Raskaus ja asumisjärjestelyt vie meidät eron partaalle

Ollaan oltu miehen 5 vuotta yhdessä. Suhde on ollut pääasiassa hyvä. Mies kohdellut aina hyvin ja rakastanut. Ei ole koskaan pitänyt itsestään selvyytenä. Seksi on toiminut ja läheisyyttä riittänyt aina. Melkein koko suhde ollaan asuttu samalla paikkakunnalla, mutta yhdessä ei olla asuttu ollenkaan. Miehellä ikää 30 vuotta ja minulla 24 vuotta.

Muutin vuosi sitten elokuussa toiselle paikkakunnalle koulun perässä, kun sain AMK:sta koulupaikan. Olin yrittänyt jo 2 vuotta päästä tälle alalle opiskelemaan ja voi sitä riemua, kun sain koulupaikan. Noh, muutin koulun perässä ja mies jäi kotipaikkakunnalle. Suhde jatkui kaukosuhteena ja nähtiin 1-2 kertaa kk. Lokakuussa huomasin olevani raskaana. Siitä alkoi kova kriisi ja alettiin puimaan, että mitä tehdään. Aborttia mietittiin, mutta lopulta keskusteluiden jälkeen päätettiin, että lapsi saa tulla. Mies oli monta vuotta puhunut, että haluaa lapsen ja oli oikeastaan jopa aborttia vastaan ja raskauden edetessä se on pussaillut ja halaillut mahaani. Itse harkitsin vakavasti aborttia omien opiskeluiden takia, mutta koska mieskin vaikutti vauvaan erittäin sitoutuneelta niin päätin, että antaa vauvan tulla. Puhuttiin myöskin asumisjärjestelyistä. Pohdittiin, että jos minä muuttaisin takaisin kotipaikkakunnalle ja tekisin koulunsiirron. Ehdotin itse myöskin, että mies muuttaisi opiskelupaikkakunnalle ja yrittäisi sieltä etsiä töitä. Mies on siis työtön. Mies ei tähän suostunut vaan sanoi, että jos jään opiskelupaikkakunnalle, niin hän ei muuta, mutta voi tulla meitä katsomaan 2 kertaa kuukaudessa muutamaksi päiväksi. Syy miksi ei haluaisi muuttaa on "Koska minä en halua rakas". Lopulta tulimme siihen ratkaisuun, että minä muutan takaisin kotipaikkakunnalle ja teen koulunsiirron sinne. Tämä ratkaisu siis tehtiin lokakuussa. Nyt on jo huhtikuu ja olen alkanut katkeroitumaan tästä päätöksestä. Ollaan väännetty siis monia kertoja tästä asumisratkaisusta miehen kanssa. Miksi minä joudun uhrautumaan ja taas muuttamaan, mutta miehen ei tarvitse nähdä pienintäkään vaivaa oman tulevan perheensä eteen? Eikö mies näe minun opiskeluja tärkeänä meidän perheelle? Mies ei ollut edes valmis harkitsemaan minun luokse muuttoa, mutta minä olin valmis muuttamaan miehen luokse, koska haluan perheen olevan yhdessä. Nyt tilanne on mennyt siihen, että peruin yhteenmuuton miehen kanssa ja hankin kotipaikkakunnalta vuokrakaksion minulle ja vauvalle. Muutto on kuukauden päästä, kun olen saanut kevään opinnot pulkkaan. Riitelemme miehen kanssa taas tästä asumisjärjestelystä, koska olen niin vihainen miehen itsekkyyden ja ehdottomuuden takia. Nyt sen seurauksena päätin, että en tee koulunsiirtoa kotipaikkakunnalle vaan muutan vuoden päästä äitiysloman jälkeen takaisin opiskelupaikkakunnalle. Jotenkin alkanut enemmän ja enemmän tuntua, että mies ei ollut tämän muuton arvoinen. Jos mies oikeasti haluaisi olla oman perheen kanssa ja perhe olisi miehelle tärkeä niin se oli muuttanut minun luokseni. Tällä hetkellä pohditaan eroa, johon alan itse enemmän ja enemmän kallistua.

Raskaus menee viikolla 30 ja synnytykseen ei ole enää kauan aikaa. Tää asumisjärjestelyistä riitely imee musta voimia todella paljon. Oon alkanut kärsiä unettomuudesta ja päivittäisistä itkukohtauksista. Tähän päälle vielä opiskelu ja pian tuleva muutto niin voitte kuvitella henkisen väsymyksen ja stressin määrän.

Ymmärrän, että päätös pitää vauva oli huono ratkaisu, mutta päätös on nyt tehty. Nyt täytyy mennä elämässä eteenpäin ja tehdä ratkaisut tän hetken perusteella. En jaksa enää voivotella, että miksi en tehnyt aborttia. Sitä asiaa ei voi enää muuttaa.

Haluaisinkin nyt kysyä teiltä rakkailta kanssaihmisiltä, että miten itse näette tämän asian? Kaipaan hirveästi ulkopuolisenkin sanaa tähän tilanteeseen :)