Mä en rakasta lastani ja tämä luulee, että se on hänen syy

Vierailija kirjoitti:

"Tämä luulee, että se oli hänen syy." Opettele ensiksi suomea!

Ihan oikein tuo on. Possessiivisuffiksi vain puuttuu.

ap

Sitä juuri en hyväksy, että kakkapaskavanhemmat voisivat vaikuttaa lapsen elämään korjaamattomasti. Siksi hankin lapsia. Terveenä ja hyvinkohdellunakinnolisin hankkinut. Tai en hankkinut lapsia yksin, vaan miehen kanssa, jonka ajattelin osaavan auttaa mua. Jonka tavallaan sattumalta löysin, ts. en etsinyt, mutta tavatessani valitsin koska hänestä on niin moneen.

ap

Voi hyvä luoja. Parasta mitä voisit kaikkien kannalta tehdä olisi erota, antaa huoltajuus miehelle ja laittaa välit poikki niin äitiisi kuin lapseesikin. Mikä ihme saa sinut kuvittelemaan että muiden ihmisten pitäisi sietää sinun lumihiutaletraumojasi enää yhtään enempää. Kaikesta päätellen teet ympärilläsi olevien ihmisten elämästä helvettiä ja sinun olisi paras viettää elämäsi yksin. Niin itsesi kuin muidenkin vuoksi. 

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvä luoja. Parasta mitä voisit kaikkien kannalta tehdä olisi erota, antaa huoltajuus miehelle ja laittaa välit poikki niin äitiisi kuin lapseesikin. Mikä ihme saa sinut kuvittelemaan että muiden ihmisten pitäisi sietää sinun lumihiutaletraumojasi enää yhtään enempää. Kaikesta päätellen teet ympärilläsi olevien ihmisten elämästä helvettiä ja sinun olisi paras viettää elämäsi yksin. Niin itsesi kuin muidenkin vuoksi. 

Lumihiutaleista puhuminen lienee sisarusparvissa kasvaneiden kaipaama termi. Ainoana lapsena mulla ei ole mitään traumoja suoda jokaiselle tämän ainutkertaisuus. En ymmärrä koko typerää lumihiutale-hömppää! Kukaan ei ole mennyt rikki siksi, että on erilainen, vaan siksi, että on saanut väärää tai pahaa kohtelua. Tyhmä se ihminen, joka koittaa tämän vaimentaa, eikä ratkaista, omalla kohdallaan ja alkaa vielä edellyttää samaa vaimentumista muilta. Lasten hankkimattomuus, koska mua kiusattiin kotona on oire juuri tästä. Joskus se voi toki olla järkevääkin ja ainoa tie, mutta itse ajattelen niin, että koskaan ei saa luovuttaa, jos jotain haluaa (esim. kumota vanhempiensa virheiden vaikutukset).

ap

Mitä mä esim. olin tehnyt ansaitakseni äitini huudot kun hän itse ei hillinnyt itseään??????? Mitä? Miksi mun sitten pitäisi???? En hillitse, kestäköön äitini sen. Mutta ei, hän katsoo oikeudekseen moittia minua siitä. Saatanana paska.

Ja paremmin mä lapsiani ymmärrän, kuin minun äitini minua, että mun lapset kärsii sikäli paljon vähemmän, että mä osaan sanoa, ettei mun paha oloni ole heidän syytään. Mun äidistä hänen paha olonsa oli mun syytä, eli hän ei erottanut sitä, että lapsi ei nostata niitä tunteita hänessä, vaan hänet omat pahat kokemuksensa. Mitä mä olin tehnyt ansaitakseni sen hänen tuskansa hartioilleni???????

ap

Kiusaan äitiäni kuvailemalla, miten paha mä olen lapsilleni. (En sen pahempi, kuin hän oli minulle, vaan peräti mallioppimista.) Siitäs oikein saa. Välttis en ole niin paha, mutta äiti uskoo kaiken ja kauhistelee ja pahoittaa mielensä, kjäh kjäh.

ap

Lisäksi äidille "pahuutta" muita kohtaan ovat aivan ihmeelliset asiat. Kuten juuri se, että puhuu pettymyksistään jollekulle. Äitiä on siis todella helppo sitä kautta ahdistuttaa, kun hän ahdistuu niinkin normaaleista asioista. Ja haukkuu perään sinut niistä. Avoin piikki kiusata häntä. Jos ei haukkuisi niin en viitsisi kiusatakaan ahdistuvaa. Mutta mitäs koittaa rusentaa minut ilman syytä.

ap

Voisitko laittaa nimesi. Haluan hankkia perheellesi apua.

En tiedä oliko nyt taas trolli.

On kaksi eriasiaa vihastua ja vihata.

Myös lapsen käytökseen voi kyllästyä ja vihastua. Se EI tarkoita, että ei rakastaisi lastaan. On väsyneitä päiviä ja lapset kiukuttelevat ja heillä saattaa olla ärsyttäviä tapoja. Sitä saattaa kokea hetkellisen kyllästymisen kaikkeen.

Rakkaus on kuitenkin se jokin siellä mikä ei katoa silti. Näin koen omaa lastani kohtaan.

Rusentaminen = väittää minulle, että minun serkkuni ahdistuu puheistani, vaikkei se ole paskaakaan totta. Väittää, että minä tein nyt pahaa toiselle! Väittää itse tietävänsä, vaikkei ollut paikalla, eikä itse ole nähnyt serkkuani vuosiin, että miten tämä reagoi. Helvetin sairas "opastaja" ja raivostuu, kun mä pilasin serkun yökyläilyfiiliksen meillä. Heh. Mitenköhän mun äidille se kuuluu, mitä me nelikymppiset jaamme elämistämme toisillemme? :DD

Samalla tavalla tosiaan mun ois kuulunut ahdistua asioista, joita serkulle oli tapahtunut, ja joihin hän ei ollut tyytynyt tai tyytyväinen :D

ap

Lapselle olet kuitenkin tärkeä. Lapsi todennäköisesti pelkää, että hylkäät. Kai kerrot miehellesi, mitä tapahtui. Eikö hän hoida lapsia? Ehkä hän osaa lohduttaa lasta paremmin ja selittää, ettei hänessä ole vikaa.

Sinänsä ymmärrän traumasi. Mielestäni olet hieman kehittynyt. Jotenkin. Välillä. Puhuitko koskaan kenellekään ammattilaiselle siitä, että olisi hyvä arvioida, onko sulla joku persoonallisuushäiriö, niin voisit saada apua paremmin? Enkä tarkoita pahalla. Itsellänikin on persoonallisuushäiriö, ja se tekee ihmissuhteista vaikeita. Diagnoosi tai sen epäily auttaa muita käsittämään ja netistäkin voi saada vertaistukea. Etenkin, jos osaa englantia. Kokonaan ei voi parantua, mutta voi oppia elämään paremmin.

Hohhoijaa!

Niin helvetin tylsää.

Voisiko joku kirjoittaa jotain järkevää. Kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Lapselle olet kuitenkin tärkeä. Lapsi todennäköisesti pelkää, että hylkäät. Kai kerrot miehellesi, mitä tapahtui. Eikö hän hoida lapsia? Ehkä hän osaa lohduttaa lasta paremmin ja selittää, ettei hänessä ole vikaa.

Sinänsä ymmärrän traumasi. Mielestäni olet hieman kehittynyt. Jotenkin. Välillä. Puhuitko koskaan kenellekään ammattilaiselle siitä, että olisi hyvä arvioida, onko sulla joku persoonallisuushäiriö, niin voisit saada apua paremmin? Enkä tarkoita pahalla. Itsellänikin on persoonallisuushäiriö, ja se tekee ihmissuhteista vaikeita. Diagnoosi tai sen epäily auttaa muita käsittämään ja netistäkin voi saada vertaistukea. Etenkin, jos osaa englantia. Kokonaan ei voi parantua, mutta voi oppia elämään paremmin.

Lapsi varmaan tosiaan koki sen niin, pelkäsi, että hylkään. Kun aloitin ketjun, tilanne seisoi vielä tuossa. Lapsi roikkui minussa ja tajusin, että jos nyt potkin hänet huoneeseensa niin sitten se on se hylkäyskokemus, vaikka ainoastaan minä olin tosi uupunut. Aloin itkeä (jee) lapsi sylissä, mutta lapsi käsitti, että en hylkää, enkä hylännyt. Saimme sovittua tilanteen ainakin minun mielestäni. Tuli sellainen olo, että ehkä tästä vielä selvitään (siis lapsi selviää). Ehkä itsekin......

Mutta sain kiinni juuri tuosta, mitä kirjoitit ja mietin, että minua ei kukaan silloin lapsena "pitänyt kiinni", pitänyt lähellään. Mun kuopus on onneksi natural born kiinnipitäjä, eli ei hellitä, jos tulee riitaa. Selkeästi HALUAA, että mä rakastan häntä. Kai se tosiaan kilpistyy siihen, etten hylkäisi. En kai hylkääkään, kun minut kyllä on hylätty ja sitten vielä sanottu, miten hyvä perhe minulla on.

ap

Vierailija kirjoitti:

Lapselle olet kuitenkin tärkeä. Lapsi todennäköisesti pelkää, että hylkäät. Kai kerrot miehellesi, mitä tapahtui. Eikö hän hoida lapsia? Ehkä hän osaa lohduttaa lasta paremmin ja selittää, ettei hänessä ole vikaa.

Sinänsä ymmärrän traumasi. Mielestäni olet hieman kehittynyt. Jotenkin. Välillä. Puhuitko koskaan kenellekään ammattilaiselle siitä, että olisi hyvä arvioida, onko sulla joku persoonallisuushäiriö, niin voisit saada apua paremmin? Enkä tarkoita pahalla. Itsellänikin on persoonallisuushäiriö, ja se tekee ihmissuhteista vaikeita. Diagnoosi tai sen epäily auttaa muita käsittämään ja netistäkin voi saada vertaistukea. Etenkin, jos osaa englantia. Kokonaan ei voi parantua, mutta voi oppia elämään paremmin.

Lääkäri, jolla kävin jokin aika sitten sanoi, ettei ala nyt diagnosoida, koska mulla on monenlaista kriisiä päällä (isäni vaimoon liittyvää, oikeudenkäyntiä yms.) ja se voisi vääristää tulosta. Eli hänestä käytökseni (=ongelmani) ohtuu kriiseistä, eikä kriisit käytöksestäni.

ap

Onko ap joku heikkolahjainen? Kirjoitustyylistäsi saa sellaisen vaikutelman.

Mies on Ismo Salonen. Asuvat Hämeenlinnassa.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä oliko nyt taas trolli.

On kaksi eriasiaa vihastua ja vihata.

Myös lapsen käytökseen voi kyllästyä ja vihastua. Se EI tarkoita, että ei rakastaisi lastaan. On väsyneitä päiviä ja lapset kiukuttelevat ja heillä saattaa olla ärsyttäviä tapoja. Sitä saattaa kokea hetkellisen kyllästymisen kaikkeen.

Rakkaus on kuitenkin se jokin siellä mikä ei katoa silti. Näin koen omaa lastani kohtaan.

Niin no, näinkin se varmaan on. Mutta voi miettiä, mille se lapsesta tuntuu, jos aikuinen vain mielestään vihastuu, mutta lapselle jää kuva, usko ja tunne, että vanhempi vihaa häntä. Kyllä siinä silloin on mennyt vanhemmalla jotakin pahasti pieleen, eikä siinä MITKÄÄN selittelyt myöhemmin enää auta.

Minunkin äitini väittää, että rakastaa minua, kappas vain, kun minusta ei tuntunut siltä koskaan, missäköhän se vika oli? Katsopa vain, ettet lankea samaan kuoppaan kuin minun äitini, jossa sinulla on hyvä fiilis riidoistasi lapsen kanssa, ja lapsella ihan paska.

En osaa sanoa, miten omat lapseni minut kokevat, koska en tuon kokemani takia itse taida erottaa vihaanko lapsia, vai vihastunko vain. Voihan sitä sanoa, että teen jälkimmäistä, mutta jos lapsi kokee ensimmäistä, niin sillä, mitä minä koin, ei ole paskankaan väliä.

ap

Kirjoitin ällän paperit, joten en kovin heikkolahjainen. Äidinkielestä myös L.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapselle olet kuitenkin tärkeä. Lapsi todennäköisesti pelkää, että hylkäät. Kai kerrot miehellesi, mitä tapahtui. Eikö hän hoida lapsia? Ehkä hän osaa lohduttaa lasta paremmin ja selittää, ettei hänessä ole vikaa.

Sinänsä ymmärrän traumasi. Mielestäni olet hieman kehittynyt. Jotenkin. Välillä. Puhuitko koskaan kenellekään ammattilaiselle siitä, että olisi hyvä arvioida, onko sulla joku persoonallisuushäiriö, niin voisit saada apua paremmin? Enkä tarkoita pahalla. Itsellänikin on persoonallisuushäiriö, ja se tekee ihmissuhteista vaikeita. Diagnoosi tai sen epäily auttaa muita käsittämään ja netistäkin voi saada vertaistukea. Etenkin, jos osaa englantia. Kokonaan ei voi parantua, mutta voi oppia elämään paremmin.

Lääkäri, jolla kävin jokin aika sitten sanoi, ettei ala nyt diagnosoida, koska mulla on monenlaista kriisiä päällä (isäni vaimoon liittyvää, oikeudenkäyntiä yms.) ja se voisi vääristää tulosta. Eli hänestä käytökseni (=ongelmani) ohtuu kriiseistä, eikä kriisit käytöksestäni.

ap

Ehkä sun pitäisi saada toinenkin mielipide. Lääkärit on välillä sellaisia näihin mielen asioihin liittyvissä jutuissa. Psykologisiin testeihin ei ole lopulta kauhean helppo päästä ja apua on vaikea saada. Diagnoositkin menevät välillä päin prinkkalaa. Pakko sitä on kuitenkin yrittää, jos elämä ja ihmissuhteet ovat turhan vaikeita. Jos muuten ei vielä onnistu, niin yritä uudestaan, kun pahimmat kriisit on hellittäneet tai pyydä lääkäriltä jotain arviota siitä, milloin testaus voisi onnistua ja voitko saada jotain apua sitä ennen. Kärsit kuitenkin itsekin aika selvästi ja etenkin kun sulla on lapsia, sun auttaminen auttaisi muitakin,

Olen lastensuojelun sosiaalityöntekijä ja mietin, pitäisikö aloittaja jollain tavalla ilmiantaa esim. poliisille, joka pystyisi selvittämään hänen henkilöllisyytensä. En tiedä, onko se mahdollista realistisesti ajatellen, mutta lastensuojelun ja poliisin pitäisi molempien olla tietoisia aloittajan lasten tilanteesta.

Aloittaja vaikuttaa kärsivän sekä antisosiaalisesta että narsistisesta persoonallisuushäiriöstä - eli suomeksi sanottuna psykopaatilta. Itselläni on herännyt huoli, että aloittajan lapset saattavat olla todellisessa vaarassa.