Voisiko 6-vuotias olla YHDEN yön yksin kotona?
Minä haluan ystävien kanssa Tallinnaan ja olisin yhden yön pois kotoa. Jos 6 vuotiaallelaittaa ruuat valmiiksi ja avaa sängyn niin eikö se pärjäisi yhden yön yksinään. Yh äitinä minulle kuuluu oikeus joskus rentoutua ja irroitella!
Kommentit (147)
Olisi kannattanut silloin noin 7 v sitten miettiä, onko valmis äidiksi ja ennen kaikkea huolehtia ehkäisyt. Aivan vastuutonta ajatella vain sitä omaa napaa ja toki jokainen vanhempi tarvii omaa aikaa, mutta ei lapsen kustannuksella. Luulisi nyt joku tuttu voivan silloin tällöin ottaa lapsen että pääsee jonnekin mutta ei tuon ikäinen vielä pärjää yksin..
Lapset nyt on erilaisia. Osa pelkää, osa ei. Suurempi ongelma on se, että jos tapahtuu jokin virhe, vahinko tai tyhmä päähänpisto. Esimerkiksi jos lapsi sytyttää kämpän tuleen, saa sähköiskun, lyö puukolla ranteen auki, unohtaa avaimet kotiin ja jää pihalle haahuilemaan jne. Ei se pelko välttämättä ole se juttu, mutta ettei lapsi polta taloa, kukaan kaappaa sitä tai lapsi tapa vahingossa itseään. Lienee aika selvää, ettei noin nuori vielä osaa välttämättä varoa kaikkea tai ajatella aina järkevästi. Hanki lapselle hoitaja ja lähde vasta sitten Eestiin.
Kyllä minä ainakin olin jo 4-vuotiaana kaksin kotona 1-vuotiaan veljen kanssa, kun vanhemmat olivat bilettämässä. Kyllähän lapsen pitää ymmärtää, että aikuinen tarvitsee omaa lapsivapaata aikaa.
Yksinhuoltajan lapsi nyt aikuisena kirjoitti:
Kyllä minä ainakin olin jo 4-vuotiaana kaksin kotona 1-vuotiaan veljen kanssa, kun vanhemmat olivat bilettämässä. Kyllähän lapsen pitää ymmärtää, että aikuinen tarvitsee omaa lapsivapaata aikaa.
Et ole tosissasi... ethän?
Oikeesti millasia vanhempia on olemassa, voiko sitten 1v7kk lapsen jättää kotiin jos 6v pärjää muka yksin. Kyllä itse laitan oman lapseni mummon luo jos haluaa omaa aikaa, eikä kuulu jättää yksin..
Juu EI voi jättää! Joissakin maissa olisi rikos, esim Englannissa. Entäpä jos tulee tulipalo, tms. Kyllä lapsi voi olla vaikka jonkin aikaa iltapäivällä yksin mutta että koko yöt. Nyt kuule hae jostain itsellesi apua, jos tulee edes mieleen tollainen oikeesti.
Vierailija kirjoitti:
Voi nuoret naiset. Kun nperheen perustatte niin laittakaa lapsi silloin etusijalle. Jos haluat rentoutua niin ota ensin selvää onko lapsi mahdollista viedä jonnekin hoitoon. Vasta sen jälkeen ala miettimään mitä voisin sillä vapaalla ajalla tehdä.Ei, minäkään en ole voinut 13 vuoteen "elää omaa elämääni". Perheenä olemme käyneet 2 kertaa ulkomailla ja itse olen käynyt tämän 13 vuoden aikana kolme kertaa työmatkalla ulkomailla. Perhe on numero 1. Minulla on 6 vuotias lapsi. Ja 10 ja 13. En voisi edes sitä 13 vuotiasta pakottaa olemaan yksin yötä kotona, saati 6 vuotiasta. Nuoret naiset, tämänkin takia kannattaa elää elämä polttamatta siltoja, voi tulla eteen se päivä, kun äidit, tädit, kaverit tai muut tuttavat olisi niin kiva saada mukaan lapsenhoitoa tarjoamaan.
Mistä erottaa lapsiäidin ja mummoäidin?
Mummoäidit hoitavat lapsensa itse.
Ei saa jättää. Miksi edes teit lapsen jos et sitä halua hoitaa?
Vierailija kirjoitti:
Mihin trollien pornosaitille mä oikein eksyin?
Ei kun trullien pääsiäissaitille :D. Trullit lentää luudalla ja kaikki on mahdollista
Meillä jäi pääsiäiseks kotia 6 vuotias. Ite lähettiin lappiin ja otettiin kotieläimetkin mukaan. Puhelinta ei osaa vielä käyttää, mut varmaan menee ihan hyvin.
Totta kai voi olla yksin yhden yön. Asuuhan Intiassakin kaduilla tuon ikäisiä lapsia vaikka kuinka paljon! Varmasti pärjäävät oikein erinomaisesti.
Mitä tekisit tallinnan matkalla. Entä, jos matkasi venyisi sinusta riippumattomista syistä päiviksi tai viikoiksi tai jopa vuosiksi. Kai lapsella on isovanhempia jotka voivat huolehtia.
Teet tosi pahan virheen, jos jätät hänet yksin. Voit jopa menettää huoltajuutesi.
Kymmenen sivua vastauksia kysymykseen, jota ei ole voitu esittää tosissaan.
Voisit ainakin käskeä jonkun tuttavan katsomaan perään!!!
Mihin trollien pornosaitille mä oikein eksyin?