Jos sinulla olisi yli 10 vuotta nuorempi pikkusisko, haluaisitko tavata?

Minä tapasin 22 vuotta nuoremman velipuoleni isämme perunkirjoituksessa. Kiva oli nähdä, muttei tullut tunnetta, että pitäisin yhteyttä. Oma lapsenikin on vanhempi, kuin hän.

Onneksi hän tuntee varmaan samoin.

Ei meillä ole mitään muuta yhteistä kuin biologinen isä.

Muiden sisarusteni kanssa sentään yhteinen lapsuus.

Vierailija kirjoitti:

En siis tietenkään takertuisi. En ole hullu, vaikka masentunut olenkin. :/ Olen ihmisenä enemmänkin sellainen, että en oikein uskalla pitää oma-aloitteisesti yhteyttä, koska luulen että ihmiset pitävät minua ärsyttävänä ripustautujana.

En ole oikeastaan enää edes kiinnostunut isästäni. Tiedostan nykyään sen, ettei hän luultavasti halua olla missään tekemisissä kanssani eikä olisi halunnut minun edes syntyvän. Tämänkin asian kanssa kriiseilin aikani. En tiedä pääsenkö ikinä yli siitä millainen perhetilanne minulla on, mutta koen että sisarusteni tapaaminen voisi auttaa.

AP

Tai sitten aiheuttaa syvää katkeruutta. Heillä on perhe ja hyvä elämä, he eivät tarvitse sinua elämäänsä. Sinä sen sijaan tarvitset heiltä jotain: vastauksia, tukea, huomiota. Heillä ei ole mitään menetettävää, mutta sinä voit menettää kaiken.

Toistan, älä tee sitä, jos psyykkeesi ei kestä rajuakin torjumista.

onko teillä niin, että yhteinen isä ja eri äitit? kyllä te siinä vaiheessa viimeistään tapaatte, kun isänne kuolee. kysy isältä, että voisiko hän kutsua luokseen kaikki sisarpuolet, niin että he voisivat tutustua toisiinsa.

Ap on todella epävakaan oloinen ihminen. En ilahtuisi.

Vierailija kirjoitti:

onko teillä niin, että yhteinen isä ja eri äitit? kyllä te siinä vaiheessa viimeistään tapaatte, kun isänne kuolee. kysy isältä, että voisiko hän kutsua luokseen kaikki sisarpuolet, niin että he voisivat tutustua toisiinsa.

En siis ole koskaan ollut missään tekemisissä isäni kanssa ja tuskin tulen olemaankaan. Joskus lapsena yritin lähettää isänpäiväkortteja, mutta sain ne avaamattomana takaisin.

AP

Hoida pääsi kuntoon ja yritä sitten. Minä en ole yhdenkään luuserin ilmainen terapiasessio, mutta aikuisen kanssa voin keskustellakin.

Miksi olet näin sairaanloisen kiinnostunut vieraista ihmisistä? Stalkkaat heitä facebookissa?? Tiedoksesi sinulle, että he näkevät sen.

Sinulla on oma perheesi ja heillä omansa, anna olla.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse tälläinen pikkusisko, perheenrikkoja ja mt-ongelmaisen äidin kasvattama. En ole koskaan tavannut sisaruksiani, vaikka he kyllä tietävät olemassaolostani. Olen tulkinnut asian niin, etteivät halua minua tavata. Heillä on perhe ja toisensa. Minulla ei ole koskaan ollutkaan perhettä.

Olen löytänyt heidän facebook-profiilinsa, mutta en ole uskaltanut ottaa yhteyttä. En varmaan uskaltaisikaan. Molemmat ovat perheellisiä, hyvätuloisia ja ammatissaan arvostettuja ihmisiä. Veljeni kirjoittaa artikkeleita erääseen arvostettuun verkkojulkaisuun.

Minä olen ollut koko elämäni masentunut enkä ole saanut mitään aikaan. Opiskelen tällä hetkellä ammattikorkeakoulussa, mutta saan varmaan tuoltakin potkut kun en masennuksen takia ole saanut suoritettua kahden vuoden aikana kuin 50 opintopistettä.

Olen itse siis parikymppinen.

Miten te reagoisitte, jos teillä olisi kuvauksen kaltainen sisko, joka yhtäkkiä ottaisi yhteyttä?

Voi hyvä tavaton ! Ottaisin tietenkin sinuna mitä pikimmin yhteyttä ja sisarrusten asemasssa olisin tosi iloinen jos ottaisit yhteyttä! Mikä tässä nyt niin kalvaa? Tartu puhelimeen nyt pikaisesti niin pääset ongelmastasi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet näin sairaanloisen kiinnostunut vieraista ihmisistä? Stalkkaat heitä facebookissa?? Tiedoksesi sinulle, että he näkevät sen.

Sinulla on oma perheesi ja heillä omansa, anna olla.

No eivät todellakaan näe.

Nousi niskakarvat pystyyn tästä aloituksesta. AP kuulostaa melkein vaaralliselta ihmiseltä.

Jos odotat isän kuolemaan saakka, sisarukset pitävät sinua luultavasti vain haaskalintuna joka on perintöä kärkkymässä.

Ota ajoissa yhteyttä ja kerro ettet ole kiinnostunut perinnostä ja voit luovuttaa sen vaikka sisaruksiesi lapsille.

Et voi paeta tätä asiaa loputtomiin. Jossain vaiheessa sinun on pakko kohdata sisaruksesi, viimeistään silloin kun isänne kuolee. Silloin vastaanotto voi olla paljon kylmempi, kuin mitä se olisi jos olisitte koittaneet sopia välinne ennen perinnönjakoa.

Miksi haluaisit tavata nämä ihmiset? Mitä siis odotat heiltä?

Oletko nätti? Siinä tapauksessa ota yhteyttä. Söpöä "pikkusysteriä" on kiva esitellä kavereille.

Haluaisin ehdottomasti tavata! Saattaisin aluksi hämmentyä ja järkyttyä, mutta sulateltuani asiaa ottaisin sinut varmasti osaksi perhettämme. Ihmisiä on tosin niin erilaisia, että ainoastaan tutustumalla sisaruksiisi tiedät mieten he reagoivat. Toiset eivät juurikaan pidä yhteyttä muutenkaan ihmisiin, eivätkä kaipaa aikuisia sisaruksiaan elämäänsä. Mutta entä sitten? Et tiedä ennen kuin otat yhteyttä! Parhaimmillaan voit saada ympärillesi perheen, jota olet aina kaivannut ja tukiverkoston, joka auttaa sinua. Masennuksessa ja ammattikorkeakoulun opintojen etenemättämyydessä ei ole mitään hävettävää, sillä SINÄ YRITÄT - entä sitten jos et valmistu täysin tavoiteaikataulussa? Kamppailet vaikean sairauden ja sellaisten lähtökohtien kanssa, joista kipuileminen on hirveän yleistä juurikin tuossa elämänvaiheessa. Olet kamppailut tiesi opintoihin, koittanut jaksaa opiskella ja olla kuten muut - olet turvallisessa ja hyvässä elämäntilanteessa, jossa aikaisemmin elämässäsi kokemat haasteet nousevat nyt pintaan. Siinä ei ole mitään pahaa. Suoritat opintoja omaan tahtiin ja valmistut sitten joskus - kaikki järjestyy kyllä!

Sinuna ottaisin reippaasti yhteyttä sisaruksiisi ja etenisin sitten heidän toivomallaan tavalla. Kävi miten kävi, SINULLA ei ole mitään menetettävää (ethän tunne heitä nyttenkään) eikä hävettävää. Sinä et ole minkäänlainen syypää vanhempiesi aiheuttamiin ongelmiin. Mikäli sisaruksesi ovat normaaleja ja hyviä ihmisiä, he kyllä ymmärtävät tämän! Tiedän muuten erään perheen, jonka isällä on ollut "salalapsi". Perheen isä on nyt menehtynyt, eikä terveydellisen tilansa äkillisen heikentymisen vuoksi ikinä ehtinyt vaimolleen kertoa tämän (aikuisen) lapsen henkilöllisyyttä - ainoastaan hänen olemassaolostaan. Perhe (jopa se äiti!) haluaisi kovasti löytää tämän aikuisen lapsen, jotta voisivat tutustua häneen. Tämä lapsi ilmeisesti tietää isänsä ja sisarustensa henkilöllisyyden, mutta ainakaan toistaiseksi hän ei ole ottanut yhteyttä.. ehkäpä hänkin miettii aloittajan tavalla, että kehtaako hän ottaa yhteyttä!

Teetpä aloittaja sitten minkä päätöksen tahansa, niin mukavaa kevättä sinulle ja tsemppiä elämääsi! Vaikutat fiksulta nuorelta ja ajan kanssa sinäkin saat tutkinnon valmiiksi, hyvän työn ja elämän!

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin ehdottomasti tavata! Saattaisin aluksi hämmentyä ja järkyttyä, mutta sulateltuani asiaa ottaisin sinut varmasti osaksi perhettämme. Ihmisiä on tosin niin erilaisia, että ainoastaan tutustumalla sisaruksiisi tiedät mieten he reagoivat. Toiset eivät juurikaan pidä yhteyttä muutenkaan ihmisiin, eivätkä kaipaa aikuisia sisaruksiaan elämäänsä. Mutta entä sitten? Et tiedä ennen kuin otat yhteyttä! Parhaimmillaan voit saada ympärillesi perheen, jota olet aina kaivannut ja tukiverkoston, joka auttaa sinua. Masennuksessa ja ammattikorkeakoulun opintojen etenemättämyydessä ei ole mitään hävettävää, sillä SINÄ YRITÄT - entä sitten jos et valmistu täysin tavoiteaikataulussa? Kamppailet vaikean sairauden ja sellaisten lähtökohtien kanssa, joista kipuileminen on hirveän yleistä juurikin tuossa elämänvaiheessa. Olet kamppailut tiesi opintoihin, koittanut jaksaa opiskella ja olla kuten muut - olet turvallisessa ja hyvässä elämäntilanteessa, jossa aikaisemmin elämässäsi kokemat haasteet nousevat nyt pintaan. Siinä ei ole mitään pahaa. Suoritat opintoja omaan tahtiin ja valmistut sitten joskus - kaikki järjestyy kyllä!

Sinuna ottaisin reippaasti yhteyttä sisaruksiisi ja etenisin sitten heidän toivomallaan tavalla. Kävi miten kävi, SINULLA ei ole mitään menetettävää (ethän tunne heitä nyttenkään) eikä hävettävää. Sinä et ole minkäänlainen syypää vanhempiesi aiheuttamiin ongelmiin. Mikäli sisaruksesi ovat normaaleja ja hyviä ihmisiä, he kyllä ymmärtävät tämän! Tiedän muuten erään perheen, jonka isällä on ollut "salalapsi". Perheen isä on nyt menehtynyt, eikä terveydellisen tilansa äkillisen heikentymisen vuoksi ikinä ehtinyt vaimolleen kertoa tämän (aikuisen) lapsen henkilöllisyyttä - ainoastaan hänen olemassaolostaan. Perhe (jopa se äiti!) haluaisi kovasti löytää tämän aikuisen lapsen, jotta voisivat tutustua häneen. Tämä lapsi ilmeisesti tietää isänsä ja sisarustensa henkilöllisyyden, mutta ainakaan toistaiseksi hän ei ole ottanut yhteyttä.. ehkäpä hänkin miettii aloittajan tavalla, että kehtaako hän ottaa yhteyttä!

Teetpä aloittaja sitten minkä päätöksen tahansa, niin mukavaa kevättä sinulle ja tsemppiä elämääsi! Vaikutat fiksulta nuorelta ja ajan kanssa sinäkin saat tutkinnon valmiiksi, hyvän työn ja elämän!

Amkista saa potkut jos ei kykene suorittamaan opintojaan tavoiteaika + 0,5 vuotta. Jos AP:lla on kahden vuoden jälkeen 50 opparia kasassa, niin pahalta näyttää.

Miten kukaan voi kusta opintonsa noin pahasti? Tuohon tahtiin AP on käynyt ehkä kerran viikossa koulussa.

Ja monille kommentoijille; h ä v e t k ä ä  nyt edes vähän! Itse en teidän kaltaistenne ihmisten kanssa haluaisi olla missään tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin ehdottomasti tavata! Saattaisin aluksi hämmentyä ja järkyttyä, mutta sulateltuani asiaa ottaisin sinut varmasti osaksi perhettämme. Ihmisiä on tosin niin erilaisia, että ainoastaan tutustumalla sisaruksiisi tiedät mieten he reagoivat. Toiset eivät juurikaan pidä yhteyttä muutenkaan ihmisiin, eivätkä kaipaa aikuisia sisaruksiaan elämäänsä. Mutta entä sitten? Et tiedä ennen kuin otat yhteyttä! Parhaimmillaan voit saada ympärillesi perheen, jota olet aina kaivannut ja tukiverkoston, joka auttaa sinua. Masennuksessa ja ammattikorkeakoulun opintojen etenemättämyydessä ei ole mitään hävettävää, sillä SINÄ YRITÄT - entä sitten jos et valmistu täysin tavoiteaikataulussa? Kamppailet vaikean sairauden ja sellaisten lähtökohtien kanssa, joista kipuileminen on hirveän yleistä juurikin tuossa elämänvaiheessa. Olet kamppailut tiesi opintoihin, koittanut jaksaa opiskella ja olla kuten muut - olet turvallisessa ja hyvässä elämäntilanteessa, jossa aikaisemmin elämässäsi kokemat haasteet nousevat nyt pintaan. Siinä ei ole mitään pahaa. Suoritat opintoja omaan tahtiin ja valmistut sitten joskus - kaikki järjestyy kyllä!

Sinuna ottaisin reippaasti yhteyttä sisaruksiisi ja etenisin sitten heidän toivomallaan tavalla. Kävi miten kävi, SINULLA ei ole mitään menetettävää (ethän tunne heitä nyttenkään) eikä hävettävää. Sinä et ole minkäänlainen syypää vanhempiesi aiheuttamiin ongelmiin. Mikäli sisaruksesi ovat normaaleja ja hyviä ihmisiä, he kyllä ymmärtävät tämän! Tiedän muuten erään perheen, jonka isällä on ollut "salalapsi". Perheen isä on nyt menehtynyt, eikä terveydellisen tilansa äkillisen heikentymisen vuoksi ikinä ehtinyt vaimolleen kertoa tämän (aikuisen) lapsen henkilöllisyyttä - ainoastaan hänen olemassaolostaan. Perhe (jopa se äiti!) haluaisi kovasti löytää tämän aikuisen lapsen, jotta voisivat tutustua häneen. Tämä lapsi ilmeisesti tietää isänsä ja sisarustensa henkilöllisyyden, mutta ainakaan toistaiseksi hän ei ole ottanut yhteyttä.. ehkäpä hänkin miettii aloittajan tavalla, että kehtaako hän ottaa yhteyttä!

Teetpä aloittaja sitten minkä päätöksen tahansa, niin mukavaa kevättä sinulle ja tsemppiä elämääsi! Vaikutat fiksulta nuorelta ja ajan kanssa sinäkin saat tutkinnon valmiiksi, hyvän työn ja elämän!

Amkista saa potkut jos ei kykene suorittamaan opintojaan tavoiteaika + 0,5 vuotta. Jos AP:lla on kahden vuoden jälkeen 50 opparia kasassa, niin pahalta näyttää.

Miten kukaan voi kusta opintonsa noin pahasti? Tuohon tahtiin AP on käynyt ehkä kerran viikossa koulussa.

Onpa inhottava kommentti. Sinä et selvästikään pysty käsittämään miten lamauttava sairaus masennus voi olla!

Eikä todellakaan saa potkuja mistään kolmannen asteen koulusta. Tiedän ihmisiä jotka ovat valmistuneet monta vuotta tavoiteaikaa myöhemmin.

Voihan sitä aina laittaa lyhyen ja neutraalin viestin;

Hei, olen se ja se, tuon ja tämän lapsi. Jos joskus haluatte tutustua, minulle voi laittaa viestiä vaikka facebookissa.

Terveisin: se ja se

Ammattikorkeakoulun opintoihin voidaan myöntää lisäaikaa, jos syy on pätevä. Lääkärin todistus AP:n masennuksesta on sellainen. Ei kannata täällä alkaa neuvomaan mutu-tuntumalla, kun kommentit ovat noinkin asiantuntevia. Eiköhän AP selvitä opintojuttunsa ammattikorkean opinto-ohjaalla, joka varmasti kyllä osaa neuvoa miten tilanteessa tulee edetä.