Mikä saa ihmisen uskomaan jumalaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun on vaikea ymmärtää, sillä itse en missään nimessä luota sataprosenttisesti kokemuksiini, aistimuksiini ja tunteisiini. Kokemukseni ja tunteeni ovat subjektiivisia, ja aistini rajallisia. Kyseenalaistan näitä kaikkia jatkuvasti. Ettekö te muut tee niin? Jos koette jonkun kokemuksen, mitä moni on täällä kuvannut yliluonnolliseksi, ettekö kyseenalaista sitä? Niillehän löytyy selityksiä myös lääketieteestä ja psykologiasta. Oletteko "varmoja" uskossanne? Käsittääkseni ainakin joissakin uskonnollisissa liikkeissä esim. kyseenalaistaminen on kielletty, mikä on minusta kummallista ja ihmismielen rajoittamista. Mitä mieltä olette uskonnollisista liikkeistä? Lahkoista? Entä jos saatte vaikka unihalvauksen - selitättekö kokemusta itsellenne yliluonnolliseen pohjautuen?

Ateistithan usein argumentoi sillä ettei Jumalaa voi nähdä tai kuulla. Uskon, et pikemminkin ne, jotka luottaa aistihavaintojen kertovan kaiken tarpeellisen tästä maailmasta on niitä, jotka eivät usko mihinkään yliluonnolliseen.

Sitäpaitsi, eikös täällä moni ole kyseenalaistanut kokemuksiaan ja miettinyt vaihtoehtoisia selityksiä? Vai jätätkö ne huomiotta?

Mihin sinä luotat sitten? Mikä on kiveenhakattua tässä elämässä? Tiede ei ainakaan.

Tieteen perusominaisuus on itsekriittisyys. Samaa ei voi sanoa uskonnoista: "Epäile, ja tiesi käy h*lvettiin." Näin ainakin mm. lestadiolaisuudessa.

Voitko vastata mihin luotat? Minä en ole lesta, en tiedä tuosta, mutta kyllä Jumala kestää ihmisten epäilyt yms. Siitä puhutaan raamatussakin

En ole ensimmäisen kommentin kirjoittaja. Minua vain pisti silmään tieteen rinnastamisesi uskontoon. Mm. fysiikan tutkimukset ovat selvittäneet, että ihmiset eivät havaitse maailmassa kaikkea. Tiede siis myöntää tämän. Uskonnot sen sijaan pohjautuvat vain subjektiiviseen tunteeseen ja ajatuksiin. Jumalia on jokaisessa kulttuurissa, ja kaikki uskovat olevansa oikeassa.

En luota mihinkään. En näe syytä miksi luottaisin.

Ihminen voi myös uskoa Jumalaan, mutta samalla olla sitä mieltä, että tämä tekee väärin.

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut Raamattua vain hyvin kauan sitten koulun penkillä, mutta muistaakseni Vanhassa testamentissa on paljon sadistisia kohtia, joissa mm. Jumala antaa Saatanan koetella jotakuta, ja johan tähän ketjuunkin tuli Raamatusta lainattua tekstiä, jossa "kosto kohtaa jumalattomia".

Mä en näe siinä mitään sadismia, että Jumala sallii pahuutta, eihän Hän itse ole paha.

Tätä usein kyllä kysytään, mutta mun mielestä parempi kysymys olisi, miksi ihmiset on pahoja?

Ja toi kosto eli Jumalan kosto on hyvä asia, Raamattu sanoo itseasiassa, että kadotustuomiokin on kirkkautta. Siinä näkyy Jumalan täydellisyys, kuinka Hän on täydellisen hyvä ja onni on ainoastaan Hänessä.

Sullakin on varmaan joku ajatus siitä, mikä on hyvää ja mikä pahaa, mitä suvaitset ja mitä et. Jumalalla on ihan samanlailla mieli ja ajatukset, mutta sen päälle vielä rakkaus kaikkia luotujaan kohtaan ja se, että hän tuntee jokaisen sydämen.

Mun usko ei ole ehkä ihan perinteistä kristinuskoa, mutta haluaisin uskoa, että tietoisuus on jatkuvaa eikä katoa kuoleman myötä, vaan vain muuttaa muotoaan. Se, että jokin ohjailisi meitä eikä kaikki olisikaan lopullista kuoleman koittaessa, antaa turvantunnetta. Vaikeuksia kohdatessa mun tekisi mieli kääntyä jonkun viisaamman puoleen ja jopa rukoilla. Mutta en tiedä ketä rukoilisin, sillä en osaa uskoa ainakaan täysin suoranaisesti kristinuskon oppien mukaiseen Jumalaan. Raamattukin on mulle lähes merkityksetön. Uskoa olen alkanut miettiä vasta rakkaan ihmisen kuoltua ja olen joskus mielessäni puhunut hänelle ja se ikään kuin rauhoittaa. Vaikken ihan täysillä siihen uskoisikaan, ainakin hetkittäin pystyn kuvittelemaan, että hän kuuntelisi ja sillä tavoin jotenkin voisi vaikuttaa elämääni. Ikään kuin hän tämän elämän nähneenä siellä jossakin kuoleman jälkeisessä olisi se viisaampi ja voisi "rukoilla" puolestani apua. Mua ei kasvatettu uskoon, ja mielestäni tämä erikoinen ajattelutapani kertoo siitä, että ihmisellä on taipumus uskoa, että joku suurempi voima ohjailee meitä ja kaikella on tarkoituksensa. Tää on todella sekava viesti, koska en oikein itsekään tiedä, mihin uskon tai uskonko ollenkaan. Jonkinlaista uskoa kai tämäkin on, uskoa johonkin, mistä ei ole todisteita. No, tässä siis sekavia ajatuksia jonkin tasoiselta uskovalta.

N23

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun on vaikea ymmärtää, sillä itse en missään nimessä luota sataprosenttisesti kokemuksiini, aistimuksiini ja tunteisiini. Kokemukseni ja tunteeni ovat subjektiivisia, ja aistini rajallisia. Kyseenalaistan näitä kaikkia jatkuvasti. Ettekö te muut tee niin? Jos koette jonkun kokemuksen, mitä moni on täällä kuvannut yliluonnolliseksi, ettekö kyseenalaista sitä? Niillehän löytyy selityksiä myös lääketieteestä ja psykologiasta. Oletteko "varmoja" uskossanne? Käsittääkseni ainakin joissakin uskonnollisissa liikkeissä esim. kyseenalaistaminen on kielletty, mikä on minusta kummallista ja ihmismielen rajoittamista. Mitä mieltä olette uskonnollisista liikkeistä? Lahkoista? Entä jos saatte vaikka unihalvauksen - selitättekö kokemusta itsellenne yliluonnolliseen pohjautuen?

Ateistithan usein argumentoi sillä ettei Jumalaa voi nähdä tai kuulla. Uskon, et pikemminkin ne, jotka luottaa aistihavaintojen kertovan kaiken tarpeellisen tästä maailmasta on niitä, jotka eivät usko mihinkään yliluonnolliseen.

Sitäpaitsi, eikös täällä moni ole kyseenalaistanut kokemuksiaan ja miettinyt vaihtoehtoisia selityksiä? Vai jätätkö ne huomiotta?

Mihin sinä luotat sitten? Mikä on kiveenhakattua tässä elämässä? Tiede ei ainakaan.

Tieteen perusominaisuus on itsekriittisyys. Samaa ei voi sanoa uskonnoista: "Epäile, ja tiesi käy h*lvettiin." Näin ainakin mm. lestadiolaisuudessa.

Voitko vastata mihin luotat? Minä en ole lesta, en tiedä tuosta, mutta kyllä Jumala kestää ihmisten epäilyt yms. Siitä puhutaan raamatussakin

En ole ensimmäisen kommentin kirjoittaja. Minua vain pisti silmään tieteen rinnastamisesi uskontoon. Mm. fysiikan tutkimukset ovat selvittäneet, että ihmiset eivät havaitse maailmassa kaikkea. Tiede siis myöntää tämän. Uskonnot sen sijaan pohjautuvat vain subjektiiviseen tunteeseen ja ajatuksiin. Jumalia on jokaisessa kulttuurissa, ja kaikki uskovat olevansa oikeassa.

En luota mihinkään. En näe syytä miksi luottaisin.

Olet tukevasti jalat maassa, avaruuden halki kiitävällä pallolla, täysin muiden ihmisten armoilla ja he ovat sinun armoillasi.

Eikö ihminen olekin kuin ruoho?

Vai mitä ajattelet?

religiousman81 kirjoitti:

Uskon siksi Jumalaan, koska joka häneen uskoo ei joudu kadotukseen. Eli minulle sen on täyttä todellisuutta että pääsen Hänen luokseen "taivaaseen" jos uskon. Myös raamattuun tutustumalla usko vahvistuu, koska siellä on ihan  suoranaisia ennustuksia tähän maailmaan ja miten asiat menevät.  Voisin esittää vastakysymyksen että miten ateisti voi olla uskomatta? Eikö tämä maailma ole ihan  käsittämätön jo luojaa ei ole. Miksi me ihmiset olisimme olemassa? Ei meitä voi vaan verrata eläimiin ja muihin eliöihin. Mistä tulisi ihmisten viisaus ja tunteet? Usko tuo mielettömän rauhan sisälleni tämän pahan maailman keskellä.

Kiitos asiallisesta kysymyksestä!

Tämä tulee nyt pikkuisen aiheen vierestä, mutta minusta on jotenkin kiusallista kuulla ihmisten sanovan, että ihmiset ovat viisaita. Omalla tavallaan juu, mutta henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ihminen on yksi typerimmistä ja tunteettomimmista eläimistä, mitä maa päällään kantaa. Joten minusta ei ole mitenkään omituista ajatella, että ihmunen olisi kehittynyt muista eläimistä.

Saarnaaja 8

16. Kun minä käänsin sydämeni oppimaan viisautta ja katsomaan työtä, jota tehdään maan päällä saamatta untakaan silmiin päivällä tai yöllä,

17. niin minä tulin näkemään kaikista Jumalan teoista, että ihminen ei voi käsittää sitä, mitä tapahtuu auringon alla; sillä ihminen saa kyllä nähdä vaivaa etsiessään, mutta ei hän käsitä. Ja jos viisas luuleekin tietävänsä, ei hän kuitenkaan voi käsittää.

Minulla lapsena oli sellainen perusluterilainen koti, usko tai uskonto ei ollut mitenkään arkipäivää, kirkossa käytiin jouluna. Ainut opetettu asia oli iltarukous, se oli minulle tärkeä "Levolle lasken luojani...", koin rukouksessa turvallisuutta. Alakoulussa uskonto kiinnosti minua ja virret koskettivat erityisesti, ehkä musiikillisista lahjoistanikin johtuen "Ken on luonut sinitaivaan..." Meillä oli yksi kuvakirja, jossa oli kuvitettu Raamatun tapahtumia, kuvia tutkin tarkasti, niitä hurjimpiakin, missä miekalla tapetaan lapsia, kuvat kiinnostivat koska olen kuvataiteellisesti lahjakas.

Vaikka elämässäni on tapahtunut paljon vaikeita asioita ja olen joutunut punnitsemaan uskoani tai sitä mihin uskon, aina olen tullut siihen lopputulokseen, etten kykene kieltämään Jumalan olemassaoloa, Hän on elämässäni kuin sinetti sydämessä.

Minun ei tarvitse kuin miettiä kuin luonnon moninaista ihmeellisyyttä, siinä esiintyvää järjestelmällisyyttä, samoin kuin ihmisten erilaisuutta, ainutkertaista ja koko maailmankaikkeutta, en pysty mitenkään järkeilemällä löytämään tälle kaikelle syntyä tyhjästä tai syntyä räjähdyksen kaoottisuudesta tms., takana täytyy olla ihmisjärkeä viisaampi olento, sellainen viisaus,mihin verrattuna ihmisen järkeily on...no, niitä ei voi mitenkään verrata.

Millainen on Jumala? Raamatussa sanotaan, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Minulle Jumalan kuva on yhtä moninainen kuin on miljardeja ihmisiä elänyt maailmassa ja tulee elämään. Jumala on tämän moninaisuutensakin takia täysin tutkimaton, mutta Jumala kylläkin tutkii ihmistä. Jumalan luomisvoima on käsittämätön, Hän ei luo klooneja, Hänen inspiraationsa on loppumaton, se ei ehdy.

Vierailija kirjoitti:

Itse uskon jumalaan, koska olen kokenut elämässäni muutaman "yliluonnollisen" kokemuksen, joiden uskon olleen merkkejä jumalan/enkelien läsnäolosta. Uskon myös, että useimmat uskovaiset kokevat asian samoin, useimmilla heistä on henkilökohtainen kokemus jumalasta, usein juurikin jokin yliluonnollinen, uskoa vahvistava kokemus. Harva uskoo jumalaan pelkästään, koska raamattu niin kertoo vaan useammat ovat saaneet vahvistuksen uskoonsa omista kokemuksistaan. Jumala on ns. ilmoittanut heille olemassaolostaan.

Olen itse ateisti, mutta jollain tasolla uskon (tai ainakin annan ajatukselle mahdollisuuden) enkeleihin/henkimaailman olentoihin. En kuitenkaan hyvällä tahdollakaan kykene liittämään jumalaa mukaan tähän yhtälöön.

Vierailija kirjoitti:

Mun usko ei ole ehkä ihan perinteistä kristinuskoa, mutta haluaisin uskoa, että tietoisuus on jatkuvaa eikä katoa kuoleman myötä, vaan vain muuttaa muotoaan. Se, että jokin ohjailisi meitä eikä kaikki olisikaan lopullista kuoleman koittaessa, antaa turvantunnetta. Vaikeuksia kohdatessa mun tekisi mieli kääntyä jonkun viisaamman puoleen ja jopa rukoilla. Mutta en tiedä ketä rukoilisin, sillä en osaa uskoa ainakaan täysin suoranaisesti kristinuskon oppien mukaiseen Jumalaan. Raamattukin on mulle lähes merkityksetön. Uskoa olen alkanut miettiä vasta rakkaan ihmisen kuoltua ja olen joskus mielessäni puhunut hänelle ja se ikään kuin rauhoittaa. Vaikken ihan täysillä siihen uskoisikaan, ainakin hetkittäin pystyn kuvittelemaan, että hän kuuntelisi ja sillä tavoin jotenkin voisi vaikuttaa elämääni. Ikään kuin hän tämän elämän nähneenä siellä jossakin kuoleman jälkeisessä olisi se viisaampi ja voisi "rukoilla" puolestani apua. Mua ei kasvatettu uskoon, ja mielestäni tämä erikoinen ajattelutapani kertoo siitä, että ihmisellä on taipumus uskoa, että joku suurempi voima ohjailee meitä ja kaikella on tarkoituksensa. Tää on todella sekava viesti, koska en oikein itsekään tiedä, mihin uskon tai uskonko ollenkaan. Jonkinlaista uskoa kai tämäkin on, uskoa johonkin, mistä ei ole todisteita. No, tässä siis sekavia ajatuksia jonkin tasoiselta uskovalta.

N23

Voit rukoilla Jumalaa, vaikka et tietäisikään kuka Hän on. Voit myös kysyä Häneltä kuka Hän on, jos haluat sen tietää? Muutenkin kannattaa etsiä sitä muuttumatonta totuutta, joka kaiken takana on, joka on enemmän kuin ihmisten puheet ja ajatukset.

Jumala on meidän Isämme/Luojamme ja Hän haluaa, että me olisimme Hänen yhteydessään. Me olemme Hänen lapsiaan. Tarkoitan tällä sitäkin, että itse olen huomannut Hänen olevan kiinnostuneempi minusta kuin minä olen Hänestä.

Vierailija kirjoitti:

religiousman81 kirjoitti:

Uskon siksi Jumalaan, koska joka häneen uskoo ei joudu kadotukseen. Eli minulle sen on täyttä todellisuutta että pääsen Hänen luokseen "taivaaseen" jos uskon. Myös raamattuun tutustumalla usko vahvistuu, koska siellä on ihan  suoranaisia ennustuksia tähän maailmaan ja miten asiat menevät.  Voisin esittää vastakysymyksen että miten ateisti voi olla uskomatta? Eikö tämä maailma ole ihan  käsittämätön jo luojaa ei ole. Miksi me ihmiset olisimme olemassa? Ei meitä voi vaan verrata eläimiin ja muihin eliöihin. Mistä tulisi ihmisten viisaus ja tunteet? Usko tuo mielettömän rauhan sisälleni tämän pahan maailman keskellä.

Kiitos asiallisesta kysymyksestä!

Tämä tulee nyt pikkuisen aiheen vierestä, mutta minusta on jotenkin kiusallista kuulla ihmisten sanovan, että ihmiset ovat viisaita. Omalla tavallaan juu, mutta henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ihminen on yksi typerimmistä ja tunteettomimmista eläimistä, mitä maa päällään kantaa. Joten minusta ei ole mitenkään omituista ajatella, että ihmunen olisi kehittynyt muista eläimistä.

Tavallaan juu, kun et kieltääkään nyt kehtaa.. ;)

Ootko sä itekkin tällainen tunteeton typerys?

Ihan tosi et ole huomannut eläimissä ja ihmisissä mitään tasoeroa?

Niinhän Raamattukin toki sanoo, että ihmiset käyttäytyvät kuin eläimet, mutta ei se sitä kumpienkaan eduksi sano.

Vierailija kirjoitti:

Kumpaanko uskot: Jumalaan vai ilmastonmuutokseen?

Ilmastonmuutos on uskon asia, sillä itse en ole millään mittareilla kyseistä asiaa todentanut, vaan uskon, mitä media minulle syöttää tiedemiesten tarinoina, mikä siinä sitten on faktaa ja mikä ennustelua. Niin kauan kun vesi ei nouse kämppääni asti ja Föhn-tuuli armahtaa välillä, niin ihan sama.

Jumalaan uskon, Hän ei ole minulle koskaan mitään pahaa tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Yks uskovainen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te jotka uskotte: Uskotteko kristinuskon Jumalaan ja Raamattuun? Kuinka voitte "niellä" kaikki Vanhan testamentin kammottavuudet, kiduttamisen ja kiusaamisen? Minusta Raamatun kuvaama Jumala kuulostaisi ilkeältä. Uskotteko sellaiseen?

Mä uskon kristinuskon Jumalaan. Ei hän ole ilkeä, enkä mistään kohdasta Raamattuakaan saa sellaista käsitystä. Mihin kohtaan viittaat kiduttamisella?

Jos sä tuntisit Hänet ja olisit sitä mieltä, että Hän on ilkeä, niin sitten meillä ois tässä kaksi mielipidettä.. Mutta aikamoiseksi spekuloinniksi menee, jos et edes usko Häneen.

Yksi kohta tulee mieleen, missä kauan ihmettelin, miksi Jeesus sanoi sitä yhtä naista penikaksi. En kyllä epäillyt, että hän olisi ilkeä, koska tiesin kyllä, ettei hän ole, mutta ihmettelin.

Teoriassahan se olisi ihan mahdollista uskoa pahaan jumalaan. ?!

On niitä ollut vaikeita kohtia Raamatussa ja omassa elämässä, mitä ei ymmärrä tai on vaikea hyväksyä, mutta ei Hän mitään nielemistä odota vaan Jumalalle riittää, että uskomme Häneen. Hän antaa kaiken tarvittavan ymmärryksen.

Olen lukenut Raamattua vain hyvin kauan sitten koulun penkillä, mutta muistaakseni Vanhassa testamentissa on paljon sadistisia kohtia, joissa mm. Jumala antaa Saatanan koetella jotakuta, ja johan tähän ketjuunkin tuli Raamatusta lainattua tekstiä, jossa "kosto kohtaa jumalattomia".

Mun uskonnossa (katolinen) Jumala EI anna Saatanan koetella. Jumala ei vain ole "kaikkivoipainen" (onko se oikea sana?) Jumala ei vaan pysty estämään kaikkea pahaa tapahtumasta. Taivas ja Helvetti on sodassa.

Mä kuvittelen Jumalan arkipäivän tällaiseksi:

https://instagram.com/p/BSbB_S3gloT/

M29 ja latino

Vierailija kirjoitti:

Veikkaisin että tietoisuus omasta sekä läheisten kuolevaisuudesta. Onhan se suht käsittämätön yhtälö, että oma tietoisuus lakkaa olemasta ja ei ole mitään muuta kuin tämä minkä kokee nyt. Näin ateistinakin ajatus on hämmentävä ja käytännössä oman käsityskyvyn ylittävä.

Minusta siinä ei ole mitään hämmentävää. Maailmankaikkeus on ollut olemassa miljardeja vuosia ennen kuin minä tulin tänne, eikä sekään aika minusta tuntunut miltään, koska en voinut kokea sitä mitenkään. Kuollessani palaan samaan tilanteeseen. Mikä siinä on niin ihmeellistä?

Vierailija kirjoitti:

Olin 5-vuotiaana äitini kanssa väkijoukossa kun yhtäkkiä meitä kohti ammuttiin ohiajavasta autosta. Ihmisiä kaatui maahan ja kuoli ympärillämme, mutta meihin ei osunut. Muistan kuinka minua pelotti maata maassa kun vieressä kulkeneen vanhan miehen veret valuivat päälleni. En tiennyt kuinka äitini oli käynyt. Pian tunsin kuinka käsi kosketti minua. Tunsin sen lämmön ja rauhan ja tiesin, että se oli enkeli. Hän nosti minut ylös ja kantoi äidin luokse. Sen jälkeen hän poistui sanomatta sanaakaan. Silti hän oli puhunut minulle. Hänen takiaan olen täällä tänään ja teen sitä työtä mitä teen. Teen parhaani, että olisin hyvä ihminen. M29 ja latino

En halua olla ikävä tyyppi, mutta aina vaan hämmentää miten ihmiset näkevät tavalliset ilmiöt jotenkin jumalan tekoina tai yliluonnollisina. Tässäkin tapauksessa kyse oli puhtaasti todennäköisyyksistä, toisiin osuu ja toisiin ei ja nyt teillä sattui käymään onni. Oikeastaan olisi kummallista, jos ohiajavasta autosta joku saisi koko joukon ammuttua niin ettei ketään jäisi pystyyn, se vaatisi melkoista taitoa ja mieluummin sitä kutsuisin ihmeeksi ampujan kannalta. Sitten olet ollut shokissa ja joku ystävällinen ohikulkija on kantanut sinut äitisi luokse, häntä pidät jostain syystä enkelinä mutta ymmärtäähän sen, että tuossa tilanteessa kuka tahansa olisi shokissa ja mieli tekee temppujaan, lapsesta puhumattakaan.

Tällaiset tapaukset vain osoittavat sen, että valtavan monen uskontarinan takana on ihan tavallinen tapahtuma, jossa ei ole mitään ihmeellistä, mutta se on tulkittu jotenkin värittyneesti.

Vierailija kirjoitti:

Tarve uskoa johonkin korkeampaan. Elämä tuntuu niin mukavemmalta ja turvallisemmalta. Joissakin asioissa ei tarvitse tuntea olevansa vastuussa. Läheisriippuvuus selittää myös. Näin järkeilisin uskoani.

Vau, rehellistä puhetta. Mutta tosi hämmentävää kognitiivista dissonanssia, oikeastaan tiedät että mistä tuo tainaomainen ajattelusi juontaa, mutta silti pystyt hämäämään itseäsi niin että tavallaan uskot. Kiehtovaa.

religiousman81 kirjoitti:

Uskon siksi Jumalaan, koska joka häneen uskoo ei joudu kadotukseen. Eli minulle sen on täyttä todellisuutta että pääsen Hänen luokseen "taivaaseen" jos uskon. Myös raamattuun tutustumalla usko vahvistuu, koska siellä on ihan  suoranaisia ennustuksia tähän maailmaan ja miten asiat menevät.  Voisin esittää vastakysymyksen että miten ateisti voi olla uskomatta? Eikö tämä maailma ole ihan  käsittämätön jo luojaa ei ole. Miksi me ihmiset olisimme olemassa? Ei meitä voi vaan verrata eläimiin ja muihin eliöihin. Mistä tulisi ihmisten viisaus ja tunteet? Usko tuo mielettömän rauhan sisälleni tämän pahan maailman keskellä.

Kiitos asiallisesta kysymyksestä!

Eli oikeastaan uskot vain siksi, että pelkäät muuten saavasi rangaistuksen? Onko se silloin edes uskoa? Ja kyllä meitä ihmisiä nyt vaan on verrattava muihin eliöihin, koska emme me ole sen ihmeellisempiä kuin nekään. Viisaus ja tunteet tulevat aivoistamme, jotka toki ovat muita lajeja paljon paremmat. Ei tässä silti mitään taikaa ole.

Vierailija kirjoitti:

Olen paljon samoilla kantimilla kuin nro 7. Jumala on antanut sen uskon mulle, en minä siihen itse pystyisi. Ihminen itse ei luonnostaan pysty uskomaan tai lähesty Jumalaa, vaan se tapahtuu aina Jumalan kutsusta. On ihmisen oma valinta, vastaako siihen kutsuun vai ei.

Ei Jumalan olemassaolo ole kiinni siitä, uskooko Häneen joku ihminen vai ei. Ei Luoja lakkaa olemasta sen takia, että luotu ei usko Häneen.

Eli uskon Jumalaan, koska Jumala on sen uskon minulle antanut. Haluatko vielä tarkemman vastauksen?

Jos itse pohdit asiaa ja sitä, onko Jumalaa tai ei, asiaa kannattaa kysyä suoraan Jumalalta itseltään. Joten kysy asiaa vilpittömästi, jos uskallat. Olen aika varma, että Jumala vastaa sinulle ja voit päättää, mitä sillä vastauksella teet.

Tämä toimii myös toisinpäin, ei jumalaa tee todeksi se, vaikka häneen uskoisi kuinka monta ihmistä. Samat säännöt pätevät kuin joulupukkiinkin.

Vierailija kirjoitti:

Uskonnollinen kokemus tai kasvatus. 80% ihmisistä omaksuu tutkimusten mukaan vanhempiensa elämänkatsomuksen.

Tämä. Jos vanhemmat eivät opettaisi uskomuksia lapsilleen, jumalan löytäisi vain aniharva tyyppi verrattuna nykyiseen. Lapsena tuo menee helposti läpi, mutta jos asia tulisi kaikille esille ensimmäistä kertaa vasta täysikasvuisena kun osaa arvioida kunnolla asioita, tulisi aivan erinäköistä jälkeä.

En ole harras uskovainen, mutta uskon jumalaan, korkeampaan voimaan ja kaikilla on jokin tarkoitus ja johdatus.

Onhan paljon muitakin asioita, mihin ihmiset uskovat, vaikka eivät itse ole sitä nähneet tai kokeneen esim. että maapallo on pyöreä tai johonkin ihmisten sielun kumppanuuteen tai enneuniin tai ennustuksiin.

Jos olet ap. ateisti, niin miksi se ei sinulle riitä, vaan vaadit muita perustelemaan miksi eivät ole kanssasi samaa mieltä.

Sana kirjoitti:

Voisin antaa lukemattomia vastauksia, jotka kaikki ovat johtaneet tahoillaan yhteen suuntaan: uskoon Jumalaan. Jotkut niistä eivät ole järjellisesti ymmärrettävissä ja kielellisesti selitettävissä, jotkut ovat.

Yksi syy, joka on selitettävissä ja joka vastaa kysymykseen "miksi uskot, että Jumala on olemassa?" perustuu epätäydellisen havaitsemiseen. Jo pikkulapsena pistin merkille, että kaikki tässä maailmassa on niin epätäydellistä, hyvätkin asiat, hyvät aikeet jne. Kuitenkin pystyin niistä epätäydellisistä asioista päättelemään, miten niiden pitäisi olla.

Kun vanhempamme riitelivät, ymmärsin rauhan ja harmonian olevan se, miten asioiden pitäisi olla. Kun joku tärkeä esine meni rikki, ymmärsin eheyden olevan se, miten asioiden pitäisi olla. Kun olin kipeä, ymmärsin terveyden olevan se, mitän pitäisi olla jne. Ne eriasteisesti ja eri tavoin epätäydelliset osoittivat täydellistä kohti. Aloin uskoa siihen täydelliseen, toivoa ja odottaa sitä.

Kun minulle (ehkä n. 4-vuotiaana?) opetettiin iltarukous, jossa puhuteltiin Jumalaa Jeesuksen nimeä käyttäen, tajusin Jumalan olevan Se Täydellinen, jota ei voi tässä maailmassa nähdä, mutta johon kaikki epätäydellinen osoittaa.

Hmm, mielenkiintoista koska jossakin antiikin kreikkalaisessa filosofiassahan oli tuollainen käsite, että kaikesta mitä maailmassa on, on jossain toisella tasolla oleva täydellinen versio. Se meidän maailmassamme oleva esine tai asia on siis vain kopio ja varjo tuosta täydellisestä esikuvasta. Tuo ajattelu ei siis vaadi edes jumalaa kuvioon. Oikeastaanhan se täydellinen versio on meidän päässämme, eikä missään muualla. Päästä ne jumalatkin ovat kotoisin.