lapsen tunteiden mitätöinti

Joko otit yhteyttä iltapäivälehtiin? Niissä on paljon nyt ollut otsikoissa Tuija, 41 kertoo kurjasta lapsuudestaan. 

Vierailija kirjoitti:

Joko otit yhteyttä iltapäivälehtiin? Niissä on paljon nyt ollut otsikoissa Tuija, 41 kertoo kurjasta lapsuudestaan. 

Ei tarvitse pilkata.

Olet aikuinen ja teet omat valintasi. 

Opettele.

Vierailija kirjoitti:

Olet aikuinen ja teet omat valintasi. 

Opettele.

Miten tämä liittyy asiaan?

Suosittelen sinulle ap tunne lukkosi-kirjaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet aikuinen ja teet omat valintasi. 

Opettele.

Miten tämä liittyy asiaan?

Näkisin, että tämä liittyy  siinä mielessä aiheeseen että ap pitäisi oppia ottamaan vastuuta omasta elämästään, eikä käyttää lapsuuttaan pirun huonona tekosyynä kaikkiin epäonnistumisiinsa.

Mm meillä oli vähän samanlaista, positiivisia tunteita ei näytetty koskaan, tappelua oli senkin edestä. Muistan sen tunteen kun muutin pois kotoa ja istuin yksin kämpässäni. Se rauha. Kukaan ei huutanut, eikä vaatinut mitään. Sain vain olla ihan rauhassa. No, nyt minulla on lapsi ja olen yrittänyt olla ihan erilainen ihminen, kuin oma äitini. Saa nähdä onnistunko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet aikuinen ja teet omat valintasi. 

Opettele.

Miten tämä liittyy asiaan?

Näkisin, että tämä liittyy  siinä mielessä aiheeseen että ap pitäisi oppia ottamaan vastuuta omasta elämästään, eikä käyttää lapsuuttaan pirun huonona tekosyynä kaikkiin epäonnistumisiinsa.

Kyllä tuollainen lytätty lapsuus tekee ihmisestä rikkinäisen. Ja siitä pitää saada puhua. Miksi ap ei saisi kertoa meille mitä hänelle on tapahtunut!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet aikuinen ja teet omat valintasi. 

Opettele.

Miten tämä liittyy asiaan?

Näkisin, että tämä liittyy  siinä mielessä aiheeseen että ap pitäisi oppia ottamaan vastuuta omasta elämästään, eikä käyttää lapsuuttaan pirun huonona tekosyynä kaikkiin epäonnistumisiinsa.

En minä ole epäonnistunut. Pikemminkin päinvastoin. Liiankin onnistunut menestyjä. On talo arvoalueella, mökki, akateeminen koulutus, akateeminen mies, kaksi loistavasti pärjäävää lasta, sijoituksia jne.

Olen tehnyt käsittämättömän loikan sieltä lähtökohdasta katsoen.

ap

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen sinulle ap tunne lukkosi-kirjaa.

Ap näyttää jo tietävän missä hänen lukkonsa on. Tuo tunnelukkokirja vain kertoo mitä kaikkia lukkoja ihmisellä voi olla. Mutta ei siellä opasteta miten niistä lukoista pääsee yli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet aikuinen ja teet omat valintasi. 

Opettele.

Miten tämä liittyy asiaan?

Näkisin, että tämä liittyy  siinä mielessä aiheeseen että ap pitäisi oppia ottamaan vastuuta omasta elämästään, eikä käyttää lapsuuttaan pirun huonona tekosyynä kaikkiin epäonnistumisiinsa.

Sitä hän juuri yrittää tehdä parhaillaan, kun purkaa kokemuksiaan ja yrittää ymmärtää niistä aiheutuvia, vääristyneitä ajattelumalleja. Ja sinä yrität parhaasi mukaan estää. Sinulla varmaan ei ole syynä lapsuuden kokemukset kun selvästi olet sellaisen yläpuolella, joten olet kai ihan luonnostasi tyhmä ja ilkeä.

Prosessi on pitkähkö mutta mielenkiintoinen. Jonain päivänä on hyvä olla. Vastuun otat sinä omasta paranemisestasi, tietoa ja apua kyllä löytyy.

Opettele.

Oppia ikä kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen sinulle ap tunne lukkosi-kirjaa.

Ap näyttää jo tietävän missä hänen lukkonsa on. Tuo tunnelukkokirja vain kertoo mitä kaikkia lukkoja ihmisellä voi olla. Mutta ei siellä opasteta miten niistä lukoista pääsee yli.

Nimenomaan siinä myös opastetaan miten niistä tunnelukoista pääsee yli. Itselleni oli tuosta apua.

Epäilen ystävälläni jotain saman tapaista taustaa. En tunne hänen äitiään, mutta moni on sanonut, että äiti on erikoinen tyyppi. Ja tämä ystäväni ei kysyttäessä melkein koskaan tiedä miltä hänestä tuntuu tai mitä hän haluaa. Minulle on tullut vahvasti sellainen olo, että ystävälle on oltu hyvin ankaria lapsuudessa johonkin tunteisiin liittyvässä asiassa.

Ystäväni ei koskaan valita. Mutta ei myöskään koskaan osoita mitään positiivista tunnetta. Ei moiti minua, mutta ei myöskään kiitä tai kannusta. Hän vain on. Ja hän on itse sanonut myös, ettei enää osaa edes itkeä. Siitä on vuosia, kun on viimeksi itkenyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet aikuinen ja teet omat valintasi. 

Opettele.

Miten tämä liittyy asiaan?

Näkisin, että tämä liittyy  siinä mielessä aiheeseen että ap pitäisi oppia ottamaan vastuuta omasta elämästään, eikä käyttää lapsuuttaan pirun huonona tekosyynä kaikkiin epäonnistumisiinsa.

Mitä selität, ei kyse ole vastuuttomuudesta, vaan vastuullisuudesta. Viisas ihminen selvittää ongelman syyn, jotta voi lähteä ongelmaa korjaamaan. Ja mitä ihmeen kaikkia epäonnistumisia, joku vakiovastaustermi kenties?

Koen että mallin selvittäminen on tärkeää oman äitiyden kannalta. Tähän asti olen edennyt idealla "teen kaiken toisin kuin mitä minun lapsuudessani".

ap

Vierailija kirjoitti:

Mm meillä oli vähän samanlaista, positiivisia tunteita ei näytetty koskaan, tappelua oli senkin edestä. Muistan sen tunteen kun muutin pois kotoa ja istuin yksin kämpässäni. Se rauha. Kukaan ei huutanut, eikä vaatinut mitään. Sain vain olla ihan rauhassa. No, nyt minulla on lapsi ja olen yrittänyt olla ihan erilainen ihminen, kuin oma äitini. Saa nähdä onnistunko.

Meillä ei ollut tappelua, vaan painostavaa hiljaisuutta. Kun odotimme, milloin isä räjähtää. Nauroimme välillä, leikimme välillä. Mutta koko ajan odotimme. En tunnistanut sitä jännityksen ja ahdistuksen pohjavirettä joka oli aina läsnä. En tiennyt, mistä se johtui. En tiennyt että sitä oli. Kunnes sitä ei enää ollut. Eikä se tapahtunut yhtenä oivalluksena. Olin iloinen kun sain oman asunnon, mutta en tiennyt syytä. Kävin kotona katsomassa vanhempiani enkä olisi halunnut sinne. En tiennyt syytä. Oletin, että olen paha ja kylmä ihminen, joka ei pidä omista vanhemmistaan vaikka minulla oli niin hyvä lapsuus. Meni 15 vuotta, ennen kuin tajusin että minulla oli hirveä lapsuus ja monet omituisuuteni johtuivat näistä traumoista. Ja pidin niitä tosiaan vain omituisina ja vastenmielisinä luonteenpiirteinäni. Vaikka oikeasti johtuivat horjuvasta mielenterveydestä, joka oli alkanut horjua jo pikkutyttönä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mm meillä oli vähän samanlaista, positiivisia tunteita ei näytetty koskaan, tappelua oli senkin edestä. Muistan sen tunteen kun muutin pois kotoa ja istuin yksin kämpässäni. Se rauha. Kukaan ei huutanut, eikä vaatinut mitään. Sain vain olla ihan rauhassa. No, nyt minulla on lapsi ja olen yrittänyt olla ihan erilainen ihminen, kuin oma äitini. Saa nähdä onnistunko.

Meillä ei ollut tappelua, vaan painostavaa hiljaisuutta. Kun odotimme, milloin isä räjähtää. Nauroimme välillä, leikimme välillä. Mutta koko ajan odotimme. En tunnistanut sitä jännityksen ja ahdistuksen pohjavirettä joka oli aina läsnä. En tiennyt, mistä se johtui. En tiennyt että sitä oli. Kunnes sitä ei enää ollut. Eikä se tapahtunut yhtenä oivalluksena. Olin iloinen kun sain oman asunnon, mutta en tiennyt syytä. Kävin kotona katsomassa vanhempiani enkä olisi halunnut sinne. En tiennyt syytä. Oletin, että olen paha ja kylmä ihminen, joka ei pidä omista vanhemmistaan vaikka minulla oli niin hyvä lapsuus. Meni 15 vuotta, ennen kuin tajusin että minulla oli hirveä lapsuus ja monet omituisuuteni johtuivat näistä traumoista. Ja pidin niitä tosiaan vain omituisina ja vastenmielisinä luonteenpiirteinäni. Vaikka oikeasti johtuivat horjuvasta mielenterveydestä, joka oli alkanut horjua jo pikkutyttönä.

Meillä äiti selitti että kaikki on isän syytä ja että kaikki kyllä valkenee, kunhan isä kuolee. Niinpä minä sitten tilliäisenä odotin isän kuolemaa ja uutta uljasta elämää. Jota ei koskaan tullut. Kaikki suistui täysin kaaokseksi sen jälkeen.

ap

Vierailija kirjoitti:

Epäilen ystävälläni jotain saman tapaista taustaa. En tunne hänen äitiään, mutta moni on sanonut, että äiti on erikoinen tyyppi. Ja tämä ystäväni ei kysyttäessä melkein koskaan tiedä miltä hänestä tuntuu tai mitä hän haluaa. Minulle on tullut vahvasti sellainen olo, että ystävälle on oltu hyvin ankaria lapsuudessa johonkin tunteisiin liittyvässä asiassa.

Ystäväni ei koskaan valita. Mutta ei myöskään koskaan osoita mitään positiivista tunnetta. Ei moiti minua, mutta ei myöskään kiitä tai kannusta. Hän vain on. Ja hän on itse sanonut myös, ettei enää osaa edes itkeä. Siitä on vuosia, kun on viimeksi itkenyt.

Minulla on ystävä, jonka olen tuntenut lapsesta asti. Olemme 3-kymppisiä. Hiljattain sovimme tapaamisen kahvilaan. Emme olleet nähneet varmaan puoleen vuoteen. Ja minut nähdessään hän hymyili. Vahingossa. Hän pyyhki hymyn kiireesti kasvoiltaan kun tajusi. Liikaa tunteen osoittamista. Ja yllätyin nähdessäni niin selvän merkin siitä, että hän oli kaivannut minua. Sellaista ei ole ikinä ennen näkynyt.

Tunteisiin ja vuorovaikutukseen liittyvät ongelmat voi korjata vuorovaikutuksessa, jossa niitä tunteita opetellaan ja hyväksytään. Terapiassa. Suosittelen.