Lue keskustelun säännöt.
Onko ero oikea ratkaisu vai olenko vain itsekäs mulkku
Murtunut isä
13.04.2017 |
Ollaan oltu vaimoni kanssa naimisissa viisi vuotta. Meillä on kaksi lasta 2 ja 4 vuotiaat. Minulla ei ole tunteita vaimoani kohtaan. Olen jo pitkään kipuillut asian kanssa. Olen naimisiin menon jälkeen melkein alusta asti välillä miettinyt tätä asiaa. Kokoajan tietysti enemmän. Ennen ensimmäistä lastamme jo tunsin välillä etten kykene rakastamaan vaimoa niinkuin hän minua. Toinen lapsi olikin sitten vahinko. En olisi halunnut toista lasta tunteitteni takia. Jälkeenpäin ajateltuna on kyllä hieno asia että lapsilla on toisensa. He viihtyvät yhdessä ja tukevat toinen toistaan niinkuin ystävykset konsanaan. Vaikka välillä on tietysti riitojakin. Aiemmin ajattelin että tunteiden heittely ja rakkauden puute johtuu mielialastani. Minulla on ollut masennusta. Sittemmin olen tajunnut että tunteeni vaimoa kohtaan ja niiden miettiminen on yksi syy masennukseen. Rakastan lapsiani valtavasti. Haluaisin olla heidän tukena ja turvana läpi elämän. Heidän takiaan en hirveästi uskalla avata tunteitani vaimolle. Kyllä hän tietää ettei rakkaus ole vakaalla pohjalla muttei kai sentään usko että mietin eroa.
Tiedän että vastaavia tapauksia on lukemattomia. Onko ikinä mahdollista, että joskus rakastuisin vaimooni. Tuohon kamalaan ja silmissäni epäviehättävään naiseen. Onko mahdollista että eron takia lapset selviäisivät suht vähillä vahingoilla. Toinen lapsista on hyvin herkkä ja reagoi tunteisiin voimakkasti jne. Säälittää heidän puolestaan kun edes mietin tällaista. En halua että lapseni saavat vaikutteita meidän huonosta suhteesta. Emme halaile, pussaile, emme osoita rakkautta millään lailla. Tiuskimme ja jankkaamme jatkuvasti. Kannattaako pariterapia? Kannattaako ero? Onko mahdollinen uusi suhde samanlainen? Olenko mulkvkvisti? Miksi olen helvetti soikoon ajautunut tähän tilanteeseen?
Kommentit (206)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulle jota naiviiuteni ärsyttää, jännä juttu että mieheni käytti juuri tuota samaa kysymystä. Miten se enää hänen ongelmansa on, jos en pysty diilaamaan eron kanssa. Se on totta. Jälkikasvun kannalta ajatellen toki olisi parempi jos molemmat vanhemmat pysyisivät järjissään eron ajan. Ettei lapsen tai lasten tarvitse todistaa minkäänlaista romahtamista. Varsinkin kun kuviossa mukana pieniä lapsia.
Jos sen voi välttää tai edes jotenkin lieventää sitä, niin kannattaisi puhua kumppanille eikä valmistella elämäänsä uusiksi toisen selän takana ja sitten käydä ovella huutamassa että meen nyt moi ja hei muuten, kerää ittes.
En minä ole mitenkään erityisen hyvä ihminen, en ole mielestäni niin väittänytkään. Minä elin siinä uskossa että yhdessä ollaan, minulle ei ollut muita vaihtoehtoja. Yllätyksenä tuli että toisella oli.
En anna periksi kovin helpolla ja luulin olevani yhdessä toisen samanlaisen kanssa, mutta olin väärässä. Tai ehkä oikeassa, hän vain suuntaa sen periksiantamattomuutensa johonkin muuhun kuin minä. Syytätkö sinä nyt minua siitä että uskon elämänmittaisiin liittoihin?
Koville ottaa minulle tuo sun pahansuopaisuutesi. Onneksi en ole tehnyt sulle mitään pahaa, niin ei tarvitse ajatella että sillä on mitään tekemistä mun kanssa.
Koeta jaksaa! Voimia sinulle! Meillä oli täysin sama tilanne, lopulta puristuksen ja keskusteluiden jälkeen, monien KUUKAUSIEN jälkeen selvisi, että miehellä oli kuin olikin jo uusi katsottuna! Itseäni siihen asti syytin ja masennuslääkkeitä vetelin, koska nuo samat kysymykset oli minulle sanottu ja ap:n virttä minulle veisattu. Takana olikin toinen nainen. Vika ei ollutkaan minussa, vaan miehen naiivissa käsityksessä rakkaudesta, joka ei vastannut sitä, mitä perhe-elämässä olisi häneltä vaadittu!
Eli sinäkin olit liitossasi lähinnä vaatimassa. Siihen ei oikeuta se, että itse antaa. Jos sä annat, sun pitää tehdä se siksi, että haluat, ei siksi, että vaadit toiselta jotain. Se ei ollut rakkautta. Ihan hyvä, että miehesi lähti.
Vaadin kyllä, että mies osallistuu yhteisen kodin pyörittämiseen. Tein vaatimuksen rakentavasti keskustellen ja in the mean while minä tein kaikki kotityöt, hoidin lasten koulu- ja harrastusasiat itseäni näännyttäen, koska uskoin parempaan ja jonkunhan ne oli tehtävä.
Sinä olit tyhmä kun näännytit itsesi. Jos olisit oikeasti rakastanut miestäsi, olisit tehnyt sen verran kuin jaksat ja narisematta ja nalkuttamatta hyväksynyt sen, mitä mies tekee ja millainen hän on.
En narissut enkä nalkuttanut. Jonkun oli lasten asiat hoidettava. Kun päätimme yhdessä hankkia lapset ja mies päätti heidän harrastuksistaan, en tosissaan uskonnut, että päädyn lopulta tekemään kaiken yksin, koska miehellä on uusi nainen katsottuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
IT-työläinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
IT-työläinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
IT-työläinen kirjoitti:
Hei Haloo huutelijat!
Ensinnäkin, jos avioliitossa menee paskasti niin tottakai naapurin Pirjokin jopa näyttää kiinnostavammalta. Eri asia toki jos on jo romanssintynkää jonkun kanssa vireillä mutta lähinnä ihmettelisin jos noin paskassa tilanteessa ei olisi edes kiinnostusta ulkopuolisiin. En pidä toki millään lailla moraalisena sitä että ensimmäisen vastoinkäymisen aikana lähdetään lipettiin etsimään uutta seuraa mutta itse en mitenkään tulkinnut AP:n viestejä näin.
Toiseksi, kuka päivystää AV:lla kokonaista vapaapäivää odottaen että saa salamannopeasti vastata jokaiseen kysymykseen? En minä ainakaan. Jos postaan jotain, käyn ehkä pari kertaa päivän aikana katsomassa ketjua, ja silloinkin ainoastaan ellei ole muuta ohjelmaa kuten sukuloimista tai remonttipuuhia tiedossa.
Tämähän ei toki ole huutelua millään lailla! Ja nyt en sitten tähän odota vastausta kuin vasta sädekehämäisen ajan kuluttua, eli oikeaoppisen muutaman tunnin kuluttua.
AP:llä menee paskasti, koska ei ole tehnyt rakkauden tekoja kyllästyttyään mulkkumaisesti (hänen käyttämä terminsä) perhe-elämään. Sitten on jo uusi nainen katsottuna. Ja nyt keksii syitä vaimosta. Tää on niin nähty. Voi hyvää päivää miehiä.
Onko sinun helpompi samaistua ko. vaimoon kuin mieheen? Varmasti kuvailemasi tilanne on nähty useasti muttei se tarkoita että tässä olisi kyse samasta. Suhteita ja kuvioita on niin monenlaisia. Sanoisin ettei perus pettäjä/luovuttajamies tulisi tänne pohtimaan tilannettaan avoimesti vaan tässä on kyse jostain muusta. Toki voin olla väärässä mutta täysin turhaa on tuomita ihminen ennen kuin hän on edes ehtinyt vastaamaan kysymyksiin!
En pidä siitä lynkkaustyylistä jota tällä foorumilla paljon näkee: päätetään itse sokkona joku selitys tilanteeseen ja pysyttäydytään siinä. Tutkitaan ensin, hutkitaan vasta sitten, jooko?
Ei ole lynkattu ketään, vaan esitetty uusia näkökulmia - osa kriittisestikin. Ehkä myös päivitelty, mutta se pitää kestää, jos on perheen hajottamista internetpalstalla pohtimassa. Tuossa yllä on yksi rakentava vastaus, jonka allekirjoitan: rakastumisentunteen voisi laittaa hyllylle ja elää perhe-elämää toinen toista tukien muutaman hetken.
Minä olen kanssasi eri mieltä: pettäjämies voisi hyvinkin tulla tänne hakemaan oikeutusta negatiivisiin tunteisiinsa perhe-elämästä. Moni on jo "neuvonutkin", että ei kannata jäädä huonoon suhteeseen. AP jätti vain kertomatta, että on jo uusi katsottuna. Jos ei ole, hän kiistänee asian, kunhan ehtii.
Ole ihmeessä eri mieltä, se on täysin oikeutettua. Sinä et henkilökohtaisesti olekaan ehkä lynkannut tai haukkunut ketään. Se ei poista sitä faktaa että tässä keskustelussa on monia jotka sen ovat tehnyt. Kriittinen keskustelu on ihan jees mutta en pidä siitä että leimataan henkilö oman mututuntuman pohjalta. Keskustelu on muutenkin parasta silloin kun ihmisillä on eri mielipiteitä ja erilaisia näkökantoja - kunhan ne esitetään sivistyneesti.
Itse olen tulehtuneesta kodista jossa riideltiin paljon. Tästä syystä en kannata suhteeseen jäämistä mikäli se tarkoittaa jatkuvaa riitelyä ja erimielisyyksiä. Toki, pariterapia voisi toimia tässäkin tapauksessa, jolloin tulevaisuutta ei lyödä lukkoon välittömästi toisen osapuolen fiilisten pohjalta vaan käydään läpi molempien tuntemuksia.
Pitkissä suhteissa valitettavasti tulee aikoja, jolloin saattaa olla tulehtunutta ja riidellään. Sitten tulee aikoja, kun niistä on päästy yli. Pikatäsmäratkaisut ovat tätä päivää: vaikea vaihe ja heti ero.
Mutta jos tarve eroon on vain sitä, että ihmiselle tulee ongelmia itsensä kanssa, niin jos näkee, ettei pysty niihin saamaan apua, vaan ne ovat juuri se liiton este, niin miksi jäädä liittoon kärsimään?
Koska liittoon liittyy myös se vaimo ja lapset. Epäitsekkyys on tänäpäivänä harvinaista.
Haloo, huhuu, luitko ollenkaan, mitä kirjoitin? "Jos --- ihmiselle tulee ongelmia itsensä kanssa, niin jos näkee, ettei pysty niihin saamaan apua". Eli pahoinvoivana pitäisi siihen jäädä sun ja lastn vuoksi? Mitä rakkautta tuollainen on, pelkkää itsekkyyttä.
No itse asiassa virkerakenteesi oli niin sekava ja viittaussuhteet niin pielessä, että jouduinkin lukemaan tekstisi muutaman kerran ja tihrustaa sieltä asiaasi. Mutta kyllä, olen sitä mieltä, että pahoinvointia tulee hyvinkin vuosien aikana jollekin perheen jäsenistä väistämättä, eikä siltikään pidä lähteä ja rikkoa kaikkien elämää, ennen kuin on etsinyt ratkaisuja, hankkinut ulkopuolista apua, katsonut peiliin ja todella yrittänyt. Sitä on sitoutuminen ja vastuu. Kun on perhe, ei vastuu ole enää vain itsestä.
Ja aika säälittävää, mikäli ET kertonut sille toiselle, että sun on btw. oltava tällainen, että sä kuvittelit saaneesi sen kaiken, hauskan, valloittavan, sua rakastavan JA vastuullisen puolison. Ei sun tasosi nyt ehkä ookaan that good, mutta, ei tullut mieleen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
IT-työläinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
IT-työläinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
IT-työläinen kirjoitti:
Hei Haloo huutelijat!
Ensinnäkin, jos avioliitossa menee paskasti niin tottakai naapurin Pirjokin jopa näyttää kiinnostavammalta. Eri asia toki jos on jo romanssintynkää jonkun kanssa vireillä mutta lähinnä ihmettelisin jos noin paskassa tilanteessa ei olisi edes kiinnostusta ulkopuolisiin. En pidä toki millään lailla moraalisena sitä että ensimmäisen vastoinkäymisen aikana lähdetään lipettiin etsimään uutta seuraa mutta itse en mitenkään tulkinnut AP:n viestejä näin.
Toiseksi, kuka päivystää AV:lla kokonaista vapaapäivää odottaen että saa salamannopeasti vastata jokaiseen kysymykseen? En minä ainakaan. Jos postaan jotain, käyn ehkä pari kertaa päivän aikana katsomassa ketjua, ja silloinkin ainoastaan ellei ole muuta ohjelmaa kuten sukuloimista tai remonttipuuhia tiedossa.
Tämähän ei toki ole huutelua millään lailla! Ja nyt en sitten tähän odota vastausta kuin vasta sädekehämäisen ajan kuluttua, eli oikeaoppisen muutaman tunnin kuluttua.
AP:llä menee paskasti, koska ei ole tehnyt rakkauden tekoja kyllästyttyään mulkkumaisesti (hänen käyttämä terminsä) perhe-elämään. Sitten on jo uusi nainen katsottuna. Ja nyt keksii syitä vaimosta. Tää on niin nähty. Voi hyvää päivää miehiä.
Onko sinun helpompi samaistua ko. vaimoon kuin mieheen? Varmasti kuvailemasi tilanne on nähty useasti muttei se tarkoita että tässä olisi kyse samasta. Suhteita ja kuvioita on niin monenlaisia. Sanoisin ettei perus pettäjä/luovuttajamies tulisi tänne pohtimaan tilannettaan avoimesti vaan tässä on kyse jostain muusta. Toki voin olla väärässä mutta täysin turhaa on tuomita ihminen ennen kuin hän on edes ehtinyt vastaamaan kysymyksiin!
En pidä siitä lynkkaustyylistä jota tällä foorumilla paljon näkee: päätetään itse sokkona joku selitys tilanteeseen ja pysyttäydytään siinä. Tutkitaan ensin, hutkitaan vasta sitten, jooko?
Ei ole lynkattu ketään, vaan esitetty uusia näkökulmia - osa kriittisestikin. Ehkä myös päivitelty, mutta se pitää kestää, jos on perheen hajottamista internetpalstalla pohtimassa. Tuossa yllä on yksi rakentava vastaus, jonka allekirjoitan: rakastumisentunteen voisi laittaa hyllylle ja elää perhe-elämää toinen toista tukien muutaman hetken.
Minä olen kanssasi eri mieltä: pettäjämies voisi hyvinkin tulla tänne hakemaan oikeutusta negatiivisiin tunteisiinsa perhe-elämästä. Moni on jo "neuvonutkin", että ei kannata jäädä huonoon suhteeseen. AP jätti vain kertomatta, että on jo uusi katsottuna. Jos ei ole, hän kiistänee asian, kunhan ehtii.
Ole ihmeessä eri mieltä, se on täysin oikeutettua. Sinä et henkilökohtaisesti olekaan ehkä lynkannut tai haukkunut ketään. Se ei poista sitä faktaa että tässä keskustelussa on monia jotka sen ovat tehnyt. Kriittinen keskustelu on ihan jees mutta en pidä siitä että leimataan henkilö oman mututuntuman pohjalta. Keskustelu on muutenkin parasta silloin kun ihmisillä on eri mielipiteitä ja erilaisia näkökantoja - kunhan ne esitetään sivistyneesti.
Itse olen tulehtuneesta kodista jossa riideltiin paljon. Tästä syystä en kannata suhteeseen jäämistä mikäli se tarkoittaa jatkuvaa riitelyä ja erimielisyyksiä. Toki, pariterapia voisi toimia tässäkin tapauksessa, jolloin tulevaisuutta ei lyödä lukkoon välittömästi toisen osapuolen fiilisten pohjalta vaan käydään läpi molempien tuntemuksia.
Pitkissä suhteissa valitettavasti tulee aikoja, jolloin saattaa olla tulehtunutta ja riidellään. Sitten tulee aikoja, kun niistä on päästy yli. Pikatäsmäratkaisut ovat tätä päivää: vaikea vaihe ja heti ero.
Mutta jos tarve eroon on vain sitä, että ihmiselle tulee ongelmia itsensä kanssa, niin jos näkee, ettei pysty niihin saamaan apua, vaan ne ovat juuri se liiton este, niin miksi jäädä liittoon kärsimään?
Koska liittoon liittyy myös se vaimo ja lapset. Epäitsekkyys on tänäpäivänä harvinaista.
Haloo, huhuu, luitko ollenkaan, mitä kirjoitin? "Jos --- ihmiselle tulee ongelmia itsensä kanssa, niin jos näkee, ettei pysty niihin saamaan apua". Eli pahoinvoivana pitäisi siihen jäädä sun ja lastn vuoksi? Mitä rakkautta tuollainen on, pelkkää itsekkyyttä.
No itse asiassa virkerakenteesi oli niin sekava ja viittaussuhteet niin pielessä, että jouduinkin lukemaan tekstisi muutaman kerran ja tihrustaa sieltä asiaasi. Mutta kyllä, olen sitä mieltä, että pahoinvointia tulee hyvinkin vuosien aikana jollekin perheen jäsenistä väistämättä, eikä siltikään pidä lähteä ja rikkoa kaikkien elämää, ennen kuin on etsinyt ratkaisuja, hankkinut ulkopuolista apua, katsonut peiliin ja todella yrittänyt. Sitä on sitoutuminen ja vastuu. Kun on perhe, ei vastuu ole enää vain itsestä.
Kai kerroit tämän sille toiselle ennen kuin menit häneen sitoutumaan? Vai oletitko vain, että kaikki kykenee tuohon?
Tämä oli yhteinen näkemys parisuhteesta alkuaikoina. En voinut kuvitellakaan että mies pyörtääkin puheensa vuosien kuluttua kun on katsonut itselleen uuden naisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ero ei ole maailmanloppu. Älä jää suhteeseen lastesi takia, hekään eivät nauti siitä, että kotona äyskitään ja tiuskitaan. Rakkaudeton suhde vanhempien välillä vaikuttaa siihen, millaisina he näkevät aikuisten väliset parisuhteet ja mitä pitävät normaalina - miten vaativat itseään aikuisina kohdeltavan.
Rakkaudettomuus ei tarkoita, että pitää äyskiä ja tiuskia. Tuskinpa moni työkavereitaankaan rakastaa, mutta ei silti äyski heille. Perhe-elämään voi suhtautua samoin kuin työhön, jossa puoliso on työkaveri: meillä on nyt itse valitsemanamme tehtävänä tarjota lapsille koti.
Eivät lapset sitä kaipaa, että vanhemmat rakastavat toisiaan, vaan kummankin vanhempansa seuraa ja tavallista turvallista perhe-elämää. Ei lapsille ole tärkeää se, mitä vanhemmat toisiaan kohtaan tuntevat. Esimerkiksi minua vain nolotti nähdä vanhempieni ajoittaisia hellyydenosoituksia.
Minusta tuon pitää kuitenkin olla molempien yhteinen päätös. On mielestäni väärin toista - tässä tapauksessa aloittajan vaimoa - kohtaan, jos aloittaja yksin päättää, ettei heidän liitossaan tarvita enää rakkautta vaan eletään kuin työkaverit ja suhtaudutaan perheeseen kuin työpaikkaan. Entä, jos aloittajan vaimo haluaisikin rakastaa ja tulla rakastetuksi? Aika moni nainen nimittäin haluaa parisuhteelta juuri sitä eikä suinkaan elää kämppiksinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
IT-työläinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
IT-työläinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
IT-työläinen kirjoitti:
Hei Haloo huutelijat!
Ensinnäkin, jos avioliitossa menee paskasti niin tottakai naapurin Pirjokin jopa näyttää kiinnostavammalta. Eri asia toki jos on jo romanssintynkää jonkun kanssa vireillä mutta lähinnä ihmettelisin jos noin paskassa tilanteessa ei olisi edes kiinnostusta ulkopuolisiin. En pidä toki millään lailla moraalisena sitä että ensimmäisen vastoinkäymisen aikana lähdetään lipettiin etsimään uutta seuraa mutta itse en mitenkään tulkinnut AP:n viestejä näin.
Toiseksi, kuka päivystää AV:lla kokonaista vapaapäivää odottaen että saa salamannopeasti vastata jokaiseen kysymykseen? En minä ainakaan. Jos postaan jotain, käyn ehkä pari kertaa päivän aikana katsomassa ketjua, ja silloinkin ainoastaan ellei ole muuta ohjelmaa kuten sukuloimista tai remonttipuuhia tiedossa.
Tämähän ei toki ole huutelua millään lailla! Ja nyt en sitten tähän odota vastausta kuin vasta sädekehämäisen ajan kuluttua, eli oikeaoppisen muutaman tunnin kuluttua.
AP:llä menee paskasti, koska ei ole tehnyt rakkauden tekoja kyllästyttyään mulkkumaisesti (hänen käyttämä terminsä) perhe-elämään. Sitten on jo uusi nainen katsottuna. Ja nyt keksii syitä vaimosta. Tää on niin nähty. Voi hyvää päivää miehiä.
Onko sinun helpompi samaistua ko. vaimoon kuin mieheen? Varmasti kuvailemasi tilanne on nähty useasti muttei se tarkoita että tässä olisi kyse samasta. Suhteita ja kuvioita on niin monenlaisia. Sanoisin ettei perus pettäjä/luovuttajamies tulisi tänne pohtimaan tilannettaan avoimesti vaan tässä on kyse jostain muusta. Toki voin olla väärässä mutta täysin turhaa on tuomita ihminen ennen kuin hän on edes ehtinyt vastaamaan kysymyksiin!
En pidä siitä lynkkaustyylistä jota tällä foorumilla paljon näkee: päätetään itse sokkona joku selitys tilanteeseen ja pysyttäydytään siinä. Tutkitaan ensin, hutkitaan vasta sitten, jooko?
Ei ole lynkattu ketään, vaan esitetty uusia näkökulmia - osa kriittisestikin. Ehkä myös päivitelty, mutta se pitää kestää, jos on perheen hajottamista internetpalstalla pohtimassa. Tuossa yllä on yksi rakentava vastaus, jonka allekirjoitan: rakastumisentunteen voisi laittaa hyllylle ja elää perhe-elämää toinen toista tukien muutaman hetken.
Minä olen kanssasi eri mieltä: pettäjämies voisi hyvinkin tulla tänne hakemaan oikeutusta negatiivisiin tunteisiinsa perhe-elämästä. Moni on jo "neuvonutkin", että ei kannata jäädä huonoon suhteeseen. AP jätti vain kertomatta, että on jo uusi katsottuna. Jos ei ole, hän kiistänee asian, kunhan ehtii.
Ole ihmeessä eri mieltä, se on täysin oikeutettua. Sinä et henkilökohtaisesti olekaan ehkä lynkannut tai haukkunut ketään. Se ei poista sitä faktaa että tässä keskustelussa on monia jotka sen ovat tehnyt. Kriittinen keskustelu on ihan jees mutta en pidä siitä että leimataan henkilö oman mututuntuman pohjalta. Keskustelu on muutenkin parasta silloin kun ihmisillä on eri mielipiteitä ja erilaisia näkökantoja - kunhan ne esitetään sivistyneesti.
Itse olen tulehtuneesta kodista jossa riideltiin paljon. Tästä syystä en kannata suhteeseen jäämistä mikäli se tarkoittaa jatkuvaa riitelyä ja erimielisyyksiä. Toki, pariterapia voisi toimia tässäkin tapauksessa, jolloin tulevaisuutta ei lyödä lukkoon välittömästi toisen osapuolen fiilisten pohjalta vaan käydään läpi molempien tuntemuksia.
Pitkissä suhteissa valitettavasti tulee aikoja, jolloin saattaa olla tulehtunutta ja riidellään. Sitten tulee aikoja, kun niistä on päästy yli. Pikatäsmäratkaisut ovat tätä päivää: vaikea vaihe ja heti ero.
Mutta jos tarve eroon on vain sitä, että ihmiselle tulee ongelmia itsensä kanssa, niin jos näkee, ettei pysty niihin saamaan apua, vaan ne ovat juuri se liiton este, niin miksi jäädä liittoon kärsimään?
Koska liittoon liittyy myös se vaimo ja lapset. Epäitsekkyys on tänäpäivänä harvinaista.
Haloo, huhuu, luitko ollenkaan, mitä kirjoitin? "Jos --- ihmiselle tulee ongelmia itsensä kanssa, niin jos näkee, ettei pysty niihin saamaan apua". Eli pahoinvoivana pitäisi siihen jäädä sun ja lastn vuoksi? Mitä rakkautta tuollainen on, pelkkää itsekkyyttä.
No itse asiassa virkerakenteesi oli niin sekava ja viittaussuhteet niin pielessä, että jouduinkin lukemaan tekstisi muutaman kerran ja tihrustaa sieltä asiaasi. Mutta kyllä, olen sitä mieltä, että pahoinvointia tulee hyvinkin vuosien aikana jollekin perheen jäsenistä väistämättä, eikä siltikään pidä lähteä ja rikkoa kaikkien elämää, ennen kuin on etsinyt ratkaisuja, hankkinut ulkopuolista apua, katsonut peiliin ja todella yrittänyt. Sitä on sitoutuminen ja vastuu. Kun on perhe, ei vastuu ole enää vain itsestä.
Ja aika säälittävää, mikäli ET kertonut sille toiselle, että sun on btw. oltava tällainen, että sä kuvittelit saaneesi sen kaiken, hauskan, valloittavan, sua rakastavan JA vastuullisen puolison. Ei sun tasosi nyt ehkä ookaan that good, mutta, ei tullut mieleen?
Totaa...yritän nyt taas tästä kirjoituksestasi saada selkoa. Minun tasoni on all good ja ottajia olisi kyllä. En vain ole sellainen, joka tarttuisi heti uusiin suhteisiin kun tulee hankalaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulle jota naiviiuteni ärsyttää, jännä juttu että mieheni käytti juuri tuota samaa kysymystä. Miten se enää hänen ongelmansa on, jos en pysty diilaamaan eron kanssa. Se on totta. Jälkikasvun kannalta ajatellen toki olisi parempi jos molemmat vanhemmat pysyisivät järjissään eron ajan. Ettei lapsen tai lasten tarvitse todistaa minkäänlaista romahtamista. Varsinkin kun kuviossa mukana pieniä lapsia.
Jos sen voi välttää tai edes jotenkin lieventää sitä, niin kannattaisi puhua kumppanille eikä valmistella elämäänsä uusiksi toisen selän takana ja sitten käydä ovella huutamassa että meen nyt moi ja hei muuten, kerää ittes.
En minä ole mitenkään erityisen hyvä ihminen, en ole mielestäni niin väittänytkään. Minä elin siinä uskossa että yhdessä ollaan, minulle ei ollut muita vaihtoehtoja. Yllätyksenä tuli että toisella oli.
En anna periksi kovin helpolla ja luulin olevani yhdessä toisen samanlaisen kanssa, mutta olin väärässä. Tai ehkä oikeassa, hän vain suuntaa sen periksiantamattomuutensa johonkin muuhun kuin minä. Syytätkö sinä nyt minua siitä että uskon elämänmittaisiin liittoihin?
Koville ottaa minulle tuo sun pahansuopaisuutesi. Onneksi en ole tehnyt sulle mitään pahaa, niin ei tarvitse ajatella että sillä on mitään tekemistä mun kanssa.
Niin no totta, mutta yhtä hyvin voisi sanoa, että jos miehen vastuulla olisi ollut valmistella sinua eroon lasten takia, niin lasten takia olisit voinut tulla pohtineeksi senkin vaihtoehdon liittonne tiimoilta. Eihän se sitä tarkoita, että aikoo erota. Mikä hyvä malli sekään lapsille on, että avioliitossa kaikki on vain siedettävä? Mikset annan heille mallia, jossa elämässä vapautuu energiaa vähän älykkäämpään toimintaan?
Olet oikeassa. Tein virheen kun luulin että toiselle loppuelämä yhdessä tarkoittaa samaa kuin minullekin. Jos minä aion olla loppuelämän yhdessä, en tee varasuunnitelmia. Olisi pitänyt varmistaa puhummeko samaa kieltä.
En puhunut varasuunnitelmien teosta, vaan sen yksinkertaisen asian tajuamisesta, että tuollaistakin sattuu, ja toisekseen ei avioliitto tarkoita vapaata korttia kellekään perseillä miten haluaa ja sinä vain siedät, koska kerran menit naimisiin. Sitähän opetit lapsillesi asenteellasi, ettei ole tullut edes mieleen eron mahdollisuus, vaikka olisikin epätodennäköinen sinun puoleltasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
IT-työläinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
IT-työläinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
IT-työläinen kirjoitti:
Hei Haloo huutelijat!
Ensinnäkin, jos avioliitossa menee paskasti niin tottakai naapurin Pirjokin jopa näyttää kiinnostavammalta. Eri asia toki jos on jo romanssintynkää jonkun kanssa vireillä mutta lähinnä ihmettelisin jos noin paskassa tilanteessa ei olisi edes kiinnostusta ulkopuolisiin. En pidä toki millään lailla moraalisena sitä että ensimmäisen vastoinkäymisen aikana lähdetään lipettiin etsimään uutta seuraa mutta itse en mitenkään tulkinnut AP:n viestejä näin.
Toiseksi, kuka päivystää AV:lla kokonaista vapaapäivää odottaen että saa salamannopeasti vastata jokaiseen kysymykseen? En minä ainakaan. Jos postaan jotain, käyn ehkä pari kertaa päivän aikana katsomassa ketjua, ja silloinkin ainoastaan ellei ole muuta ohjelmaa kuten sukuloimista tai remonttipuuhia tiedossa.
Tämähän ei toki ole huutelua millään lailla! Ja nyt en sitten tähän odota vastausta kuin vasta sädekehämäisen ajan kuluttua, eli oikeaoppisen muutaman tunnin kuluttua.
AP:llä menee paskasti, koska ei ole tehnyt rakkauden tekoja kyllästyttyään mulkkumaisesti (hänen käyttämä terminsä) perhe-elämään. Sitten on jo uusi nainen katsottuna. Ja nyt keksii syitä vaimosta. Tää on niin nähty. Voi hyvää päivää miehiä.
Onko sinun helpompi samaistua ko. vaimoon kuin mieheen? Varmasti kuvailemasi tilanne on nähty useasti muttei se tarkoita että tässä olisi kyse samasta. Suhteita ja kuvioita on niin monenlaisia. Sanoisin ettei perus pettäjä/luovuttajamies tulisi tänne pohtimaan tilannettaan avoimesti vaan tässä on kyse jostain muusta. Toki voin olla väärässä mutta täysin turhaa on tuomita ihminen ennen kuin hän on edes ehtinyt vastaamaan kysymyksiin!
En pidä siitä lynkkaustyylistä jota tällä foorumilla paljon näkee: päätetään itse sokkona joku selitys tilanteeseen ja pysyttäydytään siinä. Tutkitaan ensin, hutkitaan vasta sitten, jooko?
Ei ole lynkattu ketään, vaan esitetty uusia näkökulmia - osa kriittisestikin. Ehkä myös päivitelty, mutta se pitää kestää, jos on perheen hajottamista internetpalstalla pohtimassa. Tuossa yllä on yksi rakentava vastaus, jonka allekirjoitan: rakastumisentunteen voisi laittaa hyllylle ja elää perhe-elämää toinen toista tukien muutaman hetken.
Minä olen kanssasi eri mieltä: pettäjämies voisi hyvinkin tulla tänne hakemaan oikeutusta negatiivisiin tunteisiinsa perhe-elämästä. Moni on jo "neuvonutkin", että ei kannata jäädä huonoon suhteeseen. AP jätti vain kertomatta, että on jo uusi katsottuna. Jos ei ole, hän kiistänee asian, kunhan ehtii.
Ole ihmeessä eri mieltä, se on täysin oikeutettua. Sinä et henkilökohtaisesti olekaan ehkä lynkannut tai haukkunut ketään. Se ei poista sitä faktaa että tässä keskustelussa on monia jotka sen ovat tehnyt. Kriittinen keskustelu on ihan jees mutta en pidä siitä että leimataan henkilö oman mututuntuman pohjalta. Keskustelu on muutenkin parasta silloin kun ihmisillä on eri mielipiteitä ja erilaisia näkökantoja - kunhan ne esitetään sivistyneesti.
Itse olen tulehtuneesta kodista jossa riideltiin paljon. Tästä syystä en kannata suhteeseen jäämistä mikäli se tarkoittaa jatkuvaa riitelyä ja erimielisyyksiä. Toki, pariterapia voisi toimia tässäkin tapauksessa, jolloin tulevaisuutta ei lyödä lukkoon välittömästi toisen osapuolen fiilisten pohjalta vaan käydään läpi molempien tuntemuksia.
Pitkissä suhteissa valitettavasti tulee aikoja, jolloin saattaa olla tulehtunutta ja riidellään. Sitten tulee aikoja, kun niistä on päästy yli. Pikatäsmäratkaisut ovat tätä päivää: vaikea vaihe ja heti ero.
Mutta jos tarve eroon on vain sitä, että ihmiselle tulee ongelmia itsensä kanssa, niin jos näkee, ettei pysty niihin saamaan apua, vaan ne ovat juuri se liiton este, niin miksi jäädä liittoon kärsimään?
Koska liittoon liittyy myös se vaimo ja lapset. Epäitsekkyys on tänäpäivänä harvinaista.
Haloo, huhuu, luitko ollenkaan, mitä kirjoitin? "Jos --- ihmiselle tulee ongelmia itsensä kanssa, niin jos näkee, ettei pysty niihin saamaan apua". Eli pahoinvoivana pitäisi siihen jäädä sun ja lastn vuoksi? Mitä rakkautta tuollainen on, pelkkää itsekkyyttä.
No itse asiassa virkerakenteesi oli niin sekava ja viittaussuhteet niin pielessä, että jouduinkin lukemaan tekstisi muutaman kerran ja tihrustaa sieltä asiaasi. Mutta kyllä, olen sitä mieltä, että pahoinvointia tulee hyvinkin vuosien aikana jollekin perheen jäsenistä väistämättä, eikä siltikään pidä lähteä ja rikkoa kaikkien elämää, ennen kuin on etsinyt ratkaisuja, hankkinut ulkopuolista apua, katsonut peiliin ja todella yrittänyt. Sitä on sitoutuminen ja vastuu. Kun on perhe, ei vastuu ole enää vain itsestä.
Ja aika säälittävää, mikäli ET kertonut sille toiselle, että sun on btw. oltava tällainen, että sä kuvittelit saaneesi sen kaiken, hauskan, valloittavan, sua rakastavan JA vastuullisen puolison. Ei sun tasosi nyt ehkä ookaan that good, mutta, ei tullut mieleen?
Totaa...yritän nyt taas tästä kirjoituksestasi saada selkoa. Minun tasoni on all good ja ottajia olisi kyllä. En vain ole sellainen, joka tarttuisi heti uusiin suhteisiin kun tulee hankalaa.
No tasosi ei selkeästi ollut all good, koska sait noin huonon miehen. Turha olettaa kokeilemalla niiden muiden olleen sen vastuullisempia kanssasi. Ja miten tasotonta sitten valita väärin, jos joku olisikin ollu. Eli kun ei laske etukäteen tasovaatimuksiinsa miehen vastuullisuutta, vaan vain olettaa saavansa miehen, joka on vastuullinen, voi toki valita paljon suuremmasta joukosta miehiä, ja samalla vielä kuvitella tasonsa noinkin hyväksi (hah) ja että oli monta ottajaa. Osa naisista ei olisi laskenut miestäsi ottajaksi, koska olisi tarkistanut vastuullisuuden ja todennut, ettei sitä ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulle jota naiviiuteni ärsyttää, jännä juttu että mieheni käytti juuri tuota samaa kysymystä. Miten se enää hänen ongelmansa on, jos en pysty diilaamaan eron kanssa. Se on totta. Jälkikasvun kannalta ajatellen toki olisi parempi jos molemmat vanhemmat pysyisivät järjissään eron ajan. Ettei lapsen tai lasten tarvitse todistaa minkäänlaista romahtamista. Varsinkin kun kuviossa mukana pieniä lapsia.
Jos sen voi välttää tai edes jotenkin lieventää sitä, niin kannattaisi puhua kumppanille eikä valmistella elämäänsä uusiksi toisen selän takana ja sitten käydä ovella huutamassa että meen nyt moi ja hei muuten, kerää ittes.
En minä ole mitenkään erityisen hyvä ihminen, en ole mielestäni niin väittänytkään. Minä elin siinä uskossa että yhdessä ollaan, minulle ei ollut muita vaihtoehtoja. Yllätyksenä tuli että toisella oli.
En anna periksi kovin helpolla ja luulin olevani yhdessä toisen samanlaisen kanssa, mutta olin väärässä. Tai ehkä oikeassa, hän vain suuntaa sen periksiantamattomuutensa johonkin muuhun kuin minä. Syytätkö sinä nyt minua siitä että uskon elämänmittaisiin liittoihin?
Koville ottaa minulle tuo sun pahansuopaisuutesi. Onneksi en ole tehnyt sulle mitään pahaa, niin ei tarvitse ajatella että sillä on mitään tekemistä mun kanssa.
Niin no totta, mutta yhtä hyvin voisi sanoa, että jos miehen vastuulla olisi ollut valmistella sinua eroon lasten takia, niin lasten takia olisit voinut tulla pohtineeksi senkin vaihtoehdon liittonne tiimoilta. Eihän se sitä tarkoita, että aikoo erota. Mikä hyvä malli sekään lapsille on, että avioliitossa kaikki on vain siedettävä? Mikset annan heille mallia, jossa elämässä vapautuu energiaa vähän älykkäämpään toimintaan?
Olet oikeassa. Tein virheen kun luulin että toiselle loppuelämä yhdessä tarkoittaa samaa kuin minullekin. Jos minä aion olla loppuelämän yhdessä, en tee varasuunnitelmia. Olisi pitänyt varmistaa puhummeko samaa kieltä.
En puhunut varasuunnitelmien teosta, vaan sen yksinkertaisen asian tajuamisesta, että tuollaistakin sattuu, ja toisekseen ei avioliitto tarkoita vapaata korttia kellekään perseillä miten haluaa ja sinä vain siedät, koska kerran menit naimisiin. Sitähän opetit lapsillesi asenteellasi, ettei ole tullut edes mieleen eron mahdollisuus, vaikka olisikin epätodennäköinen sinun puoleltasi.
Täällä on nyt joku einstein kommentoimassa näitä juttuja. WT kirjoitustyylistään päätellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsempit ap:lle.
Itse olin 12 v naimisissa lasteni isän kanssa. Alunperin perustimme perheen rakkaudesta, mutta viimeisen vuoden elimme ilman rakkautta. Ero oli molemmille helpotus.
Minun kokemuksen mukaan pienemmille lapsille ero on luontevampi kuin esiteinille. Meillä kuopus otti eron hyvin, ja on edelleen tyytyväinen viikko-viikko systeemiin ja vanhempien uusiin puolisoihin.
Meillä ei uudet tulleet kehiin kovin nopeasti. Toki suhteita oli, mutta ei mitään vakavampaa. Minä viihdyin hyvin yksinkin. Sitten 3 v eron jälkeen kohtasin yllättäen elämäni rakkauden! En edes tiennyt, että mitään tällaista on olemassakaan. Tämän kokemuksen takia neuvon kaikkia rakkaudettomassa suhteessa eläviä eroamaan.
Kyllä se elämäsi rakkaus harmaantuu tavalliseksi arjeksi. Anna sille muutama vuosi ja kas: olet pian samassa pisteessä kuin lastesi isän kanssa.
En usko. 😆 Nyt on 7 v annettuna tälle suhteelle ja uskon kyllä, että olemme yhdessä lopun ikäämme. Uskomattoman iso molemminpuolinen tunne, emme kumpikaan ole tätä kokeneet ennen. ❤ Yksi vinkki on, ettei välttämättä kannata lapsia tehdä enää uuden kumppanin kanssa. Meillä asuu kotona enää tämä minun kuopukseni (nyt 14 v) ja hänkin vuoroviikoin. On paljon yhteistä aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
IT-työläinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
IT-työläinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
IT-työläinen kirjoitti:
Hei Haloo huutelijat!
Ensinnäkin, jos avioliitossa menee paskasti niin tottakai naapurin Pirjokin jopa näyttää kiinnostavammalta. Eri asia toki jos on jo romanssintynkää jonkun kanssa vireillä mutta lähinnä ihmettelisin jos noin paskassa tilanteessa ei olisi edes kiinnostusta ulkopuolisiin. En pidä toki millään lailla moraalisena sitä että ensimmäisen vastoinkäymisen aikana lähdetään lipettiin etsimään uutta seuraa mutta itse en mitenkään tulkinnut AP:n viestejä näin.
Toiseksi, kuka päivystää AV:lla kokonaista vapaapäivää odottaen että saa salamannopeasti vastata jokaiseen kysymykseen? En minä ainakaan. Jos postaan jotain, käyn ehkä pari kertaa päivän aikana katsomassa ketjua, ja silloinkin ainoastaan ellei ole muuta ohjelmaa kuten sukuloimista tai remonttipuuhia tiedossa.
Tämähän ei toki ole huutelua millään lailla! Ja nyt en sitten tähän odota vastausta kuin vasta sädekehämäisen ajan kuluttua, eli oikeaoppisen muutaman tunnin kuluttua.
AP:llä menee paskasti, koska ei ole tehnyt rakkauden tekoja kyllästyttyään mulkkumaisesti (hänen käyttämä terminsä) perhe-elämään. Sitten on jo uusi nainen katsottuna. Ja nyt keksii syitä vaimosta. Tää on niin nähty. Voi hyvää päivää miehiä.
Onko sinun helpompi samaistua ko. vaimoon kuin mieheen? Varmasti kuvailemasi tilanne on nähty useasti muttei se tarkoita että tässä olisi kyse samasta. Suhteita ja kuvioita on niin monenlaisia. Sanoisin ettei perus pettäjä/luovuttajamies tulisi tänne pohtimaan tilannettaan avoimesti vaan tässä on kyse jostain muusta. Toki voin olla väärässä mutta täysin turhaa on tuomita ihminen ennen kuin hän on edes ehtinyt vastaamaan kysymyksiin!
En pidä siitä lynkkaustyylistä jota tällä foorumilla paljon näkee: päätetään itse sokkona joku selitys tilanteeseen ja pysyttäydytään siinä. Tutkitaan ensin, hutkitaan vasta sitten, jooko?
Ei ole lynkattu ketään, vaan esitetty uusia näkökulmia - osa kriittisestikin. Ehkä myös päivitelty, mutta se pitää kestää, jos on perheen hajottamista internetpalstalla pohtimassa. Tuossa yllä on yksi rakentava vastaus, jonka allekirjoitan: rakastumisentunteen voisi laittaa hyllylle ja elää perhe-elämää toinen toista tukien muutaman hetken.
Minä olen kanssasi eri mieltä: pettäjämies voisi hyvinkin tulla tänne hakemaan oikeutusta negatiivisiin tunteisiinsa perhe-elämästä. Moni on jo "neuvonutkin", että ei kannata jäädä huonoon suhteeseen. AP jätti vain kertomatta, että on jo uusi katsottuna. Jos ei ole, hän kiistänee asian, kunhan ehtii.
Ole ihmeessä eri mieltä, se on täysin oikeutettua. Sinä et henkilökohtaisesti olekaan ehkä lynkannut tai haukkunut ketään. Se ei poista sitä faktaa että tässä keskustelussa on monia jotka sen ovat tehnyt. Kriittinen keskustelu on ihan jees mutta en pidä siitä että leimataan henkilö oman mututuntuman pohjalta. Keskustelu on muutenkin parasta silloin kun ihmisillä on eri mielipiteitä ja erilaisia näkökantoja - kunhan ne esitetään sivistyneesti.
Itse olen tulehtuneesta kodista jossa riideltiin paljon. Tästä syystä en kannata suhteeseen jäämistä mikäli se tarkoittaa jatkuvaa riitelyä ja erimielisyyksiä. Toki, pariterapia voisi toimia tässäkin tapauksessa, jolloin tulevaisuutta ei lyödä lukkoon välittömästi toisen osapuolen fiilisten pohjalta vaan käydään läpi molempien tuntemuksia.
Pitkissä suhteissa valitettavasti tulee aikoja, jolloin saattaa olla tulehtunutta ja riidellään. Sitten tulee aikoja, kun niistä on päästy yli. Pikatäsmäratkaisut ovat tätä päivää: vaikea vaihe ja heti ero.
Mutta jos tarve eroon on vain sitä, että ihmiselle tulee ongelmia itsensä kanssa, niin jos näkee, ettei pysty niihin saamaan apua, vaan ne ovat juuri se liiton este, niin miksi jäädä liittoon kärsimään?
Koska liittoon liittyy myös se vaimo ja lapset. Epäitsekkyys on tänäpäivänä harvinaista.
Haloo, huhuu, luitko ollenkaan, mitä kirjoitin? "Jos --- ihmiselle tulee ongelmia itsensä kanssa, niin jos näkee, ettei pysty niihin saamaan apua". Eli pahoinvoivana pitäisi siihen jäädä sun ja lastn vuoksi? Mitä rakkautta tuollainen on, pelkkää itsekkyyttä.
No itse asiassa virkerakenteesi oli niin sekava ja viittaussuhteet niin pielessä, että jouduinkin lukemaan tekstisi muutaman kerran ja tihrustaa sieltä asiaasi. Mutta kyllä, olen sitä mieltä, että pahoinvointia tulee hyvinkin vuosien aikana jollekin perheen jäsenistä väistämättä, eikä siltikään pidä lähteä ja rikkoa kaikkien elämää, ennen kuin on etsinyt ratkaisuja, hankkinut ulkopuolista apua, katsonut peiliin ja todella yrittänyt. Sitä on sitoutuminen ja vastuu. Kun on perhe, ei vastuu ole enää vain itsestä.
Ja aika säälittävää, mikäli ET kertonut sille toiselle, että sun on btw. oltava tällainen, että sä kuvittelit saaneesi sen kaiken, hauskan, valloittavan, sua rakastavan JA vastuullisen puolison. Ei sun tasosi nyt ehkä ookaan that good, mutta, ei tullut mieleen?
Totaa...yritän nyt taas tästä kirjoituksestasi saada selkoa. Minun tasoni on all good ja ottajia olisi kyllä. En vain ole sellainen, joka tarttuisi heti uusiin suhteisiin kun tulee hankalaa.
No tasosi ei selkeästi ollut all good, koska sait noin huonon miehen. Turha olettaa kokeilemalla niiden muiden olleen sen vastuullisempia kanssasi. Ja miten tasotonta sitten valita väärin, jos joku olisikin ollu. Eli kun ei laske etukäteen tasovaatimuksiinsa miehen vastuullisuutta, vaan vain olettaa saavansa miehen, joka on vastuullinen, voi toki valita paljon suuremmasta joukosta miehiä, ja samalla vielä kuvitella tasonsa noinkin hyväksi (hah) ja että oli monta ottajaa. Osa naisista ei olisi laskenut miestäsi ottajaksi, koska olisi tarkistanut vastuullisuuden ja todennut, ettei sitä ole.
Jos sinulla olisi kokemusta pitkästä suhteesta, ymmärtäisit, miten ihminen muuttuu vuosien aikana. Rakkaus muuttaa muotoaan ja parikymppisenä solmittu suhde on kovin erilainen kuin mitä se kolmekymppisenä on. Mies oli vastuullinen suhteen ensimmäisinä vuosina ja perhe-elämästä vetäytymiseen syynä oli toinen nainen. En kuvittele, että minulla olisi ottajia, vaan joudun torjumaan yhteydenottoja aina välillä ihan oikeassa elämässäkin. Mutta en pidä sitä minään ihmeellisenä, niinkin parisuhteessa eläville välillä käy, että joku kiinnostuu. Eri asia sitten on, miten tilanteessa toimii. Mieheni ei torjunut sivusuhteen mahdollisuutta. Tätä en olisi mitenkään voinut vuosia sitten hänestä ennustaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulle jota naiviiuteni ärsyttää, jännä juttu että mieheni käytti juuri tuota samaa kysymystä. Miten se enää hänen ongelmansa on, jos en pysty diilaamaan eron kanssa. Se on totta. Jälkikasvun kannalta ajatellen toki olisi parempi jos molemmat vanhemmat pysyisivät järjissään eron ajan. Ettei lapsen tai lasten tarvitse todistaa minkäänlaista romahtamista. Varsinkin kun kuviossa mukana pieniä lapsia.
Jos sen voi välttää tai edes jotenkin lieventää sitä, niin kannattaisi puhua kumppanille eikä valmistella elämäänsä uusiksi toisen selän takana ja sitten käydä ovella huutamassa että meen nyt moi ja hei muuten, kerää ittes.
En minä ole mitenkään erityisen hyvä ihminen, en ole mielestäni niin väittänytkään. Minä elin siinä uskossa että yhdessä ollaan, minulle ei ollut muita vaihtoehtoja. Yllätyksenä tuli että toisella oli.
En anna periksi kovin helpolla ja luulin olevani yhdessä toisen samanlaisen kanssa, mutta olin väärässä. Tai ehkä oikeassa, hän vain suuntaa sen periksiantamattomuutensa johonkin muuhun kuin minä. Syytätkö sinä nyt minua siitä että uskon elämänmittaisiin liittoihin?
Koville ottaa minulle tuo sun pahansuopaisuutesi. Onneksi en ole tehnyt sulle mitään pahaa, niin ei tarvitse ajatella että sillä on mitään tekemistä mun kanssa.
Niin no totta, mutta yhtä hyvin voisi sanoa, että jos miehen vastuulla olisi ollut valmistella sinua eroon lasten takia, niin lasten takia olisit voinut tulla pohtineeksi senkin vaihtoehdon liittonne tiimoilta. Eihän se sitä tarkoita, että aikoo erota. Mikä hyvä malli sekään lapsille on, että avioliitossa kaikki on vain siedettävä? Mikset annan heille mallia, jossa elämässä vapautuu energiaa vähän älykkäämpään toimintaan?
Olet oikeassa. Tein virheen kun luulin että toiselle loppuelämä yhdessä tarkoittaa samaa kuin minullekin. Jos minä aion olla loppuelämän yhdessä, en tee varasuunnitelmia. Olisi pitänyt varmistaa puhummeko samaa kieltä.
En puhunut varasuunnitelmien teosta, vaan sen yksinkertaisen asian tajuamisesta, että tuollaistakin sattuu, ja toisekseen ei avioliitto tarkoita vapaata korttia kellekään perseillä miten haluaa ja sinä vain siedät, koska kerran menit naimisiin. Sitähän opetit lapsillesi asenteellasi, ettei ole tullut edes mieleen eron mahdollisuus, vaikka olisikin epätodennäköinen sinun puoleltasi.
Täällä on nyt joku einstein kommentoimassa näitä juttuja. WT kirjoitustyylistään päätellen.
No, ei kukaan tuollaista kuivakkaa ämmää halua edes panna. Sinuun verrattuna olen mielelläni wt :D
Tasokasta kommentointia! Tässä juurikin oli panemisesta kysymys!
Vierailija kirjoitti:
Aivan kuin eksäni ennen erokriisiä. Nyt ollaan erottu ja molemmat sinkkuja ja omakohtaisesti voin sanoa olevani sinkuksi onnellinen. Saa olla kotona oma itsensä. Jos ajattelee, että vaihtamalla paranee, niin ei kaikille ole seuraavaa puolisoa. Toivottavasti joskus kuitenkin...
Lapsettomat pariutukoot ja erotkoot ihan vapaasti, kun tarvitsee ajatella vain omaa onnellisuuttaan. Aloittajan kuviossa kuitenkin on ne lapset mukana myös. Jos on lapsia tullut tehneeksi niin pitää heidän tarpeensa ja tunteensa asettaa etusijalle.
Tuosta kyllä samaa mieltä, että erotessa ei kannata miettiä, että jonkun toisen kanssa olisi parempaa, vaan verrata nykyistä suhdetta ja sinkkuutta, miettiä kumpi olisi parempi tilanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
IT-työläinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
IT-työläinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
IT-työläinen kirjoitti:
Hei Haloo huutelijat!
Ensinnäkin, jos avioliitossa menee paskasti niin tottakai naapurin Pirjokin jopa näyttää kiinnostavammalta. Eri asia toki jos on jo romanssintynkää jonkun kanssa vireillä mutta lähinnä ihmettelisin jos noin paskassa tilanteessa ei olisi edes kiinnostusta ulkopuolisiin. En pidä toki millään lailla moraalisena sitä että ensimmäisen vastoinkäymisen aikana lähdetään lipettiin etsimään uutta seuraa mutta itse en mitenkään tulkinnut AP:n viestejä näin.
Toiseksi, kuka päivystää AV:lla kokonaista vapaapäivää odottaen että saa salamannopeasti vastata jokaiseen kysymykseen? En minä ainakaan. Jos postaan jotain, käyn ehkä pari kertaa päivän aikana katsomassa ketjua, ja silloinkin ainoastaan ellei ole muuta ohjelmaa kuten sukuloimista tai remonttipuuhia tiedossa.
Tämähän ei toki ole huutelua millään lailla! Ja nyt en sitten tähän odota vastausta kuin vasta sädekehämäisen ajan kuluttua, eli oikeaoppisen muutaman tunnin kuluttua.
AP:llä menee paskasti, koska ei ole tehnyt rakkauden tekoja kyllästyttyään mulkkumaisesti (hänen käyttämä terminsä) perhe-elämään. Sitten on jo uusi nainen katsottuna. Ja nyt keksii syitä vaimosta. Tää on niin nähty. Voi hyvää päivää miehiä.
Onko sinun helpompi samaistua ko. vaimoon kuin mieheen? Varmasti kuvailemasi tilanne on nähty useasti muttei se tarkoita että tässä olisi kyse samasta. Suhteita ja kuvioita on niin monenlaisia. Sanoisin ettei perus pettäjä/luovuttajamies tulisi tänne pohtimaan tilannettaan avoimesti vaan tässä on kyse jostain muusta. Toki voin olla väärässä mutta täysin turhaa on tuomita ihminen ennen kuin hän on edes ehtinyt vastaamaan kysymyksiin!
En pidä siitä lynkkaustyylistä jota tällä foorumilla paljon näkee: päätetään itse sokkona joku selitys tilanteeseen ja pysyttäydytään siinä. Tutkitaan ensin, hutkitaan vasta sitten, jooko?
Ei ole lynkattu ketään, vaan esitetty uusia näkökulmia - osa kriittisestikin. Ehkä myös päivitelty, mutta se pitää kestää, jos on perheen hajottamista internetpalstalla pohtimassa. Tuossa yllä on yksi rakentava vastaus, jonka allekirjoitan: rakastumisentunteen voisi laittaa hyllylle ja elää perhe-elämää toinen toista tukien muutaman hetken.
Minä olen kanssasi eri mieltä: pettäjämies voisi hyvinkin tulla tänne hakemaan oikeutusta negatiivisiin tunteisiinsa perhe-elämästä. Moni on jo "neuvonutkin", että ei kannata jäädä huonoon suhteeseen. AP jätti vain kertomatta, että on jo uusi katsottuna. Jos ei ole, hän kiistänee asian, kunhan ehtii.
Ole ihmeessä eri mieltä, se on täysin oikeutettua. Sinä et henkilökohtaisesti olekaan ehkä lynkannut tai haukkunut ketään. Se ei poista sitä faktaa että tässä keskustelussa on monia jotka sen ovat tehnyt. Kriittinen keskustelu on ihan jees mutta en pidä siitä että leimataan henkilö oman mututuntuman pohjalta. Keskustelu on muutenkin parasta silloin kun ihmisillä on eri mielipiteitä ja erilaisia näkökantoja - kunhan ne esitetään sivistyneesti.
Itse olen tulehtuneesta kodista jossa riideltiin paljon. Tästä syystä en kannata suhteeseen jäämistä mikäli se tarkoittaa jatkuvaa riitelyä ja erimielisyyksiä. Toki, pariterapia voisi toimia tässäkin tapauksessa, jolloin tulevaisuutta ei lyödä lukkoon välittömästi toisen osapuolen fiilisten pohjalta vaan käydään läpi molempien tuntemuksia.
Pitkissä suhteissa valitettavasti tulee aikoja, jolloin saattaa olla tulehtunutta ja riidellään. Sitten tulee aikoja, kun niistä on päästy yli. Pikatäsmäratkaisut ovat tätä päivää: vaikea vaihe ja heti ero.
Mutta jos tarve eroon on vain sitä, että ihmiselle tulee ongelmia itsensä kanssa, niin jos näkee, ettei pysty niihin saamaan apua, vaan ne ovat juuri se liiton este, niin miksi jäädä liittoon kärsimään?
Koska liittoon liittyy myös se vaimo ja lapset. Epäitsekkyys on tänäpäivänä harvinaista.
Haloo, huhuu, luitko ollenkaan, mitä kirjoitin? "Jos --- ihmiselle tulee ongelmia itsensä kanssa, niin jos näkee, ettei pysty niihin saamaan apua". Eli pahoinvoivana pitäisi siihen jäädä sun ja lastn vuoksi? Mitä rakkautta tuollainen on, pelkkää itsekkyyttä.
No itse asiassa virkerakenteesi oli niin sekava ja viittaussuhteet niin pielessä, että jouduinkin lukemaan tekstisi muutaman kerran ja tihrustaa sieltä asiaasi. Mutta kyllä, olen sitä mieltä, että pahoinvointia tulee hyvinkin vuosien aikana jollekin perheen jäsenistä väistämättä, eikä siltikään pidä lähteä ja rikkoa kaikkien elämää, ennen kuin on etsinyt ratkaisuja, hankkinut ulkopuolista apua, katsonut peiliin ja todella yrittänyt. Sitä on sitoutuminen ja vastuu. Kun on perhe, ei vastuu ole enää vain itsestä.
Ja aika säälittävää, mikäli ET kertonut sille toiselle, että sun on btw. oltava tällainen, että sä kuvittelit saaneesi sen kaiken, hauskan, valloittavan, sua rakastavan JA vastuullisen puolison. Ei sun tasosi nyt ehkä ookaan that good, mutta, ei tullut mieleen?
Totaa...yritän nyt taas tästä kirjoituksestasi saada selkoa. Minun tasoni on all good ja ottajia olisi kyllä. En vain ole sellainen, joka tarttuisi heti uusiin suhteisiin kun tulee hankalaa.
No tasosi ei selkeästi ollut all good, koska sait noin huonon miehen. Turha olettaa kokeilemalla niiden muiden olleen sen vastuullisempia kanssasi. Ja miten tasotonta sitten valita väärin, jos joku olisikin ollu. Eli kun ei laske etukäteen tasovaatimuksiinsa miehen vastuullisuutta, vaan vain olettaa saavansa miehen, joka on vastuullinen, voi toki valita paljon suuremmasta joukosta miehiä, ja samalla vielä kuvitella tasonsa noinkin hyväksi (hah) ja että oli monta ottajaa. Osa naisista ei olisi laskenut miestäsi ottajaksi, koska olisi tarkistanut vastuullisuuden ja todennut, ettei sitä ole.
Jos sinulla olisi kokemusta pitkästä suhteesta, ymmärtäisit, miten ihminen muuttuu vuosien aikana. Rakkaus muuttaa muotoaan ja parikymppisenä solmittu suhde on kovin erilainen kuin mitä se kolmekymppisenä on. Mies oli vastuullinen suhteen ensimmäisinä vuosina ja perhe-elämästä vetäytymiseen syynä oli toinen nainen. En kuvittele, että minulla olisi ottajia, vaan joudun torjumaan yhteydenottoja aina välillä ihan oikeassa elämässäkin. Mutta en pidä sitä minään ihmeellisenä, niinkin parisuhteessa eläville välillä käy, että joku kiinnostuu. Eri asia sitten on, miten tilanteessa toimii. Mieheni ei torjunut sivusuhteen mahdollisuutta. Tätä en olisi mitenkään voinut vuosia sitten hänestä ennustaa.
No, tänä vuonna tulee 11. vuosi täyteen mutta sinä kiellät oman osuutesi väittämällä, että eron syy oli muka joku kolmas. Ei teidän väliin ketään tule, jos TEILLÄ on suhde kunnossa. Lisäksi saatat ehkä puhua omasta puolestasi rakkaudesta, osa ehkä huomaa vuosien varrella, että se, mitä luuli rakkaudeksi olikin jotain aivan muuta. Sinä vain kuvittelet, ettei niin voisi käydä ja sitten vaadit toista olemaan rakkaudetta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulle jota naiviiuteni ärsyttää, jännä juttu että mieheni käytti juuri tuota samaa kysymystä. Miten se enää hänen ongelmansa on, jos en pysty diilaamaan eron kanssa. Se on totta. Jälkikasvun kannalta ajatellen toki olisi parempi jos molemmat vanhemmat pysyisivät järjissään eron ajan. Ettei lapsen tai lasten tarvitse todistaa minkäänlaista romahtamista. Varsinkin kun kuviossa mukana pieniä lapsia.
Jos sen voi välttää tai edes jotenkin lieventää sitä, niin kannattaisi puhua kumppanille eikä valmistella elämäänsä uusiksi toisen selän takana ja sitten käydä ovella huutamassa että meen nyt moi ja hei muuten, kerää ittes.
En minä ole mitenkään erityisen hyvä ihminen, en ole mielestäni niin väittänytkään. Minä elin siinä uskossa että yhdessä ollaan, minulle ei ollut muita vaihtoehtoja. Yllätyksenä tuli että toisella oli.
En anna periksi kovin helpolla ja luulin olevani yhdessä toisen samanlaisen kanssa, mutta olin väärässä. Tai ehkä oikeassa, hän vain suuntaa sen periksiantamattomuutensa johonkin muuhun kuin minä. Syytätkö sinä nyt minua siitä että uskon elämänmittaisiin liittoihin?
Koville ottaa minulle tuo sun pahansuopaisuutesi. Onneksi en ole tehnyt sulle mitään pahaa, niin ei tarvitse ajatella että sillä on mitään tekemistä mun kanssa.
Niin no totta, mutta yhtä hyvin voisi sanoa, että jos miehen vastuulla olisi ollut valmistella sinua eroon lasten takia, niin lasten takia olisit voinut tulla pohtineeksi senkin vaihtoehdon liittonne tiimoilta. Eihän se sitä tarkoita, että aikoo erota. Mikä hyvä malli sekään lapsille on, että avioliitossa kaikki on vain siedettävä? Mikset annan heille mallia, jossa elämässä vapautuu energiaa vähän älykkäämpään toimintaan?
Olet oikeassa. Tein virheen kun luulin että toiselle loppuelämä yhdessä tarkoittaa samaa kuin minullekin. Jos minä aion olla loppuelämän yhdessä, en tee varasuunnitelmia. Olisi pitänyt varmistaa puhummeko samaa kieltä.
En puhunut varasuunnitelmien teosta, vaan sen yksinkertaisen asian tajuamisesta, että tuollaistakin sattuu, ja toisekseen ei avioliitto tarkoita vapaata korttia kellekään perseillä miten haluaa ja sinä vain siedät, koska kerran menit naimisiin. Sitähän opetit lapsillesi asenteellasi, ettei ole tullut edes mieleen eron mahdollisuus, vaikka olisikin epätodennäköinen sinun puoleltasi.
Täällä on nyt joku einstein kommentoimassa näitä juttuja. WT kirjoitustyylistään päätellen.
No, ei kukaan tuollaista kuivakkaa ämmää halua edes panna. Sinuun verrattuna olen mielelläni wt :D
Tasokasta kommentointia! Tässä juurikin oli panemisesta kysymys!
No jos mies haluaisi panna sinua kiihkeästi niin varmaan olisi muukin suhteenne kunnossa. Ja nythän sun täytyy etsiä uusi kumppani ja houkutteletko miehen tosiaan suhteeseen kirjahyllysi laajuudella tai ruualla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan kuin eksäni ennen erokriisiä. Nyt ollaan erottu ja molemmat sinkkuja ja omakohtaisesti voin sanoa olevani sinkuksi onnellinen. Saa olla kotona oma itsensä. Jos ajattelee, että vaihtamalla paranee, niin ei kaikille ole seuraavaa puolisoa. Toivottavasti joskus kuitenkin...
Lapsettomat pariutukoot ja erotkoot ihan vapaasti, kun tarvitsee ajatella vain omaa onnellisuuttaan. Aloittajan kuviossa kuitenkin on ne lapset mukana myös. Jos on lapsia tullut tehneeksi niin pitää heidän tarpeensa ja tunteensa asettaa etusijalle.
Tuosta kyllä samaa mieltä, että erotessa ei kannata miettiä, että jonkun toisen kanssa olisi parempaa, vaan verrata nykyistä suhdetta ja sinkkuutta, miettiä kumpi olisi parempi tilanne.
Niin ja vaihtaa sitten vasta lennossa, kun löytää paremman, kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulle jota naiviiuteni ärsyttää, jännä juttu että mieheni käytti juuri tuota samaa kysymystä. Miten se enää hänen ongelmansa on, jos en pysty diilaamaan eron kanssa. Se on totta. Jälkikasvun kannalta ajatellen toki olisi parempi jos molemmat vanhemmat pysyisivät järjissään eron ajan. Ettei lapsen tai lasten tarvitse todistaa minkäänlaista romahtamista. Varsinkin kun kuviossa mukana pieniä lapsia.
Jos sen voi välttää tai edes jotenkin lieventää sitä, niin kannattaisi puhua kumppanille eikä valmistella elämäänsä uusiksi toisen selän takana ja sitten käydä ovella huutamassa että meen nyt moi ja hei muuten, kerää ittes.
En minä ole mitenkään erityisen hyvä ihminen, en ole mielestäni niin väittänytkään. Minä elin siinä uskossa että yhdessä ollaan, minulle ei ollut muita vaihtoehtoja. Yllätyksenä tuli että toisella oli.
En anna periksi kovin helpolla ja luulin olevani yhdessä toisen samanlaisen kanssa, mutta olin väärässä. Tai ehkä oikeassa, hän vain suuntaa sen periksiantamattomuutensa johonkin muuhun kuin minä. Syytätkö sinä nyt minua siitä että uskon elämänmittaisiin liittoihin?
Koville ottaa minulle tuo sun pahansuopaisuutesi. Onneksi en ole tehnyt sulle mitään pahaa, niin ei tarvitse ajatella että sillä on mitään tekemistä mun kanssa.
Niin no totta, mutta yhtä hyvin voisi sanoa, että jos miehen vastuulla olisi ollut valmistella sinua eroon lasten takia, niin lasten takia olisit voinut tulla pohtineeksi senkin vaihtoehdon liittonne tiimoilta. Eihän se sitä tarkoita, että aikoo erota. Mikä hyvä malli sekään lapsille on, että avioliitossa kaikki on vain siedettävä? Mikset annan heille mallia, jossa elämässä vapautuu energiaa vähän älykkäämpään toimintaan?
Olet oikeassa. Tein virheen kun luulin että toiselle loppuelämä yhdessä tarkoittaa samaa kuin minullekin. Jos minä aion olla loppuelämän yhdessä, en tee varasuunnitelmia. Olisi pitänyt varmistaa puhummeko samaa kieltä.
En puhunut varasuunnitelmien teosta, vaan sen yksinkertaisen asian tajuamisesta, että tuollaistakin sattuu, ja toisekseen ei avioliitto tarkoita vapaata korttia kellekään perseillä miten haluaa ja sinä vain siedät, koska kerran menit naimisiin. Sitähän opetit lapsillesi asenteellasi, ettei ole tullut edes mieleen eron mahdollisuus, vaikka olisikin epätodennäköinen sinun puoleltasi.
Täällä on nyt joku einstein kommentoimassa näitä juttuja. WT kirjoitustyylistään päätellen.
No, ei kukaan tuollaista kuivakkaa ämmää halua edes panna. Sinuun verrattuna olen mielelläni wt :D
Tasokasta kommentointia! Tässä juurikin oli panemisesta kysymys!
No jos mies haluaisi panna sinua kiihkeästi niin varmaan olisi muukin suhteenne kunnossa. Ja nythän sun täytyy etsiä uusi kumppani ja houkutteletko miehen tosiaan suhteeseen kirjahyllysi laajuudella tai ruualla?
Vai houkutteletko miehen olemalla kätevä ja ehtivä emäntä ja sitten ihmettelet, kun suhteessa kaikki työt jää sulle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulle jota naiviiuteni ärsyttää, jännä juttu että mieheni käytti juuri tuota samaa kysymystä. Miten se enää hänen ongelmansa on, jos en pysty diilaamaan eron kanssa. Se on totta. Jälkikasvun kannalta ajatellen toki olisi parempi jos molemmat vanhemmat pysyisivät järjissään eron ajan. Ettei lapsen tai lasten tarvitse todistaa minkäänlaista romahtamista. Varsinkin kun kuviossa mukana pieniä lapsia.
Jos sen voi välttää tai edes jotenkin lieventää sitä, niin kannattaisi puhua kumppanille eikä valmistella elämäänsä uusiksi toisen selän takana ja sitten käydä ovella huutamassa että meen nyt moi ja hei muuten, kerää ittes.
En minä ole mitenkään erityisen hyvä ihminen, en ole mielestäni niin väittänytkään. Minä elin siinä uskossa että yhdessä ollaan, minulle ei ollut muita vaihtoehtoja. Yllätyksenä tuli että toisella oli.
En anna periksi kovin helpolla ja luulin olevani yhdessä toisen samanlaisen kanssa, mutta olin väärässä. Tai ehkä oikeassa, hän vain suuntaa sen periksiantamattomuutensa johonkin muuhun kuin minä. Syytätkö sinä nyt minua siitä että uskon elämänmittaisiin liittoihin?
Koville ottaa minulle tuo sun pahansuopaisuutesi. Onneksi en ole tehnyt sulle mitään pahaa, niin ei tarvitse ajatella että sillä on mitään tekemistä mun kanssa.
Niin no totta, mutta yhtä hyvin voisi sanoa, että jos miehen vastuulla olisi ollut valmistella sinua eroon lasten takia, niin lasten takia olisit voinut tulla pohtineeksi senkin vaihtoehdon liittonne tiimoilta. Eihän se sitä tarkoita, että aikoo erota. Mikä hyvä malli sekään lapsille on, että avioliitossa kaikki on vain siedettävä? Mikset annan heille mallia, jossa elämässä vapautuu energiaa vähän älykkäämpään toimintaan?
Olet oikeassa. Tein virheen kun luulin että toiselle loppuelämä yhdessä tarkoittaa samaa kuin minullekin. Jos minä aion olla loppuelämän yhdessä, en tee varasuunnitelmia. Olisi pitänyt varmistaa puhummeko samaa kieltä.
En puhunut varasuunnitelmien teosta, vaan sen yksinkertaisen asian tajuamisesta, että tuollaistakin sattuu, ja toisekseen ei avioliitto tarkoita vapaata korttia kellekään perseillä miten haluaa ja sinä vain siedät, koska kerran menit naimisiin. Sitähän opetit lapsillesi asenteellasi, ettei ole tullut edes mieleen eron mahdollisuus, vaikka olisikin epätodennäköinen sinun puoleltasi.
En ole ollut naimisissa ja minulla on vain yksi lapsi. En tiedä kenelle ajattelet vastaavasi tässä enkä ymmärrä miksi kirjoitat minulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
IT-työläinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
IT-työläinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
IT-työläinen kirjoitti:
Hei Haloo huutelijat!
Ensinnäkin, jos avioliitossa menee paskasti niin tottakai naapurin Pirjokin jopa näyttää kiinnostavammalta. Eri asia toki jos on jo romanssintynkää jonkun kanssa vireillä mutta lähinnä ihmettelisin jos noin paskassa tilanteessa ei olisi edes kiinnostusta ulkopuolisiin. En pidä toki millään lailla moraalisena sitä että ensimmäisen vastoinkäymisen aikana lähdetään lipettiin etsimään uutta seuraa mutta itse en mitenkään tulkinnut AP:n viestejä näin.
Toiseksi, kuka päivystää AV:lla kokonaista vapaapäivää odottaen että saa salamannopeasti vastata jokaiseen kysymykseen? En minä ainakaan. Jos postaan jotain, käyn ehkä pari kertaa päivän aikana katsomassa ketjua, ja silloinkin ainoastaan ellei ole muuta ohjelmaa kuten sukuloimista tai remonttipuuhia tiedossa.
Tämähän ei toki ole huutelua millään lailla! Ja nyt en sitten tähän odota vastausta kuin vasta sädekehämäisen ajan kuluttua, eli oikeaoppisen muutaman tunnin kuluttua.
AP:llä menee paskasti, koska ei ole tehnyt rakkauden tekoja kyllästyttyään mulkkumaisesti (hänen käyttämä terminsä) perhe-elämään. Sitten on jo uusi nainen katsottuna. Ja nyt keksii syitä vaimosta. Tää on niin nähty. Voi hyvää päivää miehiä.
Onko sinun helpompi samaistua ko. vaimoon kuin mieheen? Varmasti kuvailemasi tilanne on nähty useasti muttei se tarkoita että tässä olisi kyse samasta. Suhteita ja kuvioita on niin monenlaisia. Sanoisin ettei perus pettäjä/luovuttajamies tulisi tänne pohtimaan tilannettaan avoimesti vaan tässä on kyse jostain muusta. Toki voin olla väärässä mutta täysin turhaa on tuomita ihminen ennen kuin hän on edes ehtinyt vastaamaan kysymyksiin!
En pidä siitä lynkkaustyylistä jota tällä foorumilla paljon näkee: päätetään itse sokkona joku selitys tilanteeseen ja pysyttäydytään siinä. Tutkitaan ensin, hutkitaan vasta sitten, jooko?
Ei ole lynkattu ketään, vaan esitetty uusia näkökulmia - osa kriittisestikin. Ehkä myös päivitelty, mutta se pitää kestää, jos on perheen hajottamista internetpalstalla pohtimassa. Tuossa yllä on yksi rakentava vastaus, jonka allekirjoitan: rakastumisentunteen voisi laittaa hyllylle ja elää perhe-elämää toinen toista tukien muutaman hetken.
Minä olen kanssasi eri mieltä: pettäjämies voisi hyvinkin tulla tänne hakemaan oikeutusta negatiivisiin tunteisiinsa perhe-elämästä. Moni on jo "neuvonutkin", että ei kannata jäädä huonoon suhteeseen. AP jätti vain kertomatta, että on jo uusi katsottuna. Jos ei ole, hän kiistänee asian, kunhan ehtii.
Ole ihmeessä eri mieltä, se on täysin oikeutettua. Sinä et henkilökohtaisesti olekaan ehkä lynkannut tai haukkunut ketään. Se ei poista sitä faktaa että tässä keskustelussa on monia jotka sen ovat tehnyt. Kriittinen keskustelu on ihan jees mutta en pidä siitä että leimataan henkilö oman mututuntuman pohjalta. Keskustelu on muutenkin parasta silloin kun ihmisillä on eri mielipiteitä ja erilaisia näkökantoja - kunhan ne esitetään sivistyneesti.
Itse olen tulehtuneesta kodista jossa riideltiin paljon. Tästä syystä en kannata suhteeseen jäämistä mikäli se tarkoittaa jatkuvaa riitelyä ja erimielisyyksiä. Toki, pariterapia voisi toimia tässäkin tapauksessa, jolloin tulevaisuutta ei lyödä lukkoon välittömästi toisen osapuolen fiilisten pohjalta vaan käydään läpi molempien tuntemuksia.
Pitkissä suhteissa valitettavasti tulee aikoja, jolloin saattaa olla tulehtunutta ja riidellään. Sitten tulee aikoja, kun niistä on päästy yli. Pikatäsmäratkaisut ovat tätä päivää: vaikea vaihe ja heti ero.
Mutta jos tarve eroon on vain sitä, että ihmiselle tulee ongelmia itsensä kanssa, niin jos näkee, ettei pysty niihin saamaan apua, vaan ne ovat juuri se liiton este, niin miksi jäädä liittoon kärsimään?
Koska liittoon liittyy myös se vaimo ja lapset. Epäitsekkyys on tänäpäivänä harvinaista.
Haloo, huhuu, luitko ollenkaan, mitä kirjoitin? "Jos --- ihmiselle tulee ongelmia itsensä kanssa, niin jos näkee, ettei pysty niihin saamaan apua". Eli pahoinvoivana pitäisi siihen jäädä sun ja lastn vuoksi? Mitä rakkautta tuollainen on, pelkkää itsekkyyttä.
No itse asiassa virkerakenteesi oli niin sekava ja viittaussuhteet niin pielessä, että jouduinkin lukemaan tekstisi muutaman kerran ja tihrustaa sieltä asiaasi. Mutta kyllä, olen sitä mieltä, että pahoinvointia tulee hyvinkin vuosien aikana jollekin perheen jäsenistä väistämättä, eikä siltikään pidä lähteä ja rikkoa kaikkien elämää, ennen kuin on etsinyt ratkaisuja, hankkinut ulkopuolista apua, katsonut peiliin ja todella yrittänyt. Sitä on sitoutuminen ja vastuu. Kun on perhe, ei vastuu ole enää vain itsestä.
Ja aika säälittävää, mikäli ET kertonut sille toiselle, että sun on btw. oltava tällainen, että sä kuvittelit saaneesi sen kaiken, hauskan, valloittavan, sua rakastavan JA vastuullisen puolison. Ei sun tasosi nyt ehkä ookaan that good, mutta, ei tullut mieleen?
Totaa...yritän nyt taas tästä kirjoituksestasi saada selkoa. Minun tasoni on all good ja ottajia olisi kyllä. En vain ole sellainen, joka tarttuisi heti uusiin suhteisiin kun tulee hankalaa.
No tasosi ei selkeästi ollut all good, koska sait noin huonon miehen. Turha olettaa kokeilemalla niiden muiden olleen sen vastuullisempia kanssasi. Ja miten tasotonta sitten valita väärin, jos joku olisikin ollu. Eli kun ei laske etukäteen tasovaatimuksiinsa miehen vastuullisuutta, vaan vain olettaa saavansa miehen, joka on vastuullinen, voi toki valita paljon suuremmasta joukosta miehiä, ja samalla vielä kuvitella tasonsa noinkin hyväksi (hah) ja että oli monta ottajaa. Osa naisista ei olisi laskenut miestäsi ottajaksi, koska olisi tarkistanut vastuullisuuden ja todennut, ettei sitä ole.
Jos sinulla olisi kokemusta pitkästä suhteesta, ymmärtäisit, miten ihminen muuttuu vuosien aikana. Rakkaus muuttaa muotoaan ja parikymppisenä solmittu suhde on kovin erilainen kuin mitä se kolmekymppisenä on. Mies oli vastuullinen suhteen ensimmäisinä vuosina ja perhe-elämästä vetäytymiseen syynä oli toinen nainen. En kuvittele, että minulla olisi ottajia, vaan joudun torjumaan yhteydenottoja aina välillä ihan oikeassa elämässäkin. Mutta en pidä sitä minään ihmeellisenä, niinkin parisuhteessa eläville välillä käy, että joku kiinnostuu. Eri asia sitten on, miten tilanteessa toimii. Mieheni ei torjunut sivusuhteen mahdollisuutta. Tätä en olisi mitenkään voinut vuosia sitten hänestä ennustaa.
No, tänä vuonna tulee 11. vuosi täyteen mutta sinä kiellät oman osuutesi väittämällä, että eron syy oli muka joku kolmas. Ei teidän väliin ketään tule, jos TEILLÄ on suhde kunnossa. Lisäksi saatat ehkä puhua omasta puolestasi rakkaudesta, osa ehkä huomaa vuosien varrella, että se, mitä luuli rakkaudeksi olikin jotain aivan muuta. Sinä vain kuvittelet, ettei niin voisi käydä ja sitten vaadit toista olemaan rakkaudetta?
Uskomattoman onnekas olet sitten, jos suhteenne todella on säilynyt 11 vuotta muuttumattomana tai järkkymättömänä! Onko teillä lapsia?
Olet oikeassa. Tein virheen kun luulin että toiselle loppuelämä yhdessä tarkoittaa samaa kuin minullekin. Jos minä aion olla loppuelämän yhdessä, en tee varasuunnitelmia. Olisi pitänyt varmistaa puhummeko samaa kieltä.