Aikuiset lapset yllättäen kotiin pääsiäiseksi?
Haluatteko aikuisten (yli 18v) muualla asuvien lastenne ilmoittavan teille, jos tulevat pääsiäisen ajaksi teille kotiin?
Meillä yhtäkkiä tilanne että luultiin olevamme kahden koko pääsiäinen mutta tänään tuleekin kaksi nuorta ja molemmilla kumppanit mukana. Viipyvät ehkä lauantaihin, ehkä maanantaihin, kuulemma. Vartin ennen tuloaan ilmoittivat.
Kommentit (235)
Ny on jo aika epäkäytännöllisiä ihmisiä :D
Taidankin näin anoppina tehdä noin. Menen tuosta vain pojan kotiin pääsiäiseksi, koska kaikesta päätellen se on ihan OK, että ei ilmoita etukäteen. Ruokaa riittää ja saahan se miniä sitä kaupasta lisää.
Vai miten muuten voisi tulkita kaikki nämä kirjoitukset, joiden mukaan pitää aina olla tervetullut äidin helmoihin, vaikka ensin olisikin menossa muualle. Kai se äiti voi samantien viedä helmansa pojan kotiin, jos aikuiset lapset voivat etukäteen ilmoittamatta tulla mamman karitsapaistin luokse.
Aiemmin kysyttiin pääsiäisestä, silloin kumpikaan ei vielä tiennyt suunnitelmiaan. Emme pyytäneet lapsia meille sillä joskus sanoivat että on rasittavaa kun kavereiden vanhemmat vinkuvat aina lapsiaan käymään ja pettyvät, jos eivät tule.
Meillä oli tarkoitus maalata alakerran vierashuoneet, kun on pitkät vapaat ja kun nuoret eivät olleet tulossa. Tarkoitus oli myös piipahtaa hyvän ystäväpariskunnan luona toisessa kaupungissa. Nyt tarvitsevat kuskia juuri sinä päivänä.
Täytyy sanoa jotenkin kauniisti lapsille että voisivat ilmoittaa vähän aiemmin.
Ap
Vierailija kirjoitti:

Tervetuloa! Vierashuoneessa on peti vapaana ja sijattuna sekä kaapissa on ruokaa myös anopille :)
Vierailija kirjoitti:
Aiemmin kysyttiin pääsiäisestä, silloin kumpikaan ei vielä tiennyt suunnitelmiaan. Emme pyytäneet lapsia meille sillä joskus sanoivat että on rasittavaa kun kavereiden vanhemmat vinkuvat aina lapsiaan käymään ja pettyvät, jos eivät tule.
Meillä oli tarkoitus maalata alakerran vierashuoneet, kun on pitkät vapaat ja kun nuoret eivät olleet tulossa. Tarkoitus oli myös piipahtaa hyvän ystäväpariskunnan luona toisessa kaupungissa. Nyt tarvitsevat kuskia juuri sinä päivänä.
Täytyy sanoa jotenkin kauniisti lapsille että voisivat ilmoittaa vähän aiemmin.
Ap
Ette aikaisemmin kertoneet näistä tulevista toimista lapsillenne? Meille voisi silti tulla, osallistua talkoisiin. Aikuiset lapset varmasti myös pärjäävät kotikotonaan keskenään vaikka vierailisittekin?
Kyllä meille voi tulla ilmoittamatta. Varjopuoli ilmoittamatta jättämisessä vain on se, että ruokaa ei ehkä ole tarpeeksi heti, toki kaupasta saa lisää. Toinen voi olla, että ne ei ehkä olla kotona. Pääsiäisenä useimmiten ollaan mökillä, nyt ollaan Kanarialla. Me kyllä ilmoitetaan omista kulkemisistamme lapsille aika tarkkaan, tietävät kyllä ollaanko menossa.
Mulle ja lapsilleni ovat parhaat lomat olleet silloin, kun vanhemmat ovat olleet pois ja ollaan oltu omakotitalovahteina. Paljon tilaa ja piha yms .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No siis eihän noin voi tehdä! Mä en tykkäis enkä ikinä olisi itse voinut toimia noin. Etukäteen kysytään ja sovitaan. Ei se mikään ikuisuuskoti ole, jonne ovet aina auki, ei. Mitä jos olisitte olleet reissussa? Tehneet omat suunnitelmat?
Meillä on ikuisuuskoti lapselle ja toisekseen soitellaan niin usein, että aikuinen lapsi tietäisi kyllä ollaanko lähdössä reissuun vai ei.
Onpa erikoista. Kyllä mun koti on se, jossa nyt aikuisena asun. Ei lapsuudenkoti. Oletan, että mun lapset aikuisena tekee itselleen oman kodin, eikä ravaa ilmoittamatta mun kotona.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän aikuiset lapset osaa käydä kaupassa ja laittaa ruokaa vuorollaan. Relatkaa, mukavaahan se on jos on enemmän porukkaa.
Tämä kommentti osoittaa, ettei ole koskaan kestinnyt isoa porukkaa yökyläläisiä monta päivää... oikein naurattaa, kun ajattelenkin parikymppisiäni kumppaneineen ja ihan " normaaleja " opiskelevia nuoria ovat.
Saa tulla ihan ilman ilmoittamisia, kumppanit myös. Jos ruokaa ei oo kyläily alkaa sillä, että passitan ne kauppaan mun pankkikortin kanssa, jos en itse ehdi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No siis eihän noin voi tehdä! Mä en tykkäis enkä ikinä olisi itse voinut toimia noin. Etukäteen kysytään ja sovitaan. Ei se mikään ikuisuuskoti ole, jonne ovet aina auki, ei. Mitä jos olisitte olleet reissussa? Tehneet omat suunnitelmat?
Taidat olla uusperheestä? Niissähän joutuu aina tiedustelemaan milloin sopii kyläillä ettei kesken nussimisen yllätetä. Normiperheissä ei tällaista protokollaa ole.
Normiperheessä ei nussita? Vai nussitaan aikuisten lasten läsnäollessa?
Ei ole uusperhe. On perhe, jossa aikuisten lasten vanhemmat eivät ole vain aikuisten lasten vanhempia. Ovat puolisoita toisilleen, ystäviä, työntekijöitä. Harrastavat, matkustavat.
Tapaan mielelläni lapsiani. Rakastan heitä. Kutsun kylään ja passaan pilalle. Mutta he eivät ole mun ainoa syyni elää. Jos ei olla sovittu kyläilyä, mulla todennäköisesti on jotain muuta. Mieheni kanssa suunnitelmia tai ystävien.
Joten ei, mun kotiini ei voi tulla moneksi päiväksi ilman, että etukäteen sovitaan. Mä en peru menojani tai muuta suunnitelmia siksi, että ei olla voitu sopia hyvissä ajoin. Miksi mä peruisin esim. illan ystävättären kanssa tai teatteriliput? Outoa.
Vierailija kirjoitti:
Saa tulla ihan ilman ilmoittamisia, kumppanit myös. Jos ruokaa ei oo kyläily alkaa sillä, että passitan ne kauppaan mun pankkikortin kanssa, jos en itse ehdi.
WTF? Pankkikorttia ei saa luovuttaa toiselle henkilölle ja AIKUINEN lapsi voi maksaa itse omat syömisensä erityisesti silloin, kun tulee toisen kotiin useammaksi päiväksi vierailulle.
Asuuko suurin osa kirjoittajista jossain maaseudulla isossa talossa , missä lapset kasvaneet aikuisiksi? Itse kaupungissa kasvanut ja vanhemmat asuvat jo pienemmässä asunnossa nyt kun ovat kaksin. Meillä kaikki aikuiset iästä riippumatta saattavat tehdä spontaanistikin omia juttuja ja reissuja. Voin mennä omille vanhemmille kutsumatta, mutta eri asia onko kukaan edes paikalla. Sekä vanhempani, että me aikuiset lapset olemme välillä asuneet eri puolilla maailmaa, niin en tiedä sitten olemmeko ns liian vierottautuneita toisistamme. Isovanhempanikin harrastavat ja reissaavat usein, niin en kyllä heillekään pöllähdä kysymättä. Tämä on vain meidän tapa ja toimii meillä.

Joo, me asutaan maalla, isovanhemmat kaupungissa, lapset myös kaupungissa. Niihin kämäisiin kaksioihin ei tungeta edes kutsuttaessa vaan meille voi aina tulla. Kaikki harrastavat ja matkustavat, mutta niistä aina tiedotetaan, tehdään jopa matkustusilmoitukset ulkoministeriöön. Sukuja on erilaisia, me ollaan läheisiä keskenämme.
Emme tiedottaneet maalausaikeista lapsille. Elävät omaa elämäänsä eikä soitella viikottain.
Mies lähti kauppaan, oli juuri ehtinyt lauteille. Käy sitten myöhemmin.
Kyydityksiä kavereiden luo tarvitsevat nuoret, siksi pysytellään kotona pääsiäisen aika.
Ap
Tehkää niin kuin minun vanhemmat, tosin ihan kutsuttuna kyläiltiin, kaivelkaa pakastimesta kaikki vanhentunut ruoka ja lisäksi puoliksi määntynyt ruoka kaupasta. Huolimatta siitä, mitä tuo tuliaisiksi. Saunaa ei voi lämmittää, koska kuluu sähköä. Lapsille riittää huvitukseksi (omien lelujen lisäksi) A-studio, SM-hiihdot tai Inhimillinen tekijä. Maristaan, jos ostaa jäätelöä lapsille ja aikuisille
No ei tapahdu meillä, kun kysytään aina tulevatko. Yleensä tulevat, aina eivät. Meillä on sanottu, että kaksi päivää ennen pitää ilmoittaa, että osataan varautua. Muuten voidaan olla ettei olla kotona. Ei mennä yllättäen kenenkään toisen kotiin, vaan voidaan esim. lähteä jonnekin reissuun jos jonnekin mahtuu. Koskee kaikkia juhlapäivä. Nuorimmalle pojalle sanoin, että tiistai-iltana pitää tuleeko. Tulee. Vanhempi sanoi jo hyvissä ajoin tulevansa.
Eri perheillä on erilaisia tapoja kyläilyn suhteen ja se on ihan ok. Surulliseksi ap:n aloitus tekee siksi, että selvästikään hänellä ei ole niin läheisiä välejä lapsiinsa, että heillä olisi yhteinen käsitys siitä, mikä on heidän tapansa. Lapset ovat käsityksessä että voivat tulla milloin vain, ja että vanhemmat ilahtuvat heidän tulostaan, kun oikeasti ap haluaisi mieluummin tehdä omia touhujaan ilman että lapset ovat käymässä. Eivätkö he puhu toisilleen suunnitelmistaan ja elämästään? Surullista.
Omien vanhempieni luo voimme mennä varottamatta, tosin ollaan yhteyksissä niin usein että kyllä suurin piirtein tiedetään että ollaanko maisemissa,ä. Osataan itse tehdä ruokaa, käydä kaupassa, tiskata, siivota jne. Mies kantaa puita ja tekee pihahommia, missä ny apua tarvitaan. Ilmapiiri on kuitenkin rento, päikkärit otetaan siinä missä isäntäväkikin. Ja isäntäväki menee tarvittaessa omia menojaan, sanoo vaan että pistäkää ovet kiinni ko lähdette. Meillä on myös lapsuudenkotiini avaimet eli voimme tarvittaessa käydä siellä. Mieheni vanhemmat ottivat pojaltaan ja muilta lapsiltaan avaimet pois kun muuttivat opiskelun takia. Anoppilaan mennään sovitusti vierailulle ja mitään auttamista ei saa tehdä, sitäkin katsotaan kieroon jos vie jotain ruokatuomisia mukanaan. Mutta samaan aikaan appi ja anoppi valittavat kuinka vähän saavat apua lapsiltaan😱 Pari vuotta sitten pitivät kovaa nurinaa kun pitäisi ikkunat pestä, no miehen kanssa ehdotimme että tulemme ne pesemään ja ehdotimme kolmea eri päivää jolloin pääsisimme. Eihän niistä mikään sopinut kun oli jotain (lyhytkestoista) menoa keskellä päivää. Ehdotimme, että voisivat kyllä käydä niissä menoissaan ja me kyllä tekisimme ikkunapesut ihan nätisti kun vaan päästäisiin sisään. "No eihän se ny ole sopivaa että te olisitte täällä ilman isäntäväkeä!" Jäi sitten meiltä ikkunanpesut tekemättä.
En pysty kuvittelemaan tilannetta, jossa olisin pettynyt kun aikuiset lapset tulevat pääsiäiseksi. Jos en muuhun pystykään, niin minun kotini on heidän kotinsa. Ruokaa saa aina jostain ja tilaakin järjestyy. Perhe on mun ykkösprioriteetti.