Lue keskustelun säännöt.
Kenen mielestä ihan _aidosti_ miehen pleikkaripelaaminen on lapsellisempaa kuin naisten harrastukset?
05.04.2017 |
Lasketaan naisen harrastuksiksi vaikka somettaminen, blogittaminen, blogien seuraaminen, TV-sarjojen katselu tai kirjojen lukeminen.
Onko mielestänne pleikkarilla pelien pelaaminen jotenkin huonompi harrastus ja ajanviete?
Kenen mielestä vaikuttaa miehen kunnollisuuteen ja jopa haluttavuuteen jos aikuinen mies pelaa pelikonsolilla?
Kommentit (121)
Tätä ketjua kun lukee niin kyllä sitä ymmärtää miten onnekas on tietyissä asioissa elämän arpajaisissa ollut.
Season journey D3:ssa tosiaan nyt käynnissä samaan aikaan kun tähtäimessä GR70 (ihan hyvin kahdelle vanhukselle, joilla ei ole aikaa pelata kovinkaan paljoa). Vaimoni on muuten synnynnäinen Demon Hunter.
Olemme molemmat aina olleet pelaajia muutenkin (shakki, kortit jne.) Kun aikanaan tutustuimme pelasimme mm. shakkia ja kun olin hävinnyt rökäletappiolla, minulle todettiin aidosti pahoillaan nappuloita satunnaisesti siirtelevän apinankin pelaavan todennäköisesti paremmin, olin myyty. Yksi perheemme tunnuslauseista on: "Jos leikit, niin leiki tosissasi".
Väittäisin, että pari joka leikkii yhdessä on onnellinen yhdessä.
Ja mitä tämä sitten kertoo meidän "lapsellisuudestamme"..? Vaikea sanoa. Olemme onnistuneet kasvattamaan 2 melko täysipäistä lasta ja päältä katsoen puuhaamme niitä samoja asioita kuin muutkin ikäisemme pariskunnat.
Lapsena kuvittelin, että ihminen alkaa ikääntyessään kuunnella humppaa. Vanhettuani tajusin, että humppa oli aikanaan vanhusten nuoruuden musiikkia ja he ovat kuunnelleet sitä aina. Kun minä olen vanhus mummot ja vaarit kuuntelevat metallia ja pelaavat tietokonepelejä.
Avointa mieltä vaan kaikille ja hyvää tulevaa kesää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nih, mun harrastukset on parempii ku sun, sun harrastukset on ihan tyhmii, nih.
Ei siinä pelaamisessa mitään, jos se kestäisi muutaman tunnin kerrallaan, mutta kun pelaamiseen ei riitä edes yksi vuorokausi, niin alkaa olla elämänhallinta hakusessa, eli silloin on lapsellista.
Noinhan se on kuten yllä kirjoitettiin, kuulun sukupolveen jonka elämässä pelaaminen on ollut läsnä lapsesta asti ja tulen pelaamaan niinkauan kun vain pystyn. Aikoihin ei ole kiinnostanut muiden mielipiteet pelaamisestani, se on sitä iänikuista horinaa kuinka joku vajaamielinen yrittää epätoivoisesti todistella olevansa parempi ihminen ja hänen tekemiset ja harrastukset on niin paljon hienompaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei siinä pelaamisessa mitään, jos se kestäisi muutaman tunnin kerrallaan, mutta kun pelaamiseen ei riitä edes yksi vuorokausi, niin alkaa olla elämänhallinta hakusessa, eli silloin on lapsellista.
Mikähän kumma siinä on,että aina pitää esimerkiksi ottaa joku ääripää peliongelmainen. 99 % pelaajista on ihan normaaleja työssä käyviä tai opiskelevia ihmisiä. Ne jotka pelaavat monta vuorokautta putkeen kärsivät todennäköisesti paljon jostain muustakin kuin "väärin valitusta" harrastuksesta.
Tuollaisella periaatteella kaikki lottoamisesta elokuvien katseluun on huono juttu, kun aina joukossa on joku joka tekee sitä liikaa.
Aika harva niistä arvostelijoistakaan harrastaa vain ja ainoastaan kehittäviä, tuottavia ja liikunnallisia harrastuksia. Se ei ihan oikeasti ole tippaakaan kehittävämpää katsoa tv:stä päivittäin Emmerdale ja Salatut elämät tai kirjoitella täällä av:lla. Tai ajaa sillä moottoripyörällä.
Sitä paitsi miksi harrastuksen pitäisi edes olla jotenkin hieno. Saa kai sitä ihminen rentoutua miten haluaa. Vaikka tuijottamalla pari tuntia järven selkää ja tulemalla tyhjin käsin kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pidä noista mitään harrastuksena vaan rentoutumisena, mikä on myös tosi tärkeä juttu varsinkin jos on vaikkapa rankka työ. Kaikista noista löytyy sekä kehittävämpää matskua ja ihan hömppää, kumpikin on ok. Ja kaikki on jees kunhan vaan myös ulkoilee, näkee ihmisiä ja harrastaa jotain liikuntaa.
Naurattaa tää yleistys, että jos pelaa pleikkaria, ei lukisi kirjoja tai olisi muuten vaan nolla-aivo. Meillä molemmat pelaa, mutta sen lisäksi katsellaan dokkareita ja luetaan (esim. Richard Dawkinsia paljon). Minä maalaan ja piirrän käsin/tietokoneella sekä kirjoitan englanniksi scifi-kirjaa. Mies taas soittaa kitaraa ja kuuluu bändiin.
Pleikkarin pelaaminen ei sulje pois muuta tekemistä. Itse pidän siitä, että pelit inspiroivat, ovat interaktiivisia elokuvia ja näyttävät niin kauniilta. Jopa joku räiskintä esim Battlefield näyttää nykygrafiikalla tosi hienolta.
Haaveeni olisi joskus olla pelisuunnittelija/konseptitaiteilija.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
m85 kirjoitti:
Pleikkarilla pelaaminen nyt on nössöille, kunnon mies pelaa pcllä!:)
Sanotaannäin että pelaaminen on aina parempi kuin kännääminen ja aineiden vetäminen....
Nörtit pelaa pc:llä :)
Vierailija kirjoitti:
Pidän pelaamista lapsellisena, oli pelaaja sitten nainen tai mies. Blogin pitäminen on sentään tekstin ja kuvan tuottamista, editointia, sommittelua, ja hyvässä blogissa jopa kaunokirjallista tai informatiivista. Pelaaminen on ainoastaan passiivista viihdettä, ruudun tuijotusta, nappuloiden hakkaamista, ja satunnaista päättelyä. No reaktionopeus siinä ehkä voi kehittyä, mutta mitä hyötyä siitä on.
Huomaa ettet ole paljon pelejä pelannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset unohtaa pelien sosiaalisen aspektin, pelaaminen on nykyään todella sosiaalista muiden kanssa yhdessä tekemistä, puhutaan paskaa jne. Musa soi luureissa, nauretaan ja heitetään vitsiä.
Riippuu siitä, kauan ko "harrastukseen" kuluu aikaa. Jos se on pois lapsilta ja parisuhteelta ja kodinhoidolta, niin takaisin poikamiesboksiin hei vaan, mun puolesta.
Mutta jos pelaaminen on hallittua, pari tuntia max silloin tällöin, niin hyväksyn. Kaikkien harrastuksien ei tarvitse olla tuottavaa/kehittävää, vaan myös näitä aivot narikkaan -aktiviteetteja tarvitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä ikäiset naiset pitävät videopelien pelaamista lapsellisena? Minä olen 28v ja pelaan itsekin... Harrastan myös liikuntaa, kirjoja, käsitöitä. Luen blogeja, lehtiä, seuraan maailman menoa. Olen korkeasti koulutettu, samoin on cs:ää pelaava mieheni. Pleikkarilla pelaa vain harvoin. Missä iässä videopelien pelaaminen pitäisi lopettaa? Isänikin pelaa, samoin appeni.
Tähän mennessä en ole tavannut ketään, joka ihmettelisi minun pelaamistani.
En kyllä todellakaan ymmärrä, miksi se pelaaminen olisi lapsellista. Olin 18v. kun ostin ensimmäisellä vakityöpaikkani palkalla nintendon ja pelejä, ja eikös äitini rynnännyt valittamaan siitä. "Aikuinen ihminen, ja tommoseen tuhlaat rahojas! Eikö yhtään hävetä, kun kaverit nauraa sulle kun pelailet niin kuin lapset?! Naiset ei pelaile!". Tuntui oudolta, että äidillä oli niinkin aggressiivinen fiilis pelaamiseen, koska olihan hänkin pelannut eri pelejä kanssamme, kun olimme lapsia. Ilmeisesti aikuisiällä pelaaminen oli hänestä noloa.
En ole silti luopunut pelaamisesta, enkä luovu. Miehenikin pelaa ja se yhdistää meitä. Äitini istuttelee turhia kukkia ja käy nypläystunneilla, miten se muka on jotenkin parempaa tai hyödyllisempää?
Eilen keppihevosharrastuskeskustelussa joku sanoikin, että monet harrastukset ovat todella joutavia, kun oikein ajattelee. Esim. Golf, jossa lykitään palloa kepeillä reikään tai jääkiekko, jossa porukka luistelee kumilimpun perässä kepeillä huitoen ja toisiaan tönien. Pointti onkin rentoutua ja pitää hauskaa, ei olla jotenkin hyödyksi.
N24
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Wanha datakääpä kirjoitti:
Tätä ketjua kun lukee niin kyllä sitä ymmärtää miten onnekas on tietyissä asioissa elämän arpajaisissa ollut.
Season journey D3:ssa tosiaan nyt käynnissä samaan aikaan kun tähtäimessä GR70 (ihan hyvin kahdelle vanhukselle, joilla ei ole aikaa pelata kovinkaan paljoa). Vaimoni on muuten synnynnäinen Demon Hunter.
Olemme molemmat aina olleet pelaajia muutenkin (shakki, kortit jne.) Kun aikanaan tutustuimme pelasimme mm. shakkia ja kun olin hävinnyt rökäletappiolla, minulle todettiin aidosti pahoillaan nappuloita satunnaisesti siirtelevän apinankin pelaavan todennäköisesti paremmin, olin myyty. Yksi perheemme tunnuslauseista on: "Jos leikit, niin leiki tosissasi".
Väittäisin, että pari joka leikkii yhdessä on onnellinen yhdessä.
Ja mitä tämä sitten kertoo meidän "lapsellisuudestamme"..? Vaikea sanoa. Olemme onnistuneet kasvattamaan 2 melko täysipäistä lasta ja päältä katsoen puuhaamme niitä samoja asioita kuin muutkin ikäisemme pariskunnat.
Lapsena kuvittelin, että ihminen alkaa ikääntyessään kuunnella humppaa. Vanhettuani tajusin, että humppa oli aikanaan vanhusten nuoruuden musiikkia ja he ovat kuunnelleet sitä aina. Kun minä olen vanhus mummot ja vaarit kuuntelevat metallia ja pelaavat tietokonepelejä.
Avointa mieltä vaan kaikille ja hyvää tulevaa kesää!
Mäki pelaan D3! Jo 2 seasonista asti :)
N24
Mukavaa kun naiset ja tytötkin pelaa enemmän nykyään, tosi kiva pelata joku peli ja seikkailu yhdessä läpi esim. Ei aina tarvitse leffoja katsoa.
Vierailija kirjoitti:
yhdessä tekemistä, puhutaan paskaa jne. Musa soi luureissa, nauretaan ja heitetään vitsiä.
Ja tämäkö tekee siitä jotenkin fiksumpaa vai? Kuulostaa typerältä minusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
yhdessä tekemistä, puhutaan paskaa jne. Musa soi luureissa, nauretaan ja heitetään vitsiä.
Ja tämäkö tekee siitä jotenkin fiksumpaa vai? Kuulostaa typerältä minusta.
Miksi sen pitäisi olla fiksua, en tajua koko kysymystä. Se on vain hengailua, rentoutumista hyvässä seurassa. Jos ihminen vaikka soittaa sinulle tai tulee kahville onko teidän päämäärä olla "fiksuja" ja yrittää keksiä lääke syöpään vai oletteko te vaan ja juttelette niitä näitä, kun tuo ei eroa mitenkään pelaamisen kautta tapahtuvalla hengailulta.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä todellakaan ymmärrä, miksi se pelaaminen olisi lapsellista. Olin 18v. kun ostin ensimmäisellä vakityöpaikkani palkalla nintendon ja pelejä, ja eikös äitini rynnännyt valittamaan siitä. "Aikuinen ihminen, ja tommoseen tuhlaat rahojas! Eikö yhtään hävetä, kun kaverit nauraa sulle kun pelailet niin kuin lapset?! Naiset ei pelaile!". Tuntui oudolta, että äidillä oli niinkin aggressiivinen fiilis pelaamiseen, koska olihan hänkin pelannut eri pelejä kanssamme, kun olimme lapsia. Ilmeisesti aikuisiällä pelaaminen oli hänestä noloa.
En ole silti luopunut pelaamisesta, enkä luovu. Miehenikin pelaa ja se yhdistää meitä. Äitini istuttelee turhia kukkia ja käy nypläystunneilla, miten se muka on jotenkin parempaa tai hyödyllisempää?
Eilen keppihevosharrastuskeskustelussa joku sanoikin, että monet harrastukset ovat todella joutavia, kun oikein ajattelee. Esim. Golf, jossa lykitään palloa kepeillä reikään tai jääkiekko, jossa porukka luistelee kumilimpun perässä kepeillä huitoen ja toisiaan tönien. Pointti onkin rentoutua ja pitää hauskaa, ei olla jotenkin hyödyksi.
N24
No mun äiti on onnistunut haukkumaan käytännöissä kaikki mun harrastukset ajanmittaan. Pelaaminen tottakai on ollut äärimmäisen lapsellista. Kuten myös kirjeiden kirjoittaminen, askartelu sen kaikissa muodoissa jne. Kävelylenkitkin on turhia, jos ei samalla vähintään kerää sieniä tai raahaa keppejä kuten lukemattomat muut keppikävelijät. Lukeminen on muuten hyvä harrastus, paitsi että luen tietysti vääriä kirjoja.
Sama ihminen nykyään itse harrastaa kaikenmaailman tavaroiden tuunausta, mutta sehän on ihan eri juttu kuin mun askartelu, tuunaus kun on ollutkin nykyään enemmän muotia ja muutkin arvokkaat ihmiset tekevät sitä.
Varsinainen ongelma siis on ollu se, että noiden harrastusten olisi aina pitänyt olla sellaisia mitkä juuri sillä hetkellä ovat sosiaalisesti hyväksyttävä ja cooleja (vaikka tietenkään äitini ei tuollaista sanaa käytä). Harrastukset ovat suorittamista ja niiden tulee olla sellaisiakin, joista voisi keskustella vaikka kunnanjohtajan vaimon kanssa jos häneen sattuisi törmäämään. Vähän kuin arkipäiväisempi maalaisversio Hyacinthista.
Joku omituinen lyttäyshalu tuntuu myös ajoittain nostavan päätään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä todellakaan ymmärrä, miksi se pelaaminen olisi lapsellista. Olin 18v. kun ostin ensimmäisellä vakityöpaikkani palkalla nintendon ja pelejä, ja eikös äitini rynnännyt valittamaan siitä. "Aikuinen ihminen, ja tommoseen tuhlaat rahojas! Eikö yhtään hävetä, kun kaverit nauraa sulle kun pelailet niin kuin lapset?! Naiset ei pelaile!". Tuntui oudolta, että äidillä oli niinkin aggressiivinen fiilis pelaamiseen, koska olihan hänkin pelannut eri pelejä kanssamme, kun olimme lapsia. Ilmeisesti aikuisiällä pelaaminen oli hänestä noloa.
En ole silti luopunut pelaamisesta, enkä luovu. Miehenikin pelaa ja se yhdistää meitä. Äitini istuttelee turhia kukkia ja käy nypläystunneilla, miten se muka on jotenkin parempaa tai hyödyllisempää?
Eilen keppihevosharrastuskeskustelussa joku sanoikin, että monet harrastukset ovat todella joutavia, kun oikein ajattelee. Esim. Golf, jossa lykitään palloa kepeillä reikään tai jääkiekko, jossa porukka luistelee kumilimpun perässä kepeillä huitoen ja toisiaan tönien. Pointti onkin rentoutua ja pitää hauskaa, ei olla jotenkin hyödyksi.
N24
No mun äiti on onnistunut haukkumaan käytännöissä kaikki mun harrastukset ajanmittaan. Pelaaminen tottakai on ollut äärimmäisen lapsellista. Kuten myös kirjeiden kirjoittaminen, askartelu sen kaikissa muodoissa jne. Kävelylenkitkin on turhia, jos ei samalla vähintään kerää sieniä tai raahaa keppejä kuten lukemattomat muut keppikävelijät. Lukeminen on muuten hyvä harrastus, paitsi että luen tietysti vääriä kirjoja.
Sama ihminen nykyään itse harrastaa kaikenmaailman tavaroiden tuunausta, mutta sehän on ihan eri juttu kuin mun askartelu, tuunaus kun on ollutkin nykyään enemmän muotia ja muutkin arvokkaat ihmiset tekevät sitä.
Varsinainen ongelma siis on ollu se, että noiden harrastusten olisi aina pitänyt olla sellaisia mitkä juuri sillä hetkellä ovat sosiaalisesti hyväksyttävä ja cooleja (vaikka tietenkään äitini ei tuollaista sanaa käytä). Harrastukset ovat suorittamista ja niiden tulee olla sellaisiakin, joista voisi keskustella vaikka kunnanjohtajan vaimon kanssa jos häneen sattuisi törmäämään. Vähän kuin arkipäiväisempi maalaisversio Hyacinthista.
Joku omituinen lyttäyshalu tuntuu myös ajoittain nostavan päätään.
Tuo tuntuu olevan se isoin ongelma joillakin, elämä on pelkkää suorittamista, kaikki tekemisen paremmuus ja tärkeys mitataan sosiaalisesti hyväksytyllä statusmittarilla päämääränä olla parempi ihminen kuin ne muut.
Ihanko oikeasti täällä ollaan enimmäkseen sitä mieltä että miehen pleikkarin pelaaminen on jotenkin hieno harrastus? Siis mikäs siinä jos tykkää, mutta minä en ottaisi mitään peliriippuvaista miestä. Aina sama virsi, sellainen mies ei saa mitään tehtyä kun "pelaan enää tämän pelin, sitten lopetan".
Mielestäni blogin kirjoittaminen tms on paljon parempi harrastus, siinä sentään tehdään jotain luovaa (valokuvaus, kirjoittaminen jne) eikä mössöytetä aivoja jollain typerillä peleillä.