Kertokaa pelottavin/erikoisin/selittämättömin kokemuksenne!

Muistan kun minun mummuni kertoi minulle, kuinka heitä oli 1940-luvulla  tulossa tansseista kesäyönä viiden nuoren porukka. He kävelivät hiekkatietä rinnakkain, kolme tyttöä ja kaksi poikaa, pojat taluttivat polkupyöriään. Heitä vastaan tuli tuttu nuori mies fillarillaan ja he tervehtivät ja väistivät tulijaa. Tämä ei sanonut mitään, vaan ajoi heidän ohitseen. Kun he kääntyivät katsomaan hänen peräänsä, tämä oli kadonnut. He ihmettelivät, miten ja minne niin pian voi kadota. Pyörän jäljet katosivat tiestä siinä kohdassa, missä hän heidät ohitti.

Tuolla viikolla tuli viesti, että ko. poika oli kuollut keuhkotautiin. Eli he olivat nähneet kai aaveen.

Vierailija kirjoitti:

Kävin allergioitteni takia vyöhyketerapeutilla, joka siis hoitaa asiakkaitaan painelemalla kehon akupunktiopisteitä. Hoidosta oli minulle selkeästi hyötyä, ja kävin tällä n. 6-kymppisellä naisella useita kertoja. Hän piti "vastaanottoaan" kotonaan, ja aina ennen hoitoa kävimme läpi kuulumiseni, ts. kuinka olen voinut, mitä oikeita on ollut, olenko joutunut stressaamaan asioita jne. eli asioita jotka voivat vaikuttaa hyvinvontiini. Hoitaja oli hyvin empaattisen oloinen ihminen ja sen henkinen, että varmaan joskus menneisyydessä hän olisi ollut ns. "kylän parantajaeukko" tms. jolta yhteisön jäsenet olisivat hakeneet rohtoja ja neuvoja vaivoihinsa. Tällä vyöhyketerapeutilla oli kodissaan myös kissa, joka kävi toisinaan tervehtimässä nuuskien ja puskien vyöhyketerapeutin kotona käyviä ihmisiä. Erään kerran, kun minulla oli sattui olemaan paljon huolia meni terapeutti käymään vessassa tms. ennen varsinaisen hoitoni aloittamista, ilmestyi tuo kissa tuolini viereen lattialle istumaan. Se ei nuuskinut minua tai yrittänyt ottaa mitään fyysistä kontaktia, vain istui hiljaa paikallaan ja tuijotti minua silmiin. Minulle tuli jotenkin sellainen olo, että tuo kissa ei ole pelkkä kissa. Aivan absurdi ajatus, mutta sanoin sen ihan kissalle ääneen: "Sinä taidat olla muutakin kuin vain kissa?". Kissa istui vieressäni katsoen minuun niin kauan kunnes vyöhyketerapeutti tuli takaisin hoitohuoneeseen. Mitään varsinaista outoa ei tapahtunut, mutta minulle jäi mieleen tuo erityinen yhteyden kokeminen eläimen kanssa.

Voi, tuli ikävä viisi vuotta sitten kuollutta kissaani. Tuo kertomuksesi kissan hiljainen tuijotus toi muistoja mieleen.

Minulla on ollut elämäni aikana useita kissoja, mutta juuri tämä yksi on jäänyt syvästi mieleeni. Se oli jotenkin erilainen. Ja kun se kuoli äkillisesti synnynnäiseen maksasairauteen, en ole voinut ottaa enää ainuttakaan kissaa.

Tällä kissalla oli tapana välillä pysähtyä hiljaa tuijottamaan ihmisiä. Vaiko hän oli eläväinen tyyppi niin se pitkä tuijottaminen täysin pysähtyneenä, ihmetytti minua ja monia muita.

Ystäväni kerran sanoi, että tuo kissa on erikoinen. Siitä tulee mieleen elokuvista klassinen muotokuvamaalaus, jonka silmänreijistä katsoo joku. Kuva on paikallaan, vain silmät seuraavat.

Kummallinen ja hyvin rakastava kissa, mutta olen ajatellut että ehkä sillä oli "tuijotushetkellä" kipuja tai jotain vaivoja, mikä johtui etenevästä sairaudesta.

Sain tämän kissan aikuisena eräästä kodista ja se ehti elää kanssani vain muutaman vuoden. Tuo lyhyt aika jätti minuun ihmeellisen kaipauksen.

Isäni oli kuollut, ja olimme koko päivän järjestelleet asioita.  Illalla, kun vihdoin tulimme kotiin ja astuin ulos autosta, oli taivas ihan täynnä tähtiä ja pohjoisen taivaalle syttyivät vielä revontulet.  Tuli huikea tunne, että taivaassa on juhlat isän tulon kunniaksi ja kaikki valot on sytytetty.

Ajoin kyläraittia ja näin pienen ehkä ekaluokkalaisen tytön hypähtelevän samaan suuntaan viereistä jalkakäytävää. Olin saavuttamassa tyttöä kun hän äkkiä kääntyi poikki tien katsomatta tuleeko autoja. En tiedä ehdinkö nostaa edes jalkaa jarrulle kun tyttö pysähtyi kuin seinään kohdallani. Ihan kuin joku olisi ottanut häntä tiukasti olkapäistä. Tyttö pelästyi kovin ja purskahti itkemään kun tajusi miten lähellä törmäys oli. Tämä tapaus sai minut uskomaan enkeleihin.

Lisää näitä!

No tää ei o kovin kummonen, mutta oon pari kertaa ollu niin keskittyny kännykkääni, et en oo kattonu mihin kuljen, mut sit jotenki kumminki oo osannu nostaa katseen just ennen ku törmäsin lyhtypylvääseen tai jäin pyörän alle.

Vierailija kirjoitti:

5 vuotta sitten (13v) olin kolmen kaverini kanssa yhden kaverini kotona. Kaverin koti oli maaseudulla, jossa lähin naapuri oli 3km päässä. Kotiin kuului pieni mökki, joka oli siis erillinen päärakennuksesta. Me olimme majoittuneet sinne pieneen takapihamökkiin. Päätimme soittaa pilapuheluita esittäen olevamme jotain puhelinmyyjiä. Laitoin kännykkäni numeron salaiseksi ja näppäilimme puhelimeen numerot täysin sattumanvaraisesti. Olimme soittaneet muutaman puhelun ja ne mene ihan täydestä.

Yhdessä vaiheessa puhelimeen vastasi (todennäköisesti vanha) nainen. Puhelin oli kaiuttimella ja vain minä ehdin sanoa "Hyvää iltaa!" kunnes nainen vastasi puhelimeen "No hei tytöt, mites teiän ilta on mennyt?". Nainen ei ollut kenellekkään meistä tuttu ja hän ei mitenkään voinut tietää olevamme tyttöporukka viettämässä hauskaa iltaa yhdessä. Panikoimme ja nopeasti suljimme puhelimen. 

En vieläkään pysty käsittämään miten tuo nainen osasi vastata noin sujuvasti. Jotain outoa tässä on....

hyiii, ihan kamala!

uppp

Vierailija kirjoitti:

Ei tämä ole mitään kauhean jännää, mutta muistui mieleeni kun vuosia sitten tyhjensin kauppakassia pöydälle. Yksi 1,5 litran maitotölkki oli ylösalaisin pöydällä, jäätiin miehen kanssa sitä ihmettelemään että eihän toi voi olla mahdollista.

Siis tämä tapaus on ihan loistava! Kiitos nauruista!

Meillä oli serkun kanssa kahvilatreffit. Kerroin hänelle että olin nähnyt unta, jossa hän ja miehensä kävelevät keväällä kun puissa on silmut ja työntävät vauvanvaunuja, joissa nukkuu kultakiharainen poika. Serkku oli vähän oudon näköinen, mutta asia selvisi. Hän oli tehnyt edellisenä yönä kotonaan positiivisen raskaustestin!

Tosiaan, vaalea poika syntyikin seuraavana keväänä.

Varmaan tunnistaa mut tästä tarinasta, terkkuja :-D

Lisää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

5 vuotta sitten (13v) olin kolmen kaverini kanssa yhden kaverini kotona. Kaverin koti oli maaseudulla, jossa lähin naapuri oli 3km päässä. Kotiin kuului pieni mökki, joka oli siis erillinen päärakennuksesta. Me olimme majoittuneet sinne pieneen takapihamökkiin. Päätimme soittaa pilapuheluita esittäen olevamme jotain puhelinmyyjiä. Laitoin kännykkäni numeron salaiseksi ja näppäilimme puhelimeen numerot täysin sattumanvaraisesti. Olimme soittaneet muutaman puhelun ja ne mene ihan täydestä.

Yhdessä vaiheessa puhelimeen vastasi (todennäköisesti vanha) nainen. Puhelin oli kaiuttimella ja vain minä ehdin sanoa "Hyvää iltaa!" kunnes nainen vastasi puhelimeen "No hei tytöt, mites teiän ilta on mennyt?". Nainen ei ollut kenellekkään meistä tuttu ja hän ei mitenkään voinut tietää olevamme tyttöporukka viettämässä hauskaa iltaa yhdessä. Panikoimme ja nopeasti suljimme puhelimen. 

En vieläkään pysty käsittämään miten tuo nainen osasi vastata noin sujuvasti. Jotain outoa tässä on....

hyiii, ihan kamala!

Ehkä hän odotti puhelua jotakin tutulta tytöltä? Minullekin on joskus soittanut joku tuntematon, joka on alkanut tuttavallisesti jutella, että:"Hei meillä menee vielä puolisen tuntia, älä vielä tuu vastaan." Sanoin, että:"Mitäh, kuka oot."

Olimme mieheni mökillä syyspimeällä laittamassa sitä talvikuntoon. Olimme sytyttäneet kynttilän ruokapöydälle. Juttelimme koko perhe niitä näitä, mutta kun puheeksi tuli edesmennyt anoppi, niin kynttilän liekki alkoi yhtäkkiä palaa sivusuunnassa. Tuijotettiin toisiamme ja ihmeteltiin, kun ei mistään tuullut eikä mitään poikkeavaa, kun olimmehan sisätiloissa. Sitten liekki taas paloi normaalisti ylöspäin. Hirvitti, eikä kyllä uskaltanut yksin mennä nukkumaan! Eikä enää anopista juteltu!

Silloinen miesystäväni näki unessa että saa tytön joka oli tietyn niminen ja tummatukkainen. Tulin muutama viikko tästä raskaaksi ja hän muistutti unestaan. Ajattelin, etten ainakaan sitä nimeä anna lapselle. Lähes mustatukkainen tyttö syntyi ja täsmälleen tuon nimen nimipäivänä ennen laskettua aikaa. Täytyihän se nimi tytölle antaa eikä mikään muu olisi hänelle sopinutkaan :)

Minä haistan aina välillä kotonani tai muualla selittämättömän ihanan ruusuntuoksun. Se ei ole hajuvesi, vaan selvä puhdas ruusu. Ko. kukka oli edesmenneen äitini lempikukka ja ajattelen, että hän on luonani käymässä.

Mulla oli teini-ikäisenä outo 'vaihe' joka kesti parisen viikkoa. Tuona aikana osasin nähdä ennalta mitä tulee tapahtumaan. Noin 5-15min ennen tapahtumaa tuli vain käsittämättömän vahva tunne että tämä tietty juttu tulee tapahtumaan. Tapahtumat ja ajatukset olivat täysin irrallisia sen hetkisistä tapahtumista, esim. olimme historian kokeessa ja olin täysin uppoutunut johonkin toisen maailmansodan tapahtumiin kun tuli vahva tunne ja ajatus että kohta käytävästä alkaa kuulua meteliä ja opettaja menee katsomaan että mitä tapahtuu, kun hän avaa oven niin näen siellä 'Maken'(puolituttu poika, jota en normaalisti edes muista/kiinnitä häneen mitään huomiota). Noin 5minuuttia tämän ajatuksen jälkeen ko. tapahtumasarja tapahtui täysin kuin olin sen ennalta ajatellut.

Sairainta koko vaiheessa oli, että kun huomasin, että asiat tapahtuu 'kuin olisin ne käsikirjoittanut' niin kokeilin josko asioita tapahtuisi 'ajatukseni voimalla'. Ajattelin tarkoituksella jotain tapahtumasarjaa ja näin jotkut niistä toteutui, esim. olin saamassa oman pankkikortin ja odotin tunnuslukukirjettä, ajattelin saavani tietyn tunnusluvun ja kun kirje tuli niin luku oli juuri se minkä olin 'halunnut'. Loppujen lopuksi tapahtui muutama (teini-ikäisen) painajainen johtuen 'käsikirjoittamistani' ajatuksista jonka jälkeen aloin pelkäämään ennakkoajattelua. Aloin aina kehittelemään päässäni 'ei näin ainakaan voi käydä'-ajatuksia, jotta ei tapahtuisi enää kauheita asioita. Teen tätä edelleenkin, mutta nykyään tapa on leimattu vain pessimismiksi.

Mulle tuli mieleen tuosta pankkikortin tunnuslukuasiasta tällainen noin 15 vuotta sitten tapahtunut juttu: Mulla on aina ollut pin-koodina puhelimessa ja muissakin nelinumeroisia vaativissa asioissa siskoni sotu. Tuolloinen avomieheni tilasi uuden pankkikortin ja kun tunnusluku tuli postissa (en tajua, miksi edes näytti sen mulle), se oli täsmälleen tuo sama numerosarja. Se on tilastollisesti laskien aivan käsittämättömän pieni todennäköisyys että noin käy.

Entisessä kodissa soi vuosien varrella 2 kertaa ovikello niin, että oven takana oli ihminen viimeisillä voimillaan apua hakemassa, hengenlähtö lähellä. Apua annettiinkin. Erikoiseksi tapaukset tekee se, että ovikello oli vain vanha nappi, josta oli kello purettu pois, ei pattereita. Silti ovikello soi voimakkaasti. Emme ole täällä yksin!

Tuosta käsittämättömän pieni todennäköisyys-viestistä tuli mieleen...mieheni äidin sotun loppuosa on minun syntymäpäiväni, ja minun äitini sotun loppuosa on mieheni syntymäpäivä. Lisäksi miehen äidin sotussa on kirjain, jolla oma sukunimeni alkaa ja äitini sotun kirjain on se, millä mieheni sukunimi alkaa.

Ja meitä on 5,4 miljoonaa....

Mielenkiintoisia tapahtumia. Kylmiä väreitä kulkee pitkin kehoa lähes koko ajan, kun näitä lukee.