Lue keskustelun säännöt.
Onko ero oikea ratkaisu vai olenko vain itsekäs mulkku
Murtunut isä
13.04.2017 |
Ollaan oltu vaimoni kanssa naimisissa viisi vuotta. Meillä on kaksi lasta 2 ja 4 vuotiaat. Minulla ei ole tunteita vaimoani kohtaan. Olen jo pitkään kipuillut asian kanssa. Olen naimisiin menon jälkeen melkein alusta asti välillä miettinyt tätä asiaa. Kokoajan tietysti enemmän. Ennen ensimmäistä lastamme jo tunsin välillä etten kykene rakastamaan vaimoa niinkuin hän minua. Toinen lapsi olikin sitten vahinko. En olisi halunnut toista lasta tunteitteni takia. Jälkeenpäin ajateltuna on kyllä hieno asia että lapsilla on toisensa. He viihtyvät yhdessä ja tukevat toinen toistaan niinkuin ystävykset konsanaan. Vaikka välillä on tietysti riitojakin. Aiemmin ajattelin että tunteiden heittely ja rakkauden puute johtuu mielialastani. Minulla on ollut masennusta. Sittemmin olen tajunnut että tunteeni vaimoa kohtaan ja niiden miettiminen on yksi syy masennukseen. Rakastan lapsiani valtavasti. Haluaisin olla heidän tukena ja turvana läpi elämän. Heidän takiaan en hirveästi uskalla avata tunteitani vaimolle. Kyllä hän tietää ettei rakkaus ole vakaalla pohjalla muttei kai sentään usko että mietin eroa.
Tiedän että vastaavia tapauksia on lukemattomia. Onko ikinä mahdollista, että joskus rakastuisin vaimooni. Tuohon kamalaan ja silmissäni epäviehättävään naiseen. Onko mahdollista että eron takia lapset selviäisivät suht vähillä vahingoilla. Toinen lapsista on hyvin herkkä ja reagoi tunteisiin voimakkasti jne. Säälittää heidän puolestaan kun edes mietin tällaista. En halua että lapseni saavat vaikutteita meidän huonosta suhteesta. Emme halaile, pussaile, emme osoita rakkautta millään lailla. Tiuskimme ja jankkaamme jatkuvasti. Kannattaako pariterapia? Kannattaako ero? Onko mahdollinen uusi suhde samanlainen? Olenko mulkvkvisti? Miksi olen helvetti soikoon ajautunut tähän tilanteeseen?
Kommentit (206)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä erosin vaan ja ainoastaan siitä syystä kun totesin etten enää rakasta ja halua miestäni. Meillä oli kolme pientä lasta. Miehessä ei ollut sinänsä mitään vikaa, päinvastoin, hän on mahtava tyyppi. Kaverina. Tällä hetkellä olemme molemmat uusissa parisuhteissa ja tulemme loistavasti toimeen keskenämme kaikki neljä. Olemme jopa monesti istuneet iltaa yhdessä, ilman pienintäkään mustasukkaisuutta kenenkään osalta. Lapset voivat hyvin, kun me vanhemmat osaamme hoitaa asiat sovussa. Tottakai ero oli aluksi eksälleni shokki. Hän olisi halunnut jatkaa liittoa, mutta ymmärsi asian laidan kun keskusteltiin kunnolla. Joskus ero on paras vaihtoehto.
Ei voi ymmärtää. Onko nää parit olleet yhdessä vaan lastenteon takia, vai onko nää perheensä jättäneiden puolustuspuheita (miesten jotka kirjoittaa muka naisena). Vain harvoin tuollainen tunne tai tunteettomuus on molemmilla yhtä
Ei vaan kun ne tunteet voivat muuttua lasten hankinnan jälkeenkin. Voi hyvinkin olla, että siinä vaiheessa on kovasti rakastettu ja tuntunut oikealta, kun on perhettä perustettu, mutta sitten kaikki onkin muuttunut. Se on vaan niin, että tunteita ei voi pakottaa. Parisuhteen ja myös sen vaikeuksien eteen toki voi, pitää ja kannattaa tehdä töitä varmasti enemmän kuin moni viitsii. Välillä saatetaan luovuttaa liian helposti, mutta jos ei suhdetta saa millään toimimaan, niin turha on loputtomiin kituuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, millainen ratkaisu löytyi seitsemässä vuodessa?
Minusta on huolestuttavaa että oletettavasti aikuisissa ihmisissä löytyy tuollaisia ajopuita, joille vaan tapahtuu asioita ja mistään ei olla itse vastuussa. Siis menit naimisiin ihmisen kanssa, jota et alkujaankaan rakastanut? Teit lapsen "vahingossa", vaikka et halunnut? Et arvosta vaimoasi, koska hän on silmissäsi epäviehättävä?
Suosittelen jotain holhooja tai edunvalvojaa jos aiot erota. Minusta kuulostaa siltä, ettet ole ihan kykenevä hoitamaan omia asioitasi.
Uskalla erota. Saat yhden mahdollisuuden maapallolla, joten käytä se viisaasti. Älä tuhlaa aikaa tuohon.
Voitte ex-vaimon kanssa olla silti hyviä vanhempia ja sillä tavalla ystäviä, vaikka eroattekin ja jatkatta elämäänne tahoillanne. Lapset tottuvat ja heille on parempi kaksi onnellista kotia kuin yksi onneton.
Itse tiedät parhaiten miten olet tähän ajautunut. Tulevaisuuteen viittaaviin kysymyksiin ei voi kukaan etukäteen tietää vastausta. Elämässä päätökset tehdään sen hetkisten tietojen mukaan, kun ei ole kristallipalloa. Joskus päätökset on vääriä ja joskus oikeita. Jotain on kuitenkin päätettävä, jos ei halua vuosi tolkulla olla pattitilanteessa.
En ymmärrä ihmisiä, jotka pian tavattuaan tekevät heti lapsen. Ei ehditä edes pariskuntana tutustua toiseen kunnolla. Alussahan jaksaa esittää mitä vaan ja näkee toisen ihan eri valossa. Ajan myötä totuus tulee esiin. Sitten lapset on sijaiskärsijöinä siinä välissä.