Lue keskustelun säännöt.
Köyhyys ja yksinhuoltajat. Lapsen näkökulma.
29.03.2017 |
Mua suututta ja itkettää. Mulla ei riittäisi pelkkä aloitus kertomaan kaikkea, joten yritän mahdollisimman lyhyesti kiteyttää asiani.
Olen 20v lukiolainen. Jo pienestä pitäen koulunkäyntini on ollut hankalaa. En tarkoita huonoja numeroita tms, vaan sitä, että kotoa ei ole ikinä tullut minkäänlaista tukea opiskeluun. Kukaan ei koskaan kysynyt tuliko läksyjä tai tarkistanut tehtäviä.
Kokeisiin piti aina itse lukea ja jatkuvasti piti itse itseänsä tsempata ja motivoida. Perheessäni ei olla koskaan painotettu koulunkäynnin tärkeyttä. Ymmärrättehän te miten vaikeaa tuollainen on esim. kolmasluokkalaiselle lapselle?
Noh, peruskouluni meni suunnilleen kuudennelle luokalle asti hyvin.
Seiskalle mennessäni minulle oli matemaattiset aineet vaikeita- on vieläkin- mutta muissa aineissa pärjäsin hyvin. Joissakin jopa äärimmäisen hyvin(9-10 arvosanoja).
Mutta mitä tapahtuu nuorelle murrosikäiselle olevalle lapselle, jota ei kannusteta kotona? Itsensä motivoiminen on paljon vaikeampaa. Tuntuu, että millään ei ole väliä. Ei äitiä kiinnosta eikä isääkään ole.
Yhdeksännellä luokalla romahdin. En kestänyt enää paineita, kokeita ja sitä, että kaikki pitäisi hoitaa aina yksin. Se iloisuus ja innokkuus katosi minusta hetkeksi pois. Aloin lintsata. Yht'äkkiä olinkin kesäkoulussa ja sit kymppiluokalla. Kotona tuli vittuilua ja huutoa ja koulussa opettajat ihmetteli mikä mulla on.
Mun haavena oli mennä lukioon ja siitä suoraan yliopistoon. Mulla on nykyään ammattikoulusta tutkinto, olen ihan hyvässä työssä ja käyn iltalukiota.
Äiti ei ole kertaakaan kysynyt minulta, että miten lukiossa menee. Kirjoihinkaan en saa rahallista tukea. Mulla ei ole nyt toista äikänkirjaakaan, kun ei ole varaa ostaa.
Mua on aina kiinnostanut reaaliaineet, yhteiskunnalliset asiat, ympäristö ja kielet. Aina. Äitini ei koskaan ole kysynyt multa tosissaan, että mikä musta tulee isona.
Mä oon joutunut 10- vuotiaasta asti ostaan omat vaatteeni. Ja kantaan suuria asioita harteillani. Äitini on 5 lapsen yksinhuoltaja ja ammatiltaan laitoshuoltaja. Tiedän, että on rankkaa kun ei ole rahaa ja suita ruokittavana, mutta olen silti niin vihainen äidilleni. Miksi tehdä noin monta lasta, jos ei ole aikomustakaan olla henkisesti läsnä tai varaa ostaa koulukirjoja? Koko ikäni äiti on vain valittanut rahasta. Ei ikinä ole rahaa tehdä mitään. Harmittaa, että mä yritän kouluttautua ja saan vaan paskaa niskaan. Vieläkin.
Neuvokaa mua, että miten voisin saada lisää tukea opiskeluun. Ei oo ketään kelle avautua tai ketään, jolta vois kysyä esimerkiksi apua joissain tehtävissä. Tuntuu kuin taistelisi yksin muita vastaan.
Kommentit (51)
Kuinka heikko ihmisen täytyy olla, jos ei jostain lukiosta, peruskoulusta, ammattikoulusta, ammattikorkeakoulusta tai jostain muusta, selviä ilman mamman huolenpitoa? Voi nyyh sentään!
Niin on minullakin ollut vaikeaa, kummatkin vanhemmat vaan joivat ja käyttivät huumeitakin jossain vaiheessa.
Kyllä tässä siltikin on koulut käyty, en ole tukea saanut, en ole sitä kaivannutkaan. Isä kuoli kun opiskelin yliopistossa, huumeisiin. Äiti kuoli alkoholiin vuosi isän kuoleman jälkeen.
Miksi vitussa olisin antanut vanhempieni pilata oman elämäni?! Ei se auta että nyyhkyttää itsesäälissä ja voivottelee.
Ei mullakaan mitään kavereita ollut, eikä ole edelleenkään. 2 yliopistotutkintoa on suoritettuna.
Opiskella voi ilman jotain helvetin tukiverkostoakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka heikko ihmisen täytyy olla, jos ei jostain lukiosta, peruskoulusta, ammattikoulusta, ammattikorkeakoulusta tai jostain muusta, selviä ilman mamman huolenpitoa? Voi nyyh sentään!
Niin on minullakin ollut vaikeaa, kummatkin vanhemmat vaan joivat ja käyttivät huumeitakin jossain vaiheessa.
Kyllä tässä siltikin on koulut käyty, en ole tukea saanut, en ole sitä kaivannutkaan. Isä kuoli kun opiskelin yliopistossa, huumeisiin. Äiti kuoli alkoholiin vuosi isän kuoleman jälkeen.
Miksi vitussa olisin antanut vanhempieni pilata oman elämäni?! Ei se auta että nyyhkyttää itsesäälissä ja voivottelee.
Ei mullakaan mitään kavereita ollut, eikä ole edelleenkään. 2 yliopistotutkintoa on suoritettuna.
Opiskella voi ilman jotain helvetin tukiverkostoakin.
Enkä yhtään ihmettele miksei sulla ole kavereita.
Voimia kovasti opiskeluun! Tee asiat eri tavalla omille lapsillesi, niin minä tein. Hanki Akateeminen kumppani. Omassa kodissani ei arvosteta koulutusta vieläkään. Tajusin 10- vuotiaana asian, Lukihäiriöni esti akateemisen uran. ( Siihen aikaan apua ei helposti ollut saatavilla) Minulla on akateeminen mies, katson lapsieni perään ja kerron, että koulutus on yksi elämän perusasioista. Taistelin pois vanhasta, vaikka vieläkin mua siitä haukutaan. Parempaa on olemassa ja siihen saa pyrkiä. :) Onnea opintoihin, älä luovuta vaan pidä haaveistasi kiinni! :)
Uusimman tieteellisen tutkimuksen mukaan yksinhuoltajien lapset pärjäävät huonommin koulussa kuin lapset jotka asuvat biologisten vanhempien luona (isäpuoli ei paranna lapsen koulumenestystä):
http://www.dailymail.co.uk/health/article-4357488/Children-perform-bett…
Kysynpä taas kerran: Tuleeko naisilla koskaan lapsen etu mieleen?
Vierailija kirjoitti:
Kuinka heikko ihmisen täytyy olla, jos ei jostain lukiosta, peruskoulusta, ammattikoulusta, ammattikorkeakoulusta tai jostain muusta, selviä ilman mamman huolenpitoa? Voi nyyh sentään!
Niin on minullakin ollut vaikeaa, kummatkin vanhemmat vaan joivat ja käyttivät huumeitakin jossain vaiheessa.
Kyllä tässä siltikin on koulut käyty, en ole tukea saanut, en ole sitä kaivannutkaan. Isä kuoli kun opiskelin yliopistossa, huumeisiin. Äiti kuoli alkoholiin vuosi isän kuoleman jälkeen.
Miksi vitussa olisin antanut vanhempieni pilata oman elämäni?! Ei se auta että nyyhkyttää itsesäälissä ja voivottelee.
Ei mullakaan mitään kavereita ollut, eikä ole edelleenkään. 2 yliopistotutkintoa on suoritettuna.
Opiskella voi ilman jotain helvetin tukiverkostoakin.
Oli Maaret Kalliosta mitä mieltä tahansa, niin viimeisin kolumni osuu kyllä aika tarkasti tän kirjoittajaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liittyykö tämä nyt suoranaisesti köyhyyteen tai yksinhuoltajuuteen?
Äitisi on ollut välinpitämätön vanhempi. Varattomuus tietysti yksinhuoltajuuden ohella on tähän altistava seikka, mutta en nyt noin raflaavia otsikoita ihan siitä vääntäisi.
Kyllä se lapsiluku korreloi koulutustason ja sosioekonomisen aseman kanssa. Ap on fiksu nuori ihminen ja aivan oikeillä jäljillä siinä päätelmässä, että suurperheen yh:lla ei todellakaan ole resursseja kannustaa lapsiaan opiskelemaan ja tavoittelemaan korkeita. Kyllä tuollaiset arvot ja asenteet periytyy. Siksi ap saakin olla todella ylepä itsestään, että on säilyttänyt sen sitkeyden ja aidon motivaation opiskeluun, vaikka siinä onkin ollut alamäkeä välissä. Kyl ap:lla selkeästi on sellaisia harvinaisia vahvuuksia ja kykyjä, mitä muilla ei ole. Aplle suosittelen tosiaan ottamaan vaikkapa ensikontaktikseen koulukuraattorin, joka osaa neuvoa esim.tukihenkilön kaltaisen toiminnan suhteen (jos sellainen kiinnostaa). Ja muutenkin jos on taloudellisia vaikeuksia tai oppimiseen liittyviä niin niihin on kyllä tukea saatavilla. Mutta joku luotettava, mielellään vanhempi tukihenkilötyyppinen aikuinen olisi tärkeä olla elämässä - siis se joka kannustaa, ohjaa ja tukee henkisesti. Olet menossa hyvään suuntaan ap! Ei kaikki tilanteessasi olisi jaksaneet ylläpitää kiinnostusta jatko-opintoihin ja tulevaisuuden suunnitelmiin. Voit päästä vielä pitkälle, ja sitten kun pääset, niin voit olla triplasti ylpeämpi itsestäni sillä olet saavuttanut kaiken täysin omaa ansiotasi!
Vaikka korreloikin, pitää kuitenkin muistaa syy-seuraus -yhteydet. Ei aloittajan äidin koulutustaso ole laskenut sitä mukaa, kun hän on hankkinut lisää lapsia. On hyvin todennäköistä, että vaikka hän olisi hankkinut vain kaksi lasta, ei hänellä silti olisi ollut yhtään sen enempää resursseja tukea niin henkisesti kuin taloudellisestikaan lapsiaan. Yhteiskunnan tuetkin kun nousevat ja laskevat sen mukaisesti, paljonko on lapsia ja köyhässä perheessä köyhyys ei muutu miksikään, vaikka lapsia olisi vähemmänkin. Tavallisessa perheessä jokaisen aikuistuneen lapsen omilleen muuttaminen lisää perheen käytettävissä olevia varoja per perheenjäsen, mutta erilaisia tukia saavissa perheissä tulot pienenevät, kun lapsia muuttaa omilleen. Lasten lukumäärä, köyhyys ja yksinhuoltajuus tottakai voivat vaikuttaa vanhemman jaksamiseen, mutta ei se muuta miksikään sitä, että kielitaidoton vanhempi ei osaisi neuvoa edes ainokaistaan vieraan kielen koulutehtävissä, vaikka aikaa olisikin. Ja aivan samoin köyhyys aiheuttaa jaksamisongelmia monissa perheissä, joissa on kuitenkin molemmat vanhemmat. Tänä päivänä on myös paljon yksinhuoltajia, jotka ovat korkeasti koulutettuja, joilla on hyväpalkkainen työ ja joilla on sellainen sosiaalinen turvaverkosto, että jaksavat yksinhuoltajina varsin mainiosti ja osaavat ja jaksavat tukea ja kannustaa lapsiaan opiskeluissa.
Vierailija kirjoitti:
Uusimman tieteellisen tutkimuksen mukaan yksinhuoltajien lapset pärjäävät huonommin koulussa kuin lapset jotka asuvat biologisten vanhempien luona (isäpuoli ei paranna lapsen koulumenestystä):
http://www.dailymail.co.uk/health/article-4357488/Children-perform-bett…
Kysynpä taas kerran: Tuleeko naisilla koskaan lapsen etu mieleen?
Naisilla? Minun lasteni kohdalla tuota lapsen etu -asiaa kannattaisi kysyä heidän isältään, joka 10 aviovuoden kuluttua päätti lähteä toisen naisen matkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uusimman tieteellisen tutkimuksen mukaan yksinhuoltajien lapset pärjäävät huonommin koulussa kuin lapset jotka asuvat biologisten vanhempien luona (isäpuoli ei paranna lapsen koulumenestystä):
http://www.dailymail.co.uk/health/article-4357488/Children-perform-bett…
Kysynpä taas kerran: Tuleeko naisilla koskaan lapsen etu mieleen?
Kuule lapsen etu nimenomaan mulla oli mielessä erotessa kun lapsen isä sairastui psyykkisesti ja oli vaaraksi sekä itselleen (useampia itsemurhayrityksiä) että agressiivinen muita kohtaan. Lasta pelotti. Ennen kuin joku kysyy miksi tuollaisen kanssa hankin lapsen niin mies oli ihan tavallinen ja työssäkäyvä ihminen ennen sairastumistaan.
Vierailija kirjoitti:
Tollasta se on köyhien yksinhuoltajien lapsilla :( sääliksi vaan käy..
No ei todellakaan aina ole. Itselläni on kolme lasta ja joka ikisen kanssa on kyselty päivittäiset kuulumiset ja katsottu läksyt, kuulusteltu kokeeseen, mietitty opiskelupaikkoja, ainevalintoja ja ammatinvalintaa, ohjattu harrastuksiin ja kuskattu niihin jne. Kaikki tämä kokopäivätyön ohella, ainoana vanhempana ja perhekokoon nähden pienillä tuloilla.
Ymmärrän kyllä, että moni yksinhuoltaja voi väsyä tai ei kykene hankkimaan kaikkea mitä lapset tarvitsisivat, mutta yksinhuoltajuutta ja aineellista köyhyyttä ei silti pidä yhdistää henkiseen köyhyyteen, mikä ap:n perheessä on ollut vahvasti läsnä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tollasta se on köyhien yksinhuoltajien lapsilla :( sääliksi vaan käy..
No ei todellakaan aina ole. Itselläni on kolme lasta ja joka ikisen kanssa on kyselty päivittäiset kuulumiset ja katsottu läksyt, kuulusteltu kokeeseen, mietitty opiskelupaikkoja, ainevalintoja ja ammatinvalintaa, ohjattu harrastuksiin ja kuskattu niihin jne. Kaikki tämä kokopäivätyön ohella, ainoana vanhempana ja perhekokoon nähden pienillä tuloilla.
Ymmärrän kyllä, että moni yksinhuoltaja voi väsyä tai ei kykene hankkimaan kaikkea mitä lapset tarvitsisivat, mutta yksinhuoltajuutta ja aineellista köyhyyttä ei silti pidä yhdistää henkiseen köyhyyteen, mikä ap:n perheessä on ollut vahvasti läsnä.
Kyllä ne nyt vaan valitettavasti korreloivat aika hyvin yhteen :(
Koulun kuraattori? Entäs joku tukihenkilö jonkun organisaation kautta?