Uhmaa jo puolitoistavuotiaana?

meillä alkoi ensimmäiset uhma merkit 1v4kk ikäisenä. Suuri syy tähän oli pikkuveljen syntyminen kun esikoinen oli 1,2v. Alkuun oli innoissaan pikkuisesta ja kun imettelin tuli silitteleen päätä ja hellimään. Mutta kuukauden jälkeen huomasi että voi veljet tuo itkevä vauva jää tänne pysyvästi.

AIna kun imettelin pienintä kokeiltiin varmasti löytyykö kaikki Ei paikat talosta ja samalla yritti päästä vetämään veljeä hiuksista yms. Ostin myös isoveljelle nuken- vaikka ei kovasti niistä aikaisemmin ole kiinnostunut ollutkaan. Aina kun aloitin imettämään kyselin missäs hänen vauva oli. Pian haki mun viereen nuken ja antoi sille tuttipullosta maitoa. Samoin yritin vain enemmän antaa huomiota ja syliä esikoiselle ja nyt ikää 1v6kk ja minusta tilanne on rauhoittunut. Enää pikkuveli ei ole kiusan kohteena niin paljon, mutta kyllä tempperamenttia löytyy ja omaa tahtoa. Ulkoa ei tultaisi millään sisälle se on joka kerta heittäytymistä maahan ja lopuksi saan kantaa huutavan taaperon sisällle..eli uhma on jo tuttua meilläkin.

Sekavasti kaiketi kirjoitettua mutta tiedän mistä puhut...

Tuikku ja pojat 1,6v ja 4kk

Meillä neiti on 1v5kk ja siis aivan mahdotonta touhua nykyisin. Kaikki minkä tietää kielletyksi niin juuri niitä tarvii tehdä, kiukuttelee, suuttuu kokoajan, heittelee tavaroita, nipistää ja kun komentaa niin heittäytyy lattialle potkimaan ja mesoamaan. Todella kivaa esim kaupassa kun moinen " kohtaus" tulee. =) Kuinka kauan ylipäätään uhma saattaa kestää??

Onko teillä näin että lapsi oikein yrittämällä yrittää saada teitä suuttumaan?? Meidän prinsessa kun tekee jotakin kiellettyä niin oikein katsoo ja tarkkailee mun ilmettäni ja vaikka kuinka komentaisin ja hokisin EI niin aina vain uudestaan ja sama homma..

Ilmeisesti ihan normaalia terveen lapsen käyttäytymistä nämä uhmat. =)

Meillä kiukuttelu on enimmäkseen sellaista että poika nykii mua housuista " tänne tänne" , sitten meneen eteiseen jossa pitäisi ottaa syliin, sitten kun on sylissä jatkaa nykimistä ja hokemista mutta missään minne yritän mennä tai ehdotan ei kelpaa vaan poika alkaa kiukuta, kiemurtelee pois sylistä ja sitten itkee taas kun tahtoo syliin. Jos en ota niin poika nykii ja kiukkuaa ja pyörii itkien ympärillä.

On kyllä sairasteltu viime aikoina ja pikkusisko on 1kk ikäinen (mutta nukkuu lähes kaikki päivät vielä joten poika saa kyllä huomiota...) joten ne voi olla myös syynä, mutta mulla vaan meinaa mennä hermo. Missään ei ole hyvä eikä ruokakaan kelpaa. Ja kun on syönyt huonosti niin kiukuttaa vielä enemmän...



Koska tämä oikein helpottaa? mietin jo että pitäisikö poika laittaa takaisin hoitoon osa-aikaisena kun en pärjää kotona sen kanssa. Mutta en haluaisi hätiköidä jos tämä on jotain ihan väliaikaista ja menee kohta ohi. POika kyllä syksyllä viihtyi hoidossa eikä henkisesti se olisi mulle iso juttu, en oikein taida olla kotiäitityyppiä (joskaan en ura-äitikään kun en töihin hingu), lähinnä rahapuoli mietityttää kun kotihoidon tuki menee ja pitää maksaa siihen päälle lisää, kun ei tulot niin suuret ole niin kaikki tarvittais. Ja tietysti kuitenkin mielellään lapsensa kanssa olisi, mutta jos se käy henkisesti liian raskaaksi? Siltä nimittäin juuri nyt tuntuu, syynä lienee hormonitkin kun synnytyksestä niin vähän aikaa, mutta juuri nyt ei masennus ole kaukana...

Meillä neiti on niin ikään 1v 6kk ja alkavaa uhmaa on ollut havaittavissa nyt muutaman kuukauden. Perheessämme on myös pieni vauva joten aikas haipakkaa elämää välillä eletään!



Isomman neidin uhma ilmenee lähinnä siten, että häntä ei saa auttaa missään asiassa ilman hillitöntä kiukkua. Ja vaikka tyttö itse pyytäisikin apua, silti ei saa auttaa! ;o) Eli esim. pukemistilanteessa hän haluaa pukea itse. Kun homma ei sitten sujukkaan ihan hänelle mieleisellä tavalla, hän pyytää auttamaan. Ja sitten kun menet auttamaan, niin alkaa kauhea karjunta: Ei, Ei, Ei!



Toinen uhman muoto tuntuisi meillä olevan käskyjen uhmaaminen. Kun kiellän tyttöä tekemästä jotakin, hän aivan takuuvarmasti tekee kielletyn asian. Oikein tuijottaa minua silmiin ja katsoo miten reagoin. Huoh! Joskus kiellettäessä tyttö hermostuu niin kovin, että tavarat lentelee. Viimeksi eilen videokamera sai kyytiä, kun pikkumimmi hermostui...



Onneksi pikkusisko on saanut olla rauhassa ja näiden uhmakohtausten ulkopuolella. Uhmakas mini-ihminen hoitaa sisartaan hyvin hellästi ja lämpimästi ja ihan silmin nähden on kiintynyt pieneen siskoonsa. Toki joskus on vauvakin ollut vaaravyöhykkeessä, kun tavarat lentelevät, mutta onneksi mama on kerennyt pelastamaan pikkuisensa.



Kieltämättä joskus on omat hermot koetuksella, mutta useinmiten jaksan ottaa pienen ihmisen uhman ihan huumorilla. Onhan se aika koomisen näköistä, kun pieni tinttarella raivoaa pää punaisena villasukille, jotka eivät suostu menemään hänen jalkaansa toivotulla tavalla. Hih! Mutta tosiaan, varsinkin silloin, kun on kiire johonkin tai kun on nukkunut huonosti yön, ei ihan loputtomiin jaksaisi kuunnella ja katsella joka asiasta vinkumista ja vouhkaamista. Mutta vakaasti uskon ja toivon, että tämä on ohimenevä vaihe ja pian helpottaa! Toivottavasti teilläkin!

Uhmailu alkoi meillä aika huvittavalla tavalla. Esikoiseni (nyt 3.5v) kiukuttelee normaalisti lähes päivittäin, ja huomasin kuopuksen juuri puolitoistavuotiaana kiinnostuvan raivareista. Kuopus seisoi vieressä tarkkailemassa, miten saadaan kunnon raivari ja kieltäydytään kaikesta ja muutaman oppitunnin jälkeen alkoi itse soveltamaan oppeja käytäntöön. Siinä oli hieman naurussa pitelemistä :)



Mutta kiitettävää että teillä esikoisetkin ovat jo varhain oppineet uhman jalon taidon, oma esikoiseni sentään odotti yli kaksivuotiaaksi. Tosin sitten se vasta alkoikin ja samaa taitaakin sitten jatkua siihen asti kunnes lapsukaiset muuttavat pois kotoa..

Meillä alkoi esikoisella tuossa 1v3-4kk:n paikkeilla. Nyt tyttä on 1v 6kk ja pikkuveikka syntyypi hetkellä minä hyvänsä. Odotan kauhulla mitä se saa aikaiseksi, vaikkakisn tuo suhtautuminen vauvaan vaikuttaa oikein lupaavalta tällä hetkellä.

ja nyt 2v3kk iässä alkaa luojan kiitos olla vähän laantumaan päin....Seuraavaksi tuleekin sitten 3v uhma, nice!

...että ensimmäisiä uhmahavaintoja voi hyvinkin tulla jo puolitoistavuotiaana. Meillä ikää on vasta vuosi, ja toistaiseksi pikkumies on itse aurinkoinen. Puolen vuoden päästä on meillekin tulossa toinen lapsi, joten huh, saattaa silloin olla jaksamista!

poika nyt 1,5 v saa raivokohtauksia ellei saa tahtoaan läpi, esim. tilanne että näkee videokameran kirjahyllyssä enkä (tietenkään) anna sitä hänelle vaikka hän pyytää. Ensin tulee huuto, sitten kyyneleet, sitten raivoa, lyö esim. seinää tai hakkaa lattiaa, oikein näkee kun pettymys tiivistyy ja purkautuu kiukkuna, kun ei saanutkaan tahtoaan läpi...



Yleeensä pahimmat kiukut tulee just ellei saa tahtoaan läpi, mut " kohtaukset" menee onneks nopeesti ohi. Nyt viimeaikoina ollut myös paljon tuota edellä pinossa kuvailtua " mikään ei kelpaa - kitinää, ei syliin, ei pois, ei saa auttaa, ei olla edes lähellä aina, kuitenkin pitää olla jne. Kuuluu ikään ja kasvamiseen.



Meillä yleensä vielä auttaa kun harhauttaa huomion pois johonkin mukavaan. Joskus on kyllä saanut kiukuta ihan rauhassa ja rauhoittunut sitten ajallaan.

Meillä uhmakohtaukset ovat sellaisia et jos jotain ei saa tehdä, esim. kaupassa ei suostu istumaan kärryissä tai autossa vaan haluaa lähteä juoksemaan itseksee-niin hirveää huutoa,itkua,raivoamista ja potkimista kun tyttö laitetaan takaisin kärryihin. Siinä se sit huutaa aina niin kauan, kun kauppareissu on tehty.

Kotona raivokohtaukset tulee, kun ei saa koskea johonkin kiellettyyn. Alkaa hirveä itku,huuto ja raivoaminen.Tyttö haluaa syliin ja kun sen ottaa niin ei olisikaan halunnut syliin ja toisinpäin. Tyttö raivoaa välillä niin kauan, et kun raivokohtaus on ohi hän aivan vapisee kun tulee mua halaamaan.

Onko muiden lapsilla tälläisiä vapisemisjuttuja raivareiden yhteydessä?