Mikä saa ihmisen uskomaan jumalaan?

Tunnetasolle yltävä kokemus siitä että Jumala on rakkaus.

hghgfhfghf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 5-vuotiaana äitini kanssa väkijoukossa kun yhtäkkiä meitä kohti ammuttiin ohiajavasta autosta. Ihmisiä kaatui maahan ja kuoli ympärillämme, mutta meihin ei osunut. Muistan kuinka minua pelotti maata maassa kun vieressä kulkeneen vanhan miehen veret valuivat päälleni. En tiennyt kuinka äitini oli käynyt. Pian tunsin kuinka käsi kosketti minua. Tunsin sen lämmön ja rauhan ja tiesin, että se oli enkeli. Hän nosti minut ylös ja kantoi äidin luokse. Sen jälkeen hän poistui sanomatta sanaakaan. Silti hän oli puhunut minulle. Hänen takiaan olen täällä tänään ja teen sitä työtä mitä teen. Teen parhaani, että olisin hyvä ihminen. M29 ja latino

En halua olla ikävä tyyppi, mutta aina vaan hämmentää miten ihmiset näkevät tavalliset ilmiöt jotenkin jumalan tekoina tai yliluonnollisina. Tässäkin tapauksessa kyse oli puhtaasti todennäköisyyksistä, toisiin osuu ja toisiin ei ja nyt teillä sattui käymään onni. Oikeastaan olisi kummallista, jos ohiajavasta autosta joku saisi koko joukon ammuttua niin ettei ketään jäisi pystyyn, se vaatisi melkoista taitoa ja mieluummin sitä kutsuisin ihmeeksi ampujan kannalta. Sitten olet ollut shokissa ja joku ystävällinen ohikulkija on kantanut sinut äitisi luokse, häntä pidät jostain syystä enkelinä mutta ymmärtäähän sen, että tuossa tilanteessa kuka tahansa olisi shokissa ja mieli tekee temppujaan, lapsesta puhumattakaan.

Tällaiset tapaukset vain osoittavat sen, että valtavan monen uskontarinan takana on ihan tavallinen tapahtuma, jossa ei ole mitään ihmeellistä, mutta se on tulkittu jotenkin värittyneesti.

Yleensä Jumala esiintyykin ihmisille arjessa lähes huomaamattomana. Auttaa silloin kun apua oikeasti tarvitaan. Kun alat vaatimaan Jumalalta todisteita tai ihmeitä niin et niitä saa. Tutkimattomat ovat Jumalan tiet. -Teologi

Varmaankin tunne-elämän tuotosta ovat uskonnolliset asiat. Myös ikääntyminen saa monen uskomaan, koska elämän rajallisuuden tajuaminen voi tuntua sietämättömältä.

Jumala on sillä lailla vinkeä vesseli, ettei Hän ketään pakota uskomaan itseensä. Korkeintaan välillä vähän kuiskuttelee meille, ilmeisesti Ap on nyt sen kokenut enkä syytä, onhan se esimerkiksi aika kutitteleva ajatus takaraivossa :)

Siinä jää ihmisen "uskomaan pakotus" kirkkaasti kakkoseksi. (vrt. islamin "vääräuskoiset", kuten Daesh)

Ja jos Jumala näyttäytyisi ihmiselle kaikessa voimassaan, niin mihin mitään uskoa enää tarvittaisi?

Älkää olko huolissanne, Omnia causa Fiunt, kaikella on tarkoitus ^^

Uskon Jumalaan ihan varmuuden vuoksi. Eihän sitä tiedä, vaikka olisi tottakin. Silloin on parempi uskoa, sillä ne jotka eivät usko, joutuisivat kärsimään. Jos taas ei olisukaan totta, niin en häviäisi siinä yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa nyt ateistille, että miksi te uskotte jumalaan? Pidetään nyt ihan asiallisena tämä keskustelu. Kertokaa nyt ihan sydämestänne, että miksi te siihen uskotte, mikä syy siihen on, mitä te hyödytte siitä? Ja nyt ei ole kyse siitä että te ette saisi uskoa, vaan kysyn vain asiallisesti, että miksi te uskotte?

Joku ateisti saattaa uskoa luontoäitiin ;D

ja kun huomauttaa niin vetää herneen nenään.

Tuo on totta, ateistikin saattaa uskoa mitä tahansa höpöä. Ateismi kun ei ota kantaa muuhun kuin jumalaksi laskettaviin olioihin.

gfdfdfsg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarve uskoa johonkin korkeampaan. Elämä tuntuu niin mukavemmalta ja turvallisemmalta. Joissakin asioissa ei tarvitse tuntea olevansa vastuussa. Läheisriippuvuus selittää myös. Näin järkeilisin uskoani.

Vau, rehellistä puhetta. Mutta tosi hämmentävää kognitiivista dissonanssia, oikeastaan tiedät että mistä tuo tainaomainen ajattelusi juontaa, mutta silti pystyt hämäämään itseäsi niin että tavallaan uskot. Kiehtovaa.

Niin varmasti.

Kuka sitten ei ollut rehellinen?

Hgfhgfhfdh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskonnollinen kokemus tai kasvatus. 80% ihmisistä omaksuu tutkimusten mukaan vanhempiensa elämänkatsomuksen.

Tämä. Jos vanhemmat eivät opettaisi uskomuksia lapsilleen, jumalan löytäisi vain aniharva tyyppi verrattuna nykyiseen. Lapsena tuo menee helposti läpi, mutta jos asia tulisi kaikille esille ensimmäistä kertaa vasta täysikasvuisena kun osaa arvioida kunnolla asioita, tulisi aivan erinäköistä jälkeä.

Jumalaa tosin tarvitsisi, jo lapsenakin, ainakin nuorena kun alkaa tehdä omia valintoja.

Itseäni harmittaa todella paljon, että pelastuin vasta 23-vuotiaana, kun tehtyä ei saa pois millään vaikka anteeksi saisikin.

Minusta vanhemmat saavat opettaa lapsilleen ihan omat satunsa, kuten että ei ole jumalaa, se on se tai se, tai he ovat jumalia.

He tekevät väärin, mutta itsehän he vastuun sitten kantavatkin. Sitten kun lapsi on kasvanut aikuiseksi on hänen turha enää syytellä vanhempiaan, sitten hän on itse vastuussa ja etsiköön itse totuuden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa nyt ateistille, että miksi te uskotte jumalaan? Pidetään nyt ihan asiallisena tämä keskustelu. Kertokaa nyt ihan sydämestänne, että miksi te siihen uskotte, mikä syy siihen on, mitä te hyödytte siitä? Ja nyt ei ole kyse siitä että te ette saisi uskoa, vaan kysyn vain asiallisesti, että miksi te uskotte?

Se on jonkinlainen sisäsyntyinen vakaumus, että jotakin suurempaa on olemassa. Koko maailma ja kaikki mitä täällä on, menettää merkityksensä, jos Jumalaa ei ole. En tosin tunnusta mitään uskontoa, mutta korkeampaan voimaan uskon joka tapauksessa.

Minä ajattelen päinvastoin. Jos kaikki on jonkun yliolennon ennalta määräämää, silloinhan millään ei ole mitään merkitystä, koska olemme vain nukkeja näytelmässä, jonka joku ulkopuolinen on käsikirjoittanut valmiiksi.

Onneksi tuo tilanne ei ole todellinen, vaan ihminen saa luoda oman tiensä ja oman merkityksensä elämälleen.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kukaan esittänyt pitäviä todisteita, ettei Jumalaa olisi olemassa.

Tällä ajatusmallilla kuka tahansa voi väittää ja keksiä mitä tahansa ja sitten vaatii todisteita. Jumala ja uskonnot on ihmisen mielikuvituksen tuotetta. Uskonto ja uskoa on monenlaista moneen eri asiaan. Uskonto taas instituutiona on eksyttävää ja mieltä typerryttävää hallintaa.

Vierailija kirjoitti:

Minun on vaikea ymmärtää, sillä itse en missään nimessä luota sataprosenttisesti kokemuksiini, aistimuksiini ja tunteisiini. Kokemukseni ja tunteeni ovat subjektiivisia, ja aistini rajallisia. Kyseenalaistan näitä kaikkia jatkuvasti. Ettekö te muut tee niin? Jos koette jonkun kokemuksen, mitä moni on täällä kuvannut yliluonnolliseksi, ettekö kyseenalaista sitä? Niillehän löytyy selityksiä myös lääketieteestä ja psykologiasta. Oletteko "varmoja" uskossanne? Käsittääkseni ainakin joissakin uskonnollisissa liikkeissä esim. kyseenalaistaminen on kielletty, mikä on minusta kummallista ja ihmismielen rajoittamista. Mitä mieltä olette uskonnollisista liikkeistä? Lahkoista? Entä jos saatte vaikka unihalvauksen - selitättekö kokemusta itsellenne yliluonnolliseen pohjautuen?

Tämä oli tärkeä pointti. En käsitä ihmisiä, jotka kaikista mahdollisista selityksistä hyppäävät ensimmäisenä siihen kaikkein ihmeellisimpään. Varsinkin, kun tiedetään että aistit ovat epäluotettavia ja muisti vielä niitäkin hatarampi.

Vierailija kirjoitti:

Niin, en tiedä. Usko tuli muhun, en mää sitä itse valinnut. Yhden kerran voimallisessa unessa, ja tsädäm, se oli siinä. En tosi käy kirkossa enkä lue Raamattua, eikä kovin moni läheisistänikään tiedä, että olen uskossa, ja jos muhun kadulla törmäisit, tuskin sitä sinäkään ulkonäöstäni aavistaisit. Mulle usko on hyvin henkilökohtainen juttu, joka kuitenkin ohjaa mun päivittäistä elämääni ja valintojani.

Mun isäni on uskovainen, mutta koskaan ei sitä uskoaan ole minulle tuputtanut, ei edes ollessani lapsi. Itse en uskonut, olin hyvin skeptinen ja kyselin varmaan ne kaikki perinteiset kysymykset isältäni, joita ateistit aina kyselee ja naureskelee, kun uskovaisella ei kaikkia selityksiä ole, vaan " ainoastaan Jumala tietää. " Niinpä niin, tuumin silloin minäkin ja kun kysyin isältäni, että haittaako häntä, kun itse en usko, niin siihen hän vastasi, ettei se ole ihmisen itsensä valittavissa, häneenkin se usko tuli ihan pyytämättä ja vastaantaistelusta huolimatta, ajattelin sen kuulostavan oudolta.

Mun elämä meni miten meni, ei kovin hyvin. Olen kärsinyt mielenterveydellisistä ongelmista ja päihderiippuvuudesta. Lapsesta asti musta on jotenkin tuntunut, että mun sisälläni taistelee tavallaan kaksi puolta, hyvä ja paha, jo ihan nuorena näin siitä unia. Joskus rukoilin ihan vaan tavan vuoksi, jotain turvaa saadakseni siihen ahdistukseen, missä elin ja näin jälkikäteen olen tajunnut olleeni todella armoitettu, sain osakseni ihan uskomattoman paljon suojelusta ja sitä turvaa, en vaan sitä silloin päihdehöyryissäni tajunnut, enkä osannut olla kiitollinen. Sanotaan näin, että suoranainen ihme on, että vielä olen hengissä.

Kerran sitten näin todella ahdistavan unen, todentuntuisen kuin mikä. Juoksin siinä pakoon saatanaa ja pääsin nippanappa turvaan. Saatana yritti perässä ja huusin Jumalaa turvakseni ja Hän auttoi pitämään minut turvassa ja ahdistus unessa hellitti. Ja oikeassakin elämässä.

Tällä hetkellä olen raitis, käyn töissä ja elän lääkkeetöntä, suht normaalia elämää, olen saanut myös korjattua suhteet läheisiini. Kerran meinasin repsahtaa ryyppäämään, niin mulle näytettiin kuin filminauhana, hyvin yksityiskohtaisesti, mitä tulee tapahtumaan, jos sen korkin narautan kunnolla taas auki. En viitsi lähteä kokeilemaan, pitääkö paikkaansa, vaan ristin käteni ja kiitän tästä päivästä ja elämästäni, jonka sain takaisin.

Niinhän sitä sanotaan, että jos on alkkis tai nisti niin pelastusvaihtoehdot ovat joko tulla hulluksi tai tulla uskoon, onko noilla sitten paljon eroa loppujen lopuksi. Usko on siis vain jonkinlainen itsesuojelumekanismi, joka nytkähtää päälle jos ihmiselle tulee olo ettei saa itse elämästään kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni tämä on vaikea kysymys senkin takia, että Jumala on jokaiselle ihmiselle hieman erilainen. Partasuu-ukot kuuluvat yksijumalaisiin uskontoihin, joissa Jumala on persoonallinen. On kuitenkin monia muitakin uskontoja kuin tämä kristinusko josta täällä pääasiassa puhutaan, ja niissä kokemus/ajatus Jumalasta voi olla hyvinkin erilainen.

Jumalaan uskomiselle on vaikea keksiä ainakin minulle syitä. Se vaan on niin. Ateistin on helpompi selittää miksi ei usko Jumalaan (ei ole todisteita), mutta uskonasia sekin on. Kukaan meistä ei ole pystynyt todistamaan Jumalan olemassa olon puolesta tai vastaan mitään. Kyseessä on siis puhtaasti uskon asia. Ja ennen kuin joku väittää vastaan, pyydän samalla linkittämään tieteellisiä tutkimuksia, joissa on todistettu 100% varmaksi, että Jumalaa ei ole.

Teknisestihän asia on noin, mutta ymmärrät varmaan että jumala on tuossa tasan samalla viivalla joulupukin, lohikäärmeiden ja yksisarvisten kanssa. Eli turhaa spekulointia toisin sanoen. Tosin joulupukista tehdään vuosittain lukemattomia näköhavaintoja, joten hän on kyllä jumalaa reilusti edellä todennäköisyydessä.

Yks uskovainen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä huolestuttavaa, jos kuulet "jumalan" puhuvan sulle. Sulle löytyy kyllä diagnoosi lääketieteessä, ja se on skitsofrenia.

Niin siihen diagnoosiinhan ei muuta kuulukaan. ;)

En mä muista itse koskaan kuulleeni ihan kunnollista "ääntä" päässäni, mutta ei mua epäilytä, ettei Jumala voisi niinkin puhua. Äidilleni joskus sanoin, että " kun sää vaan tiedät ettei se ollut sun ajatus vaan jumala sanoi sen.. " en oikein parempaakaan oo tähän mennessä keksinyt.

Merkille on kuitenkin pantava, että en tosiaan aina ole samaa mieltä mun Jumalan kanssa eli koen kyllä erillisyyttä Häneen.

Kuitenkin Jumala ei ole ainoa henkiolento maailmankaikkeudessa, eikä se että kuulee ääniä vielä tarkoita, että se on Jumalan ääni.

Vanha sanontahan kuuluu, että jos puhut jumalalle, olet uskovainen. Jos jumala puhuu sinulle, olet skitsofreenikko ;)

Vierailija kirjoitti:

Se on tieto sisälläni, rukousvastaukset myös. Ihan tavan tallaaja olen, pitkälti tiedeuskovainen myös muissa asioissa. Ei mulla ole rakkaudestakaan tai sen olemassaolosta todisteita, vain tunne. Jumala on vaan niin mahtava. Se armo ja rakkaus, kaikki hyvä:)

Rakkaus näkyy katseessa ja teoissa ja se on mitattavissa jopa aivoista, eli todisteita on :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun on vaikea ymmärtää, sillä itse en missään nimessä luota sataprosenttisesti kokemuksiini, aistimuksiini ja tunteisiini. Kokemukseni ja tunteeni ovat subjektiivisia, ja aistini rajallisia. Kyseenalaistan näitä kaikkia jatkuvasti. Ettekö te muut tee niin? Jos koette jonkun kokemuksen, mitä moni on täällä kuvannut yliluonnolliseksi, ettekö kyseenalaista sitä? Niillehän löytyy selityksiä myös lääketieteestä ja psykologiasta. Oletteko "varmoja" uskossanne? Käsittääkseni ainakin joissakin uskonnollisissa liikkeissä esim. kyseenalaistaminen on kielletty, mikä on minusta kummallista ja ihmismielen rajoittamista. Mitä mieltä olette uskonnollisista liikkeistä? Lahkoista? Entä jos saatte vaikka unihalvauksen - selitättekö kokemusta itsellenne yliluonnolliseen pohjautuen?

Ateistithan usein argumentoi sillä ettei Jumalaa voi nähdä tai kuulla. Uskon, et pikemminkin ne, jotka luottaa aistihavaintojen kertovan kaiken tarpeellisen tästä maailmasta on niitä, jotka eivät usko mihinkään yliluonnolliseen.

Sitäpaitsi, eikös täällä moni ole kyseenalaistanut kokemuksiaan ja miettinyt vaihtoehtoisia selityksiä? Vai jätätkö ne huomiotta?

Mihin sinä luotat sitten? Mikä on kiveenhakattua tässä elämässä? Tiede ei ainakaan.

Tieteen luotettavuus onkin juuri siinä, että se ei lauo lopullisia totuuksia, vaan kertoo senhetkisen parhaan tiedon asioista. Kun paljastuu  jotain uutta, se korjaa itseään jatkuvasti ja tarkentuu. Väärät käsitykset kumotaan armotta. Se on ainoa työkalu mitä meillä on, kun pyritään edes jonkinlaiseen käsitykseen asioiden laidasta. Kaikki muu on arvailua ja mielikuvitusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun on vaikea ymmärtää, sillä itse en missään nimessä luota sataprosenttisesti kokemuksiini, aistimuksiini ja tunteisiini. Kokemukseni ja tunteeni ovat subjektiivisia, ja aistini rajallisia. Kyseenalaistan näitä kaikkia jatkuvasti. Ettekö te muut tee niin? Jos koette jonkun kokemuksen, mitä moni on täällä kuvannut yliluonnolliseksi, ettekö kyseenalaista sitä? Niillehän löytyy selityksiä myös lääketieteestä ja psykologiasta. Oletteko "varmoja" uskossanne? Käsittääkseni ainakin joissakin uskonnollisissa liikkeissä esim. kyseenalaistaminen on kielletty, mikä on minusta kummallista ja ihmismielen rajoittamista. Mitä mieltä olette uskonnollisista liikkeistä? Lahkoista? Entä jos saatte vaikka unihalvauksen - selitättekö kokemusta itsellenne yliluonnolliseen pohjautuen?

Ateistithan usein argumentoi sillä ettei Jumalaa voi nähdä tai kuulla. Uskon, et pikemminkin ne, jotka luottaa aistihavaintojen kertovan kaiken tarpeellisen tästä maailmasta on niitä, jotka eivät usko mihinkään yliluonnolliseen.

Sitäpaitsi, eikös täällä moni ole kyseenalaistanut kokemuksiaan ja miettinyt vaihtoehtoisia selityksiä? Vai jätätkö ne huomiotta?

Mihin sinä luotat sitten? Mikä on kiveenhakattua tässä elämässä? Tiede ei ainakaan.

Tieteen perusominaisuus on itsekriittisyys. Samaa ei voi sanoa uskonnoista: "Epäile, ja tiesi käy h*lvettiin." Näin ainakin mm. lestadiolaisuudessa.

Kuinka tuttu ja läheinen tiedemaailma on sulle? Nykyään on monella alalla aiheita, joihin ei saa kajota tai käy huonosti. Itsekriittisyys my ass. Kaikki tietää et tiedemaailma on lahjottavissa ja ohjailtavissa. Olishan se hienoa, jos objektiivisuuteen voisi luottaa siinä määrin kuin esitetään sen toimivan.

Yksittäinen tiedemies ehkä joskus onkin, mutta kaikki tiedettä tekevät ihmiset ympäri maapallon? Tuskinpa. Yksi keskeisiä periaatteita on vieläpä tutkimusten hyväksyttäminen laajemmalla tiedeyhteisöllä, eli kaikki tutkitaan kriittisesti kollegoiden toimesta ja nämä sitten huomauttavat tutkimuksen heikkouksista ja saattavat jopa kumota tulokset kokonaan. Aikamoinen verkosto pitäisi lahjoa, jotta tästä päästään ohi. Tiedemiehen ura ja maine on vaakalaudalla, jos alkaa rahan takia väittämään asioita, jotka eivät täsmää tieteen toisasioiden kanssa.

Yks uskovainen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te jotka uskotte: Uskotteko kristinuskon Jumalaan ja Raamattuun? Kuinka voitte "niellä" kaikki Vanhan testamentin kammottavuudet, kiduttamisen ja kiusaamisen? Minusta Raamatun kuvaama Jumala kuulostaisi ilkeältä. Uskotteko sellaiseen?

Mä uskon kristinuskon Jumalaan. Ei hän ole ilkeä, enkä mistään kohdasta Raamattuakaan saa sellaista käsitystä. Mihin kohtaan viittaat kiduttamisella?

Jos sä tuntisit Hänet ja olisit sitä mieltä, että Hän on ilkeä, niin sitten meillä ois tässä kaksi mielipidettä.. Mutta aikamoiseksi spekuloinniksi menee, jos et edes usko Häneen.

Yksi kohta tulee mieleen, missä kauan ihmettelin, miksi Jeesus sanoi sitä yhtä naista penikaksi. En kyllä epäillyt, että hän olisi ilkeä, koska tiesin kyllä, ettei hän ole, mutta ihmettelin.

Teoriassahan se olisi ihan mahdollista uskoa pahaan jumalaan. ?!

On niitä ollut vaikeita kohtia Raamatussa ja omassa elämässä, mitä ei ymmärrä tai on vaikea hyväksyä, mutta ei Hän mitään nielemistä odota vaan Jumalalle riittää, että uskomme Häneen. Hän antaa kaiken tarvittavan ymmärryksen.

Olet siis ilmeisesti leikannut koko vanhan testamentin pois raamatustasi? Tosin löytyy niitä ikäviä juttuja uudeltakin puolelta, mutta niinhän se yleensä on, että ne jotka eniten raamattua paukuttavat, ovat sitä vähiten lukeneet.

Uskonto ja helvetillä uhkaaminen sai ihmiset tottelemaan keskiajalla. Nyt ei ole mitään syytä uskoa.