Mikä on kiusaamista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan ihan älytön kysymys, mutta oma käsitys on niin eri, kuin lapsen luokkakaverin äidillä.

Täytyy varmaan avata vähän. Eli siis luokalla on poika, joka ottaa kiusaamisena kaiken, mitä muut pitävät hauskana läpänheittona ja pelleilynä, kaikki kaverit siis osallistuvat tähän ja luokalla vaikuttaa olevan todella hyvä henki, kyse siis seiska luokasta. Tältä yhdeltä tuntuu puuttuvan huumorintaju ihan kokonaan. Omaa lasta nyt ei varsinaisesti syytetä, mutta "kiusatun" äiti on laittanut asiasta jo aikamoisen härdellin päälle kaikenmaailman palaverit ja keskustelut, itse olen saanut tekstareita, joissa syyttää mua vaikka mistä mm. suhtautumisestani tähän "kiusaamiseen".ap

Selvennän vielä, että tekevät ja sanovat siis toinen toisilleen, ei vain tälle yhdelle. Tai ei kukaan enää uskalla sanoa tai tehdä hänelle yhtään mitään, koska esim. omaa poikaani on tönäissyt raivon vallassa, kun oli sanonut vähän hassun jutun ja kyse oli oikeasti omastakin mielestäni ihan hauskasta jutusta, josta ei edes tällainen munlaiseni vähän ujo ja hiljainen nainen voisi vetää hernettä nenään. En oikein tunnistamisen pelossa voi sen tarkemmin kertoa millaisia monia muitakin tilanteita on ollut, joissa on jopa lyönyt. On myös muutenkin puhumaton ja vain seurailee esim. omaa poikaani, joka kokee tuon käytöksen todella vaivaannuttavana ja ahdistavana. Kysymys siis kuuluu, onko pakko olla kaveri?Mikä on syrjintää?

No mitäpä jos ohjeistat sitä omaa lastasi, ettei enää kohdista tähän poikaan "läppiään", koska hän ei selvästi niitä hauskana pidä. Voisitte kaikki vanhemmat opettaa lapsianne siihen, että vitsi ei ole vitsi, jos kohde ei sitä sellaisena näe. Mikä ongelma tässä on jättää kyseinen lapsi yksinkertaisesti rauhaan? He, joilla on samanlainen huumorintaju, voivat heitellä näitä läppiään keskenään. Vai haluatteko te opettaa lapsenne siihen, että saa aina sanoa muille mitä haluaa ja miten haluaa, ja perustella sitä läppänä, vaikka toinen selvästi loukkaantuu. Fiksu osoittaa läppänsä oikealle kohteelle ja oikeassa tilanteessa. Muiden annetaan olla rauhassa eikä pakoteta pitämään omia läppiä hauskana, jos ne tuntuvat ahdistavilta ja kiusaamiselta.

Kun sekin on nykyään kiusaamista, että jätetään rauhaan. 

Se on syrjimistä ja näin ollen kiusaamista. 

Meillä koulussa oli vastaava tilanne. Yksi täysin sosiaalisesti kyvytön rupesi syyttämään kiusaamisesta, kun ei sopeutunut normaaliin menoon. 

Asiaa ratkottiin sitten koko köörin toimin oppilashuoltoryhmässä jne. Ihan järkyttävää ajantuhlausta sekä koulun henkilökunnalta että vanhemmilta. 

Vierailija kirjoitti:

Minun kohdallani kiusaamista oli, kun muut lapset ilkkuvat, että minulla ei ollut äitiä. Mummo vain. Ihana mummo olikin.

Lainaan itseäni:

60-luvulla ei ollut tavallista, että vanhemmat erosivat. Muistan edelleen sen koulun rikkaimman tytön vaatteet. Itse sain kehnompia kuteita ja sen tytön vanhemmat osti kaikkea kaunista tyttärelleen. Silti hän oli paras kaverini ja sain olla yökylässä heillä. Tytön äiti myös teki usein pullaa ja kaverillani oli oma huonekin. Silti hän kävi minunkin mummolassani yökylässä ja mummo paistoi lettuja.

Nuoruudessani sitten mummo halusi aina nähdä kaverini. Koko kööri oli tervetullut kotiini ryyppyreissun jälkeen ja tarjolla oli jauhelihapihvejä + perunoita 😋

R.I.P rakas mummo 🌺

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen, että kiusaamisen määritelmään kuuluu, että on tarkoitus aiheuttaa paha mieli toiselle. 

Kömpelyys ilmaisussa ja tahattomat möläytykset eivät ole kiusaamista. Asperger-ihmiset saatetaan kokea kiusaajina, mutta siitähän ei välttämättä ole ollenkaan kyse. 

Voisitko vähän täsmentää tätä? Itse olen miettinyt, että tällä kiusatuksi itsensä kokevalla olisi itsellään juuri Asperger, vai meinaatko, että luokan kaikilla muilla pojilla  ja tytöillä olisi se? Sun viestistä saa jotenkin sen käsityksen. ap

Käsitit väärin eli ilmaisin huonosti. 

Aspergerit tulevat nimenomaan kiusatuiksi ja toisin päin heidät voidaan syyttä leimata kiusaajiksi. Kiusaaminen on vuorovaikutteista ja valitettavasti poikkeavat tavalla tai toisella ovat kohteina ja promoottoreina. Empatiakyky ja oma itsetunto ovat kasvuvaiheessa näillä seiskoilla vielä pahasti. 

Puhu lapsesi kanssa ja yritä hänet ainakin saada tästä kiusaamisringistä pois, jos sellainen on olemassa. 

Ei ole mitään kiusaamisrinkiä. Pojat pelleilevät ja heittävät läppää keskenään. Yksi sitä huumoria ei tajua ollenkaan ja siksi onkin jätetty porukasta syrjään. Pitäisikö muitten lopettaa ja muuttua vakaviksi ja alkaa keskustella vain asioista joista "kiusattu" haluaa puhua, tosin kuten sanottu ei puhu yleensä  yhtään mitään.ap

Syrjään jättäminen on kiusaamista. Mikseivät muut pojat voi vain olla kuittailematta tälle tietylle pojalle ja muuten antaa olla porukassa mukana? Ettekö te opeta lapsianne yhtään tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa? Eivät kaikki tykkää samanlaisesta kuittailusta ja samanlaisesta läpänheitosta. Ethän sä työpaikallakaan voi savustaa sellaista ihmistä kaikesta ulkopuolelle, vaan sitten et vaan heitä hänelle kyseisenlaista läppää vaan puhut ja kohtelet asiallisemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan ihan älytön kysymys, mutta oma käsitys on niin eri, kuin lapsen luokkakaverin äidillä.

Täytyy varmaan avata vähän. Eli siis luokalla on poika, joka ottaa kiusaamisena kaiken, mitä muut pitävät hauskana läpänheittona ja pelleilynä, kaikki kaverit siis osallistuvat tähän ja luokalla vaikuttaa olevan todella hyvä henki, kyse siis seiska luokasta. Tältä yhdeltä tuntuu puuttuvan huumorintaju ihan kokonaan. Omaa lasta nyt ei varsinaisesti syytetä, mutta "kiusatun" äiti on laittanut asiasta jo aikamoisen härdellin päälle kaikenmaailman palaverit ja keskustelut, itse olen saanut tekstareita, joissa syyttää mua vaikka mistä mm. suhtautumisestani tähän "kiusaamiseen".ap

Selvennän vielä, että tekevät ja sanovat siis toinen toisilleen, ei vain tälle yhdelle. Tai ei kukaan enää uskalla sanoa tai tehdä hänelle yhtään mitään, koska esim. omaa poikaani on tönäissyt raivon vallassa, kun oli sanonut vähän hassun jutun ja kyse oli oikeasti omastakin mielestäni ihan hauskasta jutusta, josta ei edes tällainen munlaiseni vähän ujo ja hiljainen nainen voisi vetää hernettä nenään. En oikein tunnistamisen pelossa voi sen tarkemmin kertoa millaisia monia muitakin tilanteita on ollut, joissa on jopa lyönyt. On myös muutenkin puhumaton ja vain seurailee esim. omaa poikaani, joka kokee tuon käytöksen todella vaivaannuttavana ja ahdistavana. Kysymys siis kuuluu, onko pakko olla kaveri?Mikä on syrjintää?

Eli ekstrovertit kakarat kiusaavat introverttia lasta ja vielä vanhempien siunauksella. Vittu mitä porukkaa.

Eli ekstrovertti on kakara ja introvertti lapsi? 

Ja osaat vielä asettaa sanasi muutenkin oikein alatyylisillä kirosanoilla. 

Tällaiset kommentit menevät Ö-mappiin kaikilla niillä, jotka osaavat suhtautua asiaan kiihkottmasti täysin siitä riippumatta onko lapsi ns. kiusaaja tai kiusattu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan ihan älytön kysymys, mutta oma käsitys on niin eri, kuin lapsen luokkakaverin äidillä.

Täytyy varmaan avata vähän. Eli siis luokalla on poika, joka ottaa kiusaamisena kaiken, mitä muut pitävät hauskana läpänheittona ja pelleilynä, kaikki kaverit siis osallistuvat tähän ja luokalla vaikuttaa olevan todella hyvä henki, kyse siis seiska luokasta. Tältä yhdeltä tuntuu puuttuvan huumorintaju ihan kokonaan. Omaa lasta nyt ei varsinaisesti syytetä, mutta "kiusatun" äiti on laittanut asiasta jo aikamoisen härdellin päälle kaikenmaailman palaverit ja keskustelut, itse olen saanut tekstareita, joissa syyttää mua vaikka mistä mm. suhtautumisestani tähän "kiusaamiseen".ap

Selvennän vielä, että tekevät ja sanovat siis toinen toisilleen, ei vain tälle yhdelle. Tai ei kukaan enää uskalla sanoa tai tehdä hänelle yhtään mitään, koska esim. omaa poikaani on tönäissyt raivon vallassa, kun oli sanonut vähän hassun jutun ja kyse oli oikeasti omastakin mielestäni ihan hauskasta jutusta, josta ei edes tällainen munlaiseni vähän ujo ja hiljainen nainen voisi vetää hernettä nenään. En oikein tunnistamisen pelossa voi sen tarkemmin kertoa millaisia monia muitakin tilanteita on ollut, joissa on jopa lyönyt. On myös muutenkin puhumaton ja vain seurailee esim. omaa poikaani, joka kokee tuon käytöksen todella vaivaannuttavana ja ahdistavana. Kysymys siis kuuluu, onko pakko olla kaveri?Mikä on syrjintää?

No mitäpä jos ohjeistat sitä omaa lastasi, ettei enää kohdista tähän poikaan "läppiään", koska hän ei selvästi niitä hauskana pidä. Voisitte kaikki vanhemmat opettaa lapsianne siihen, että vitsi ei ole vitsi, jos kohde ei sitä sellaisena näe. Mikä ongelma tässä on jättää kyseinen lapsi yksinkertaisesti rauhaan? He, joilla on samanlainen huumorintaju, voivat heitellä näitä läppiään keskenään. Vai haluatteko te opettaa lapsenne siihen, että saa aina sanoa muille mitä haluaa ja miten haluaa, ja perustella sitä läppänä, vaikka toinen selvästi loukkaantuu. Fiksu osoittaa läppänsä oikealle kohteelle ja oikeassa tilanteessa. Muiden annetaan olla rauhassa eikä pakoteta pitämään omia läppiä hauskana, jos ne tuntuvat ahdistavilta ja kiusaamiselta.

Kun sekin on nykyään kiusaamista, että jätetään rauhaan. 

Se on syrjimistä ja näin ollen kiusaamista. 

Meillä koulussa oli vastaava tilanne. Yksi täysin sosiaalisesti kyvytön rupesi syyttämään kiusaamisesta, kun ei sopeutunut normaaliin menoon. 

Asiaa ratkottiin sitten koko köörin toimin oppilashuoltoryhmässä jne. Ihan järkyttävää ajantuhlausta sekä koulun henkilökunnalta että vanhemmilta. 

Rauhaan jättämisellä tarkoitin, että eivät heitä hänelle sellaisia kommentteja, mistä hän selvästi loukkaantuu. En tarkoittanut, että he alkavat häntä syrjimään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan ihan älytön kysymys, mutta oma käsitys on niin eri, kuin lapsen luokkakaverin äidillä.

Täytyy varmaan avata vähän. Eli siis luokalla on poika, joka ottaa kiusaamisena kaiken, mitä muut pitävät hauskana läpänheittona ja pelleilynä, kaikki kaverit siis osallistuvat tähän ja luokalla vaikuttaa olevan todella hyvä henki, kyse siis seiska luokasta. Tältä yhdeltä tuntuu puuttuvan huumorintaju ihan kokonaan. Omaa lasta nyt ei varsinaisesti syytetä, mutta "kiusatun" äiti on laittanut asiasta jo aikamoisen härdellin päälle kaikenmaailman palaverit ja keskustelut, itse olen saanut tekstareita, joissa syyttää mua vaikka mistä mm. suhtautumisestani tähän "kiusaamiseen".ap

Selvennän vielä, että tekevät ja sanovat siis toinen toisilleen, ei vain tälle yhdelle. Tai ei kukaan enää uskalla sanoa tai tehdä hänelle yhtään mitään, koska esim. omaa poikaani on tönäissyt raivon vallassa, kun oli sanonut vähän hassun jutun ja kyse oli oikeasti omastakin mielestäni ihan hauskasta jutusta, josta ei edes tällainen munlaiseni vähän ujo ja hiljainen nainen voisi vetää hernettä nenään. En oikein tunnistamisen pelossa voi sen tarkemmin kertoa millaisia monia muitakin tilanteita on ollut, joissa on jopa lyönyt. On myös muutenkin puhumaton ja vain seurailee esim. omaa poikaani, joka kokee tuon käytöksen todella vaivaannuttavana ja ahdistavana. Kysymys siis kuuluu, onko pakko olla kaveri?Mikä on syrjintää?

Eli ekstrovertit kakarat kiusaavat introverttia lasta ja vielä vanhempien siunauksella. Vittu mitä porukkaa.

Eli ekstrovertti on kakara ja introvertti lapsi? 

Ja osaat vielä asettaa sanasi muutenkin oikein alatyylisillä kirosanoilla. 

Tällaiset kommentit menevät Ö-mappiin kaikilla niillä, jotka osaavat suhtautua asiaan kiihkottmasti täysin siitä riippumatta onko lapsi ns. kiusaaja tai kiusattu. 

Se oli läppää. Miks sä suutut? Eikö sulla oo yhtään huumorintajua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan ihan älytön kysymys, mutta oma käsitys on niin eri, kuin lapsen luokkakaverin äidillä.

Täytyy varmaan avata vähän. Eli siis luokalla on poika, joka ottaa kiusaamisena kaiken, mitä muut pitävät hauskana läpänheittona ja pelleilynä, kaikki kaverit siis osallistuvat tähän ja luokalla vaikuttaa olevan todella hyvä henki, kyse siis seiska luokasta. Tältä yhdeltä tuntuu puuttuvan huumorintaju ihan kokonaan. Omaa lasta nyt ei varsinaisesti syytetä, mutta "kiusatun" äiti on laittanut asiasta jo aikamoisen härdellin päälle kaikenmaailman palaverit ja keskustelut, itse olen saanut tekstareita, joissa syyttää mua vaikka mistä mm. suhtautumisestani tähän "kiusaamiseen".ap

Selvennän vielä, että tekevät ja sanovat siis toinen toisilleen, ei vain tälle yhdelle. Tai ei kukaan enää uskalla sanoa tai tehdä hänelle yhtään mitään, koska esim. omaa poikaani on tönäissyt raivon vallassa, kun oli sanonut vähän hassun jutun ja kyse oli oikeasti omastakin mielestäni ihan hauskasta jutusta, josta ei edes tällainen munlaiseni vähän ujo ja hiljainen nainen voisi vetää hernettä nenään. En oikein tunnistamisen pelossa voi sen tarkemmin kertoa millaisia monia muitakin tilanteita on ollut, joissa on jopa lyönyt. On myös muutenkin puhumaton ja vain seurailee esim. omaa poikaani, joka kokee tuon käytöksen todella vaivaannuttavana ja ahdistavana. Kysymys siis kuuluu, onko pakko olla kaveri?Mikä on syrjintää?

Eli ekstrovertit kakarat kiusaavat introverttia lasta ja vielä vanhempien siunauksella. Vittu mitä porukkaa.

Eli ekstrovertti on kakara ja introvertti lapsi? 

Ja osaat vielä asettaa sanasi muutenkin oikein alatyylisillä kirosanoilla. 

Tällaiset kommentit menevät Ö-mappiin kaikilla niillä, jotka osaavat suhtautua asiaan kiihkottmasti täysin siitä riippumatta onko lapsi ns. kiusaaja tai kiusattu. 

Se oli läppää. Miks sä suutut? Eikö sulla oo yhtään huumorintajua?

En suuttunut. 

Väärä tulkinta. Tätä tapahtuu, kun ihmiset ovat vain näppäimistön varassa. Kasvokkain tilanne menisi toisin. 

Kamalinta on että kiusatut kasvattavat kiusattuja lapsia.

Lasteni isä oli kiusattu ja näki kaikessa lasten läpänheitossa ja tönimisessä kiusaamista.

Esimerkiksi pojat pelasivat jääkiekkoa,odottelivat jäällä pelin alkua. Poikamme seisoi jäällä ja joukkuekaveri kiersi poikaa luistellen samalla jutellen hänelle, lopuksi tönäisi, mies näki asian kiusaamisena ja vaahtosi asiasta kotimatkalla autossa, poika hämmentyi eikä sanonut mitään. Illalla juttelimme pojan kanssa ja kaveri oli puhunut jostain asiasta joka ei jaksanut poikamme kiinnostaa ja lopuksi sanonut kuunteletko sinä tönäisten, johon poikamme oli vastanut, en.

Kumpi siinä sitten kiusasi?

Osa kiusaamistapauksiata on nimenomaan tällaisia. "Kiusaajat" eivä itse tiedä kiusaavansa kun tyypiltä puuttuu sosiaaliset taidot ja huumorintaju. Aspergeria epäilen. Aika vaikeeta siinä on mitenkään tulla toimeen. Lapsiahan ne muutkin on, ei ole vielä aikuisen tilannetajua. Ja miten paljon aikuiset sitten kiusaavat! Oma poikani kohtalaisen hyvin pärjäsi koulukavereiden kanssa vaikka asperger onkin, mutta työelämässä se kiusaaminen vasta alkoikin.

Minäpäs kerron omilta kouluajoilta tapauksen.

Luokan pelle oli kovasti luokan suosittujen suosiossa. Hänhän tarjosi heille joka päivä piristävää viihdettä. Aiheen viihteeseen tarjosivat yleensä muut oppilaat. He, jotka eivät olleet niin suosittuja. He, jotka olivat hieman hiljaisempia, tarkkaavaisempia, liian hyviä koulussa... Melkeinpä kuka vain saattoi olla viihteen arvoinen teema, kunhan se vain ei ollut kukaan luokan suosituista. Koska heitähän varten sitä viihdettä tehtiin.

No, yksi poika oli erityisen hyvä viihteen aihe. Hän kuin oli pieni, todella hiljainen ja ujo eikä muiden mielestä tarpeeksi normaali. Jotenkin omituinen kun vain tyytyi tarkkailemaan eikä hirveästi sanaillut hauskoja tai aiheuttanut äksöniä. Niinpä luokan pelle usein viihdytti muita tämän pojan kustannuksella. Vuodesta toiseen. Jos joku sanoi, että antakaa jo olla, niin pojat yhdessä tuumin puolustelivat, että hei pitäähän sitä huumoria ymmärtää. "Pelle" vain yrittää piristää päivää. Ei kai kukaan tuollaisesta nyt henkilökohtaisesti voi itseensä ottaa.

Jossain vaiheessa ujo poika ei tullutkaan enää kouluun. Kului viikkoja, kului kuukausia. Sittenpä tuli kouluun tieto, että poika oli alkanut voida fyysisesti pahoin. Hän oli oksennellut ja ollut todella huonossa kunnossa jo pitkään. Syytä ei vain tiedetty. Kunnes pitkää kotona oltuaan vihdoin paljasti, että ehkä hän oksentelee, koska häntä pelottaa ja ahdistaa mennä kouluun. Koska häneen jatkuvasti kohdistetaan läppiä, huumoria, jonka kokee nöyryyttävänä.

No, olipa sitten vanhempain kokous, jossa asiaa käsiteltiin. Pellepojan vanhemmat tietenkin puolustelivat poikaansa. Hänhän on niin suosittu ja mukava poika. Suosittujen lasten vanhemmat myös puolustelivat, että ei tässä kyllä kiusaamisesta voi olla kyse. Päätettiin kuitenkin, että kun hiljainen, omituinen poika palaa kouluun, ei hänelle enää näitä läppiä kohdisteta.

Hetken olikin rauhallista. Sitten alkoi sama touhu uudestaan. Ja samat selitykset. "Se on vain läppää. Kukaan muu ei tuollaisesta suuttuisi. Pitää kyllä mennä itseensä, jos väittä pellepoikaa kiusaajaksi. Onpa nolo ja omituinen tyyppi."

Yksi päivä rauhallinen tarkkailijapoika sitten napsahti. Hän hyökkäsi pellepojan kimppuun. Hän oli kasvanut hieman isommaksi, ja pääsi niskan päälle tappelussa. Suositut pojat joutuivat menemään väliin, koska ujoa poikaa nöyryyttänyt pellepoika ei pärjännytkään hänelle. Ja sitten tietenkin poika leimattiin myös väkivaltaiseksi hulluksi. "Miten se nyt noin raivostui, Ihan hullu!!"

Tämän jälkeen jotakin murtui ujon pojan sisällä. Hänestä näki, että hän luovutti ja alistui siihen, että mitään ei ole tehtävissä. Hän tulee olemaan koko koulun loppuun tuon pellepojan nöyryytyksen kohteena ja suositut tukevat sitä, koska sehän on vain "huumoria", mikä pitää kestää. Ja hän on vain kummallinen hullu, joka yli reagoi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan ihan älytön kysymys, mutta oma käsitys on niin eri, kuin lapsen luokkakaverin äidillä.

Täytyy varmaan avata vähän. Eli siis luokalla on poika, joka ottaa kiusaamisena kaiken, mitä muut pitävät hauskana läpänheittona ja pelleilynä, kaikki kaverit siis osallistuvat tähän ja luokalla vaikuttaa olevan todella hyvä henki, kyse siis seiska luokasta. Tältä yhdeltä tuntuu puuttuvan huumorintaju ihan kokonaan. Omaa lasta nyt ei varsinaisesti syytetä, mutta "kiusatun" äiti on laittanut asiasta jo aikamoisen härdellin päälle kaikenmaailman palaverit ja keskustelut, itse olen saanut tekstareita, joissa syyttää mua vaikka mistä mm. suhtautumisestani tähän "kiusaamiseen".ap

Selvennän vielä, että tekevät ja sanovat siis toinen toisilleen, ei vain tälle yhdelle. Tai ei kukaan enää uskalla sanoa tai tehdä hänelle yhtään mitään, koska esim. omaa poikaani on tönäissyt raivon vallassa, kun oli sanonut vähän hassun jutun ja kyse oli oikeasti omastakin mielestäni ihan hauskasta jutusta, josta ei edes tällainen munlaiseni vähän ujo ja hiljainen nainen voisi vetää hernettä nenään. En oikein tunnistamisen pelossa voi sen tarkemmin kertoa millaisia monia muitakin tilanteita on ollut, joissa on jopa lyönyt. On myös muutenkin puhumaton ja vain seurailee esim. omaa poikaani, joka kokee tuon käytöksen todella vaivaannuttavana ja ahdistavana. Kysymys siis kuuluu, onko pakko olla kaveri?Mikä on syrjintää?

No mitäpä jos ohjeistat sitä omaa lastasi, ettei enää kohdista tähän poikaan "läppiään", koska hän ei selvästi niitä hauskana pidä. Voisitte kaikki vanhemmat opettaa lapsianne siihen, että vitsi ei ole vitsi, jos kohde ei sitä sellaisena näe. Mikä ongelma tässä on jättää kyseinen lapsi yksinkertaisesti rauhaan? He, joilla on samanlainen huumorintaju, voivat heitellä näitä läppiään keskenään. Vai haluatteko te opettaa lapsenne siihen, että saa aina sanoa muille mitä haluaa ja miten haluaa, ja perustella sitä läppänä, vaikka toinen selvästi loukkaantuu. Fiksu osoittaa läppänsä oikealle kohteelle ja oikeassa tilanteessa. Muiden annetaan olla rauhassa eikä pakoteta pitämään omia läppiä hauskana, jos ne tuntuvat ahdistavilta ja kiusaamiselta.

Kun sekin on nykyään kiusaamista, että jätetään rauhaan. 

Se on syrjimistä ja näin ollen kiusaamista. 

Meillä koulussa oli vastaava tilanne. Yksi täysin sosiaalisesti kyvytön rupesi syyttämään kiusaamisesta, kun ei sopeutunut normaaliin menoon. 

Asiaa ratkottiin sitten koko köörin toimin oppilashuoltoryhmässä jne. Ihan järkyttävää ajantuhlausta sekä koulun henkilökunnalta että vanhemmilta. 

Ihmiset ovat erilaisia. Se, mikä sulle on normaalia menoa ja normaalia huumoria, ei ole sitä välttämättä jollekulle toiselle. Kaikki eivät naura samoille jutuille ja pidä samoista asioista, ja jos siitä huolimatta tätä "normaalia" juttua yrität väkisin toiseen ihmiseen kohdistaa, niin totta kai se alkaa tuntua kiusaamiselta. Pitää olla hieman tilannetajua ja tunneälyä sen suhteen, miten käyttäydytään erilaisten ihmisten kanssa. Heidänkin on sitten helpompi olla sinun seurassasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan ihan älytön kysymys, mutta oma käsitys on niin eri, kuin lapsen luokkakaverin äidillä.

Täytyy varmaan avata vähän. Eli siis luokalla on poika, joka ottaa kiusaamisena kaiken, mitä muut pitävät hauskana läpänheittona ja pelleilynä, kaikki kaverit siis osallistuvat tähän ja luokalla vaikuttaa olevan todella hyvä henki, kyse siis seiska luokasta. Tältä yhdeltä tuntuu puuttuvan huumorintaju ihan kokonaan. Omaa lasta nyt ei varsinaisesti syytetä, mutta "kiusatun" äiti on laittanut asiasta jo aikamoisen härdellin päälle kaikenmaailman palaverit ja keskustelut, itse olen saanut tekstareita, joissa syyttää mua vaikka mistä mm. suhtautumisestani tähän "kiusaamiseen".ap

Selvennän vielä, että tekevät ja sanovat siis toinen toisilleen, ei vain tälle yhdelle. Tai ei kukaan enää uskalla sanoa tai tehdä hänelle yhtään mitään, koska esim. omaa poikaani on tönäissyt raivon vallassa, kun oli sanonut vähän hassun jutun ja kyse oli oikeasti omastakin mielestäni ihan hauskasta jutusta, josta ei edes tällainen munlaiseni vähän ujo ja hiljainen nainen voisi vetää hernettä nenään. En oikein tunnistamisen pelossa voi sen tarkemmin kertoa millaisia monia muitakin tilanteita on ollut, joissa on jopa lyönyt. On myös muutenkin puhumaton ja vain seurailee esim. omaa poikaani, joka kokee tuon käytöksen todella vaivaannuttavana ja ahdistavana. Kysymys siis kuuluu, onko pakko olla kaveri?Mikä on syrjintää?

No mitäpä jos ohjeistat sitä omaa lastasi, ettei enää kohdista tähän poikaan "läppiään", koska hän ei selvästi niitä hauskana pidä. Voisitte kaikki vanhemmat opettaa lapsianne siihen, että vitsi ei ole vitsi, jos kohde ei sitä sellaisena näe. Mikä ongelma tässä on jättää kyseinen lapsi yksinkertaisesti rauhaan? He, joilla on samanlainen huumorintaju, voivat heitellä näitä läppiään keskenään. Vai haluatteko te opettaa lapsenne siihen, että saa aina sanoa muille mitä haluaa ja miten haluaa, ja perustella sitä läppänä, vaikka toinen selvästi loukkaantuu. Fiksu osoittaa läppänsä oikealle kohteelle ja oikeassa tilanteessa. Muiden annetaan olla rauhassa eikä pakoteta pitämään omia läppiä hauskana, jos ne tuntuvat ahdistavilta ja kiusaamiselta.

Joo ei todellakaan uskalla sanoa enää yhtään mitään ja pelkää tätä kyseistä poikaa, kun jo kerran kävi päälle aivan viattoman jutun takia. ap

Vierailija kirjoitti:

Minäpäs kerron omilta kouluajoilta tapauksen.

Luokan pelle oli kovasti luokan suosittujen suosiossa. Hänhän tarjosi heille joka päivä piristävää viihdettä. Aiheen viihteeseen tarjosivat yleensä muut oppilaat. He, jotka eivät olleet niin suosittuja. He, jotka olivat hieman hiljaisempia, tarkkaavaisempia, liian hyviä koulussa... Melkeinpä kuka vain saattoi olla viihteen arvoinen teema, kunhan se vain ei ollut kukaan luokan suosituista. Koska heitähän varten sitä viihdettä tehtiin.

No, yksi poika oli erityisen hyvä viihteen aihe. Hän kuin oli pieni, todella hiljainen ja ujo eikä muiden mielestä tarpeeksi normaali. Jotenkin omituinen kun vain tyytyi tarkkailemaan eikä hirveästi sanaillut hauskoja tai aiheuttanut äksöniä. Niinpä luokan pelle usein viihdytti muita tämän pojan kustannuksella. Vuodesta toiseen. Jos joku sanoi, että antakaa jo olla, niin pojat yhdessä tuumin puolustelivat, että hei pitäähän sitä huumoria ymmärtää. "Pelle" vain yrittää piristää päivää. Ei kai kukaan tuollaisesta nyt henkilökohtaisesti voi itseensä ottaa.

Jossain vaiheessa ujo poika ei tullutkaan enää kouluun. Kului viikkoja, kului kuukausia. Sittenpä tuli kouluun tieto, että poika oli alkanut voida fyysisesti pahoin. Hän oli oksennellut ja ollut todella huonossa kunnossa jo pitkään. Syytä ei vain tiedetty. Kunnes pitkää kotona oltuaan vihdoin paljasti, että ehkä hän oksentelee, koska häntä pelottaa ja ahdistaa mennä kouluun. Koska häneen jatkuvasti kohdistetaan läppiä, huumoria, jonka kokee nöyryyttävänä.

No, olipa sitten vanhempain kokous, jossa asiaa käsiteltiin. Pellepojan vanhemmat tietenkin puolustelivat poikaansa. Hänhän on niin suosittu ja mukava poika. Suosittujen lasten vanhemmat myös puolustelivat, että ei tässä kyllä kiusaamisesta voi olla kyse. Päätettiin kuitenkin, että kun hiljainen, omituinen poika palaa kouluun, ei hänelle enää näitä läppiä kohdisteta.

Hetken olikin rauhallista. Sitten alkoi sama touhu uudestaan. Ja samat selitykset. "Se on vain läppää. Kukaan muu ei tuollaisesta suuttuisi. Pitää kyllä mennä itseensä, jos väittä pellepoikaa kiusaajaksi. Onpa nolo ja omituinen tyyppi."

Yksi päivä rauhallinen tarkkailijapoika sitten napsahti. Hän hyökkäsi pellepojan kimppuun. Hän oli kasvanut hieman isommaksi, ja pääsi niskan päälle tappelussa. Suositut pojat joutuivat menemään väliin, koska ujoa poikaa nöyryyttänyt pellepoika ei pärjännytkään hänelle. Ja sitten tietenkin poika leimattiin myös väkivaltaiseksi hulluksi. "Miten se nyt noin raivostui, Ihan hullu!!"

Tämän jälkeen jotakin murtui ujon pojan sisällä. Hänestä näki, että hän luovutti ja alistui siihen, että mitään ei ole tehtävissä. Hän tulee olemaan koko koulun loppuun tuon pellepojan nöyryytyksen kohteena ja suositut tukevat sitä, koska sehän on vain "huumoria", mikä pitää kestää. Ja hän on vain kummallinen hullu, joka yli reagoi.

Ymmärrän pointtisi, mutta mistään tällaisesta ei tässä tapauksessa ole lainkaan kyse. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan ihan älytön kysymys, mutta oma käsitys on niin eri, kuin lapsen luokkakaverin äidillä.

Täytyy varmaan avata vähän. Eli siis luokalla on poika, joka ottaa kiusaamisena kaiken, mitä muut pitävät hauskana läpänheittona ja pelleilynä, kaikki kaverit siis osallistuvat tähän ja luokalla vaikuttaa olevan todella hyvä henki, kyse siis seiska luokasta. Tältä yhdeltä tuntuu puuttuvan huumorintaju ihan kokonaan. Omaa lasta nyt ei varsinaisesti syytetä, mutta "kiusatun" äiti on laittanut asiasta jo aikamoisen härdellin päälle kaikenmaailman palaverit ja keskustelut, itse olen saanut tekstareita, joissa syyttää mua vaikka mistä mm. suhtautumisestani tähän "kiusaamiseen".ap

Selvennän vielä, että tekevät ja sanovat siis toinen toisilleen, ei vain tälle yhdelle. Tai ei kukaan enää uskalla sanoa tai tehdä hänelle yhtään mitään, koska esim. omaa poikaani on tönäissyt raivon vallassa, kun oli sanonut vähän hassun jutun ja kyse oli oikeasti omastakin mielestäni ihan hauskasta jutusta, josta ei edes tällainen munlaiseni vähän ujo ja hiljainen nainen voisi vetää hernettä nenään. En oikein tunnistamisen pelossa voi sen tarkemmin kertoa millaisia monia muitakin tilanteita on ollut, joissa on jopa lyönyt. On myös muutenkin puhumaton ja vain seurailee esim. omaa poikaani, joka kokee tuon käytöksen todella vaivaannuttavana ja ahdistavana. Kysymys siis kuuluu, onko pakko olla kaveri?Mikä on syrjintää?

Selvää kiusaamista. Kiusaamisen kohteeksi joutunut yrittää puolustaa itseään. Kiusattu määrittelee sen mikä on kiusaamista. Ei Kiusaajien äidit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan ihan älytön kysymys, mutta oma käsitys on niin eri, kuin lapsen luokkakaverin äidillä.

Täytyy varmaan avata vähän. Eli siis luokalla on poika, joka ottaa kiusaamisena kaiken, mitä muut pitävät hauskana läpänheittona ja pelleilynä, kaikki kaverit siis osallistuvat tähän ja luokalla vaikuttaa olevan todella hyvä henki, kyse siis seiska luokasta. Tältä yhdeltä tuntuu puuttuvan huumorintaju ihan kokonaan. Omaa lasta nyt ei varsinaisesti syytetä, mutta "kiusatun" äiti on laittanut asiasta jo aikamoisen härdellin päälle kaikenmaailman palaverit ja keskustelut, itse olen saanut tekstareita, joissa syyttää mua vaikka mistä mm. suhtautumisestani tähän "kiusaamiseen".ap

Selvennän vielä, että tekevät ja sanovat siis toinen toisilleen, ei vain tälle yhdelle. Tai ei kukaan enää uskalla sanoa tai tehdä hänelle yhtään mitään, koska esim. omaa poikaani on tönäissyt raivon vallassa, kun oli sanonut vähän hassun jutun ja kyse oli oikeasti omastakin mielestäni ihan hauskasta jutusta, josta ei edes tällainen munlaiseni vähän ujo ja hiljainen nainen voisi vetää hernettä nenään. En oikein tunnistamisen pelossa voi sen tarkemmin kertoa millaisia monia muitakin tilanteita on ollut, joissa on jopa lyönyt. On myös muutenkin puhumaton ja vain seurailee esim. omaa poikaani, joka kokee tuon käytöksen todella vaivaannuttavana ja ahdistavana. Kysymys siis kuuluu, onko pakko olla kaveri?Mikä on syrjintää?

Selvää kiusaamista. Kiusaamisen kohteeksi joutunut yrittää puolustaa itseään. Kiusattu määrittelee sen mikä on kiusaamista. Ei Kiusaajien äidit.

Ei kiusattujen äiditkään sitä määrittele. 

Eli pitää altistaa monosaavalle yhteisölle tämän arviointi. 

Kuulostaa siltä että kiusaaminen ja syrjintä on jatkunut jo pitkään ja ehtinyt aiheuttaa jo vauriota kiusatun pojan itsetuntoon jos käyttäytyy noin. Ota ap asia vakavasti. Selvästi pyrit vaikeuttamaan asenteellasi kiusatun pojan tilannetta.

Kiusaaminen on sosiaalisen tilan kaventamista.

Että ärsyttää opena nämä kiusatut ja niiden hysteeriset äidit. 

Onneksi loma!

Kiusattu on aina sosiaalisesti kyvytön mammanpoika tai -tyttö hylskyvine läskitisseineen ja pihtipovineen. Joskus on kiusaajaksi leimatussa myös vikaa, mutta paljon harvemmin. 

Kiusaaminen: Sitä kun toistuvasti irvaillaan, nauretaan "heitetään läppää", tönitään jne. vitsillä, vaikka tiedetään että kohdetta ei naurata vaan pahoittaa siitä mielensä. Tässä tapauksessa sillä ei ole mitään väliä, mikä on kiusaajien alkuperäinen tarkoitus tai käsitys huumorista: Jos joku ei tykkää, niin silloin se ihminen jätetään rauhaan ja lopetetaan härnääminen.

Itsekkin olin koulukiusattu yläasteella ja nimenomaan kiusaajat ja myös minun kaveritkin vetosi aina siihen että "älä ota niin vakavasti, vitsillä ne vaan" jne. Joo ei tuollaisen jankkaaminen auta yhtään, kun itsellä ne jutut iskee syvälle sieluun. Eikä minusta ollut hauskaa sekään että hakattiin nyrkillä tai huidottiin kirjoja täynnä olevalla repulla päähän.

Uskon että hyvin usein kiusaajatkin oikeasti tietävät kiusaavansa, mutta koska se on heistä niin hauskaa, niin selittelevät sitä "vitsiksi".

Ulkopuolelle jättäminen on hankalampi tapaus, koska oikeasti on ihmisiä jotka ei vain osaa toimia toisten kanssa ja sellaiset jätetään mieluummin omaan rauhaansa. Siis tavallaan yksi ihminen kiusaa kaikkia muita, jos hänen ollaan kontaktissa. Apuahan sellainen ihminen tarvitsee. Mutta erotappa tuostakin sitten kiusaamistilanne ja tällainen "kiusatusta" johtuva tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäpäs kerron omilta kouluajoilta tapauksen.

Luokan pelle oli kovasti luokan suosittujen suosiossa. Hänhän tarjosi heille joka päivä piristävää viihdettä. Aiheen viihteeseen tarjosivat yleensä muut oppilaat. He, jotka eivät olleet niin suosittuja. He, jotka olivat hieman hiljaisempia, tarkkaavaisempia, liian hyviä koulussa... Melkeinpä kuka vain saattoi olla viihteen arvoinen teema, kunhan se vain ei ollut kukaan luokan suosituista. Koska heitähän varten sitä viihdettä tehtiin.

No, yksi poika oli erityisen hyvä viihteen aihe. Hän kuin oli pieni, todella hiljainen ja ujo eikä muiden mielestä tarpeeksi normaali. Jotenkin omituinen kun vain tyytyi tarkkailemaan eikä hirveästi sanaillut hauskoja tai aiheuttanut äksöniä. Niinpä luokan pelle usein viihdytti muita tämän pojan kustannuksella. Vuodesta toiseen. Jos joku sanoi, että antakaa jo olla, niin pojat yhdessä tuumin puolustelivat, että hei pitäähän sitä huumoria ymmärtää. "Pelle" vain yrittää piristää päivää. Ei kai kukaan tuollaisesta nyt henkilökohtaisesti voi itseensä ottaa.

Jossain vaiheessa ujo poika ei tullutkaan enää kouluun. Kului viikkoja, kului kuukausia. Sittenpä tuli kouluun tieto, että poika oli alkanut voida fyysisesti pahoin. Hän oli oksennellut ja ollut todella huonossa kunnossa jo pitkään. Syytä ei vain tiedetty. Kunnes pitkää kotona oltuaan vihdoin paljasti, että ehkä hän oksentelee, koska häntä pelottaa ja ahdistaa mennä kouluun. Koska häneen jatkuvasti kohdistetaan läppiä, huumoria, jonka kokee nöyryyttävänä.

No, olipa sitten vanhempain kokous, jossa asiaa käsiteltiin. Pellepojan vanhemmat tietenkin puolustelivat poikaansa. Hänhän on niin suosittu ja mukava poika. Suosittujen lasten vanhemmat myös puolustelivat, että ei tässä kyllä kiusaamisesta voi olla kyse. Päätettiin kuitenkin, että kun hiljainen, omituinen poika palaa kouluun, ei hänelle enää näitä läppiä kohdisteta.

Hetken olikin rauhallista. Sitten alkoi sama touhu uudestaan. Ja samat selitykset. "Se on vain läppää. Kukaan muu ei tuollaisesta suuttuisi. Pitää kyllä mennä itseensä, jos väittä pellepoikaa kiusaajaksi. Onpa nolo ja omituinen tyyppi."

Yksi päivä rauhallinen tarkkailijapoika sitten napsahti. Hän hyökkäsi pellepojan kimppuun. Hän oli kasvanut hieman isommaksi, ja pääsi niskan päälle tappelussa. Suositut pojat joutuivat menemään väliin, koska ujoa poikaa nöyryyttänyt pellepoika ei pärjännytkään hänelle. Ja sitten tietenkin poika leimattiin myös väkivaltaiseksi hulluksi. "Miten se nyt noin raivostui, Ihan hullu!!"

Tämän jälkeen jotakin murtui ujon pojan sisällä. Hänestä näki, että hän luovutti ja alistui siihen, että mitään ei ole tehtävissä. Hän tulee olemaan koko koulun loppuun tuon pellepojan nöyryytyksen kohteena ja suositut tukevat sitä, koska sehän on vain "huumoria", mikä pitää kestää. Ja hän on vain kummallinen hullu, joka yli reagoi.

Ymmärrän pointtisi, mutta mistään tällaisesta ei tässä tapauksessa ole lainkaan kyse. ap

Ja mistä ihmeestä sinä sen voit tietää? "koska lapseni sanoo niin", niinkö?