Mikä saa ihmisen uskomaan jumalaan?

Yks uskovainen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin teininä uskovainen, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna ajattelen sen uskovan omasta epävarmuudestani. Oli mukavaa ajatella, että tuolla jossain oli joku supervahva hemmo, joka hyväksyi minut sellaisenaan ja tuomitsi pahat.

Kunnes myöhemmin (myös uskovainen) ystäväni koki hyväksikäyttöä sukulaisen taholta. Rukoilin joka ilta, että pahantekijä joutuisi vastuuseen ja ystäväni selviäisi traumastaan. Näin ei käynyt ja tuon sukulaisen lähipiiri katkaisi välit ystävääni, "typerään ja valehtelevaan tyttöön". Aikuisiällä sukulaismies myönsi tekonsa, mutta kertoi ettei kadu mitään. Sanoi, että ei osaa katua asiaa, eikä pidä sitä pahana.

Ystäväni kärsi unettomuudesta ja pahoista painajaisista. Rukoilin edelleen ja pyrin itse auttamaan häntä niin paljon kuin mahdollista. Olin usein heillä yökylässä, jotta hän tunsi olevansa turvassa ja sai nukuttua edes silloin. Uskoin ystäväni toipuvan pikkuhiljaa.

Vähänpä tiesin, että aikuisiällä hänen kesätyöpaikallaan hänen työnantajansa häiriköisi häntä seksuaalisesti. En voinut uskoa, että Jumala oli sallinut ensimmäisenkin julmurin karata käsistään ja päästänyt vielä toisenkin ystäväni kimppuun.

Asia vaivasi minua pitkään ja aloin taipua agnostikoksi enemmän. En voinut luottaa Jumalaan itse hyvyytenä. Ajattelin, että jos Jumala on, hän ainakin antaa ilkeän ja välinpitämättömän kuvan itsestään.

Ateismiin päädyin kohdattuani nykyisen miesystäväni. Hän ja hänen perheensä olivat uskonnottomia ja silti niin mukavia ja hyväntahtoisia ihmisiä. Keskustelimme uskonnosta paljon ja lopulta mietin: "Kumpi on rehellisesti todennäköisempää, iso supervoima taikoo maapallon vai lukuisten tiedemiesten tutkimukset alkuräjähdyksestä ja partikkeleista?". Tarkoitan, olihan Harry Potterin taikuus ja noituus yleensäkin ihmisten mielestä selvästi höpöhöpöä, joten miten ihmeessä ei-tieteellisesti todistamaton taikuusmambojambo eli uskonto voisi taas olla totta.

Tietysti sitä muutosta on vaikea kertoa kovin perin pohjin tässä lyhyessä tekstikentässä, ja siten tuo muutos voi vaikuttaa monesta kovin oudolta. Mutta en ole uskontoa kaivannut elämääni ja en näe mitään, mikä todistaisi sitä satumaailmaa enää minulle. Ajattelin kertoa vaihteeksi tällaisenkin kertomuksen näissä.

N24

Ajatteletko sä sit jotenkin, että se on sokeaa sattumaa, jos jollekin tulee rukousvastauksia ja samaa sattumaa, että sun rukouksiin ei vastattu?

Vai ajatteletsä, että rukousvastaukset on tiedostamatonta/tiedostettua epärehellisyyttä vähän tyypistä riippuen. ?

En ole N24, mutta vastaan omasta puolestani että vastasit omaan kysymykseesi. Jos ihminen hakee rukousvastauksia, niin silloinhan hän hyväksyy ensimmäisen vastaantulevan asian, joka sopii siihen mitä hän on odottanut. Jos sellaista ei tule, ajatellaan että jumala ei vastannut. Siis ihan sattumanvaraisia tapahtumia kuten kaikilla muillakin. Kyllä, tämä kaikki on nimenomaan omassa päässä ja oman suhteellisen rehellisyyden varassa.

Vierailija kirjoitti:

Yks uskovainen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te jotka uskotte: Uskotteko kristinuskon Jumalaan ja Raamattuun? Kuinka voitte "niellä" kaikki Vanhan testamentin kammottavuudet, kiduttamisen ja kiusaamisen? Minusta Raamatun kuvaama Jumala kuulostaisi ilkeältä. Uskotteko sellaiseen?

Mä uskon kristinuskon Jumalaan. Ei hän ole ilkeä, enkä mistään kohdasta Raamattuakaan saa sellaista käsitystä. Mihin kohtaan viittaat kiduttamisella?

Jos sä tuntisit Hänet ja olisit sitä mieltä, että Hän on ilkeä, niin sitten meillä ois tässä kaksi mielipidettä.. Mutta aikamoiseksi spekuloinniksi menee, jos et edes usko Häneen.

Yksi kohta tulee mieleen, missä kauan ihmettelin, miksi Jeesus sanoi sitä yhtä naista penikaksi. En kyllä epäillyt, että hän olisi ilkeä, koska tiesin kyllä, ettei hän ole, mutta ihmettelin.

Teoriassahan se olisi ihan mahdollista uskoa pahaan jumalaan. ?!

On niitä ollut vaikeita kohtia Raamatussa ja omassa elämässä, mitä ei ymmärrä tai on vaikea hyväksyä, mutta ei Hän mitään nielemistä odota vaan Jumalalle riittää, että uskomme Häneen. Hän antaa kaiken tarvittavan ymmärryksen.

Olen lukenut Raamattua vain hyvin kauan sitten koulun penkillä, mutta muistaakseni Vanhassa testamentissa on paljon sadistisia kohtia, joissa mm. Jumala antaa Saatanan koetella jotakuta, ja johan tähän ketjuunkin tuli Raamatusta lainattua tekstiä, jossa "kosto kohtaa jumalattomia".

Puhumattakaan jumalan määräämistä kansanmurhista ja muusta pienestä.. Miten nämä voivat mennä ohi silmien, jos raamattua vähänkin lukee? Voisiko olla, että sieltä pomitaan vain ne kivat asiat, joista lukija on samaa mieltä jo ennestään ja täten ei tarvitse raamattua mihinkään?

Yks uskovainen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun on vaikea ymmärtää, sillä itse en missään nimessä luota sataprosenttisesti kokemuksiini, aistimuksiini ja tunteisiini. Kokemukseni ja tunteeni ovat subjektiivisia, ja aistini rajallisia. Kyseenalaistan näitä kaikkia jatkuvasti. Ettekö te muut tee niin? Jos koette jonkun kokemuksen, mitä moni on täällä kuvannut yliluonnolliseksi, ettekö kyseenalaista sitä? Niillehän löytyy selityksiä myös lääketieteestä ja psykologiasta. Oletteko "varmoja" uskossanne? Käsittääkseni ainakin joissakin uskonnollisissa liikkeissä esim. kyseenalaistaminen on kielletty, mikä on minusta kummallista ja ihmismielen rajoittamista. Mitä mieltä olette uskonnollisista liikkeistä? Lahkoista? Entä jos saatte vaikka unihalvauksen - selitättekö kokemusta itsellenne yliluonnolliseen pohjautuen?

Ateistithan usein argumentoi sillä ettei Jumalaa voi nähdä tai kuulla. Uskon, et pikemminkin ne, jotka luottaa aistihavaintojen kertovan kaiken tarpeellisen tästä maailmasta on niitä, jotka eivät usko mihinkään yliluonnolliseen.

Sitäpaitsi, eikös täällä moni ole kyseenalaistanut kokemuksiaan ja miettinyt vaihtoehtoisia selityksiä? Vai jätätkö ne huomiotta?

Mihin sinä luotat sitten? Mikä on kiveenhakattua tässä elämässä? Tiede ei ainakaan.

Tieteen perusominaisuus on itsekriittisyys. Samaa ei voi sanoa uskonnoista: "Epäile, ja tiesi käy h*lvettiin." Näin ainakin mm. lestadiolaisuudessa.

Voitko vastata mihin luotat? Minä en ole lesta, en tiedä tuosta, mutta kyllä Jumala kestää ihmisten epäilyt yms. Siitä puhutaan raamatussakin

En ole ensimmäisen kommentin kirjoittaja. Minua vain pisti silmään tieteen rinnastamisesi uskontoon. Mm. fysiikan tutkimukset ovat selvittäneet, että ihmiset eivät havaitse maailmassa kaikkea. Tiede siis myöntää tämän. Uskonnot sen sijaan pohjautuvat vain subjektiiviseen tunteeseen ja ajatuksiin. Jumalia on jokaisessa kulttuurissa, ja kaikki uskovat olevansa oikeassa.

En luota mihinkään. En näe syytä miksi luottaisin.

Olet tukevasti jalat maassa, avaruuden halki kiitävällä pallolla, täysin muiden ihmisten armoilla ja he ovat sinun armoillasi.

Eikö ihminen olekin kuin ruoho?

Vai mitä ajattelet?

Noinhan se on. No, tuo ruoho-kohta oli ehkä vähän yksinkertaistettu liiaksi, koska ihminen on kuitenkin ajatteleva olento.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

religiousman81 kirjoitti:

Uskon siksi Jumalaan, koska joka häneen uskoo ei joudu kadotukseen. Eli minulle sen on täyttä todellisuutta että pääsen Hänen luokseen "taivaaseen" jos uskon. Myös raamattuun tutustumalla usko vahvistuu, koska siellä on ihan  suoranaisia ennustuksia tähän maailmaan ja miten asiat menevät.  Voisin esittää vastakysymyksen että miten ateisti voi olla uskomatta? Eikö tämä maailma ole ihan  käsittämätön jo luojaa ei ole. Miksi me ihmiset olisimme olemassa? Ei meitä voi vaan verrata eläimiin ja muihin eliöihin. Mistä tulisi ihmisten viisaus ja tunteet? Usko tuo mielettömän rauhan sisälleni tämän pahan maailman keskellä.

Kiitos asiallisesta kysymyksestä!

Tämä tulee nyt pikkuisen aiheen vierestä, mutta minusta on jotenkin kiusallista kuulla ihmisten sanovan, että ihmiset ovat viisaita. Omalla tavallaan juu, mutta henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ihminen on yksi typerimmistä ja tunteettomimmista eläimistä, mitä maa päällään kantaa. Joten minusta ei ole mitenkään omituista ajatella, että ihmunen olisi kehittynyt muista eläimistä.

Tavallaan juu, kun et kieltääkään nyt kehtaa.. ;)

Ootko sä itekkin tällainen tunteeton typerys?

Ihan tosi et ole huomannut eläimissä ja ihmisissä mitään tasoeroa?

Niinhän Raamattukin toki sanoo, että ihmiset käyttäytyvät kuin eläimet, mutta ei se sitä kumpienkaan eduksi sano.

Eläimet toimivat puhtaasti vaistojensa varassa ja toteuttavat ikiaikaisia eloonjäämisoppejaan. Ihmiselle taas on vaistojen lisäksi suotu älykkyyttä ja mahdollisuus tutkia valintojaan eettisesti. Silti ihminen on yleensä täysi sika, kun siihen on mahdollisuus. Joten voisin väittää, että emme me ainakaan parempia ole tasoltamme.

Vierailija kirjoitti:

hghgfhfghf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 5-vuotiaana äitini kanssa väkijoukossa kun yhtäkkiä meitä kohti ammuttiin ohiajavasta autosta. Ihmisiä kaatui maahan ja kuoli ympärillämme, mutta meihin ei osunut. Muistan kuinka minua pelotti maata maassa kun vieressä kulkeneen vanhan miehen veret valuivat päälleni. En tiennyt kuinka äitini oli käynyt. Pian tunsin kuinka käsi kosketti minua. Tunsin sen lämmön ja rauhan ja tiesin, että se oli enkeli. Hän nosti minut ylös ja kantoi äidin luokse. Sen jälkeen hän poistui sanomatta sanaakaan. Silti hän oli puhunut minulle. Hänen takiaan olen täällä tänään ja teen sitä työtä mitä teen. Teen parhaani, että olisin hyvä ihminen. M29 ja latino

En halua olla ikävä tyyppi, mutta aina vaan hämmentää miten ihmiset näkevät tavalliset ilmiöt jotenkin jumalan tekoina tai yliluonnollisina. Tässäkin tapauksessa kyse oli puhtaasti todennäköisyyksistä, toisiin osuu ja toisiin ei ja nyt teillä sattui käymään onni. Oikeastaan olisi kummallista, jos ohiajavasta autosta joku saisi koko joukon ammuttua niin ettei ketään jäisi pystyyn, se vaatisi melkoista taitoa ja mieluummin sitä kutsuisin ihmeeksi ampujan kannalta. Sitten olet ollut shokissa ja joku ystävällinen ohikulkija on kantanut sinut äitisi luokse, häntä pidät jostain syystä enkelinä mutta ymmärtäähän sen, että tuossa tilanteessa kuka tahansa olisi shokissa ja mieli tekee temppujaan, lapsesta puhumattakaan.

Tällaiset tapaukset vain osoittavat sen, että valtavan monen uskontarinan takana on ihan tavallinen tapahtuma, jossa ei ole mitään ihmeellistä, mutta se on tulkittu jotenkin värittyneesti.

Yleensä Jumala esiintyykin ihmisille arjessa lähes huomaamattomana. Auttaa silloin kun apua oikeasti tarvitaan. Kun alat vaatimaan Jumalalta todisteita tai ihmeitä niin et niitä saa. Tutkimattomat ovat Jumalan tiet. -Teologi

Mihinkä tässä tarvittiin jumalan apua? Kaikki hoitui ihmisvoimin. Luoteja ei pystytty kokonaan pysäyttämään, siinä olisi ollut jumala ihan kätevä, mutta eipä tuota kuulunut ja tuli ruumiita.

Olen vain tapakristitty, mutta uskon kyllä johonkin korkeampaan voimaan, Jumalaan. Olen tullut siihen lopputulokseen, että ihmisellä on sielu, ja Jumalan olemassaolo tuntuu loogiselta jatkumolta sielun olemassaololle. Miksi sitten uskon, että ihmisellä on sielu? Monet eläimetkin kykenevät tuntemaan mm. empatiaa. Minusta ihmisen ja eläimen erottaa kyky nauttia kauneudesta. Tarkoitan maailmankaikkeuden kauneutta, luontoa, nähdyn kauneuden lisäksi kauniiita ääniä, sanoja, taidetta, muotoja. Maailmankaikkeuden pienissäkin yksityiskohdissa ja luonnossa on uskomattoman kauniita asioita, siellä täällä täydellistä symmetriaa. Jokainen, joka on joskus mikroskoopilla tutkinut kasveja, on varmasti huomannut saman. Sama koskee maapallomme lisäksi avaruutta. Olen kuullut usein monen sanovan, että tämä maailmankaikkeus on niin hieno ja nerokas systeemi, että sen on oltava jonkin älyllisen suunnittelema. En tiedä, pidänkö sitä todisteena Jumalan olemassaolosta, mutta koen, että maailmankaikkeuden kauneus on Jumalan viesti ja lahja ihmiselle. Kauneuden taju yhdistää ihmistä ja Jumalaa. Olen saanut vaikeina hetkinä, esim. läheisen kuollessa, lohtua ihan vaan ympäröivää maailmaa katselemalla. Laskevaa aurinkoa ja pilviä. Tiedän, että elämä ei ole vain raadollista ja rumaa, vaan on paljon kauniita asioita, joita kukaan ei voi koskaan ottaa minulta pois.

Tarkoitukseni ei ole vähätellä eläinten elämän arvoa, vaikka koenkin, että ihmisellä vain on sielu. Pidän kyllä eläimistä, ja niitä tulee kohdella hyvin. Mainittakoon lisäksi, että minulla ei ole erityisemmin yliluonnollisia kokemuksia. Edesmenneen läheisen läsnäolon olen tuntenut, mutta tiedostan, että se voi mennä kuvittelun piikkiin.

Vierailija kirjoitti:

Uskon Jumalaan ihan varmuuden vuoksi. Eihän sitä tiedä, vaikka olisi tottakin. Silloin on parempi uskoa, sillä ne jotka eivät usko, joutuisivat kärsimään. Jos taas ei olisukaan totta, niin en häviäisi siinä yhtään mitään.

Entäs jos uskotkin väärään jumalaan ja kuollessasi Allah rankaisee sinua, koska jopa ateisti olisi parempi kuin vääräuskoinen? Jostain muuten luin, että Allahin edessä ateisti saisi mahdollisuuden perustella, miksi hän ansaitsisi päästä paratiisiin. En tiedä, pitääkö paikkansa.

Yks uskovainen kirjoitti:

Hgfhgfhfdh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskonnollinen kokemus tai kasvatus. 80% ihmisistä omaksuu tutkimusten mukaan vanhempiensa elämänkatsomuksen.

Tämä. Jos vanhemmat eivät opettaisi uskomuksia lapsilleen, jumalan löytäisi vain aniharva tyyppi verrattuna nykyiseen. Lapsena tuo menee helposti läpi, mutta jos asia tulisi kaikille esille ensimmäistä kertaa vasta täysikasvuisena kun osaa arvioida kunnolla asioita, tulisi aivan erinäköistä jälkeä.

Jumalaa tosin tarvitsisi, jo lapsenakin, ainakin nuorena kun alkaa tehdä omia valintoja.

Itseäni harmittaa todella paljon, että pelastuin vasta 23-vuotiaana, kun tehtyä ei saa pois millään vaikka anteeksi saisikin.

Jaa, en minä vain ole tarvinnut jumalaa nuorenakaan ja olen tehnyt ihan järkeviä valintoja ilman hankaluuksia. Onko jumala siis tarkoitettu ihmisille, jotka eivät muuten tiedä miten eletään?

Rakkaus

gdfsdfgd kirjoitti:

En ole N24, mutta vastaan omasta puolestani että vastasit omaan kysymykseesi. Jos ihminen hakee rukousvastauksia, niin silloinhan hän hyväksyy ensimmäisen vastaantulevan asian, joka sopii siihen mitä hän on odottanut. Jos sellaista ei tule, ajatellaan että jumala ei vastannut. Siis ihan sattumanvaraisia tapahtumia kuten kaikilla muillakin. Kyllä, tämä kaikki on nimenomaan omassa päässä ja oman suhteellisen rehellisyyden varassa.

Ok, ajattelen ihan samalla tavalla. Mun mielestä toi on kanssa usein epäuskon piirre. Uskovaisen pitäisi mun mielestä kyllä yleensä tietää jo itsestään mitä tehdä, esim. mennäkö jonnekin vai eikö mennä, ratkeaa useimmiten sen perusteella, mitä Jumalasta jo tietää ja sitten vaan luottaa Häneen. Ei siinä mitään merkkejä kannata tähyillä, Jumala ei ole sillain epäselvä.

Säälittää jos uskovainen tuntuu olevan kiinnostuneempi Jumalasta kuin tämä näyttäisi olevan hänestä, koska se ei ole totta. Jumala on paljon kiinnostuneempi meistä kuin me Hänestä. Hänhän on rakkaus. 

Mutta sitä en aina tiedä mitä kukin tarkoittaa rukousvastauksella. Voihan olla, että Jumala on vastannut hänen rukoukseensa jotenkin mieleenpainuvasti ja se ilahduttaa häntä siinä, ei se välttämättä ole sen kummempi uskon motiivi. Uskonhan pitäisi perustua siihen, että on kohdannut Jeesuksen ja sitä kautta siis uskoo Häneen, silloin Hän kyllä kuulee rukoukset. 

Uskon ainakin siihen, ettei tämä näkyvä maailma ole kaikki, mitä on. Minulla ja muilla perheeni jäsenillä on kokemuksia edesmenneistä vierailijoista, joiksi haluan kutsua yleisemmin kummituksiksi kutsuttuja hahmoja. En nyt selosta tarkemmin, mutta nämä edesmenneet vierailijat ovat ilmaisseet itsensä aika ajoin jollekin perheeni jäsenelle. Olenkin ajatellut, että he ovat tulleet kertomaan, ettei elämä ole yksin tässä. 

jhjhf kirjoitti:

Olet siis ilmeisesti leikannut koko vanhan testamentin pois raamatustasi? Tosin löytyy niitä ikäviä juttuja uudeltakin puolelta, mutta niinhän se yleensä on, että ne jotka eniten raamattua paukuttavat, ovat sitä vähiten lukeneet.

Ei, en ole.

Lapset ovat kyllä päässeet repimään pari ensimmäistä lukua, mutta muistan ne ja ainahan on netti. 

hgfgfh kirjoitti:

Yks uskovainen kirjoitti:

Hgfhgfhfdh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskonnollinen kokemus tai kasvatus. 80% ihmisistä omaksuu tutkimusten mukaan vanhempiensa elämänkatsomuksen.

Tämä. Jos vanhemmat eivät opettaisi uskomuksia lapsilleen, jumalan löytäisi vain aniharva tyyppi verrattuna nykyiseen. Lapsena tuo menee helposti läpi, mutta jos asia tulisi kaikille esille ensimmäistä kertaa vasta täysikasvuisena kun osaa arvioida kunnolla asioita, tulisi aivan erinäköistä jälkeä.

Jumalaa tosin tarvitsisi, jo lapsenakin, ainakin nuorena kun alkaa tehdä omia valintoja.

Itseäni harmittaa todella paljon, että pelastuin vasta 23-vuotiaana, kun tehtyä ei saa pois millään vaikka anteeksi saisikin.

Jaa, en minä vain ole tarvinnut jumalaa nuorenakaan ja olen tehnyt ihan järkeviä valintoja ilman hankaluuksia. Onko jumala siis tarkoitettu ihmisille, jotka eivät muuten tiedä miten eletään?

Niinhän sitä sanotaan, että terveet ei tartte parantajaa.

gfgdfdgfg kirjoitti:

Olet tukevasti jalat maassa, avaruuden halki kiitävällä pallolla, täysin muiden ihmisten armoilla ja he ovat sinun armoillasi.

Eikö ihminen olekin kuin ruoho?

Vai mitä ajattelet?

Noinhan se on. No, tuo ruoho-kohta oli ehkä vähän yksinkertaistettu liiaksi, koska ihminen on kuitenkin ajatteleva olento.

Niin. 

Sinä joka innostuit ketjua jatkamaan: 

Kiinnostaako sua toi sama asia kuin AP:ta vai haluaisitko muotoilla uudestaan aihetta?

Uskovia on mahdoton tunkea yhteen lokeroon. Minä uskon että on jokin korkeampi voima. Uskon että kaikki uskonnot puhuvat pohjimmiltaan samasta asiasta. Uskon silti myös,että kyse on USKOSTA. En väitäkään tietäväni miten asia on. En usko siksi että minut olisi aivopesty tai painostettu uskomaan. En pelkää kuolemaa enkä helvettiä. Sitä en ymmärrä, miksi joillakin ateisteilla on niin kova tarve pönkittää itsetuntoaan väittämällä itseään paljon vahvemmiksi ihmisiksi kuin uskovat. Uskovat ovat vain heikkoja reppanoita joiden on pakko valehdella itselleen että kestävät elämän realiteetteja. Hengellisyys/henkisyys jossain muodossa on kuitenkin aina kuulunut ihmisluontoon ja yhtälailla ne vaikeudet pistävät ateistitkin polvilleen. En nyt tiedä onko se voiman etsiminen päihteistä,riippuvuuksista,urheilusta,henkisestä tai fyysisestä väkivallasta jne.niin paljon fiksumpaa kuin hengellisyydestä. Onhan omaan kaikkivoipuuteen ja älykkyyteen/paremmuuteenkin tuudittautuminen yhdenlainen defenssi vastoinkäymisiä kohdatessaan.

"Kertokaa nyt ateistille, että miksi te uskotte jumalaan? Pidetään nyt ihan asiallisena tämä keskustelu. Kertokaa nyt ihan sydämestänne, että miksi te siihen uskotte, mikä syy siihen on, mitä te hyödytte siitä? Ja nyt ei ole kyse siitä että te ette saisi uskoa, vaan kysyn vain asiallisesti, että miksi te uskotte"

Vierailija kirjoitti:

Olen vain tapakristitty, mutta uskon kyllä johonkin korkeampaan voimaan, Jumalaan. Olen tullut siihen lopputulokseen, että ihmisellä on sielu, ja Jumalan olemassaolo tuntuu loogiselta jatkumolta sielun olemassaololle. Miksi sitten uskon, että ihmisellä on sielu? Monet eläimetkin kykenevät tuntemaan mm. empatiaa. Minusta ihmisen ja eläimen erottaa kyky nauttia kauneudesta. Tarkoitan maailmankaikkeuden kauneutta, luontoa, nähdyn kauneuden lisäksi kauniiita ääniä, sanoja, taidetta, muotoja. Maailmankaikkeuden pienissäkin yksityiskohdissa ja luonnossa on uskomattoman kauniita asioita, siellä täällä täydellistä symmetriaa. Jokainen, joka on joskus mikroskoopilla tutkinut kasveja, on varmasti huomannut saman. Sama koskee maapallomme lisäksi avaruutta. Olen kuullut usein monen sanovan, että tämä maailmankaikkeus on niin hieno ja nerokas systeemi, että sen on oltava jonkin älyllisen suunnittelema. En tiedä, pidänkö sitä todisteena Jumalan olemassaolosta, mutta koen, että maailmankaikkeuden kauneus on Jumalan viesti ja lahja ihmiselle. Kauneuden taju yhdistää ihmistä ja Jumalaa. Olen saanut vaikeina hetkinä, esim. läheisen kuollessa, lohtua ihan vaan ympäröivää maailmaa katselemalla. Laskevaa aurinkoa ja pilviä. Tiedän, että elämä ei ole vain raadollista ja rumaa, vaan on paljon kauniita asioita, joita kukaan ei voi koskaan ottaa minulta pois.

Tarkoitukseni ei ole vähätellä eläinten elämän arvoa, vaikka koenkin, että ihmisellä vain on sielu. Pidän kyllä eläimistä, ja niitä tulee kohdella hyvin. Mainittakoon lisäksi, että minulla ei ole erityisemmin yliluonnollisia kokemuksia. Edesmenneen läheisen läsnäolon olen tuntenut, mutta tiedostan, että se voi mennä kuvittelun piikkiin.

Maailmankaikkeus on kyllä melko hurja. :) Luonto tietysti ja ihminen varsinkin on upea. 

Raamatussahan tätä luomakunnan todistusta kutsutaan yleiseksi ilmoitukseksi. Se on minusta se, joka ihmisen pitää kieltää. Eli se on ilmoitus, joka kaikilla on, myös sillä joka sen kieltää. Ilmoitus siitä, että Jumala on. 

Mutta pelastava ilmoitus on erikseen, se on henkilökohtainen jokaiselle, se on uskon perusta. Silloin ei vain tiedä sydämessään, että Jumala on, vaan myös tuntee Hänet. 

Vierailija kirjoitti:

Olen vain tapakristitty, mutta uskon kyllä johonkin korkeampaan voimaan, Jumalaan. Olen tullut siihen lopputulokseen, että ihmisellä on sielu, ja Jumalan olemassaolo tuntuu loogiselta jatkumolta sielun olemassaololle. Miksi sitten uskon, että ihmisellä on sielu? Monet eläimetkin kykenevät tuntemaan mm. empatiaa. Minusta ihmisen ja eläimen erottaa kyky nauttia kauneudesta. Tarkoitan maailmankaikkeuden kauneutta, luontoa, nähdyn kauneuden lisäksi kauniiita ääniä, sanoja, taidetta, muotoja. Maailmankaikkeuden pienissäkin yksityiskohdissa ja luonnossa on uskomattoman kauniita asioita, siellä täällä täydellistä symmetriaa. Jokainen, joka on joskus mikroskoopilla tutkinut kasveja, on varmasti huomannut saman. Sama koskee maapallomme lisäksi avaruutta. Olen kuullut usein monen sanovan, että tämä maailmankaikkeus on niin hieno ja nerokas systeemi, että sen on oltava jonkin älyllisen suunnittelema. En tiedä, pidänkö sitä todisteena Jumalan olemassaolosta, mutta koen, että maailmankaikkeuden kauneus on Jumalan viesti ja lahja ihmiselle. Kauneuden taju yhdistää ihmistä ja Jumalaa. Olen saanut vaikeina hetkinä, esim. läheisen kuollessa, lohtua ihan vaan ympäröivää maailmaa katselemalla. Laskevaa aurinkoa ja pilviä. Tiedän, että elämä ei ole vain raadollista ja rumaa, vaan on paljon kauniita asioita, joita kukaan ei voi koskaan ottaa minulta pois.

Tarkoitukseni ei ole vähätellä eläinten elämän arvoa, vaikka koenkin, että ihmisellä vain on sielu. Pidän kyllä eläimistä, ja niitä tulee kohdella hyvin. Mainittakoon lisäksi, että minulla ei ole erityisemmin yliluonnollisia kokemuksia. Edesmenneen läheisen läsnäolon olen tuntenut, mutta tiedostan, että se voi mennä kuvittelun piikkiin.

Tässä näkyy se yksi syy, miksi ajatus jumalasta on viehättävä. Se vetoaa ihmisen narsistiseen puoleen, koska se tekee hänestä erityisen verrattuna kaikkiin muihin olioihin. "Kaikki on minua varten, kun olen yliolennon omaksi kuvakseen luoma olento". Siihen päälle ripaus lohduttavaa toiveajattelua, koska kuolema pelottaa, paistetaan kuumassa uunissa ja kas, meillä on uskovainen.

jghgjg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen vain tapakristitty, mutta uskon kyllä johonkin korkeampaan voimaan, Jumalaan. Olen tullut siihen lopputulokseen, että ihmisellä on sielu, ja Jumalan olemassaolo tuntuu loogiselta jatkumolta sielun olemassaololle. Miksi sitten uskon, että ihmisellä on sielu? Monet eläimetkin kykenevät tuntemaan mm. empatiaa. Minusta ihmisen ja eläimen erottaa kyky nauttia kauneudesta. Tarkoitan maailmankaikkeuden kauneutta, luontoa, nähdyn kauneuden lisäksi kauniiita ääniä, sanoja, taidetta, muotoja. Maailmankaikkeuden pienissäkin yksityiskohdissa ja luonnossa on uskomattoman kauniita asioita, siellä täällä täydellistä symmetriaa. Jokainen, joka on joskus mikroskoopilla tutkinut kasveja, on varmasti huomannut saman. Sama koskee maapallomme lisäksi avaruutta. Olen kuullut usein monen sanovan, että tämä maailmankaikkeus on niin hieno ja nerokas systeemi, että sen on oltava jonkin älyllisen suunnittelema. En tiedä, pidänkö sitä todisteena Jumalan olemassaolosta, mutta koen, että maailmankaikkeuden kauneus on Jumalan viesti ja lahja ihmiselle. Kauneuden taju yhdistää ihmistä ja Jumalaa. Olen saanut vaikeina hetkinä, esim. läheisen kuollessa, lohtua ihan vaan ympäröivää maailmaa katselemalla. Laskevaa aurinkoa ja pilviä. Tiedän, että elämä ei ole vain raadollista ja rumaa, vaan on paljon kauniita asioita, joita kukaan ei voi koskaan ottaa minulta pois.

Tarkoitukseni ei ole vähätellä eläinten elämän arvoa, vaikka koenkin, että ihmisellä vain on sielu. Pidän kyllä eläimistä, ja niitä tulee kohdella hyvin. Mainittakoon lisäksi, että minulla ei ole erityisemmin yliluonnollisia kokemuksia. Edesmenneen läheisen läsnäolon olen tuntenut, mutta tiedostan, että se voi mennä kuvittelun piikkiin.

Tässä näkyy se yksi syy, miksi ajatus jumalasta on viehättävä. Se vetoaa ihmisen narsistiseen puoleen, koska se tekee hänestä erityisen verrattuna kaikkiin muihin olioihin. "Kaikki on minua varten, kun olen yliolennon omaksi kuvakseen luoma olento". Siihen päälle ripaus lohduttavaa toiveajattelua, koska kuolema pelottaa, paistetaan kuumassa uunissa ja kas, meillä on uskovainen.

Koetko sinä yhteyttä kultakalan kanssa? Ja sinustako se on tervettä ja yhteys Jumalaan sairasta?

Ovatko kaikki uskovaiset sinusta luonteeltaan samanlaisia? 

Miksi joku joka ei pelkää kuolemaa tulee uskoon?