapsen sukunimestä vanhemman nimen perusteella, joten pitää kuitenkin mainita "Jaana Järvinen, Aino Järvisen äiti, nollakaks-nollaviis-yksyks-aa-yks-kaks-kolme-dee".
Eli laittaisin painoa nimen valinnassa lähinnä sille, mikä sinulle on tärkeää ja tuottaako eri nimet hankaluuksia miehen kotimaassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ainakaan kaksiosaista nimeä. Se on niin kömpelöä. Kukaan ei enää muista, mikä sinun sukunimesi on. Ovat sillä lailla, että Johanna se ja se.
Mulle tuo on sinänsä ihan yksi lysti. Itse pidin oman sukunimeni ja lapsilla on mun sukunimi. Syy tähän on ihan yksinkertaisesti se että minun sukunimeni on paljon harvinaisempi ja kauniimpi kuin miehen (hänen sukunimensä on tyyliin Römppänen). En tajua miksi jotkut (varsinkin juuri miehet) haluavat väkisin lapsilleen kammottavan sukunimen eivätkä äidin kauniimpaa sukunimeä, sama pätee toki toisinpäin myös. Ajattelisivat lapsiaan :'(
Me pidettiin naimisiinmennessä kumpikin omat nimet. Ei haluttu vaihtaa. Jos oltais haluttu, niin joko musta olisi tullut edesmenneen anopin täyskaima tai miehestä olis tullut timo hokkanen, joten ei kiitos!
Lapsilla miehen sukunimi, koska hänelle se oli selkeästi täkeää ja sukunimi on sellainen johon on helpompi yhdistää etunimiä. Mun sukunimi on vähän hassu kun siihen oikein sovi mikään nimi hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Yhteinen nimi. Moni ääri-feministi haluaa pitää isänsä nimen, mutten tiedä ketään, joka olisi vaihtanut äitinsä tyttönimeen, joka sekin on tietysti peräisin äidin isältä. 😂
Jostain syystä viestini poistettiin, joten yritetään sitten uudestaan.
Suomen sukunimilaki on määrännyt, että naisen on pitänyt ottaa miehen sukunimi mennessään naimisiin, samoin on määrätty myös lasten sukunimestä.
Miten ihmeessä naisella on isän sukunimi, kun miehellä on oma sukunimi vaikka sekin on saatu isältä?
Itse tunnen sisarukset, jotka ovat ottaneet isoäitinsä tyttönimen. Sukunimen vaihto on helppoa, mutta kaikki sen jälkeen on työläämpää, joten harva tekee niin ilman omaa halua.
Oma nimi. Lapset saivat isänsä nimen. Sittemmin tuli ero ja isä meni myöhemmin uusiin naimisiin. Lapset (silloin 16 ja 18) eivät halunneet olla samannimisiä uuden vaimon kanssa ja vaihtoivat itselleen minun sukunimeni.
Sukunimilaki, jonka mukaan naisen piti ottaa miehensä sukunimi oli voimassa 1939-1986, joten ne, jotka perustelevat miehen nimen ottamista perinteen nimissä ovat jokseenkin tietämättömiä. Huomattavasti pidempi perinne on puolisoiden pitäytyminen omissa nimissään.
Tsekkiläisen miehen kanssa avioituva ulkomaalainen nainen joutuu ottamaan miehen nimen ensin, eli Virtasesta tulee vaikkapa Maija Proházková-Virtanen.
Itse ottaisin miehen nimen, koska nimenomaan haluaisin vaihtaa sukunimeäni ja en todellakaan menisi naimisiin sillä ajatuksella, että mekin varmaan erotaan ja siksi pidän varmuuden vuoksi oman nimeni.