Kertokaa pelottavin/erikoisin/selittämättömin kokemuksenne!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olin lukiossa niin yhtenä päivänä näkökykyni sumeni täysin ja lähdin kotiin.

Näin on tapahtunut vain kerran 31 vuotiaan elämäni aikana ja joskus ihmettelen mikä tuon aiheutti, mitään päänsärkyä/migreeniä ei ole koskaan ollut. Ei ollut myöskään mikään jännitykseen tai ahdistukseen liittyvä.

Näkökyky palautui normaaliksi myöhemmin. Suhteellisen jännä ja selittämätön kokemus.

Itselleni kävi melkein sama kun olin ala-asteella! Istuin tunnilla ja mulla yhtäkkiä alkoi silmissä väristä jotenkin tosi oudosti niin etten nähnyt mitään. Onneksi meni melko nopeasti ohi kyllä säikähdin:D

Tia kohtaus joka menee ohi itsestään. Ennakoi että Vuoden sisällä saat ison aivotapahtuman jos et mene hoitoon heti. Nyt tiedät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olin lukiossa niin yhtenä päivänä näkökykyni sumeni täysin ja lähdin kotiin.

Näin on tapahtunut vain kerran 31 vuotiaan elämäni aikana ja joskus ihmettelen mikä tuon aiheutti, mitään päänsärkyä/migreeniä ei ole koskaan ollut. Ei ollut myöskään mikään jännitykseen tai ahdistukseen liittyvä.

Näkökyky palautui normaaliksi myöhemmin. Suhteellisen jännä ja selittämätön kokemus.

tyypillinen TIA kohtaus, eli aivoverenkiertohäiriö. Olisi heti pitänyt mennä ensiapuun soittaa 112 ja liuotushoidot aloittaa. Näkö palautuukin yleensä itsestän muutamassa minuutissa. Ennakoi yleensä tulevaa isoa aivohalvausta tai sydäriä. Mene nyt edes hoitoon, marevanit siihen.

Minulla hävisi 2v sitten hetkeksi näkö molemmista silmistä. Päivystyksessä raapivat päitään, mistään TIASTA ei puhuttu.. vuoden juoksin silmäpolilla turhissa tutkimuksissa.

Me asumme vanhassa talossa. Minä ja lapset usein kuulemme, kun ulko-ovellemme koputetaan. Ja kun joku menee avaamaan ovea, ketään ei näy. Ulko-oveltamme näkee kauas, ei kerkiäisi pakoon kukaan siinä ajassa. Silloin kun mies on kotona, tätä ei tapahdu.

Kaksi vuotta sitten pitkäaikainen työkaverini kuoli äkillisesti. Jäimme työporukan kanssa samalla viikolla töiden jälkeen juttelemaan niitä näitä ja työpaikan auki olevasta ikkunasta lensi lintu sisään. Lintu lenteli hetken huoneessa ja sitten lensi takaisin ulos. Työkaverini sukunimi oli sama kun mikä lintu se oli ja ajattelimme, että hän tuli hyvästelemään työpaikan ja meidät.

Vierailija kirjoitti:

Mummuni oli vakavasti sairas, yli 90-vuotias. Itse olin tuolloin 4-vuotias. Sanoin äidilleni "Ensi yönä Ellen pääsee taivaaseen" ja sinä yönä mummi kuoli. Saattoi toki olla lapsen höpinöitä, mutta kuitenkin...

Minulla vähän samanlainen tarina. Menee tosin vähän aiheen vierestä, koska ei tapahtunut minulle, mutta minun suvussani kuitenkin:

Isoisovanhempieni luona oli kerran (joskus 1900-luvun alkupuolella) käynyt joku kulkukauppias, joita siihen aikaan taloissa kiersi. Kauppiaalla oli ollut myytävänä lasten kuvaraamattuja, ja isovaarini oli ostanut sellaisen nuorimmalle tytölleen, kun tyttö (en muista nimeä) oli sellaista halunnut. Isovaarini oli sitten meinannut saman tien lähteä ulos metsätöihin, mutta tyttö oli pyytänyt, että älä mene vielä, jää vähäksi aikaa lukemaan kuvaraamattua. Isovaarini oli jäänyt ja olivat katselleet yhdessä tytön kanssa jotain kuvaa, jossa oli ollut taivas ja enkeleitä. Tyttö oli osoittanut kuvaa ja todennut: "kohta minäkin olen tuolla". Isovaarini oli vain tuumannut, että lapsen höpinöitä ja lähtenyt heti kohta ulos metsätöihin. Hädin tuskin oli kerennyt metsälle asti, kun joku naapuri oli juossut perään, että tule äkkiä takaisin kotiin, tyttösi on saanut kynttilästä tulen vaatteisiinsa. Tyttö oli palanut niin pahoin, että kuoli siihen.

Eräs Ville yllytti ihmisiä laittomuuksiin, jossa häiritään viranomaisten työtä. Tuo mies on vaarallinen lietsoja!!!!!!

Tämä on vaikea selittää, mutta kokeilen.

Yhtenä iltana mua masenti ja ahdisti ihan hirveästi ja tuntui etten jaksa enää elää. Tätä oli jatkunut koko päivän ja illalla paheni entisestään. Mulla oli tuolloin tapana toivoa/rukoilla isäni apua, joka on siis kuollut. Se toi tietynlaista turvaa, kun sain pyytää apua häneltä vain ajatuksen voimalla. Taisin vielä toivoa hyvää myös mun kaikille läheisille.

Sitten yhtä-äkkiä mut alkoi täyttää ihan tajuton hyvän olon tunne, joka vaan yltyi ja yltyi. En oo koskaan ennen sitä kokenut vastaavaa enkä sen jälkeenkään enkä osaa sitä oikein kuvaillakkaan. Tuli vaan sellainen olo että kaikki on hyvin ja kaikki järjestyy potenssiin 100. Yritin sit selittää samaan aikaan tuota tunnetta mun kavereille ja yksi niistä oli kokenut samaan aikaan täysin saman fiiliksen. Hän oli myös siis ollut allapäin ennen tuota superonnen tunnetta. Oltiin molemmat ihan hysteerisia kun puhuttiin puhelimessa. Se tunne oli vaan jotenki niin uskomaton.

En tiedä mitä tämä oli, mut muistan sen edelleen niin selvästi.

Eräs läheiseni kuoli äkillisesti. Samana päivänä olohuoneen ikkunalaudalle lensi talitintti ja alkoi nokallaan koputtelemaan ikkunaa. Tuo sama lintu palasi koputtelemaan joka päivä hautajaisiin saakka. Koskaan aiemmin ei ole kukaan käynyt koputtelemassa eikä hautajaisten jälkeen ole lintua näkynyt.

Voihan tuolle joku luonnollinenkin selitys löytyä mutta mä haluan uskoa että tuolla linnulla oli jokin yhteys läheiseni kuolemaan. Ikäänkuin se olisi tuonut viestiä tai toivoa minulle vaikealla hetkellä.

Vierailija kirjoitti:

En usko yliluonnolliseen ja olen ateisti, mutta kerran ole matkustanut linja-autolla, jota ei ole ollut vuosikymmeniin olemassakaan, reitillä jota aikanaan ajoivat. Koulussa kaikki ihmettelivät millä bussilla pääsin kun myöhästyin kasin linkusta matkaa 85 km amikselle. Linkku oli ikivanha ja kyydissä lapsia paljon. Minun ei tarvinut maksaa, vaikka bussikorttini ei käynytkään. Mukava kuski vei koulun pihalle asti ja luokkalaiset näkivät ikkunasta kun hyppäsin bussista.

Sovittiin samalta suunnalta kulkevien tyttöjen kanssa, että aletaan kulkea sillä bussilla aina ysin päivinä, koska meidän normaali linkku kulki vain kasiksi ja kympiksi. Eipä se linkku ikinä enää tullut, eikä netistä löytynyt juuri mitään tietoa. Tästä on pian 10v, mutta ikuieestituon päivän muistan.

no höpö höpö, nää vanhat bussit yleesnä kuuluu joillekkin urheiluseuroille, tms, jotka on tilausajossa menossa jonnekkin urheilukisoihin. Pentuna olin mukana monella. Ovat ottaneet sinut vaan kyytiin :)

Muutimme sata vuotta vanhaan kerrostaloon asumaan. Yhtenä yönä 5-vuotias tyttäremme heräsi itkien ja sanoi nähneensä miten vanha setä tuli ko. palvelijanhuoneen ovesta sisään, kulki halki huoneen ja katosi vastakkaisen puolen seinään. Sedällä oli kävelykeppi. 

No me vanhemmat otimme asian lähinnä lapsen painajaisunina ja sanoimme, että oli unta vain. Kun myöhemmin menimme katsomaan asuntoomme kuuluvaa vinttikoppia, huomasimme kopin perimmäisessä nurkassa - mitäpä muutakaan kuin kaksi vanhaa kävelykeppiä! Toisessa hopeanvärinen koiranpää ja toinen oli joku ylioppilaiden juhlakeppi. Kyllähän sitä tuli hieman kylmiä väreitä...

Käviköhän entinen asukki katsomassa, keitä hänen asuntoonsa on muuttanut? Huoneistossa on todella hyvä tunnelma, eli oletan kävijän olleen ihan kiva veikkonen. 

Mun isoäitini kuoli reilu 10 vuotta sitten, kun olin parikymppinen. Mä olin viettänyt aina kaikki lomani mummolassa ja ajokortin ajettuani ajoin sinne todella usein. Olin taas kerran mummon luona useamman yön peräkkäin ja kun lähdön hetki tuli, me halattiin monesti ja luvattiin soitella ja lupasin tulla pian taas käymään. Lähdin ajamaan ja katsoin taustapeilistä perääni vilkuttavaa mummoa, vilkutin takaisin ja yhtäkkiä purskahdin itkemään hysteerisesti. Itkin miltei koko matkan vanhempieni luokse eli noin 40 minuuttia. Yritin rauhoitella itseäni ja hoin, että ei ole mitään hätää, mummolla ei ole mitään hätää ja voin soittaa mummolle kun pääsen kotiin. Rauhoituin ennen perille pääsyä ja soitin mummolle. Tämä oli viimeinen kerta kun näin mummoni elossa, hän kuoli alle viikko tästä. En yleensä ole mitenkään yltiö tunteellinen ihminen ja siksi on vähän ihmetyttänyt todella voimakas reaktioni tuolloin, etenkin kun mitään syytä itkulle ei ollut ja mummo oli loppuun asti ihan rautaisessa kunnossa.

Outo sattuma teinivuosiltani. Vaarini oli kuollut muutama päivä aiemmin ja äitini oli mennyt käymään kotonaan oman äitinsä luona. He olivat menossa ko. päivänä hankkimaan arkkua. Minä olin koulussa jollakin tunnilla ja siinä samalla opettajaa kuunnellessani piirtelin mitään ajattelematta vihkon reunaan juoksevan koiran koristekuviota.

Kun tuli vaarin hautajaiset, katsoin arkun kuviointia. Siinä oli tuo sama kreikkalainen koristekuvio. Olin aika yllättynyt, koska en tosiaankaan voinut tietää, millaisia arkkuja he tuolloin katselivat tahollaan.

Onkohan nuorena jotenkin herkempi vastaanottamaan henkisiä viestejä? Mietin vain, että minulla oli joskus teininä enemmänkin erilaisia enneunia ja jotenkin tiesin asioita ennalta. Nyt keski-ikäisenä en niinkään. Kiire vie voimat :-)

Minun eksäni/hyvä ystäväni oli lähtenyt oman kätensä kautta ja kuulin asiasta yhteiseltä tutultamme.

Illalla nukkumaan mennessä minulle tuli hyvin vahva olo siitä, että samassa huoneessa oli yht'äkkiä joku. Tuli sellainen olo, että surullinen sielu oli tullut minua tervehtimään. Outo, lohduton, mutta ei uhkaava olo.

Sillä hetkellä minun lemmikkikanini sai täydet hepulit; alkoi kanien tavoin rummuttaa takajalalla varoitusta ja juoksi ihan paniikissa häkkiään ympäri. Ei ollut tehnyt koskaan aiemmin niin.

Sitten sanoin, että -"Jukka", mitä sä menit tekemään? On kiva kun tulit käymään, mutta mene nyt pois, elukka pelkää. Tuu käymään joskus toiste. Mulla tulee iso ikävä sua.-

Sitten tämä olo meni pois ja kaninikin rauhoittui taas normaaliksi - eikä saanut koskaan enää moisia hepuleita. Ikävä tuli tosiaan kova ja vielä kymmenen vuoden jälkeenkin on ikävä. Edelleen toisinaan minulle tulee hyvin vahva olo, että eksä tulee toisinaan minua katsomaan, että onhan kaikki ok.

Olin kerran vieraalla paikkakunnalla apteekissa ostamassa lääkkeitä, kun farmaseutti alkoi kyselemään, olenko Marja-Liisan tytär. Vastasin hämmentyneenä, että en. Farmaseuttikin vaikutti yhtä hämmentyneenä ja sanoi, että näytin ihan Marja-Liisalta ja hän oli varma sukulaisuudesta ja ihmetteli vielä useaan otteeseen, etten ollutkaan sukua. Kyseinen Marja-Liisa oli jo kuollut. Itse en edes tunne ketään Marja-Liisaa. Tapaus jäi mieleen jotenkin epätodellisena. Ilmeisesti minulla on tai on ollut kaksoisolento.

No tää ei ole tämmöinen kummitustarina, mutta outo juttu kuitenkin. Olin iltasella kävelyllä metsäisellä tiellä, ja tulin ladon kohdalle. Yhtäkkiä huomasin, että ladon päätyseinään oven yläpuolelle kohdistuu punainen valo, siis sellainen, joka tulee esim. laserkynästä. Latoa vastapäätä on metsäinen rinne, joka muuttuu ylempänä kallioksi. Siellä ei näkynyt ketään.

Ihmisasutukseen on sieltä aika paljon matkaa. 

Vierailija kirjoitti:

No tämä ei ole mikään kokemus, mutta äidiltäni kuoli tapaturmaisesti sisko(tästä aikaa yli 20 vuotta). Outoa tästä tekee sen, että minulla on tasan sama syntymäpäivä kuin tällä kuolleella siskolla. Voihan se olla sattumaa, mutta mikä todennäköisyys?

Kaverini on syntynyt samana päivänä kuin isosiskonsa. Heillä on ikäeroa 3 vuotta. 

Näin unta, jossa olimme mummon asunnolla, minä, äitini, kaksi hänen siskoaan ja minun sisko. Mummo makasi omassa sängyssään sievä mekko päällänsä, hiukset kauniisti ja korut kaulassa ja korvissa. Ja me muut tyhjensimme mummon tavaroita säkkeihin.

Pari viikkoa tästä unesta mummo kuoli.

Toinen tapaus oli kun näin unta, että isäni oli kaatunut kotonaan ja oli tajuton. Polvistuin siihen lattialle isän viereen ja sanoin että älä isä vielä kuole. Oudon tapauksesta tekee se, että isä oli tosiaankin kaatunut ja oli ollut tajuttomana. Hän virkosi siihen kun kuuli minun sanovan, älä isä vielä kuole.

Vierailija kirjoitti:

Ei tämä nyt yliluonnollista ole, mutta outoa. Olin menossa nukkumaan, siis makasin sängyssä peiton alla, aikomuksenani nukahtaa. Yhtäkkiä korvissa kuului kova humahdus/tömäys, ja näin erikoisen keltaisen valoräjähdyksen. Ääni oli siis todella kova, ja tuntui oudolta päässä/koko kehossa. Ajattelin siinä että katkeskohan päästä joku verisuoni tms, pelästyin hieman. Omituinen tapaus vaan.

Mulle käynyt samoin! Aamulla nousin sängystä ja päässä kuului kova pamaus. Näkö pimeni samalla. Säikähdin aika paljon ja ajattelin että no niin, nyt katkesi verisuoni. Näkö kuitenkin palasi pian normaaliksi eikä mitään outoa enää sen jälkeen.

Vieläkin ihmettelen, että mitä tuo oli.

Vierailija kirjoitti:

Mummuni oli vakavasti sairas, yli 90-vuotias. Itse olin tuolloin 4-vuotias. Sanoin äidilleni "Ensi yönä Ellen pääsee taivaaseen" ja sinä yönä mummi kuoli. Saattoi toki olla lapsen höpinöitä, mutta kuitenkin...

Vähän sama kokemus minulla. Menimme äitini kanssa tervehtimään hänen isovanhempiaan, jotka olivat jo yli 80 v. Istuin siinä heidän tuvassaan ja totesin:"Te olette niin vanhoja, että kohta te kuolette." Johon vanha mummu totesi naurahtaen, että:"Ei, Liisa, ei me vielä taideta." 

Meni puoli vuotta ja tämä mummu kuoli. Tästä meni puoli vuotta, niin tämä pappakin kuoli. Lapsen höpinöitä? Itse kyllä mietin jälkikäteen pöyristyneenä, että olinpas töykeä lapsivieras :-D

Vierailija kirjoitti:

Psykoottisia ihmisiä täällä :D

Minä olen kokenut aika monta erikoista juttua ja olen päästäni täysin terve ihminen, tieteellisesti koulutettukin.

Juuri sinunkaltaistesi takia en uskalla kertoa niistä. Minusta näitäkin asioita voisi tutkia ja niistä pitäisi pystyä puhumaan ääneen ilman, että joku tuomitsee. Mikä sinun ongelmasi on, pelkoko?