Miksi sosiaalisesti kömpelöt jätetään usein yksin opiskelu/työympäristössä
Eikä oteta kaveripiiriin mukaan? Ruokalassa jätetään yksin syömään jne.
Kommentit (183)
On todella vaikeaa olla tekemisissä sosiaalisesti kömpelön kanssa. Ei tietenkään pitäisi jättää yksin, mutta kommunikointi on välillä tuskallista.
Otin nuorena vastaan äidin ystäväpariskunnan ja he vain tuijottivat minua ja hihittivät keskenään eikä keskustelusta tullut yhtään mitään. Valuin kylmää hikeä, kun ihmisiin ei saanut minkäänlaista kontaktia.
Olen mieluummin tekemisissä ihmisten kanssa, jotka suhtautuvat myös vastapuoleen huomaavaisesti.
Kaikilla, KAIKILLA meillä on ongelmia eikä ole reilua kuvitella, että muilla (esimerkiksi avoimemmilla) on helpompaa.
Vierailija kirjoitti:
No siksi koska ovat sosiaalisesti kömpelöitä eivätkä osaa tehdä itse asian suhteen mitään eikä muut jaksa vetää perässä.
Voisi tulla mukaan, jos joku edes kysyisi. Epäkohteliasta olla kysymättä yhtä mukaan, jos muut menevät.
Koska heihin on vaikea tutustua ja heidän seurassaan on epämukava olla. Itse olen vähän ujo ja mun on vaikea ystävystyä hyvin ujojen ihmisten kanssa. Siinä on sitten kaks ihmistä hiljaa keskenään ja kummallakin kiusallinen olo. Osaan olla rennommin ihmisten kanssa, joilla on normaalit sosiaaliset taidot.
Meillä on töissä pari "sosiaalisesti kömpelöä". Toinen on negatiivisuuden ruummiillistuma. Minä en jaksa lounaalla jaksa kuunnella jatkuvaa valitusta, pomoista, säästä, Trumpista ja mamuista. Toisella kaverilla on todella omituisia mielipiteitä.
Ihmiset ovat laumasieluja ja viihtyvät kaltaistensa seurassa. Olen kuitenkin noillekin korrektin ystävällinen, mutten halua kavereerata heidän kanssaan. Eikä halua muutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No siksi koska ovat sosiaalisesti kömpelöitä eivätkä osaa tehdä itse asian suhteen mitään eikä muut jaksa vetää perässä.
Voisi tulla mukaan, jos joku edes kysyisi. Epäkohteliasta olla kysymättä yhtä mukaan, jos muut menevät.
Sosiaalisesti kömpelö ei ymmärrä, että esim. koulu- ja työympäristössä alakerran Amicalle/ruokalaan kävely ei ole tapahtuma johon yleisesti ottaen tarvitsee odottaa erityistä kutsua. Sitä ei tule, sinne menevät lounasaikaan ne, joilla on nälkä. Ja sitten istutaan samaan pöytään työ/koulukavereiden kanssa, ihan edelleen sen suurempia sopimatta.
Ap, määrittele nyt vielä se sosiaalisesti kömpelo :) Tarkoitatko hiljaista hissukkaa vai vierailija 5:n kuvaamia tyyppejä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No siksi koska ovat sosiaalisesti kömpelöitä eivätkä osaa tehdä itse asian suhteen mitään eikä muut jaksa vetää perässä.
Voisi tulla mukaan, jos joku edes kysyisi. Epäkohteliasta olla kysymättä yhtä mukaan, jos muut menevät.
Jos muitakaan ei erikseen kysytä. He kysyvät itse voivatko tulla mukaan. Se on ihan normaalia. Tai ovat mukana porukassa sopimassa menosta yhdessä, koska ovat vastavuoroisia ja antavat porukalle jotain itsestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No siksi koska ovat sosiaalisesti kömpelöitä eivätkä osaa tehdä itse asian suhteen mitään eikä muut jaksa vetää perässä.
Voisi tulla mukaan, jos joku edes kysyisi. Epäkohteliasta olla kysymättä yhtä mukaan, jos muut menevät.
Sosiaalisesti kömpelö ei ymmärrä, että esim. koulu- ja työympäristössä alakerran Amicalle/ruokalaan kävely ei ole tapahtuma johon yleisesti ottaen tarvitsee odottaa erityistä kutsua. Sitä ei tule, sinne menevät lounasaikaan ne, joilla on nälkä. Ja sitten istutaan samaan pöytään työ/koulukavereiden kanssa, ihan edelleen sen suurempia sopimatta.
Toki, jos kaikilla alkaa samalla kellonlyömällä ruokatauko.
Silloinkin, jos joku ei tuossa kuvaamassasi tilanteessa tule mukaan, voi olla huomaavaista kysyä kerran pari, tulisiko hänkin. Jatkuvasti en kyselisi varsinkaan aikuiselta ihmiseltä :)

Sosiaalisesti kömpelö sälyttää tällä taakan omasta viihtymisestään muille, valitettavasti. Olet erittäin tervetullut istumaan samaan aikaan ruokalaan meidän muiden kanssa, mutta en halua ottaa vetovastuuta sinun hyvinvoinnistasi enkä varsinkaan ottaa vastaan itsesäälivää nöyristelyä siitä kun kukaan ei halua syödä kanssasi.

Osittain näinkin, mutta toisilla se kynnys änkeä mukaan voi olla korkeampi, jos on jätetty joskus yksin ja jos on vaikka luonteeltaan ujo.
Siksi koska vain tietynlainen erilaisuus on rikkautta.
Toki on olemassa hyvin hankalia tapauksia, mutta usein ei vaadita kovin paljoa ulkopuolelle jättämiseen.
Miksi kukaan viettäisi aikaa ihmisen kanssa, jonka kanssa ei halua olla? Olisiko se edes kyseiselle henkilölle hyvä asia jos hänen kanssaan olisi vain säälistä?
Ihmiset valikoivat seuran sen mukaan kenen kanssa viihtyvät. Jos kanssasi ei viihdytä, niin ainoa kestävä ratkaisu on miettiä mikä tarkkaan ottaen sinussa mättää ja koittaa kehittää itseäsi.
Varmaan samasta syystä kuin hiihtokilpailussa hitaimmet hiihtäjät jätetään perälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No siksi koska ovat sosiaalisesti kömpelöitä eivätkä osaa tehdä itse asian suhteen mitään eikä muut jaksa vetää perässä.
Voisi tulla mukaan, jos joku edes kysyisi. Epäkohteliasta olla kysymättä yhtä mukaan, jos muut menevät.
Sosiaalisesti kömpelö ei ymmärrä, että esim. koulu- ja työympäristössä alakerran Amicalle/ruokalaan kävely ei ole tapahtuma johon yleisesti ottaen tarvitsee odottaa erityistä kutsua. Sitä ei tule, sinne menevät lounasaikaan ne, joilla on nälkä. Ja sitten istutaan samaan pöytään työ/koulukavereiden kanssa, ihan edelleen sen suurempia sopimatta.
Toki, jos kaikilla alkaa samalla kellonlyömällä ruokatauko.
Silloinkin, jos joku ei tuossa kuvaamassasi tilanteessa tule mukaan, voi olla huomaavaista kysyä kerran pari, tulisiko hänkin. Jatkuvasti en kyselisi varsinkaan aikuiselta ihmiseltä :)
Minä en onneksi sitten ole varmaankaan sosiaalisesti kömpelö, koska en ole koskaan kokenut ongelmalliseksi löytää ruokaseuraa töissä ja harrastuksissa, vaikka en mihinkään sisäpiiriklikkeihin kuulukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No siksi koska ovat sosiaalisesti kömpelöitä eivätkä osaa tehdä itse asian suhteen mitään eikä muut jaksa vetää perässä.
Voisi tulla mukaan, jos joku edes kysyisi. Epäkohteliasta olla kysymättä yhtä mukaan, jos muut menevät.
Sosiaalisesti kömpelö sälyttää tällä taakan omasta viihtymisestään muille, valitettavasti. Olet erittäin tervetullut istumaan samaan aikaan ruokalaan meidän muiden kanssa, mutta en halua ottaa vetovastuuta sinun hyvinvoinnistasi enkä varsinkaan ottaa vastaan itsesäälivää nöyristelyä siitä kun kukaan ei halua syödä kanssasi.
Että oikein vetovastuu. Ei tarvi vetää, voi ihan vain kysyä, ystävällisyyttään. Seuraavalla kerralla voisi olla helmpompi kysyä itsekin :)
Todella inhottava oletus, ettäkö "sosiaalisesti kömpelömpänä" muka odottaisin muiden viihdyttävän minua. En tosiaankaan. Voitte olla täysin normaalisti. Odotan vain inhimillistä kohtelua ja pikkuisen ymmärrystä. Mutta jos teille on suurikin ongelma, että olen vähemmän äänessä kuin te ja mulla ei ole niin mehukkaita juttuja jaettavana teille, olen mieluummin yksin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan viettäisi aikaa ihmisen kanssa, jonka kanssa ei halua olla? Olisiko se edes kyseiselle henkilölle hyvä asia jos hänen kanssaan olisi vain säälistä?
Ihmiset valikoivat seuran sen mukaan kenen kanssa viihtyvät. Jos kanssasi ei viihdytä, niin ainoa kestävä ratkaisu on miettiä mikä tarkkaan ottaen sinussa mättää ja koittaa kehittää itseäsi.
Siis jos menee työporukalla lounastamaan, ei siinä tarvita ylintä ystävyyttää. Vapaa-ajalla olen kenen kanssa haluan ja töissä yritän tulla toimeen ja hyväksyä kaikki työkaverit. Asenteesi saattaa myrkyttää ilmapiiriä siellä omalla työpaikallasi. Empatiaa sinulta tuskin tippuu. Sääli.
Koska ovat tylsiä, outoja, "pelottavia" jne. Itse kuulun tähän porukkaan. Nyt olen oppinut vähän avautumaan, mutta vaikea silti vaan änkeä mukaan. En vaan pysty. Lapsena mua kiusattiin eristämällä ja suljettiin kaikista ympyröistä pois, sen vuoksi on erittäin vaikea edelleen ottaa kontaktia ihmisiin.
Mulla on sellainen ns. sosiaalinen minä, jonka pystyn tiukan paikan tullen ottamaan esille, esim. työhaastattelut, asioinnit jossain virastossa, tms. mutta se ei ole se oikea minä, vaan esitän roolia sen aikaa kun on pakko. Aika kauheata.